Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Hain ammattikouluun yleissivistävän aineen opettajaksi. Kun haastattelija kertoi, että opiskelijoita ei velvoiteta hankkimaan ys-aineiden oppikirjoja (ennen maksutonta toisen asteen koulutusta) ja että minun tulisi itse valmistaa ja tuottaa kaikki materiaali (ilman erillistä korvausta), toivoin ettei minua valita työhön.

Minä hain yliopistokoulutuksella ja opettajan pätevyydellä sekä pitkällä työkokemuksella opeksi amikseen. Sillä hetkellä olin työtön, koska koulu juuri päättynyt. Jo hakulomakkeessa kysyttiin olenko töissä vai työtön. Sitten tästä ripitettiin. Jälkeenpäin näin Linkedinssa, että haastatettelijoilla oli minua huomattavasti vähemmän kokemusta substanssin puolesta sekä matalampi koulutus. Minua ei valittu ja hyvä niin, jäi outo tunne.

Tämän ketjun luettuani en ihmettele yhtään, miksi työnantajat valittaa työntekijäpulasta.

Mielestäni työnantaja on muutenkin ihan väärä termi; eihän ne mitään työtä anna. Työn ostaja olisi paljon parempi nimitys.

Onhan näitä. Olen katsonut kun kolme haastattelijaa alkaa nahistelemaan keskenään, eli toiminta koetaan niin normaaliksi, että voi äristä työkaverille vaikka kesken haastattelun.

Toisessa eri haastattelussa nainen puhui itsestään loputtomasti ja totesi johonkin väliin toisesta haastattelijasta muina naisina, että on huutanut tälle. Tarkoitus oli ilmeisesti vähän testata reaktiota, että ei sitten haittaa, kun ne huudot tulisi varmaan joku päivä minullekin.

Nämä siis ihan hyväpalkkaisia asiantuntijatöitä vielä kaiken lisäksi. Onneksi en tullut valituksi kumpaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Alentuva suhtautuminen haastateltavaan. Se jotenkin muuttaa koko haastattelun luonteen, jos jo heti alusta alkaen tulee olo, että pidetään huonona.

TÄMÄ!

Erään firman työhaastattelussa pomo ihmetteli suureen ääneen vähätellen kun kerroin minulla olevan aiempaa kokemusta heillä käytössä olevista ohjelmista. En saanut paikkaa ja hyvä niin.

Kolme naista istui rivissä ja tykitti kysymyksillä. Eniten ärsytti se, että yksi kirjoitti koko ajan muistiinpanoja mitä sanon. Vähän kuin pöytäkirja. Ilmapiiri ei ollut rento.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain ammattikouluun yleissivistävän aineen opettajaksi. Kun haastattelija kertoi, että opiskelijoita ei velvoiteta hankkimaan ys-aineiden oppikirjoja (ennen maksutonta toisen asteen koulutusta) ja että minun tulisi itse valmistaa ja tuottaa kaikki materiaali (ilman erillistä korvausta), toivoin ettei minua valita työhön.

Minä hain yliopistokoulutuksella ja opettajan pätevyydellä sekä pitkällä työkokemuksella opeksi amikseen. Sillä hetkellä olin työtön, koska koulu juuri päättynyt. Jo hakulomakkeessa kysyttiin olenko töissä vai työtön. Sitten tästä ripitettiin. Jälkeenpäin näin Linkedinssa, että haastatettelijoilla oli minua huomattavasti vähemmän kokemusta substanssin puolesta sekä matalampi koulutus. Minua ei valittu ja hyvä niin, jäi outo tunne.

Olisiko tässä käynyt niin että sinut oli hylätty jo hakemuksen perusteella, mutta hylkäysperuste piti keksiä väkisin? Ainakin ennen haastateltiin myös niitä keiden hakemuksia ei voitu hylätä, mutta esimerkiksi kokemus tai koulutus koettiin uhkatekijäksi. Voitiin myös osoittaa jorylle että hakuprosessi etenee ja näin montaa olemme haastatelleet eli tiukka on seula. No mikä se sellainen seula on ettei pääse edes seulaan saakka kun lentää pihalle? Lirissä olisit ollut jos olisit vahingossa tullut valituksi, vaikka kuinka olisi pätevyyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Kolme naista istui rivissä ja tykitti kysymyksillä. Eniten ärsytti se, että yksi kirjoitti koko ajan muistiinpanoja mitä sanon. Vähän kuin pöytäkirja. Ilmapiiri ei ollut rento.

