Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Miksi Suomessa ei lapset ja nuoret puhuneet mitään s eksuaalisista h yväks ikäyt öistä?
29.03.2019 |
Meillähän on Suomessa tukijärjestelmää tukijärjestelmän perään. Voitaisiinko nyt tutkia miksi ne eivät toimi ja erityisesti siitä, miksi tilanteiden ennaltaehkäisy ei toimi? Eikö tekijäpäähän ole mitään ennaltaehkäiseviä toimia (vieläkään)?
Ei eriteltyä tapausta, vaan yleisesti kaikista tapauksista. Tuo tapausten määrä on JÄRKYTTÄVÄ. Miksi lapsia ei ole ohjattu kertomaan tällaisista tapauksista?
Kommentit (87)
Omasta kokemuksestani voin sanoa sen että lapsena sitä ensinnäkin tavallaan suojelee vanhempaansa, ei halua aiheuttaa surua/ murhetta äidilleen.
Toisaalta pelkäsin myös, että jos kertoisin asiasta niin perheemme hajotettaisiin. Pelkäsin että pikkusiskoni joutuisi jonnekin laitokseen/ sijaisperheeseen, vaikka tiesin että hänellä oli hyvä olla kotona eikä häntä kukaan satuttanut. Lapsena sitä vain helposti vaikenee suojellakseen muita.
En myöskään hyväksikäytön alkaessa (6-vuotiaana) tiennyt, että mitä se on. Tavallaan lapsena aisti sen että se on jotenkin väärin, mutta en tiennyt että se aikuinen joka minuun koski oli se väärintekijä. Luulin että minä tein jotain väärin, joten en asiasta puhunut. Minua myös kiellettiin asiasta puhumasta (sanottiin että minua saatetaan alkaa kiusaamaan koulussa jos kerron asiasta), joten olin hiljaa.
Ei kukaan aikuinen ollut kertonut tällaisista asioista/ varoittanut niin ei pieni lapsi voi tietää näiden asioiden olevan väärin eikä voi tietää että itse on syytön tapahtumiin. Kun kasvaa näiden asioiden kanssa ja kokee näitä asioita säännöllisesti, niin siitä tulee itselle normaalia.
Vasta ylä-asteella saatettiin mainita jotain "pedofiileistä", mutta siitäkin kaikki puhui siihen tapaan, että "kuinka ällöttävää, että joku nuori makaa aikuisen miehen kanssa". Se vain lisäsi omaa syyllisyyden tunnetta ja häpeää, en halunnut olla se likainen tyttö joka on lapsesta asti ollut sängyssä 40-vuotiaan miehen kanssa.
Ainoa tapa millä lapsia näiltä tapahtumilta voitaisiin suojella (suurempien vankilarangaistusten lisäksi) on se, että asioista puhuttaisiin. Jo pienelle lapselle tulisi opettaa mihin aikuinen tai toinen nuori saa koskea ja mihin ei. Kouluissa jo 11-vuotiaille puhutaan lisääntymisestä, mutta hyväksikäytöstä ei varoiteta ollenkaan. Eiköhän viimeistään silloin jo voitaisi nuorille puhua näistäkin asioista.
Lisäksi kouluissa ja eskareissa käy monesti palomiehiä puhumassa tulipalon vaaroista, mutta ei kertaakaan poliiseja puhumassa esim. perheväkivallasta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Koulukiusaamisesta saatetaan puhua, mutta ei näistä asioista. Miksi ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyväksikäytetty kirjoitti:
Omasta kokemuksestani voin sanoa sen että lapsena sitä ensinnäkin tavallaan suojelee vanhempaansa, ei halua aiheuttaa surua/ murhetta äidilleen.
Toisaalta pelkäsin myös, että jos kertoisin asiasta niin perheemme hajotettaisiin. Pelkäsin että pikkusiskoni joutuisi jonnekin laitokseen/ sijaisperheeseen, vaikka tiesin että hänellä oli hyvä olla kotona eikä häntä kukaan satuttanut. Lapsena sitä vain helposti vaikenee suojellakseen muita.
