Mä vaihdan sukat ehkä kerran viikossa. Asioita joita teet kodinhoidossa tai henk.koht hygieniassa ns. vähän sinnepäin?
Juttuja joita et ehkä kehtaa myöntää muille ja joista tiedät että pitäisi vähän tsempata muttet kuitenkaan viitsi?
Kommentit (884)
Kadehdin teitä, jotka harjaatte hampaat miten sattuu ja silti ei reikiä ! Omat hampaat lohkeilevat ja murenevat, vaikka olen lapsesta asti pessyt aamuin illoin ja käytän myös hammaslankaa sekä suuvettä. Tuntuu iskulta naamaan, kun joku selittää miten on käynyt hammaslääkärissä edellisen kerran 20 v sitten eikä pesekään kuin joka toinen ilta, mutta silti nolla reikää.
Pidän samoja farkkuja jopa kolme viikkoa, jousto kärsii jos niitä pyykkää koko ajan. Samoin saatan mennä 2 vkoa samoilla rintsikoilla ainoana poikkeuksena kesähelteet, jolloin jätän liivit kokonaan pois.
Atooppikkona en talvisin omassa kodissa, pelkän pissan jälkeen pese haavaisia ja kipeitä käsiäni . Julkisissa vessoissa, kakkahädän jälkeen ja menkkojen aikaan toki mutten pelkän pissan takia.
Kun lapset ovat isällään, saatan juoda koko päivän samasta kahvikupista jonka otan aina altaasta ja huuhtelen.
Kyllä jokaisen tulisi ne hampaat pestä ja tikuttaa tai edes langata päivittäin. Jos ei kahta kertaa niin mielummin sitten illalla huolella.
Ientulehdus syntyy kun plakkia ei ole muutamaan päivään putsattu. Vaikka ikenesi ei vuotaisikaan verta, ei tarkoita, etteikö se voisi olla tulehtunut. Esim. tupakoitsijoiden ikenet saattavat hyvinkin olla vuotamatta.
Plakki muuttuu hammaskiveksi, ennemmin tai myöhemmin, riippuu syljestä kuinka nopeasti.
Te, jotka luulette, että teidän henki ei haise kun ette pese hampaitanne - kyllä se haisee. Ja useimmiten se pelkkä pesu ei auta vaan nimenomaan hampaiden välit tulisi putsata. Laittakaapa hammasväliharja/muovinen hammastikku taaimmaisten hampaidenne väliin ja haistakaa sitä sen jälkeen.
En ole työssäni tavannut vielä ainuttakaan ihmistä, joka kertoisi, ettei pese juuri ikinä hampaitaan ja jolla ei olisi ientulehdus + hammaskiveä. Reikien tulo vaihtelee suuresti.
T: hammaslääkäri
Vierailija kirjoitti:
Kun aloin oikein uudistaa vaatteita, jostain syystä rintaliivit jäivät viimeiseksi, olihan näitä useampia mutta silti. Kotona pidettäviä sukkia käytin viikkotolkulla.
En vaihda aluslakanaa kuin kerran kk, poikkilakanaa siirrän välillä.
Töissä käydessä en juurikaan viitsinyt silittää pyykkiä, tyynyliinat vain viikkasin kaappiin.
Mikä on poikkilakana?
Vierailija kirjoitti:
Vien roskat ulos vain kerran viikossa. Parvekkeelle laitan odottamaan ulosviemistä. Ehkä täytyy hieman skarpata sitten kun ilmat lämpenee.
Etkö muutenkaan käy ulkona kuin kerran viikossa, vai mikset vie roskia samalla kuin muutenkin menet ulos?
Yllättävintä näissä jutuissa on se, että niin monet eivät pese hampaitaan. Minulle on itsestään selvyys pestä hampaat ainakin aamuin ja illoin. Sitten täällä on jotain jotka pesevät ehkä kerran viikossa, jos silloinkaan. Jotenkin käsittämätöntä nykyaikana, kun hammasvalistusta on tullut joka tuutista jo 1960-luvulta asti.
Todellakin vartalon sienipesu joka kerta suihkussa! Eihän lika muuten lähde!
1. En koskaan laskosta pyykkejä kauniisti, vaan sullon yhtenä myttynä kaappiin.
2. En ole koskaan asunnossani pedannut sänkyä. Ihan turha vaiva ja sitten pitäisi vielä keksiä päiväpeitolle joku toinen paikka, kun menee nukkkumaan.
3. Lattiakaivon putsaan vasta, kun se ei vedä enää kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aloin oikein uudistaa vaatteita, jostain syystä rintaliivit jäivät viimeiseksi, olihan näitä useampia mutta silti. Kotona pidettäviä sukkia käytin viikkotolkulla.
En vaihda aluslakanaa kuin kerran kk, poikkilakanaa siirrän välillä.
Töissä käydessä en juurikaan viitsinyt silittää pyykkiä, tyynyliinat vain viikkasin kaappiin.
Mikä on poikkilakana?
En minäkään tiedä mikä on poikkilakana vaikka olen jo 44v.
Meillä on jokaisessa sängyssä aluslakana. Ja aluslakana vaihdetaan samalla kuin pussilakana ja tyynyliinat eli parin viikon välein. Mitä tehdään poikkilakanalla?
Oksettaa nämä jotka ei ilmeisesti edes päivittäin pese hampaitaan! Miten niitö voi olla näin paljon??
Itsellänikään ei ole yhtään reikää ja ikää jo melkein 40v. Hammaskiveäkin ihan tosi vähän ollut koskaan. Kertaalleen poistettu ehkä vuosi sitten. Mutta pesenkin hampaitani 1-4 kertaa päivässä ja käytön myös hammaslankaa ainakin kerran pari viikossa!!
