Lue keskustelun säännöt.
Miten saada lapsen mummo ymmärtämään, että emme halua huonolaatuisia tarvikkeita?
27.03.2019 |
Lapsen mummo ostelee vauvallemme (8 kk täytti juuri) huonolaatuisia vaatteita ja tarvikkeita. Esimerkiksi marketin poistomyynnistä hengittämättömät muoviset huonolaatuiset ja huonosti muotoillut ensikengät. Keinokuituisia hiostavia vaatteita jostain halpamyynnistä. Jonkun vaunuliikkeen loppuunmyynnistä halvimman mahdollisen turvakaukalon (ennen lapsen syntymää, halusi antaa hänelle syntymälahjan yllätyksenä). Jne. Näitä ei tietenkään voi palauttaa, koska on hankittu erilaisista alennus- ja loppuunmyynneistä, joissa ei ole palautusoikeutta. Olemme sanoneet monta kertaa, että ei saa ostaa tuollaisia, vaan käytämme lapsella vain kunnollisia tarvikkeita, esimerkiksi testeissä hyvät arviot saanutta turvakaukaloa. Meillä on ihan hyvin rahaa itsellä hankkia sellaiset hyvät tarvikkeet lapselle ja laadukkaat nahkakengät jne. Mummo ei tästä välitä vaan ostelee vain, ja joka kerta käydessään tenttaa, että ollaanko käytetty niitä hänen antamia asioita. Kun näki, että meillä on autossa eri turvakaukalo kuin hänen hankkima, niin loukkaantui moneksi päiväksi (ne krokotiilinkyyneleet on todella rasittavia, kun muutenkin vauva-arki on rankkaa).
Hän ostelee itselleenkin tuollaisia huonolaatuisia halpajuttuja ja oikeasti kai kuvittelee, että ne on yhtä hyviä kuin esim. kunnolliset nahkaiset jalkaa oikealla tavalla tukevat laatukengät. Ja nyt ensimmäisen lapsenlapsensa saatuaan haluaa hukuttaa tämän tällaisiin lahjoihin. Miten saada hänet ymmärtämään, että jos haluaa jotain ostaa, niin on kysyttävä mikä on oikeanlainen ennen kuin menee kaupoille. Suora sanominen kun ei ole vielä ainakaan tehonnut eikä se, että jätämme käyttämättä ne tavarat.
Kommentit (836)
Meillä on syöpää sairastanut mummo. Se syöpä oli kävelykeppi kaikkeen ylikävelyyn. Aina vedettiin mukaan kun meidän perheen rajat paukkui. Lopulta oli pakko hakea lähestymiskielto, koska meidän lapsista tuli se ”syy jolla jaksoi elää”.
Liian raskas taakka alaikäiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laittakaa kamat kaappiin ja myykää kirpparilla. Mummo tulee onnelliseksi, kun saa antaa lahjan, ja teidän lapsenne tulee onnelliseksi, kun saa taskurahaa kirpparimyynnistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urpot kirjoitti:
Antakaa niiden mummojen olla mummoja.
Vaikka ette hänestä pitäisikään , niin lapsenne todennäköisesti pitävät.
Teistäkin tulee ehkä joskus mummoja ja toivotte että teidän nyrpeät miniänne pitäisivät teistä.
Kamalaa luettavaa nämä mummojen haukkumiset.Kuka täällä on estänyt mummoja olemasta mummoja?
Se joka kutsui "saastaksi" lasten mummoa, joka sai tulla vain syntymäpäivänä.
Saasta-anopin miniä tässä. Ihan todellakin siihen on syynsä, miksi mummu ei pääse meille kuin lasten syntymäpäivillä. Haluaisitko sinä kotiisi ihmisen, joka ihan joka kerta käydessään haukkuu sinut, lasten kuullen? Jos silmä välttää, tämä samainen on kaappeja käymässä läpi. Erityisen innostunut on pankista ja sairaalasta saaduista kirjeistä. On jäänyt rysän päältä kiinni, kieltää tapahtuman. Kun vielä tiesi vara-avaimen paikan, kävi omin päin vaihtamassa maton kun oltiin reissussa. Puhuu poikansa perheestä suoranaisia valheita selän takana. Ja tuo vielä asuu kävelymatkan päässä. En keksi yhtään syytä, miksi haluaisin olla tuollaisen kanssa missään tekemisissä. Tai miksi haluaisin altistaa pienet lapseni tuollaisen mielenvikaisen seuralle.
