Tapasin ns. sielunkumppanin, mitäs v*ttua nyt teen? (naimissa, lapsia)

Ja ennen kuin kukaan aloittaa sepostusta siitä, että pitkässä parisuhteessa tulee ihastuksia, niin niin niitä tosiaan tulee ja on tullut minullekin. Aina olen päässyt ihastuksista ylitse, ne ovat olleet lähinnä fantasioita toisista ihmisistä tai sitä, että jonkun ulkonäkö tai persoonallisuus on erityisesti miellyttänyt. Ei ole ollut vaikeaa jatkaa parisuhdetta kumppanini kanssa, olen sitoutunut häneen enkä edes kuvittele voivani pettää. Kaikenlaisia päiväunia ja haaveita on ollut, mutta ne ovat olleet juuri sitä - haaveita ja ihastuneisuutta, ei sen enempää.

Mutta tämä. Tämä on jotain ihan muuta. En edes välittänyt tästä tapaamastani henkilöstä ensinäkemältä juurikaan, mutta tutustumisen myötä hänestä aukesi sellainen sisäinen maailma, että en ole osannut edes kuvitella hänen kaltaisiaan ihmisiä olevan olemassa. Olemme tunteneet jo pidempään, joten ns. sielunkumppanini on tullut hyvin tutuksi, ja olemme hämmentävällä tavalla toistemme vastinparit niin monessa asiassa, ettei sitä voi sivuuttaa.

On kuin olisin tullut kotiin. Tässä ihmisessä on isä, äiti, sisko, veli, paras ystävä ja romattinen sekä seksuaalinen partneri - kaikki samassa hahmossa. Hän ei ole millään muotoa täydellinen, vaan epätäydellinen juuri samalla tavalla kuin minäkin. Tämän ihmisen seurassa voin hengittää ja olla. Hän tietää sanomatta, mitä ajattelen, ja toisin päin.

En ole koskaan, en ikinä kokenut mitään vastaavaa kenenkään toisen ihmisen kanssa. En edes oman aviopuolisoni, en todellakaan, päädyimme yhteen koska satuimme tykkäämään toisistamme silloin ja yksi asia johti toiseen.

En usko yliluonnolliseen, mutta jotain outoa meidän välillämme on. Tunne on molemminpuolinen, mutta tilanne on mahdoton ja varsinaisen suhteen aloittaminen vaatisi paljon uhrauksia. (Molemmat tahoillaan varattuja, näin esimerkiksi, minulla vielä lapsiakin. Oma suhde ei kovin onnellinen mutta se on ihan toinen tarina se.)

Mitä tässä nyt sitten olisi tarkoitus tehdä? On varmaan pakko päästää irti ja menettää kyseinen ihminen, vaikka jokainen solu huutaa muuta. En olisi ikinä uskonut löytäväni itseäni tästä tilanteesta, sydän särkymässä keskellä ydinperheidylliä ja ruuhkavuosia, mutta tässä sitä vaan ollaan.

Ja minä pidän sielunkumppaneista puhumista ihan puppuna, mutta ei tätä kokemusta kuvaa kyllä mikään muukaan!