Hyvä mies, mutta VAIHTOON?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, noi sun miinukset. Voi kun löytäisikin fiksun, yhteiskunnallisista teemoista ja politiikasta höpöttävän (joka ei tässä tapauksessa todellakaan tarkoita öyhöttävää perzu-trollia) miehen. Tuntuu, että pinnallista pilipali/tsekkaa paljo mul nousee penkist -porukkaa on tarjolla kyllä yllin kyllin. Ehkä ne fiksut on jo varattu?

Ongelmahan tässä on, että aina ne toisilleen sopivat ei kohtaa. Se että APN mies sinua kiinnostaisi, ei tee tuosta miehestä aplle yhtään sen sopivampaa.

Ymmärsin, mutta päivittelen, sillä onhan se nyt ikävää, että noin harvassa oleva miestyyppi iskee silmänsä naiseen, joka olisi kiinnostunut enemmän penkkipunnerrus-komistuksesta. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus aikaisemmin tuollainen mies olisi ollut löytö ja avioliitto kestänyt 60 vuotta. Nykyihmisellä on liikaa aikaa miettiä ja vatvoa joka yksityiskohtaa ja valkata uusia kumppaneita. 

Toisaalta jos ei kertakaikkiaan sytytä seksuaalisesti tai tuntuu väärältä niin mikäpä estää vaihtamasta, etenkin kun teillä ei vielä ole lapsia. Silloin asia olisi aivan toinen. Olen itsekin eronnut hyvästä avomiehestä, koska en kertakaikkiaan rakastanut häntä.

Fiilis on ehkä nyt merkittävämpikin peruste erota kuin nuo esittämäsi "asiaperusteet" 2.-6. Et tule ikinä löytämään ihmistä jonka jokainen pikku ominaisuus on juuri sinulle mieleinen. Etenkin tuo hikoiileminen ja se, että kaveripiirinne ovat erilaisia. En ole ikinä ymmärtänyt miksi toisen kavereiden kanssa pitäisi hengata, nehän ovat teidän omia kavereitanne. Pihiyskin on aika lievä peruste.

No tottakai täytyy tulla kavereiden kanssa toimeen. Muuten käy niinkuin tuossa, että kökötetään kahdestaan ja mitään sosiaalista elämää ei ole. Pihin kanssa on pitkityksessä tosi ikävä elää. Kyllä pariskunnalla täytyy olla yhteneväiset ajatukset rahan käytöstä. Eniten ihmettelen miten kukaan voi haluta seksiä miehen kanssa ,joka haisee omaan nenään pahalta ja vielä väittää sitä hyväksi. Kokeilepoa ap seksiä miehen kanssa, jota haluat niin paljon, että pelkkä tuoksu jo kiihottaa. Sekin on paha, ettei mitään yhteisiä keskustelun aiheita ole sen lisäksi, että valitaan ruokaa ja juomaa, ei kuule kannata tyytyä AP. Sulla on aikaa etsiä mieluisampi kumppani. Älä nyt ainakaan mene tämän kanssa lisääntymään.

Toimeen pitää tulla samoin kuin toisen sukulaistenkin, mutta ei tarvitse olla kavereita. Miksi vaihtoehtona on joko kököttää kahdestaan tai sitten istua viikonloput jossain kammottavissa pariskuntatapaamisissa joidenkin yhdentekevien tyyppien kanssa? Kumpikin tapaa omia kavereitaan, ollaan kaksistaan ja joskus mennään yhdessä sukulaisiin ja kaveribileisiin. Mikä miehen funktio on jos menen tapaamaan ystävääni kahville ja juoruamaan ja parantamaan maailmaan? Istuuko se siinä vieressä katselemassa kun puhumme omia asioitamme? Pihiys ja tuhlaaminen ovat neuvotteluasioita eikä mitään eron syitä, paitsi jos toinen pelaa omaisuuden ja valehtelee rahankäytöstään jatkuvasti. Keskustelunaiheiden puuttuminen nyt on ihan hyvä syy.

