Herättääkö tällainen elämäntyyli sinussa kateutta?

Ei. Mä halusin nimen omaan lapsia, niinkin paljon, ettei mikään (esim. matkat) tuntuneet enää miltään, kun hetken ehdin pelätä, ettei lapsia ehkä tulisi. 

Stockan herkusta saan kantaa kamat vaikka joka päivä (asutaan Tapiolassa) ja matkustamistakaan ei lapset estä. Tosin en ole koskaan pitänyt erityisen paljon matkustamisesta, vaikka olen matkustellut lapsena ja nuorena erittäin paljon. Kotona, perheen kanssa paras.  

No, elin noin nuoruudessa. Mutta sitten halusin jotain muuta. SE alkoi nääs tuntua tyhjältä.Nyt elän uutta vaihetta johon kuulyy lähiöelämä lasten ja koiran kanssa. Tällä hetkellä nautin enemmän antamisesta kuin itse saamisesta. Mutta, mutta hyvä uutinen on, että kun lapset lähtevät  pois kotoa viimeistään 10 vuoden päästä alan taas elämään tuota kuvailemaasi elämää. Voi siis todellakin saada kaiken. Aikansa vain kutakin. Uskon, että  moni on minulle tästäkin kateellinen. Et muuten mainitse mitään älyllisistä harrastuksista, kuten taide, opiskelu jne. Melko pinnallisesti arvioit elämänlaatua. Mutta ehkä se sinulle riittää.

No, elin noin nuoruudessa. Mutta sitten halusin jotain muuta. SE alkoi nääs tuntua tyhjältä.Nyt elän uutta vaihetta johon kuulyy lähiöelämä lasten ja koiran kanssa. Tällä hetkellä nautin enemmän antamisesta kuin itse saamisesta. Mutta, mutta hyvä uutinen on, että kun lapset lähtevät  pois kotoa viimeistään 10 vuoden päästä alan taas elämään tuota kuvailemaasi elämää. Voi siis todellakin saada kaiken. Aikansa vain kutakin. Uskon, että  moni on minulle tästäkin kateellinen. Et muuten mainitse mitään älyllisistä harrastuksista, kuten taide, opiskelu jne. Melko pinnallisesti arvioit elämänlaatua. Mutta ehkä se sinulle riittää.

No, elin noin nuoruudessa. Mutta sitten halusin jotain muuta. SE alkoi nääs tuntua tyhjältä.Nyt elän uutta vaihetta johon kuulyy lähiöelämä lasten ja koiran kanssa. Tällä hetkellä nautin enemmän antamisesta kuin itse saamisesta. Mutta, mutta hyvä uutinen on, että kun lapset lähtevät  pois kotoa viimeistään 10 vuoden päästä alan taas elämään tuota kuvailemaasi elämää. Voi siis todellakin saada kaiken. Aikansa vain kutakin. Uskon, että  moni on minulle tästäkin kateellinen. Et muuten mainitse mitään älyllisistä harrastuksista, kuten taide, opiskelu jne. Melko pinnallisesti arvioit elämänlaatua. Mutta ehkä se sinulle riittää.

Ei. Mä olisin syvästi masentunut, jos en olisi saanut lapsia. Nyt laitetaan hyvää ruokaa, käydän ravintoloissa ja matkustellaan lasten kanssa. Harvemmin tietysti, mutta mitä väliä, kun muu aika täyttyy perheen kanssa olemisesta. Mikään maailman loma ei sen arvoinen, kun koko perhe iltapalalla, saman pöydän ääressä, syöden itse leivottuja sämpylöitä. Sitä tunnelmaa ei voita hienoinkaan ravintolaa, eikä niiden sämpylöiden makua paraskaan gourmet-annos. 

Enhän mä toki elämääni pois vaihtaisi mutta olis kiva jos vois ostaa ruokaa ja vaatetta sitä mitä tahtoo (hyvää tavaraa) eikä sitä mitkä on halvinta että jäis rahaa muutamaan hedelmäänkin (lapsille, itsellä tietenkään varaa niitä syödä..)

Ai niin, vielä se pitää mainita, että kävimme pilkillä, mahtavaa. Suomessa on paljon ihania juttuja, minkä moni menettää tarpeessaan nähdä paljon maailmaa: Kotimaa jää näkemättä. Joskus on olo, että tarvitsee kulttuuria, sitten teatteriin. Oman kylän näytelmät on nopeasti nähty, mutta teatterimatka kotimaassa on kivaa. Tykkään myös risteillä järvilaivoilla, monta järveä tai reittiä on vielä näkemättä vaikka monta on kierrettykin. 

