Lue keskustelun säännöt.
Hoitaako yhteiskunta vanhuksen kaikki asiat, jos omainen ei vaan enää jaksa?
18.03.2019 |
Olen hoitanut äitini kaikki asiat jo monen vuoden ajan ja nyt on tullut totaalinen väsymys. En vain kertakaikkiaan jaksa, olen ihan loppu, en saa nukuttua, olen masentunut, jatkuvasti väsynyt. Jos sanon vaikka kotihoitoon, että hoitakaa äiti ja kaikki hänen asiansa, niin hoitavatko he? En jaksa enää käydä äidille kaupassa, en jaksa hakea lääkkeitä apteekista, en jaksa hoitaa hänen asioitaan mihinkään suuntaan, en tehdä lumitöitä, en olla se, jonka pitää jaksaa joka helvetin päivä kuunnella muistisairaan horinoita ja mielikuvitustarinoita, välillä kiukuttelua ja moittimista, olla aina tavoitettavissa. Jos olen parin päivän lomareissulla, äiti soittelee kymmeniä kertoja päivässä ja yölläkin mikäli herää (tätä tapahtuu muutenkin), hälyyttää suunnilleen kaikki sukulaiset hätiin, kun minä olen hänet hylännyt. Äiti myös "uhkailee": jos et tee sitä tai tätä, kuolen ja kyllä sisarukset sitten on sinulle vihaisia. Ymmärrän, että äiti on vanha ja sairas, ei hän tee tätä tahallaan, mutta kun en vaan jaksa enää. Omassa elämässä ei ole enää mitään iloa, itku tulee kun vain ajattelenkaan tilannetta.
Miten tällaisesta umpikujasta voi päästä ulos...
Kommentit (160)
Ei kukaan hoida. Jos katsotaan että enempää tukea vanhus ei tarvitse niin sitä ei sitten saa, vaikka vanhuksen yksin pärjääminen olisikin heikkoa. Loppuviimein voi pärjäämätön vanhus sitten kuukahtaa yksin sinne asuntoon.
Suosittelen nyt ottamaan omaa aikaa mutta huolehtimaan silti äidistä. Perhe on voimavara, ja uskon että kun äidistä aika jättää niin kaduttaa, jos et ole viettänyt hänen kanssaan paljoa aikaa. Yli 90-vuotiaalla ei enää aikaa ole välttämättä kauheasti. Toisaalta vierailusi voivat hyvinkin edistää äidin kuntoa ja helpottaa viimeisiä vuosia, luoda turvaa ainakin. Jos nyt lakkaisit käymästä, luultavasti äidin kuoleman jälkeen tuntuisi todella pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, mene terveydkeskukseen lääkärille tai sairaanhoitajalle (valehtele akuuttia i fektiota tms, jotta saat ajan) ja ala itkemään vastaanotolla. Valita kaikkia mahdollisia kipuja päässä, selässä ja lihaksissa ja selitä olevasi väsynyt. Sitten selitä äitisi tilanne. Lyydä apua.
Saat toddennäköisesti itsellesi pari psykiatrian sairaanhoitajakäyntikertaa, ja jotain uni/särkylääkkeitä, mutta tältä pohjalta, osana OMAA hoitoasi, voit pyytää myös, että äitisi hoitotilannetta tarkastellaan uudelleen.
JOtain tällaista varmaan pitää tehdä. Kun vain jaksaisi. En osaa kuvailla tätä uupuksen tilaa. Tuntuu kuin kehoni olisi lyijyä ja mieleni mustaa puuroa ja kaikki, aivan kaikki päivittäiset toimet vaativat hirveää ponnistelua. Onneksi lapset on jo isoja ja esim. laittavat ruokaa, tyhjentävät tiskikonetta, pyykkäävät. Mutta tuntuu niin väärältä, että en jaksa enää mitään oman perheen kanssa. Miehelle en viitsi edes kauheasti valittaa, kun hänellä on omat ongelmansa, mm. erittäin kova työstressi ja siitä johtuva korkea verenpaine ja muitakin terveysongelmia. Ja hänekin äitinsä tarvitsee jo apua.
