Lue keskustelun säännöt.
Kauanko olette olleet saikulla omaisen kuoleman takia?
16.03.2013 |
Olen ollut 2 viikkoa sairaslomalla, maanantaina pitäisi mennä töihin, enkä usko että pystyn vieläkään menemään töihin. Rakas veljeni kuoli onnettomuudessa ja ikävä on kova ja ahdistaa.... Kauanko teillä meni ennen kuin pystyitte menemään töihin ja jatkamaan "normaalisti" elämää?
Kommentit (103)
Mielestäni voi olla poissa töistä ja jopapahassa tapauksessa sen 3 päivää työnantajan rahoillakin mutta siitä eteenpäin surraan rauhassa kotona ilman palkkaa tai käydään töissä ja surraan siinä ohessa. Kuolema on kamalaa mutta normaalia "elämää" eikä ole reilua muiden joutua maksamaan toisen suruaikaa. Varsinkin kun se suru ei sillä sairauslomalla lähde pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä tiedän naisen joka oli kolme vuotta täysin työkyvytön isänsä kuoleman jälkeen
[/quote]
Tuskin työkykyinen edes isänsä eläissä, voi vittu silloin vasta ollaan oikeasti työkyvyttömiä, kun itseä viedään jalat edellä.
Luin vahingossa, että kauanko olette olleet saikulla OMAN kuoleman takia... mitäh?! Pitäis varmaan mennä nukkumaan.
Minusta olisi kohtuullista saada tarvittaessa sairaslomaa jos ei ole työkykyinen. Jotkut herra isoherrat (ja rouvatkin) saavat saikkua paljon turhemmastakin syystä, kuten virheellisen menettelyn paljastuttua aina jäädään saikulle. Silloin lienee useimmin kyse työhalujen puutteesta, ei kykyjen sinänsä.
Jos kaikki olisivat vaikka tollaset 6-kuukautta sairaslomalla jokaisen läheisen kuoleman takia sen puoli vuotta sairaslomalla, niin kun ihmisiä kuolee Suomessa vuosittain n .50600,
Silloin olettamalla, että surijoita 4 per vainaja, niin tekisi 202400 surijaa poissa työelämästä suremassa niin silloin joka vuosi menetettäisiin n 112000 työvuotta suremiseen, Äly hoi.
Jos suremisen vielä maksaa veronmaksajat, jotka eivät ole poissa töistä kun sen lauantain, kun on hautajaiset, niin kyllä on asiat niin, että haen tästä lähtien joka helvetin vainajan takia sen puoli vuotta olen päivän työssä ja taas suremaan puoleksi vuodeksi täydellä palkalla.
[/quote]
Jos surija ei voi esimerkiksi nukkua käytännössä lainkaan, hän aiheuttaa työpaikallaan vakavan vaaran. Kun Suomessa kuolee noin 50600 ihmistä joka vuosi, niin jos oletetaan, että jokaista suree vaikkapa neljä ja joka toinen surija nukkuu vaarallisen vähän, se on 112000 hengenvaarallista työntekijää vuosittain ainakin parin viikon ajan. Luultavasti näiden henkilöiden vuoksi kuolee kymmeniä tuhansia ihmisiä ja satoja tuhansia loukkaantuu. Jos sairaslomat lopetettaisiin, Suomesta loppuisivat ihmiset parissa kymmenessä vuodessa.
[/quote]
Ihan tiedoksi: sairauslomat (yli viikon mittaiset) surun vuoksi, on keksitty vasta 2000-luvulla. Siihen asti ihmiset meni töihin ja hassu juttu, satoja tuhansia ei loukkaantunut vaan ne ihmiset tajusi, että kuolema on osa elämää.
Kai tajuat, että jos perheessä on 2 aikuista lasta, niin ne molemmat on 6 kk sairauslomalla isän kuoltua ja äidin kuoltua ja anopin kuoltua ja appiukon kuoltua ja isoäitien kuoltua ja isoisien kuoltua ja lopulta toinen on 6 kk pois töistä sisaruksen kuoltua eli yhteensä siitä tulee 4.5 vuotta surun takia sairauslomailua. Ja kun Suomessa on noin 2 miljoonaa työikäistä, merkitsee tuo vähintään 4 vuotta 8 miljoonaa sairauslomalla lomailtua työvuotta noin 50 vuoden aikana! Mieti sitä - joka vuosi noin 200 000 ihmistä on koko vuoden pois töistä suremassa!
