Perheelliset! Kuinka usein vietätte aikaa kahdestaan puolison kanssa?
Treffejä tai matkoja? Meillä pienet lapset, pienin 1,5 vuotta ja olen koittanut miehelle sanoa että haluaisin hänen kanssaan käydä kaksin jossain. Viime kerrasta yli 2 vuotta. Mies oikeastaan tästä natisemisesta suuttui ja sanoi että kun valitan niin ei sitten ollenkaan.. 😒
Odotanko liikoja kun lapset vielä noin pieniä? Olen itse järkännyt yleensä lasten ahdin ja reissut ja nyt odotan että mies vuorostaan järkkäisi jotain, mutta ei tunnu kiinnostavan.
Hotelliyö oli hänestä tylsä jonka viimeksi järjestin. Käytiin kylpylässä ja syömässä mutta ei oikein napannut.
Mitä tehdä?
Kommentit (85)
Tukiverkottomat. Älkää koskaan, ikinä, missään yhteydessä mainitko että olette tukiverkottomia. Asia kääntyy aina teidän syyksenne, teitä arvostellaan ja haukutaan, pahimmillaan jopa eristetään porukasta jos asia tulee ilmi.
Vaikka asia johtuisi täysin hirveistä ja häiriintyneistä vanhemmistanne/suvustanne, siitä tullaan syyttämään ja arvostelemaan vain teitä. Tällainen asia tulee aina SALATA.
Nimim. kantapään kautta oppinut, niin monta paskalastia niskaansa aiheettomasti tästä asiasta saanut tukiverkoton. Ikinä en vahingossakaan asiaa paljasta kellekään. Ainoa tapa toimia jos itseäsi haluat suojella hyökkäyksiltä. Ottakaapa neuvosta vaari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoka nyt, siis taas, siis AINA! En jajsa! Joka helvetin ketjussa sina tukiverkon omaavat etuoikeutetut hyökkää tukiverkottomien kimppuun ja syyttää heitä inhottaviksi, lapsiaan villeiksi adhd:ksi, luulevat että tukiverkoton jotenkin omalla toiminnallaan on estänyt auttamishaluisten isovanhempien osallistumisen.
Voi vatun idiootit. Suomessa on ihan hirveitä perheitä jouhin lapsia syntyy. Kiihkouskovaisia, väkivaltaisia, luonnevikaisia, tunnekylmiä, lapsenhulkääjiä, laiminlyöviä... siis vaikka mitä! Se lapsi hoka tällaseen perheeseen syntyy on SYYTÖN KOHTALOONSA. Se hirveä lspsuus on jo tarpeeksi paha taakka joten teidän ei jumaliste tule lisätä taakkaa haukkumalla ja arvostelemalla.
Haistakaapa paska kaikki ketjun vittuilujat.Asiatonta kielenkäyttöä. Puhutko samalla tavalla kun kirjoitat?
Asiatonta oli haukkua tukiverkottoman lapset reikäpääksi ja lapsihirviöksi.
Niin? Miksi syytät siitä ihmisiä joilla tukiverkko kunnossa? :D
Tuo reikäpäähaukkuja oli kyllä tukiverkollinen.
Hänhän ostaa "tukiverkkonsa".

Juu, niin olen. Ihme piru siitä yhdestä sanasta tulikin, mutta ehkä se oli vain hyväksi huomata joillekin, että omat kullannuput eivät ole muiden vastuulla, vaan itse ne on tehty ja elämä pyörii nyt niin kuin pyörii tämän päätöksen ympärillä.
Omista lapsistani nuorinkin on jo yläkoulussa ja he ovat oikeasti aivan ihania nuoria ihmisiä, joiden kanssa on helppo ja mukava olla. Näin on ollut aina. Lasten ollessa pieniä vietimme todella paljon aikaa ulkona ja siellä keskityin heidän touhuihinsa kunnolla. En ollut ulkona ollessa se kännykkä räpläävä mamma. Se, joka vain vilkaisee kakaroita silloin tällöin ja joka oli ulkona vain koska on pakko. Säällä kuin säällä juoksimme metsissä ja puuhasimme kaikkea monta tuntia. Kun kotiin tulimme, olivat kaikki onnellisia ja väsyneitä.
