Ero, vauva 3 vkoa

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten ihmetellään kun Suomen tilastot on mitä on syntyvyyden suhteen. Tämän tyyppisten miesvauvojen kanssako pitäisi lisääntyä? 

Tällaisia miehet ovat aina ennen olleet, naiset ovat aivan yksin hoitaneet lapset. Vasta nyt parikymmentä vuotta on ollut toiveena isien osallistuminen. Paras keino syntyvyyden nostoon on se vanha, eli ehkäisyvälineet pois! Ei ennenkään lapsia haluttu tai toivottu, niitä tuli silti. Minäkin synnyin vahingosta. Mummo 75v

Kerro vaimollesi että rakastat häntä ja että saatte asiat kyllä järjestymään ja halaa.

Älä vonkaa seksiä, vaan hiero hartioita/jalkoja ja auta tuomalla vettä ja ruokaa imetyksen lomaan. Kerro että vaimosi on ollut urhea ja ihailet kuinka hyvin hän pärjäsi synnytyksessä ja raskausaikana.

Hormonit tasottuu vasta muutaman kuukauden jälkeen imetyksen lopettamisesta.

Vaimosi saattaa kärsiä myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta eivätkä hormonit välttämättä ole vielä tasaantuneet, joka sekin voi käytöstä selittää. Miehen on vaikea ymmärtää muutosta mikä naisessa tapahtuu raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Sanoisin, että anna hänelle aikaa, mutta yritä kuitenkin keskustella asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Äkkiä eropaperit vireille, kun vielä on mahdollista. Kohta se ei enää halua irrota sinusta millään, kun tajuaa että sinähän tämän koko lystin maksat.

Tuohan on parasta mitä miehelle voi tapahtua. Sait lapsen ja nyt mahdollisuus saada uusi ei pilalle venynyt ja ei ylipainoinen tyttöystävä.

Huoh taas. Suomessa samassa taloudessa asuvat pariskunnat käy töissä ja näin ollen maksaa osansa perheen menoista. Mies ei koskaan ikinä yksin elätä perhettå vaikka mieslapset niin itselleen uskottelee.

En ikinä ottaisi käytettyå miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo on ollut synnytyksen jälkeen ajoittain minua kohtaan ärtyisä, tiuskii ja syyttää tästä väsymystä. Itsehän en tiedä kuinka vauva päivällä nukkuu kun itse olen töissä, ilmeisesti aika vähän. Ymmärrän kyllä että on väsynyt eikä ehdi syödä, mutta en tiedä johtuuko ärtyisyys siitä. Olen sanonut että voin välillä hoitaa vauvaa, jos haluaa. Ei ole ilmeisesti halunnut koska ei ole pyytänyt apua.

Sanoin vaimolle etten tiedä kauanko jaksan kuunnella tiuskimista ja äyskimistä, johon vastasi että hänelle sopisi että eroamme koska on "väsynyt hoitamaan kodin yksin".

Ei kuitenkaan ole juuri apua pyydellyt, joten vaikea tässä on mitään tehdä.

Väkivaltaa, päihdeongelmaa tms ei ole, ja tiedän olevani suhteellisen hyvännäköinen ja "markkina-arvoni" on kunnossa, eli kyse ei ole siitä että olisin lössähtänyt ja lihava sohvaperuna.

Eikö tuo juuri ole avunpyyntö?! Että ei jaksa hoitaa kotia yksin ja vielä aika selkeäkin pyyntö. Oletko tietoinen, että voit ihan pyytämättäkin täyttää astianpesukoneen, imuroida tai viedä vauvan vaunulenkille? Kaikki ei halua jatkuvasti pyytää ja anella jotain ja sitten alkaa pänniä, kun toinen ei vapaasta halusta tee mitään. Munkin mies aina sanoo kun ilmoitan, että olen taas 4vkoa siivonnut kämppää yksin että mikset ole pyytänyt apua. Mutta istuu esim samalla sohvalla kun itse ympäriltä imuroin tai tiskaan. Eli huomaa kyllä, muttei saa per sustaan ylös, niin tekeekö siinä sitten mieli rueta käskemään aikuista ihmistä kuin omaa lasta, että voisitko osallistua? Ei.

Minusta taas tuo tarjoaa apua on selkeä viesti että hoitaa kyllä jos annetaan. Jos siihen vastataan sanomalla ettei tarvi, mököttämällä tai muuten vaan olemalla antamatta sitä vauvaa hoidettavaksi, niin viesti on selvä: En luota että osaat.

