Lue keskustelun säännöt.
Mulla on sellainen tunne, että minua ei rakasteta
20.03.2019 |
Kukaan ei rakasta minua, sellainen tunne. Minua vaan ärsyttää, kun mies koittaa olla minulle ystävällinen, en usko itseni oikeasti merkitsevän hänellekään yhtään mitään. Siksi muutinkin erilleen, hän on myös lasteni isä. Tai vanhemmistani nyt puhumattakaan. Aivan turhaan ovat minulle ystävällisiä, eivätköhän helin ole jo muissa yhteyksissä osoittaneet täysin selkeästi sen, että minun hyvinvointini ei kiinnosta, eikä ole kummallekaan prioriteetti nro yksi.
Lapsia ei lasketa, heidän tehtävänsä ei ole rakastaa minua itseni vuoksi.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.
Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.
ApValitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.
Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.
Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.
Just noin. Meillä oli ihan sama asetelma, että äitini mukaan minä pilaan OMAN elämäni, ellen tee kuten hän haluaa ja sitten tuli asioita, jotka satuttivat minua, olivat minulle vääriä tai vahingollisia. Hetkauttikonse äitiäni sekunnin vertaa? Ei.
Sitten KEHTAAKIN sanoa, että voin tehdä aikuisena miten haluan. Miksi siis lapsuuskin piti pilata? Ja pilasi siis sen uskon itseeni, minkä ihminen lie tarttisi, jos ei halua olla vain pala koneistoa. Ja mä en todellakaan ole syntynyt koneiston osaseksi.
ApJälkikäteen minunkin vanhempani on syyllistänyt minua tuosta tapahtuneesta. Hän ei miellä olevansa millään tavalla omalta osaltaan vastuussa nuoren ihmisen painostamisesta ja pelottelusta eikä myöskään siitä mitä seurauksia sillä on elämääni ollut.
Ei munkaan äitini tajua. Miten voi olla niin kiero?????
Ap
Neljä ratsumiestä käytöksen taustalla:
- välinpitämättömyys
- kateus omaa lasta kohtaan
- psyykkiset ongelmat
- voimavarojen puute
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sulle voisi tehdä hyvää psykodraama? Muistaakseni äidillesi sinun on turha puhua kun sieltä tulee vain mitätöintiä? Olen itse terapiassani kerran kokeillut psykodraamaa ja se kyllä hiukan helpotti ahdistustani. Siinä tosin puhuin itselleni mutta sinä voisit puhua ikään kuin äidillesi.
Se on totta! Olen kerran ollut oikein kunnon psykodraamakuntoutuksessa, kelan maksamassa. Se oli todella hyvä, siitä on nyt 15 vuotta jo siitäkin. Kylläpä aika lentää. En vain tiedä uskallanko mennä uudelleen, koska olen tavallaan liian auki tai avoin.
ApUskalla ap ihmeessä, siellä on lupa päästää ne höyryt ulos. Saat sanoa mitä tahansa, eikä äitisi väitä yhtään vastaan. Saat sydämesi edes hiukan kevyemmäksi, kun tulet kuulluksi ilman mitätöintiä ja vastaväitteitä. Ja vaikka olisitkin nyt liian auki, pääsevät haavat paranemaan kuitenkin paremmin.
Saan sanoa mitä tahansa? Haukkua ne sinne tulleet muut, mitä v*ttupäitä he ovat?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sulle voisi tehdä hyvää psykodraama? Muistaakseni äidillesi sinun on turha puhua kun sieltä tulee vain mitätöintiä? Olen itse terapiassani kerran kokeillut psykodraamaa ja se kyllä hiukan helpotti ahdistustani. Siinä tosin puhuin itselleni mutta sinä voisit puhua ikään kuin äidillesi.
Se on totta! Olen kerran ollut oikein kunnon psykodraamakuntoutuksessa, kelan maksamassa. Se oli todella hyvä, siitä on nyt 15 vuotta jo siitäkin. Kylläpä aika lentää. En vain tiedä uskallanko mennä uudelleen, koska olen tavallaan liian auki tai avoin.
ApUskalla ap ihmeessä, siellä on lupa päästää ne höyryt ulos. Saat sanoa mitä tahansa, eikä äitisi väitä yhtään vastaan. Saat sydämesi edes hiukan kevyemmäksi, kun tulet kuulluksi ilman mitätöintiä ja vastaväitteitä. Ja vaikka olisitkin nyt liian auki, pääsevät haavat paranemaan kuitenkin paremmin.
