Isovanhemmuus hukassa!

Keksi omat sanottavasi, tai lainaa sitten reilusti, että " joku on sanonut näin" . Tunnistan omat tekstini!

Oma kokemukseni on ja ymmärtääkseni lähipiirinkin, että isovanhemmat palvovat lastenlapsiaan ja apuakin annetaan kun omilta töiltä ehditään. Ihan ymmärrettävää että keski-ikäisillä isovanhemmilla on vielä paljon töitä ja omaa elämää. Mutta meillä 2-vuotias puhuu melkein joka päivä mummun tai joskus isoisovanhempienkin kanssa puhelimessa. Kun nähdään, niin aina on joku muu hoitamassa lasta, ihan siis nostamassa syöttötuoliin, tekemässä puuroa ja sellaista. Ja anoppi haluaisi ottaa lapsen pidemmäksikin aikaa hoitoon, mutta vielä en ole raskinut antaa yökylään. On kyllä kerran jo nukuttanut lapsen onnistuneesti kun me olimme elokuvissa. Meillä välimatka on pitkä, joten kun muutaman kuukauden välein nähdään, isovahemmat ottavatkin kaiken ilon irti. Saa sitten itsekin vähän hengähtää. Kun lapset kasvavat, uskon että ottavat mielellään pidemmäksin aikaa hoitoon jos me haluamme parisuhdeaikaa.

Meillä anoppilassa käynti on kärsimystä, koska kukaan ei huomioi lasta, hänen pitäisi vain puuhata koko viikonloppu omiaan jossain pöydän alla kuin koira. Yhden, siis YHDEN kerran olen tunniksi jättänyt nyt kolmevuotiaan mummolleen kun kävin asioilla. Naisparka ei tiennyt mitä muuta tehdä lapsenlapsensa kanssa niin alkoi sitten hoitaa pyykkivuortaan ja lapsi touhusi omiaan. Siis ei puolta tuntia pysty keskittymään ihan vain siihen lapseen.



On sittemmin käynyt ilmi että mieheni sisaruksineen on olleet lapsena myös kuin koiranpennut, ei heitä ole hoidettu, he ovat juoksennelleet pitkin maita tai pienemmät pidetty pinnasängyssä syöttöjen väli.

tämän tekstin Osku Pajamäestä olen ottanut Kalevan keskustelupalstalta ! oletko sinä kopioinut sen sieltä !

olen vain itsesäälissäni kuvitellut että me olemme ainoita maan päällä joilla on näin huono mäihä tämän asian suhteen.

Lapsilla on vain yksi mummi joka ei jaksa/pärjää/halua olla tekemisissä kuin pari kertaa vuodessa. Ja tarkoitan nyt sellaista olemista jossa vastuu on koko ajan vanhemmilla en varsinaista hoitamista.

Lastenhoito meillä on kiitos naapurustoverkoston mallillaan, mutta jotenkin käy sääliksi kun 2-vuotias kyselee " milloin mä pääsen mummille kylään" tai kateellisena kavereiden mummien vierailuista todettua " kyllä se munkin mummi taas joskus tulee" .

Ja eihän sille mummikaan mitään voi jos ei jaksa. Onko mummeja tai ukkeja kuulolla mikä teidän mielestänne on riittävää isovanhemmuutta?

Kuka haluaa, että isovanhemmat käyttävät kaiken vapaa-aikansa siihen, että auttavat lastaan ja hoitavat lapsenlapsiaan? Ja vielä auttavat rahallisesti :o

Ystäväsi ei ole ilmeisesti osannut katkaista napanuoraa vanhempiinsa...

Vierailija:

Itse seuraan vierestä kaverini elämää TODELLA kateellisena: äiti ja isä auttavat talonrakennuksessa, rahallisesti, ainoan lapsen hoidossa monta kertaa viikossa ja ovat aidosti kiinnostuneita lapsenlapsestaan.