Onko yhteiskunnalla varaa siihen, että surua käytetään tekosyynä lomailuun?
[/quote]
Mitä sä oot vetäny, kun kuvittelet että 6 kuukauden sairasloma surun takia on joku normi? Normi on luultavasti jotain yhden ja kolmen PÄIVÄN välillä, itse en tiedä ketään yli viikkoa sairaslomalla tämän takia ollutta.
[/quote]
En ole tuo vastaaja, mutta tässä ketjussa moni on kertonut olleensa esim. 4 kk sairaslomalla sisaruksen tai oman vanhemman kuoleman vuoksi. Se on minustakin aika uskomaton juttu.
Kun isäni kuoli, olin aivan ehdottomasti työkyvytön sen kaksi päivää jotka pois olin, en näe todellakaan mitään kummallista tai haitallista. Oman lapsen tai puolison kuollessa muutama viikkokin on aivan ymmärrettävää. Mutta kuukausitolkulla sairaslomalla oleminen esim. sisaruksen tai oman vanhemman kuoleman vuoksi kuulostaa oudolta.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:18"]
... Mutta kuukausitolkulla sairaslomalla oleminen esim. sisaruksen tai oman vanhemman kuoleman vuoksi kuulostaa oudolta.
[/quote]
Ei se kuulosta oudolta. Silloin suru on voinut laukaista esim. masennuksen. Ei siinä ole mitään tavatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:18"]
Kun isäni kuoli, olin aivan ehdottomasti työkyvytön sen kaksi päivää jotka pois olin, en näe todellakaan mitään kummallista tai haitallista. Oman lapsen tai puolison kuollessa muutama viikkokin on aivan ymmärrettävää. Mutta kuukausitolkulla sairaslomalla oleminen esim. sisaruksen tai oman vanhemman kuoleman vuoksi kuulostaa oudolta.
[/quote]
Sinäkö määrität, miten läheiset suhteet sisaruksilla voi olla keskenään? Sisaruussuhde on elämän pisin ihmissuhde. Sen päättyminen sisaruksen kuolemaan voi olla tosi raskasta.
Sitten pitää ottaa myös huomioon se, että kaikki läheiset eivät kuole samalla tavalla. Jonkun kuolema voi tulla traagisella tavalla, yllättäen, väkivaltaisesti tms. On mahdollista, että joku läheinen on tehnyt itsemurhan. Sellaisessa tapauksella läheisillä on aivan valtavan ahdistava taakka. Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää sitä, mitä surija kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:18"]
Kun isäni kuoli, olin aivan ehdottomasti työkyvytön sen kaksi päivää jotka pois olin, en näe todellakaan mitään kummallista tai haitallista. Oman lapsen tai puolison kuollessa muutama viikkokin on aivan ymmärrettävää. Mutta kuukausitolkulla sairaslomalla oleminen esim. sisaruksen tai oman vanhemman kuoleman vuoksi kuulostaa oudolta.
[/quote]
Sinäkö määrität, miten läheiset suhteet sisaruksilla voi olla keskenään? Sisaruussuhde on elämän pisin ihmissuhde. Sen päättyminen sisaruksen kuolemaan voi olla tosi raskasta.
Sitten pitää ottaa myös huomioon se, että kaikki läheiset eivät kuole samalla tavalla. Jonkun kuolema voi tulla traagisella tavalla, yllättäen, väkivaltaisesti tms. On mahdollista, että joku läheinen on tehnyt itsemurhan. Sellaisessa tapauksella läheisillä on aivan valtavan ahdistava taakka. Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää sitä, mitä surija kokee.