Minulla oli anoppi, joka vaihtoi meillä huonekalujen järjestystä lomamme aikana, toi omia koriste-esineitään ja taulujaan meille, antoi lapsen leikkiä vaarallisella fileointiveitsellä, syötti lapselle suklaata ja pillimehua koko päivän, (varattu ruoka oli jääkaapissa), haukkui minua minäänsä muille ja minulle ja miehelleni. Annoin lasteni olla hänen kanssaan, kutsuin meille käymään ja vastasin päivittäin hänen puheluihinsa. Ymmärsin hänen käytöstään, hän oli "aikansa lapsi" ja heikkolahjainen, mutta hän oli lasteni mummo. Minulla ei ollut oikeutta sitä kieltää. Onneksi en niin tehnytkään, hän oli hyvin läheinen toisen lapseni kanssa. Nyt hän on jo kuollut ja osaan nauraakin hänen pahimmille tempauksilleen. Saastaksi en olisi häntä koskaan nimittänyt, raukaksi vain. Missä on empatiakykysi? Osaatko opettaa lapsillesi sitä? Miten sinun miniäsi mahtaa sinua nimittää?
Sinä olet opettanut lapsillesi, että ihmisen pitää antaa kohdella itseään kuin p*skaa, ja lapsetkin pitää vielä tarjoilla tällaiselle ihmiselle hopeatarjottimella. Ymmärrän kyllä, että haluat nimetä itsesi Armollisuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urpot kirjoitti:
Antakaa niiden mummojen olla mummoja.
Vaikka ette hänestä pitäisikään , niin lapsenne todennäköisesti pitävät.
Teistäkin tulee ehkä joskus mummoja ja toivotte että teidän nyrpeät miniänne pitäisivät teistä.
Kamalaa luettavaa nämä mummojen haukkumiset.Kuka täällä on estänyt mummoja olemasta mummoja?
Se joka kutsui "saastaksi" lasten mummoa, joka sai tulla vain syntymäpäivänä.
Saasta-anopin miniä tässä. Ihan todellakin siihen on syynsä, miksi mummu ei pääse meille kuin lasten syntymäpäivillä. Haluaisitko sinä kotiisi ihmisen, joka ihan joka kerta käydessään haukkuu sinut, lasten kuullen? Jos silmä välttää, tämä samainen on kaappeja käymässä läpi. Erityisen innostunut on pankista ja sairaalasta saaduista kirjeistä. On jäänyt rysän päältä kiinni, kieltää tapahtuman. Kun vielä tiesi vara-avaimen paikan, kävi omin päin vaihtamassa maton kun oltiin reissussa. Puhuu poikansa perheestä suoranaisia valheita selän takana. Ja tuo vielä asuu kävelymatkan päässä. En keksi yhtään syytä, miksi haluaisin olla tuollaisen kanssa missään tekemisissä. Tai miksi haluaisin altistaa pienet lapseni tuollaisen mielenvikaisen seuralle.
Minulla oli anoppi, joka vaihtoi meillä huonekalujen järjestystä lomamme aikana, toi omia koriste-esineitään ja taulujaan meille, antoi lapsen leikkiä vaarallisella fileointiveitsellä, syötti lapselle suklaata ja pillimehua koko päivän, (varattu ruoka oli jääkaapissa), haukkui minua minäänsä muille ja minulle ja miehelleni. Annoin lasteni olla hänen kanssaan, kutsuin meille käymään ja vastasin päivittäin hänen puheluihinsa. Ymmärsin hänen käytöstään, hän oli "aikansa lapsi" ja heikkolahjainen, mutta hän oli lasteni mummo. Minulla ei ollut oikeutta sitä kieltää. Onneksi en niin tehnytkään, hän oli hyvin läheinen toisen lapseni kanssa. Nyt hän on jo kuollut ja osaan nauraakin hänen pahimmille tempauksilleen. Saastaksi en olisi häntä koskaan nimittänyt, raukaksi vain. Missä on empatiakykysi? Osaatko opettaa lapsillesi sitä? Miten sinun miniäsi mahtaa sinua nimittää?
Sinun nimesi on Kynnysmatto
Viimeisinä päivinä ennen kuolemaansa hän oli yrittänyt monta kertaa soittaa minulle, vain minulle. En tiedä miksi. Ehkä minä olin se ainoa, joka hänelle vastasi. En kadu "kynnysmattona" olemistani. Sitä katuisin, jos lapseni syyttäisivät minua siitä, ettei heille syntynyt suhdetta mummoonsa. Minun nimeni on Armollisuus.