Joku mainitsi opiskelun, mulla on joku pakkomielle opiskelusta. Aina pitää olla vähintään jotain kieliä opiskelemassa edes kansalaisopistossa, jos muuta ei ole tarjolla - enkä voi olla koskaan tunneilta pois. Näiden juttujeni pointti on lähinnä vain siinä, että ihmiset on erilaisia ja nauttivat erilaisista asioista, eikä kaikki halua ap:n elämää vaikka olisi varaa ja aikaakin. 

t. se isoksi kasvaneiden lasten äiti

[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 23:00"]Mutta niinhän se on että sitten kun olisi sitä rahaa käyttää kaiken maailman superfoodeihin, niin aina olisi kuitenkin jotain vailla :)[/quote]Viittaat ilmeisesti haluun saada lapsia? Tällaiset kuvaukset emotionaalisesta tyhjiöstä, jonka vain lisääntyminen voi täyttää, kuulostavat minusta aina hyvin oudoilta. Vaimon (34) kanssa olemme asiaa ihmetelleet, ja välillä tuntuu siltä että meillä on käynyt ihmeellinen tuuri kun mitään tällaista tyhjiötä emme ole sisältämme löytäneet. Toisaalta jos meillä olisi lapsia olisimme kyllä vailla monia sellaisia asioita, jotka ovat meille nyt hyvin tärkeitä: spontaaneja lähtöjä, keskinäistä aikaa, verkkaisia arki-iltoja ja flow-tilaa, johon pääsee syventymällä maalaamiseen moneksi hiljaiseksi tunniksi kerrallaan. --M31

Stockan herkussa mummot tönii ja tulisin hulluksi miehen kanssa kaksiossa, jossa ei olisi työhuonetta hänen laitteilleen. Eli elektronisia härveleitä lojuisi ympäri olohuonetta.

Muuten kuulostaa kyllä kivalta, ja varsinkin tuo matkustelu olisi mulle mieleen. Mutta meidän sosiaalisen elämän kannalta se, ettei olisi lapsia, olisi huono juttu. Kun melkein kaikilla kavereilla on, joten heistä ei olisi hirveästi menoseuraa. Aika paljon saisimme iltariennoista nyhjätä kaksistaan tai sitten pitäisi etsiä uudet ystävät..

Nykyiselläänkin kaupasta voidaan ostaa mitä ruokaa tekee mieli, mutta me olemme sen verran pihejä, että laitetaan ylimääräiset rahat törsäämisen sijaan mieluummin johonkin tuottavampiin sijoituksiin.. 

Helsingin keskustassa asumiseen minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa. Jos minulla olisi tarpeeksi rahaa ei seurallisena ihmisenä ostaisin kohtuullisen etäisyyden päästä Helsingistä meren- tai järvenrannalta vähintään 200 ha tontin jotta olisi hajurakoa naapureihin ja rakentaisin sinne kivilinnan.

Ei herätä kateutta, mutta tykkäisin kyllä tuommosesta tyylistä ja varsinkin matkustelusta.

Ei herätä. Pidän ihan omasta elämästäni. Kaupunkikaksio olisi ihan kiva, mutta se on kai joskus vielä saavutettavissa.

Ei herätä. Elin samanlaista elämää pari vuotta sitten. Avopuolisoni päätti ettei halua koskaan lapsia joten laitoin miehen vaihtoon. Nyt elän elämääni ihanan miehen kanssa jolla on samanlaiset tulevaisuuden haaveet ja suunnitelmat kuin minullakin: rivitalo/omakotitalo Helsingistä tai Espoosta, pari lasta ja rauhallista perhe-elämää. Elämään mahtuu myös matkustelua, kiva asunto ja muuta arjen luksusta. Edellisessä suhteessa mies oli aina töissä ja ne pienet ajat yhdessä oli sitten "laatuaikaa", matkustelua jne. Kyllä sitä jossain vaiheessa elämää ja tietyn ikäisenä alkaa kaipaa muuta sisältöä elämäänsä kuin matkustelua ja materialismi. Olin kateellinen ystävieni perhe-elämästä ja miehistä jotka halusivat lapsia ja normaalia kotielämää.

[quote author="Vierailija" time="07.04.2013 klo 01:44"]Olin kateellinen ystävieni perhe-elämästä ja miehistä jotka halusivat lapsia ja normaalia kotielämää.[/quote]Toivottavasti et sanavalinnallasi vihjaa, että on jotekin epänormaalia viettää kotielämää ilman rivitalonpätkää ja 2,4 lasta? Yksin eläminen on kuitenkin Suomen yleisin asumismuoto, ja kun siihen laskee vielä kaltaisemme lapsettomat pariskunnat päälle, on vaikeaa pitää tällaista kotielämää minään muuna kuin aivan tavallisena. Tietenkin olet aivan oikealla tiellä, jos todella haluat elämältäsi lapsia ja rivariasumista. Tärkeissä arvokysymyksissä ei kannata tehdä kompromisseja, ja joskus se tarkoittaa suhteen lopettamista. --M31

En tietenkään vihjaillut mitenkään ettei olisi normaalia viettää kotielämää ilman rivitalo asumista ja lapsia! Mutta lapset ovat minulle elämäni suurin haave ja itse 30 vuotiaana ja biologisen kellon tikittäessä haluan kokea äitiyden mikäli se mahdollisuus minulle suodaan. En kadu ratkaisuani vaikka ero oli raskas ja rakkautta riitti suhteessamme loppuun saakka.