Jotenkin pitää vaan kerätä voimia ja tilata aika. Olen kauhean huono näissä asioissa, olen käynyt lääkärissä viimeksi joskus 15 v sitten. En osaa edes valittaa kenellekään, niin onneton olen, Jos jollekin joskus vähän valitan, niin yleensä tämä tilanne on heistä vain "ohimenevää" ja voit olla tyytyväinen, kun hoidit äitisi. Ja muistisairaan jutut ovat heistä hassuja. "ota huumorilla!" on yleinen ohje. ap
Kuten nyt tiedetään, että palvelutalo ei ole hoivakoti, vaikka sinne äitisi saisitkin. En osaa auttaa, kolme vanhusta olen hoitanut hautaan asti vuoden sisällä. Ymmärrän, että olet aivan loppu. Järkyttäväähän tämä on, kun mitään apua ei saa yrityksistä huolimatta.
Mulla on hirviömäiset väkuvaltavanhemnat, julmat, ilkeät ja piittaamattomat, joilta sain vain nyrkkiä silmäkylmaan enkä ripaustakaan rakkautta lapsuudessani ja nuoruudessani. Ovat nyt n. 75v ja olen ETUKÄTEEN selvittänyt muten homma toimii, sillä näitä hirviöitä en tule auttamaan sekuntiakaan yhtään kertaan.
Avainsana on että ei pidä ALKAA AUTTAA OLLENKAAN. Jos kunta saa tietää että autat edes vähän, heti alkaa kotihoidon käyntien pihtaus ja se ettei myyönnetä palveluita koska ”omainen hoitaa”. Julmalta kuulostaa mutta asioiden pitää antaa alussa kunnolla kosahtaa. Siis jättää vanhus ripulipaskoihin tai antaa sen hortoilla illalla ulkona. Vasta sitten kunta ottaa kopin.
Muöskään ei pidä ottaa osaa hoitoneuvotteluihin. Ja äkkiä vanhus edunvalvontaan. Siinä menee vanhuksen rahat ja perintöä ei jää, mutta mun tapauksess ei haittaa, en halua peruntöäkään kusipäävanhemmiltani.
Hyviä ja rakastavia vanhempia auttaisin toki. Mutta yällöinkin pitää jo ALUSSA vetää ne rajat, sillä jos alussa jo alat auttaa 100% maksimitasolla, niin kunta tulee vaatimaan sitä jatkossakin.
Itse sion etsiä paskavanhuksilleni parin yksityisen kotihoitopalvelun puhelinnumerot ja tern ennakkoon jo laskutussopimuksen sinne vaikka sit iin nimiin. Tilatkoon sieltä jonkun pesemään ripulit tai johonkin muuhun hätään. Minä en mene. Nuo paskat ovat liki pulanneet elämäni väkivaltajulmuudellaan joten joka lapsiaan julmasti hakkaa, on varmaan itse sitten tajunnut sen että kiitollisuutta ja vanhuudenapua voi olla heikosti saatavilla.
T. Luonnevikaisten hirviöiden lapsi
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan hoida. Jos katsotaan että enempää tukea vanhus ei tarvitse niin sitä ei sitten saa, vaikka vanhuksen yksin pärjääminen olisikin heikkoa. Loppuviimein voi pärjäämätön vanhus sitten kuukahtaa yksin sinne asuntoon.
Suosittelen nyt ottamaan omaa aikaa mutta huolehtimaan silti äidistä. Perhe on voimavara, ja uskon että kun äidistä aika jättää niin kaduttaa, jos et ole viettänyt hänen kanssaan paljoa aikaa. Yli 90-vuotiaalla ei enää aikaa ole välttämättä kauheasti. Toisaalta vierailusi voivat hyvinkin edistää äidin kuntoa ja helpottaa viimeisiä vuosia, luoda turvaa ainakin. Jos nyt lakkaisit käymästä, luultavasti äidin kuoleman jälkeen tuntuisi todella pahalta.