Kammottavassa pariskunta tapaamisessa? Tätähän se on kun ei sovita yhteen. Miksei voi sitä rehellisesti myöntää? Kertoo kyllä sinusta ja" ystävistäsi" kaiken tarpeellisen.

Täällä AP.

Kiitoksia kaikista vastauskisista tähän asti, etenkin omista kokemuksista ja argumentoiduista viesteistä - myös herättelyistä ja ihmettelyistä. Jotkut viestit saivat minutkin nauramaan, sillä tiedostan itsekin "miinuslistani" huvittavuuden verrattuna "pluslistaan". Pointti on nimenomaan sen jonkun selittämättömän asian puuttumisesta, mikä vetää puoleensa ja jonka kokiessaan on kuin huumassa.

Joku ihmetteli, että jos seksi on hyvää ja se jokin puuttuu, on asiassa ristiriita. Se jokin voi olla esimerkiksi se tuoksu. Seksi voi olla hyvää, vaikka tuoksu ei vedä puoleensa. Se jokin voi olla myös suhtautumista elämään tai tapaa nauraa. Toivottavasti nyt viimeistään asia aukeni kaikille tätä ketjua seuranneille.  Toisaalta mietin, onko tämä selittämätön vetovoima, joka minulta tässä suhteessa puuttuu, edes pysyvää? Koenko "sen jonkun" mitä kaipaisin, vielä viiden tai kymmenen vuoden kuluttuakin? Kannattaako hyvä suhde jättää sen takia, että hakee sitä selittämätöntä?

Onko teillä miestenne kanssa ollessanne joku huuma tai selittämätön asia, mistä ette saa tarpeeksenne? Mikä se on? Onko se ollut alusta alkaen, tullut kuvioihin myöhemmin tai hävinnyt ajan myötä? Kertokaa kokemuksianne :)

Mieti itseksesi, että onko sinulla taipumusta kyllästyä / lakata arvostamasta uutta miestä, kun olette olleet x-ajan yhdessä. Joillakin tämä sama kaava toistuu joka kerta, ja kielii siitä ettei osaa arvostaa sitä mitä on. Siinä tapauksessa sinun kannattaisi ehkä työstää tätä asiaa itsesi kanssa?

Jos taas mies on tuntunut enemmän tai vähemmän väärältä sinulle koko ajan, niin sillon olette huono match. Deittailin itsekin joskus miestä, josta en vain millään kiinnostunut kunnolla, vaikka periaatteessa kaikki oli OK, luotettava hyvä jne. Ajattelin että olen vain kiittämätön enkä osaa arvostaa, kunnes vuosia myöhemmin ja parin deittailun / suhteen jälkeen olen todennut, että osaan kyllä arvostaa ja olla kiitollinen - sillon kun hyvä match osuu kohdalle :)

Alkuaikoina olin kuin hypnotisoitu, kun kuuntelin miestäni. Nykyäänkin ajattelen että hän on aika saalis. 

Muistan minullakin olleen samanlaisen fiiliksen. Mies ei vaan ollut minulle se oikea.

Kun tapasin nykyisen mieheni, en ollut varma onko hänkään, koska olin tottunut ihastumaan todella palavasti. Häneen olen kuitenkin ajan saatossa rakastunut erittäin syvästi ja olen käsittänyt, että palavasti ihastumiset päättyivät aina yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin.

Kyllä minusta siinä pitää olla "se jokin", muuten en voisi suhteessa olla. Miten olet noinkin pitkään ollut miehen kanssa etkä ole huomannut? Minä en edes aloita suhdetta, jos se vetovoima puuttuu.

M42

silja90 kirjoitti:

Täällä AP.

