Kannattaako tunnustaa jos pettää?

Olen pettänyt miestäni sellaisella tavalla, että jos hän sen saisi selville, ero olisi varma. Kadun pettämistäni. Tiedostan kuitenkin ne tekijät, jotka siihen johtivat. Ne ovat tietysti tekosyitä, ei minun niistä huolimatta olisi ollut mikään pakko pettää. Ne tekevät asian kuitenkin sellaiseksi, että pystyn elämään asian kanssa tunnustamatta sitä miehelleni. No, aina se ei ole helppoa, syyllisyys painaa. Isoin juttu liittyi miehen ajankäyttöön ja arvomaailmaan. Hakkasin tämän asian tiimoilta päätäni seinään vuosia, mutta nyt, pitkällisen painostuksen (tai vain miehen oman ahaa-elämyksen) takia tilanne on muuttunut.

Meillä on 2 alle kouluikäistä lasta. Rakkaus, joka tuntui hävinneen liitostamme kaiken pahan alle tuntuu taas löytyvän. Perhe-elämämme on tasaista, emme riitele juurikaan. Mies tuntuu nyt hiukan varttuneempana havahtuneen siihen, että perhe ja lapset ehkä sittenkin ovat ne tärkein juttu elämässä. En halua enää pettää. Haluan elää mieheni kanssa. Mutta tämä parisuhde ei ole ikinä ennallaan. Kaikki ei ole todellakaan mennyt niin, kuin nuorena kuvittelin. Meillä on kuitenkin liki 20 vuotta yhteistä elämää takana ja olemme edelleen yhdessä.

Jos kerron, rikon lapsiltani kodin. Tieto olisi miehelleni järkytys ja satuttaisi häntä pahasti. Ehkä kertominen helpottaisi omaa oloani. Mutta se, mihin se johtaisi satuttaisi paitsi minua itseäni, myös miestäni ja lapsiani pahoin.

Mutta onko kertominen ainoa moraalisesti hyväksyttävä tapa toimia? Onko minulla oikeutta salata asiaa mieheltäni? Onko kertominen ainoa tapa toimia vastuullisesti ja oikein? Olisiko se vain oikein minulle, että lapseni kärsisivät ja minä joutuisin katsomaan sitä? Ja toisaalta, onko minulla oikeutta kertoa ja satuttaa, kun voisin säästää toiset siltä? Onko minulla enää oikeutta olla onnellinen tämän miehen kanssa, jolta salaan tällaisen asian? Vai riittääkö minulle rangaistukseksi tämä, että joudun nyt kuuntelemaan omantuntoni kolkutusta, kärsimään syyllisyyden ja häpeän tunteesta? Siitä ei ole pelkoa, että mies kuulisi asiasta jotain muuta kautta kuin minulta itseltäni.

Jostämän kokemuksen pohjalta voin jonkin neuvon antaa, niin se olisi se, että älkää pettäkö, jos ette ole 100% varmoja, että haluatte erota. Älkää varsinkaan, jos on pienintäkään pelkoa, että tunnette asiasta syyllisyyttä jälkikäteen. Ehkä täällä joku on niin viisas, että voi oppia muidenkin kuin itsensä tekemistä virheistä.