Mä joskus lapsena mietin, miksi meillä oli todella vähän kontaktia toiseen mummoon, vaikka kovin kaukana ei asunut. Aikuisena tajusin syyn, miksi oli näin toimittu.
Mun lapset eivät pahoja ihmisiä elämäänsä tarvitse, ei edes lähisukulaisen hahmossa.
Sun pitää varmaan häippäistä lastes elämästä?
Miksi? Olenko paha, kun en suostu narsistimummun kynnysmatoksi?
Oliko mummolla diagnosoitu narsismi?
En ole kysynyt. Voi hän olla narsisti ilman diagnoosiakin. Oikeastaan ei kiinnosta yhtään mikä hänen päässään viiraa. Pääasia, että ei tarvitse olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urpot kirjoitti:
Antakaa niiden mummojen olla mummoja.
Vaikka ette hänestä pitäisikään , niin lapsenne todennäköisesti pitävät.
Teistäkin tulee ehkä joskus mummoja ja toivotte että teidän nyrpeät miniänne pitäisivät teistä.
Kamalaa luettavaa nämä mummojen haukkumiset.Kuka täällä on estänyt mummoja olemasta mummoja?
Se joka kutsui "saastaksi" lasten mummoa, joka sai tulla vain syntymäpäivänä.
Saasta-anopin miniä tässä. Ihan todellakin siihen on syynsä, miksi mummu ei pääse meille kuin lasten syntymäpäivillä. Haluaisitko sinä kotiisi ihmisen, joka ihan joka kerta käydessään haukkuu sinut, lasten kuullen? Jos silmä välttää, tämä samainen on kaappeja käymässä läpi. Erityisen innostunut on pankista ja sairaalasta saaduista kirjeistä. On jäänyt rysän päältä kiinni, kieltää tapahtuman. Kun vielä tiesi vara-avaimen paikan, kävi omin päin vaihtamassa maton kun oltiin reissussa. Puhuu poikansa perheestä suoranaisia valheita selän takana. Ja tuo vielä asuu kävelymatkan päässä. En keksi yhtään syytä, miksi haluaisin olla tuollaisen kanssa missään tekemisissä. Tai miksi haluaisin altistaa pienet lapseni tuollaisen mielenvikaisen seuralle.
Minulla oli anoppi, joka vaihtoi meillä huonekalujen järjestystä lomamme aikana, toi omia koriste-esineitään ja taulujaan meille, antoi lapsen leikkiä vaarallisella fileointiveitsellä, syötti lapselle suklaata ja pillimehua koko päivän, (varattu ruoka oli jääkaapissa), haukkui minua minäänsä muille ja minulle ja miehelleni. Annoin lasteni olla hänen kanssaan, kutsuin meille käymään ja vastasin päivittäin hänen puheluihinsa. Ymmärsin hänen käytöstään, hän oli "aikansa lapsi" ja heikkolahjainen, mutta hän oli lasteni mummo. Minulla ei ollut oikeutta sitä kieltää. Onneksi en niin tehnytkään, hän oli hyvin läheinen toisen lapseni kanssa. Nyt hän on jo kuollut ja osaan nauraakin hänen pahimmille tempauksilleen. Saastaksi en olisi häntä koskaan nimittänyt, raukaksi vain. Missä on empatiakykysi? Osaatko opettaa lapsillesi sitä? Miten sinun miniäsi mahtaa sinua nimittää?
Sinun nimesi on Kynnysmatto
Viimeisinä päivinä ennen kuolemaansa hän oli yrittänyt monta kertaa soittaa minulle, vain minulle. En tiedä miksi. Ehkä minä olin se ainoa, joka hänelle vastasi. En kadu "kynnysmattona" olemistani. Sitä katuisin, jos lapseni syyttäisivät minua siitä, ettei heille syntynyt suhdetta mummoonsa. Minun nimeni on Armollisuus.
Olisiko toiset ajatukset, jos vaikka sen fileerausveitsen kanssa olisi käynyt vahinko? Ja syöttämällä lapsille pelkkää karkkia ja pillimehua, niin hän teki lapsillesi pahaa. Mä ainakin rakastan mun lapsia sen verran paljon, etten jättäisi lapsia noin käyttäytyvän henkilön ”hoitoon”.