Tarviiko sen jälkeen enää ihmetellä miksei oma-aloitteisesti auta?

Mitä mä luen..puoliso kysyy "tarvitsetko apua" niin kuin kysytään 3v joka laittaa kenkiä jalkaan.

Eikö se nyt ole itsestään selvää, jos puhutaan aikuisesta, hän tekee kotityöt ja hoitaa lasta, ilman pyytämättä.

Ja miksi ihmeessä nainen olisi perheen organisoija ja vastaisi yksin lapsesta ja kotitöistä ja muut vain pyydettäessä auttaisi.

Niin, se kysymys tarvitsetko apua on monelle kohtelias tapa tarjota apuaan, kun näkee, että toisella on vaikeaa. Se on aivan eri asia kuin se, että odotetaan hiljaa että toinen pyytä apua.

Luontevampaa olisi kysyä mitä voi tehdä, jos ei millään keksi mitä voisi tasavertaisena aikuisena tehdä YHTEISESSÄ kodissa tai OMAN lapsensa kanssa. Tai miten voisi huomioida toista. Voi kysyä ootko ehtinyt suihkuun, mustanut syödä tms. Voi myös ojentaa kätensä hyssyteltävää vauvaa kohti ja ottaa syliin. Jos tiskipöytä on täynnä likaisia astioita tai jossain vyöryy pyykkikasa, voi tehdä omat päätelmänsä. Ei kai kukaan noissa tilanteissa kysy, tarvitseeko toinen "apua".

Vierailija kirjoitti:

😲 no niin. Tätä eroamista on liikkeellä. Yleensä erotaan kesäloman jälkeen.

Pieni ryppy suhteessa ja se on sitten siinä se avioliitto.

Ennätys olisi seuraavanlainen.

Tunnettu viikko ja muutettu yhteen asumaan.

Tästä kuukausi ja kihloihin.

Sitten nopeeta naimisiin. Ja kaikki on niiiin ihanaa.

10 kk ja vauvaa synnyttämässä. Heti kun vauva putkahtaa ilmoille, niin vaimo huutaa synnytyspediltä, että haluaa eron.

Se on sellainen elinkaari nykyisin avioliitolla.

ps. Poikani oli naimisissa 3,5 kk. Tosin ei lapsia. Mutta että, en ymmärrä mikä näitä nuoria oikein vaivaa ? Ja vähän vanhempiakin. Ei kai naimisiin ole kenenkään PAKKO mennä ?

Nykyisiä miehiä vaivaa kypsymättömyys parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Kuoritaan vaan kermat päältä ja vaaditaan vaimoilta rahaa yhtä paljon ja kotiorjuus/vauvan hoito ja seksiä. Ilmankos nykynaiset sanoo ei kiitos ja eroaa. Yleensä nainen hyötyy enemmän erossa miehestä edes sen kelan minimin verran. Nykyajan miehet ihan luusereita kaikki. Säälittäviä tapauksia. Alkoholisteja, väkivaltaisia tai narsisteja tai äitiensä piloille passaamia. Ennen sentään miehille opetettiin joitain herrasmies juttuja ei enää. Nykyään miehet ei osaa ollenkaan mitään kohteliaisuuksia vaan puhuvatkin niin rumasti juuri lapsen saaneille äideille. Selkeästi ole mitään kotona opetettu. Naiset nykyään kun isille halutaan oikeuksia niin älkää kertoko isilöe isyydestä. Pääsette helpommalla. Sitten kun tarhaikäsiä ja kaipaat leikki lastenhoitajaa voit yhtäkkiä muistaa isän.

Ei isän tarvitse kysyä mitä kotona voisi tehdä. Jos et itse osaa olla lapsesi kanssa niin voit opetella vaikka toteamalla että vaihdetaanko vauvalle yhdessä vaippa? Ensin vähän seurailet pikkuniksejä ja sitten jatkossa ihan itse hommiin.

