Nuorena äidiksi??

Iituliinulle.

Olet kovin nuori vielä ja nuoruuteen kuulukin tietty ehdottomuus; haluan tämän asian heti ja nyt. Olet kuitenkin mielestäni vielä liian nuori äidiksi, koska käytännössä olet itsekkin lapsi vielä. Äitinä en toivoisi, että tyttäreni perustaisi perheen noin nuorena. Elämänkokemukseen kuuluu muutakin kuin juhliminen ja ryyppääminen kavereiden kanssa. Äitinä toivoisin, että tyttäreni kasvaisi ja kehittyisi rauhassa, opiskelisi, hankkisi ammatin ja kokisi ja näkisi vähän elämää, maailmaa ja ihmisiä, ennen äidiksi ryhtymistä. Vähän kokeneemmalla äidillä on myös ehkä enemmän annettavaa omille lapsilleen. Jos sinulla on tarve tulla äidiksi noin nuorena, olisi ehkä hyvä keskustella asiasta jonkun kanssa ja pohtia syitä miksi näin on. Pelkkä vauvakuume ei ole hyvä syy, voithan mennä päiväkotiin töihin jos haluat olla pienten lasten kanssa. Jokaisella aikuisella ihmisellä on myös velvollisuus elättää itsensä tässä maailmassa, joten ammatin hankkiminen olisi kyllä todella tärkeää. Et voi olettaa että yhteiskunta elättää sinut ja lapsesi, kun et ole vielä edes täysi-ikäinen, etkä ole edes aloittanut työuraasi ,etkä maksa vielä veroja. Vielä vähän aikaa sitten sinusta on maksettu lapsilisää. Toinen tärkeä näkökulma on se tuleva lapsesi. Hänellä on oikeus sekä äitiin että isään. Et puhu mitään lapsen tulevasta isästä, olisiko hän edes valmis tällaiseen sitoumukseen, jos hänkin on kovin nuori. Päätös tulisi olla yhteinen ja harkittu, parisuhteesi on kovin tuore, ettekä ole naimisissa. Nämä täti- ihmisen esittämät asiat kuulostavat varmaan tylsältä, mutta olen sitä mieltä, että osoitat lapsellisuutta sillä enemmänkin, jos en näitä asioita edes halua punnita ja taata tulevalle lapsellesi parempia lähtökohtia elämässä. Se todellinen arki pienen lapsen kanssa, kaikkinen laskuineen ym. ei ihan oikeasti ole kovin helppoa, eikä ruusuista, jos perusasiat eivät ole kunnossa. Kestävä parisuhde, ammatti, katto pään päällä, riittävästi rahaa ja vähän näkemystä elämään ovat ne perusedellytykset. Sinulla ei ole mihinkään kiire, eikä tulisi olla.

Olen itse nyt 22v, ja olen halunnut lapsen heti 17 täytettyäni. Mieheni on kumminkin ollut asiaa vastaan hyvinkin vahvasti, joten hän on ainoa asia mikä minua on jarrutellut. 

Ja nyt jälkeen päin kun mietin, niin kaikki meni niinkuin pitikin: minun/meidän ei kuulunut saada lapsia nuorena, sillä muuten minulta olis jäänyt kokematta kaikki niin mahtavat asiat elämässäni, joita en voi edes kaikkea kertoa. Mutta jos olisin ollut raskaana esim 18v, en olisi viettänyt elämäni kahta parasta kuukautta Intiassa reppureissaillessa, tai kahta kuukautta Milanossa mallintöitä tekemässä, tai emme olisi pistäneet yritystämme pystyyn, ja meillä ei olisi nyt kolmea ravintolaa. Joten olen onnellinen, että suhteessamme emme ole saaneet lapsia vielä, sillä kaikki tämä ja niin moni muukin asia olisi jäänyt kokematta. 

Nyt olemme menossa naimisiin ensi kesänä, ja olemme ostaneet syksyllä oman talon, ja taloudellinen tilanne on ihan hyvä, ja voisin mahdollisesti jäädäkin jossakin lähitulevaisuudessa äitiyslomalle :) Vauva siis suurena haaveena häiden jälkeen minulla, ja se on erilainen haave nyt. 