Ei, en lakkaisi käymästä, vaikka äiti saisikin lisää kotihoitoa tai pääsisi laitokseen. Mutta pelkään, että pikapuoliin tulee täysstoppi, nyt on jo joskus aamulla todella vaikeaa päästä sängystä ylös. Elämä tuntuu toivottomalta. Olen valmis viettämään äitini kanssa aikaa, mutta tuntuu, että kohtuu silläkin on. Nyt joudun hyvin usein luopumaan omista harrastuksista ja menoista, lähtemään joskus äidin luo kesken perheen yhteisen päivällisen tai vaikka elokuvan katsomisen. Ei ihminen jaksa tällaista loputtomiin. Teen istumatyötä, joten esim. liikunnan harrastaminen olisi todella tärkeää, mutta usein ilta meneekin äidin luona. Ja sen jälkeen ei jaksa kuin kaatua sänkyyn. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on hirviömäiset väkuvaltavanhemnat, julmat, ilkeät ja piittaamattomat, joilta sain vain nyrkkiä silmäkylmaan enkä ripaustakaan rakkautta lapsuudessani ja nuoruudessani. Ovat nyt n. 75v ja olen ETUKÄTEEN selvittänyt muten homma toimii, sillä näitä hirviöitä en tule auttamaan sekuntiakaan yhtään kertaan.
Avainsana on että ei pidä ALKAA AUTTAA OLLENKAAN. Jos kunta saa tietää että autat edes vähän, heti alkaa kotihoidon käyntien pihtaus ja se ettei myyönnetä palveluita koska ”omainen hoitaa”. Julmalta kuulostaa mutta asioiden pitää antaa alussa kunnolla kosahtaa. Siis jättää vanhus ripulipaskoihin tai antaa sen hortoilla illalla ulkona. Vasta sitten kunta ottaa kopin.
Muöskään ei pidä ottaa osaa hoitoneuvotteluihin. Ja äkkiä vanhus edunvalvontaan. Siinä menee vanhuksen rahat ja perintöä ei jää, mutta mun tapauksess ei haittaa, en halua peruntöäkään kusipäävanhemmiltani.
Hyviä ja rakastavia vanhempia auttaisin toki. Mutta yällöinkin pitää jo ALUSSA vetää ne rajat, sillä jos alussa jo alat auttaa 100% maksimitasolla, niin kunta tulee vaatimaan sitä jatkossakin.
Itse sion etsiä paskavanhuksilleni parin yksityisen kotihoitopalvelun puhelinnumerot ja tern ennakkoon jo laskutussopimuksen sinne vaikka sit iin nimiin. Tilatkoon sieltä jonkun pesemään ripulit tai johonkin muuhun hätään. Minä en mene. Nuo paskat ovat liki pulanneet elämäni väkivaltajulmuudellaan joten joka lapsiaan julmasti hakkaa, on varmaan itse sitten tajunnut sen että kiitollisuutta ja vanhuudenapua voi olla heikosti saatavilla.
T. Luonnevikaisten hirviöiden lapsi
Olen pahoillani lapsuuden kärsimyksistäsi! Ja onkin aivan oikein, että sinä et heitä aio hoitaa.
Tiedostan nyt, että olen tehnyt virheen, kun aloin hoitaa äitini asioita, mutta tilanne liukui tähän vuosien saatossa kuin huomaamatta, tämä on siis alkanut jo yli 10 v sitten. Aluksi oli lumitöitä, polttopuiden kantamista, pihan haravointia, siivousapua. Sitten vähitellen apua asiointiin ja mm, kodinkoneiden hankintaan. Nykytilannetta on ollut 5 v, koko ajan vaikeutuen. Meidän suvussa eletään pitkään. Yksi äidin sisaruksista eli 99-v ja muutkin suurin osa yli 90-v. Eli tätä voi helposti jatkua vielä toiset 5 v . Minun pitäisi oppia kovemmaksi ja vaativammaksi, mutta en tiedä miten. Olen aina ollut tällainen nössö, joka ei valita ja itkee sitten yksin tilannettaan. Onhan tämä siis omakin vika, tiedostan sen kyllä. ap
Huh huh. Jäin miettimään että miten ripulinsiivoukset ja avuntarpeet hoidetaan jos lapset asuu kaukana? Asun itse 140 km päässä, olen huonoissa väleissä vanhempiin (olin esikoinen, vahinkolapsi, ja tätä aika julmasti kostettiin minulle lapsuudessani. Veli asuu Helsingissä, veljeä ei kiinnosta. Sisar (vanhempien lellikki jolle syydetty kaikki apu, tuki, rakkaus, raha) asuu 250km päässä.