Oma synnytykseni oli hyvin helppo, lenkitin koiria ja kokkailin ruokia 2 vrk synnytyksestä. Silti alku oli rankkaa: pieni tarvitsi maitoa vähän väliä, koko ajan väsytti ja olihan se valtava elämänmuutos kun sylissä oli avuton pieni vauva josta olet vastuussa. Isä oli täysillä mukana alusta asti, vaihtoi vaippoja, ymmärsi että minun jäljiltäni astiat voivat jäädä lojumaan siitä syystä että vauva päätti juuri aloittaa tunnin ruokasession kun olin syönyt kolme haarukallista. Pyykkiä tuli pulauttelevalta vauvalta valtavasti entiseen kahden hengen talouteen verrattuna. Mies huomioi tämän, teki oman osansa ja ylikin. Hoidimme vauvan tiiminä: se kumpi oli kiinni vauvassa sai eteensä valmiin välipalan, se kumpi oli väsyneempi sai nukkua, huomioinnit olivat joskus pienempiä, joskus isompia, mutta toista huomioitiin.

Vaikka mieheni toimi esimerkillisesti ja itse voin hyvin niin silti hermo meni useaan otteeseen. Vaikka raskaana olo käy voimille on vauvan kanssa huomattavasti työläämpää! Vauva ei toimi kellon mukaan, palvelu pitää antaa silloin kun sitä tarvitaan. Se ON rankkaa, mutta jos et edes yritä päästä sisälle vauvaperheen elämään et siitä mitään tiedä. Ja kannattaako siihen sitten edes panostaa kun se niin rankkaa sanotaan olevan? Minulle ja miehelleni lapsemme on rakas, läheinen, tärkeä. Alusta asti ollaan hitsauduttu tiimiksi ja nautitaan yhdessäolosta. Parisuhteemme voi hyvin ja olemme ihan sikaylpeitä ja onnellisia pikku perheestämme

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai vaimosi tiuskii väsymystä. Annatko vaimollesi mahdollisuuden nukkua ajoittain hoitamalla omaa vauvaasi? Imuroitko pyytämättä? Teetkö ikinä ruokaa ja huom! myös siivoat tämän jälkeen sotkut ja hoidat tiskit? Vietkö vauvaa vaunulenkille töittesi jälkeen, jotta vaimo voi levätä hetken? Vaimollesi on raskasta olla koko ajan olemassa vain vauvan tarpeita varten, siksi kiukuttelee sinulle. Toki kiukuttelu on varmasti rasittavaa mutta osallistumalla vauvasi ja vaimosi elämään vähennät vaimon kiukuttelua. Jos ei tilanne muutu niin hankkikaa apua neuvolan kautta, ero ei todellakaan ole tuossa tilanteessa hyvä ratkaisu, kerro se myös vaimollesi.

Käyn töissä, joten minulla ei ole juuri mahdollisuutta hoitaa vauvaa. Tämän lisäksi lapsi ei viihdy sylissäni/kanssani juuri ollenkaan, minkä takia hoitaminen ja jonnekin vaunulenkille lähtö ei oikein onnistu.

Jos vauva rauhoittuu vain vaimon kanssa, niin minkäs minä sille voin?

No ei se vauva viihdy sun sylissä jos ei ole tottunut siellä olemaan ja pitää sinua vieraana. Lisää harjoitusta vaan. Iltaisin, joka päivä. Viikonloppuisin enemmän. Vauvoilla on hyvin lyhyt muisti. Ota vaikka vaimosi paita siihen syliin mukaan, että on tuttuja tuoksuja. Mitä enemmän olet sen vauvasi kanssa, sitä enemmän hän sinuun kiintyy. Sinun tehtäväsi on rakentaa se suhde häneen. Ei se itsestään tapahdu, vaan vaatii paljon aikaa ja hoivaamista. Ei vauvaa tarvitse heti palauttaa äidilleen kun tulee itku (jos ei ole kyse mistään nälästä). Voit kyllä yrittää löytää sinun tapasi lohduttaa.

Aivan uskomaton keskustelu. Ihan oikeasti mäkin eroaisin tollaisesta miehestä, jolta pitää kaikki apu pyytää 3vkonen vauva sylissä. Mitäs sitten kun vaimo alkaa käydä töissä, annatteko lapsen sossulaan kun ei vaimokaan voi lapsia sitten hoitaa enää kun käy työelämässä? Eikö sulle jää ollenkaan vapaita tunteja edes yhtä vuorokauteen töiden jälkeen? Eikö sulla ole vapaita ollenkaan? Tottakai vauva ei rauhoitu sun kanssa kun et ole hoitanut sitä tarpeeksi. Sulla ei kehity tätä menoa lapseen ollenkaan kiintymyssuhdetta. Vastaat itse omiin ongelmiisi muttet näe itsessäsi vikaa. Sitä paitsi vauva on alle kuukauden ikäinen, kuinka paljon olet edes ehtinyt yrittämään? :D Olet jo 3 viikon vanhemmuuden jälkeen (itseasiassa ilmeisesti jo aiemmin) lykännyt lapsen vaimosi hoidettavaksi kun "ei onnistu". Nyt alat sitten treenata!