Meidän oli pakko antaa hänen hoitaa lasta, hoitopaikka meni alta, kun sattui kuolemantapaus. Tämä, joka sai tehdä mummon kanssa vaikka mitä, on juuri se lapsi, joka vieläkin muistelee kuollutta mummoaan, joskus naureskellen joskus kaivaten. Hänestä kasvoi avarakatseinen, empaattinen ihminen. Hän on sanonut joskus vielä kirjoittavansa kirjan tästä persoonallisesta mummosta. Parin viikon karkinsyömiseen ei lapsi kuole, veitsitempusta me kyllä sanoimme, ettei niitä enää saa ottaa. Monesti hänen kanssaan piti kyllä laskea kymmeneen, joskus sataankin, mutta selvittiinpä.
Eikö yhtään arveluttanut jättää lapsia hömelöksi tiedetylle mummulle?
Mä oon kai outo, kun en halua selvitä ihmisistä, vaan viihtyä ja nauttia heidän seurastaan.
Olen huonnut, että olet outo. Itsekäs ja ajattelematonkin.
Jos vaihtoehtoina on olla itsekäs tai kynnysmatto, niin olen sit ihan mieluusti itsekäs. Outo olen ihan mielelläni, mutta ajattelematon en ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos puhe ei mene perille niin kieltäytyy ottamasta hänen ostamiaan juttuja vastaan. Eiköhän luulisi sitten pikkuhiljaa tajuavan.
Hitaasti, hyvin hitaasti tämä joillekin avautuu. Loukkaannutaan vaan, kun eivät saa tahtoaan läpi (eli annettua niitä tavaroita)
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa kamat kaappiin ja myykää kirpparilla. Mummo tulee onnelliseksi, kun saa antaa lahjan, ja teidän lapsenne tulee onnelliseksi, kun saa taskurahaa kirpparimyynnistä.
Kunpa toisi sellaista tavaraa, joka menisi kaupaksi.
Ja olisi kyllä parempi vaihtoehto antaa ne taskurahaa suoraan lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut käydä läpi kaikkia, liki kuuttasataa kommenttia.
Jos halpoja ja epäsopivia tuotteita ostava anoppi/oma äiti on niin raivostuttava asia, että siitä täytyy tehdä tänne oma avauksensa, niin ongelmat ovat pienet, m u t t a vielä pienempi on kirjoittajan älykkyysosamäärä. Etenkin empatiakyky ja kyky nähdä, että 'se mikä ärsyttää toisessa, kertoo itsestä'.
Meistä moni haluaisi elää laadukkaammin. Nyt ale-tavaroita tuova äiti/anoppi on se, joka alleviivaa kirjoittajan elämisen tasoa. Tuotteet ovat kuin suurentava peili.
Oma äitini kun kuoli, olen viimeisen kymmenen vuoden aikana ymmärtänyt, mistä se tulee se vanhempien 'sekundan' ostaminen. Voi kunpa olisin ihastellut kaikki hänen ostamat pöytäliinat ja maljakot ja käyttänyt niitä. Jopa niin, että olisin murrosiässä käyttänyt kaikkia äitini ostamia kenkiä. Nimittäin se olisi tehnyt minusta terveemmän ihmisen. Lahjomattoman. Omana itsenä olemisen kyky olisi puhjennut kukkaan - olin herkkäsielu, jonka erityisherkkyys olisi saanut voimaa äidin ja isän oman laatuisuudesta.
Itse asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen MUMMO on joko sinun tai lapsen isän äiti.
Jompi kumpi teistä (eli se lapsi) puhuu niin suoraan että menee perille.
Kyse on ilmeisesti kuitenkin jostain 40-50 vuotiaasta henkilöstä eli tuskin hän on mikään dementiapotilas joka ei ymmärrä puhetta. Naurettavaa rutista mummosta jolle ei voi puhua kun puhutaan parhaassa iässä olevasta työntekoikäsestä ihmisestä.
Ohis, mutta millä olettamuksella mummo on todennäköisesti 40-50-vuotias?
-44v, kasiluokkalaisen äiti eikä toivottavasti vielä aikoihin mummo.
Olen sama ikäisenä kuin sinä ja voisin olla mummo, sillä oletuksella, että vanhin lapseni on 26-v. Muttei lastani kiinnostaa toistaiseksi lasten tekoa ja hyvä näinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa kamat kaappiin ja myykää kirpparilla. Mummo tulee onnelliseksi, kun saa antaa lahjan, ja teidän lapsenne tulee onnelliseksi, kun saa taskurahaa kirpparimyynnistä.