Mitä olisi mielestäsi pitänyt tapahtua? Miksi muistiinpanoja ei saisi kirjoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Hain ammattikouluun yleissivistävän aineen opettajaksi. Kun haastattelija kertoi, että opiskelijoita ei velvoiteta hankkimaan ys-aineiden oppikirjoja (ennen maksutonta toisen asteen koulutusta) ja että minun tulisi itse valmistaa ja tuottaa kaikki materiaali (ilman erillistä korvausta), toivoin ettei minua valita työhön.

Kuule kun tuota se arki on. Amisope valmistaa valtavia määriä luentomateriaalia, tenttimateriaalia, itsenäisen opiskelun materiaalia. Vaikka kirjoja olisi saatavilla, yli puolet opiskelijoista ei kuulu minkään maksuttomuuden piiriin. Te-opiskelijoilla on vielä hurjempia sopimuksia oppilaitoksiin: mitään kuluja ei saa aiheutua opinnoista. Osalla ei ole tietokonetta, ei tablettia eivätkä viitsi jäädä koulupäivän jälkeen tehtäviä tekemään. Tästä ei saa aiheutua sanktioita, jos opiskelija ei tee tehtäviään, mikäli oppilaitos ei ole antanut ilmaista tietokonetta. Ei niitä voida kaikille antaa, kun alle 18-vuotiaalle ne tietokoneet on pakko antaa. Mikään oppilaitos ei pysty joka opiskelijalle ostamaan satojen eurojen tietokoneita, kun opiskelijoista saa valtiolta liian vähän rahaa!

Olin amisopena 3 vuotta ja totesin, että työ on tehty mahdottomaksi. Välillä se monisteiden määrä itketti. Jollekin 24 oppilaan ryhmälle tulostus saattoi kestää 30 minuuttia. Kirjoja saa käyttää, mutta niitä ei saa pyytää ostamaan eikä oppikirjoja saa kopioida, joten opettaja kiltisti tuottaa kaiken materiaalin, jos luokassa on yhtään te-koulutuksessa olevaa ja kaikissa luokissa on. Ihmettelin aika, että kun kirjastot on keksitty, miksei opiskelijoita saisi velvoittaa lainaamaan kirjoja.

Korona-aikaan oli sulkuja, etäopetusta ja ihan älyttömiä rajauksia, esim. 5 opiskelijaa saa olla samaan aikaan lähiopetuksessa. Sitten kun oli lähipäiviä, yksi porukka oli aamupäivän, toiset iltapäivän, seuraavana aamupäivänä kolmas porukka jne. Ja ilman opetusta ei saaneet olla ne joiden vuoro ei ollut. Yrität tehdä jotain videota ja helppoja tehtäviä, joita muut tekevät kotona. Se oli niin raskasta. Eipä opettajakorkeakoulu siihen ollut valmistanut. Eikä siihen, että osa opiskelijoista oli kotona, laittoi ruokaa, hoiti lapsia, oli juoksulenkillä, kulki metrossa samaan aikaan kun etänä olivat verkossa muka oppitunneilla. Välillä meni mikit päälle ja kuului metrokuulutukset tai puuskutus lenkillä tai lasten komentaminen. Joku opiskelija ei kolmeen päivään kuullut sanaakaan opetuksesta, mutta oli silti päivät läsnä. Hän ei osannut säätää ääniä päälle. Jotenkin se usko ihmisiin kärsi kolauksen opettajan työssä.

Olin haastattelussa, joka kesti pitkään ja meni hyvin, siellä oli minä + 2 muuta. Sitten haastattelija, pomo pyysi mua näyttämään passikuvani, näytin sen ja hän alkoi taivastelemaan isoon ääneen "Voi että!!!!!! Voi että, ootpa sinä joskus ennen ollu kaunis!!!!!!!" Johon vastasin "Kiitos.. Kuva on ehk 8-9 vuotta vanha :D" Johon tää pomo totesi "Joo!!!!!!! Mäkin aina kun näytän passikuvaani niin ihmetellään että ootko edes sama tyyppi!!!! Niin se ihminen muuttuu kun kotona on liuta lapsia ja väsymys ja ikä painaa!!!!"

(Olin 29 vuotias lapseton nainen, tää nainen n. 50 vuotias nainen :D) Olin vaan että "jaahas kiitos vaan:D"

No sitten hän soitti että ottaa mut töihin, ja suostuin kuitenkin, mutta sitten tuli toinen tarjous johon tartuin ja soitin tänne että sainkin muita töitä...

Jos ei olisi noita juttuja sanonut, olisi jäänyt tosi hyvä kuva. :) :D

Eniten on ärsyttänyt sellaiset työhaastattelut, joiden aikana selviää että avoinna olevaan vakinaiseen tehtävään on oikeastaan jo tiedossa hehkilö joka paikan saa, mutta kiinnostaisiko sua määräaikainen tehtävä? Eli paikkaan vakinaistetaan talon sisältä joku sijaisuutta tehnyt, mutta kunnalla nyt vaan on pakko laittaa työpaikka julkiseen hakuun. Kuinka typerää.