En myöskään hyväksikäytön alkaessa (6-vuotiaana) tiennyt, että mitä se on. Tavallaan lapsena aisti sen että se on jotenkin väärin, mutta en tiennyt että se aikuinen joka minuun koski oli se väärintekijä. Luulin että minä tein jotain väärin, joten en asiasta puhunut. Minua myös kiellettiin asiasta puhumasta (sanottiin että minua saatetaan alkaa kiusaamaan koulussa jos kerron asiasta), joten olin hiljaa.
Ei kukaan aikuinen ollut kertonut tällaisista asioista/ varoittanut niin ei pieni lapsi voi tietää näiden asioiden olevan väärin eikä voi tietää että itse on syytön tapahtumiin. Kun kasvaa näiden asioiden kanssa ja kokee näitä asioita säännöllisesti, niin siitä tulee itselle normaalia.
Vasta ylä-asteella saatettiin mainita jotain "pedofiileistä", mutta siitäkin kaikki puhui siihen tapaan, että "kuinka ällöttävää, että joku nuori makaa aikuisen miehen kanssa". Se vain lisäsi omaa syyllisyyden tunnetta ja häpeää, en halunnut olla se likainen tyttö joka on lapsesta asti ollut sängyssä 40-vuotiaan miehen kanssa.
Ainoa tapa millä lapsia näiltä tapahtumilta voitaisiin suojella (suurempien vankilarangaistusten lisäksi) on se, että asioista puhuttaisiin. Jo pienelle lapselle tulisi opettaa mihin aikuinen tai toinen nuori saa koskea ja mihin ei. Kouluissa jo 11-vuotiaille puhutaan lisääntymisestä, mutta hyväksikäytöstä ei varoiteta ollenkaan. Eiköhän viimeistään silloin jo voitaisi nuorille puhua näistäkin asioista.
Lisäksi kouluissa ja eskareissa käy monesti palomiehiä puhumassa tulipalon vaaroista, mutta ei kertaakaan poliiseja puhumassa esim. perheväkivallasta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Koulukiusaamisesta saatetaan puhua, mutta ei näistä asioista. Miksi ei?
Itsehän en lasten kasvatuksesta juuri mitään ymmärrä, mutta lasteni äiti on ottanut juuri tämän linjan, että lapselle sanotaan, mihinkä kohtiin kehossa ei saa kukaan tulla sorkkimaan ja että ne ovat lapsen oman itsemääräämisoikeuden puitteissa. Minusta tämä kuulosti hyvältä. Vielä parempi, jos on tässä asiassa tehty oikein.
Hyväksikäytetty kirjoitti:
Omasta kokemuksestani voin sanoa sen että lapsena sitä ensinnäkin tavallaan suojelee vanhempaansa, ei halua aiheuttaa surua/ murhetta äidilleen.
Toisaalta pelkäsin myös, että jos kertoisin asiasta niin perheemme hajotettaisiin. Pelkäsin että pikkusiskoni joutuisi jonnekin laitokseen/ sijaisperheeseen, vaikka tiesin että hänellä oli hyvä olla kotona eikä häntä kukaan satuttanut. Lapsena sitä vain helposti vaikenee suojellakseen muita.
En myöskään hyväksikäytön alkaessa (6-vuotiaana) tiennyt, että mitä se on. Tavallaan lapsena aisti sen että se on jotenkin väärin, mutta en tiennyt että se aikuinen joka minuun koski oli se väärintekijä. Luulin että minä tein jotain väärin, joten en asiasta puhunut. Minua myös kiellettiin asiasta puhumasta (sanottiin että minua saatetaan alkaa kiusaamaan koulussa jos kerron asiasta), joten olin hiljaa.