Kunpa toisi sellaista tavaraa, joka menisi kaupaksi.
Ja olisi kyllä parempi vaihtoehto antaa ne taskurahaa suoraan lapselle.
Laitat hinnaksi 0,50-1 euroa, niin menee kaupaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa kamat kaappiin ja myykää kirpparilla. Mummo tulee onnelliseksi, kun saa antaa lahjan, ja teidän lapsenne tulee onnelliseksi, kun saa taskurahaa kirpparimyynnistä.
Kunpa toisi sellaista tavaraa, joka menisi kaupaksi.
Ja olisi kyllä parempi vaihtoehto antaa ne taskurahaa suoraan lapselle.
Laitat hinnaksi 0,50-1 euroa, niin menee kaupaksi.
+ vaiva roudata ne tavarat kirppikselle, lajitella, hinnoitella, pakata, käydä järjestelemässä pöytää jne. Ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Mun siskoni. Kun lapset oli pieniä, antoi aina leluja joista lähti mahdollisimman kova ääni. Sitä hekotteli, miten sen täytyy olla meille vanhemmille mänttiä. Ööö...
Toinen ihmeellinen piirre on määrä. Antoi veljeni adhd-pojalle viisi kiloa suklaata kerralla. Se oli kuulemma valtavan hyvä vitsi.
Meille tuo leivonnaisia sata kappaletta. Siis sata imelää leivosta. Sata.
En tajua näitä juttuja lainkaan.
Mikä siinä viidessä kilossa suklaata kertalahjana adhd-pojalle on se vitsi? Multa puuttuu ilmeisesti joku osa huumonrintajusta, kun en tajua.
Äänekkäistä leluista mietin, että kiusa se on pienikin kiusa.
Niin, minusta hän antaa tosi paljon lahjoja, jotka on tulkittavissa ihan suoraksi vittuiluksi vanhemmille. Ja joka vuosi veljen pojan synttärien ja joulun jälkeen haukutaan selän takana se veljen pojan äiti kun tämä "ei arvosta lahjoja".
Mä oon varmaan tuon äidin sukulaissielu, kun en mäkään arvostaisi jos joku lykkäisi 5 kg suklaata mun lapselle lahjaksi.
Meillä miehellä on paino-ongelmaa ja joka kerta kun olemme siellä anoppi taputtelee häntä mahaan ja sanoon että kyllä sun tarttis nyt laihduttaa (joo, tosi kivaa, ikään kuin yli neljäkymppimem mies ei itse tietäisi ja koko ajan yrittäisi) - ja sitten mennään kahvipöytään ja ottakaa nyt sitä ja tätä ja mulla on täällä vielä tätä Viennetta-kakkuakin...
Ja jouluna käy aina niin, että me haemme hänet meille aaton viettoon ja hän on tuolloin aamulla ollut ’vielä ostamassa maitoa’ ja siellä kaupassa oli KAIKKI joulukarkit -40% (tai mitä ikinä) ja hän on sitten meille molemmille ostanut yhteensä ainakin 6 konvehtirasiaa ja lapsille myös tietenkin jo Itsenäisyyspäivän tienoilla (kun mamma ei ole ennättänyt aiemmin tuomaan...) 4-5 suklaajoukukalenteria (niitä mitä jossain vaiheessa kaupassa satutaan myymään -80% )Mikään ÄlÄ prkl osta EI auta 🤬
Meillä siis ei osteta ’herkkuja’ vaan paino-ongelmat tulee jo hyvästä ruoasta ja satunnaisesta viinistä. Joulukalenterin suklaa ehkä lapsille maistuisi mutta aika lailla menee se idea jos niitä kalentereita on pitkä rivi, enkä minä halua antaa lasten pilata hampaitaan päivittäisellä huonolla suklaalla (ja jälleen maailman jätemäärä on kasvanut tuotteilla mitä ei olisi koskaan edes pitänyt valmistaa )
No se maailman jätemäärä niistä suklaakalentereista on olemassa joka tapauksessa, heität sinä ne kalenterit jätteisiin tai kauppa, joka ne myytäväkseen hankki.