Nuorena kun toivoin niin paljon lasta, se oli erilaista toivomista. En väitä ettemmekö olisi pärjänneet, mutta se toivominen verrattuna tämän hetken toivomiseen on hyvin erilaista. Nyt toivon lasta, jolle pystyisimme antamaan kaiken ja vielä enemmän, lapsella olisi turvallinen paikka kasvaa ja asua, uudessa omassa isossa kodissamme. Ja pystyisimme omavaraisesti yrityksemme ansiosta elää tätä elämää minkä olemme hyvin raa'alla työllä, verellä ja kyynelillä saavuttaneet. Kaikki tuntuu paljon paremmalta. Haluan antaa lapsellemme kaikki mahdolliset puitteet, mitä elämiseen hän ikinä tulee tarvitsemaan.

En kannusta sinua odottamaan, enkä myöskään tekemään lasta saman tien. Sanon vain, ettei koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, siellä voi olla vaikka mitä ihanaa odottamassa juuri sinua, ja sitä ei välttämättä saa jos sinulla on lapsi. Kysyn vain, etkö ole tarpeeksi utelias odottamaan pari vuotta, ja katsomaan mitä seuraavat pari vuotta tuo tullessaan? :) Kyllä lapsia ehtii tehdä vielä parikymppisenäkin, ja silloinkin on vielä hyvin nuori. 

Tiedän itse juurikin tunteesi mitä käyt läpi. Olen itse käynyt saman läpi. Mutta voit kysyä itseltäsi, että eikö lapsen saaminen tuntuisi niin paljon paremmalta, jos odotat vielä pari vuotta? :) niinkuin sanoin, lähitulevaisuus voi tuoda aivan mielettömiä yllätyksiä elämääsi. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessasi :)

Itse sain esikoiseni 19 vuotiaana. Mitään en toisin tekisi vaikka isompien lasten isän kanssa erottiinkin toisen ollessa pieni. Ehkä jäi jotain kokematta, mutta koen sen olleen oikea valinta minulle. Aika lasten kanssa on ollut elämäni parasta aikaa, enkä osaa kuvitella minkään muun olevan yhtä tyydyttävää. Toki toivon, että olisin nuorena käynyt koulua, mutta sillä valinnalla ei perheen perustamisen kanssa ole mitään tekemistä. Sen päätöksen tein jo pari vuotta ennen kuin aloin vauvasta haaveilemaan. Koko loppuelämä aikaa opiskella jos siltä tuntuu, itse olen sillä saralla edelleen hukassa, mutta töitä on kuitenkin riittänyt tähän asti. Tiedän monta perhettä jossa sujuvasti ovat opiskelleet itselleen ammatin, ei se este ole jos ei siitä sellaista itselleen tee.

Niin ja sen varaan ei kannata laskea, että tärppäämiseen menee kauan :D Itsellä kaikki raskaudet on jotakuinkin ensimmäisestä kerrasta alkunsa saaneet, että jos koulua tosiaan on vähän jäljellä ei se ehkä niin kamalaa olisi odottaa vielä se yksi vuosi :) Tai on se (tiedän tunteen), mutta äkkiä se menee. Toisaalta myös uskon, että jos tahtoa on niin ei se koulu siihen jää vaikka pissii tikkuun kaksi viivaa :). Ei nuorena äitiys sen kummempaa ole. Ehkä ei ole varaa uusimpiin emmaljungiin eikä ole tarjota valtavaa omakotitaloa kaikilla mausteilla, mutta ei se lapsi niitä tarvitse.

Se mitä tosiaan kannattaa miettiä, että myös toinen osapuoli on valmis siihen eikä vaan toista miellyttääkseen ole tekemässä lasta. Tosin ei se ikä mitään takaa välttämättä, mutta miehet ei ehkä yleensä siinä 18 korvilla ole kypsiä vielä isukeiksi. Isän ikää en toki tiedä ja toki joskus mies voi nuorenakin olla kypsä ja valmis isäksi. Enemmän tärkeää kuin vanhempien ikä on se vanhempien välinen suhde. Suhdetta olisi ihan hyvä takana olla ehkä muutama vuosi, että on jotain käsitystä siitä arjesta. Voi olla raju pudotus jos siihen suhteen pinkkipörhelöisempään aikaan putkahtaa sinappikone. Vaikka en mitään toisin tekisi niin onhan vanhempien välillä ravaaminen varmasti raskasta minun isommille ipanoille.