Lapset eivät olleet todellakaan riesoja niin kuin täällä joillekin tuntuu olevan. He eivät olleet este hyvälle parisuhteelle, kahdestaan ololle tai laadukkaalle aikuiselämälle, vaan lapset olivat minun ja mieheni valinta, ilo ja onni.
Tukiverkot olivat, mutta siinä missä lapset saattoivat mennä vaikka vanhemmilleni jos olivat pois koulusta toipilaana, niin siinä myös me olimme auttelemassa vanhempiani vaikka haravoimisessa ja perunoiden nostossa. En ole siis vain ottanut, vaan myös antanut, se monilla unohtuu.
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkottomat. Älkää koskaan, ikinä, missään yhteydessä mainitko että olette tukiverkottomia. Asia kääntyy aina teidän syyksenne, teitä arvostellaan ja haukutaan, pahimmillaan jopa eristetään porukasta jos asia tulee ilmi.
Vaikka asia johtuisi täysin hirveistä ja häiriintyneistä vanhemmistanne/suvustanne, siitä tullaan syyttämään ja arvostelemaan vain teitä. Tällainen asia tulee aina SALATA.Nimim. kantapään kautta oppinut, niin monta paskalastia niskaansa aiheettomasti tästä asiasta saanut tukiverkoton. Ikinä en vahingossakaan asiaa paljasta kellekään. Ainoa tapa toimia jos itseäsi haluat suojella hyökkäyksiltä. Ottakaapa neuvosta vaari.
On ihan turvallista ottaa foliohattu pois päästä :D
Kuka minua arvostelisi tukiverkottomuudesta? Ja miksi? Enpä ole moiseen törmännyt.
On muuten ihan yleistä niiden keskuudessa, jotka ovat tehneet lapsensa myöhemmällä iällä. Isovanhemmat ovat monesti niin huonokuntoisia, että eivät pysty pieniä lapsia vahtimaan vaikka haluaisivat. Sisarukset asuvat eri paikkakunnalla tai ovat perheineen muuttaneet ulkomaille töihin.
Ja ihan oikeasti minua ei edes kiinnosta mitä muut ovat mieltä :D
Vierailija kirjoitti:
Tukiverkottomat. Älkää koskaan, ikinä, missään yhteydessä mainitko että olette tukiverkottomia. Asia kääntyy aina teidän syyksenne, teitä arvostellaan ja haukutaan, pahimmillaan jopa eristetään porukasta jos asia tulee ilmi.
Vaikka asia johtuisi täysin hirveistä ja häiriintyneistä vanhemmistanne/suvustanne, siitä tullaan syyttämään ja arvostelemaan vain teitä. Tällainen asia tulee aina SALATA.Nimim. kantapään kautta oppinut, niin monta paskalastia niskaansa aiheettomasti tästä asiasta saanut tukiverkoton. Ikinä en vahingossakaan asiaa paljasta kellekään. Ainoa tapa toimia jos itseäsi haluat suojella hyökkäyksiltä. Ottakaapa neuvosta vaari.
Höpöhöpö. Meillå esim. tukiverkot ovat kunnossa mutta en ikinä ole mollannut niitä joilla ei ole. Älä hyökkää kaikkien kimppuun sen takia, että oletat näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoka nyt, siis taas, siis AINA! En jajsa! Joka helvetin ketjussa sina tukiverkon omaavat etuoikeutetut hyökkää tukiverkottomien kimppuun ja syyttää heitä inhottaviksi, lapsiaan villeiksi adhd:ksi, luulevat että tukiverkoton jotenkin omalla toiminnallaan on estänyt auttamishaluisten isovanhempien osallistumisen.
Voi vatun idiootit. Suomessa on ihan hirveitä perheitä jouhin lapsia syntyy. Kiihkouskovaisia, väkivaltaisia, luonnevikaisia, tunnekylmiä, lapsenhulkääjiä, laiminlyöviä... siis vaikka mitä! Se lapsi hoka tällaseen perheeseen syntyy on SYYTÖN KOHTALOONSA. Se hirveä lspsuus on jo tarpeeksi paha taakka joten teidän ei jumaliste tule lisätä taakkaa haukkumalla ja arvostelemalla.
Haistakaapa paska kaikki ketjun vittuilujat.Asiatonta kielenkäyttöä. Puhutko samalla tavalla kun kirjoitat?