Nehän rupeis itkeen ne muut sinnetulijat, kun pitäisin heitä siinä roolissaan täysinä p*skiaisina.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sulle voisi tehdä hyvää psykodraama? Muistaakseni äidillesi sinun on turha puhua kun sieltä tulee vain mitätöintiä? Olen itse terapiassani kerran kokeillut psykodraamaa ja se kyllä hiukan helpotti ahdistustani. Siinä tosin puhuin itselleni mutta sinä voisit puhua ikään kuin äidillesi.
Se on totta! Olen kerran ollut oikein kunnon psykodraamakuntoutuksessa, kelan maksamassa. Se oli todella hyvä, siitä on nyt 15 vuotta jo siitäkin. Kylläpä aika lentää. En vain tiedä uskallanko mennä uudelleen, koska olen tavallaan liian auki tai avoin.
ApUskalla ap ihmeessä, siellä on lupa päästää ne höyryt ulos. Saat sanoa mitä tahansa, eikä äitisi väitä yhtään vastaan. Saat sydämesi edes hiukan kevyemmäksi, kun tulet kuulluksi ilman mitätöintiä ja vastaväitteitä. Ja vaikka olisitkin nyt liian auki, pääsevät haavat paranemaan kuitenkin paremmin.
Nehän rupeis itkeen ne muut sinnetulijat, kun pitäisin heitä siinä roolissaan täysinä p*skiaisina.
Ap
Enkä voi sanoa, että itsekään nauttisin kyseisessä terapiamenetelmässä olla jonkun näytelmässä esim. lastaan kohtaan välinpitämätön äiti. Ei jaksais, en ole koulutettu näyttelijä. Paykodraama on hyvä menetelmä, mutta minusta siihen osallistujien ei tulisi olla potilaita. Tai siis särkyneitä ihmisiä.
Ap
Paitsi tietenkin sen, joka on särkynyt tulee olla potilas, muut sais luvan olla näyttlijöitä tai muita vapaaehtoisia jotka eivät joudu kuuntelemaan paranemisprosessisaan p*skaa niskaansa näytelmän välityksellä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan miten yksi ryhmäläisistämme veti juuri herneitä nokkaaansa kun valitsin hänet olemaan äitini erääseen draamaan. Hän edusti siinä sellaista mustaa pahaa. Ei siis mitä.n konkreettisia vuorosanoja, vaan minun mietteitäni pahuudesta. Hän sitten joutui siinä sitä esittämään, oli muutenkin sellainen negatiivinen ihminen, niin hän koki tulleensa arvostelluksi taholtani. En ihmettele, jo se että juuri hänet valittiin olemaan negatiivinen ja ilkeä tuntui hänelle varmaan siltä, että eipä kukaan muutä hänessä näekään. Sellainen iäkkäämpi ihminen oli kyseessä. Oli kans tosi herkkä ihminen hän varmaan. Hän sitten ei tullutkaan sinne seuraavalle jaksolle.
Ap
Niin kyllä siinä hiukan koki, että täyty mukamas esittää ne tilanteet itsesensuurilla, etten kerro mitä ajattelen muista ryhmäläisistä. Vaikka itsehän se ihminen liitti siihen saamaansa rooliin sen, että uskoi vissiin minun pitävän häntä ihan kakkana. Vaikka en oikeastaan ollut hänestä mitä.n mieltä. Ja siis ei hänkään tuota arvostellen sanonut, vaan toi esille omana, itseään ilmeisesti hiukan haavoittaneena kokemuksena. Niin onpa sitten "kiva", en mä ala mitään anteeksipyytelemään, ei tartte tulla kurssille, jos ei pärjää siellä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten yksi ryhmäläisistämme veti juuri herneitä nokkaaansa kun valitsin hänet olemaan äitini erääseen draamaan. Hän edusti siinä sellaista mustaa pahaa. Ei siis mitä.n konkreettisia vuorosanoja, vaan minun mietteitäni pahuudesta. Hän sitten joutui siinä sitä esittämään, oli muutenkin sellainen negatiivinen ihminen, niin hän koki tulleensa arvostelluksi taholtani. En ihmettele, jo se että juuri hänet valittiin olemaan negatiivinen ja ilkeä tuntui hänelle varmaan siltä, että eipä kukaan muutä hänessä näekään. Sellainen iäkkäämpi ihminen oli kyseessä. Oli kans tosi herkkä ihminen hän varmaan. Hän sitten ei tullutkaan sinne seuraavalle jaksolle.