Ei kukaan aikuinen ollut kertonut tällaisista asioista/ varoittanut niin ei pieni lapsi voi tietää näiden asioiden olevan väärin eikä voi tietää että itse on syytön tapahtumiin. Kun kasvaa näiden asioiden kanssa ja kokee näitä asioita säännöllisesti, niin siitä tulee itselle normaalia.
Vasta ylä-asteella saatettiin mainita jotain "pedofiileistä", mutta siitäkin kaikki puhui siihen tapaan, että "kuinka ällöttävää, että joku nuori makaa aikuisen miehen kanssa". Se vain lisäsi omaa syyllisyyden tunnetta ja häpeää, en halunnut olla se likainen tyttö joka on lapsesta asti ollut sängyssä 40-vuotiaan miehen kanssa.
Ainoa tapa millä lapsia näiltä tapahtumilta voitaisiin suojella (suurempien vankilarangaistusten lisäksi) on se, että asioista puhuttaisiin. Jo pienelle lapselle tulisi opettaa mihin aikuinen tai toinen nuori saa koskea ja mihin ei. Kouluissa jo 11-vuotiaille puhutaan lisääntymisestä, mutta hyväksikäytöstä ei varoiteta ollenkaan. Eiköhän viimeistään silloin jo voitaisi nuorille puhua näistäkin asioista.
Lisäksi kouluissa ja eskareissa käy monesti palomiehiä puhumassa tulipalon vaaroista, mutta ei kertaakaan poliiseja puhumassa esim. perheväkivallasta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Koulukiusaamisesta saatetaan puhua, mutta ei näistä asioista. Miksi ei?
Olisi erittäin tärkeää, että uutta mallia kehitettäisiin hyväksikäyttöä lapsena ja nuorena kokeneiden kanssa. Silloin päästään juuri niiden asioiden äärelle, jotka lapsen mieltä askarruttavat. Miten lapsi kokee asian, mikä estää lasta toimimasta ja keksiä niihin ratkaisumalleja ja vaihtoehtoja. Miten saada lapsi toimimaan, eli ottaa nuo lapsen huolet huomioon yhteisesti jaetuissa ohjeissa.
On todella inhottavaa ja surullista, että sinua on syyllistetty :(
Voin kertoa omasta kokemuksesta uhrin näkökulmasta. En tiedä ymmärtääkö kukaan, mutta kerron silti. Olen siis kokenut vastaavaa.
Itse aluksi pidin tapahtunutta ihan normaalina. Sitten mieli jotenkin blokkasi kaiken pois. Tää voi kuulostaa hölmöltä, mutta opin ”poistumaan” tilanteesta henkisesti. Olin ihan turta.
Sitten katosi kaikki muistot. Olin siis 6-10-vuotias tekojen tapahtuma-aikaan.
15-vuotiaana oli tilanne, joka laukaisi kaikki muistot. Jähmetyin ja lamaannuin. Masennuin. Yritin itsemurhaakin ja jouduin nuorten psykiatriselle osastolle.
En siihen aikaan vielä kertonut tapahtuneista kellekään.
Tässä on sekin, että tekijä on siskoni isä ja ajattelin koko ajan, että jos joku saa tietää, siskoni isä joutuu vankilaan. Lisäksi muistin, että siskoni isä oli uhannut tappaa koko perheen, jos kerron kellekään. Vähitellen järki alkoi heräillä ja tajusin, että ei mulla ole syytä pelätä. Kerroin äidille.
Voisin kirjoittaa pitkänkin tekstin, mutta tässä siis ehkä vastaus otsikon kysymykseen.
- Lapsi voi pitää tilannetta normaalina
- Voi pelätä kostoa tai syyllisyyttä. Itsekin koin syyllisyyttä ja ajattelin, että on mun vika. Siskoni isä myös syytti minua kaikesta. Hän myös hakkasi minua.
- Ihmismieli keskittyy kriisin aikana selviytymään. Lapsella on käsittämätön kyky selviytyä kriiseistä, MUTTA ne voi aiheuttaa elinikäiset traumat AIKUISENA!