Se on hyvä, että kuitenkin selvästi mietit asiaa kun lapsi on iso asia eikä mikään heräteostos. Teit miten teit niin onnea jatkoon :)

Kiitos vastauksista :) itse olen kuitenkin ihminen joka ei etsi elämäänsä mitään ylimääräistä jännitystä tai kokemuksia matkustelun tai muiden asioiden kautta joita ei voisi tehdä lapsien kanssa. Olen aina tiennyt että haluan nuorena lapsia.

Isä on 21-vuotias, ja itse kyllä täysillä mukana tässä. Aluksin vain minä puhuin asiasta, ja suunnittelin, mutta myös hän on innostunut asiasta ja huolehtii terveydestäni, muunmuassa vatsaongelmiani, sillä hänen mielestään minun pitää olla saanut vatsa kuntoon ennen kun edes alan odottamaan.. :D hössöttää välillä minun mielestä mutta onhan se hyvä että joku huolehtii.

Itsellä on se "hyvä" tilanne että ammatti jota opiskelen ei olisi lopullinen ammattini.. ja tätä loppuelämän(?) ammattia  voisin alkaa opiskelemaan vasta hieman elämää nähneenä. Asiaa olen tosiaankin miettinyt paljon, ja kyllä, sen juuri tiedän ettei lapsi ole mikään heräteostos. Ärsyttää vaan, kun jotkut ihmiset olettavat minun ja muiden tämän  ikäistenn kuumeilijoiden ajattelevan niin.. en minä sitä vauvaa pelkän vauvakuumeen takia halua.. se vain on tunne.. vaikea selittää.

Ja sitten kun sitä itse on nelikymppinen ja lapset isoja, ehtii aivan hyvin vielä reissaamaan jos siltä tuntuu  :D Tosin itse kun olen ipanat tehnyt kahdessa erässä niin ei ihan vielä 40 vuotiaana tule varmaan reissattua kuin lasten kanssa, mutta ei siinäkään mitään vikaa ole. On hienoa nähdä uusia asioita omien lastensa silmin.

Minusta jo se, että ihminen on hedelmällisimmillään noin 22 vuotiaana puhuu nuorena lasten saamisen puolesta. Ei paljon lohduta hyvät tulot ja kokemukset jos ei enää raskaudukaan. Kaikessa on puolensa.

Ei kannata välittää muiden ihmisten ajatuksista. Onko se loppujen lopuksi se lapsen saaminen missään iässä sen enempää järkevää. Kyllä se on muista asioista kiinni kuin iästä. Itselle ainakin äitiys tuntui tosi luonnolliselta 19 vuotiaana ja ihan ok pärjättiin taloudellisestikin omillaan :)

Mulla ikää nyt 21, ja 1,5 vuoden seurustelun jälkeen sain viimein miehen käännytettyä samalle puolelle (: eilen lähti viimeinen laastari, ja uutta en enää iholleni laita. Mies opiskelee ja itsellä tällä hetkellä vain keikkatyö. Tiukilla siis eletään, mutta ollaan valmiita satsamaan sama raha lapseen, kun mitä tällä hetkellä menee tupakkaan (eli liikaa). Lapsi ei siis tule mihikään "hyvään tilanteeseen", sillä itse olen aloittamassa syksyllä uuden ammatin opiskelun. Mutta eihän me tehtäis ikinä lapsia, jos aina vaan odotettais että molemmilla on vakituinen työ, oma talo yms :D Nyt odotellaan plussaa, toivottavasti ei tarttis hirveän kauan odotella (: 

Jep, näinhän se on mastodontti :) miksihän niin monet saavat sen kuulostamaan niin hankalalta.. toimeentulon ja muutenkin.

