Mistä keski-ikäistyvät ihmiset saavat onnensa?

Vierailija kirjoitti:

Ihan siitä tavallisesta elämästä. Ja on monella tavalla helpompaakin, kun ei ole niitä nuoruuden epävarmuuden tunteita.

Minä tunnen itseni paljon epävarmemmaksi kuin nuorena. Kaikki on yksilöllistä.

Olen 45 ja mielestäni kaikki kiva on vasta tulossa. Nuorempana aika meni liiaksi harrastuksiin ja kaikenlaiseen hömppään eikä ollut rahaa toteuttaa itseään.

Ei myöskään itsetuntoa tarpeeksi.

Nyt alkaa pikkuhiljaa olla mahdollisuuksia matkusteluunkin ja lapsetkin tuovat elämään paljon enemmän kuin nuorena kuvitteli.

Jos haluaisin nuoremmaksi, haluaisin nuoruudesta vain nuoremman kehon. Muuta en niistä ajoista kaipaa.

Jos kuntoilisin enemmän, en ehkä kaipaisi edes sitä kehoa.

Ystäväni valitti tässä taannoin vanhenemistaan. Sanoin hänelle, että mitä vikaa vanhenemisessa on, itse nautin aivan samoista asioista elämässä kuin nuorenakin, lukemisesta, ystävistä, matkustamisesta, ruuasta.

Olen työtön ja todella vähissä rahoissa, mutta ei se minua haittaa, niin kauan kuin pysyy hengissä ja pää veden pinnan yläpuolella niin kaikki on ok. Eronnut olen vuosia sitten, mutta nautin todella paljon yksin olemisesta, saan itse päättää kaikista tekemisistäni ja nautin omasta rauhasta. Ystäviä näen silloin tällöin, sekin on mukavaa. Joskus olen työllistettynä muutaman kuukauden, sen jälkeen voin tehdä jonkin ulkomaanmatkan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap... Oletko ajatellut koskaan, miten yksinkertaisista asioista onnellisuus pohjimmiltaan koostuu; sopiva määrä merkityksellisiä ihmissuhteita, jonkinlainen tulotaso ja terveys.

Nuorilta voi yhtä lailla puuttua nämä asiat. Ymmärrät kun vanhenet, miten elämässä on ihan eri tavalla syvyyttä :)

Niin no juuri ihmissuhteiden laimeneminen ja katkeaminen on iso osasyy miksi nyt tuntuu tältä. Mun on vaikea ymmärtää ajatusta, että pelkkä ikääntyminen luo ymmärrystä

ap

Sinä itse olet aiheuttanut ihmissuhteiden laimenemiset ja katkeamiset. Ilmeisesti et ole muutenkaan tyytyväinen yhtään mistään, joten voi olla, että elämäsi ei tule olemaan tästä eteenpäinkään nykyistä kummallisempaa, jopa päinvastoin. On hyvinkin mahdollista, että parhaat päiväsi ovat siis historiaa.

Pyyhi kyyneileitäsi siis vain kun me muut hymyilemme ja porskutamme onnellisina ympärilläsi!

Minä? En minä ole pakottanut ketään pariutumaan tai hankkimaan lapsia. Yritän pitää ihmissuhteita yllä, mutta se on hankalaa, kun ihmiset eivät koskaan ehdi tapaamaan. Miten te viisikymppisinä ihmissuhteitanne hehkuttavat olette saaneet pidettyä porukan mukana? Vai oletteko saaneet uusia ihmissuhteita myöhemmin?

ap

Tottakai saan uusia ystäviä ja kavereita ihan missä ja milloin vain. On helppo juttu löytää ihania samankaltaisia ihmisiä lähelleen ja näistä ystävistä/kavereista tulee aina pitkäaikaisia.

En riipu, roiku ja tukahduta ystäviäni, vaan annamme kaikkien ystävieni kanssa aidolle ystävyydelle tilaa. En voi sietää mitään mustasukkaista ja omistushaluista ystävyyttä, eikä ystävyys sitä olekaan. Sinä ap varmaan olet juuri sellainen roikkuva ja tukahduttava tyyppi, jota ei kauan jaksa katsella. Otat ja vaadit paljon antamatta mitään. Valitat ja ruikutat, mutta et kuuntele ja ymmärrä. Sinulla on vielä todella paljon oppimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onni tulee asenteesta" -tyypit= huomaatteko edes, että kerrotte onnenne tulevan perheestä, ystävistä, rahasta, talosta jne, eikä suinkaan asenteesta?

Jos teillä ei olisi mitään edellämainittua materiaalista hyvää tai ihmissuhteita, niin olisitteko muka silloinkin onnellisia?

