Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tapasin ns. sielunkumppanin, mitäs v*ttua nyt teen? (naimissa, lapsia)
31.03.2019 |
Ja ennen kuin kukaan aloittaa sepostusta siitä, että pitkässä parisuhteessa tulee ihastuksia, niin niin niitä tosiaan tulee ja on tullut minullekin. Aina olen päässyt ihastuksista ylitse, ne ovat olleet lähinnä fantasioita toisista ihmisistä tai sitä, että jonkun ulkonäkö tai persoonallisuus on erityisesti miellyttänyt. Ei ole ollut vaikeaa jatkaa parisuhdetta kumppanini kanssa, olen sitoutunut häneen enkä edes kuvittele voivani pettää. Kaikenlaisia päiväunia ja haaveita on ollut, mutta ne ovat olleet juuri sitä - haaveita ja ihastuneisuutta, ei sen enempää.
Mutta tämä. Tämä on jotain ihan muuta. En edes välittänyt tästä tapaamastani henkilöstä ensinäkemältä juurikaan, mutta tutustumisen myötä hänestä aukesi sellainen sisäinen maailma, että en ole osannut edes kuvitella hänen kaltaisiaan ihmisiä olevan olemassa. Olemme tunteneet jo pidempään, joten ns. sielunkumppanini on tullut hyvin tutuksi, ja olemme hämmentävällä tavalla toistemme vastinparit niin monessa asiassa, ettei sitä voi sivuuttaa.
On kuin olisin tullut kotiin. Tässä ihmisessä on isä, äiti, sisko, veli, paras ystävä ja romattinen sekä seksuaalinen partneri - kaikki samassa hahmossa. Hän ei ole millään muotoa täydellinen, vaan epätäydellinen juuri samalla tavalla kuin minäkin. Tämän ihmisen seurassa voin hengittää ja olla. Hän tietää sanomatta, mitä ajattelen, ja toisin päin.
En ole koskaan, en ikinä kokenut mitään vastaavaa kenenkään toisen ihmisen kanssa. En edes oman aviopuolisoni, en todellakaan, päädyimme yhteen koska satuimme tykkäämään toisistamme silloin ja yksi asia johti toiseen.
En usko yliluonnolliseen, mutta jotain outoa meidän välillämme on. Tunne on molemminpuolinen, mutta tilanne on mahdoton ja varsinaisen suhteen aloittaminen vaatisi paljon uhrauksia. (Molemmat tahoillaan varattuja, näin esimerkiksi, minulla vielä lapsiakin. Oma suhde ei kovin onnellinen mutta se on ihan toinen tarina se.)
Mitä tässä nyt sitten olisi tarkoitus tehdä? On varmaan pakko päästää irti ja menettää kyseinen ihminen, vaikka jokainen solu huutaa muuta. En olisi ikinä uskonut löytäväni itseäni tästä tilanteesta, sydän särkymässä keskellä ydinperheidylliä ja ruuhkavuosia, mutta tässä sitä vaan ollaan.
Ja minä pidän sielunkumppaneista puhumista ihan puppuna, mutta ei tätä kokemusta kuvaa kyllä mikään muukaan!
Kommentit (84)
Minkä ikäiset lapset?
Oletteko keskustelleet tämän sielunkumppanin kanssa tulevaisuudesta? Voisiko hän "odottaa" sinua (ei siis konkreettisesti) jonkin aikaa?
En tuomitse jos lähdet tähän suhteeseen, kunhan tiedostat, että lapset kyllä kärsivät siitä. Pienten lasten kanssa en olisi itse lähtenyt, koska en olisi voinut olla heistä erossa joka toinen viikko tms. Toisaalta isoja en olisi halunnut omien kokemusteni takia altistaa uusperheelle. Mutta voin kyllä ymmärtää rakastumisen huuman. Sun täytyy vaan päättää minkä valinnan kanssa olet valmis elämään myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tapaksia, joilla näitä sielunkumppaneita on vähintään puoli tusinaa ja avioerolapsista ei kukaan lukua pidä. Elä mieluummin yksin kuin fantasiamaailmassa muita tuhoten.
Tapaksia, mmmmm....siihen vielä lasillinen cavaa tai kylmä olut, nam!
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan arki tämän sielunkumppanin kanssa? Entä jos ei osaa käyttää pyykkikonetta tai tulee hirveä riita jostain juustomerkistä?
