Mulla on sellainen tunne, että minua ei rakasteta

Keväällä lumien sulaessa sen alta paljastuu kaikenlaista kakkaa....

Ap

Mietin vain, mitä toivoa itsellä on tässä enää muuttaa elämääni. Jos mietin, niin siihen, mitä olisin halunnut olisin kaivannut ehkä tukea äidiltä, omalta vanhemmalta, siltä, joka selitti rakastavansa minua, vaikka sille ei koskaan tuntunutkaan, niin itse sanoi niin. Mulla oli siis oikeus olettaa, että se, millä hän toimii minua kohtaan, on hyvä tarkoitus minulle. Ihmetytti aina vain, että se kaikki tuntui pahalle ja siitä käytiin monia riitoja. Että minusta äitini haluamat ja vaatimat valinnat olivat ihan tyhmiä.

Miksei hän tukenut minun päämääriäni ja auttanut minua? Kuten sanoi?

Ap

Haluan hänen tietävän vielä ennen kuin kuolee, että vihaan elämääni ja se on hänen syytään, koska olen thnyt niin kuin hän sanoo vain sen takia, ettei hän vihaisi minua ja olisi paha mulle. Vaikka olen sen hänelle itseasiassa jo sanonutkin, eikä se hetkauta häntä yhtään mitenkään. Uskoo, että oon ihan omasta halustani tehnyt päätökset, joita olen. Ettei voi ihminen enää pahemmin elää itsepetoksessa.

Ap

Mutta etsin lisää keinoja saada sille se viesti perille, siis terapian avulla saisin niitä toivottavasti. Haluan, että hän tietää, että aiheutti minulle pahaa ja tuskaa ja eläköön sen tiedon kanssa viimeiset päivänsä.

Ap

Koska tuska hänen omista teoistaan on se, minkä hän ansaitsee.

Ap

Tuska hänen omista teoistaan, sama, jolla kasvatti minua ja oli sellainen, että tein asioita, ettei hän satuttaisi tai vihaisi minua. Siitä hänelle kuuluu tuomio ja sen annan minä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Moni täälläkin kasvattajantaidoillaan ylpeilevä ei ymmärrä, että ei ole niin hyvä kasvattaja kuin luulee. Lapsensa on aivopesty tekemän asioita, ettei äiti suutu ja vihaa heitä. En nyt puhu siinä omasta tilanteestani, se oli vielä pahempi, koska äidille ei voinut sanoa vastaan. Täällähän moni kertoo teiniensä sanovan vastaan ja hyväksyy selkeästi sen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Just noin. Meillä oli ihan sama asetelma, että äitini mukaan minä pilaan OMAN elämäni, ellen tee kuten hän haluaa ja sitten tuli asioita, jotka satuttivat minua, olivat minulle vääriä tai vahingollisia. Hetkauttikonse äitiäni sekunnin vertaa? Ei.

Sitten KEHTAAKIN sanoa, että voin tehdä aikuisena miten haluan. Miksi siis lapsuuskin piti pilata? Ja pilasi siis sen uskon itseeni, minkä ihminen lie tarttisi, jos ei halua olla vain pala koneistoa. Ja mä en todellakaan ole syntynyt koneiston osaseksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Mulla ei ole ollut aikaa katua vääriä asioita, joihin äiti on pakottanut minut, koska se alkoi jo taaperona tai siis uskoisin, että kun olin 2,5v eli minun puolellani asioissa ollut isäni muutti pois kotoa, koska äitni erosi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Lapsena ja nuorena sitä toivoo, että vanhempi olisi jollain tavalla pohjimmiltaan sinun puolellasi kaikesta huolimatta, vaikka näetkin jotain merkkejä muusta. On suuri tarve kokea vanhempi hyvänä ja selitellä asioita itselleen vanhemman omalla vaikealla lapsuudella yms.