En voisi edes kuvitella tilannetta jossa minulla ei olisi hyviä ihmissuhteita. Minulla on ollut aina ympärilläni ihania ihmisiä ja en keksi yhtään syytä miksi niin ei olisi. Ystävinä minulla on naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja. Ystäväni ovat minulle tärkeitä ja tiedän olevani ystävilleni myös hyvin tärkeä. Minkälaisella ihmisellä ei ole ympärillään ystäviä ja kavereita?

.

Esim tällaisella, jolla ei ole sukua, joka on muuttanut useita kertoja kaupunkeja ja maita töiden perässä, ja joka työskentelee "väärän sukupuolen" alalla (mulle vastakkaisen sukupuolen kaverit ei ole mikään ongelma, mutta heille näyttää olevan). Ja jonka harrastuksetkin on yksilöharrastuksia. Eli tällaisella ihmishirviölla niitä ystäviä ei ole, kiitos kysymästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap... Oletko ajatellut koskaan, miten yksinkertaisista asioista onnellisuus pohjimmiltaan koostuu; sopiva määrä merkityksellisiä ihmissuhteita, jonkinlainen tulotaso ja terveys.

Nuorilta voi yhtä lailla puuttua nämä asiat. Ymmärrät kun vanhenet, miten elämässä on ihan eri tavalla syvyyttä :)

Niin no juuri ihmissuhteiden laimeneminen ja katkeaminen on iso osasyy miksi nyt tuntuu tältä. Mun on vaikea ymmärtää ajatusta, että pelkkä ikääntyminen luo ymmärrystä

ap

Sinä itse olet aiheuttanut ihmissuhteiden laimenemiset ja katkeamiset. Ilmeisesti et ole muutenkaan tyytyväinen yhtään mistään, joten voi olla, että elämäsi ei tule olemaan tästä eteenpäinkään nykyistä kummallisempaa, jopa päinvastoin. On hyvinkin mahdollista, että parhaat päiväsi ovat siis historiaa.

Pyyhi kyyneileitäsi siis vain kun me muut hymyilemme ja porskutamme onnellisina ympärilläsi!

Minä? En minä ole pakottanut ketään pariutumaan tai hankkimaan lapsia. Yritän pitää ihmissuhteita yllä, mutta se on hankalaa, kun ihmiset eivät koskaan ehdi tapaamaan. Miten te viisikymppisinä ihmissuhteitanne hehkuttavat olette saaneet pidettyä porukan mukana? Vai oletteko saaneet uusia ihmissuhteita myöhemmin?

ap

Tottakai saan uusia ystäviä ja kavereita ihan missä ja milloin vain. On helppo juttu löytää ihania samankaltaisia ihmisiä lähelleen ja näistä ystävistä/kavereista tulee aina pitkäaikaisia.

En riipu, roiku ja tukahduta ystäviäni, vaan annamme kaikkien ystävieni kanssa aidolle ystävyydelle tilaa. En voi sietää mitään mustasukkaista ja omistushaluista ystävyyttä, eikä ystävyys sitä olekaan. Sinä ap varmaan olet juuri sellainen roikkuva ja tukahduttava tyyppi, jota ei kauan jaksa katsella. Otat ja vaadit paljon antamatta mitään. Valitat ja ruikutat, mutta et kuuntele ja ymmärrä. Sinulla on vielä todella paljon oppimista.

Itse olen mieluummin yksinäinen, jos pitää valita sen ja tuollaisen täydellisenä ihmisperseenä olemisen väliltä. Vaikka sillä näköjään suosituksi pääseekin, ihan niinkuin kouluaikoina ne ilkeimmat tytöt.

Lisää kommentteja

Helpompi luetella mistä en saa enään onnea on esineiden palvonta, keräily, ystävät joihinka en jaksa pitää säännöllisesti yhteyttä enkä jaksa pakosti käydä missään niiden kanssa. Kyläily ja ihmisten asioiden juoruileminen ei kiinnosta. Onnea on kaikesta kiireestä ja metelistä välillä pakeneminen, suorittamisen pakosta ja vältellä koko ajan jotain suorittavia ihmisiä omaan rauhaansa luurin laittaminen kiinni kokonaan niin ettei ole tavoiteltavissa. Elämä on muuttunut niin älyttömän suorituskeskeiseksi ja kuormittavaksi että ällöttää.

Tiedän paljon paremmin kuka olen kuin nuorena, tiedän myös mitä haluan elämältä ja ihmissuhteilta. Elämä on mukavan rauhallista ja ympärillä ne ihmiset, jotka antavat sitä sisältöä. Lapsien kasvua ja vaiheita on ilo seurata, koko ajan tulee uutta siltä kantilta. Fyysinen kuntokin on hyvä, ei ole perussairauksia eikä muutakaan. Toki herkkujen mässäily ei ihan samalla tavalla kimpoa pois lanteilta kuin nuorempana, sitä täytyy vähän tarkkailla.