Minä siis lähimpänä, ja ei kai oletus ole että lähden joka vinkaisun takia ajamaan 140 km matkaa ees taas arki-iltaisin?
En suoraan sanoen halua auttaa, minusta se kuuluisi sisarelle joka on itse saanut aivan valtavasti apua ja tukea vanhemmilta. Minä en ole saanut oikeastaan koskaan vastaavaa apua kuin sisarukseni.
Miten te muut kauempana asuvat hoidatte tän kuvion?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne kuulostaa kieltämättä hankalalta. Onko teidän kunnassanne tarjolla lyhytaikaista hoitoa? Äitisi voisi olla siellä esim yhden viikon kuukaudessa tai miten asia nyt sovitaankaan. Ottaisin yhteyttä asiakasohjaajaan ja pyytäisin uutta hoitoneuvottelua vedoten äidin heikentyneen kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh. Jäin miettimään että miten ripulinsiivoukset ja avuntarpeet hoidetaan jos lapset asuu kaukana? Asun itse 140 km päässä, olen huonoissa väleissä vanhempiin (olin esikoinen, vahinkolapsi, ja tätä aika julmasti kostettiin minulle lapsuudessani. Veli asuu Helsingissä, veljeä ei kiinnosta. Sisar (vanhempien lellikki jolle syydetty kaikki apu, tuki, rakkaus, raha) asuu 250km päässä.
Minä siis lähimpänä, ja ei kai oletus ole että lähden joka vinkaisun takia ajamaan 140 km matkaa ees taas arki-iltaisin?
En suoraan sanoen halua auttaa, minusta se kuuluisi sisarelle joka on itse saanut aivan valtavasti apua ja tukea vanhemmilta. Minä en ole saanut oikeastaan koskaan vastaavaa apua kuin sisarukseni.
Miten te muut kauempana asuvat hoidatte tän kuvion?[/quote
Meillä miehen isän hoito oli kolmen sisaruksen yhteisvastuulla. Mieheni asuu lähimpänä, eli matkaa on n. 70 km, mieheni meni kaksi kertaa viikossa suoraan töistä isänsä luo illaksi, kävi kaupassa, teki lumityöt, käytti suihkussa, he ulkoilivat yms. Toinen sisarus asuu n. 130 km:n päässä ja tuli isänsä luo joka viikonlopuksi. Onnistui, koska oli sinkku ja lapset jo aikuisia. Kolmas asuu 500 km:n päässä ja hän pystyi tekemään etätöitä, joten hän tuli 5-6 viikon välein viikoksi isänsä luo. Tällöin muut saivat vapaaviikon. Kotihoito kävi 3 kertaa päivässä. Lisäksi oli onneksi pari sukulaista, jotka kävivät viikottain ja naapurit niin tuttuja, että heitä kehtasi pyytää seurailemaan, jos jotain erikoista näkyy vaarin talosta. Rankkaa tuoki oli. Kyllä elämä helpottui siltä osin, kun appi pääsi palvelutaloon ja siellä on kyllä ihan hyvä hoito. Mieheni käy katsomassa isäänsä kerran viikossa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilanne kuulostaa kieltämättä hankalalta. Onko teidän kunnassanne tarjolla lyhytaikaista hoitoa? Äitisi voisi olla siellä esim yhden viikon kuukaudessa tai miten asia nyt sovitaankaan. Ottaisin yhteyttä asiakasohjaajaan ja pyytäisin uutta hoitoneuvottelua vedoten äidin heikentyneen kuntoon.