[/quote]
En määritä, mutta kenen tahansa kuoleman vuoksi puolen vuoden työkyvyttömyys pelkästään (tiedän että ilmaisu pelkästään kuulostaa kamalalta, tarkoitan etteiole esim. masennusdiagnoosia tms) surun vuoksi on todella hurja aika. Oman vanhemman kuolema on musertava juttu, sisaruksen kuolemaa en onneksi ole kokenut. Perheellisen ihmisen elämän on kuitenkin jatkuttava sen surunkin keskellä ja oletan että surusta työkyvytön ihminen ei esim. pysty huolehtimaan perheestään tai muistakaan asioistaan siihen puoleen vuoteen.
En missään nimessä kyeesalaista muutaman päivän tai edes muutaman viikon sairauslomaa, mutta kuolema on osa elämää ja kuukausitolkulla kotona makaaminen ei taatusti sitä surua paranna, koska se läheinen ei todellakaan tule takaisin. En ole mitenkään työorientoitunut ihminen enkä työnantajapuolta edustava, mutta tiedän kokemuksesta että suruun on helppo heittäytyä ja päivä päivältä sen normaalin elämän aloittaminen tuntuu vaikeammalta ja vaikeammalta jos sitä lykkää tolkuttomasti. Minulla on todella läheiset välit siskoni kanssa ja hänen kuolemansa olisi lamaannuttava juttu, mutta en osaa kuvitella makaavani kotona puolta vuotta hänen kuolemansa johdosta. Ja kyllä, olen työssä, jossa tapaan asiakkaita ja koko päivä on täynnä sosiaalisia kontakteja.
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:18"]
Kun isäni kuoli, olin aivan ehdottomasti työkyvytön sen kaksi päivää jotka pois olin, en näe todellakaan mitään kummallista tai haitallista. Oman lapsen tai puolison kuollessa muutama viikkokin on aivan ymmärrettävää. Mutta kuukausitolkulla sairaslomalla oleminen esim. sisaruksen tai oman vanhemman kuoleman vuoksi kuulostaa oudolta.
[/quote]
Sinäkö määrität, miten läheiset suhteet sisaruksilla voi olla keskenään? Sisaruussuhde on elämän pisin ihmissuhde. Sen päättyminen sisaruksen kuolemaan voi olla tosi raskasta.
Sitten pitää ottaa myös huomioon se, että kaikki läheiset eivät kuole samalla tavalla. Jonkun kuolema voi tulla traagisella tavalla, yllättäen, väkivaltaisesti tms. On mahdollista, että joku läheinen on tehnyt itsemurhan. Sellaisessa tapauksella läheisillä on aivan valtavan ahdistava taakka. Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää sitä, mitä surija kokee.
[/quote]
En määritä, mutta kenen tahansa kuoleman vuoksi puolen vuoden työkyvyttömyys pelkästään (tiedän että ilmaisu pelkästään kuulostaa kamalalta, tarkoitan etteiole esim. masennusdiagnoosia tms) surun vuoksi on todella hurja aika. Oman vanhemman kuolema on musertava juttu, sisaruksen kuolemaa en onneksi ole kokenut. Perheellisen ihmisen elämän on kuitenkin jatkuttava sen surunkin keskellä ja oletan että surusta työkyvytön ihminen ei esim. pysty huolehtimaan perheestään tai muistakaan asioistaan siihen puoleen vuoteen.
En missään nimessä kyeesalaista muutaman päivän tai edes muutaman viikon sairauslomaa, mutta kuolema on osa elämää ja kuukausitolkulla kotona makaaminen ei taatusti sitä surua paranna, koska se läheinen ei todellakaan tule takaisin. En ole mitenkään työorientoitunut ihminen enkä työnantajapuolta edustava, mutta tiedän kokemuksesta että suruun on helppo heittäytyä ja päivä päivältä sen normaalin elämän aloittaminen tuntuu vaikeammalta ja vaikeammalta jos sitä lykkää tolkuttomasti. Minulla on todella läheiset välit siskoni kanssa ja hänen kuolemansa olisi lamaannuttava juttu, mutta en osaa kuvitella makaavani kotona puolta vuotta hänen kuolemansa johdosta. Ja kyllä, olen työssä, jossa tapaan asiakkaita ja koko päivä on täynnä sosiaalisia kontakteja.
