Tapailemani naisen mt-ongelmat.

Tuntuu siltä että joka toisella suomalaisnaisella on jotain mt ongelmia nykyisin. Pajon niitä naisia joka tapauksessa on vaikkei ihan puolia niitä olisi. Ja noi viiltelty, masennus, syömishäiriö ovat just noi tyypillisemmät jutut. Sitten noilla lopuilla on ihan tyly ja outo käytös vaikkei mitään diagnoosia olisi.

Hanki vaan ulkomailta se nainen. Saat kauniimaan ja mukavamman jos nyt et ihanntahallasi muuta valitse. Vaikka olisikin kullankaivaja niin parempi niin kuin joku mt-ongelmainen.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaiset ihmiset on hirmu itsekäitä, eikä he näe kuin vain itsensä ja omat ongelmansa. He vetää muut mukaan samaan suohon ja syyllistää muita kaikista omista ongelmistaan. Eikä heistä ole tasa-arvoiseen parisuhteeseen, jossa rintarinnan tuetaan toista omia vahvuuksia käyttäen. Ystäväsi, jne ovat oikeassa lopeta taipailu hyvän sään aikana ennen kuin menetät itsesi kokonaan.

Ei kaikki silti ole tällaisiä. Itselläkin on ongelmia, mutta en silti meinaa edes kehdata niistä kertoa. Yritän mieluummin olla niin "normaali", kun vaan pystyn, mutta sitten tiedän, että on vaan pakko kertoa jos saan esim paniikkikohtauksen ja tämä kuitenkin paljastuisi. Olen empaattinen ihminen ja haluan myös auttaa muita ja ikinä en syyllistä ketään oireistani. Korkeintaan toivon, että muut suhtautuisivat asiallisesti. Minulla on ikäviä kokemuksia ihmisistä ja senkään takia en halua itse olla ikävä muille. Näille paniikkikohtauksille yms ei vaan aina voi mitään ja senkin takia on tietysti oikeus toisen saada tietää.

Minusta sairaat ihmiset eivät monestikaan ole mitään itsekkäitä vaan yrittävät vaan selvitä eteenpäin ongelmistaan huolimatta ja monet vielä salaavat tilansa mahdollisimman pitkään. Itse olen myös miettinyt olenko "oikeutettu" hakemaan seuraa jos minulla on joku "häiriö" vai tuleeko minusta sitten taakka jollekin. Itse tiedän, että yrittäisin kyllä parhaani ja en siis haluaisi ainakaan lisätä toisen taakkaa, vaikka tietyille asiolle en aina mitään voi. En haluaisi jäädä yksin sen takia jos minulla on joku sairaus. En myöskään haluaisi, että se leimaa minua, kun ihmisiä on niin monenlaisia.

Tietysti tässä tapauksessa tällä naisella on niin paljon sairauksia,  että se voi olla jo liikaa. Itse tiedän silti,  että olisin valmis tukemaan toista. Jos ei halua tätä niin sitten on parempi valita "normaali" ihminen tosin hänkin voi joskus sairastua. Tiedän myös monia ihmisiä joille parisuhde on tehnyt hyvää ja voivat nykyisin paremmin. Monet saavat muutenkin kuulla paljon ikävää muilta ja senkään takia en halua jo valmiiksi tuomita ketään. Ihminen on kuitenkin oma persoonansa siellä sairauden takanakin, joten olisin valmis antamaan mahdollisuuden. Eivät kaikki "normaalitkaan" aina onnistuneita valintoja ole. Pahoittelut jos nyt itse yleistin, jotain seikkoja. Tiedän vaan monia ihmisiä, jotka ihan häpeävät sairauksiaan ja  yksikään heistä ei ole ollut itsekäs tai kamala ihminen. 

Ai, tää aapee olikin hörhö.

No, souvot.

Pitkää ikää.

Ai jaa... tylsyys sun kanssa aapee. Käytin harmaita aivosoluja vastauksiin.

Tylsää Noi vitsialoitukset.

Plääh...

Ei näy toivoa tunnelin päässä sinulla. Keksimällä tarinoita harvemmin pääsee eteenpäin.

Sairaiden on parempi seurustella muiden sairaiden kanssa.

Kannattaa antaa tytön tervehtyä rauhassa. Ei hän tuossa kunnossa ole oikeasti valmis parisuhteeseen. Sinä et häntä pysty pelastamaan, terapia ja aika tekee hänelle hyvää. Jatka itse elämässä eteenpäin, tyttö ymmärtää asian ainakin myöhemmin, jos ei nyt. Ihmisen täytyy seisoa omilla jaloillaan ennenkuin on valmis parisuhteeseen. Muuten sinusta tulee tytön terapeutti ja kannattelija.. (nimim. itsekin uupumuksen, masennuksen, ahdistuksen ja paniikin kokenut..)

'Paniikkihöiriäisen" :D

Kellään nykyajan nuorilla naisella ei oo kaikki muumit laaksossa.