Yhdessä haastattelussa selvisi että eivät todellakaan aio maksaa palkkatoiveen mukaista palkkaa. En tiedä miksi kutsuivat minut edes haastatteluun. Mutta en todellakaan vaihda työpaikkaa monen sadan euron palkanalennuksella.

Joillakin työnantajilla on ihmeellinen käsitys että on ihan ok tuhlata työnhakijoiden aikaa..

Vierailija kirjoitti:

N40___ kirjoitti:

? Voihan haastateltava kéävellä ulos haastattelusta ihan silloin kun haluaa. Tai hylätä työpaikan ihan missä vaiheessa vain ennen sopparin kirjoitusta.

Ei kai tuossa muuta tarvitse selitellä, kuin että paikka ei ollut ihan sitä mitä oli ilmoituksen perusteella ajatellut.

Sikäli vähän outoa pohdintaa ap:lta.

Kyllä siitä karenssi heilahtaa, jos ei ota tarjottua työtä vastaan.

Kyllä mutta vain jos menet itsesi työkkärille vasikoimaan.

Tajusin vasta haastattelussa, etten halua tälläista työpaikkaa.

Selvisi että ihan suorittavan tason työpaikkaan olisi kuulunut vielä kotitehtäviä ja päivän pällitesti 200km päässä. Olisi pitänyt ottaa töistä vapaata ja omalla kustannuksella ajella mustetahroja katselemaan. Kysyin maksetaanko ansiomenetyksestä jos en tule valituksi...ei makseta. Ihme kyllä minusta "haluttiin kuulla lisää" (eli kuitenkin halusivat pällitestiin) josta jouduin kieltäytymään. Ilmoituksissa kannattaisi selkeästi kertoa vähän rekryprosessista...eli minkälainen hässäkkä on edessä niin osaa vähän tehdä valintoja.

Tästä jo jonkun verran aikaa. Minulla on vieraskielinen sukunimi. Hain tet-paikkaa tavaratalosta ja puhelinhaastattelussa kysyttiin minkä värinen olen ja käytänkö huntua, tai olenko muuten erikoisen näköinen. Kysyin että miten se liittyy tähän ja vastaus oli hätäinen "että tunnistetaan sitten sinut kun tulet tänne, heh heh." Olin 15 v joten hälytyskellot eivät soineet, ja menin sinne tet-harjoitteluun kaverini kanssa. Perehdyttävä työntekijä (nainen) tarttui kaveriani yhtäkkiä kaksin käsin rinnoista hississä (seisoin vieressä) ja naureskeli kun oltiin niin järkyttyneen näköisiä. Ihan hirveä paikka, onneksi koko firma on sittemmin mennyt konkurssiin.

Oli tälläinen tilanne, minulta kyseltiin ihan asiallisesti työhön liittyvät kokemukset jne. Mutta sitten alkoi se kehuminen meillä on niin kivaa ja työntekijät järjestää kaikenlaisia illanviettoja, mökkireissuja ja kuulosti että niitä on yhtenään, en sanonut mitään katsoin vaan että en tule osallistumaan kun on OMA ELÄMÄ, hitto inhoan tuollaista että pitäisi työkavereita vapaa-ajalla vielä katsella..

Tämä oli vielä headhunter. Alkoi ekana tentata, että näitähän ei saa kysyä, mutta oletko naimisisissa ja monta lasta. Ja mitä miehesi tekee

Sitten vielä jossain kohtaa, kuka on ollut suurin ja vaikutusvaltaisin pomo/henkilö kenen kanssa työskennellyt. Vieläki vituttaa, että vaikka häkellyin niin vastailin kuitenkin. Ja en laittanu mitään palautetta kyseiseen puljuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain ammattikouluun yleissivistävän aineen opettajaksi. Kun haastattelija kertoi, että opiskelijoita ei velvoiteta hankkimaan ys-aineiden oppikirjoja (ennen maksutonta toisen asteen koulutusta) ja että minun tulisi itse valmistaa ja tuottaa kaikki materiaali (ilman erillistä korvausta), toivoin ettei minua valita työhön.