Kiitoksia kaikista vastauskisista tähän asti, etenkin omista kokemuksista ja argumentoiduista viesteistä - myös herättelyistä ja ihmettelyistä. Jotkut viestit saivat minutkin nauramaan, sillä tiedostan itsekin "miinuslistani" huvittavuuden verrattuna "pluslistaan". Pointti on nimenomaan sen jonkun selittämättömän asian puuttumisesta, mikä vetää puoleensa ja jonka kokiessaan on kuin huumassa.

Joku ihmetteli, että jos seksi on hyvää ja se jokin puuttuu, on asiassa ristiriita. Se jokin voi olla esimerkiksi se tuoksu. Seksi voi olla hyvää, vaikka tuoksu ei vedä puoleensa. Se jokin voi olla myös suhtautumista elämään tai tapaa nauraa. Toivottavasti nyt viimeistään asia aukeni kaikille tätä ketjua seuranneille.  Toisaalta mietin, onko tämä selittämätön vetovoima, joka minulta tässä suhteessa puuttuu, edes pysyvää? Koenko "sen jonkun" mitä kaipaisin, vielä viiden tai kymmenen vuoden kuluttuakin? Kannattaako hyvä suhde jättää sen takia, että hakee sitä selittämätöntä?

Onko teillä miestenne kanssa ollessanne joku huuma tai selittämätön asia, mistä ette saa tarpeeksenne? Mikä se on? Onko se ollut alusta alkaen, tullut kuvioihin myöhemmin tai hävinnyt ajan myötä? Kertokaa kokemuksianne :)

Itse olin parikymppisenä hyvin pidättyväinen suhteessa miehiin. Puheliaana ja iloisena niitä kyllä vedin puoleeni. Kaikki oli kavereina kivoja , mutta sitten yksi ja toinen ilmaisi halunsa enempään. Itsellä taas ei ollut mitään kiinnostusta edetä kenenkään kanssa. Sitten tapasin mieheni ja heti oli sellainen käsittämättömän suuri vetovoima toisiamme kohtaan. Kemiaa läikkyi ja kipinöitä sinkoili. Tiesin heti, että tämä se on. Mentiin puolen vuoden kuluttua kihloihin ja vuoden päästä naimisiin. Miehessä oli paljon ominaisuuksia, joitka olisi kyllä olleet siellä miinuslistalla, mutta ne ei siinä huumassa haitanneet. Meillä oli alusta lähtien tosi mukavaa yhdessä. Juttua ja naurua riitti. Nyt olemme olleet yhdessä lähes 35 vuotta ja suhteemme on vain syventynyt. Monista vaikeista ajoista ollaan yhdessä selvitty ja tietyllä tapaa ollaan yhteen hiouduttu.

Meillä oli se huuma ja se jokin, vaikka teoriassa emme olleet toisillemme sopivat, mm. arvomaailmojen ja keskustelutavan osalta. Oli kuitenkin monta samanlaistakin näkemystä elämästä. Olin tavannut niin monta miestä, jotka koettivat panna minua pikku äidin ja kotinaisen rooliin, vähätellä uraani ja osaamistani, että tämän miehen kanssa tuntui mahdolliselta molempien pitää omat haaveensa ja toteuttaa niitä, molemmin puolin arvostaen. Ah ja se vetovoima...

Huuma on perhe-elämässä hälvennyt kyllä. Korostunut on myös se, että huumassa selitin parhain päin monta piirrettä, jotka ovat olleet sitten surun aihe elämän vastamäessä kulkiessa. Esim. vaikeus puhua hankalista aiheista tai se, että auttamisen kulttuuri ei puolisoni perheessä ollut arkea, vaikeuksissa kaikottiin... Jo ensimmäiset vaikeudet lapsen sairaudessa jättivät kokemuksen, että jään yksin hoitamaan ongelmia, puoliso suuttuu ja väistää surullisia asioita. Huumassa ajattelin, että kypsyminen ja ikä kyllä tuovat vastuuntunnon ja auttamisen tärkeyden mukanaan, että kyllähän ne aina siellä pinnan alla ovat, vaikka olisi nuorena miehenä ihastuttavan spontaani ja huoleton. No, ei se ihan niin mennyt. Toisaalta eron kynnyksellä ja seuraaviin lapsen vaikeuksiin hän todella on yrittänyt ja oppinut olemaan myös pakenematta. Se on vaatinut oman historian läpi käymistä ja vähän pariterapiaakin. Minulta myös omaa muutosta ja realismia toiveisiin.