Anteeksi mutta ärsyttää ihan hirveästi tällainen käytös kun on itse joutunut kokemaan samaa niin menee ihon alle.

Tai sitten äiti ilmoittaa, että isä tekee kaiken väärin. 3 vko ikäinen vauva ei paljoa mieti, kuka sen vaipan vaihtaa tai missä rauhoittua, mutta kun äiti tekee itsestään ykkösvanhemman ja isä kelpaa vain siivoamaan tai viemään roskat, niin aika äkkiä isä ymmärtää paikkansa. Se ei ole kotona.

Noin tyhmien ei pitäisi lisääntyä. Äiti on ykkösvanhempi ensimmäisten viikkojen ajan, iha biologian vuoksi. Isä on silti yhtä tärkeä, hän voi sylitellä, nukuttaa, kylvettää ym.vauvaa ja hoitaa kotityöt ym.ruuanlaitot kun äiti toipuu.

Luitko edes mihin kommenttiin vastasit? Vai etkö vaan ymmärtänyt sitä? Kerro ihmeessä mikä on se biologinen ero miksi vain äiti voi vaihtaa vaipan tai rauhoitella vauvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.

Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.

Uhkailu on mielestäsi rakentavaa parisuhteessa?

Ei uhkailu vaan realismi. Jos vaimo kertoo haluavansa eron, niin asiaan suhtaudutaan asiallisesti ja kysytään, että kuka aikoo asua missä, koska vuokrakämppä irtisanotaan, kumpi varaa ajan lastenvalvojalle jne. Ei toimeen ryhtyminen ole uhkailua, se on asian ottamista tosissaan ja eteenpäinmenoa.

Ei parisuhteessa pidä sanoa asioita, joita ei tarkoita. Ei edes sen vaimon.

Realismia on se että tajuaa synnytyksen vaikutuksen äidin fyysiseen ja psyykkiseen olemukseen. Äiti ei ole nyt oma itsensä eikä eroa kannata tehdä ellei mukana ole väkivaltaa tms. Vaikka päätettäisiinkin myöhemmin erota, nyt ei ole sen aika. Nyt pitäisi varata aikaa neuvolaan jotta saataisiin ammttilaisapua ja väliintuloa tilanteeseen. Joku ulkopuolinen joka puhuu järkeä.

Realismia olisi naiseltakin tajuta tilansa eikä antaa tunteen viedä. Jos noin nopeasti on eroon päätymässä, niin vähissä on naisenkin realismi. Mutta eipä siitä naiset välitä. Syytetään vaan miestä kun ei ymmärrä. Naisen ei ilmeisesti tarvitsekaan ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule... Mä olen "eronnut" miehestä varmaan satoja kertoja näiden hormonihuuruisten koliikki/refluksivauvan valvottamien vuosien aikana.

Seuraa vaimosi vointia synnytyksen jälkeisen masennuksen varalta ja ole hänen tukenaan ja hoitakaa lasta yhdessä. Ei kolmen viikon ikäisen kanssa tarvitse kovin kummosiin paikkoihin edes mennä. Käytäthän 18 pv isyysvapaastasi nyt heti jos vaimo tarvitsee tukea.

Keskustelkaa, jutelkaa ja hakekaa tarvittaessa apua neuvolasta. Puhukaa toiveistanne, tunteistanne ja peloistanne. Syyttämättä toista.

Ja jos sitä avioeropaperia ei tule postissa, niin annat mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja pariterapiaan hakeudutte jos keskusteluyhteys ei toimi.

Et todellakaan anneta mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Älä alennu siihen, että sinua saa kohdella miten vain. Kyllä sinunkin tunteilla ja mielipiteillä on merkitystä. Jos vaimo ei osaa yhtään kontrolloida käytöstään, niin parempi erota. Toki nyt olisi parempi etsiä apua parisuhteeseen ja jatkamiseen, mutta miksikään toisen pahan olon kaatopaikaksi ei tarvitse suostua.