Kuule kun tuota se arki on. Amisope valmistaa valtavia määriä luentomateriaalia, tenttimateriaalia, itsenäisen opiskelun materiaalia. Vaikka kirjoja olisi saatavilla, yli puolet opiskelijoista ei kuulu minkään maksuttomuuden piiriin. Te-opiskelijoilla on vielä hurjempia sopimuksia oppilaitoksiin: mitään kuluja ei saa aiheutua opinnoista. Osalla ei ole tietokonetta, ei tablettia eivätkä viitsi jäädä koulupäivän jälkeen tehtäviä tekemään. Tästä ei saa aiheutua sanktioita, jos opiskelija ei tee tehtäviään, mikäli oppilaitos ei ole antanut ilmaista tietokonetta. Ei niitä voida kaikille antaa, kun alle 18-vuotiaalle ne tietokoneet on pakko antaa. Mikään oppilaitos ei pysty joka opiskelijalle ostamaan satojen eurojen tietokoneita, kun opiskelijoista saa valtiolta liian vähän rahaa!

Olin amisopena 3 vuotta ja totesin, että työ on tehty mahdottomaksi. Välillä se monisteiden määrä itketti. Jollekin 24 oppilaan ryhmälle tulostus saattoi kestää 30 minuuttia. Kirjoja saa käyttää, mutta niitä ei saa pyytää ostamaan eikä oppikirjoja saa kopioida, joten opettaja kiltisti tuottaa kaiken materiaalin, jos luokassa on yhtään te-koulutuksessa olevaa ja kaikissa luokissa on. Ihmettelin aika, että kun kirjastot on keksitty, miksei opiskelijoita saisi velvoittaa lainaamaan kirjoja.

Korona-aikaan oli sulkuja, etäopetusta ja ihan älyttömiä rajauksia, esim. 5 opiskelijaa saa olla samaan aikaan lähiopetuksessa. Sitten kun oli lähipäiviä, yksi porukka oli aamupäivän, toiset iltapäivän, seuraavana aamupäivänä kolmas porukka jne. Ja ilman opetusta ei saaneet olla ne joiden vuoro ei ollut. Yrität tehdä jotain videota ja helppoja tehtäviä, joita muut tekevät kotona. Se oli niin raskasta. Eipä opettajakorkeakoulu siihen ollut valmistanut. Eikä siihen, että osa opiskelijoista oli kotona, laittoi ruokaa, hoiti lapsia, oli juoksulenkillä, kulki metrossa samaan aikaan kun etänä olivat verkossa muka oppitunneilla. Välillä meni mikit päälle ja kuului metrokuulutukset tai puuskutus lenkillä tai lasten komentaminen. Joku opiskelija ei kolmeen päivään kuullut sanaakaan opetuksesta, mutta oli silti päivät läsnä. Hän ei osannut säätää ääniä päälle. Jotenkin se usko ihmisiin kärsi kolauksen opettajan työssä.

Amishaastattelusta kirjoittanut vastaa: Olen nykyisin peruskoulussa opettajana ja ihan tyytyväinen tähän. En ole tuon haastattelun jälkeen hakenut amisduuneja.

Hain opettajaksi erääseen oppilaitokseen (ei peruskoulu) ja minulla on opetettavien aineiden pätevyys. Haastattelu meni mukavasti ja sainkin paikan (vakituinen kokoaikainen virka).  Työn vastaanottaminen kaukana kotipaikkakunnilta olisi vaatinut paljon järjestelyjä perheen kannalta, mutta olin iloinen vakituisesta paikasta ja valmistelin asumisjärjestelyjä. Tarkoituksena oli opettaa pääasiassa ainetta x mutta muutama tunti viikossa ainetta y. Aineeseen y ei ole kovin helppo saada tekijöitä, erityisesti syrjäseudulla, koska aine vaatii paljon valmistelua opettajalta ja oppilaiden yksilöohjausta (työajat vaihetelevat paljon pitkin lukuvuotta). Kun rehtori soitti ja keskusteli lukukauden aloittamisesta hän höläytti: "Onneksi saimme y:n tunnit siirrettyä sinulle opettajilta A ja B. He koko ajan ovat itkeneet sitä, miten paljon venymistä opetus vaatii; hienoa saada nuori ja innokas tekemään tämä".  Oli sitten sillä selvä, sanoin etten otakaan paikkaa vastaan ja jäin tuntiopettajaksi kotipaikkakunnallen (samat aineet, mutta en opettanut y:tä ainoana opettajana).

Yli 20 vuotta työkokemusta ja eivät olisi antaneet kuin pari prosenttia henkilökohtaista lisää valtiolla.

Olin haastattelussa firmassa, jossa minulle esiteltiin yläkerta ja alakerta. Yläkerrassa istui siististi pukeutuneita valkoisia pukumiehiä, alakerrassa oli ei-valkoisia tehdastyöntekijöitä. Olisin siis päässyt yläkertaan, mutta kyseisestä asetelmasta jäi niin outo fiilis, etten halunnut olla tuollaisessa jaottelussa mukana. En ottanut paikkaa vastaan. Tämä tapahtui Keski-Euroopassa.