Vierailija kirjoitti:
Yllättävintä näissä jutuissa on se, että niin monet eivät pese hampaitaan. Minulle on itsestään selvyys pestä hampaat ainakin aamuin ja illoin. Sitten täällä on jotain jotka pesevät ehkä kerran viikossa, jos silloinkaan. Jotenkin käsittämätöntä nykyaikana, kun hammasvalistusta on tullut joka tuutista jo 1960-luvulta asti.
Jep! Nämä ei varmaan koskaan pussaile ketään tai elä parisuhteessa...
Minusta on yllättävää, että monista on hygieniamoka käyttää samaa kuppi uudestaan päivän aikana! Itse juon aamukahvin ja kahdet tai kolmet päiväkahvit, tulisi hirveästi tiskiä ottaa aina uusi muki. Huuhtelen ja laitan tiskialtaaseen, ellei olisi kissoja jättäisin altaan reunalle. Kun kahvihammasta kolottaa, huuhtaisen uudestaan ja kaadan kahvit päälle.
Vierailija kirjoitti:
Kun tuun suihkusta, pyyhin wc:n peilikaapin peilit molemminpuolin käyttämälläni vartalopyyhkeellä, lähtee huuruisena kivasti puhtaaksi. Sitten pyyhe kuivumaan ja käytän myöhemmin uudelleen.
Lavuaarin pyyhin pyyhkeellä joka on pesuun menossa. Samoin wc pöntön päälliosat (kansi jne). Pöntön pesen kauttaaltaan wc-harjalla (sisäpinnat) ja pyyhin wc-paperilla, joskus suoraan tai ensin kostealla ja sit kuivalla.
En jaksa säilöä erillisiä siivousrättejä kylppäriä varten, siksi teen näin. Ei ehkä hygieenisintä mutta mulla on muutenkin sairausten takia elämänhallinnan ongelmia niin pakko vaan joteki hoitaa asiat.
Sama! Pyyhin pesuun menevillä kostutetuilla vessan käsipyyhkeillä peilin ja lavuaarin. Tarvittaessa käytän ensin ihmesientä. Vessanpöntön pesu tapahtuu wc-paperilla ja sisäosat vessaharjalla. Jos olisi erillinen luutu, se pitäisi laittaa joka kerta pesuun tai vaihtaa uuteen.
En pese käsiäni juuri koskaan. Nuorempana kävin suihkussa kerran viikossa ja silloin peseytyi kädetkin. En siis pese koskaan käsiäni vessan jälkeen. Olen 39 vuotias enkä ole koskaan kipeä.
Puhtaat vaatteet jää useaksi päiväksi lattialle pyörimään ja hampaita en ole pessyt joulun jälkeen :D
Kaikista ällöintä henkilökohtaisen hygienian saralla on, kun jotkut ei pese takamustaan ison hädän jälkeen. Ymmärrän, jos esim. eskari-ikäinen lapsi ei sitä osaa tehdä, tai jos vessasta jostain syystä puuttuu alapääsuihku, mutta jos kyse ei ole osaamattomuudesta tai välineiden puutteesta, niin miksi joku haluaa vapaaehtoisesti siistiä itsensä ulosteesta pelkästään paperilla pyyhkimällä, kun voisi pestäkin ja saisi itsensä oikeasti puhtaaksi? En käsitä tätä lainkaan.
Samoin alushousut pitää vaihtaa päivittäin, kuten sukatkin. Sen sijaan mielestäni on ihan ok vaihtaa lakanat 3 vk välein ja kylpypyyhkeet 2 vk välein.
Vierailija kirjoitti:
Olin pessyt hamaat aina vain aamuisin (seurustellessa ennen treffejä ja seksiä lisäksi). Kun jäin työttömäksi/toimettomaksi jäi sekin vähä. Huomasin, että eipä mulle reikiä vaan tule, toki hammasvälit näyttää ällöltä kun ei pese. Tuona aikana en siis pessyt hampaita kuin ehkä kerran kuussa, jos jonnekin lähdin niin vain lankasin töhnät hammasväleistä. (Satunnaisesta suuveden käytön kirvelystä päätellen suu oli aika saastapesä)
Tästä jäi ällö tapa, vaikka olen taas ihan työelämässä, naimisissa ja lapsiakin on, niin pesen kyllä lasten hampaat aamuin illoin, mutta omat silloin kun tuntuu, että viime pesusta on mennyt jo piiiiiiiiiitkään. Että ihan p*ska maistuu suussa, yäk. Koitan tässä opetella itsekuria, tänään pesen, lupaan sen!
Toivottavasti et yritä suudella ketään... hyyyyyiiiii!
Laitain rintsikoihin joka aamu paperinenäliinoja, niin hiki tarttuu papereihin, jotka heitän roskiin. Otan joka aamu uudet paperit käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Saunan pesu tapahtuu ehkä turhan harvoin. Ja kylppärin seinälaattojen/saumojen pesu. Ikkunoita pesin alkuvuosina omilleni muutettuani ahkerasti keväisin ja syksysin, nykysessä kämpässä en ole vielä pessyt vaikka jo kolme vuotta sitten muutin... tänä keväänä on kyllä jo aivan pakko.
Pitääkö saunakin pestä? Hitto...
Hampaiden pesemättömyydessä on se ongelma, että jos yhtään liikut ihmisten ilmoilla, me kyllä haistamme, että et ole niitä pessyt. Pahimpia on joukkoliikennevälineessä haukottelijat aamulla. Sori, mutta meillä muilla ei ole niin intiimi suhde kanssasi, että haluaisimme aamuhengityksiä haistella...