Miksi Suomessa ei lapset ja nuoret puhuneet mitään s eksuaalisista h yväks ikäyt öistä?

Olitko vanhempiesi kanssa läheinen?

Mä jouduin teininä seksuaalisesti hyväksikäytetyksi useampaan otteeseen ja reagoin siihen käyttäytymällä "huonosti". Jonkun ajan kuluttua mut huostaanotettiin kiireellisesti. Ensin sijoitettiin viikoksi aikuisten suljetulle osastolle, mikä oli tosi pelottavaa koska olin loppupeleissä kuitenkin arka "kilttityttö". Sossut tiesi hyväksikäytöstä mutta asiasta ei koskaan enää puhuttu, koin jopa asiatonta käytöstä yhden sijoituspaikan työntekijän kohdalta. Vaikka käyttäydyin ihan normaalisti niin mua ei esim. tervehditty, tuijotettiin vain vihaisesti. Se tuntui ihan kamalalta ja muutenkin keskityttiin vain siihen, että alkaisin käyttäytymään paremmin enkä aiheuttaisi enää huolta äidille. Pääsin sitten kotiin takaisin kahden viikon päästä, kun itkien lupasin parantaa tapani.

Kyllä kannatti kertoa, jee. Tämä tapahtui 90-luvun lopulla, toivottavasti käytännöt parantuneet.

On monia syitä, miksi lapsi ei puhu. Yksi niistä on häpeä. Lapset syyttävät teoista itseään. Hyvin usein tekijäkin saa lapsen uskomaan, että jos tämä kertoo heidän "yhteisestä salaisuudestaan", niin siitä seuraa lapselle itselleen pahaa.

Ja tämän viimeisimmän jutun uhrithan olivat poikia, mutta tyttöuhrien tapauksessa yleinen ilmapiiri on usein voimakkaasti uhria syyttelevä, varsinkin jos uhri on esiteini tai teini eikä aivan pieni lapsi. Sen huomaa keskustelupalstoiltakin, niillähän on jopa tyttöjen omiin kirjoituksiin kokemastaan hyväksikäytöstä reagoitu uhria syyttelevillä rivouksilla. Tytöt vaistoavat jo lapsina, että naisten odotetaan olevan vastuussa myös miesten käytöksestä. Jos tyttö sitten joutuu itse hyväksikäytetyksi, hän ajattelee, että kertominen on turhaa ja siitä tulee vain hänelle itselleen haittaa Hän on saattanut jo aiemmin kokea, että esimerkiksi ahdistelua ei oteta vakavasti.

Ja joskus uhri on voinut yrittää kertoa, mutta häntä ei olla kuunneltu.

Vähän samoja kokemuksia kun edellisellä. Sitä hyväksikäyttöä tapahtui niin pienestä ja niin paljon, et siihen turtui ja niitä asioita oli vaikea pitää mielessä. Paskat vanhemmat oli vihamielisiä mua kohtaan tai välinpitämättömiä kun kerroin asiasta. Mahdollisti homman jatkumisen. Ajattelin et se on ehkä normaalia. Vähän isompana lapsena kun kerroin parille erityisen "kiltisti" mua kohdelleelle aikuiselle, niin ne aloitti saman homman.

Sosiaalityöntekijät haastatteli kun kerroin aiheesta varhaisteininä, ilmoitti kohta et ei oo mitään todisteita tai muita uhreja löytyny ja asia jäi siihen. Alle kouluikäisen raiskaus ja vuosien lievempi hyväksikäyttö. Näin 2000-luvun alussa.

Ja on helvetin noloo kertoo jostain vanhan ja fyysisesti vastenmielisen tyypin fetissien toteutuksesta. Tai se, että osa niistä tekijöistä on "kunnon ihmisiä" ja sä oot ite huonoista oloista oleva lapsi ja suljetulla. Sun sanoilla ei oo arvoa.

Tunnen yhden uhrin. Hänen äitinsä ei usko häntä ja puolustaa perheenjäsentä, joka on teot tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on niin karmiva asia, että kyllä jokaisen pitäisi vähän pitää silmällä myös niitä ”naapurinkin” lapsia.

Mieti kuinka usein täälläkin karjaistaan, että "pidä huolta omista asioistasi!". Varsinkin, jos on lapseton itse, niin ei saisi pihaustakaan sanoa toisten lapsista, koska "et sinä voi mitään ymmärtää". 