Ja belll, vautsi! tsemppiä sinnekki yritykseen ;) toivotaan et nappaa :P Niinhän se on, itsekki ajattelin, että jos mä nyt teen niinku muut haluaa, niin enhän mä ikinä saa tehtyä sitä mitä mä itte haluan.. huh.. no nyt se on sitte päätetty ja katotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan :P

Moikka, mä olin 17 vuotta kun esikoiseni syntyi ja hyvin pärjättiin, mun tapauksessa niitä soraääniä ei tullut mistään suunnalta :) Olin nuoresta iästä huolimatta "äitihahmo", hoitelin ja hoivasin kaikki naapureiden lapset jo pienenä.  

Ollessani 19 vuotias sain toisen lapseni.

Nyt olen 24 vuotias ja poika on 6v ja tyttö 4v ja nyt haaveilen kolmannesta :) On hyvä muistaa kun nuorena alkaa lapsia miettimään että siinä lapsessa on suuri vastuu ja se ei oo mikään lainatavara jota voi pitää hetken ja antaa pois. Eikä lasta tehdä, koska muillakin on. Tai että kun ne on niin söpöjä. Lapsi on sulla aina ja siitä tarvii pitää huolta :)

Mutta hyvin me nuoret vanhemmatkin pärjätään :) Kaikki me ihmiset ollaan erilaisia, mulla on samanikäisiä kavereita jotka on itse vieläkin niin lapsia että en vois kuvitellakkaan etta ne rupeis lapsia tekemään vaikka ikää 24v. Itse sen tietää parhaiten koska on valmis äidiksi :)

Joo, tiedän mikä vastuu siinä on :) itsellä on lapsuus ollut sellaista, että olen joutunut aika paljon huolehtimaan itse itsestäni..eli kultalusikka perseessä en ole kasvanut, ja olen joutunut jo niin nuorena ottamaan asioista vastuuta, että se ei ole mikään ongelma :)

Itsekkin tuntee monia itseä useita vuosia vanhempia naishenkilöitä, joita ei ikinä voisi kuvitellakkaan äidiksi! Mutta me kaikki ollaan erilaisia.. Kiitos vastauksesta Mariina- :)

Mä aloin odottaa esikoista,kun olin 18v, kuukausi pojan syntymän jälkeen täytin 19. Seuraavana kesänä saimme tytön. Nyt täytän kohta 24v ja kolmas lapsi toiveissa :)

Isoveli ja äiti oli esikoisen kohalla ensin sitä mieltä,että aborttiin vaan eikä mitään mukuloita tossa iässä. Ei kyllä kauaa kestänyt,kun huomasivat,että pärjään hyvin.
Kukaan muu läheinen ei ole koskaan sanonut mitään sellaista,ovat pikemminkin olleet innoissaan :)

Taloudellisesti tiukkaa oli välillä,mutta ruokaa,vaatteita,vaipat yms oli aina. Itse voi sitten omissa menoissaan joustaa. :) Eikä lapset aina tarvitse kaikkea uutena,kirppareilla tekee mahtavia löytöjä (en siis tarkoita mitään nyhjääntyneitä vuoden nakki-vaatteita)! Ja säästää PALJON. Olin siis äippärahalla ja silloinen mies työttömänä.

Se on niin ihmisestä itsestään kiinni,jotkut ei todellakaan oo valmiita nuorena vanhemmaksi,joillakin se sujuu hyvin. Mulla oli lasten isä mua reipas 10v vanhempi,eikä hän osannut ottaa minkäänlaista vastuuta mistään,suhde kaatuikin sitten 4 vuoden jälkeen.. Nykyään siis olen toisen miehen kanssa,asumme lasteni kanssa yhdessä ja ensimmäinen yhteinen siis haaveissa. :)

Olin 19 kun plussasin, tosin muutama viikko ennen vauvan syntymää ehdin täyttää 20. Nyt tyttö on 4kk ja hyvin ollaan pärjätty, vaikka muutama viikko sitten miehen kanssa erottiin. Olen kotona lapsen kanssa ja opinnot kesken, joten tuilla (eli yhteiskunnan riesana :D) eletään, mutta hyvin ollaan senkin suhteen pärjätty. Ei oo täytynyt kenenkään olla päivääkään ilman ruokaa. Pienilläkin tuloilla pärjää, kun osaa budjetoida kunnolla ;)

Meidän sukulaiset suhtautuivat asiaan hyvin, eikä kukaan ole mua tullut tän asian takia arvostelemaan. 