Eihän niitä anopin herkkuja ole pakko syödä, ei se niitä nyt sentään pakottamalla suuhun työnnä. Anoppisi taitaa vaan olla sitä ikäluokkaa, joka on tottunut siihen että herkkuja on tarjolla. Voihan sitä viennettaakin ottaa vain ihan pikku pikku siivun. Jokainen on itse vastuussa siitä, mitä suuhunsa pistää.
Oikeesti, en voi uskoa, että ongelma on mikään suuri. Siitä voi tehdä suuren kyllä.
Olen itse tilanteessa, jossa tuollainen tavaroita tai herkkuja tyrkyttävä anoppi olisi maailman pienin murhe. En toivo kenellekään elämään suuria vaikeuksia, mutta toivoisin, että ihmiset suhteuttaisivat asioita oikein. Kun ei ole suuria huolia, silloin pitää olla asiantilaansa tyytyväinen ja nauttia elämästään.
- vain se, että ne jää kaupasta ostamatta voi vaikuttaa siihen minkä verran seuraavana vuonna kauppias ottaa sisään ja ketjun toisessa päässä tehtaan kannattaa valmistaa. Minä en kestä tuota ajattelua, että olisi jotenkin ihan sama, kun tuote on jo tehty - roskiin vaan! (Mutta joo, meillä ei todellakaan syöty niitä kaikkia kalentereita todellakaan, eikä joulusuklaitakaan, mutta joskus oli kyllä keksimistä, minne niitä tarjota.
- Ennen sitä Viennettaa oli yleensä jo syöty, otettu kiisseliä jälkiruoaksi, ja kahvin kanssa syöty kuivakakkua, Lidlin kestotorttua, yön yli nukkuneita pullansiivuja, jotain pipareita ja mahdollisesti pakkasesta otettua ’sen ja sen’ syntymäpäivillä/hautajaisista tms yli jäänyttä kermakakkua. Ja sitten vielä se Viennetta, aina, se oli se kirsikka kakun päällä. (Luulen että se oli hänen mielestään tosi hyvää, ja sitä voi syödä vain kun oli vieraita, niin tai näin, se oli pakkomielle)
Ja hän oli meidän elämässämme rakas ihminen, emmekö tietenkään halunneet häntä loukata, mutta toki sitä aina pyrki syömään alusta asti vain max. ’joka toisen tarjottavan’.
Eikä hänen ylensyöttämisensä ollut ’elämämme raskain asia’ - kuvitteliko oikeasti, että koin tarpeelliseksi kirjoittaa tänne kaiken sen tuskan mitä esim hänen puhjennut dementiansa ja siitä seuranneet seikkailemisensa meille aiheuttivat ?
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut käydä läpi kaikkia, liki kuuttasataa kommenttia.
Jos halpoja ja epäsopivia tuotteita ostava anoppi/oma äiti on niin raivostuttava asia, että siitä täytyy tehdä tänne oma avauksensa, niin ongelmat ovat pienet, m u t t a vielä pienempi on kirjoittajan älykkyysosamäärä. Etenkin empatiakyky ja kyky nähdä, että 'se mikä ärsyttää toisessa, kertoo itsestä'.
Meistä moni haluaisi elää laadukkaammin. Nyt ale-tavaroita tuova äiti/anoppi on se, joka alleviivaa kirjoittajan elämisen tasoa. Tuotteet ovat kuin suurentava peili.
Oma äitini kun kuoli, olen viimeisen kymmenen vuoden aikana ymmärtänyt, mistä se tulee se vanhempien 'sekundan' ostaminen. Voi kunpa olisin ihastellut kaikki hänen ostamat pöytäliinat ja maljakot ja käyttänyt niitä. Jopa niin, että olisin murrosiässä käyttänyt kaikkia äitini ostamia kenkiä. Nimittäin se olisi tehnyt minusta terveemmän ihmisen. Lahjomattoman. Omana itsenä olemisen kyky olisi puhjennut kukkaan - olin herkkäsielu, jonka erityisherkkyys olisi saanut voimaa äidin ja isän oman laatuisuudesta.
Itse asiassa.
Provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Urpot kirjoitti:
Antakaa niiden mummojen olla mummoja.
Vaikka ette hänestä pitäisikään , niin lapsenne todennäköisesti pitävät.
Teistäkin tulee ehkä joskus mummoja ja toivotte että teidän nyrpeät miniänne pitäisivät teistä.
Kamalaa luettavaa nämä mummojen haukkumiset.Kuka täällä on estänyt mummoja olemasta mummoja?
Se joka kutsui "saastaksi" lasten mummoa, joka sai tulla vain syntymäpäivänä.