Korostaisin itse omassa elämässäni nyt jälkiviisaana kykyä aidosti keskustella ja edetä elämän vaikeuksissa. Toisaalta me olemme niitä kovan koulun kautta myös myöhemmin opetelleet, ja nelikymppisinä olemme jo molemmat oppineet lähemmäs toisiamme ja jakamaan vastuuta. Silti edelleen olen se, joka ottaa sen vastuun, kun toista ei huvita, ja sitä mainitsemaasi turvaa en oikein koe saavani. Se olisi yllättävän tärkeä asia. Hän opettelee kyllä, ja nyt olen sitä mieltä, että olisi pitänyt seurata enemmän hänen perhettään alussa oivaltaakseni, mitä asioita ei kotoa ole ainakaan opittu. Esim. puhumista vaikeista asioista. Toisaalta, kun valintani tein ja hänet valitsin, olen itsekin muuttunut, ja perhe lähentää yrittämään ymmärtää ja rakastaa toista sellaisena, kun hän nykyään on. Edelleen se huuma ajoittain on läsnä, muistan, miksi hän vei jalat alta, ja edelleen on moni asia plussalla enemmän kuin miinuksella. En enää ehkä ihastuisi ja valitsisi häntä jos tapaisimme ensi kertoja, mutta yhteiset vuodet ja perhe tekevät hänestä Minun Mieheni. Rakkaan sellaisena kuin hän on. Nyt hellyys ja halu nousevat pintaan esim. katsoessani, kun hän laittaa lapsille iltapalaa, tai kun hän on siivonnut keittiön ja laittanut kynttilät illalliselle tultuani töistä myöhään. En arvannut nuorena, että sellaiset asiat syryttäisivät seksin ja halun koskea hellästi, silittää rypistyvää silmäkulma ajatellen, että vanhene kulta minun kanssani tänään ja huomenna. Nuorena ne sytyttävät asiat olivat jotain ihan muuta...

Koetan tällä sanoa, että huuma, hellyys ja halu olla yhdessä syntyvät välillä myös ihan eri asioista perhe-elämässä yli nelikymppisenä kuin kolmekymppisenä. Tärkeintä on kuitenkin, että toinen tuntuu niin arvostettavalta, että jaksaa yrittää kumpikin muuttua niin, että voi elää kummallekin reilussa parisuhteessa. Ja kyllä, se kipinä on ollut yhä läsnä mutta erilaisena, vaikka huuma katosikin ja kipinäkin välillä katosi raskaisiin aikoihin. Meillä on sitä paitsi yhä jäljellä se, mikä meidät saattoi yhteen: emme halvenna toistemme haaveita ja mahdollistamme niitä.

Kokeile kuitenkin jättää ne pillerit pois, se oli hyvä vinkki oikeasti.

Minulle kiinnostavuutta on ollut mahdollisuus keskustella eri näkökulmista, joten voin olla väärä tyyppi neuvomaan... Mieti kuitenkin myös, mistä asioista voisitte keskustella 10 tai 20 vuoden päästä,vai mistään, ja voisitko itse innostua hänen keskustelun aiheistaan, kysyä lisää, oppia niistä lisää maailman menosta. Ja hän sinun aiheistasi - kiinnostavatko ne häntä edes tietää, mistä puhut?

Jos nyt ei yhtään kiinnosta tai jaksa kiinnostua mitä toinen miettii ja pohtii, voi perhevaiheessa huomata olevansa ihan eri planeetalla...