En tiedä yhtään. Ongelma on kyllä sekin, että äiti on pitkään ihan sekaisin ja hädissään, jos hän on jossain muualla kuin kodissaan edes vähän aikaa. Kun hän on vaikka sairaalassa muutaman päivän, menee pari viikkoa, ennenkuin hän taas pärjää entiseen malliin. Hän ei tiedä missä on, ei osaa lämmittää ruokaa, ei löydä vaatteitaan kaapista, pelkää kaikkea, ihmettelee, missä hoitajat on jne. soittelee minulle kymmeniä kertoja päivässä. ap
Vanhukset voisivat ITSE tehdä jotain vanhuudenhoivan eteen. Säästää tai sijoittaa jotta voi ostaa palveluita ulkopuolelta kun itse ei enää pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh huh. Jäin miettimään että miten ripulinsiivoukset ja avuntarpeet hoidetaan jos lapset asuu kaukana? Asun itse 140 km päässä, olen huonoissa väleissä vanhempiin (olin esikoinen, vahinkolapsi, ja tätä aika julmasti kostettiin minulle lapsuudessani. Veli asuu Helsingissä, veljeä ei kiinnosta. Sisar (vanhempien lellikki jolle syydetty kaikki apu, tuki, rakkaus, raha) asuu 250km päässä.
Minä siis lähimpänä, ja ei kai oletus ole että lähden joka vinkaisun takia ajamaan 140 km matkaa ees taas arki-iltaisin?
En suoraan sanoen halua auttaa, minusta se kuuluisi sisarelle joka on itse saanut aivan valtavasti apua ja tukea vanhemmilta. Minä en ole saanut oikeastaan koskaan vastaavaa apua kuin sisarukseni.
Miten te muut kauempana asuvat hoidatte tän kuvion?
Jos vanhuksella on turvaranneke ja hän painaa sitä tulee auttaja joka nostaa ainakin ylös, sitten voinnin mukaan joko lähettää eteenpäin tai jättää kotiin. Jos vanhus ei paina turvaranneketta hänen vaihtoehtonsa on soittaa 112 tai jos ei osaa sitäkään niin kotihoito löytää sitten seuraavana päivänä. Siinä vaiheessa sitten tilanne on varmaan jo se, että jatkohoitoon on lähdettävä. Sen jälkeen selvitetään omaiset, jos kukaan ei pääse voidaan tilata yksityinen siivooja hoitamaan asunnon sotkun. Osastolla selvitellään sitten muuten kotitilannetta...
Ap, jos vanhus ei muista kesähelteillä juoda tai syömisistä on epäselvyyttä mielestäni siinä on jo aihetta lisätä kotihoidon käyntejä. Kunnalta saa myös tukipalveluna mm. kauppa- ja ruokapalvelun, jne. Olisiko siitä palveluvastaavasta mitään apua, jos miettisitte asian vielä uudestaan? Sano tiukasti, että sinä ET hoida äitisi asioita. Pyydä mukaan myös kotihoidon työntekijä ja juttele hänen kanssaan muutenkin. Itse hoitajana vaatisin äidillesi lisää käyntejä ja pitäisin muutenkin puoliasi. Palveluvastaavat tekee sen päätöksen lyhyen käynnin perusteella. Jos äitisi siinä vaikuttaa olevan suht ok ja tosiaan liikkuminen, ruuan lämmitys, pukeminen jne. sujuu niin ajattelevat, että se yksi käynti riittää. Vaikka ei riitä. Talon työt voit teettää yksityisellä ja niistä saa verovähennyksen. Jos asunnon lämpimänä pysyminen vaatii puiden polttoa on siinäkin jo yksi hyvä syy kotona pärjäämättömyydelle. Toki, hyvien apujen turvin, ketään kuoliaaksi väsyttämättä ja vanhusta heitteille jättämättä, koti usein on se paras paikka. En minäkään noiden perusteella äitiäsi palvelutaloon laittaisi, mutta lisätuelle on selvästikin iso tarve!
Voi ap, ymmärrän sinua niin hyvin. Oma äitini on yksityisessä palvelukodissa mutta olen siitä huolimatta aivan uupunut. En voinut kuvitellakaan, että palvelukodista huolimatta omaisen pitää hoitaa näin paljon asioita. Äitini on myös aika hankala ihminen.