[/quote]
Auttaako sinun äskeinen kommenttisi jotakuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:56"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:54"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:28"]
[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 03:18"]
Kun isäni kuoli, olin aivan ehdottomasti työkyvytön sen kaksi päivää jotka pois olin, en näe todellakaan mitään kummallista tai haitallista. Oman lapsen tai puolison kuollessa muutama viikkokin on aivan ymmärrettävää. Mutta kuukausitolkulla sairaslomalla oleminen esim. sisaruksen tai oman vanhemman kuoleman vuoksi kuulostaa oudolta.
[/quote]
Sinäkö määrität, miten läheiset suhteet sisaruksilla voi olla keskenään? Sisaruussuhde on elämän pisin ihmissuhde. Sen päättyminen sisaruksen kuolemaan voi olla tosi raskasta.
Sitten pitää ottaa myös huomioon se, että kaikki läheiset eivät kuole samalla tavalla. Jonkun kuolema voi tulla traagisella tavalla, yllättäen, väkivaltaisesti tms. On mahdollista, että joku läheinen on tehnyt itsemurhan. Sellaisessa tapauksella läheisillä on aivan valtavan ahdistava taakka. Ei kukaan ulkopuolinen voi tietää sitä, mitä surija kokee.
[/quote]
En määritä, mutta kenen tahansa kuoleman vuoksi puolen vuoden työkyvyttömyys pelkästään (tiedän että ilmaisu pelkästään kuulostaa kamalalta, tarkoitan etteiole esim. masennusdiagnoosia tms) surun vuoksi on todella hurja aika. Oman vanhemman kuolema on musertava juttu, sisaruksen kuolemaa en onneksi ole kokenut. Perheellisen ihmisen elämän on kuitenkin jatkuttava sen surunkin keskellä ja oletan että surusta työkyvytön ihminen ei esim. pysty huolehtimaan perheestään tai muistakaan asioistaan siihen puoleen vuoteen.
En missään nimessä kyeesalaista muutaman päivän tai edes muutaman viikon sairauslomaa, mutta kuolema on osa elämää ja kuukausitolkulla kotona makaaminen ei taatusti sitä surua paranna, koska se läheinen ei todellakaan tule takaisin. En ole mitenkään työorientoitunut ihminen enkä työnantajapuolta edustava, mutta tiedän kokemuksesta että suruun on helppo heittäytyä ja päivä päivältä sen normaalin elämän aloittaminen tuntuu vaikeammalta ja vaikeammalta jos sitä lykkää tolkuttomasti. Minulla on todella läheiset välit siskoni kanssa ja hänen kuolemansa olisi lamaannuttava juttu, mutta en osaa kuvitella makaavani kotona puolta vuotta hänen kuolemansa johdosta. Ja kyllä, olen työssä, jossa tapaan asiakkaita ja koko päivä on täynnä sosiaalisia kontakteja.
[/quote]
Auttaako sinun äskeinen kommenttisi jotakuta?
[/quote]
Voi ehkä auttaakin. Kuten sanoin, mitä kauemmaksi aikaa jää neljän seinän sisään, sitä ylitsepääsemättömmämmältä alkaa tuntua paluu normaaliin arkeen. Se on kierre, joka ruokkii itseään. Vähän kuin koulusta lintsaaminen. Kun olet yhden tunnin pois, tuntuu hankalalta mennä seuraavalle tunnille ja sitten taas seuraavalle. Koska joudut kohtaamaan sen arjen vielä monta kertaa hankalampana, ehkä selittämään, kertomaan.
Olen tasan sitä mieltä, että sureva ei heti seuraavana päivänä ole työkykyinen, mutta jos hautautuu kotiin ja eristäytyy viikoiksi, kannattaa alkaa miettiä sitä, onko se ollenkaan hyvä asia vai pahentaako se, että vain murehtii peruuttamatonta asiaa minuutista ja tunnista toiseen oman päänsä sisällä helpotavaa, vai voisiko arkeen palaaminen auttaa jopa unohtamaan. Jos päivään sisältyy asioita, joiden aikana ei muistele sitä suruaan, alkaa elämä pikkuhiljaa helpottaa ja on ehkä helpompi hyväksyä tapahtunut ja huomaa todellakin elämän ympärillä jatkuvan.