Ap
Minä tarkoitin ihan sellaista yksityistä psykodraamaa, jossa puhut ihan esimerkiksi tyhjälle penkille/tyynylle mutta voit kuvitella siinä olevan äitisi.
Että vähän omituinen menetelmä se psykodraama siinä mielessä, että parantuesasi voit päästä tuntemaan muiden näkevän sinussa pelkkää paskaa. Se voi siis olla se tunne, vaikkei olisi realismia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten yksi ryhmäläisistämme veti juuri herneitä nokkaaansa kun valitsin hänet olemaan äitini erääseen draamaan. Hän edusti siinä sellaista mustaa pahaa. Ei siis mitä.n konkreettisia vuorosanoja, vaan minun mietteitäni pahuudesta. Hän sitten joutui siinä sitä esittämään, oli muutenkin sellainen negatiivinen ihminen, niin hän koki tulleensa arvostelluksi taholtani. En ihmettele, jo se että juuri hänet valittiin olemaan negatiivinen ja ilkeä tuntui hänelle varmaan siltä, että eipä kukaan muutä hänessä näekään. Sellainen iäkkäämpi ihminen oli kyseessä. Oli kans tosi herkkä ihminen hän varmaan. Hän sitten ei tullutkaan sinne seuraavalle jaksolle.
Ap
Minä olen sen verran itsekeskeinen, että mieluiten työstän ongelmiani ainoastaan terapeutin kanssa. Ryhmäterapiassa koen, että potilas joutuu liikaa ottamaan vastuuta muiden sydämellä olevista asioista, vaikka voimia olisi heikosti. Tällainen työskentelymuoto ei auta opettelemaan tervettä itsekkyyttä, mikä minulta on hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten yksi ryhmäläisistämme veti juuri herneitä nokkaaansa kun valitsin hänet olemaan äitini erääseen draamaan. Hän edusti siinä sellaista mustaa pahaa. Ei siis mitä.n konkreettisia vuorosanoja, vaan minun mietteitäni pahuudesta. Hän sitten joutui siinä sitä esittämään, oli muutenkin sellainen negatiivinen ihminen, niin hän koki tulleensa arvostelluksi taholtani. En ihmettele, jo se että juuri hänet valittiin olemaan negatiivinen ja ilkeä tuntui hänelle varmaan siltä, että eipä kukaan muutä hänessä näekään. Sellainen iäkkäämpi ihminen oli kyseessä. Oli kans tosi herkkä ihminen hän varmaan. Hän sitten ei tullutkaan sinne seuraavalle jaksolle.
ApMinä tarkoitin ihan sellaista yksityistä psykodraamaa, jossa puhut ihan esimerkiksi tyhjälle penkille/tyynylle mutta voit kuvitella siinä olevan äitisi.
Aaaa, no sitten! Mutta se saisi olla silti ohjattua, mutta joo, se ois ehkä hyvä. Nimittäin sekoitin sen heti siihen, että ois olemassa pelkkää ryhmäpsykodraamaa. Se oli ERITTÄIN HYVÄ kerran koettuna, mutta en tässä "kunnossa" menisi uudelleen. Anteeksi, että toin esille noi kokemukseni, kun et sellaista tarkoittanutkaan!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten yksi ryhmäläisistämme veti juuri herneitä nokkaaansa kun valitsin hänet olemaan äitini erääseen draamaan. Hän edusti siinä sellaista mustaa pahaa. Ei siis mitä.n konkreettisia vuorosanoja, vaan minun mietteitäni pahuudesta. Hän sitten joutui siinä sitä esittämään, oli muutenkin sellainen negatiivinen ihminen, niin hän koki tulleensa arvostelluksi taholtani. En ihmettele, jo se että juuri hänet valittiin olemaan negatiivinen ja ilkeä tuntui hänelle varmaan siltä, että eipä kukaan muutä hänessä näekään. Sellainen iäkkäämpi ihminen oli kyseessä. Oli kans tosi herkkä ihminen hän varmaan. Hän sitten ei tullutkaan sinne seuraavalle jaksolle.
ApMinä olen sen verran itsekeskeinen, että mieluiten työstän ongelmiani ainoastaan terapeutin kanssa. Ryhmäterapiassa koen, että potilas joutuu liikaa ottamaan vastuuta muiden sydämellä olevista asioista, vaikka voimia olisi heikosti. Tällainen työskentelymuoto ei auta opettelemaan tervettä itsekkyyttä, mikä minulta on hukassa.