Kun lapsuudenperheeseen saa etäisyyttä, niin tilanteen näkee selkeämmin: sitä on ollut vanhemmalle kaiken aikaa pelkkä oman persoonan jatke. Tästä syystä normaalit itsenäisymisyritykset ovat herättäneet vanhemmassa jopa raivoa, koska olet lipumassa pois hänen kontrollistaan.

Kannattaa vältellä Monni-merkkisiä kavereita, nekään ei rakasta jos Pilli ja Pulla kyseenalaistaa käsityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Just noin. Meillä oli ihan sama asetelma, että äitini mukaan minä pilaan OMAN elämäni, ellen tee kuten hän haluaa ja sitten tuli asioita, jotka satuttivat minua, olivat minulle vääriä tai vahingollisia. Hetkauttikonse äitiäni sekunnin vertaa? Ei.

Sitten KEHTAAKIN sanoa, että voin tehdä aikuisena miten haluan. Miksi siis lapsuuskin piti pilata? Ja pilasi siis sen uskon itseeni, minkä ihminen lie tarttisi, jos ei halua olla vain pala koneistoa. Ja mä en todellakaan ole syntynyt koneiston osaseksi.

Ap

Jälkikäteen minunkin vanhempani on syyllistänyt minua tuosta tapahtuneesta. Hän ei miellä olevansa millään tavalla omalta osaltaan vastuussa nuoren ihmisen painostamisesta ja pelottelusta eikä myöskään siitä mitä seurauksia sillä on elämääni ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Mulla ei ole ollut aikaa katua vääriä asioita, joihin äiti on pakottanut minut, koska se alkoi jo taaperona tai siis uskoisin, että kun olin 2,5v eli minun puolellani asioissa ollut isäni muutti pois kotoa, koska äitni erosi.

Ap

Minä olen katunut sitä, että vanhempani lisääntyivät keskenään, vaikka kumpikaan heistä ei ollut kykenevä vanhemmaksi.

Ap, sulle voisi tehdä hyvää psykodraama? Muistaakseni äidillesi sinun on turha puhua kun sieltä tulee vain mitätöintiä? Olen itse terapiassani kerran kokeillut psykodraamaa ja se kyllä hiukan helpotti ahdistustani. Siinä tosin puhuin itselleni mutta sinä voisit puhua ikään kuin äidillesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Mä en edes osaa katua äitini painostuksesta tekemiä päätöksiäni, koska en muista aikaa, jolloin hän ei olisi pakottanut minua, koska olin niin pieni ja alle 2-vuotiaallahan ei vielä ole sillälailla omaa tahtoa.

Meinaan kun se voisi olla terve tunne edes se, että alkaa todella irrottautua, että massiivinen määrä elämääni on äitini päättämää. Onhan se melkein kokonaisen ihmiselämän menetys mulla siinä. Oman elämän ja itsen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, sulle voisi tehdä hyvää psykodraama? Muistaakseni äidillesi sinun on turha puhua kun sieltä tulee vain mitätöintiä? Olen itse terapiassani kerran kokeillut psykodraamaa ja se kyllä hiukan helpotti ahdistustani. Siinä tosin puhuin itselleni mutta sinä voisit puhua ikään kuin äidillesi.

Se on totta! Olen kerran ollut oikein kunnon psykodraamakuntoutuksessa, kelan maksamassa. Se oli todella hyvä, siitä on nyt 15 vuotta jo siitäkin. Kylläpä aika lentää. En vain tiedä uskallanko mennä uudelleen, koska olen tavallaan liian auki tai avoin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Mä en edes osaa katua äitini painostuksesta tekemiä päätöksiäni, koska en muista aikaa, jolloin hän ei olisi pakottanut minua, koska olin niin pieni ja alle 2-vuotiaallahan ei vielä ole sillälailla omaa tahtoa.

Meinaan kun se voisi olla terve tunne edes se, että alkaa todella irrottautua, että massiivinen määrä elämääni on äitini päättämää. Onhan se melkein kokonaisen ihmiselämän menetys mulla siinä. Oman elämän ja itsen.