Mutta siis neuvona sinulle: ota yhteyttä oman kuntasi vanhustenhuollon sosiaalityöntekijään ja sano, että olet aivan loppu etkä jaksa päivääkään etkä aio enää tehdä mitään. Olen nimittäin itsekin miettinyt tuota vaihtoehtoa, että ns. lyön hanskat tiskiin ja olen kysynyt, mitä pitää tehdä, jos oma terveyteni murtuu tästä paineesta. Sosiaalityöntekijä sanoi, että kyllä he siinä tapauksessa alkavat hoitaa asioita. Kauheaa että tilanteen pitää mennä näin pitkälle.
Onko äidilläsi omaisuutta, jonka voi myydä? Suosittelen yksityistä palvelukotia. Siellä on sentään seuraa, hyvää ruokaa ja harrastuksia, osa paineesta poistuisi hartioiltasi. Minusta parasta palvelukodissa on se, että äidilläni on turvaranneke, jota saa painaa pienissäkin asioissa, vaikka jos maito kaatuu lattialle. Äitini omaisuus on myyty, ja kaikki rahat menevät hänen hoitoonsa. En luultavasti tule saamaan perintöä, mutta hyväksyn sen, koska en olisi jaksanut sitä, että kaikki olisi ollut minun ja kotihoidon varassa. Olen ainoa lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä, miten muka vielä palvelukodissa asuvan asioita pitää koko ajan hoitaa? Mitä ne on ne asiat? Ehkä jotain vaatteiden ostoa tms?
Oon aina luullut että sit on vapaa huolesta kun palvelukotipaikka viimein saatu.
Aloittaja on tehnyt sen virheen, että hän on ANTANUT tilanteen mennä tuohon jamaan. Nyt yksinkertaisesti sanot, että ET TEE ENÄÄ. Piste. Et jaksa. Etkä voi. Olet itse romahduksen partaalla.
Vaadit hoitokokouksen ja siellä vaadit palvelutalopaikkaa. Tiedän kyllä, että niin kauan kuin omaiset vaan pakotetaan suostumaan siihen läheisten asioiden hoitamiseen, niin kunnan viranomaiset eivät tee mitään.
"pärjää kotona"
Sanot, että ei pärjää! Äläkä suostu mihinkään muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh. Jäin miettimään että miten ripulinsiivoukset ja avuntarpeet hoidetaan jos lapset asuu kaukana? Asun itse 140 km päässä, olen huonoissa väleissä vanhempiin (olin esikoinen, vahinkolapsi, ja tätä aika julmasti kostettiin minulle lapsuudessani. Veli asuu Helsingissä, veljeä ei kiinnosta. Sisar (vanhempien lellikki jolle syydetty kaikki apu, tuki, rakkaus, raha) asuu 250km päässä.
Minä siis lähimpänä, ja ei kai oletus ole että lähden joka vinkaisun takia ajamaan 140 km matkaa ees taas arki-iltaisin?
En suoraan sanoen halua auttaa, minusta se kuuluisi sisarelle joka on itse saanut aivan valtavasti apua ja tukea vanhemmilta. Minä en ole saanut oikeastaan koskaan vastaavaa apua kuin sisarukseni.
Miten te muut kauempana asuvat hoidatte tän kuvion?
Jos vanhuksella on turvaranneke ja hän painaa sitä tulee auttaja joka nostaa ainakin ylös, sitten voinnin mukaan joko lähettää eteenpäin tai jättää kotiin. Jos vanhus ei paina turvaranneketta hänen vaihtoehtonsa on soittaa 112 tai jos ei osaa sitäkään niin kotihoito löytää sitten seuraavana päivänä. Siinä vaiheessa sitten tilanne on varmaan jo se, että jatkohoitoon on lähdettävä. Sen jälkeen selvitetään omaiset, jos kukaan ei pääse voidaan tilata yksityinen siivooja hoitamaan asunnon sotkun. Osastolla selvitellään sitten muuten kotitilannetta...