Miksi tämä sai alapeukkuja? Oletteko oikeasti sitä mieltä, ettei nainen ole vastuussa käytöksestään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.

Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.

Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.

Näiden alapeukkujen perusteella voi vetää sen johtopäätöksen, että palstan mukaan tuoreella äidillä on oikeus tehdä mitä vaan. Miehen on kestettävä kaikki ja tuettava kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.

Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.

Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.

Isän ja äidin kuormitus vauvan ekojen kolmen viikon aikana on aivan eri planeetalta, ellei eri galakseilta. Äidillä on hormonimyrsky, synnytyskokemus (joka on usein ainakin lievästi traumaattinen, joka tapauksessa äärimmäisen herkistävä), pieni ihminen joka haluaa olla koko ajan kiinni hänessä, muuttunut ruumis, maitoa valuvat rinnat, tunne ettei koskaan enää pääse mihinkään, kipuja...miehellä on se muuttunut elämäntilanne ja mahdollisesti kiukkuinen vaimo. Ei-synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen se olotila on vastasynnyttäneellä, varsinkin esikoisen kanssa.

Ja tällä perusteella on ihan ok ehdotella eroa 3 viikkoa yhteisen lapsen saamisesta? En kiellä ettei tuoreilla äideillä olisi rankkaa, mutta oletan heiltä silti edes alkeellisia käytöstapoja.

Vierailija kirjoitti:

Tuleville isille vinkkinä: kannattaa harjoitella vauvanhoitoa sairaalassa kätilön opastuksella. Näin meillä joudututtiin tekemään olosuhteiden pakosta. Positiivisin asia oli, että mies oppi tekemään asiat samallalailla kuin itsekin opin, joten oli kotona helppo antaa vauva miehen "hoidettavaksi" (kylvetykset, vaipanvaihdot, navan puhdistus, vaatteiden vaihto jne.) Mies piti vauvaa paljon sylissä ja kävi vaunulenkeillä. Itse pääsin helpommalla ja koko perhe oli paremmin tasapainossa. Varsinkin isyysloma heti synnytyksen alussa oli itselle pelastus, kun sai osaavaa apua mieheltä vauvan hoitoon ja kaikkea ei tarvinnut tehdä itse. Mies jäi myöhemmin vielä parin kuukauden hoitovapaallekin ennen kuin tyttö aloitti päiväkodin. Sielläkin kävi tutustumassa isänsä kanssa, kun itse olin töissä.

Tytöstä tuli ehkä vähän ns. "isin tyttö" eli välit on tosi läheiset ja on edelleen. Isälle kertoo myös helpommin murheet ja surut. Ikää on jo 12 v.

Ongelmana on vain se, että osa äideistä ei anna miehen näin tehdä. En tiedä onko syynä joku superäitikompleksi, hormonit vai mikä, mutta valitettavasti on äitejä jotka haluavat joka tilanteessa itse hoitaa vauvan, varsinkin silloin kun joku ulkopuolinen on paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.

Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.

Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.

Huomaa, että ap aloitti itse eropuheet. Hän ei käyttänyt ero-sanaa mutta antoi ymmärtää, että ero on edessä mikäli vaimon käyttäytyminen ei muutu. Vaimo toteamus erosta oli vastaus miehen uhkaukseen. Vaimo ei ollut aloitteellinen eroasiassa, vaan mies aloitti puheet erosta itse.

Ap antoi ymmärtää, että vaimon olisi syytä muuttaa käytöstään. Aika hurjaa prinsessatouhua jos hyvän käytöksen vaatimista naiselta pidetään eron ehdottamisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.

Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.

Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.

Isän ja äidin kuormitus vauvan ekojen kolmen viikon aikana on aivan eri planeetalta, ellei eri galakseilta. Äidillä on hormonimyrsky, synnytyskokemus (joka on usein ainakin lievästi traumaattinen, joka tapauksessa äärimmäisen herkistävä), pieni ihminen joka haluaa olla koko ajan kiinni hänessä, muuttunut ruumis, maitoa valuvat rinnat, tunne ettei koskaan enää pääse mihinkään, kipuja...miehellä on se muuttunut elämäntilanne ja mahdollisesti kiukkuinen vaimo. Ei-synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen se olotila on vastasynnyttäneellä, varsinkin esikoisen kanssa.

