En rakasta tytärtäni?!?!?

[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 19:17"]

Onko tyttäresi...ruma? Yksi lapsistani oli vauvana oikeasti niin ruma, moniallerginen ja koliikkinen, että minun oli vaikea nähdä lapsessa mitään positiivista. Nykyisin lapsi on todella hyvännäköinen, suosittu ja iloinen teini...joten kyllä se siitä :)

[/quote]

Piditkö oikeasti lastasi rumana? häpesitkö häntä? Mulla on pelko että synnytettyäni koen lapseni rumaksi!

[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 19:42"]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 19:17"]

Onko tyttäresi...ruma? Yksi lapsistani oli vauvana oikeasti niin ruma, moniallerginen ja koliikkinen, että minun oli vaikea nähdä lapsessa mitään positiivista. Nykyisin lapsi on todella hyvännäköinen, suosittu ja iloinen teini...joten kyllä se siitä :)

[/quote]

Eikai nyt kukaan kuvittele että se lapsi olisi erityisen kaunis tullessa ulos ja 9 kk kohdussa muhimisen jälkeen :D

Kyllä se oli omalla tavallaan kaunista mutta ei se lapsi kaunis ollut. muutama päivä viikko niin näyttää oikein rakkaalta kauniilta lapsukaiselta.

Piditkö oikeasti lastasi rumana? häpesitkö häntä? Mulla on pelko että synnytettyäni koen lapseni rumaksi!

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="25.03.2013 klo 19:33"]

RAKAS äiti, joka tämän keskustelun aloitit :)

Sinäkin olit lapsi, tyttö, ja nyt olet aikuinen nainen. Myös sinä tarvitset ehdoista vapaata ja turvallista rakkautta, ihan itseäsi varten, niin kuin kuka tahansa. Ja myös siksi, että sinulla olisi jotain, jota antaa lapsellesi, joka viattomana ja tarvitsevana on syntynyt maailmaan, aivan kuten aikoinaan sinäkin. Tässä pienessä mutta mielestäni koskettavassa videossa on kuvattu sellaista rakkautta, joka ei vaadi sinulta tai minulta mitään, vaan tahtoo pelkkää hyvää - jos voit, niin katso se avoimella sydämellä. Kaikkea hyvää sinulle, olet rakas ihminen.

http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4

http://www.healingrooms.fi/?sid=118

[/quote]

voi vittu teitä uskonnontuputtajia! joka paikkaan pitää tunkea. pitäkää ihan omana tietonanne nämä asiat.

Ap, eikö sulle ole kerrottu synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Ei se aina ole sitä, että äiti istuu yöpaita päällä itskeskelemässä (toki voi olla sitäkin) vaan se on sitä, että lapseen ei saa yhteyttä, lasta ei rakasta, ja koko ajan toivoo alitajuisesti, että hakisipa joku tuon lapsen pois, toiseen perheeseen. 

Sinuna soittaisin itselleni ajan pikapikaa neuvolapyskologille. On tärkeää, että et koe syyllisyyttä ja huonommuutta, koska ne ovat kaikkein suurin este niille rakkauden tunteille, jotka siellä jossain ovat itämässä. 

jos olisit tunnevammainen niinkuin jotkut täällä sanovat, et varmasti pohtisi tätä asiaa. Selvästi asia vaivaa sinua ja se tarkoittaa että olet ns. normaali:) siis että ymmärrät että se ei ole normaalia ja et halua asian olevan niin.  Moni on tuota synnytyksenjälkeistä masennusta täällä maininnut, itsekin veikkaan sitä. Et ole huono ihminen, kerro asiasta asiantuntijoille. Jos et haluaisi rakastaa lastasi sitten ehkä sinussa olisi jotain vialla, mutta nyt vaikuttaa vaan ettet ole päässyt vielä äitiydestä kiinni kenties tämän masennuksen takia, mutta uskon että kun apua saat kaikki järjestyy

Yhdyn edelliseen kommenttiin liittyen masennukseen. Varaa aika neuvolapsykologille tai terveyskeskuspsykologille, jos paikkakunnallasi ei ole neuvolapsykologia. He ovat tottuneet käsittelemään tätä aihepiiriä. Puhuminen tunnevammasta on syyllistävää ja lisäksi harhaanjohtavaa. Aivan tavallinen, normaali ja aiemmin terve ihminen voi sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja näin ollen myönteiset tunteet vauvaa kohtaan voivat jäädä puuttumaan. Tunnevammasta ei ole kyse, siis jostain sellaisesta, joka olisi pysyvä ja ikuisuuteen jatkuva tila. Masennukseen on mahdollista saada apua ja suurin osa toipuu synnytyksen jälkeisestä masennuksesta hyvin. Mikäli äiti ei saa apua tunteiden käsittelyssä, voi todella käydä niin, että masennus vaikuttaa äiti-lapsi -suhteeseen ja haittaa lapsen kehitystä. Apua kannattaa siis hakea. Suomessa elää vahva äitimyytti, jonka mukaan negatiivisia tunteita lasta kohtaan ei saisi olla. Todellisuudessahan niitä tietysti on kaikilla vanhemmilla välillä -niilläkin jotka suurimman osan aikaa rakastavat lapsiaan. Hyvä kirja aiheesta on Väestöliiton julkaisu Äidin kielletyt tunteet.