Ja onhan se kiinnostavaa, kun toinen tietää ja osaa juttuja, joista itse ei ole kuullutkaan ennen. 😉

Täällä taas tsekkamaassa viestejä, t. AP

Kiitos tarinoistanne. En siis syö pillereitä tai käytä hormonaalista ehkäisyä eli se hajujuttu on ihan "tosiongelma", vaikka ei mikään prioiteettilistan suurin ongelma olekaan, vaan "hän on se oikea" -tunteen puuttuminen. Tämä mies on kyllä todellinen Helmi, mutta jotain vain puuttuu. En ymmärrä. Ehkä hän tosiaan vaan ei ole oikea minulle, kuten täällä muutama on todennut. Olen kaksi vuotta ollut tässä, ja toivonut, että jotain vetovoimaa, sitä mystistä kipinää, tulisi, mutta ei.

Hän varmasti olisi myötä elämän ylä- ja alamäissä - ja niin on jo tässä vaiheessa ollutkin. Hän on ollut todella kiinnostunut minusta ja kannustanut minua kaikkeen, mitä olen tavoitellut. Välillä olen tavoitellut kuuta taivaalta ja silloin hän on myös ottanut kiinni ja tukenut, kun olen tikkailla horjunut - näin vertauskuvauksellisesti. Hän tekee kotitöitä, osaa puhua vaikeista asioista, on sukurakas, terveelliset elämäntavat ja terve kroppa,  hieroo, tekee ruokaa, on koulutettu ja ihan hyvä työ. Tässä alkaa kuulostaa siltä, että hän on jokin satuolento, mutta siis kuten jo sanoin, hän on todella hyvä mies. Silti en ole onnellinen. 

Joku puhui siitä, että kyllästynkö ihmisiin ja en osaa arvostaa heitä tietyn ajanjakson jälkeen. Siitä ei varmasti ole kyse meidän tilanteessamme, vaikka hyvä ajatus olikin.

Toivoisin kai, että hän olisi enemmän luonnontieteisiin suuntautunut, kuten itse olen. Minulla on hieman rajoittuneemmat kiinnostuksen kohteet kuin hänellä. Hän on kiinnostunut kaikesta, myös minun erikoisalastani tiettyyn pisteeseen saakka. Minua ei kiinnosta hänen alansa, ei ainakaan näinä vuosina ole alkanut kiinnostamaankaan, jos mietin, että "ehkä joskus voisin kiinnostua siitä".  Ollaan siis molemmat korkeasti koulutettuja, mutta hän on käytännössäkin hyvin akateeminen kiinnostuksen kohteiltaan ja harrastuksiltaan. Minä olen enemmän tavis, vaikka elitistisiä piirteitä ja kiinnostuksen kohteita minullakin on. En siis ole kiinnostunut näistä bodareista ja salipullistelijoista, kuten täällä joku heitti. 

silja90 kirjoitti:

Täällä taas tsekkamaassa viestejä, t. AP

Kiitos tarinoistanne. En siis syö pillereitä tai käytä hormonaalista ehkäisyä eli se hajujuttu on ihan "tosiongelma", vaikka ei mikään prioiteettilistan suurin ongelma olekaan, vaan "hän on se oikea" -tunteen puuttuminen. Tämä mies on kyllä todellinen Helmi, mutta jotain vain puuttuu. En ymmärrä. Ehkä hän tosiaan vaan ei ole oikea minulle, kuten täällä muutama on todennut. Olen kaksi vuotta ollut tässä, ja toivonut, että jotain vetovoimaa, sitä mystistä kipinää, tulisi, mutta ei.

Hän varmasti olisi myötä elämän ylä- ja alamäissä - ja niin on jo tässä vaiheessa ollutkin. Hän on ollut todella kiinnostunut minusta ja kannustanut minua kaikkeen, mitä olen tavoitellut. Välillä olen tavoitellut kuuta taivaalta ja silloin hän on myös ottanut kiinni ja tukenut, kun olen tikkailla horjunut - näin vertauskuvauksellisesti. Hän tekee kotitöitä, osaa puhua vaikeista asioista, on sukurakas, terveelliset elämäntavat ja terve kroppa,  hieroo, tekee ruokaa, on koulutettu ja ihan hyvä työ. Tässä alkaa kuulostaa siltä, että hän on jokin satuolento, mutta siis kuten jo sanoin, hän on todella hyvä mies. Silti en ole onnellinen. 

