Mikä on omituisinta, mitä olet ulkomailla kohdannut
Tuon "Mitä tuttusi ovat ihmetelleet Suomessa" -ketjun innoittamana rupesin miettimään, että olisi kiva tietää mikä palstalaisia on eniten ihmetyttänyt ulkomailla käydessä tai asuessa.
Ja pidetään keskustelu asiallisena, jookos
Kommentit (426)
Vierailija kirjoitti:
Iranissa tuntui hassulta se, miten perheet jaksavat kokoontua niin tavattoman usein toistensa luona. Maanantaina oltiin illallisella yhdellä enolla, tiistaina tädillä ja perjantaina istuttiin iltaa isoäidillä. Siinä välissä saattettiin tavata spontaanisti jossain kahvilassa tai puistossa. Kaikki isomummusta taaperoihin olivat paikalla ja mietin vaan, että miten Suomessa olisi mahdollista saada 16-vuotias hengaamaan vapaaehtoisesti monta kertaa viikossa suvun kanssa, kun se yksikin sukujuhla vuodessa on taistelu.
Toinen huomio Iranista oli miten 90% naisista istui Turkista tulleella lennolla hiukset paljaana ja pienissä vaatteissa, kunnes vasta koneen laskeuduttua pukeutuivat peittävämmin ja laittoivat huivit päähänsä.
Arabi kulttuurit ovat perhekeskeisiä ja yhteisöllisiä. Suomalaisten pitäisi ottaa oppia islamista. Kun kävin arabi maissa niin siellä oli paljonkin hyviä asioita. Arabit osaa pitää hauskaa ilman viinaa ja mua esim. autettiin kauppakassien kantamisessa ja mulle avattiin ovi.
Vierailija kirjoitti:
Näistä kumpikaan ei tapahtunut ulkomailla, mutta ulkomaalaisten johdosta joten saanen silti jakaa ne? :D Viime kesänä olin menossa festareille ja eräs englantia puhuva nuori nainen tuli minua ja miestäni vastaan ja hymyili leveästi ja huusi minulle "You are so beautiful". Toinen juttu tapahtui vuosia sitten, kun eräs ilmeisesti ranskalainen mies tuli vaatekaupassa luokseni, kehui kauniiksi ja seurasi minua ja yritti saada numeroni. Lopulta hän antoi minulle pusun poskelle ja häipyi hymyillen paikalta.
Tällaista tuttavallisuutta harvoin kokee kantasuomalaisten keskuudessa, kun ihmiset eivät uskalla edes katsoa toisiaan silmiin. Toisaalta hyvin hämmentäviä tilanteita mutta positiivisella tavalla.
tämä on niin perustapa useissa maissa esim rantalomakohteissa. Ei mitään erikoista ja itsestäni enemmänkin huonoa käytöstä ja vähän ällöttävää. Varsinkin jos koskee.
Egyptissä yhden julkisen vessan ovella oli mies joka jakoi vessaanmenijöille wc-paperia. Mahtoi olla hyväpalkkainen duuni.
Vessa(t) on englanniksi= restrooms, washrooms, bathroom, lavatory tai toilet, riippuen missä eng-kielisessä maassa ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa oli Amerikan maalla, että kassalla pyydettiin enemmän kuin hintalappu näytti...(verot siis lisätään hintaan). Käsittämättömän epäkäytännöllinen tapa.
Siihen on ihan jarkeva selitys: Joka osavaltiossa ja jopa kaupunginosassa on erilainen veroprosentti, paakonttorissa sitten lasketaan myynti summasta ennen veroa.
Yleensa se vero on niin pieni etta ei siihen kiinnita mitaan huomiota. Joissakin osavaltioissa ei ole ALVia ollenkaan tai ruuasta ja laakkeista ei mene veroa. Suomessahan menee jotain 24% joka ostoksesta mutta ei se teita vaivaa kun sita ei erikseen nae.
Tietokoneaikana ei ole mikään ongelma kehittää ohjelma joka laskee hinnat ilman veroa, veron kanssa jne.
Niinhan kuitissa nakyykin, hinta, vero ja loppusumma. Mita kuvittelit?
Pointti lienee, että eurooppalaisten, ja nykyään myös aika monen amerikkalaisen mielestä ei ole mitään järkeä siinä, että hyllyssä näkyvä hinta ei ole sama kuin asiakkaan maksama hinta. Ja tälle järjestelylle ei ole mitään järkisyytä, vaan kyseessä on vaan typerä perinne. Vähän niin kuin imperiaalisen mittajärjestelmän käyttö, joka sekin varmasti on sinussa Yhdysvalloissa perusteltua jostain syystä.
Venäjällä metrosiivoja hakkasi ohikulkijoita mopilla jos nämä eivät väistäneet. Siivoojat eivät siellä ole mitenkään nöyriä ja näkymättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Englannissa alle 18-vuotias ei pääse pubiin edes omien vanhempiensa seurassa lounaalle.