Kiitos vanhempien,avioerojen ja median muovaamia otuksia.

Tötterött kirjoitti:

Kellään nykyajan nuorilla naisella ei oo kaikki muumit laaksossa.

Kiitos vanhempien,avioerojen ja median muovaamia otuksia.

Valitettavasti pitää aika lähelle paikkaansa.

Itselläni on vastaava tausta. Itse olen kasvanut henkisesti 10 vuodessa valtavasti. Enää oikeastaan haasteena on tasapainoilla työelämän stressin ja paniikkihäiriön kanssa. Kävin useamman vuoden psykoterapeutilla ja nykyään teen n. kaksi meditaatiota päivässä pystyäkseni tasapainoisena ja onnellisena sekä pyrin muuttamaan ajatuksiani positiivisempaan suuntaan. Nautin luonnossa liikkumisesta ja terveellisestä ruuasta. Haluan olla vahva ja kunnioittaa itseäni.

Pyrin parisuhteessa olemaan itsenäinen, tasapainoinen ja rakastava kumppani. Haluan antaa miehelleni tilaa enkä halua että hänen täytyy kantaa minua mukanaan. Joskus tulee olkapäätä vasten itkettyä mutta mielestäni kyseessä on täysin normaali tasa-arvoinen ihmissuhde.

Ehkäpä tyttö tarvitsee aikaa jotta kasvaa ja pääsee kokeilemaan omia siipiään ennen kuin ryhtyy parisuhteeseen. Jos ei pärjää itsekseen voi olla vaikea olla osana tasapainoista parisuhdetta.

Neuvoni on että nautit nuoruudestasi ja annat työtölle mahdollisuuden jatkaa omaa kasvuaan. Olette niin nuoria että olisi karhunpalvelus jos hän nyt ripustautuisi sinuun ja sinä taas joutuisit osaksi epätervettä parisuhdetta.

Ei kannata ryhtyä omaishoitaksi tuossa iässä. Sitä varten on ammattiauttajat. Heräät vielä joku aamu veitsi kurkulla tai sitten et ehdi herätä.

Vieraileva * kirjoitti:

Neuvon aloittajaa ottamaan reippaita poistumisaskeleita. Tutkimusten mukaan jo yli 85%:lla suomalaisista naisista on päässä useampi vika. Ei sellaisten kanssa voi normaali ihminen elää. Mieti nyt, jos muutatte saman katon alle, niin eukkohan istuu 24/7 av:lla kaltaistensa seurassa.

Linkkiä näihin "tutkimuksiin"? Tai varmaan ainakin pystyt vähän tarkemmin selventämään, miten ja missä tällaiset tutkimustulokset on saatu?

En lupaa pidätellä hengitystäni odotellessa.

Itselleni tulee naisesta lähinnä mieleen, että miten noin monta diagnoosia on ehtinyt hankkimaan? Psykiatrinen hoito mahtaa olla varsin tehtotonta, kun kaikki resurssit menevät näymmä diagnosoimiseen oikeiden ongelmien ratkaisemisen sijaan. Veikkaan, että tuollakin ihmisellä on alun perin ollut jokin pieni ongelma tai trauma, jota on sitten lääkitty ja diagnosoitu ja lääkityy ja diagnosoitu uudestaan. Hoidon kohde on mennyt siinä tuoksinnassa itsekin sekaisin, että mikä häntä vaivaa.

Hmm, hankala tilanne. Minullakin oli nuorena paljon ongelmia, tapasin kivan miehen ja huomasin hyvin pian että, ongelmani tulevat pilaamaan suhteemme. Hakeuduin terapiaan. Olin valmis tekemään ihan mitä tahansa sen miehen eteen, pelkäsin niin että pilaan koko homman. Terapia jatkui pitkään ja niin myös parisuhde. Olemme olleet yhdessä nyt 13 vuotta. En ikinä kaatanut ongelmiani toisen niskaan, kerroin miehelle vain sen, että käyn terapiaa ja se oli ok.

Onko tyttö siis hoito myönteinen? Se että tiedät jo paljon hänen ongelmistaan enteilee huonoa, mutta sääli tyttöä :/

Vierailija kirjoitti:

Muuten hyvä provo, mutta persoonallisuushäiriö ei ole kuten esim. syömishäiriö, joka iskee yhtäkkiä. Se on pysyvä. Eikä ole sairaus, vaan ominaisuus.

Itse asiassa persoonallisuushäiriöt voivat iän myötä korjaantua spontaanisti. Eräs psykiatri oli sitä mieltä, ettei hän edes antaisi diagnoosia kovin nuorelle.

LUE ENEMMÄN kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi masentunutta on mielenkiintoinen yhdistelmä. Onko kellään kokemusta? Muuttuuko parisuhdedynamiikka? Toisen täytyy ottaa vastuu arjesta ja parantua. Heikompi saa sairastaa. Tavallaan molemmat voittaa, kun toinen parantuu ja toinen saa sairastaa rauhassa.