Mulla oli juuri tuo kokemus. Huolestuin yhden ryhmäläisen (eri henkilö, kuin mainitsemani) tilanteesta oikein todella vakavasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten yksi ryhmäläisistämme veti juuri herneitä nokkaaansa kun valitsin hänet olemaan äitini erääseen draamaan. Hän edusti siinä sellaista mustaa pahaa. Ei siis mitä.n konkreettisia vuorosanoja, vaan minun mietteitäni pahuudesta. Hän sitten joutui siinä sitä esittämään, oli muutenkin sellainen negatiivinen ihminen, niin hän koki tulleensa arvostelluksi taholtani. En ihmettele, jo se että juuri hänet valittiin olemaan negatiivinen ja ilkeä tuntui hänelle varmaan siltä, että eipä kukaan muutä hänessä näekään. Sellainen iäkkäämpi ihminen oli kyseessä. Oli kans tosi herkkä ihminen hän varmaan. Hän sitten ei tullutkaan sinne seuraavalle jaksolle.
ApMinä olen sen verran itsekeskeinen, että mieluiten työstän ongelmiani ainoastaan terapeutin kanssa. Ryhmäterapiassa koen, että potilas joutuu liikaa ottamaan vastuuta muiden sydämellä olevista asioista, vaikka voimia olisi heikosti. Tällainen työskentelymuoto ei auta opettelemaan tervettä itsekkyyttä, mikä minulta on hukassa.
Mulla oli juuri tuo kokemus. Huolestuin yhden ryhmäläisen (eri henkilö, kuin mainitsemani) tilanteesta oikein todella vakavasti.
Ap
Ryhmäterapia toimii varmasti hyvin, jos ohjaaja on todella taitava ja osallistujat valittu taiten. Muussa tapauksessa ryhmäterapia voi ainoastaan vahvistaa sitä ajatusta, että on paljon kaikenlaisia asioita, joiden kanssa on lähes mahdotonta päästä eteenpäin.
Iso osa ajasta meni minulla ryhmäterapiassa siihen, että mietin mitä sanoisin korrektisti jonkun toisen ongelmaan. Puheenvuoroja ei kunnolla rajattu, jolloin joku yksittäinen henkilö saattoi todella voimakkaasti dominoida kaikkea keskustelua ja johdatella sitä täysin ainoastaan omiin ongelmiinsa.
Olen ollut taipuvainen ajautumaan usein ihmissuhteissa toisten uskotun rooliin. Tällainen työskentelymuoto ei auttanut opettelemaan pääsemään tästä hankalalta tuntuvasta roolista eroon. Monesti olisin mieluiten jättänyt käynnit kokonaan väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten yksi ryhmäläisistämme veti juuri herneitä nokkaaansa kun valitsin hänet olemaan äitini erääseen draamaan. Hän edusti siinä sellaista mustaa pahaa. Ei siis mitä.n konkreettisia vuorosanoja, vaan minun mietteitäni pahuudesta. Hän sitten joutui siinä sitä esittämään, oli muutenkin sellainen negatiivinen ihminen, niin hän koki tulleensa arvostelluksi taholtani. En ihmettele, jo se että juuri hänet valittiin olemaan negatiivinen ja ilkeä tuntui hänelle varmaan siltä, että eipä kukaan muutä hänessä näekään. Sellainen iäkkäämpi ihminen oli kyseessä. Oli kans tosi herkkä ihminen hän varmaan. Hän sitten ei tullutkaan sinne seuraavalle jaksolle.
ApMinä tarkoitin ihan sellaista yksityistä psykodraamaa, jossa puhut ihan esimerkiksi tyhjälle penkille/tyynylle mutta voit kuvitella siinä olevan äitisi.
Aaaa, no sitten! Mutta se saisi olla silti ohjattua, mutta joo, se ois ehkä hyvä. Nimittäin sekoitin sen heti siihen, että ois olemassa pelkkää ryhmäpsykodraamaa. Se oli ERITTÄIN HYVÄ kerran koettuna, mutta en tässä "kunnossa" menisi uudelleen. Anteeksi, että toin esille noi kokemukseni, kun et sellaista tarkoittanutkaan!