Asiatonta oli haukkua tukiverkottoman lapset reikäpääksi ja lapsihirviöksi.
Niin? Miksi syytät siitä ihmisiä joilla tukiverkko kunnossa? :D
Tuo reikäpäähaukkuja oli kyllä tukiverkollinen.
Juu, niin olen. Ihme piru siitä yhdestä sanasta tulikin, mutta ehkä se oli vain hyväksi huomata joillekin, että omat kullannuput eivät ole muiden vastuulla, vaan itse ne on tehty ja elämä pyörii nyt niin kuin pyörii tämän päätöksen ympärillä.
Omista lapsistani nuorinkin on jo yläkoulussa ja he ovat oikeasti aivan ihania nuoria ihmisiä, joiden kanssa on helppo ja mukava olla. Näin on ollut aina. Lasten ollessa pieniä vietimme todella paljon aikaa ulkona ja siellä keskityin heidän touhuihinsa kunnolla. En ollut ulkona ollessa se kännykkä räpläävä mamma. Se, joka vain vilkaisee kakaroita silloin tällöin ja joka oli ulkona vain koska on pakko. Säällä kuin säällä juoksimme metsissä ja puuhasimme kaikkea monta tuntia. Kun kotiin tulimme, olivat kaikki onnellisia ja väsyneitä.
Lapset eivät olleet todellakaan riesoja niin kuin täällä joillekin tuntuu olevan. He eivät olleet este hyvälle parisuhteelle, kahdestaan ololle tai laadukkaalle aikuiselämälle, vaan lapset olivat minun ja mieheni valinta, ilo ja onni.
Tukiverkot olivat, mutta siinä missä lapset saattoivat mennä vaikka vanhemmilleni jos olivat pois koulusta toipilaana, niin siinä myös me olimme auttelemassa vanhempiani vaikka haravoimisessa ja perunoiden nostossa. En ole siis vain ottanut, vaan myös antanut, se monilla unohtuu.
Voisit opetella kirjoittamaan viestiin jota lainaat että et ole sama keskustelija sitten, ei tule väärinkäsityksiä.
Pohdin kerran töissä, että minä voisin ottaa meille lapsia yökylään viikonloppuisin, niin vanhemmat saisi omaa aikaa. Esitin, että hinta voisi olla vaikka 360 e/vrk, josta tietenkin maksaisin verot ja sivukulut. Tuntihintahan olisi 15 e ja siitä kun maksaa ateriat, liinavaatehuollon, yhteiskunnan osuuden jne., niin lopulta nettopalkkaa jäisi alle 6 e/h.
Kuulemma kamalan kallista.
Yhteinen parisuhdeaika on OK vain silloin, kun lastenhoidosta ei tarvitse maksaa.

Vähän kuin mansplaning, mutta tukiverkkosplaining. Hyvä on selittää ja jarlla ohjeita kun se tukiverkko ON. Tukiverkottomuudessa pahin ei ole hoitoavun puute vaan turvattomuus ja orpous, eli kukaan ei auta vaikka voimat loppus, kukaan ei ota koppia jos jaksaminen loppuu, itse on pärjättävä aina ja jaksettava vaikka olis katkipoikki uupunut.
Mutta en selitä enempää, et tajua kuitenkaan, pidä vapaasti luulosi ja uskosi siitä että tukiverkottomuus johtuu ”vastavuoroisuuden puutteesta” tai minkä syyn ikinä keksitkin.
Taidan noudattaa tuota ohjetta että salaa tukiverkottomuus, pääset helpommalla.
Heippa, en jaksa enempää kuunnella alentavaa arvostelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoka nyt, siis taas, siis AINA! En jajsa! Joka helvetin ketjussa sina tukiverkon omaavat etuoikeutetut hyökkää tukiverkottomien kimppuun ja syyttää heitä inhottaviksi, lapsiaan villeiksi adhd:ksi, luulevat että tukiverkoton jotenkin omalla toiminnallaan on estänyt auttamishaluisten isovanhempien osallistumisen.
Voi vatun idiootit. Suomessa on ihan hirveitä perheitä jouhin lapsia syntyy. Kiihkouskovaisia, väkivaltaisia, luonnevikaisia, tunnekylmiä, lapsenhulkääjiä, laiminlyöviä... siis vaikka mitä! Se lapsi hoka tällaseen perheeseen syntyy on SYYTÖN KOHTALOONSA. Se hirveä lspsuus on jo tarpeeksi paha taakka joten teidän ei jumaliste tule lisätä taakkaa haukkumalla ja arvostelemalla.