Ap, jos vanhus ei muista kesähelteillä juoda tai syömisistä on epäselvyyttä mielestäni siinä on jo aihetta lisätä kotihoidon käyntejä. Kunnalta saa myös tukipalveluna mm. kauppa- ja ruokapalvelun, jne. Olisiko siitä palveluvastaavasta mitään apua, jos miettisitte asian vielä uudestaan? Sano tiukasti, että sinä ET hoida äitisi asioita. Pyydä mukaan myös kotihoidon työntekijä ja juttele hänen kanssaan muutenkin. Itse hoitajana vaatisin äidillesi lisää käyntejä ja pitäisin muutenkin puoliasi. Palveluvastaavat tekee sen päätöksen lyhyen käynnin perusteella. Jos äitisi siinä vaikuttaa olevan suht ok ja tosiaan liikkuminen, ruuan lämmitys, pukeminen jne. sujuu niin ajattelevat, että se yksi käynti riittää. Vaikka ei riitä. Talon työt voit teettää yksityisellä ja niistä saa verovähennyksen. Jos asunnon lämpimänä pysyminen vaatii puiden polttoa on siinäkin jo yksi hyvä syy kotona pärjäämättömyydelle. Toki, hyvien apujen turvin, ketään kuoliaaksi väsyttämättä ja vanhusta heitteille jättämättä, koti usein on se paras paikka. En minäkään noiden perusteella äitiäsi palvelutaloon laittaisi, mutta lisätuelle on selvästikin iso tarve!
Olen kyllä jutellut kotihoidon hoitajien kanssa, mutta ei heillä varmaan ole aikaa perehtyä eikä kaikilla kiinnostustakaan. Hoitajatkin vaihtuu tuhkatiheään ja lisäksi äitini osaa ihmeellisellä tavalla olla aina hyvin skarppina kun kotihoito käy. Hoitajien mukaan äitini on aina iloinen ja hyvinvoiva. Kerran vuodessahan tehdään se joku arvio, onko se rai, vai mikä ja aina siinä lukee minun mielestäni aivan ihmeellisiä asioita. Mietin, että onko kyse samasta vanhuksesta ollenkaan. Äiti vissiin satuilee ihan mitä sattuu ja hoitaja uskoo. Hän on kertonut esim. että siivoaa itse, leipoo pullaa, pesee ikkunoita, neuloo sukkia. Hyvä on olla kotona ja ei ole mitään vaivoja eikä kipuja. Minulta on kerran puhelimitse kyselty tietoja tähän raporttiin, muulloin paikalla on ollut toinen sisaruksistani (joka ei tiedä mitään) tai ei ketään omaisia. ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä, miten muka vielä palvelukodissa asuvan asioita pitää koko ajan hoitaa? Mitä ne on ne asiat? Ehkä jotain vaatteiden ostoa tms?
Oon aina luullut että sit on vapaa huolesta kun palvelukotipaikka viimein saatu.
Niin minäkin luulin. Toki on varmasti sellaisia tilanteita, että palvelukoti tosiaan hoitaa kaiken, mutta koska äitini on vielä sen verran hyvässä kunnossa, että hän voisi asua kotona, niin palveluita ostetaan tarpeen mukaan. Omaisena joudun tilaamaan hänelle erilaisia ostoksia netistä, viemään häntä lääkäriin (erikoissairaanhoitoon), muistuttamaan asioista, hoitamaan kela- ja pankkiasioita, säädän asioita palvelukodin hoitajien kanssa, tilaan lääkäriä kun tulee koko ajan uusia ongelmia, sitten lääkkeitä pitää vaihtaa jne. Hommaa riittää. Osaan näistä voisi kyllä ostaa palvelua, siis voisin laittaa hoitajan viemään lääkäriin, mutta kalliiksi se tulee. Emme ole rikkaita, vaikka äitini onkin kalliissa palvelukodissa, yritän säätää rahan kanssa niin että hän voisi asua siellä mahdollisimman pitkään.
