Lue keskustelun säännöt.
Siskoni kuoli viime vuonna nyt vanhempani purkavat pahaa oloaan minuun
01.04.2019 |
En oikein tiedä miten minun pitäisi toimia, kun tosiaan menetin ainoan siskoni viime kesänä. Ymmärrän, että tämä on kova pala vanhemmalleni, joka menetti myös puolisonsa (toisen vanhemmistani) joitakin vuosia sitten ja on elänyt yksin leskenä tämän jälkeen. Hän on täynnä vihaa elämää kohtaan, joka tietysti kovin inhimillistä, mutta huomaan että hän purkaa sitä vihaansa minua - ainoaa elossa olevaa perheenjäsentä kohtaan. Tämä tuntuu pahalta, vaikka yritän olla välittämättä ja nähdä sen läpi. Kuitenkin nämä läheisten menettämiset ovat vaikuttaneet myös minuun ja minulla ei ole enää oikein perhettä, tätä yhtä perheenjäsentä lukuunottamatta.
Tavallaan kuitenkin koen syyllisyyttä siitä, että minua ei huvita nähdä vanhempaani, koska tiedän että hänellä on paha olla ja varmaan kuolee seuraavaksi, koska elää epäterveellisesti, eikä jaksa pitää itsestään huolta. Varmaan on masentunut jne, mutta ei ikinä myöntäisi sellaista tai hakisi apua siihen. Kaukaisemmat sukulaiset ja tutut kyselevät, että kai olen käynyt katsomassa häntä jne, ja näytän itse pahalta kun vastaan että en ole. Tilanne on kuitenkin sellainen, että hän ei ikinä itse ota yhteyttä minuun, eikä välttämättä vastaa viesteihini tai puheluihini jos yritän ottaa häneen yhteyttä. Tällä tavalla hän myös osoittaa että sisarukseni oli hänelle minua tärkeämpi.
Kommentit (30)
21/30
|
01.04.2019 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keneen vanhemman sitten tulisi tukeutua ellei omaan lapseensa? Ja mitä vanhenpasi on sanonut, kun olet hänen kanssaan tästä keskustellut?
Pahan olon purkaminen ei ole tukeutumista. Jos olo on niin paha, niin ihan ammattiapua on saatavilla sen purkamiseen.
Oletko ap keskustellut vanhempasi kanssa, että tämä olisi yhteydessä esim. terveyskeskukseen?
Niin ja oletko ollut itse yhteydessä keskusteluavun saamiseksi itsellesi? Ei pidä vanhemman olla sinunkaan likasankosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keneen vanhemman sitten tulisi tukeutua ellei omaan lapseensa? Ja mitä vanhenpasi on sanonut, kun olet hänen kanssaan tästä keskustellut?
Pahan olon purkaminen ei ole tukeutumista. Jos olo on niin paha, niin ihan ammattiapua on saatavilla sen purkamiseen.
Siis mitä? Pahaa oloaan ei saisi purkaa läheisilleen?
Tarkoitat varmaan pahan olon KÄSITTELYÄ läheisten kanssa. Tietenkään sitä ei saa purkaa läheisiin, eli haukkua, raivota, käyttäytyä törkeästi pahan olon seurauksena läheistä kohtaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keneen vanhemman sitten tulisi tukeutua ellei omaan lapseensa? Ja mitä vanhenpasi on sanonut, kun olet hänen kanssaan tästä keskustellut?
Pahan olon purkaminen ei ole tukeutumista. Jos olo on niin paha, niin ihan ammattiapua on saatavilla sen purkamiseen.
Siis mitä? Pahaa oloaan ei saisi purkaa läheisilleen?
Pahaa oloa saa ja tulisi purkaa läheisilleen. Juttelemalla siitä. Tyyliin "mulla on tosi paha olla. Ahdistaa ja surettaa tosi paljon. Voisitko olla mun seurana /auttaa mua asiassa X koska itse en jaksa". Tuo on sellaista pahan olon purkamista, mikä kuuluu läheisiin ihmissuhteisiin.
Läheisiin ihmissuhteisiin ei kuulu "pahan olon purkaminen" haukkumalla toista, lyttäämällä, ignooraamalla toisen keskusteluyritykset, kohtelemalla huonosti.
Säälittää näiden kommentoijien läheiset, joiden mielestä läheisissä ihmissuhteissa voi käyttäytyä ihan mielivaltaisen huonosti, koska se on "pahan olon purkamista".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keneen vanhemman sitten tulisi tukeutua ellei omaan lapseensa? Ja mitä vanhenpasi on sanonut, kun olet hänen kanssaan tästä keskustellut?
Pahan olon purkaminen ei ole tukeutumista. Jos olo on niin paha, niin ihan ammattiapua on saatavilla sen purkamiseen.
Siis mitä? Pahaa oloaan ei saisi purkaa läheisilleen?
Niin että läheisillekin tulee paha olo? Syyllistäen ja haukkuen, ei?
Sitä tässä on yritetty aloittajalta kysyä miten vanhenpi on suhtaunut kun tämä on kertonut, että tilanne tuntuu hänestä pahalta.
Mutta luulen, että hän on ollut vain passiivisena tilanteen vietävissä, eikä ole vanhempansa kanssa keskustellut miltä hänestä tuntuu, eikä myöskään siitä että vanhemman tulisi hakea keskuteluapua. Se on niin paljon helpompaa kirjoittaa itsestään se sankari ja haukkua muita kuin ottaa tilanteesta sitä todellista vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keneen vanhemman sitten tulisi tukeutua ellei omaan lapseensa? Ja mitä vanhenpasi on sanonut, kun olet hänen kanssaan tästä keskustellut?