Haistakaapa paska kaikki ketjun vittuilujat.Asiatonta kielenkäyttöä. Puhutko samalla tavalla kun kirjoitat?
Asiatonta oli haukkua tukiverkottoman lapset reikäpääksi ja lapsihirviöksi.
Niin? Miksi syytät siitä ihmisiä joilla tukiverkko kunnossa? :D
Tuo reikäpäähaukkuja oli kyllä tukiverkollinen.
Hänhän ostaa "tukiverkkonsa".
Lueppas uudelleen, alempana selittää miten mummolat on ja lapset saimennä sinne. Mitä hittoa intät? Tukiverkoton ei koskaan hauku tukiverkotonta, sen sijaan tukiverkolliset tekee sitä antaumuksella!
Ei meillä mitään kahdenkeskistä ole ollut, jos niitä tarvii niin kannattaa jättää ne muksut tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Pohdin kerran töissä, että minä voisin ottaa meille lapsia yökylään viikonloppuisin, niin vanhemmat saisi omaa aikaa. Esitin, että hinta voisi olla vaikka 360 e/vrk, josta tietenkin maksaisin verot ja sivukulut. Tuntihintahan olisi 15 e ja siitä kun maksaa ateriat, liinavaatehuollon, yhteiskunnan osuuden jne., niin lopulta nettopalkkaa jäisi alle 6 e/h.
Kuulemma kamalan kallista.
Yhteinen parisuhdeaika on OK vain silloin, kun lastenhoidosta ei tarvitse maksaa.
Olisiko tuo per lapsi, ja olisiko hinta halvempi, jos lapsen mukana tulee oma makuupussi ja ruoat?
Tosissaan, tuo on iso summa monelle perheelle. Ei kyse ole siitä, että aina pitäisi ilmaiseksi saada palvelut. Moni auttaa vastavuoroisesti, tai auttaisi, jos saisi mahdollisuuden.
Voi naiset nyt taas... ei mitään solidaarisuutta tai ymmärrystä vaan aina vahvemmilla olevan pitää hyökätä heikommassa asemassa olevan kimppuun.
Just tän takia mulla on vain miehiä ystävinä.
Joka ilta lasten nukkumaanmenon jälkeen ollaan kahden. Muuta ei tässä vaiheessa tarvita, kaksi isompaa alakoululaisia ja yksi vauva. Onneksi kumpikaan ei tässä elämänvaiheessa kaipaa muuta. Kun vauva kasvaa niin varmasti saadaan välillä viikonloppuja kotona kahdestaan kun lapset menee mummulaan. Matkoja ei tarvita.
Tuo on kyllä erikoista, ettå miehesi kyllästyi tai tylsistyi kun olitte kaksin reissussa. Ja harmillista, ehkä hän ei koe tarvitsevansa parisuhdeaikaa kuten sinä.
Lapset syntyi 05 ja 07 ja vuonna 2016 aikuinen siskontyttö tuli viikonlopuksi lapsenlikaksi, käytiin viikonloppureissu puolison kanssa. Jätettiin ns.huvitusrahaa ja maksettiin vielä korvausta päälle.
Sen jälkeen ei olla vietetty kaksin sitä kuuluisaa laatuaikaa, eikä nyt ole ollut menojakaan. Silti onnellisia ollaan ja viihdytään ja joskus jopa yhdytään ;)
Minä tarjosin isovanhemmille (jotka siis ei auta/hoida ikinä) 200e että olisivat edes kerran elämässä auttaneet erikoistulanteessa kun menin synnyttämään.
Eivät suostuneet. Pelkona se että pian sitten pyydettäisiin uudestaan.
Yksin piti synnyttää, mitään muuta hoitajaa ei saatu ”äkkilähtö”-mallilla vaikka miten selvittelin eri tahoilta. Hoitajalle olis pitänyt maksaa esim 3vrk päivystämisestä koki ajan tuntipalkkaa.
Seuravakin piti sit synnyttää itse.