Etkö oo bongannu uutta 2 kg Sielunkumppani-Cheddaria marketista?
Ihmisten on yllättävän vaikea ymmärtää, että onnettomasta suhteesta voi ja kannattaa lähteä, jos tapaa paremman kumppaniehdokkaan. Kauhea katkera selittely päällä, oikein toivotaan pahaa aloittajan kaltaisille. Pelätäänkö täällä niin paljon omien suhteiden puolesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sielunkumppanuus ei ole mikään ohitettava asia. On vaan erottava, molempien. Jos yrittää unohtaa, niin katkeroituu, koska koko keho, kaikki solut, tunne ja järki, ihan kaikki...ne vaan huutaa sielunkumppania. Se ei mene ohi. Tavalliset ihastumiset ja rakastumisetkin voi mennä ohi. Sielunkumppanuus ei. Kokemusta on. Aikoinaan yritin unohtaa, mutta monien sattumien (kohtalon?) jälkeen tapasimme aina vaan uudestaan vahingossa/suunnittelematta. Lopulta annoin periksi. Nyt yhteistä taivalta takana 15 vuotta. Ja ollaan tosi onnellisia. Tuntuu kuin olis toisen puolisko. Kaikilla osa-alueilla on kiinteä yhteys. Seksi on taivaallista. Sulautumista yhteen. Harmittaa, kun tuhlasin monta vuotta, kun en uskonut mihinkään sielunkumppanuuteen ja yritin unohtaa.
Jos niin olette toistenne sielunkumppaneita, niin ette varmaan halua toistenne perheitä hajottaa? Kuulostaa itsekkäältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen naimisissa ilmeisesti oman sielunkumppanini kanssa, koska mieheni on minulle juuri sitä, mitä ap kuvaa. Tai kuten ZenCafe laulaa: "Sinä olet minun toiveeni ja haaveni ja kaikki anteeksi". 15 vuotta on oltu yhdessä huumaavan onnellisina.
Oikeasti ihmiset jos teillä on mahdollista saada tällainen parisuhde, missä kumppanisi on paras ystäväsi ja rakastajasi ja elämäsi tärkein asia, ja sinä taas hänen, go for it. Optimaalista tietysti olisi, että kerta kaikkiaan ei pariudu ennen kuin se mr. Täydellinen löytyy, kuten itse ymmärsin tehdä. Mutta jos nyt on mennyt yhteen sen Mr. Ihan Mukavan Mutta Väärän kanssa, no, se on virhe joka täytyy korjata.
Lapsille onnellinen äiti on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin katkeroitunut äiti. Itse olen kasvanut lapsuudenperheessä jossa riideltiin koko ajan ja väitän että eroperheen lapsena olisi ollut paljon parempi.
Minusta sinun ap kannattaisi nyt puhua miehesi kanssa tästä asiasta. Anna hänelle tilaisuus niinsanotusti "voittaa sinut takaisin". Jos miehesi on valmis tekemään muutoksia, että nykyinen parisuhteesi olisi parempi (jos siinä kerran on ongelmia), kannattaa tietysti jäädä ja katsoa. Mutta jos miehesi ei tahdo petrata, miksi jäisit suhteeseen miehen kanssa joka ei välitä? Sellainen mies tuskin on niin hyvä isä lapsillekaan että nämäkään mitään erossa menettäisivät.
Erittäin aikuista olisi että kaikki asianosaiset täysi-ikäiset, eli ap, miehensä, sielunkumppani ja sielunkumppanin vaimo kokoontuisivat ja keskustelisivat yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa ilmeisesti oman sielunkumppanini kanssa, koska mieheni on minulle juuri sitä, mitä ap kuvaa. Tai kuten ZenCafe laulaa: "Sinä olet minun toiveeni ja haaveni ja kaikki anteeksi". 15 vuotta on oltu yhdessä huumaavan onnellisina.
Oikeasti ihmiset jos teillä on mahdollista saada tällainen parisuhde, missä kumppanisi on paras ystäväsi ja rakastajasi ja elämäsi tärkein asia, ja sinä taas hänen, go for it. Optimaalista tietysti olisi, että kerta kaikkiaan ei pariudu ennen kuin se mr. Täydellinen löytyy, kuten itse ymmärsin tehdä. Mutta jos nyt on mennyt yhteen sen Mr. Ihan Mukavan Mutta Väärän kanssa, no, se on virhe joka täytyy korjata.