Vähän niinkuin alkoholismi. Ensin molemmat juo. Lopulta toinen päättää parantua ja alkaa hoivaamaan toista. Toinenkin parantuu tai sitten tulee ero, koska selvä ei enää jaksa juoppoa. Eron myötä myös toinen lopettaa juomisen. Lopulta molemmat ovat kuivilla.

Paraneeko alkoholismista toisen juopon avulla?

Entäs toi lukihäiriö?

Toinen voi parantua suhteessa. Kyse on ryhmädynamiikasta: kuka on vahva ja kuka heikko. Heikon on pakko olla vahva, kun vielä heikompi tulee kuvioihin. Näin käsitän tän asian.

Jos kaksi kaksi masentunutta lähtee telttailemaan ja eksyy, on ainakin toisen pakko tulla jollakin tasolla järkiinsä. Suurinpiirtein näin.

Lukihäiriöstäkin voi parantua hyvän parisuhteen avulla. Opetellaan sana kerrallaan. Jos riittää kärsivällisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaiset ihmiset on hirmu itsekäitä, eikä he näe kuin vain itsensä ja omat ongelmansa. He vetää muut mukaan samaan suohon ja syyllistää muita kaikista omista ongelmistaan. Eikä heistä ole tasa-arvoiseen parisuhteeseen, jossa rintarinnan tuetaan toista omia vahvuuksia käyttäen. Ystäväsi, jne ovat oikeassa lopeta taipailu hyvän sään aikana ennen kuin menetät itsesi kokonaan.

Ei kaikki silti ole tällaisiä. Itselläkin on ongelmia, mutta en silti meinaa edes kehdata niistä kertoa. Yritän mieluummin olla niin "normaali", kun vaan pystyn, mutta sitten tiedän, että on vaan pakko kertoa jos saan esim paniikkikohtauksen ja tämä kuitenkin paljastuisi. Olen empaattinen ihminen ja haluan myös auttaa muita ja ikinä en syyllistä ketään oireistani. Korkeintaan toivon, että muut suhtautuisivat asiallisesti. Minulla on ikäviä kokemuksia ihmisistä ja senkään takia en halua itse olla ikävä muille. Näille paniikkikohtauksille yms ei vaan aina voi mitään ja senkin takia on tietysti oikeus toisen saada tietää.

Minusta sairaat ihmiset eivät monestikaan ole mitään itsekkäitä vaan yrittävät vaan selvitä eteenpäin ongelmistaan huolimatta ja monet vielä salaavat tilansa mahdollisimman pitkään. Itse olen myös miettinyt olenko "oikeutettu" hakemaan seuraa jos minulla on joku "häiriö" vai tuleeko minusta sitten taakka jollekin. Itse tiedän, että yrittäisin kyllä parhaani ja en siis haluaisi ainakaan lisätä toisen taakkaa, vaikka tietyille asiolle en aina mitään voi. En haluaisi jäädä yksin sen takia jos minulla on joku sairaus. En myöskään haluaisi, että se leimaa minua, kun ihmisiä on niin monenlaisia.

Tietysti tässä tapauksessa tällä naisella on niin paljon sairauksia,  että se voi olla jo liikaa. Itse tiedän silti,  että olisin valmis tukemaan toista. Jos ei halua tätä niin sitten on parempi valita "normaali" ihminen tosin hänkin voi joskus sairastua. Tiedän myös monia ihmisiä joille parisuhde on tehnyt hyvää ja voivat nykyisin paremmin. Monet saavat muutenkin kuulla paljon ikävää muilta ja senkään takia en halua jo valmiiksi tuomita ketään. Ihminen on kuitenkin oma persoonansa siellä sairauden takanakin, joten olisin valmis antamaan mahdollisuuden. Eivät kaikki "normaalitkaan" aina onnistuneita valintoja ole. Pahoittelut jos nyt itse yleistin, jotain seikkoja. Tiedän vaan monia ihmisiä, jotka ihan häpeävät sairauksiaan ja  yksikään heistä ei ole ollut itsekäs tai kamala ihminen. 

  Asiallinen ja hyvä kirjoitus. Minullekkin ongelmia elämän aikana kasaantunut. Silti, nyt kun ajattelee niin ehkä ihmeen kautta olen saanut kuitenkin perheen jolle olen se maailman tärkein ihminen.

Sanonta, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Kaikenmaailman häiriöisille olisi ihan hyvä vain elää ja olla ja opetella ottamaan vastuuta itsestään ja tekemisistään.

Karu elämä opettaa: joskus se on vankila, joskus sairaala, joskus päihteet ja joskus ystävät.

Mitä enemmän elän, sitä enemmän kallistun ajatukseen, että toisen ihmisen puolesta ei voi tehdä valintoja. Eikö ihmisiä voi auttaa, jos ne eivät oikeasti halua tulla autetuiksi.

Tämä on karu ajatus. Mutta kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti halua, silloin on paras antaa vain olla.

Kurjuus voi olla kaunista ja lohdullista, sekin pitää muistaa.