Meillä minä asun lähempänä vanhempaani ( n. 100 km) ja sisarukseni asuu 350 km päässä. Hän tosin ei välitä vanhemmastamme yhtään. Olen miettinyt samaa, minkä kanssa Ap nyt painii. Tämä on hyvä ketju ja ihan hyviä asioita on tullut esiin. Minä siis välitän kyllä vanhemmastani, mutta tiedän että hänkin voi olla/saattaa tulla hankalammaksi iän vielä karttuessa. Toisaalta en aio häntä hoitaa, sillä minulla on vaativa työ ja oman jaksamisen kanssa on jo nyt kiikun kaakun.
Täältä luetun perusteella otan siis yhteyttä vanhustenhuollon sosiaalityöntekijään ja he järjestävät sen minkä järjestävät. Käytännössä tuon välimatkan ja työssäkäynnin takia en arjessa mukana pystyisi olemaan muutenkaan. Olen vanhemmalleni jo sanonut, että järjestää omat asiansa tulevaisuutta silmällä pitäen niin, ettei laske pärjäämistään minun hoitoavun varaan.
Vierailija kirjoitti:
Voi ap, ymmärrän sinua niin hyvin. Oma äitini on yksityisessä palvelukodissa mutta olen siitä huolimatta aivan uupunut. En voinut kuvitellakaan, että palvelukodista huolimatta omaisen pitää hoitaa näin paljon asioita. Äitini on myös aika hankala ihminen.
Mutta siis neuvona sinulle: ota yhteyttä oman kuntasi vanhustenhuollon sosiaalityöntekijään ja sano, että olet aivan loppu etkä jaksa päivääkään etkä aio enää tehdä mitään. Olen nimittäin itsekin miettinyt tuota vaihtoehtoa, että ns. lyön hanskat tiskiin ja olen kysynyt, mitä pitää tehdä, jos oma terveyteni murtuu tästä paineesta. Sosiaalityöntekijä sanoi, että kyllä he siinä tapauksessa alkavat hoitaa asioita. Kauheaa että tilanteen pitää mennä näin pitkälle.
Onko äidilläsi omaisuutta, jonka voi myydä? Suosittelen yksityistä palvelukotia. Siellä on sentään seuraa, hyvää ruokaa ja harrastuksia, osa paineesta poistuisi hartioiltasi. Minusta parasta palvelukodissa on se, että äidilläni on turvaranneke, jota saa painaa pienissäkin asioissa, vaikka jos maito kaatuu lattialle. Äitini omaisuus on myyty, ja kaikki rahat menevät hänen hoitoonsa. En luultavasti tule saamaan perintöä, mutta hyväksyn sen, koska en olisi jaksanut sitä, että kaikki olisi ollut minun ja kotihoidon varassa. Olen ainoa lapsi.
Mitä asioita sinun pitää vielä hoitaa? Minun appeni asuu palvelutalossa ja kaikki muu hoituu sieltä, mutta pankkiasiat mieheni hoitaa. On kunnan hoitokoti ja mielestäni hoito on siellä aivan hyvää, pääsee pesulle, ruoka on ok, ei tarvitse olla yksin, apu on lähellä.
Äidilläni ei ole myytävää omaisuutta. Talo on pieni ja huonokuntoinen, on ollut mm. vesivahinko, jota ei ole kunnolla korjattu. Tuskin taloa saisi edes myytyä ja jos saisikin, niin sillä rahalla ei monta kuukautta yksityisellä hoitoa saisi. Tilillä on rahaa sen verran, että saa hautajaiset sitten aikanaan hoidettua. En minäkään ole saamassa siis perintöä. ap
Ongelmana varmaan on, että kun hoidat tuollaiset tilanteet itse, niin tieto tilanteen vakavuudesta ei välity sosiaaliviranomaisille. Suosittelisin että seuraavan kerran soittaisit esim. tuollaisesta hygieniatilanteesta kotihoidon numeroon ja sanoisit ettet itse voi tehdä mitään. Äläkä pelkää soittaa sitä ambulanssiakaan tarpeen vaatiessa. Jos nämä tilanteet tulevat viranomaisten tietoon niin ehkä sitten on helpompi saada äitisi parempaan hoitoon.