Vaikka hyvin on pärjätty, niin ei se tietenkään helppoa ola tasapainoilla koulun, lapsen ja pienien tulojen kanssa. En kuitenkaan vaihtaisi päivääkään pois. :)

Niin, ja ei se lapsen tulo välttämättä tarkoita sitä, että koulu pitäisi keskeyttää. Itse oon lukiota suoritellut iltalukiona. Haasteensa siinäkin on, mutta kaikesta selviää kun niin päättää.

minä en ole ollut raskaana 17-19 vuotiaana mutta itse uskon, että pärjäät kyllä, jos vain haluat. pienet tulot ei mun mielestä ole este, silloin pitää vaan katsoa tarkemmin mihin rahansa laittaa. eikä koulua ole pakko keskeyttää, jatkat koulun käymistä sitten äidtiysloman jälkeen. tai vaikka iltaisin. mietin vain, että kun täytät pian 18 ja luultavasti olet lukiossa tai ammattikoulussa, koulua ei ole kuin vuosi enää jäljellä vai olenko väärässä? venytät sen verran, että saat koulun suoritettua ennenkuin vauva syntyy, niin ei tarvitse siitäkään murehtia. eikä se välttämättä ekasta kerrasta tärppääkään :)

Kiitos vastauksista :) kiva kuulla kerrankin ihmisiltä jotain positiivisempaa tähän aiheeseen liittyen! Joo vuosi on enään, mutta ammattikoulu jota käyn, on hiukan erilaista, eli joo koulua voisin käydä vaikka raskaana olisinkin, mutta ongelma on se, että alan työssäoppiminen ja harjoitukset kävis raskaaksi.. turvallisuusala nimittäin.

Sitä tässä olenkin tsuumaillut, jos esimerkiksi kesällä lopettaisin pillerit, ja mitä muilta olen lukenut niin suurimmalla osalla ei ole tärpännyt vielä vuodenkaan päästä lopettamisen jälkeen.. esimerkiksi jos loka-marraskuussa huomaisin että noniin nyt on tärpännyt, sehän meinaisi että kerkeäisin valmistua ennen synnytystä? Kunhan vaan asian saisi niin hoidettua :)

kuulostaa ihan järkevältä suunnitelmalta :) tosin, voi olla että ne kaksi viivaa ilmestyy testiin nopeamminkin. :D

Niin voi olla... siksi ei uskaltais silti ihan senkään varaan jättää että "en tuu kuitenkaan".... :D hirveetä ku haluais mutta ku pelkää vaan niin paljon että järjestyykö asiat...

Mä uskon, että kyllä ne asiat järjestyy parhain päin, plussaatpa heti ekalla kierrolla vai vasta vuoden päästä :)

Kiva että joku jaksaa uskoa :/ eniten mua jännittää mun isän reaktio.. oon tehny sille selväks.. että teen nuorena lapsia, mutta sen mielestä, ammatti ja koulu ja muut on tärkeimpiä. Mulla vaan on haaveena sellanen ammatti, etten todennäkösesti malttais ikinä tehä lapsia.. taikka kerkiäis. ähhhh..

No, mutta tärkeintähän se on että mitä sä itse ajattelet ja sä sen päätät, mitä elämälläsi teet :) Ja veikkaanpa et isäs saattais lämmetä ajatukselle, kun pienokainen olisi tulossa. Ja jos ei, niin omapa olisi menetyksensä. 

Niinhän se kyllä on.. Isä sano kerran, et jos alaikäsenä tuut paksuksi ja ennenku koulut on käyty nii ei oo mun taloon mitään asiaa, sanoin et ootappa ku sulle tuotas lapsenlapsi näytille, niin voisitko enää sanoa nuin.. vastaus oli et no joo.. niin no niin no joo :D eli ei vaan voinut myöntää että oikeassa olin :P ehkä se meniski ihan hyvin...