Minulla on vastaava kokemus New Yorkista; vuosi oli 2001 ja olin silloin 19-vuotias. En saanut istua ravintolassa baaritiskin ääressä vanhempieni kanssa odottamassa pöytää. Pöydässä saatiin kuitenkin istua koko perhe, vaikka vanhempani joivatkin alkoholia. Tuolla siis anniskelun ikäraja on 21 vuotta ja ilmeisesti Suomi ei ole ainoa paikka, jossa anniskeluun suhtaudutaan hysteerisesti.
Vierailija kirjoitti:
Malesiassa se, että vessoista on usein vain sellainen puutarhaletkumainen bide-suihku eikä ollenkaan paperia. Eikö ne kuivaa takamustaan ollenkaan vaan vetävät sitten vaatteet päälle vaikka ovat vielä märkiä? :o
Heh, samaa ihmettelin siellä ollessani! :D Tuli täysin yllätyksenä.
En nyt sanoisi omituista, mutta lukioikäisenä venäjän-kurssimme teki reissun Pietariin. Kaiken sen upeuden lisäksi näimme ei niin upeata Pietaria köyhine karuine kerrostaloineen. Ne näkymät olivat kuin jostain neuvostoliitto-dokumentista. Aivan uskomattoman karuja! Ystävyyskoulu, jossa vierailimme, oli aivan hirveä ja piha oli aivan kauttaaltaan märkää savea. Kyllä veti yltäkylläisyydessä eläneen teinitytön hiljaiseksi. Sitä reissua en unohda koskaan. Täällä on asiat oikeasti tosi hyvin.
Pariisissa 1988 kaduilla istui kerjäläisiä, joilla oli hyvin pieniä koiranpentuja sylissään. Tarkoitus oli tietysti vedota ohikulkijoihin sillä tavalla. Muistan lukeneeni, että sen jälkeen eläinvauvojen käyttö tuohon tarkoitukseen kiellettiin.
Pariisissa olen nähnyt myös siisteimmät kerjäläiset. 1988 nuori valkoiseen kauluspaitaan ja siistiin mustasn miesten pukuun pukeutunut mies istui jalkakäytävällä edessään hattu ja kyltti, jossa luki "pour moi".
Samaa tyyliä näin toisellakin Pariisin-matkalla, 2000-luvulla. Metroon tuli siisti nuori mies, hiukset tyylikkäästi leikattuna, taas valkoisessa silitetyssä kauluspaidassa ja mustissa housuissa. Hän jakoi papereita, joita kuvittelin ensin parturikampaamon mainoksiksi, mutta ne olivatkin rahapyyntöjä. Mies keräsi paperit pois ennen kuin jäi metrosta.
Vierailija kirjoitti:
Iranissa tuntui hassulta se, miten perheet jaksavat kokoontua niin tavattoman usein toistensa luona. Maanantaina oltiin illallisella yhdellä enolla, tiistaina tädillä ja perjantaina istuttiin iltaa isoäidillä. Siinä välissä saattettiin tavata spontaanisti jossain kahvilassa tai puistossa. Kaikki isomummusta taaperoihin olivat paikalla ja mietin vaan, että miten Suomessa olisi mahdollista saada 16-vuotias hengaamaan vapaaehtoisesti monta kertaa viikossa suvun kanssa, kun se yksikin sukujuhla vuodessa on taistelu.
Toinen huomio Iranista oli miten 90% naisista istui Turkista tulleella lennolla hiukset paljaana ja pienissä vaatteissa, kunnes vasta koneen laskeuduttua pukeutuivat peittävämmin ja laittoivat huivit päähänsä.
Lomalento Saudi-Arabiasta Dubaihin - nouset koneeseen tummien sormusaaveiden kanssa, otat pienet nokoset ja heräät merkkifarkkujen, biletoppien ja kulta- ja timanttikellojen keskeltä :).
Samoinhan alkoholitarjoilu koneissa aletaan vasta kun poistutaan tämäntyylisten maiden ilmatilasta.
Minulla on paljon ystäviä Saudeista, Egyptistä, Turkista, Israelista... Erittäin mielenkiintoisia ihmisiä ja maita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iranissa tuntui hassulta se, miten perheet jaksavat kokoontua niin tavattoman usein toistensa luona. Maanantaina oltiin illallisella yhdellä enolla, tiistaina tädillä ja perjantaina istuttiin iltaa isoäidillä. Siinä välissä saattettiin tavata spontaanisti jossain kahvilassa tai puistossa. Kaikki isomummusta taaperoihin olivat paikalla ja mietin vaan, että miten Suomessa olisi mahdollista saada 16-vuotias hengaamaan vapaaehtoisesti monta kertaa viikossa suvun kanssa, kun se yksikin sukujuhla vuodessa on taistelu.
Toinen huomio Iranista oli miten 90% naisista istui Turkista tulleella lennolla hiukset paljaana ja pienissä vaatteissa, kunnes vasta koneen laskeuduttua pukeutuivat peittävämmin ja laittoivat huivit päähänsä.