Joku puhui siitä, että kyllästynkö ihmisiin ja en osaa arvostaa heitä tietyn ajanjakson jälkeen. Siitä ei varmasti ole kyse meidän tilanteessamme, vaikka hyvä ajatus olikin.

Toivoisin kai, että hän olisi enemmän luonnontieteisiin suuntautunut, kuten itse olen. Minulla on hieman rajoittuneemmat kiinnostuksen kohteet kuin hänellä. Hän on kiinnostunut kaikesta, myös minun erikoisalastani tiettyyn pisteeseen saakka. Minua ei kiinnosta hänen alansa, ei ainakaan näinä vuosina ole alkanut kiinnostamaankaan, jos mietin, että "ehkä joskus voisin kiinnostua siitä".  Ollaan siis molemmat korkeasti koulutettuja, mutta hän on käytännössäkin hyvin akateeminen kiinnostuksen kohteiltaan ja harrastuksiltaan. Minä olen enemmän tavis, vaikka elitistisiä piirteitä ja kiinnostuksen kohteita minullakin on. En siis ole kiinnostunut näistä bodareista ja salipullistelijoista, kuten täällä joku heitti. 

Saa kommentoida, jos jollakin herää asioita mieleen aiheeseen liittyen. Olen täällä katsomassa viestejä ainakin lähipäivien ajan.

t. AP

Mietin vielä tuota hajujuttua. Olen se joka kertoi aiemmin eronneensa ihan ok suhteesta kun tapasi elämänsä miehen. Olen tämän suhteen alusta asti rakastanut mieheni tuoksua. Tykkään todella paljon nuuhkia hänen ihoansa. Edes hänen hikensä ei inhota. Aiemmissa suhteissa ei ole ollut lainkaan samalaista. 

Vierailija kirjoitti:

Mietin vielä tuota hajujuttua. Olen se joka kertoi aiemmin eronneensa ihan ok suhteesta kun tapasi elämänsä miehen. Olen tämän suhteen alusta asti rakastanut mieheni tuoksua. Tykkään todella paljon nuuhkia hänen ihoansa. Edes hänen hikensä ei inhota. Aiemmissa suhteissa ei ole ollut lainkaan samalaista. 

MInulla oli myös aikoinaan eksäni kanssa sama juttu. Se juttu oli muuten tuhoon tuomittu, mutta oltiin aika pitkään yhdessä ja vetovoima oli todella kova.

AP

Kannattaa erota nyt, niin te molemmat ehditte vielä löytää uuden kumppanin perheen perustamista ajatellen. Muuten voi käydä niin, että kolme-nelikymppisenä rakastut päätäpahkaa johonkin uuteen mieheen ja siinä hajoaa sitten perhe jne. Kuuntele intuitiotasi.

Hajujuttu on ainoa, jolla on merkitystä. Siihen liittyy "se jokin".

Ensimmäisen mieheni tuoksusta en pitänyt, 3 vuotta kestänyt seurustelusuhde nuorena. En ymmärtänyt silloin, että asialla olisi merkitystä, luulin vain, että hien nyt kuuluukin haista pahalta.

Toisaalta, nyt kun muistelen, ihan yläasteikäisenä olin ihastunut poikaan, jota muut tytöt moittivat, koska kuulemma haisi hieltä. Pidin asian salassa, mutta minua ei tuoksu haitannut. :D

Nyt olen ollut aviomieheni kanssa 15 vuotta yhdessä, meillä on kolme lasta ja lisää suunnitelmissa. Olemme edelleen naurettavan rakastuneita, ja hän on minusta aina tuoksunut hyvältä, jopa ollessaan "likainen", sekin vain seksikästä. Taival ei ole ollut aina helppo, mutta olemme selviytyneet kaikesta ja suhtaudumme tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

Ihan äärimmäisiä elämänhallinnan ongelmia lukuunottamatta kaiken pystyy voittamaan, jos tuoksu on kohdallaan. Jos taas ei, ei ole merkitystä, vaikka mitään muuta vikaa ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Hajujuttu on ainoa, jolla on merkitystä. Siihen liittyy "se jokin".