Olenkohan siis alalla, joka on täynnä tunnekylmiä ihmisiä? Olen ollut työelämässä mukana noin 30 vuotta ja useilla eri työpaikoilla, mutta en muista yhtään tapausta, että työyhteisöni jäsen olisi ollut läheisen kuoleman takia poissa töistä enempää kuin pari päivää: kuolinpäivän, sitä seuraavan päivän ja lisäksi jonkin verran järjestelyjä varten. Itseltäni on kuolleet vasta isovanhemmat ja appi, jolloin lähdin kesken päivän kotiin. Työpaikallani on aina saanut itkeä, kun surettaa, mutta kun mennään tapaamaan asiakasta tai hoidetaan asioita toimiston ulkopuolella, kootaan itsensä sen tunnin-parin ajaksi. Ei se ole näyttänyt olevan kenellekään mahdotonta.
Työ parantaa. Tietenkään työteho ei ole sama kuin normaalisti eikä jälki yhtä hyvää, mutta keskittyminen muuhun kuin suruun auttaa surevaa. Näin meidän alalla ajatellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi puhut puuta heinää.
Suru on yksilöllistä. Jos joku lapsistani tai mieheni kuolisi, jäisin kyllä sairaslomalle, koska muut perheenjäsenet kaipaisivat tukeani. Saikun pituutta olisi hankala määrittää.
Itse kuulun siihen sakkiin että parhaiten pääsen surusta yli kun saan tehdä jotain koko ajan. Töissä kuormittaisin itseni äärimmilleen. Onneksi mulla on hyvä työnantaja, joka osaa katsoa kokonaiskuvaa. Saan olla milloin vain omalla ilmoituksella pois 3vrk palkallisella saikulla. Erittäin harvoin käytän tuota etua hyväksi. Pikemminkin tapahtuu niin että ilmoitan tekeväni pari päivää töitä kotoa sairastellessani.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:40"]Normaali ihminen ymmärtää, että suru pitää surra. Osalle se sureminen on jostain kumman syystä helpompaa 2 kk reissulla Intiaan tai shoppailemassa Jumbossa kuin töissä. Siksi lääkärit ovat onneksi taipumassa siihen, että surusta ei saa Kelan korvaamaa sairauslomaa vaan surunsa saa surra kaikessa rauhassa, mutta palkatta. Ihmeen moni kykenee töihin, kun saa kuulla, että työnantaja ei tätä lomaa maksa.[/quote]
Aina ei ole hyväksi jäädä kotiin suremaan. Monelle arkeen paluu on parasta terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kuollut omaisia ja sattunut elämässä muutenkin tosi rankkoja juttuja. Mutta silti olen sitä mieltä, että lyhyt palkallinen saikku ei ole paha.
Mutta kuinkahan moni jäisi surun takia sairaslomalle, jos siitä ei saisi palkkaa.
Eli minun puolesta lääkärit kirjoittakoot vaikka vuoden saikkua siskon kuoleman takia. Mutta työnantajan ei tarvitsisi maksaa siltä ajalta palkkaa. Saikullahan saa olla myös palkattomana
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:32"]
Minä en tunne huonoa omaatuntoa, ihmettelen muutamien asennetta. Elämä opettaa myös heitä!
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:25"]
Lääkärit antavat sairauslomaa, koska osa meistä tulee työkyvyttömäksi omaisen kuoleman vuoksi. Minä lomailin 6 kk:tta, kävin surun läpi pohjamutia myöten. Varo, ettei suru kosketa sinua, vai koskettaako mikään, oletko edes ihminen?
[/quote]
suru ei ole sairaus vaan ihmisen elämään kuuluva tunne, kuten ilokin.