Ap

Yritän opetella tuntemaan itseäni paremmin, mutta se on hankalaa, koska lapsuudenperheessä tapahtuneet asiat ovat niin paljon vaikuttaneet omaan persoonaan. Vaikea välillä erottaa mitkä ajatukset ovat lähtöisin itsestä ja mitkä ovat jonkun muun myötävaikutusta. Välillä minulla on depersonalisaatiota ja derealisaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on usein samanlainen olo. En oikein tiedä mitä sille voi tehdä.

Hei, mulle on uusi oivallus sen kiinni saaminen, että olen tehnyt asioita, jotta äitini ei olisi ilkeä minulle. Tunnistatko nitän vastaavaa tilannetta elämässäsi, menneessä, jotain minkä voisit kokea olleen täysin väärin? Jos vaikka pystyisit selvittelemään tunteen syitä, koska se on niin eristävä tunne kyllä, että ei sitä toivo muille, kellekään.

Ap

Valitsin opiskelupaikkani sen perusteella, että vanhempani syyllisti minun muuten pilaavan elämäni täysin, jollen ymmärrä tehdä miten hän haluaa. Opinnot eivät olleet minulle sopivia ja lopetin ne ensimmäisen puolen vuoden jälkeen.

Jälkikäteen tämä on kaduttanut paljon, mutta olin hyvin nuori eikä minulla ollut keinoja käsitellä minuun kohdistettua massiivista painostusta. Oma murtuminen painostuksen alla herättää yhä häpeän tunteita, vaikka ymmärrän ettei vanhempani toiminta ollut missään määrin normaalia tuossakaan tilanteessa.

Painostusta oli niin monessa asiassa toistuvasti niin paljon, että sitä vastaan oli hyvin vaikea pysytellä immuunina. Ja sitä olisi yhä, jos vain olisin vanhempani kanssa tekemisissä.

Just noin. Meillä oli ihan sama asetelma, että äitini mukaan minä pilaan OMAN elämäni, ellen tee kuten hän haluaa ja sitten tuli asioita, jotka satuttivat minua, olivat minulle vääriä tai vahingollisia. Hetkauttikonse äitiäni sekunnin vertaa? Ei.

Sitten KEHTAAKIN sanoa, että voin tehdä aikuisena miten haluan. Miksi siis lapsuuskin piti pilata? Ja pilasi siis sen uskon itseeni, minkä ihminen lie tarttisi, jos ei halua olla vain pala koneistoa. Ja mä en todellakaan ole syntynyt koneiston osaseksi.

Ap

Jälkikäteen minunkin vanhempani on syyllistänyt minua tuosta tapahtuneesta. Hän ei miellä olevansa millään tavalla omalta osaltaan vastuussa nuoren ihmisen painostamisesta ja pelottelusta eikä myöskään siitä mitä seurauksia sillä on elämääni ollut.

Ei munkaan äitini tajua. Miten voi olla niin kiero?????

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sulle voisi tehdä hyvää psykodraama? Muistaakseni äidillesi sinun on turha puhua kun sieltä tulee vain mitätöintiä? Olen itse terapiassani kerran kokeillut psykodraamaa ja se kyllä hiukan helpotti ahdistustani. Siinä tosin puhuin itselleni mutta sinä voisit puhua ikään kuin äidillesi.

Se on totta! Olen kerran ollut oikein kunnon psykodraamakuntoutuksessa, kelan maksamassa. Se oli todella hyvä, siitä on nyt 15 vuotta jo siitäkin. Kylläpä aika lentää. En vain tiedä uskallanko mennä uudelleen, koska olen tavallaan liian auki tai avoin.

Ap

Uskalla ap ihmeessä, siellä on lupa päästää ne höyryt ulos. Saat sanoa mitä tahansa, eikä äitisi väitä yhtään vastaan. Saat sydämesi edes hiukan kevyemmäksi, kun tulet kuulluksi ilman mitätöintiä ja vastaväitteitä. Ja vaikka olisitkin nyt liian auki, pääsevät haavat paranemaan kuitenkin paremmin.