Ensimmäisen mieheni tuoksusta en pitänyt, 3 vuotta kestänyt seurustelusuhde nuorena. En ymmärtänyt silloin, että asialla olisi merkitystä, luulin vain, että hien nyt kuuluukin haista pahalta.

Toisaalta, nyt kun muistelen, ihan yläasteikäisenä olin ihastunut poikaan, jota muut tytöt moittivat, koska kuulemma haisi hieltä. Pidin asian salassa, mutta minua ei tuoksu haitannut. :D

Nyt olen ollut aviomieheni kanssa 15 vuotta yhdessä, meillä on kolme lasta ja lisää suunnitelmissa. Olemme edelleen naurettavan rakastuneita, ja hän on minusta aina tuoksunut hyvältä, jopa ollessaan "likainen", sekin vain seksikästä. Taival ei ole ollut aina helppo, mutta olemme selviytyneet kaikesta ja suhtaudumme tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

Ihan äärimmäisiä elämänhallinnan ongelmia lukuunottamatta kaiken pystyy voittamaan, jos tuoksu on kohdallaan. Jos taas ei, ei ole merkitystä, vaikka mitään muuta vikaa ei olisi.

Kiitos! Tästä sain paljon prosessoitavaa ja myös rohkaisua. - Ap

Minäkin meinasin tulla kirjoittamaan pillereistä. Mutta et siis käytä niitä.

Kun aidosti rakastaa toisen hiki ei samalla tavalla ärsytä, niin kuin ei ihan perustuoksukaan.

Sinuna kyllä kokeilisin varalta myös tuota yksin oloa hetken. Oletko saanut miehen liian helpolla ja siksi et ymmärrä arvostaa. Mieli voi muuttua, kun on menettänyt toisen ja nähnyt, mitä ne vaihtoehdot on. Tällä tavalla saatat kyllä menettää miehen lopullisesti, vaikka tulisitkin katumapäälle ja kaipaisit tuttua turvasatamaasi.

Käytitkö muuten pillereitä silloin kun tapasitte?

Vierailija kirjoitti:

Minua harmittaa näin nelikybäsenä etten ottanut kolmissakymmenissä jotain niistä hyvistä miehistä. En tajunnut niiden arvoa silloin. Jokin ihan ok olisi ollut parempi kuin ei mitään. Nyt on liian myöhäistä perustaa perhettä.

Tämä lämmittää sydäntä. Karma on totta...

Vierailija kirjoitti:

Minäkin meinasin tulla kirjoittamaan pillereistä. Mutta et siis käytä niitä.

Kun aidosti rakastaa toisen hiki ei samalla tavalla ärsytä, niin kuin ei ihan perustuoksukaan.

Sinuna kyllä kokeilisin varalta myös tuota yksin oloa hetken. Oletko saanut miehen liian helpolla ja siksi et ymmärrä arvostaa. Mieli voi muuttua, kun on menettänyt toisen ja nähnyt, mitä ne vaihtoehdot on. Tällä tavalla saatat kyllä menettää miehen lopullisesti, vaikka tulisitkin katumapäälle ja kaipaisit tuttua turvasatamaasi.

Käytitkö muuten pillereitä silloin kun tapasitte?

En käyttänyt pillereitä silloinkaan. Tuo yksinolon kokeilu lienee järkevä juttu. Siinä huomaisi tuleeko ikävä vai ei jne. Toki voi menettää toisen, mutta ei näinkään ole hyvä ;( -AP