Saasta-anopin miniä tässä. Ihan todellakin siihen on syynsä, miksi mummu ei pääse meille kuin lasten syntymäpäivillä. Haluaisitko sinä kotiisi ihmisen, joka ihan joka kerta käydessään haukkuu sinut, lasten kuullen? Jos silmä välttää, tämä samainen on kaappeja käymässä läpi. Erityisen innostunut on pankista ja sairaalasta saaduista kirjeistä. On jäänyt rysän päältä kiinni, kieltää tapahtuman. Kun vielä tiesi vara-avaimen paikan, kävi omin päin vaihtamassa maton kun oltiin reissussa. Puhuu poikansa perheestä suoranaisia valheita selän takana. Ja tuo vielä asuu kävelymatkan päässä. En keksi yhtään syytä, miksi haluaisin olla tuollaisen kanssa missään tekemisissä. Tai miksi haluaisin altistaa pienet lapseni tuollaisen mielenvikaisen seuralle.
Minulla oli anoppi, joka vaihtoi meillä huonekalujen järjestystä lomamme aikana, toi omia koriste-esineitään ja taulujaan meille, antoi lapsen leikkiä vaarallisella fileointiveitsellä, syötti lapselle suklaata ja pillimehua koko päivän, (varattu ruoka oli jääkaapissa), haukkui minua minäänsä muille ja minulle ja miehelleni. Annoin lasteni olla hänen kanssaan, kutsuin meille käymään ja vastasin päivittäin hänen puheluihinsa. Ymmärsin hänen käytöstään, hän oli "aikansa lapsi" ja heikkolahjainen, mutta hän oli lasteni mummo. Minulla ei ollut oikeutta sitä kieltää. Onneksi en niin tehnytkään, hän oli hyvin läheinen toisen lapseni kanssa. Nyt hän on jo kuollut ja osaan nauraakin hänen pahimmille tempauksilleen. Saastaksi en olisi häntä koskaan nimittänyt, raukaksi vain. Missä on empatiakykysi? Osaatko opettaa lapsillesi sitä? Miten sinun miniäsi mahtaa sinua nimittää?
Sinun nimesi on Kynnysmatto
Viimeisinä päivinä ennen kuolemaansa hän oli yrittänyt monta kertaa soittaa minulle, vain minulle. En tiedä miksi. Ehkä minä olin se ainoa, joka hänelle vastasi. En kadu "kynnysmattona" olemistani. Sitä katuisin, jos lapseni syyttäisivät minua siitä, ettei heille syntynyt suhdetta mummoonsa. Minun nimeni on Armollisuus.
Olisiko toiset ajatukset, jos vaikka sen fileerausveitsen kanssa olisi käynyt vahinko? Ja syöttämällä lapsille pelkkää karkkia ja pillimehua, niin hän teki lapsillesi pahaa. Mä ainakin rakastan mun lapsia sen verran paljon, etten jättäisi lapsia noin käyttäytyvän henkilön ”hoitoon”.
Meidän oli pakko antaa hänen hoitaa lasta, hoitopaikka meni alta, kun sattui kuolemantapaus. Tämä, joka sai tehdä mummon kanssa vaikka mitä, on juuri se lapsi, joka vieläkin muistelee kuollutta mummoaan, joskus naureskellen joskus kaivaten. Hänestä kasvoi avarakatseinen, empaattinen ihminen. Hän on sanonut joskus vielä kirjoittavansa kirjan tästä persoonallisesta mummosta. Parin viikon karkinsyömiseen ei lapsi kuole, veitsitempusta me kyllä sanoimme, ettei niitä enää saa ottaa. Monesti hänen kanssaan piti kyllä laskea kymmeneen, joskus sataankin, mutta selvittiinpä.
Eikö yhtään arveluttanut jättää lapsia hömelöksi tiedetylle mummulle?
Mä oon kai outo, kun en halua selvitä ihmisistä, vaan viihtyä ja nauttia heidän seurastaan.
Olen huonnut, että olet outo. Itsekäs ja ajattelematonkin.
Joku voisi sanoa ajattelemattomaksi lasten jättämistä vaarallisen ihmisen hoitoon.
Vaikka varmaan moni kyllä ymmärtää, ettei ennenvanhaan ollut välttämättä varaa valita kun päivähoitoon ei lasta niin vaan saanut, mutta uskoisin ettei kukaan mielummin jätä lasta vaaraan jos vaihtoehtokin olisi.