14-vuoteen ei kertaakaan. Jos ei lasketa sitä, että mies kotona sairaana ja lapset päiväkodissa/koulussa. Ei ole tukiverkkoja lainkaan. Toki anoppi on, mutta ei sille uskalla jättää. Lapsi oli pienenä hänen kanssaan olohuoneessa sillä aikaa kun juotiin kahvia. Katsoin kun sätki jalkojaan sitterissä ja meninkin katsomaan niin mummo ei huomioinut lasta ja lapsi oli kuristumassa sitterin naruun. Toisella kertaa veti pulkassa ulkona ja päästi laskemaan pulkan yksin mäkeä alas vilkkaalle Espoon tielle. Katsoi kuulemma ettei tule autoa(siinä on mutka ja talo vieressä). Lapsi kertoi tämän kun tulivat sisälle, vaikka mummo kielsi kertomasta. Kolmantena siellä on pillereitä pöydillä ja lattioilla eikä usko niiden olevan vaarallisia lapsille. Tapanansa oli rauhoittaa valittava miehensä sekoittamalla salaa hänen ruokaansa tai juomaansa unilääkkeitä jne. rauhoittavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoka nyt, siis taas, siis AINA! En jajsa! Joka helvetin ketjussa sina tukiverkon omaavat etuoikeutetut hyökkää tukiverkottomien kimppuun ja syyttää heitä inhottaviksi, lapsiaan villeiksi adhd:ksi, luulevat että tukiverkoton jotenkin omalla toiminnallaan on estänyt auttamishaluisten isovanhempien osallistumisen.
Voi vatun idiootit. Suomessa on ihan hirveitä perheitä jouhin lapsia syntyy. Kiihkouskovaisia, väkivaltaisia, luonnevikaisia, tunnekylmiä, lapsenhulkääjiä, laiminlyöviä... siis vaikka mitä! Se lapsi hoka tällaseen perheeseen syntyy on SYYTÖN KOHTALOONSA. Se hirveä lspsuus on jo tarpeeksi paha taakka joten teidän ei jumaliste tule lisätä taakkaa haukkumalla ja arvostelemalla.
Haistakaapa paska kaikki ketjun vittuilujat.Asiatonta kielenkäyttöä. Puhutko samalla tavalla kun kirjoitat?
Asiatonta oli haukkua tukiverkottoman lapset reikäpääksi ja lapsihirviöksi.
Niin? Miksi syytät siitä ihmisiä joilla tukiverkko kunnossa? :D
Tuo reikäpäähaukkuja oli kyllä tukiverkollinen.
Hänhän ostaa "tukiverkkonsa".
Lueppas uudelleen, alempana selittää miten mummolat on ja lapset saimennä sinne. Mitä hittoa intät? Tukiverkoton ei koskaan hauku tukiverkotonta, sen sijaan tukiverkolliset tekee sitä antaumuksella!
Eikä tee, itse siinä intät. On vain omaa olettamustasi tämä.
Kyllä meillä järjestetään kahdenkeskistä yön yli aikaa kerran kuukaudessa. Miksikäs ei? Molemmat haluaa olla myös parisuhteessa, ei vain vanhempia. Vauvavuodet toki meni kotona perheen kanssa mutta aika aikaansa kutakin. Pitkä suhde, vajaa 20 vuotta ja edelleen ikävöidään toisiamme niin että sattuu. Ei ole suunnitelmissa jättää puolisoa sivuun vaikka lapsia onkin.
Meillä sama. Kolme lasta ja elämä perheenä on todella mukavaa. Vaikka lapset ovatkin jo isoja, niin viihdymme hyvin yhdessä, viime lauantainakin pelasimme koko perhe paria eri lautapeliä iltasella ja napostelimme samalla sipsejä. Edes teineillä ei ollut kiire minnekään omiin huoneisiin, vaan päinvastoin ilta olisi voinut heidän mielestään jatkua pitempääkin.
Matkustelemme myös koko perheellä ja on ihan normaalia, että jos sanon lähteväni kävelylle illalla, niin ainakin yksi lähtee mukaan. Tai kun alan tekemään viikonloppuna ruokaa, niin siinä onkin nopeasti koko poppoo auttelemassa ja iloisesti höpöttämässä keittiössä.
Kyllä me ehdimme mieheni kanssa olemaan ihan yllin kyllin kahdestaan, ei meillä ole mitään kiirettä saada aikaa nopeutettua ja lapsia pois jaloista.