- Pahat kokemukset ”blokkautuu” pois mielestä ja palautuu tietyissä tilanteissa. Jotkut ovat tajunneet vasta oman vanhemmuuden myötä.
Ennaltaehkäisystä:
Useimmin tekijä on lähipiiristä. Omalla kohdallani teot tapahtuivat aina silloin, kun äiti ei ollut kotona. Äiti luotti mieheensä. Ei hän silloin huomannut mitään merkkejä. Hän oli vain mielissään, kun löysi ”lapsirakkaan kiltin miehen”. Ulkoisesti siskoni isä näyttää kyllä ihan tyypilliseltä unelmien perheenisältä.
-Ei ollut sanastoa kertoa asiasta.
-Halu suojella vanhempia/ei halua aiheuttaa vanhemmille ikävyyksiä.
-Tekijä tuttu ja läheinen vanhemmille ja koko perheelle, ei voi alkaa horjuttamaan tätä tärkeää ystävyyttä.
-Ei ollut selkeää tietoa, että kyseinen asia on väärin ja että miten pitäisi toimia ko asian silti tapahtuessa.
-Kasvatustyyli, että "aikuiset on aina oikeassa" koska ovat vanhoja ja viisaita ja lapsena sitä on jotenkin oletusarvoisesti tyhmä ja täten vähempiarvoinen. "Aikuisia on aina toteltava, tärkeintä on olla kiltti."
-Tunne ja kokemus siitä, ettei ole todellista yhteyttä vanhempiin, että vanhemmilla on omat kiireensä eikä he jaksa välittää.
-Tunne ja kokemus siitä, että on itse viallinen ja vääränlainen ja haluaa pitää tämän tiedon visusti salassa, ettei vanhemmat saa tietää, kuinka viallinen ja vääränlainen sitä onkaan, ettei joutuisi heidän hylkäämäksi.
-"Varmuus" siitä, että vanhemmat todellakin hylkäisivät lopullisesti, jos saisivat tietää, milainen mätämuna sitä itse onkaan. Tämä hylkääminen merkitsisi kuolemaa, joten salaisuus on pidettävä hinnalla millä hyvänsä.
Siinä jotakin mitä tuli näin äkkiseltään mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi näiden julkisuudessa olleiden tapahtumien tekijä on ollut seurakunnan työntekijä tai vastuuhenkilö. Tällaisissä tapauksissa voi olla myös pelkoa oman perheen puolesta, pelkoa siitä että seurakunta hyljeksii.
Olin itse 12-vuotiaana partiossa, kun partio-ohjaaja lähenteli. Kerroin tapauksesta äidille. Äiti kertoi tämän tekijän äidille, joka kuului seurakunnan ”vanhemmistoon”. Koko seurakunta kääntyi meidän perhettä vastaan ja käänsi sen niinpäin, että minä olisin lähennellyt sitä ohjaajaa (joka oli 19-vuotias nuori mies). Meni useampi kuukausi, että meidän perhe ei voinut käydä seurakunnassa. Sitten, kun tuo perhe muutti toiselle paikakunnalle, aloimme taas käydä seurakunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Yksi näiden julkisuudessa olleiden tapahtumien tekijä on ollut seurakunnan työntekijä tai vastuuhenkilö. Tällaisissä tapauksissa voi olla myös pelkoa oman perheen puolesta, pelkoa siitä että seurakunta hyljeksii.
Olin itse 12-vuotiaana partiossa, kun partio-ohjaaja lähenteli. Kerroin tapauksesta äidille. Äiti kertoi tämän tekijän äidille, joka kuului seurakunnan ”vanhemmistoon”. Koko seurakunta kääntyi meidän perhettä vastaan ja käänsi sen niinpäin, että minä olisin lähennellyt sitä ohjaajaa (joka oli 19-vuotias nuori mies). Meni useampi kuukausi, että meidän perhe ei voinut käydä seurakunnassa. Sitten, kun tuo perhe muutti toiselle paikakunnalle, aloimme taas käydä seurakunnassa.