Syntymä ja kuolema kuuluvat molemmat elämään. Ollaan vaan vieraannuttu jälkimmäisestä. Puolen vuoden sairtausloma omaisen kuoleman jälkeen kuulostaa siltä, että joku o n jäänyt vellomaan suruun, eikä edes yritä eteenpäin.
Ja ai niin, menetin äitini ja isäni, kun olin 26 vuotias. En ole edes kylmä ihminen, mutta itkun jälkeen elämä vaan jatkuu. Se on fakta.
Minä teen tylsää työtä hoitoalalla ja työpaikalla on aika kamala ilmapiiri. Pois en voi lähteä, koska lapset asuvat vielä kotona.
Vuodessahan saa sairastaa täydellä palkalla 60 päivää. Joten jos nyt sopivasti kuolee joka vuosi joku kaveri tai sukulainen (meillä iso suku, missä vanhoja isotätejä yms.), saan joka päivä pitää vähintään sen 60 päivää saikkua lomien päälle.
Ehkä siten jaksan vittumaisessa työpaikassani eläkkeelle asti.
Viesteistä päätellen jotkut näyttävät kuvittelevan, että surua voi käsitellä vain sairaslomalla. Ja siksi tarvitaan kuukausien sairasloma, kun ollaan niin tunnerikkaita, ettei surua saa käsiteltyä nopeammin pois. Mitä ihmettä! Miksi suru pitää olla kokonaan käsitelty, ennen kuin voi palata töihin?!
Kyllä minäkin ymmärrän, että ensimmäisten päivien kriisiaikaan tarvitaan sairaslomaa. Ja jos oma lapsi kuolee, niin ei ihan muutama päivä riitä sairaslomaksi. Mutta kyllä aikuisen ihmisen taitoihin kuuluu, että osaa käsitellä tunteitaan niin, että jokaisen serkun ja tädin kuolema ei lamaannuta viikoiksi ja kuukausiksi.
Ja alkuperäiseen kysymykseen: Kun minulta kuoli siskon lapsi, niin en edes tiennyt, että niin kaukaisen sukulaisen kuolemaan voisi saada sairaslomaa. Työehtosopimuksessa luki, että oman vanhemman kuolemasta saa yhden päivän vapaata, joten ajattelin, että se on siinä. Olin siis nolla päivää saikulla. Nuori olin silloin vielä enkä ollut saanut sairaslomaa ennenkään, vaikka en pystynyt tekemään työtä ilman ääntä. Joten ajattelin automaattisesti myös, etten voisi saada sairaslomaa.
Työ vei ajatuksia muualle, ja se tuntui itse asiassa aika hyvältä. Ajattelin sitten lopulta, että hyvä noin, että olisi ollutkin todella raskasta surra aamusta iltaan. Työ siis kevensi päivää, vaikka asiakkaiden kanssa piti tsempata. Se tsemppaaminenkin kyllä onnistui helposti, kun vaan keskittyi työhön. Ajattelin silloin myös, että työhön palaamisen kynnyt olisi noussut koko ajan korkeammalle, jos olisin jäänyt kotiin. Nyt mitään kynnystä ei päässyt edes muodostumaan.
Täytyy olla melkoinen suojatyöpaikka, että voi pitää surun takia kuukausien sairauslomia saamatta potkuja. Ei onnistuisi meillä. Vähemmästäkin on saanut lähteä. Organisaatiota voidaan aina sopivasti muuttaa siten, että juuri sinun tehtäväsi lakkautetaan. Itsestään selvää on, että sairausloma olisi palkaton. Ehkä valtion tai kunnan töissä, jotka me kaikki maksetaan, tuollaiseen on varaa, muttei pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
Jos työantaja ei maksa saikusta palkkaa, tapahtuu aina ihmeparantumisia. Kummasti se kuuden kuukauden surija paranee surusta ja keskeyttää sairausloman
Työkaveri ei saanut ollenkaan sairaslomaa kun hänen äitinsä menehtyi suht nuorena (50v) ja hän itse oli 20v. Oli aivan työkyvytön, mutta ei saanut sairaslomaa ollenkaan koska "työ pitää kiinni rutiineissa ja antaa voimaa."