Mitä siinä voi tehdä?

Tuota, jos epäilee, että jotain lasta hyv äksikäytetään tai muuten satutetaan, niin ei siinä aleta miettiä, että "mutta jos ne vanhemmat suuttuu mulle". Vaan toimitaan.

Kirjoitin huonosti. En tarkoittanut ihan noin suoraa esimerkkiä, vaan yleistä ilmapiiriä, joka alkaa ihan siitä, että vanhemmat saavat raivokohtauksen, jos esim. toruu heidän taaperoaan, joka lyö toista. Kyllä siinä lopulta alkaa vain välittää omista asioistaan ja pysyttelee poissa näiden ihmisten seurasta, poissa leikkikentän hiekkalaatikolta tms. 

Jos sinä haluat syyllistää minua tai muita, niin sori, en usko, että sinäkään olet toiminut jokaisessa asiassa oikein. Olet varmasti itsekin jättänyt huomiotta merkkejä, joista voisi päätellä, että jollain lapsella menee huonosti. 

Häh? En lainkaan halunnut syyllistää sinua, vaan tuoda esiin, että mielestäni sillä, onko sosiaalisesti sallittua puuttua esimerkiksi naapurin lapsen huonoon käytökseen pihalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa uskaltaako puuttua mahdolliseen hyvä ksikäyttö- tai väk ivaltatapaukseen. Tai ei ainakaan pitäisi olla. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa ja kenenkään ei pitäisi antaa sosiaalisen ilmapiirin estää puuttumasta epäiltyyn hyväk sikäyttöön. Mielestäni teit väärän rinnastuksen, siinä kaikki.

Mielestäni en tehnyt väärää rinnastusta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Minä esim. olen ollut koulu- ja työpaikkakiusattu. Jos minua haukutaan koko ajan, niin ei minulla ole jaksamista katsella koko ajan ympärilleni, ja miettiä meneekö jollain muulla vielä huonommin. Eivät ihmiset välttämättä huomaa hyväksikäytön uhria, jos omassakin elämässä on tarpeeksi tekemistä. 

Se toista lasta lyövä taapero saattaa olla kotonaan hyväksikäytön uhri, mutta hänen käytöksensä näyttäytyy ulkopuolisesta vain kiusanteolta, jota siis hänen vanhempansa saattavat puolustella. 

Siitähän tässä on paljolti kyse, että hyväksikäyttöä on vaikea huomata. Montako olet itse huomannut? Mitä teit niille tapauksille? 

Olemme tästä eri mieltä ja se on ihan ok. Sinun ei tarvitse olla hyökkäävä siksi, että olet eri mieltä, en syyttänyt sinua mistään. Kaikilla on tietysti omat rajansa, mihin pystyy ja jaksaa. Mä en vaan ihan oikeasti koe, että yleinen ilmapiiri vaikuttaisi siihen, miten pystyisin raportoimaan vakavia lapsen kaltoinkohteluja. Olen itsekin koulukiusattu ja itsetunto on mitä on mutta tässä asiassa koen silti näin. Peace.

Lopulta kyse on kuitenkin niistä arjessa tapahtuvista pienistä huomioista lasten käyttäytymisessä ja tavoissa, joista ehkä ajan myötä syntyy joku kaava/ epäily. Mutta jos yleinen ilmapiiri on se, että toisten asioihin puuttuminen on epäkohteliasta eikä naaapureiden lapsille saa puhua niin vaikeaahan se on.

Kyse ei mielestäni olekakaan mistään uskalluksesta (jos hyväksikäyttö näkyisi lapsista kilometrin päähän niin mitään ongelmaahan ei olisikaan), vaan nimenomaan siitä miten nämä tapaukset voisi tunnistaa (ja toisaalta välttää ylireagointi myös).

-eri vastaaja

Vierailija kirjoitti:

Kai te lapsena hyvöksikäytetyt olette aikuisena ottaneet yhteyttä virkavaltaan??? Ettei tommoset limanuljaskat saa nauttia vapaasti elämästään.

Oma isäpuoleni joutui vankilaan, mutta toki nauttii taas vapaudestaan. Elämästä nauttimisesta en tiedä.