Ja seurakunnassa voi olla myös kiero ajatus, että ”tämä on Jumalan tahto” ja että ”uhmaan Jumalaa, jos kieltäydyn”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ajatellaan kuinka paljon aikuiset vaikenee joutuessaan raiskatuksi, niin miten lapsi voisi tajuta toimia erilailla? Ja jos ajatellaan laitoksesta harjat ottamutta tyttöä, joka menee miehen mukaan yöpaikan tarpeessa. Juo alkoholia ja ehkä tötsyttelee. Kuinka moni on tytön puolella, jos hän kertoo joutuneensa ahdistelun kohteeksi? Tässä nyt varmaan kaikki, mutta uutisten keskustelupalstoilla ei monikaan.
Itse luin yhden tuomion lehdestä. Siinä tuomio oli monta vuotta ehdotonta. Ajattelin, että kerrankin kunnon tuomio. Ja heti sen jälkeen ajattelin, että muutama vuosi ei ole kunnon tuomio. Muutama vuosikymmen ehkä olisi. Omatkin asenteet kun menee helposti yleisen ilmapiirin mukaan.
Tämä on todella vaikea aihe niin aikuiselle, nuorelle kuin lapselle käsitettäväksi.
Lapsi on valitettavan helppo saada huijatuksi mukaan tuollaiseen. Lapsi haluaa olla lojaali. Nuori taas voi etsiä identiteettiään ihan väärällä tavalla ja väärässä seurassa, jotta tuntee olevansa pidetty, rakastettu ja hyväksytty.
Itse kerron lapsilleni nämä klassiset esimerkit, että kenenkään autoon ei saa mennä, kenenkään mukaan ei saa mennä vaikka houkuteltaisiin karkilla tai söpöjen koiranpentujen näkemisellä. Vaikea tosin itsekään uskoa, että näillä tavoin päätyy tänä päivänä uhriksi. Maailma on muuttunut ja keinot muuttuneet. Olen myös ottanut uimapukuesimerkin mukaan eli alueet, jotka uimapuvun alla eivät kuulu muiden nähtäviksi tai kosketeltaviksi.
Koulusta tuli tiedote vanhemmille, että puhukaa asiasta. Koulutettu, ulkomaillakin asunut keski-ikäinen äiti kysyy miten...
Toivoisin jo alakouluihin kiertävää luennoitsijaa aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, just hesarissa oikeuspsykologian dosentti selitti, miten alle kouluikäisiä on oikeastaan mahdoton ohjeistaa niin, että he pystyisivät kertomaan hyväk sikäytöstä. Tietty varmaan joissain tilanteissa pystyvät, mutta ei kaikissa. Ja hyv äksikäyttäjät tietysti pyrkivät luomaan lasta hämmentävän, syyllistävän jne. tilanteen. Jäähän todella suuri osa aikuistenkin kohtaamasta s eksuaalisesta ah distelusta ja vä kivallasta ilmoittamatta.
On tietty ihan hyvä miettiä näitä miten lasta voisi valmentaa jne. mutta kun ajattelee että näissäkin tapauksissa uhrit olivat vailla vanhempia tai vanhemmat ilmeisesti hyvin ongelmaisia, niin tärkeämpää olisi huolehtia siitä, että jokaisella lapsella on huolehtiva, välittävä aikuinen elämässään. SE vähentää tällaisen todennäköisyyttä huomattavasti. Ja toiseksi ihan se huolenpito, että lapsi ei ole ties missä yksin.
Nuo lapsille annettavat ohjeet auttavat mielestäni parhaiten konkreettisiin tilanteisiin, jotka yleensä tapahtivat vieraan groo maajan kanssa: älä mene vieraan autoon, älä lähetä itsestäsi kuvia, älä anna osoitettasi. Kuitenkin kuten tiedämme, suurin osa hväksikäytöstä tapahtuu tutun toimesta.