Ap
Minä siis käyn psykoterapiassa ja terapeuttini vetää sen minulle. Kun viimeksi kerroin kokemastani vaikeasta tilanteesta, terapeuttini pyysi minua puhumaan ns. jälkiviisaana sen hetkiselle itselleni. Siinä hetkessä osasin antaa itselleni myötätuntoa ja hyväksyntää mitä kaipasin minua laiminlyöneiltä henkilöiltä. Ei siis tarvinnut päästä sanomaan näille laiminlyöjille suoria sanoja vaan ratkaisu oli omassa itsessäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan miten yksi ryhmäläisistämme veti juuri herneitä nokkaaansa kun valitsin hänet olemaan äitini erääseen draamaan. Hän edusti siinä sellaista mustaa pahaa. Ei siis mitä.n konkreettisia vuorosanoja, vaan minun mietteitäni pahuudesta. Hän sitten joutui siinä sitä esittämään, oli muutenkin sellainen negatiivinen ihminen, niin hän koki tulleensa arvostelluksi taholtani. En ihmettele, jo se että juuri hänet valittiin olemaan negatiivinen ja ilkeä tuntui hänelle varmaan siltä, että eipä kukaan muutä hänessä näekään. Sellainen iäkkäämpi ihminen oli kyseessä. Oli kans tosi herkkä ihminen hän varmaan. Hän sitten ei tullutkaan sinne seuraavalle jaksolle.
ApMinä tarkoitin ihan sellaista yksityistä psykodraamaa, jossa puhut ihan esimerkiksi tyhjälle penkille/tyynylle mutta voit kuvitella siinä olevan äitisi.
Aaaa, no sitten! Mutta se saisi olla silti ohjattua, mutta joo, se ois ehkä hyvä. Nimittäin sekoitin sen heti siihen, että ois olemassa pelkkää ryhmäpsykodraamaa. Se oli ERITTÄIN HYVÄ kerran koettuna, mutta en tässä "kunnossa" menisi uudelleen. Anteeksi, että toin esille noi kokemukseni, kun et sellaista tarkoittanutkaan!
ApMinä siis käyn psykoterapiassa ja terapeuttini vetää sen minulle. Kun viimeksi kerroin kokemastani vaikeasta tilanteesta, terapeuttini pyysi minua puhumaan ns. jälkiviisaana sen hetkiselle itselleni. Siinä hetkessä osasin antaa itselleni myötätuntoa ja hyväksyntää mitä kaipasin minua laiminlyöneiltä henkilöiltä. Ei siis tarvinnut päästä sanomaan näille laiminlyöjille suoria sanoja vaan ratkaisu oli omassa itsessäni.
Mä oon joskus 90-luvulla itsekseni kokeillut tätä metodia ja se oli siilloin ihan toimiva, mutta en tiedä miten sen avulla voisi ratkaista tämän rakastetuksi tulemisen tunteen puutoksen. En osaa kuvitella yhtään mitään, mitä äitini olisi koskaan voinut sanoa toisin, koska se on nimenomaan kokemus, joka minulta puuttuu. Että tulee nähdyksi omana itsenään. Tai miten purkaa käsityksiä, jotka syntyivät itsestä, kun minua ei nähty omana itsenäni, kun mulla ei oikein ole siitä mitään kokemusta. Koska vaikka isäni kohtelikin minua varmaan siten, näin häntä kerran viikossa eikä hän vaikuttanut jokapäiväisesä arjessani, joissa ohjaus vanhemmalta tulee. Jos hän kuuli äitini mitätöineen minua hän sanoi vain, että "onpa ikävää". Ei osannut siis sanoa, mikä siinä oli pielessä. Enkä sitä siis häneltä odotakaan, mutta se ei korjannut kokemustani miten minua kohdeltiin mitätöiden.
Ap
Veikkaanpa, ettei serkkujeni ole tarvinnut tehdä ratkaisuja pelätessään kummankaan vanhempansa vihaavan heitä niistä. Tai jos olisi joutunut pelkäämään, jompaa kumpaa, niin heillä oli TOINEN vanhempi KOTONA, joka olisi heidän puolellaan. Mulla ei ollut. Ei ollut ketään, muita kuin minä yksin vastaan isoa aikuista elämää nähnyttä kakkapäätä.
Ap
Tuohan on vaatimus, että on oikeus olla vanhempi, ei mikään lapsellinen toive. Ihminen joka ei ole lapsensa puolella, sellaisella ei ole oikeutta ajatella olevansa äiti tai mikään vanhempi. Milläänlailla. Heidän häpeälliset tekonsa pitäisi paljastaa keskellä toria häpeäpaalussa ja unohtaa sinne virumaan nämä "vanhemmat". Jos oikeutta ajateltaisiin.
Ap