En edellytä mitään rahallista apua, mutta se AITO kiinnostus kyllä kelpaisi =(.

tunnen omat tekstini! Ja niitä toki saa lainata (on ennenkin lainattu) mutta pitää aina muistaa sanoa, ettei teksti ole oma! T: 23/24

kun omat lapset ovat jo aikuisia. Meillä ei myöskään isovanhemmat hoida meidän lapsia mutta en sitä vaadikaan. Yökylässä on 6 vuoden aikana ollut n. 1 krt vuodessa ja välimatkaa ei ole kuin 1km. Ja meillä ei ole mitään muuta " verkostoa" jonne lapset voisi hoitoon laittaa. Jos erikseen pyyttää että voitko ottaa esim. lääkärikäynnin ajaksi niin silloin kyllä suostuvat mutta harvemmin itse ehdottavat lasten hoitoonottamista. Toiset kuvittelevat että mummu ja pappa on hoitopaikka minne voi lapsensa viedä niin vanhemmat saavat omaa aikaa.

Viestejä lukiessa tuli ajatus:



Jos kerran tämä sama asia koskee näin monta perhettä näinkin " pienellä" forumilla maanlaajuisesti, niin miksei joku sanaseppo kirjoittaisi asiasta asiallisen yleisönosastokirjoituksen meidän kaikkien käyttöön? Jokaiseen isompaan lehteen tarjotaan ja asia tulisi ilman sukuriitoja yleiseen keskusteluun, eikä henkilöityisi kenenkään surkean äidin valitukseksi.



Tuskin ne isovanhemmat täällä av-palstalla aikaansa kuluttaa ja ottaa näistä onkeensa. Jos kerran ne lastenlapset eivät kiinnosta, niin miten sitten joku lapsiaiheinen palsta... ;-)



Pliis, kirjoittakaa joku, jolla sana hallussa. Muuten tämä maa täyttyy lapsista, jotka ihmettelevät, ketä ne harmaapäät siellä vanhainkodissa oikein ovat... Sama sukunimi ehkä, mutta muuten ei mitään yhteistä.

Lapsella on isovanhempia vaikka muille jakaa, ja kaikki aidosti kiinnostuneita hänestä. Lähimmät isovanhemmat, eli minun ja mieheni vanhemmat hoitavat häntä mielellään ja kutsuvat omasta aloitteestaan viettämään kanssaan viikonloppua. Jopa isäni uusi naisystävä on ottanut pojan uudeksi lapsenlapsekseen ja on useasti tarjoutunut hoitamaan häntä viikollakin. Omat vanhempani ovat vielä työelämässä, enkä sen vuoksi kovin usein pyydä apua sieltä päin, koska tiedän heidän töidensä luonteen ja raskauden, he ovat ansainneet vapaapäivänsä, mutta lomillaan he kutsuvat aina pojan luokseen. Appivanhempani sen sijaan ovat jo eläkkeellä ja asuvat aivan lähellä. Anoppi on usein auttanut vaikka hakemalla kesken päivää sairastuneen lapsen tarhasta luokseen ja ottanut yökylään ihan vain viettääkseen aikaa yhdessä. Äidin ja anopin kanssa olemme yhtydessä ainakin puhelimitse vähintään kerran viikossa, poika haluaa soittaa heille usein vain kertoakseen jonkun päivän tapahtuman.



Pojalla on myös isoisovanhempia, jotka ovat jo iäkkäitä, mutta eivät silti millään tavoin väheksy lastamme. He osoittavat kiinnostuksensa lähinnä soittamalla ja kyselemällä kuulumisia. Toinen mummuni jaksaa vieläkin keksiä kaikkea harrastusta kesäpäivien iloksi, yhdessä pelaamme mölkkyä tai heitämme tikkaa ja osallistujiksi kelpaavat kaikki suvun jäsenet ikään katsomatta. Aikanaan isovanhempani hoitivat minua ja sisartani loma-aikoina, ja sitä kautta minulla on lämpimät ja hyvät välit heihin kaikkiin. Olen onnellinen siitä, että oma lapseni saa nyt luotua samanlaiset lämpimät välit omiin isovanhempiinsa.

mutta on siinä aina jotain sellaistakin joka ei auta, kuten typerä kommentointi. Anopin kanssa saa olla koko ajan tarkkana, ettei se innostu. Ei sen kanssa voi olla enempää kuin 1/kk tekemisissä tai se alkaa hoitamaan asioita, jotka sille ei kuulu tai huolehtimaan asioista, joissa ei ole mitään huolehtimista.. no miksi en anna vain huolehtia? on se aika raskasta kuunnella sitä jankutusta ja väkätystä, mieheni lähtee siihen helposti mukaan ja yhtäkkiä on lapsella vähintään syöpä ja pitäisi kuljettaa ympäri lääkäreitä yhden ripulin takia.



ja toinen juttu vaikka auttavatkin niin usean kaverin kanssa olen puhunut, että isovanhemmat auttavat sitten niissä asioissa, jotka itse kokevat auttamisen arvoisiksi.. pitäisi tietysti kiitoksella ottaa apu vastaan, mutta ei sellainen toisesta piittaamaton ja kuuntelematon apu ole kuitenkaan apua.. minä en tarvitse esimerkiksi päätöksentekoon apua..