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa omasta kokemuksesta uhrin näkökulmasta. En tiedä ymmärtääkö kukaan, mutta kerron silti. Olen siis kokenut vastaavaa.
Itse aluksi pidin tapahtunutta ihan normaalina. Sitten mieli jotenkin blokkasi kaiken pois. Tää voi kuulostaa hölmöltä, mutta opin ”poistumaan” tilanteesta henkisesti. Olin ihan turta.
Sitten katosi kaikki muistot. Olin siis 6-10-vuotias tekojen tapahtuma-aikaan.
15-vuotiaana oli tilanne, joka laukaisi kaikki muistot. Jähmetyin ja lamaannuin. Masennuin. Yritin itsemurhaakin ja jouduin nuorten psykiatriselle osastolle.
En siihen aikaan vielä kertonut tapahtuneista kellekään.
Tässä on sekin, että tekijä on siskoni isä ja ajattelin koko ajan, että jos joku saa tietää, siskoni isä joutuu vankilaan. Lisäksi muistin, että siskoni isä oli uhannut tappaa koko perheen, jos kerron kellekään. Vähitellen järki alkoi heräillä ja tajusin, että ei mulla ole syytä pelätä. Kerroin äidille.
Voisin kirjoittaa pitkänkin tekstin, mutta tässä siis ehkä vastaus otsikon kysymykseen.
- Lapsi voi pitää tilannetta normaalina
- Voi pelätä kostoa tai syyllisyyttä. Itsekin koin syyllisyyttä ja ajattelin, että on mun vika. Siskoni isä myös syytti minua kaikesta. Hän myös hakkasi minua.
- Ihmismieli keskittyy kriisin aikana selviytymään. Lapsella on käsittämätön kyky selviytyä kriiseistä, MUTTA ne voi aiheuttaa elinikäiset traumat AIKUISENA!
- Pahat kokemukset ”blokkautuu” pois mielestä ja palautuu tietyissä tilanteissa. Jotkut ovat tajunneet vasta oman vanhemmuuden myötä.Ennaltaehkäisystä:
Useimmin tekijä on lähipiiristä. Omalla kohdallani teot tapahtuivat aina silloin, kun äiti ei ollut kotona. Äiti luotti mieheensä. Ei hän silloin huomannut mitään merkkejä. Hän oli vain mielissään, kun löysi ”lapsirakkaan kiltin miehen”. Ulkoisesti siskoni isä näyttää kyllä ihan tyypilliseltä unelmien perheenisältä.
Kiitos kun jaoit ajatuksiasi. Blokkaaminen on lapselle (ja kenelle tahansa avuttomalle) hyvin yleinen ja -normaali- käyttäytymismalli ja selviytymiskeino. Mieli suojelee blokkaamalla itseään pahemmilta vaurioilta juuri tapahtuvassa hetkessä. Vauriot voivat ilmetä hurjina myöhemmin, kuten sinulla itsetuhoisuutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten miehet ovat henkisesti noin häiriintyneitä, että tekevät tuollaista? Ei tommonen sairas mieli voi koskaan parantua.
Vierailija kirjoitti:
Hyväksikäytetty kirjoitti:
Omasta kokemuksestani voin sanoa sen että lapsena sitä ensinnäkin tavallaan suojelee vanhempaansa, ei halua aiheuttaa surua/ murhetta äidilleen.
Toisaalta pelkäsin myös, että jos kertoisin asiasta niin perheemme hajotettaisiin. Pelkäsin että pikkusiskoni joutuisi jonnekin laitokseen/ sijaisperheeseen, vaikka tiesin että hänellä oli hyvä olla kotona eikä häntä kukaan satuttanut. Lapsena sitä vain helposti vaikenee suojellakseen muita.