Pahan olon purkaminen ei ole tukeutumista. Jos olo on niin paha, niin ihan ammattiapua on saatavilla sen purkamiseen.
Siis mitä? Pahaa oloaan ei saisi purkaa läheisilleen?
On eri asia purkaa pahaa oloa läheisilleen tai purkaa pahaa oloa läheisiin. Jos jälkimmäinen vastaa enemmän ap:n tilanteelta, niin sitä ei tarvitse sietää. Ei ole ap:n syy, että hänen vanhempansa on kokenut suuria menetyksiä. Lisäksi ap:lla on varmaan omakin suruprosessi menossa. Ei siinä tarvitse haukkumista tai syyttelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ole yhteydessä. Et ansaitse tuollaista kohtelua.
Eli yhteydessä tulisi olla vain, jos on koko ajan kivaa?
Eli jos ihminen ei ole valmis sietämään ihan mitä tahansa kohtelua, hän vaatii, että koko ajan pitää olla kivaa?
Ei yhteydenpidon läheisten ihmisten kanssa tarvitse aina olla kivaa. Mutta kyllä läheistäkin ihmistä kohtaan pitää olla reilu ja oikeudenmukainen. Ja esim. jatkuva vihan kaataminen toisen niskaan tilanteessa, jossa hän ei ole millään tavalla vaikuttanut vihan syihin, on aika kaukana reilusta ja oikeudenmukaisesta käytöksestä.
Tämä on vähän eri asia, mutta muistan kun siskoni sairastui todella vakavasti, niin minä olin se joka sai muiden pahan olon niskaansa. Olin ns se vähemmän sairas (mt-ongelmia) ja minun olisi pitänyt vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja tsempata, niin että vanhempien taakka olisi ollut pienempi. Minusta tuntui monesti siltä, että minullakin on aivan huutava paha olo ja huoli siskostani, mutta minun olisi täytynyt vain jaksaa muiden jaksamisen vuoksi ja olla näyttämättä omaa pahaa oloani. Sain myös paljon vähättelyä osakseni omista ongelmistani.
Lopulta muutin pois kotoa koska en vain enää jaksanut tuntea olevani vastuussa kaikkien muiden voinnista sekä tarvitsin tilaa hengittää. Tuntui, etten ollut tervetullut kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muita kellä samantyyppisiä ongelmia suhteessa omiin vanhempiin tai muihin sukulaisiin? Miten järkeistätte näitä asioita ja toimitte niin että itsellä hyvä olla? Mitä esim tällaisessa tilanteessa voi sanoa sukulaisille, ettei itse näytä vaikealta ihmiseltä? T. Ap
No kyllähän niitä ikäviä vanhempia on muillakin.
Meillä menee niin, että äitini purkaa pahaa oloaan minuun.
On aina pitänyt minua pikku terapeuttinaan.
Isän eläessä hän purki osan pahasta olosta isääni, mutta isän kuoleman jälkeen (eli viimeiset 20 vuotta) minä olen saanut kantaakseni ihan kaiken.
Yhteydenottojen kanssa menee niin, että hän soittelee minulle jatkuvasti. Monta kertaa päivässä. Sen soittelun voisi ehkä sietää jos puhelut olisivat mukavia, mutta ne ovat todella uuvuttavia ja ikäviä.
Olen siitä syystä lopettanut puhelimeen vastaamisen. Mutta siitä tulee sitten huono omatunto. Ja äiti jättää vastaajan täyteen haukkumisviestejä. Pitää varmaan lopettaa vastaajapalvelu kun eihän sitä nykyisellään voi käyttää. Jos joskus tulee joku oikea viesti vastaajaan, niin sitä ei pääse kuuntelemaan enennkuin on kuunnellut ne kaikki haukkumisviestit.
Miksi ap soitat äidillesi jos hän ärtyy ja kaataa pahan olonsa sinun päällesi? Ei sinun ole mikään pakko soitella hänelle.
Mulla hieman vastaava tilanne.
Mua ei syytetä mistään, mutta kaadetaan kaikki paska niskaan. Mulle tilitetään koko ajan asioista ja ongelmista, mutta jos keksin ratkaisun ongelmaan, sitä ei kuunnella, vaan jatketaan paasausta. Tuntuu, että vanhempani haluavat ongelmia ja kaivautua surkeuteen. Mun surua eivät ole pitäneet koskaan minään ja tavallaan ymmärrän sen, onhan eri asia menettää lapsi kuin veli, mutta silti mäkin suren ja kaipaan mulle rakasta ihmistä. Olen ollut heidän tukenaan, mutta nyt alkanut tulemaan mitta täyteen. Kamala stressi ja paino rinnassa koko ajan, kun valittavat murheitaan. Olen jo alkanut jättämään vastaamatta puheluihin. Välejä en kykene laittamaan poikki.
Sinuna mä yrittäisin puhua vanhemmallesi miltä susta tuntuu. Että säkin suret ja ikävöit etkä halua että suhun puretaan pahaa olo. Kokeile auttaako se, mulla ei ole auttanut. Multa ei ole edes kukaan sukulainen kysynyt, et miten jaksan, vain että miten vanhempani jaksavat.
Sitten jos puhe ei auta, alat systemaattisesti pitämään etäisyyttä vanhempaasi ja sukulaisille sanot suoraan, että vanhempasi syyttää sua, siksi olet vähentänyt yhteydenpitoa häneen.