Lapsille onnellinen äiti on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin katkeroitunut äiti. Itse olen kasvanut lapsuudenperheessä jossa riideltiin koko ajan ja väitän että eroperheen lapsena olisi ollut paljon parempi.
Minusta sinun ap kannattaisi nyt puhua miehesi kanssa tästä asiasta. Anna hänelle tilaisuus niinsanotusti "voittaa sinut takaisin". Jos miehesi on valmis tekemään muutoksia, että nykyinen parisuhteesi olisi parempi (jos siinä kerran on ongelmia), kannattaa tietysti jäädä ja katsoa. Mutta jos miehesi ei tahdo petrata, miksi jäisit suhteeseen miehen kanssa joka ei välitä? Sellainen mies tuskin on niin hyvä isä lapsillekaan että nämäkään mitään erossa menettäisivät.
Erittäin aikuista olisi että kaikki asianosaiset täysi-ikäiset, eli ap, miehensä, sielunkumppani ja sielunkumppanin vaimo kokoontuisivat ja keskustelisivat yhdessä.
Katkeroituneet ja kodittomat lapset ovat mielestäsi onnellisia? Ai niin, pääasia että äiti on onnellinen, ei muilla niin ole merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa ilmeisesti oman sielunkumppanini kanssa, koska mieheni on minulle juuri sitä, mitä ap kuvaa. Tai kuten ZenCafe laulaa: "Sinä olet minun toiveeni ja haaveni ja kaikki anteeksi". 15 vuotta on oltu yhdessä huumaavan onnellisina.
Oikeasti ihmiset jos teillä on mahdollista saada tällainen parisuhde, missä kumppanisi on paras ystäväsi ja rakastajasi ja elämäsi tärkein asia, ja sinä taas hänen, go for it. Optimaalista tietysti olisi, että kerta kaikkiaan ei pariudu ennen kuin se mr. Täydellinen löytyy, kuten itse ymmärsin tehdä. Mutta jos nyt on mennyt yhteen sen Mr. Ihan Mukavan Mutta Väärän kanssa, no, se on virhe joka täytyy korjata.
Lapsille onnellinen äiti on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin katkeroitunut äiti. Itse olen kasvanut lapsuudenperheessä jossa riideltiin koko ajan ja väitän että eroperheen lapsena olisi ollut paljon parempi.
Minusta sinun ap kannattaisi nyt puhua miehesi kanssa tästä asiasta. Anna hänelle tilaisuus niinsanotusti "voittaa sinut takaisin". Jos miehesi on valmis tekemään muutoksia, että nykyinen parisuhteesi olisi parempi (jos siinä kerran on ongelmia), kannattaa tietysti jäädä ja katsoa. Mutta jos miehesi ei tahdo petrata, miksi jäisit suhteeseen miehen kanssa joka ei välitä? Sellainen mies tuskin on niin hyvä isä lapsillekaan että nämäkään mitään erossa menettäisivät.
Erittäin aikuista olisi että kaikki asianosaiset täysi-ikäiset, eli ap, miehensä, sielunkumppani ja sielunkumppanin vaimo kokoontuisivat ja keskustelisivat yhdessä.
Meinaan siis sitä että järkevintä olisi jos sielunkumppanukset saisivat puolisoiltaan luvan "koeajaa" toisensa -se seksuaalinen sielunkumppanuus voi osoittautua hyvinkin äkkiä pelkäksi fantasiaksi joka ei vastaa todellisuutta. Muutenkin kielletty hedelmä usein houkuttaa ja kun se sallitaan, houkutus loppuu siihen. Kumppanien selän takana tätä ei voi tehdä, koska pettäminen on väärin ja toisaalta siinä on jännitysmomentti joka saa asiat tuntumaan ihmeellisemmiltä kuin ne ovat.
Eli puhu ap miehesi kanssa. Se, että haaveilet toisesta etkä kerro miehellesi on eräänlaista henkistä pettämistä. Miehelläsi on oikeus tietää mitä päässäsi liikkuu ja tehdä sitten omat johtopäätöksensä ja peliliikkeensä. Onhan sekin mahdollista että hän ei tahdo pitää vaimoa joka löytelee sielunkumppaneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa ilmeisesti oman sielunkumppanini kanssa, koska mieheni on minulle juuri sitä, mitä ap kuvaa. Tai kuten ZenCafe laulaa: "Sinä olet minun toiveeni ja haaveni ja kaikki anteeksi". 15 vuotta on oltu yhdessä huumaavan onnellisina.