Ja kolmanneksi on isovanhemmilla kasvamista siihenkin, että lapsia hoidetaan vanhempien ehdoilla. Nykyajan isovanhemmat ovat ihan pidalla esimerkiksi ruoka-ajoista ja alle yksivuotiaiden ruokavalioista. Vastasyntynytttähän sitä kaikista eniten ollaan hoitamassa ja hyvin hankalasti ymmärretään ettei se lähde tissin läheisyydestä kovinkaan kauas, " miniä on taas niin mahdoton, antaisi pulloa vaan" . Tässä vaiheessa sitten sukset menevät ristiin ja kiinnostus lapsiin loppuu.

Kaikkihan tajuavat tietysti, että yksilöissä ja perheissä on eroja ja on olemassa isovanhempia, jotka ovat erittäin paljon mukana lastenlasten elämässä. Mutta jostainhan sekin kertoo, että niin moni tuntuu valittavan isovanhempien kiinnostuksen puutetta, ei siis pelkästään hoitoavun puutetta.



Ovatko suuret ikäluokat itsekkäämpiä kuin omat vanhempansa? Onko isovanhemmuus ehkä muuttanut merkitystään, ts. miten eri sukupolvet sen mieltävät? Minkälainen on hyvä mummo/vaari? Ainakin tuntuu ilmeiseltä, ettei paluuta entisajan mummojen täysihoitoon enää ole...



Eikös Vauva-lehti voisi tehdä tästä aiheesta jutun? Haastatella eri ikäisiä jne. Ehkä siitä saataisiin tällä lailla laajempaa keskustelua.

sillä on aina jotain tärkeämpää tekemistä. Tai ikinä ja ikinä. Kerran on ollut meillä lapsenvahtina 12 vuoden aikana. Lapset käyvät heillä kyllä muutaman päivän lomilla, mutta äitini ei heitä hoida! Se on toisen aikuisen homma.

Lapset ovat näyttelyesineitä hänelle. Lapsien pitää olla kauniita, kauniisti puettuja ilman ongelmia. Ja sopivissa tilaisuuksissa on kiva esiintyä em. kaltaisten lasten kanssa. Ja kertoa tietysti joskus kuulumisia tutuille hyvästä koulumenestyksestä tms. HYVÄSTÄ.



Äitini matkustelee, lasten synttäreille ei välttämättä aina ehditä, kun ollaan just silloin jossain tapahtumassa tai matkalla ystävien kanssa.

Myös omat harrastukset vievät paljon aikaa.



Toisaalta, eihän hän minuakaan hoitanut, sen tekivät isovanhemmat.



Ja sitten hän soittelee silloin tällöin mulle ja sanoo, kun en ollenkaan soittele hänelle tai lähettele viestejä!



No eipä tuu luonnollisesti mieleen, ei oo sitä yhteyttä meidän välillä. Ja toisaalta hän on sitä mieltä, että soitellaan vaan jos on asiaa.



Ja onneksi hänellä on yksi lapsenlapsi, jonka vanhempi hoitaa lasta kotona. Tämän luona voi vierailla useasti, koska lasta ei tarvitse itse hoitaa, voi patsastella lapsen ja tämän äidin kanssa kahvilassa. Lapsi on lisäksi niin rauhallinen, että pysyy aloillaan, ei mene tämäkään idylli pilalle (meillä on ne adhd:t).

en voi ymmärtää heitä, enkä tällä palstalla niidenkään ajattelutapaa, jotka sanovat, että ei sukulaisuus velvota mihinkään.