Arabi kulttuurit ovat perhekeskeisiä ja yhteisöllisiä. Suomalaisten pitäisi ottaa oppia islamista. Kun kävin arabi maissa niin siellä oli paljonkin hyviä asioita. Arabit osaa pitää hauskaa ilman viinaa ja mua esim. autettiin kauppakassien kantamisessa ja mulle avattiin ovi.
Ohiksena, että iranilaiset eivät ole arabeja eikä islam=arabi.
Ei nyt niin omituista, pikemminkin outoa ja ihanaa, oli Uudessa-Seelannissa mennä supermarkettiin ja katsella muita ostoksilla olleita. Miehet joltain Tyynenmeren saarelta kietaisuhameissa ja paljain jaloin ostamassa kookospähkinöitä - silloin tiesin olevani kaukana kotoa.
Aina välillä näin 17 ulkomailla vietetyn vuoden aikana on tullut ikävä suomalaisia hevareita :D. Sellaisia kuin MS Romanticissa! Niitä ei ole monessakaan maassa, nykyisessä maassani en ole nähnyt yhtäkään. Mustaksi kotona värjätyt hapsottavat hiukset, kilisevät ja natisevat vaatteet, tupakkaa ja kaljaa. Ai että :).
Ihmettelin Intiassa kun siellä miehet kävelivät käsi kädessä. Oletan että ihan ystävinä, varmaan joutuisivat Intiassa vankilaan jos pariskuntana olisivat liikkeellä julkisesti. Ja näitä oli tosi paljon. En osaa kuvitella vastaavaa Suomeen: miesystävykset käsi kädessä kaupungilla.
Vierailija kirjoitti:
Malesiassa se, että vessoista on usein vain sellainen puutarhaletkumainen bide-suihku eikä ollenkaan paperia. Eikö ne kuivaa takamustaan ollenkaan vaan vetävät sitten vaatteet päälle vaikka ovat vielä märkiä? :o
Luulen, että ne suihkut olivat lattian huuhtomista varten siivouksen yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin Intiassa kun siellä miehet kävelivät käsi kädessä. Oletan että ihan ystävinä, varmaan joutuisivat Intiassa vankilaan jos pariskuntana olisivat liikkeellä julkisesti. Ja näitä oli tosi paljon. En osaa kuvitella vastaavaa Suomeen: miesystävykset käsi kädessä kaupungilla.
Juu se on ihan normaali ystävyyden merkki. Antaa osaltaan läheisyyttä, sitä kun vastakkaiselta sukupuolelta vaikea ellei mahdotonta saada. Toki myös homoja siellä on.
Katsoin dokumentin afganistanilaisista pojista jotka pukeutuvat naisiksi ja käyvät tanssimassa juhlissa. Sama ilmiö kyseessä. Oikeita naisia ei saa katsella, mutta naiseksi pukeutunut poika on ok? Kaikenlaista sitä maailmaan mahtuu...
Vierailija kirjoitti:
Lontoossa kun kävelin aikani ajatuksissani, ja totesin olevani ainoa valkoihoinen ihminen lähipiirissä. Ja huomasin, että minua ei todellakaan katseltu ystävällisesti. En edes tiennyt että sellaisiakin kaupunginosia on.
Siis ihan tosissasiko väität, että olit Lontoossa ja sinua ympäröivät ihmiset mulkoilivat sinua vihaisena koska olet valkoinen? :D Aivan varmasti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa oli Amerikan maalla, että kassalla pyydettiin enemmän kuin hintalappu näytti...(verot siis lisätään hintaan). Käsittämättömän epäkäytännöllinen tapa.
Siihen on ihan jarkeva selitys: Joka osavaltiossa ja jopa kaupunginosassa on erilainen veroprosentti, paakonttorissa sitten lasketaan myynti summasta ennen veroa.
Yleensa se vero on niin pieni etta ei siihen kiinnita mitaan huomiota. Joissakin osavaltioissa ei ole ALVia ollenkaan tai ruuasta ja laakkeista ei mene veroa. Suomessahan menee jotain 24% joka ostoksesta mutta ei se teita vaivaa kun sita ei erikseen nae.
Tietokoneaikana ei ole mikään ongelma kehittää ohjelma joka laskee hinnat ilman veroa, veron kanssa jne.
Niinhan kuitissa nakyykin, hinta, vero ja loppusumma. Mita kuvittelit?
Kirjoitin epäselvästi, tarkoitin että myynti voidaan laskea ilman veroa, veron kanssa, valtakunnallisesti, osavaltiokohtaisesti jne. vaikka tuotteessa olisikin hinta veron kanssa ja veron määrä vaihtelisi eri puolilla maata.
On vain muinaisjäänne että hintoja ei ilmoiteta veron kanssa.
Saksassa lapset sai aamulla valita, ottavatko valkoista vai ruskeaa maitoa (=kaakao).
Au pair- perheen äiti sekoitti aina ihanan tuoreen vasta kasvimaalta haetun salaatin sekaan ”salaatinkastinkkeen” eli kermaa ja sokeria 😳
Tokiossa ei katsottu hyvällä julkisia hellyydenosoituksia. Kädestä pitäminenkin oli vain kapinoivien tienien juttu.