Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka pahoista aviokriiseistä olette selvinny? Kauanko meni?
21.03.2013 |
Olen tehnyt muitakin aloituksia tästä meidän tilanteesta. Meillä siis 20v yhdessäoloa takana. Teineinä aloitettiin. 4 lasta. Avioliittoa kohta 12v takana. Historiamme aikana minä olen ollut se jolle seksi ei ollut ykkösasia. Miestä asia alkoi pari vuotta sitten kaivertaa tosissaan. Minä tajusin tilanteen, kävin asiasta juttelemassa seksuaaliterapeutin kanssa. Aloin petrata tällä saralla ja onnistuinkin. Mieheltä alkoi samaan aikaan hiipumaan halut ja hän tuli tulokseen ettei rakasta enää minua niinkuin haluaisi puolisoa rakastettavan. Meillä ei ole riitoja, ristiriitoja kasvatuksissa tms. Meidän arki on leppoisaa ja tunnelma kotona ok. Miehellä on tässä samanaikaisesti meneillään identiteettikriisi. Hän on kuin teini-ikäinen joka laittaa lapun huoneensa oveen et pääsy kielletty haluan olla yksin. Hän olisi mielellään yksin itsensä kanssa. Hän ei oikein harrasta mitään. Unirytmit pyllyllään. On paljon koneella.
Hän uskoo että jos erottais hän saisi viikon pyhittää itselleen ja olisi täysissä voimissaan sitten seuraavan viikon lapsille. Hänellä olisi nytkin mahdollisuus harrastella ja tehdä juttuja, mutta ei puhti riitä.
Hän haluaisi erota, mut mietityttää näköjään onko ratkaisu varmasti oikea. On hän sanonut myös että on niin paljon myös tässä menetettävää.
Meillä on meidän unelmien talo tässä, jota ei kumpikaan yksin pystyisi taloudellisesti pitämään.
Mä en haluaisi millään erota. Nyt tuntuu että ripustaudun tähän parisuhteeseen paniikissa ja teen vaan hallaa. Pitäisi olla itsenäinen, laihtua sutjakaksi omaksi iloksi ja tehdä vaan kivoja juttuja....mutta pään täyttää vaan tämä millä pitää perhe koossa!
Eli meidän kriisi on kestänyt noin 1,5v... onkohan se jo liian kauan siihen nähden että asiat voisi korjaantua?
Kommentit (18)
kyllä ne kriisit on yleensä lopun alkua. Avioero tulee ennemmin tai myöhemmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni teidän pitäisi nyt ottaa etäisyyttä. Ihan siis konkreettisesti, että toinen lähtee hetkeksi pois, jos tämä vain on mahdollista.
Edellinen jatkaa: nämä ikäkriisit yms on mielestäni useammin miesten juttuja. Siihen ei välttämättä mikään järkipuhe auta, kun miehen mielestä on vaan kaikki pielessä. Tämän vuoksi ehdotin etäisyyttä. Jos ripustaudut mieheen liikaa ja yrität väkisin korjata kaiken, teet enemmän hallaa kuin muuta.
Mä ehdotan pariterapiaa. Kannattaa kokeilla ainakin, ei siinä mitään menetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahdeksi viikoksi täysin erilleen. Ette soita, viestittele, facebookkaile tms ellei ole hengenhätä. Siinä ajassa jo alkaa tietämään tuleeko toista ikävä vai ei ja kokee valaistumisen.
Älä luovuta vielä. Me oltiin oltu naimisissa, tavallista rauhallista liittoa, 20 vuotta. Neljä lasta meilläkin. Yhtenä ilta mies sanoi ettei jaksa enää ja lähti. Ei ennakkovaroistusta. No, ei oltu kunnolla puhuttu vuosiin, oli sellaista arkielämää.
Asuttiin erillään pari vuotta (ei kuitenkaan erottu), mutta tapailtiin koko ajan aika tiheästi. Ja alettiin puhua, kaikista asioista. Palattiin vähän kuin nuoruuden seurusteluaikoihin. Mies muutti takaisin 5 vuotta sitten ja nyt eletään onnellisempina kuin olisin voinut kuvitella. Uskon että pysytään yhdessä loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä ohjeita oletkin saanut jo tässä välin, Tosiaan ota etäisyyttä ja ole rohkea. Jos teillä on peruspilarit kunnossa ja uskot että rakkautta löytyy niin luota siihen ja anna teille tilaa.
lapsen saannin jälkeen saa lisäaikaa jos on ollut huono suhde...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitokset kaikista vinkeistä. Pistän mietintään miten niitä voisi käytäntöön ottaa. Mies on ehdottanutkin tuota erillään asumista, mutta en tiedä miten se taloudellisesti olisi mahdollista. Meillä on kuitenkin aika suuri asuntolaina ja menot tästä talosta. Ja mites nämä lapset, olisiko he vuoroviikoin isänsä pienessä yksiössä, vai tulisiko isä tähän taloon heitä katsomaan? Lapsille tämä kaikkein rankinta taitaa olla siinä vaiheessa, jos iskä lähtee...
eikö kellään ole ollut kriisejä vai eikö niistä ole selvitty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ollut kaksi vastaavaa kriisiä, molemmilla kerroilla miehen ikä- tai surukriisejä. Ja molemmilla kerroilla vasta puolentoista vuoden päästä alkoi helpottaa hiljalleen. Entiselleen päästiin ehkä kahden ja puolen - kolmen vuoden päästä. Meillä kriisin alusta siihen, kun miehellä oli jo asunto hankittuna, meni vain puoli vuotta, joten teillä on ollut hitaampi alku. Ehkä teillä on hitaampi tahti muutenkin. (Vastasin sinulle jo aiempaankin ketjuun.)
Muuttiko miehesi pois? Kauanko asui muualla? Vai asuuko vieläkin? Suositteletko muualla asumista? Ja jos teillä on lapsia niin miten miehesi näki heitä muualla asumisen aikana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Hanki rakastaja.
2. Siirrä kotityöt miehellesi.
no tuohonhan on melkein kuin mun kynästä!
paitsi että ukko sitten lähtikin kuukausi sitten,ja toinen nainenhan sieltä sitten paljastuikin..
[quote author="Vierailija" time="21.03.2013 klo 16:05"]
no tuohonhan on melkein kuin mun kynästä!
paitsi että ukko sitten lähtikin kuukausi sitten,ja toinen nainenhan sieltä sitten paljastuikin..
[/quote]
Tämä taitaa olla aika yleistä. Miehet on kyllä perseestä.
Alue: Aihe vapaa
nostaisin vielä