En myöskään hyväksikäytön alkaessa (6-vuotiaana) tiennyt, että mitä se on. Tavallaan lapsena aisti sen että se on jotenkin väärin, mutta en tiennyt että se aikuinen joka minuun koski oli se väärintekijä. Luulin että minä tein jotain väärin, joten en asiasta puhunut. Minua myös kiellettiin asiasta puhumasta (sanottiin että minua saatetaan alkaa kiusaamaan koulussa jos kerron asiasta), joten olin hiljaa.
Ei kukaan aikuinen ollut kertonut tällaisista asioista/ varoittanut niin ei pieni lapsi voi tietää näiden asioiden olevan väärin eikä voi tietää että itse on syytön tapahtumiin. Kun kasvaa näiden asioiden kanssa ja kokee näitä asioita säännöllisesti, niin siitä tulee itselle normaalia.
Vasta ylä-asteella saatettiin mainita jotain "pedofiileistä", mutta siitäkin kaikki puhui siihen tapaan, että "kuinka ällöttävää, että joku nuori makaa aikuisen miehen kanssa". Se vain lisäsi omaa syyllisyyden tunnetta ja häpeää, en halunnut olla se likainen tyttö joka on lapsesta asti ollut sängyssä 40-vuotiaan miehen kanssa.
Ainoa tapa millä lapsia näiltä tapahtumilta voitaisiin suojella (suurempien vankilarangaistusten lisäksi) on se, että asioista puhuttaisiin. Jo pienelle lapselle tulisi opettaa mihin aikuinen tai toinen nuori saa koskea ja mihin ei. Kouluissa jo 11-vuotiaille puhutaan lisääntymisestä, mutta hyväksikäytöstä ei varoiteta ollenkaan. Eiköhän viimeistään silloin jo voitaisi nuorille puhua näistäkin asioista.
Lisäksi kouluissa ja eskareissa käy monesti palomiehiä puhumassa tulipalon vaaroista, mutta ei kertaakaan poliiseja puhumassa esim. perheväkivallasta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Koulukiusaamisesta saatetaan puhua, mutta ei näistä asioista. Miksi ei?
Itsehän en lasten kasvatuksesta juuri mitään ymmärrä, mutta lasteni äiti on ottanut juuri tämän linjan, että lapselle sanotaan, mihinkä kohtiin kehossa ei saa kukaan tulla sorkkimaan ja että ne ovat lapsen oman itsemääräämisoikeuden puitteissa. Minusta tämä kuulosti hyvältä. Vielä parempi, jos on tässä asiassa tehty oikein.
Tätä on tärkeää myös tukea teoilla. Esim. lasta ei käsketä halaamaan mummia, koska mummi haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan meillä tukijärjestelmiä, mutta miten ne saavuttaa nämä lapset ja nuoret. Tiedetäänkö näistä yleisesti, vai onko se vaan numero, jonkun lehtisen kulmassa?
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin karmiva asia, että kyllä jokaisen pitäisi vähän pitää silmällä myös niitä ”naapurinkin” lapsia.
Mieti kuinka usein täälläkin karjaistaan, että "pidä huolta omista asioistasi!". Varsinkin, jos on lapseton itse, niin ei saisi pihaustakaan sanoa toisten lapsista, koska "et sinä voi mitään ymmärtää".
Mitä siinä voi tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Yksi näiden julkisuudessa olleiden tapahtumien tekijä on ollut seurakunnan työntekijä tai vastuuhenkilö. Tällaisissä tapauksissa voi olla myös pelkoa oman perheen puolesta, pelkoa siitä että seurakunta hyljeksii.
Olin itse 12-vuotiaana partiossa, kun partio-ohjaaja lähenteli. Kerroin tapauksesta äidille. Äiti kertoi tämän tekijän äidille, joka kuului seurakunnan ”vanhemmistoon”. Koko seurakunta kääntyi meidän perhettä vastaan ja käänsi sen niinpäin, että minä olisin lähennellyt sitä ohjaajaa (joka oli 19-vuotias nuori mies). Meni useampi kuukausi, että meidän perhe ei voinut käydä seurakunnassa. Sitten, kun tuo perhe muutti toiselle paikakunnalle, aloimme taas käydä seurakunnassa.
