Mulla on sellainen tunne, että minua ei rakasteta
Kukaan ei rakasta minua, sellainen tunne. Minua vaan ärsyttää, kun mies koittaa olla minulle ystävällinen, en usko itseni oikeasti merkitsevän hänellekään yhtään mitään. Siksi muutinkin erilleen, hän on myös lasteni isä. Tai vanhemmistani nyt puhumattakaan. Aivan turhaan ovat minulle ystävällisiä, eivätköhän helin ole jo muissa yhteyksissä osoittaneet täysin selkeästi sen, että minun hyvinvointini ei kiinnosta, eikä ole kummallekaan prioriteetti nro yksi.
Lapsia ei lasketa, heidän tehtävänsä ei ole rakastaa minua itseni vuoksi.
Kommentit (58)
Koen, että tämä tunne on äitini syytä. Hän on aina pakottanut elämään itselleni vierasta elämää, hän ei hyväksynyt minua eikä mitään omia valintojani, niinpä olen tehnyt sellaisia valintoja, joissa minulla ei todellakaan ole hyvä olla. En siis hänen mielikseen, vaan jotta hän ei vihaisi minua.
Mutta mitä minua nyt hyödyttää, elämässäni, jossa "hän ei viha minua" kun itselleni se on väärää elämää? Ei mitään. Ihan jo työelämää myöten on sellainen tunne, että vihaan tavallaan itseäni valittuani työni jota teen.
On kuitenkin vaikeaa valita toisin enää, koska olen tottunut saamaan palkan sen suuruisena kuin se on. Joten joudun sietämään tätä tilannetta siihen saakka, kunne saan toivottavasti sijoitusasuntoja perintönä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä oikeassa. Rakastatko itse itseäsi? Tuskin.
Minun piti elää niin, että äitini ei vihaisi minua, ja silti se ei saanut aikaan sitä, että hän rakasti minua. Siitä tämä ihan johtuu, näkisin.
Ap
Ja sillä, että minun piti elää niin, ettei äitini vihaisi minua on juuret niin syvällä maaperässäni, etten tiedä, miten kokemani tunne siitä, että äitini vihaa minua jos teen mitä haluan, puretaan. Tai nollataan. Mitätöidään. Onko reilua? Kuka joutuu elämään jonkinlaista elämää SIKSI, ettei oma äiti vihaisi itseä?
Ap
Jaahas, taasko sama äitihullu vai onko teitä useampiakin?
Ei sinua kukaan rakasta. Muista ap ne lääkkeet.
Menin terapiaankin 25-vuotiaana, eikä se terapeutti tajunnut, että ne ratkaisut, joissa hän terapiassani tuki minua tulivat sisältäni edelleen siksi ja sen pelossa, että äitini vihaa minua, jos teen jotain muuta. Halusin kyllä, ja menin sitä etsiäkseni terapiaan. Mutta eipä osannut sekään ihminen auttaa. Sillä oli väärä koulutus, se ei ollut opetellut narsistin uhrien asemaa ja sen hoitamista. Eli siis sen tunnistamista, josta hoito tietenkin alkaa, jos tulija ei itse tunnista sitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, taasko sama äitihullu vai onko teitä useampiakin?
Olisi ihan karmea ajatus, että tuollaisia hulluja olisi täällä useampi!!
Eihän sua rakastetakaan. Lapsesi vihaavat sua, sun äiti varsinkin ja mieskään ei vissiin oo takas pyydellyt.
En haluaisi nyt mennä töihin siksi, että olen valinnut koko ammatin siksi, ettei äitini vihaa minua. En halua nähdä perhettänikään siksi, että minulla on kyseinen mies siksi, ettei äitini vihaa minua. Kaikki on elämässäni (tai tosi moni asia, ihmissuhteita myöten) pielessä siksi, että jouduin elämään sen pelossa, että äiti on minua kohtaan paha.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Eihän sua rakastetakaan. Lapsesi vihaavat sua, sun äiti varsinkin ja mieskään ei vissiin oo takas pyydellyt.
Tää ei hetkauta minua millään tavalla, jos niin saasta.isessa päässäsi kuvittelet.
Ap
Se mitä mies ja lapseni oiekasti ajattelevat eivät ole millään lailla tämän jutun keskiössä, eivätkä sen pointti. Pitää olla kyllä todella yksinkertainen jos kuvittelee niin. Tässä on paljon vakavammista asioista ja vaurioista, joita äitini käytös on minulle aiheuttanut, kyse.
Ap
Vasta alan nyt oivaltaa perusteluja ja syitä valinnoilleni. Oln aina tietnnyt, että ne eivät ole minun valintojani. Ja nyt se todentuu sillä, kun tajusin vihdoin (mitä ei ole tietenkään kivaa tajuta, vaikka se ehkä auttaakin eteenpäin) että olen joutunut tekemään valintoja sen pohjalta, ettei äitini ole paha minulle. Se on niin hirveän surullista, että vastaa varmaan rakastetun vanhemman kuolemasta syntyvää surua. Minä en tietenkään surisi yhtään, jos vanhempani kuolisivat. Isältä perisin rahaa ja äiti taas oli hyödytön ja vailla hyvää itselleni, kuten näyttää.
Ap
Ja isän kanssa ollaan koettu ne hetket, jotka isän kanssa voitiin kokea. Loppu on kuolemaa.
Ap
Isä ei pystynyt auttamaan, hän ei tehnyt asioita vaikka äitini haukkui häntäkin, niin ei voinut tajuta, miten pienen lapsen siihen jättäminen vaikuttaisi, kun äitini halusi eron ja pitää lapsen.
Ap
Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Get over your äiti
Miten, kun ne asiat ovat tapahtuneet jo? Sellaista, mitä ei saa tapahtua? En mä sellaista hyväksy. Mä en ole paska, joka hyväksyy p*skan elämässään. Vaikka sitä onkin ollut, eli valinnat siltä pohjalta, ettei äitini ole paha minulle.
Ap
Eipä ole kukaan sanonut elämäni aikana minua rakastavansa. En tosin rakasta itse itseänikään mutta olisi voinut olettaa että vanhempi tai sukulainen tai sisarrus näin joskus sanoisi tai viimeistään nyt kumppanini, mutta 45 vuotta on mennyt ilman rakkaudentunnustuksia. Itse en pihtaa rakkaudentunnustuksia esim. kumppania kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.
Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.
Ap
Olet ehkä oikeassa. Rakastatko itse itseäsi? Tuskin.