Ja naisen olotila helpottuu sillä, että uhkailee erolla?

Ei, miten niin? Pointtini oli, että äidin ja isän post-partum aikaa ei voi verrata, koska äiti on tuolloin paljon kuormittuneempi.

Ja synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen on se hetki kun oma rakas selviää tuskista ja synnyttää vielä rakkaamman. Varsinkin esikoisen kanssa se isäksi tulo konkretisoituu vasta kun äiti ja vauva tulee kotiin. Huoli puolisosta ja pienestä vauvasta, se avuttomuus, kun et pysty edes ruokkimaan ja kaikki on uutta. Ja vieressä äiti joka arvostelee kaikkea mitä yrität tehdä. Ei ihme, jos ei riitä ymmärrystä toisen erouhkailuille.

Isällä ei kuitenkaan ole niitä hormoneita, jotka herkistää ja käskee olla jatkuvasti vauvassa kiinni. Eikä raskaus- ja synnytys- eikä imetyskokemusta. Äidillä on tuo kaikki ja sen lisäksi se uusi elämäntilanne ja avuton pieni vauva. Tästä on ihan turha riidellä, on ihan selvää että äidin osa ekoina viikkoina on rankempi. Ja vastasyntynyt todellakin haluaa vain äitinsä. Ei se tarkoita ettei isä olisi lapselle yhtä tärkeä piankin, ja koko loppuelämän.

Ja siksi onkin luonnollista ja ymmärrettävää, että tuore äiti ehdottaa ero, jos hänen käytöstään kritisoidaan. Vähän nyt rajaa tähän vastuuttomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.

Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.

No siinäpä hieno isä, vaatii että vauva on nälässä 3h päivittäin eikä edes suostu elättämään omaa lastaan. Joo seuraava.

Voi sille vauvalle antaa pullostakin maitoa. Suomi on täynnä näitä sankareita jotka ei suostu omaa lastansa elättämään. Miten olisikaan tilanne jos isä sanoisi 3 viikon päästä synnytyksestä että haluaa eron ja vauva jää hänelle. Saattais äitikin vähän tasajalkaa polkea. :D

Ja luulet että oikeus määrää imetyksen lopetettavaksi ja 3 viikkoisen vauvan isälle? Höpöhöpö.

No jos ajateltaisiin että nainen ei imetä.

Ja uskot että se on vauvan etu jos molemmat vanhemmat ovat ”samalla viivalla” ts. Kummatkin ihan normaaleja ihmisiä? Miten tuo käytännössä onnistuisi kun äitiysloma kestää sen 4kk. Äiti olisi vaan kotona ilman vauvaa? Isä saisi myös olla kotona vai isä kävisi töissä ja vauva olisi hoidossa vaikka äiti kotonaan on äitiyslomalla? Äitiysloma on myös sitä varten että äiti toipuu synnytyksestä, eli vaikka vauva kuolisi saa äiti pitää äitiysloman.

Vauvan etu on varmasti se, että vain äiti hoitaa. Siksi äiidn pitää ymmärtää, että ei vaadi isää valvomaan öitä tai luopumaan omasta ajastaan, koska vauvan etu on se, että saa olla äidin kanssa. Isän ei pidä mennä olettamaan, että hän olisi jonkinlainen tasa-arvoinen vanhempi.

Voi että kun sinua nyt harmittaa sukupuolten biologiset erot :/ katsos kun se on aina äiti joka synnyttää ja jos joku imettää, sekin on aina äiti. Isän tehtävä on tukea äidin paranemista ja imetystä ja auttaa niiltä osin mitä hän pystyy hoitamaan. Esim imetystä hän ei voi hoitaa.

Ahaa - isällä ei siis ole mitään oikeutta vauvanhoitoon, ellei äiti erikseen anna siihen lupaa? Ja että isä on jonkinlainen kakkosvanhempi, jonka ainoa tehtävä on  tukea ykkösvanhempaa?

No ei ihme, että isät ei hoida lapsiaan, kun äidit tekevät alusta alkaen selväksi, että tämä vauva ei kuulu sinulle, mutta minun sotkujeni siivoaminen kuuluu.

Ap:lle sanoisin, että lähde samantien ja anna vaimon jäädä yksinään pärjäämään. Soita viikon kuluttua ja kysy, koska voit hakea loput tavarat. Jos silloin anellaan jäämään, niin aseta selkeät ehdot eli ei yövalvomista, ei vaipanvaihtoa eikä siivoamista.