Ei kaikilla ole lapsia. Sinulla nyt vain on käynyt niin, että omassa kaveriporukassasi eletään niitä "ruuhkavuosia". Minulla on vähän sama tilanne, monilla kavereista on pieniä lapsia eikä heitä saa oikein edes puhelimen päähän nykyään. Onneksi on muutama lapsetontakin kaveria ja kivoja harrastuksia. Eihän sitä muuta tarvitse.

Elämä ei mene niin kuin elokuvissa ja pienistä asioista pitää osata nauttia. Jos tuijotat päivät pitkät esim. julkkisten instagramia, niin vähemmästäkin tulee tunne, että oma elämä on jotenkin valjumpaa kuin se onkaan. Pitää vain muistaa, että instagramin kuvat eivät näytä koko totuutta, vaan vain kiillotetun kuvan elämän tähtihetkistä (ja osa niistäkin on totaalisen lavastettuja). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onni tulee asenteesta" -tyypit= huomaatteko edes, että kerrotte onnenne tulevan perheestä, ystävistä, rahasta, talosta jne, eikä suinkaan asenteesta?

Jos teillä ei olisi mitään edellämainittua materiaalista hyvää tai ihmissuhteita, niin olisitteko muka silloinkin onnellisia?

En voisi edes kuvitella tilannetta jossa minulla ei olisi hyviä ihmissuhteita. Minulla on ollut aina ympärilläni ihania ihmisiä ja en keksi yhtään syytä miksi niin ei olisi. Ystävinä minulla on naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja. Ystäväni ovat minulle tärkeitä ja tiedän olevani ystävilleni myös hyvin tärkeä. Minkälaisella ihmisellä ei ole ympärillään ystäviä ja kavereita?

.

Esim tällaisella, jolla ei ole sukua, joka on muuttanut useita kertoja kaupunkeja ja maita töiden perässä, ja joka työskentelee "väärän sukupuolen" alalla (mulle vastakkaisen sukupuolen kaverit ei ole mikään ongelma, mutta heille näyttää olevan). Ja jonka harrastuksetkin on yksilöharrastuksia. Eli tällaisella ihmishirviölla niitä ystäviä ei ole, kiitos kysymästä.

En ymmärrä. Ei minunkaan ystävät asu naapurissa tai edes samassa kaupungissa, yksi ei ole asunut edes samassa maanosassa vuosiin, mutta ei se ole ystävyyttämme muuksi muuttanut. Harrastuksena minulla on valokuvaus ja vaellus, joten ei siellä maastossa ole isoa komppanjaa porukkaa. En ole mikään sukurakas, joten heidän tekemiset ovat minulle se ja sama. Ystäväni ovat matkalta löytyneitä ihania ihmisiä, joilla on ystävyyden lisäksi oma elämä.

Ei mistään, yhtä työnpas*aa painetaan kuolemaan saakka.

Ai hitsi, tuleekohan tästäkin aiheesta kohta juttu naistenlehteen... hmmm.

No, minä en mitenkään haluaisi enää olla 25-vuotias. Nautin harrastuksistamme ja matkoista mieheni kanssa, ystävien tapaamisesta, uimisesta, juoksemisesta, keskittymisestä hyvän ruoan laittoon viikonloppuisin ja sopivan viinin miettimiseen ja pihan laittoon. Sellaista meillä.

:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap... Oletko ajatellut koskaan, miten yksinkertaisista asioista onnellisuus pohjimmiltaan koostuu; sopiva määrä merkityksellisiä ihmissuhteita, jonkinlainen tulotaso ja terveys.

Nuorilta voi yhtä lailla puuttua nämä asiat. Ymmärrät kun vanhenet, miten elämässä on ihan eri tavalla syvyyttä :)

Niin no juuri ihmissuhteiden laimeneminen ja katkeaminen on iso osasyy miksi nyt tuntuu tältä. Mun on vaikea ymmärtää ajatusta, että pelkkä ikääntyminen luo ymmärrystä

ap

Sinä itse olet aiheuttanut ihmissuhteiden laimenemiset ja katkeamiset. Ilmeisesti et ole muutenkaan tyytyväinen yhtään mistään, joten voi olla, että elämäsi ei tule olemaan tästä eteenpäinkään nykyistä kummallisempaa, jopa päinvastoin. On hyvinkin mahdollista, että parhaat päiväsi ovat siis historiaa.

Pyyhi kyyneileitäsi siis vain kun me muut hymyilemme ja porskutamme onnellisina ympärilläsi!