Oikeasti ihmiset jos teillä on mahdollista saada tällainen parisuhde, missä kumppanisi on paras ystäväsi ja rakastajasi ja elämäsi tärkein asia, ja sinä taas hänen, go for it. Optimaalista tietysti olisi, että kerta kaikkiaan ei pariudu ennen kuin se mr. Täydellinen löytyy, kuten itse ymmärsin tehdä. Mutta jos nyt on mennyt yhteen sen Mr. Ihan Mukavan Mutta Väärän kanssa, no, se on virhe joka täytyy korjata.
Lapsille onnellinen äiti on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin katkeroitunut äiti. Itse olen kasvanut lapsuudenperheessä jossa riideltiin koko ajan ja väitän että eroperheen lapsena olisi ollut paljon parempi.
Minusta sinun ap kannattaisi nyt puhua miehesi kanssa tästä asiasta. Anna hänelle tilaisuus niinsanotusti "voittaa sinut takaisin". Jos miehesi on valmis tekemään muutoksia, että nykyinen parisuhteesi olisi parempi (jos siinä kerran on ongelmia), kannattaa tietysti jäädä ja katsoa. Mutta jos miehesi ei tahdo petrata, miksi jäisit suhteeseen miehen kanssa joka ei välitä? Sellainen mies tuskin on niin hyvä isä lapsillekaan että nämäkään mitään erossa menettäisivät.
Erittäin aikuista olisi että kaikki asianosaiset täysi-ikäiset, eli ap, miehensä, sielunkumppani ja sielunkumppanin vaimo kokoontuisivat ja keskustelisivat yhdessä.
Katkeroituneet ja kodittomat lapset ovat mielestäsi onnellisia? Ai niin, pääasia että äiti on onnellinen, ei muilla niin ole merkitystä.
Miten niin lapsista tulisi kodittomia ja katkeroituneita? Kumpaa opettaisit lapsillesi mieluummin: Noudata perinteitä hampaat irvessä ja koko perheen elämä pilaten vai tavoittele hyvää elämää?
Ihmisellä on vain yksi elämä, ja jos väkisin jää huonoon suhteeseen pilaa sen sekä itseltään, mieheltään että lapsiltaan.
Itselläni ei ole lapsia mutta tosiaan olen riitaisan kodin lapsi ja mikä hyvänsä matkalaukkuelämä olisi parempaa kuin se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde. Ainoa oikea ratkaisua. Suuri osa ihmisistä ei koskaan tapaa sielunkumppania, eikä voi tällöin ymmärtää mistä siinä on kyse.
Odotat. Teidän aika tulee vielä. Velvollisuutesi on hoitaa tämä perhe joka sinulla nyt on. Teidän yhteinen aika voi olla vasta seuraavassa elämässä. Niin käy jos on tarkoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten on yllättävän vaikea ymmärtää, että onnettomasta suhteesta voi ja kannattaa lähteä, jos tapaa paremman kumppaniehdokkaan. Kauhea katkera selittely päällä, oikein toivotaan pahaa aloittajan kaltaisille. Pelätäänkö täällä niin paljon omien suhteiden puolesta?
Parempia löytyy joka toinen vuosi, aina on lähdettävä uuden perään kun alapäätä alkaa taas kutkuttamaan? Ja lapset kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa ilmeisesti oman sielunkumppanini kanssa, koska mieheni on minulle juuri sitä, mitä ap kuvaa. Tai kuten ZenCafe laulaa: "Sinä olet minun toiveeni ja haaveni ja kaikki anteeksi". 15 vuotta on oltu yhdessä huumaavan onnellisina.
Oikeasti ihmiset jos teillä on mahdollista saada tällainen parisuhde, missä kumppanisi on paras ystäväsi ja rakastajasi ja elämäsi tärkein asia, ja sinä taas hänen, go for it. Optimaalista tietysti olisi, että kerta kaikkiaan ei pariudu ennen kuin se mr. Täydellinen löytyy, kuten itse ymmärsin tehdä. Mutta jos nyt on mennyt yhteen sen Mr. Ihan Mukavan Mutta Väärän kanssa, no, se on virhe joka täytyy korjata.