Hyvä, että lapsesi kuitenkin selvisivät.
Sano mummolle selkokielellä; Me emme tarvitse huonolaatuisia tavaroita, älä osta niitä.
1. Ensi kerralla kun tuo jotain, ota roskis esille
2. Sano Hyi mitä roskatavaraa taas raahasit
3. Pudota tavara roskikseen
4. Problem = solved
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut käydä läpi kaikkia, liki kuuttasataa kommenttia.
Jos halpoja ja epäsopivia tuotteita ostava anoppi/oma äiti on niin raivostuttava asia, että siitä täytyy tehdä tänne oma avauksensa, niin ongelmat ovat pienet, m u t t a vielä pienempi on kirjoittajan älykkyysosamäärä. Etenkin empatiakyky ja kyky nähdä, että 'se mikä ärsyttää toisessa, kertoo itsestä'.
Meistä moni haluaisi elää laadukkaammin. Nyt ale-tavaroita tuova äiti/anoppi on se, joka alleviivaa kirjoittajan elämisen tasoa. Tuotteet ovat kuin suurentava peili.
Oma äitini kun kuoli, olen viimeisen kymmenen vuoden aikana ymmärtänyt, mistä se tulee se vanhempien 'sekundan' ostaminen. Voi kunpa olisin ihastellut kaikki hänen ostamat pöytäliinat ja maljakot ja käyttänyt niitä. Jopa niin, että olisin murrosiässä käyttänyt kaikkia äitini ostamia kenkiä. Nimittäin se olisi tehnyt minusta terveemmän ihmisen. Lahjomattoman. Omana itsenä olemisen kyky olisi puhjennut kukkaan - olin herkkäsielu, jonka erityisherkkyys olisi saanut voimaa äidin ja isän oman laatuisuudesta.
Itse asiassa.
Tästä hurlumheistä en tajunnut kyllä sanaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Sano mummolle selkokielellä; Me emme tarvitse huonolaatuisia tavaroita, älä osta niitä.
Ongelmahan on usein se, että se mikä yhdelle ihmiselle on huonolaatuista onkin sitten jollekin toiselle ihan hyvälaatuista. Ihan että mihin vertaa ja mihin on tottunut. Esim. itse olen kasvanut varakkaassa perheessä, jossa todella panostettiin laatuun, liha oli aina fileelihaa eikä jauhelihaa, varsinkaan sikanautaa. Lakanoissa lankaluku niin korkea, että sellaisia ei monestakaan kaupasta Suomessa saa. Jne. Mieheni taas on köyhästä perheestä ja hänen näkemys siitä, että mikä on hyvälaatuista on minun mielestä vähän ihmeellinen, koska hänen mielestään ikean edulliset lakanat on hyvälaatuisia ja kaikki tuore jauheliha on hyvälaatuista lihaa. Olemme tästä laatuasiasta vääntäneet paljon että mikä on laatua ja mikä on huonoa laatua, mies on oppinut mikä ero on lakanalla ja lakanalla ja minä olen taas oppinut syömään (hänen tekemiä) sikanautajauhelihapullia.
Tässä koko ketjussa saan lukea ihmisen sivistyksen ja myös sen puutteen.
Sana kiitollisuus on monella täysin ala-arvostettu, tuntematon käsite.
Nämä mummot jotka tavaroita teille lahjoittaa ovat käsittääkseni vaatimattomista oloista tai ainakin lapsuuskodeista.
Ei tälläistä yltäkylläisyyttä jota nyt monella teistä ehkä on ole ollut tässä maassa kuin harvoilla.
Voin omasta kokemuksestani sanoa, että kannattaa olla vähän kiitollisempi teidänkin.
Voisin olla lastenne mummo (55.v) ja ihmettelen todellakin sitä mitä täältä luen.
Itse koitan ostaa kestävää , laadukasta tavaraa, mutta lahja halpakin on aina otettu kiittäen ja kunnioituksella vastaan.
Olen sen myös omille neljälle lapselleni yrittänyt opettaa (19-24 vuotiaat)
Elämä voi joskus näyttää myös toisen puolen.
Voi tulla sairautta, avioero tai muuta surullista ja silloin ehkä vasta ymmärtää mitä on empatia ja se että elämässä on oikeastaan paljon tärkeämpiäkin asioita kuin jotkut materiat.
Oliko mummolla diagnosoitu narsismi?