Äitini katkeruus on nyt yli 10 vuotta omaa lapsuttaan kohtaan.

Pelkään itsekin päätyväni katkeraksi vanhukseksi. Pitäisi päästä asioiden yli, mutta miten. Äitisikään ei pysty noihin asioihin enää vaikuttamaan, joten turhaan niitä hautoo. Mutta kuinka päästää irti?

Onneksi itse olen katsonut vierestä tota meininkiä ja valitsin hieman erilaisen miehen itselleni ja lasteni isäksi.Katkaisin näin sukupolvien välisen katkeruuskuilun.Äitini voi painua helvettiin kiroilemaan mun puolesta.

Sen kannattaisi varmaan hakeutua johonkin vertaistukiryhmään tai terapiaan.

Terapiaa suosittelen minäkin. Jos ei ihan vielä haudan partaalla keiku, elämän suuntaa kannattaa yrittää muuttaa. Kieltämättä äitisi lapsuus on ollut karu ja väistämättä jättänyt jälkensä. Karmeaa, ettei mitään apua lapsuudestaan traumatisoituneille sodan lapsille ole koskaan annettu, vieläkään.

Aika moni jo joutunut ITSE ottamaan vastuun elämästään. Epäoikeudenmukaisuutta ovat varmaankin kaikki kokeneet, mutta katkeruus on oma valinta.

Sepä se.Millä sen mummon sinne raahaa? Kiljuu nytkin kuin syötävä.On ollut selkeästi masentunut vuosikaudet.Ei soittele,ei välitä lapsenlapsista ei synttärit ei mitään.Elää jossain omissa maailmoissaan.

Aika moni eli superköyhän ja myös tunneköyhän lapsuuden ilman perintöjä sodan jälkeen mutta eivät he kaikki ole katkeria. Katkeruus on valinta. Voihan olla että äitisi olisi katkera vaikka hän olisi elänyt rikkaan ja mukavan lapsuuden, olisi sitten katkera vaikka siskon 10v lahjaksi saamista punaisista nahkakengistä kun itse sai vain sinisen laukun.

Näin se vaan menee. Syitä löytyy ihan joka paikasta.

Niin se on. Ehkä ei tiedosta että omat asiat on kuitenkin loppupelissä hyvin ja näkee vaan kaiken omituisena.Mutta oudointa on ettei pidä yhteyttä eikä välitä lapsenlapsistaan.Oisko tässä joku taantuma omaan lapsuuteen..mummoa ei näkynyt ja mummo kupsahti äidiltäni kun oli jo yli teini-iän ylittänyt.

Saada perintöä?

Minusta jokainen on oikeutettu siihen omaan rahaan. Minua etoo että on vanhuksia, joilla on jotain perintöä, siis omaisuutta joka sitten olisi jotenkin väärin käyttää omaan elämiseen!

Oma mummoni elää ja hänellä on pieni omaisuus, minusta olisi ihanaa jos hän kuitenkin eläisi. Menisi vaikka jonnekin kylpylöihin tai matkailisi. Tekisi ja eläisi. Mutta tätä ei varmaan oma äitini pitäisi hyvänä!

Onko minulla oikeus omaan rahaani? Saanko nauttia niistä itse vai kuuluuko minun jättää vanhana rahani lapsilleni? Jotka sitten törsää rahan. Olisiko parempi jos rahat menisi lapsenlapsille jotka varmaan tarvitsisi rahaa lapsiani enempi?
Olen nyt yli 30- vuotias siis mutta olen aihetta myös joskus pohtinut.

Minulla on oikeus rahoihini, samoin jokaisella on oikeus omiin rahoihinsa.

Ymmärrän että on kurjaa jäädä kasvamaan ilman vanhempiaan mutta tuskin he ovat tehneet päätöstä ilman hyvää syytä. Sodan jälkeen varmaan saattoi olla ihan realistinen pelkokin ettei ole oikeasti rahaa elättää lasta. Jäätyykö se pakkaseen luteiden sekaisissa vaatteissa?

Mummosi on elänyt elämää jota hän on elänyt. On jäänyt katkeraksi joka on kurjaa mutta ehkä hän olisi kokenut pahempaa jos isä olisi joku väkivaltainen ja äiti juoppo?

Kannattaa varmaan muistuttaa että mummolla on ollut hyvä elämä? Siinä on rakastavia(kin) ihmisiä ja hänen vanhemmat eivät välttämättä olisi jättäneet eläkettä.

Jos hän ei tiedä vanhemmistaan mitään niin tuohon aikaan esim. avioliiton ulkopuoliset lapset olivat suuri häpeän aihe, vaikka niitä on ollut kautta aikojen. Taustalla voi olla myös ekstravaikaeta asioita, kuten raiskaus tai insestiä.