Kyllä, ekat kuukaudet isä on kakkosvanhempi eikä siinä ole mitään pahaa. En tunme yhtään isää jolle olisi ollut ongelma rakentaa tasapuolinen vanhemmuussuhde lapsiinsa vauva-ajan jälkeen tuosta huolimatta. Esim. omani on ollut yhteensä 3 vuotta hoitovapaalla ja muutenkin täysin tasapuolinen vanhemmuudessa, vaikka hän on kaikkien kohdalla ollut lähinnä palvelijan roolissa ekat kuukaudet. Seuraava kysymys?

Miksi sitten isiä haukutaan aikuislapsiksi jos he suostuvat tuohon kakkosvanhemman rooliin?

Tässä oli edelleenkin kyse muutamasta ekasta kuukaudesta, jolloin isä on väistämättä kakkosvanhempi. Kukaan normaali ihminen ei takuulla hauku isää joka tuona aikana tekee kotityöt ja tukee äitiä ja imetyksen onnistumista. Aikuislapsi on sitten jos ei hoida isompaa lasta normaalisti ja tasaveroisesti.

Olen ilmeisesti tavannut aika monta epänormaalia ihmistä. Tuoreet äidit tuntuvat välillä jopa kilpailevan miehensä haukkumisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eroisä ja kun menin vauvan, 4kk, kanssa neuvolaan, kyseltiin kovasti, missä vauvan äiti on. Miksi hän ei ole mukana? Ilmeisesti isä ei riitä neuvola-asiointiin.  Jos äiti olisi mennyt yksin, ei olisi niin tarkasti kyselty. Kyllä on tasa-arvossa vielä tekemistä. Me erosimme jo ennen vauvan syntymää, asumme vielä yhdessä ja hoidan vauvaa varmasti yhtä paljon kuin äitikin.

Tuohan kertoo vain, ettei siellä isiä yksin näy. Olettivat varmaan äidin olevan vessassa ja siksi kyselivät.

Ja kun viet lapsen yksin neuvolaan, niin eivät monta kertaa kysele, kun muistavat x-lapsen isä on se joka tuo lapsensa neuvolaan, ei äiti.

Minusta siinä ei ole mitään tasa-arvon kanssa tekemistä, vaan yleensä ihmetelään, jos sattuu poikkeava tilanne.

Älä selittele. Jos menee vaikka palaveriin ennalta tuntemattoman firman johtajan kanssa ja huoneessa onkin nainen, niin onko hyväksyttävää olettaa, että sihteeri on paikalla, mutta johtaja vielä puuttuu? Onhan se kuitenkin poikkeavaa jos firman johtaja on nainen.

Jotenkin epäilen että tuossa tilanteessa syyteltäisiin seksististä ja huonosti käyttäytyvää miesvierasta sekä muistuteltaisiin tasa-arvon puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Älkää erotko. Oma vauva 6kk. En muista tuosta alkuajasta juuri mitään paitsi että jopa toivotin miehelleni kauniin sanoin että kuole pois paska!

Hienoa että edes tunnustat. Raskaana olevat naiset ja pienten lasten äidit ovat usein todella törkeitä suustaan. Ja monet jälkeenpäin ihan täysin tietämättömiä mistään möläytyksistään. Ymmärrän että hormonit heittelee, mutta kyllä edes jonkinlaisia käytöstapoja pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmiten ymmärrät että elämässä mikään helppo ei ole hyvää.

Voit istua vuoden pizzalaatikon ja netflixin ääressä ja kun sinulta vuoden päästä kysytään mitä telkkarissa vuoden aikana tapahtui niin muistat pienen murto-osan.

On helppoa tumputtaa pokelle tai tavata kertapanoja tinderissä. Mutta pitkällä tähtäimellä kumppanuus voittaa, että on olemassa se henkilö joka tukee sinua elämän ylä ja alamäessä, tietää lapsuuden traumasi ja se kenen puoleen voit kääntyä kun elämä murjoo ja joka vakuuttaa että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Se joka tietää kaikki huonot puolesi ja silti rakastaa juuri sinua omana itsenäsi. Pitkässä parisuhteessa ei ole helppoa mutta aina kaikki helppo ei ole hyvää.