Minusta on hieno juttu, että löysit rohkeutta tehdä arvojesi mukaisen ratkaisun, vaikka se tekikin kipeää. Olet aivan varmasti onnellisempi näin päin, tulipa lapsia tai ei. Elämä on todella ikävää, jos ei voi tehdä, niin kuin sydän sanoo. Toivoisin, että myös useampi meistä, jotka eivät lapsia halua, uskaltaisivat toimia samoin. Liian moni päätyy edelleen perheelliseksi, koska niin on tapana, ilman todellista itsetutkiskelua. --M31

Ihmettelen aina, miksi lasten myötä pitäisi alkaa elää jotain tiettyyn muottiin sopivaa "lapsiperheen elämää"? Itse en ainakaan rupea miksikään harrastuskuskiksi ja rättisulkeisten vääpeliksi. Lapsia tulee jos on tullakseen, mutta kyllä ne siinä mukana roikkuvat ilman mitään mullistavia elämänmuutoksia. Ranskasta mallia, lapset ovat hyvinkasvatettuja ja onnellisia, vanhemmat tyytyväisiä!!

Ei riittäisi meille, olemme halunneet myös lapsia (3). Onneksi ei ole sen myötä tarvinnut tinkiä mukavasta ja laadukkaasta elämisestä, jos kohta se on myös vaatinut kummaltakin vanhemmalta ahkeraa työntekoa.

Lapset ovat satsaus, joiden arvo - ja hauskuus! - kasvaa vuosi vuodelta!

[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 23:22"]

[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 23:00"]Mutta niinhän se on että sitten kun olisi sitä rahaa käyttää kaiken maailman superfoodeihin, niin aina olisi kuitenkin jotain vailla :)[/quote]Viittaat ilmeisesti haluun saada lapsia? Tällaiset kuvaukset emotionaalisesta tyhjiöstä, jonka vain lisääntyminen voi täyttää, kuulostavat minusta aina hyvin oudoilta. Vaimon (34) kanssa olemme asiaa ihmetelleet, ja välillä tuntuu siltä että meillä on käynyt ihmeellinen tuuri kun mitään tällaista tyhjiötä emme ole sisältämme löytäneet. Toisaalta jos meillä olisi lapsia olisimme kyllä vailla monia sellaisia asioita, jotka ovat meille nyt hyvin tärkeitä: spontaaneja lähtöjä, keskinäistä aikaa, verkkaisia arki-iltoja ja flow-tilaa, johon pääsee syventymällä maalaamiseen moneksi hiljaiseksi tunniksi kerrallaan. --M31

[/quote]

Minulla on aikuiset lapset, joten he eivät estä spontaaneja lähtöjä. Mutta työ ma-pe 8-16 +45 minuutin työmatka yhteen suuntaan estää paljon. Minulla on vuodessa vain viisi viikkoa lomaa, tai tänä vuonna itse asiassa vain neljä, kun työpaikan vaihdon vuoksi ei talvilomaa ole vasta kuin ensi vuonna. Toissa kesänä oli vain muutama päivä. 

En tiedä miksi vaivaudun kommentoimaan tähän, kun vastaukseni herättää kuitenkin vain närää. Ensinnäkin, kamalan vaikeaa olisi olla kateellinen, kun oma elämäni on huomattavasti yltäkylläisempää.

Pystyn pitämään asiantuntijatyöstäni silloin tällöin pidempiä pausseja. Palkkatulon lisäksi on ihan kivasti pääomatuloja. Suuren helsinkiläisen merenranta-asunnon lisäksi meillä on mieheni kanssa muutama sijoitusasunto, joista pidämme aina yhtä kaksiota/kolmiota "kaupunkiasuntona". Harrastan aktiivisesti sukellusta, avomeripurjehdusta, golfia, viulunsoittoa ja akvarellimaalausta. Lapsia ei ole, eikä tule.

Tiedän joidenkin ystävieni olevan minulle kateellinen, mutta eipä suoraan sanottuna kamalasti paina. Elämänsä voi joko viettää muiden asioita ihmetellen tai ihan omaa elämäänsä eläen. Itse olen valinnut jälkimmäisen.