Sen takia on parempi hoitaa asiat viranomaisen kautta. Myös viranomaisvalvontaa on tehostettava niin, että joku pikkukunnan kätyriviranomainen ei voi pysäyttää juttua itseensä. On oltava valtakunnallinen asiarekisteri, jossa tapausten etenemistä valvotaan. Jos äitiä pahoinpidellään niin ei voi odottaa, eikä edellyttää, että asiat etenisivät äidin kautta. Äiti on sellaisessa tapauksessa uhri myös. Äitejäkin pitäisi paremmin auttaa kasvamaan ulos väkivaltaisesta suhteesta ja siten suojelemaan myös lapsiaan.
Koulun elämänkatsomustunneilla pitäisi näemmä käsitellä myös seurakuntien manipuloivaa otetta yhteisöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin karmiva asia, että kyllä jokaisen pitäisi vähän pitää silmällä myös niitä ”naapurinkin” lapsia.
Mieti kuinka usein täälläkin karjaistaan, että "pidä huolta omista asioistasi!". Varsinkin, jos on lapseton itse, niin ei saisi pihaustakaan sanoa toisten lapsista, koska "et sinä voi mitään ymmärtää".
Mitä siinä voi tehdä?
Tuota, jos epäilee, että jotain lasta hyv äksikäytetään tai muuten satutetaan, niin ei siinä aleta miettiä, että "mutta jos ne vanhemmat suuttuu mulle". Vaan toimitaan.
Vierailija kirjoitti:
-Ei ollut sanastoa kertoa asiasta.
-Halu suojella vanhempia/ei halua aiheuttaa vanhemmille ikävyyksiä.
-Tekijä tuttu ja läheinen vanhemmille ja koko perheelle, ei voi alkaa horjuttamaan tätä tärkeää ystävyyttä.
-Ei ollut selkeää tietoa, että kyseinen asia on väärin ja että miten pitäisi toimia ko asian silti tapahtuessa.
-Kasvatustyyli, että "aikuiset on aina oikeassa" koska ovat vanhoja ja viisaita ja lapsena sitä on jotenkin oletusarvoisesti tyhmä ja täten vähempiarvoinen. "Aikuisia on aina toteltava, tärkeintä on olla kiltti."
-Tunne ja kokemus siitä, ettei ole todellista yhteyttä vanhempiin, että vanhemmilla on omat kiireensä eikä he jaksa välittää.
-Tunne ja kokemus siitä, että on itse viallinen ja vääränlainen ja haluaa pitää tämän tiedon visusti salassa, ettei vanhemmat saa tietää, kuinka viallinen ja vääränlainen sitä onkaan, ettei joutuisi heidän hylkäämäksi.
-"Varmuus" siitä, että vanhemmat todellakin hylkäisivät lopullisesti, jos saisivat tietää, milainen mätämuna sitä itse onkaan. Tämä hylkääminen merkitsisi kuolemaa, joten salaisuus on pidettävä hinnalla millä hyvänsä.
Siinä jotakin mitä tuli näin äkkiseltään mieleen.
Hyvin jäsennelty!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin karmiva asia, että kyllä jokaisen pitäisi vähän pitää silmällä myös niitä ”naapurinkin” lapsia.
Mieti kuinka usein täälläkin karjaistaan, että "pidä huolta omista asioistasi!". Varsinkin, jos on lapseton itse, niin ei saisi pihaustakaan sanoa toisten lapsista, koska "et sinä voi mitään ymmärtää".
Mitä siinä voi tehdä?
Siinähän voi tehdä niin kuin laki sanoo ja lapsen parhaaksi on.
Sen kun alat toimia asian eteen. Toivottavasti onnistut!