Lapsen kanssa ei ole myöskään helppoa! Se pissaa, kakkaa, oksentaa, itkee ja raivoaa, vaatien kaiken ajan ja rahan. Silti usein kun kysytään kuolinvuoteella niin oma lapsi on ollut parasta koko elämässä.

Sinulla on nyt mahdollisuus valita mitä elämässä haluat ja niiden valintojen kanssa on vaan sitten elettävä.

Niin se markkina-arvo muuten menee ajan myötä meillä jokaisella..

Ap:n vaimo haluaa eron! Ei miehen kannata ryhtyä kynnysmatoksi vain siksi, että saisi olla lapsensa kanssa. Ei se lapsi mihinkään katoa, viimeistään 5 vuoden kuluttua voi vaatia (ihan totta, tätä voi vaatia) viikko-viikko -systeemiä ja sen jälkeen kerätä lapsestaan lisää muistoja. Siihen asti joutuu tyytymään lyhyempiin tapaamisiin, mutta vuosi vuodelta pitempiin.[/quote

Eli jos nainen kerrankin väsyneenä tiuskaisee, niin mies on kynnysmatto. Mieshän ei ikinä ole pahantuulinen eikä väsynyt.

Hommaa pumpattava Barbara, ei sulle elävä ihminen sovi.

Ja naiselleko neuvoisit, että kyllä se siitä, mies oli vain väsynyt, jos tilanne olisi toisin päin? Ainakin tällä palstalla miesten hölmöilylle on nollalinja. Ei mitään ymmärrystä vaan ero vireille. Pahemmaksi ne kuitenkin vain menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.

Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.

*facepalm*

Pitää olla pimeä mies jos alkaa vasta synnyttäneelle naiselle noin lapsellisesti kiukuttelemaan. Möisitkö koirasikin pois, kun se ei ole oma itsensä vaan aggressiivinen sinua ja ylisuojeleva vastasyntyneitä pentujaan kohtaan?

Etkä ikimaailmassa saisi vastasyntynyttä lasta kolmeksi tunniksi pois kotoaan joka päivä. Siihen pisteeseen menisi vuosia päästä.

isä voisi tietenkin vaatia myös sitä, että vauvaa ei saa viedä lainkaan pois kotoa, jos isä ei saa lasta päivittäin tavata. Äiti ei saa mennä vaunulenkille vauvan kanssa, jos isäkään ei saa niin tehdä.

Mitä ihmeen kiukuttelua on se, että ottaa vaimonsa puheet vakavasti? Vaimo haluaa eroa, joten kyllä se vaimo eron ottaa, vaikka mies ei asiaa tajuaisi. Parempi siis itse ryhtyä toimeen. Lastenvalvojalle tulisi kutsu kuitenkin, miksi ei itse ottaisi yhteyttä?

Vai mitä oletta vaimon eropuheilla yrittävän? Ei pidä puhua erosta, jos sitä ei halua!

Ymmärrä nyt, että kolme viikkoa synnytyksestä ei kukaan tuore äiti, eläin tai ihminen, ole oma itsensä. Kuten aiemmin jo mainittu, synnytyksestä voi seurata naiselle jopa psykoosi. Ymmärrä nyt biologiaa ja hormoneja sen verran, pystytkö. Siksi on lapsellista ottaa itseensä puheet, joita sanotaan sellaisessa tilassa jossa ei olla täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Typerä, typerä mies olet. Tai trolli, sama asia.

Ymmärrän, että äiti voi joutua vaikka psykoosiin, mutta sitä huolimatta erolla uhkailu ei ole asia, johon hänellä olisi oikeutta. Ei isän tehtävänä ole olla mikään tiskirätti, jonka pitää sietää kaikki siksi, että naisella on nyt vähän jäänyt synnytys päälle.

Jos isä ei saa varautua eroon, niin tuossa tilanteessa on parasta tehdä lasu ja kertoa viranomaisille, että äiti ei ole hormonimyrskyn vuoksi kykenevä huolehtimaan lapsesta. Vai miten oletat, että se äiti haluamansa eron jälkeen pärjää?

Ihan kuin parisuhteista lähdettäisiin kävelemään siksi, että on ollut pari viikkoa vaikeaa.... aikuista much?

Sitähän tässä on moni mies ihmetellyt, mutta ilmeisesti tuoreen äidin suusta erouhkaus on ihan normaali ja ymmärrettävää käytöstä. Osan mielestä jopa suorastaan ainoa oikea ratkaisu.