Lapsille onnellinen äiti on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin katkeroitunut äiti. Itse olen kasvanut lapsuudenperheessä jossa riideltiin koko ajan ja väitän että eroperheen lapsena olisi ollut paljon parempi.
Minusta sinun ap kannattaisi nyt puhua miehesi kanssa tästä asiasta. Anna hänelle tilaisuus niinsanotusti "voittaa sinut takaisin". Jos miehesi on valmis tekemään muutoksia, että nykyinen parisuhteesi olisi parempi (jos siinä kerran on ongelmia), kannattaa tietysti jäädä ja katsoa. Mutta jos miehesi ei tahdo petrata, miksi jäisit suhteeseen miehen kanssa joka ei välitä? Sellainen mies tuskin on niin hyvä isä lapsillekaan että nämäkään mitään erossa menettäisivät.
Erittäin aikuista olisi että kaikki asianosaiset täysi-ikäiset, eli ap, miehensä, sielunkumppani ja sielunkumppanin vaimo kokoontuisivat ja keskustelisivat yhdessä.
Katkeroituneet ja kodittomat lapset ovat mielestäsi onnellisia? Ai niin, pääasia että äiti on onnellinen, ei muilla niin ole merkitystä.
Miten niin lapsista tulisi kodittomia ja katkeroituneita? Kumpaa opettaisit lapsillesi mieluummin: Noudata perinteitä hampaat irvessä ja koko perheen elämä pilaten vai tavoittele hyvää elämää?
Ihmisellä on vain yksi elämä, ja jos väkisin jää huonoon suhteeseen pilaa sen sekä itseltään, mieheltään että lapsiltaan.
Itselläni ei ole lapsia mutta tosiaan olen riitaisan kodin lapsi ja mikä hyvänsä matkalaukkuelämä olisi parempaa kuin se.
Lapsillakin on yksi elämä, huomaa kyllä että olet lapseton. Kokemuksesi ei ole kaikkien muiden kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen naimisissa ilmeisesti oman sielunkumppanini kanssa, koska mieheni on minulle juuri sitä, mitä ap kuvaa. Tai kuten ZenCafe laulaa: "Sinä olet minun toiveeni ja haaveni ja kaikki anteeksi". 15 vuotta on oltu yhdessä huumaavan onnellisina.
Oikeasti ihmiset jos teillä on mahdollista saada tällainen parisuhde, missä kumppanisi on paras ystäväsi ja rakastajasi ja elämäsi tärkein asia, ja sinä taas hänen, go for it. Optimaalista tietysti olisi, että kerta kaikkiaan ei pariudu ennen kuin se mr. Täydellinen löytyy, kuten itse ymmärsin tehdä. Mutta jos nyt on mennyt yhteen sen Mr. Ihan Mukavan Mutta Väärän kanssa, no, se on virhe joka täytyy korjata.
Lapsille onnellinen äiti on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin katkeroitunut äiti. Itse olen kasvanut lapsuudenperheessä jossa riideltiin koko ajan ja väitän että eroperheen lapsena olisi ollut paljon parempi.
Minusta sinun ap kannattaisi nyt puhua miehesi kanssa tästä asiasta. Anna hänelle tilaisuus niinsanotusti "voittaa sinut takaisin". Jos miehesi on valmis tekemään muutoksia, että nykyinen parisuhteesi olisi parempi (jos siinä kerran on ongelmia), kannattaa tietysti jäädä ja katsoa. Mutta jos miehesi ei tahdo petrata, miksi jäisit suhteeseen miehen kanssa joka ei välitä? Sellainen mies tuskin on niin hyvä isä lapsillekaan että nämäkään mitään erossa menettäisivät.
Erittäin aikuista olisi että kaikki asianosaiset täysi-ikäiset, eli ap, miehensä, sielunkumppani ja sielunkumppanin vaimo kokoontuisivat ja keskustelisivat yhdessä.
Katkeroituneet ja kodittomat lapset ovat mielestäsi onnellisia? Ai niin, pääasia että äiti on onnellinen, ei muilla niin ole merkitystä.
Miten niin lapsista tulisi kodittomia ja katkeroituneita? Kumpaa opettaisit lapsillesi mieluummin: Noudata perinteitä hampaat irvessä ja koko perheen elämä pilaten vai tavoittele hyvää elämää?
Ihmisellä on vain yksi elämä, ja jos väkisin jää huonoon suhteeseen pilaa sen sekä itseltään, mieheltään että lapsiltaan.