Miten voi olla mahdollista, että kun on lapsia itse hankkinut, niin omien lasten elämä lakkaa kokonaan kiinnostamasta siinä vaiheessa, kun heillä on sitten oma perhe. Kyllä minusta vaan on kummallista, jos oma lapseni pyytää joskus tulevaisuudessa apua minulta kerran vuodessa lastenhoitoon, kun on itse uupunut ja haluaa vaikka nukkua, että voisin sitten tosiaan sanoa, että ei käy, kun menen pelaamaan golfia tai haluan katsoa tv:tä.

eivät ole huolehtineet teistä, eivät kuunneleet murheita, eivät maksaneet teidän kouluja, eivät ole varmaan ruokkineet teitä, eivätkä vaatettaneet, eivät ole hommanneet teille kattoa pään päälle...



Kysyn vaan, että mikä velvollisuus heillä on vielä huolehtia teidän lapsistanne? En tiedä millä vuosikymmenellä olette syntyneet, mutta tuntuu että aika on ollut hyvinkin erilainen, -60, -70, -80 luvulla...



Minulla ei mene järkeen se että vaaditaan mummuja ja vaareja lapsenpiioiksi... Tietenkin on eri asia jos lastenlapset on ihan hälläväliä asia, silloin teidän keskinäisissä suhteissa täytyy olla jotain vikaa, voisiko sitä joskus ihan pyyteettömästi mennä mummun&vaarin luo ja olla hetki kylässä niin että itse vahtii lapsensa ja samalla juttelee vanhempiensa kanssa.

eivät sitten voi auttaa edes hätätapauksessa kerran viidessä vuodessa omaa lastaan, josta ovat kuitenkin aiemmin halunneet huolehtia. Mikä siinä sitten välissä muuttuu?

Ja jos lapsi on ollut rakas, mihin katoaa koko kiinnostus oman lapsen elämään?

Ei kai tässä siitä ole kyse, koko ajan hoidetaankin! Mutta minkä takia nämä isovanhemmat sitten itse ovat omat lapsensa lykänneet omille vanhemmilleen. Minuakin hoisi usein äidinäiti ja aina äitini sairastaessa hän suurinpiirtein asui meillä ja auttoi kodin- ja lastenhoidossa. Äitini on kiinnostunut taas vain omasta hyvinvoinnistaan ja harrastuksistaan, isääni tapaan itsekin vain pari kertaa vuodessa. Lapsillani ei ole häneen mitään suhdetta. Viimeksi viime viikolla esikoinen kysyi, mikä on pappan nimi.



Tosi ikävää lasten kannalta :-(.

josta Osku Pajamäki kirjotti just kirjankin (Ahne sukupolvi).



Etpä kai voi toisten puolesta suhdetta luoda eikä heitä voi pakottaa. Siis ei auta kuin sopeutua isovanhempiin. He itse valitsevat millaisen suhteen haluavat lapsenlapsiisna luoda. Ovat aika kylmiä tyyppejä, samaa olen jossain määrin voinut todeta omista vanhemmistani. Lasten hoitaminen on raskasta, totta, mutta eihän heitä tarvitse jatkuvasti hoitaa. Hyvä suhde isovanhempiin on lapselle kultaakin kalliimpi! Eipä ihme siis että nykyisin etsitään sijais-isovanhempia hoitamaan tätä tehtävää!

Vierailija:

Osku Pajamäen kirja Itsekäs sukupolvi kertoo sodan jälkeisestä suuresta sukupolvesta, joiden tietä on tasoitettu ja heitä on " paapottu" niin vanhempien kuin systeeminkin taholta. Eivät he osaa antaa mitään, ottavat vaan

Miksi isovanhempien pitäisi hoitaa lastenlapsensakin??



Eipä pidä, mutta onnellista olisi jos edes joskus osoittaisivat kiinnostusta lapsiin viettämällä muutaman tunnin aikaa juuri heidän, omien verisukulaistensa kanssa, luodakseen ihmissuhteen lapsiin!! Suhdetta ei synny jos kiinnostusta ja aikaa ei ole. Mutta se on myös molemmin puolista, eipä lapsenlapsia kiinnosta myöhemmin vanha mummo haudanpartaalla, jos tämäkään ei ole ollut heistä kiinnostunut!



Tosekseen, totuus on se että nämä nyky isovanhemmat enimmäkseen hoidattivat omat lapsensa aikanaan omilla vanhemmillaan!