Minä? En minä ole pakottanut ketään pariutumaan tai hankkimaan lapsia. Yritän pitää ihmissuhteita yllä, mutta se on hankalaa, kun ihmiset eivät koskaan ehdi tapaamaan. Miten te viisikymppisinä ihmissuhteitanne hehkuttavat olette saaneet pidettyä porukan mukana? Vai oletteko saaneet uusia ihmissuhteita myöhemmin?

ap

Tuntuu, ettei ap:n ongelma ole ihmissuhteiden katkeaminen, vaan se, ettei hän ole perustanut perhettä. (Niinpä ei kukaan muukaan saisi...) En sano, että jokaisen pitäisi pariutua ja perustaa perhe, mutta jostain syystä ap:ta tämän on jäänyt kaivelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Ai hitsi, tuleekohan tästäkin aiheesta kohta juttu naistenlehteen... hmmm.

No, minä en mitenkään haluaisi enää olla 25-vuotias. Nautin harrastuksistamme ja matkoista mieheni kanssa, ystävien tapaamisesta, uimisesta, juoksemisesta, keskittymisestä hyvän ruoan laittoon viikonloppuisin ja sopivan viinin miettimiseen ja pihan laittoon. Sellaista meillä.

:)

Näin sen pitää mennäkin! Mutta joillakin epatoilla elämä on vaikeaa aina vaikka se olisi toisen silmin katsottuna ihan hyvää. Kun mikään ei riitä, niin elämästä tulee pakkopullaa.

Mielestäni elämäni on oikein kelpoa elämää ja joka ikinen aamu herään hyvillä mielin. Otimme perheeseen uuden lemmikin kuukausi sitten ja jo sen kohellus ja ilo aamuisesta jälleennäkemisestä saa minut nauramaan ääneen. Samoin kun näen kuinka lapseni ovat lemmikistään todella onnellisia ja mieskään ei voi olla nauramatta. Onni tulee pienistä asioista ja pitää olla kyky nauttia.

Olen keski-ikästyvä enkä ole työelämässä. Pyrin tekemään tärkeitä ja arvokkaita asioita itselleni ja muille ihmisille katsomukseni, kykyjeni ja voimieni mukaan. Kokemukseni on että sen kautta tulee usein onnellisuuttakin.

Iloitsen luonnosta enemmän kuin nuorempana osasin.

Olen kristitty ja uskonsuhteeni Jumalaan on elämäni perusta. Saan siitä myös onnellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikilla ole lapsia. Sinulla nyt vain on käynyt niin, että omassa kaveriporukassasi eletään niitä "ruuhkavuosia". Minulla on vähän sama tilanne, monilla kavereista on pieniä lapsia eikä heitä saa oikein edes puhelimen päähän nykyään. Onneksi on muutama lapsetontakin kaveria ja kivoja harrastuksia. Eihän sitä muuta tarvitse.

Elämä ei mene niin kuin elokuvissa ja pienistä asioista pitää osata nauttia. Jos tuijotat päivät pitkät esim. julkkisten instagramia, niin vähemmästäkin tulee tunne, että oma elämä on jotenkin valjumpaa kuin se onkaan. Pitää vain muistaa, että instagramin kuvat eivät näytä koko totuutta, vaan vain kiillotetun kuvan elämän tähtihetkistä (ja osa niistäkin on totaalisen lavastettuja). 

En seuraa instagramia enkä vertaa elämääni julkkisten vastaavaan vaan omaan aiempaan elämääni. Ennen elämä tuntui kivalta, nyt tuntuu kurjalta. Mietin siis kuuluuko kurjistuminen keski-ikäistymiseen vai onko tämä lyhyt vaihe, joka pitää jaksaa hammasta purren

ap

Kivut 24/7, eikä johdu keski-iästä. 

Välillä pikku hetkiä, jolloin kyllä iloja on ihan tavallisista asioista ja ihmisistä. Uskon, että itse kunkin tarkoituksena on "virrata" eteenpäin, voimien ja mahdollisuuksien mukaan, ei "kerätä" onnea tai muutakaan itselle.  

Olen 50-v nainen, eronnut reilu vuosi sitten. Viime vuosi oli melko onneton, koska surin eroa (tulin jätetyksi 20 v. nuoremman naisen takia). Mutta nyt se oma onnentunne, jota kukaan ei voi lopullisesti ottaa pois, on palaillut. Nautin omista harrastuksistani ja ystävieni seurasta. Nautin siitä, että olen nyt terve. Nautin omasta kodista, lemmikistä ja siitä, että saan vielä seurata luonani asuvan teinin kasvua ja elämää. Ihan yllätyin siitä, että minun onneeni ei tarvitakaan miestä, olin niin tottunut siihen kumppanuuteen vuosikymmenten ajan.

oma keski-ikäinen alakuloni kumpuaa läheisten kuolemasta, isä ja sisko kuolleet, äiti sairastaa parantumatonta siarautta, nyt vain odotellaan. kaikki ei tätä koe keski-iässä, mutta on tämä melkoinen varjo meille joille tämä on tullut.