Itselläni ei ole lapsia mutta tosiaan olen riitaisan kodin lapsi ja mikä hyvänsä matkalaukkuelämä olisi parempaa kuin se.
Lapsillakin on yksi elämä, huomaa kyllä että olet lapseton. Kokemuksesi ei ole kaikkien muiden kokemus.
Se lapsen yksi elämä alkaa mukavammin jos ei joudu kantamaan mukanaan tietoisuutta "äiti jäi huonoon ja epätyydyttävään suhteeseen vain minun takiani, olen siis pilannut sekä äidin että isän elämän." Vaikka lapselle ei mitään sanottaisi, sen kyllä riitaisessa perheessä vaistoaa.
Lapselle on ihan hirvittävä taakka jos vanhemmat pysyvät yhdessä vain lasten tai perheen vuoksi. Vanhempien tulee rakastaa toisiaan tai erota.
Vii jösses. Tässä esoteerikko, teosofi, uskontotieteilijä. Sielunkumppani ja kaksoisliekkihömppä on jaskaa. Monella on sielunkumppani mutta se on ei-eroottinen, ja AINA toisella puolella kun sinä olet maan päällä inkarnaatiossa. Sielunkumppani on ystäväsielu, ja saattaa toimia henkioppaanasi.
Tämä mitä ap kokee on SIELUPERHEENJÄSEN eli henkilö jonka kanssa ap on ollutinkarnoitunut aiemmin. Eli isä, veli, puoliso, äiti, lapsi tms edellisestä tai edellisistä inkarnaatioista. Siitä tulee tunne että on tullut kotiin. Mutta se EI OLE sielunkumppani saati mikään diibadaaba kaksoisliekki (tämä liekkijuttu on keksittyä tuubaa).
Ap, ei hätää, todennäköisesti kohtaat seuraavissakin elämissö tämän henkilön. Sieluperheen jäsenet inkarnoituvat yleensä monta elämää yhdessö. Sun ei ole pakko tehdä tälle unelmien miehelle mitään - tai voit tehdä jos hsluat. Selvää on se että tämä sieluperheen jäsen rakastaa sinua paljon - olette rakastaneet toisianne ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Sielunkumppanuus ei ole mikään ohitettava asia. On vaan erottava, molempien. Jos yrittää unohtaa, niin katkeroituu, koska koko keho, kaikki solut, tunne ja järki, ihan kaikki...ne vaan huutaa sielunkumppania. Se ei mene ohi. Tavalliset ihastumiset ja rakastumisetkin voi mennä ohi. Sielunkumppanuus ei. Kokemusta on. Aikoinaan yritin unohtaa, mutta monien sattumien (kohtalon?) jälkeen tapasimme aina vaan uudestaan vahingossa/suunnittelematta. Lopulta annoin periksi. Nyt yhteistä taivalta takana 15 vuotta. Ja ollaan tosi onnellisia. Tuntuu kuin olis toisen puolisko. Kaikilla osa-alueilla on kiinteä yhteys. Seksi on taivaallista. Sulautumista yhteen. Harmittaa, kun tuhlasin monta vuotta, kun en uskonut mihinkään sielunkumppanuuteen ja yritin unohtaa.
Se, että sinulla kävi noin onnellisesti, ei tarkoita, että kaikilla muillakin käy, kun he tuntevät löytäneensä sielunkumppanin. Eiköhän suurimmassa osassa tapauksissa homma arkipäiväisty ja siitä sielunkumppanista tuleekin tavis kaikkinen virheineen ja ärsyttävine piirteineen. Ei sillä, etteikö hän voisi silti olla ihan hyvä kumppani, mutta kannattaako jättää perheensä sen vuoksi?
No, minäkin olen tavannut sieluperheeni jäsenen joka on ollut aiemmassa elämässäni. Rakkaus häntä kohtaan oli juuri tuota mitä ap kuvaili. Minä päädyin siihen että en nyt etene mitenkään vaan valitsin perheeni. Tiedän näkeväni taas tuon toisen rakkaan ihmisen ”oikeassa kotona” ja seuraavalla kerralla valitsemme sitten olosuhteet niin että yhteiselo onnistuu.
Alue: Aihe vapaa
Jeesuskristus näitä "sielunkumppaneita"!!!
Näkee ainakin, että kotiäideillä on aikaa imeä amerikkalaisia arvoja ja tusinaviihdettä päivisin...