Lue keskustelun säännöt.
Kauanko olette olleet saikulla omaisen kuoleman takia?
16.03.2013 |
Olen ollut 2 viikkoa sairaslomalla, maanantaina pitäisi mennä töihin, enkä usko että pystyn vieläkään menemään töihin. Rakas veljeni kuoli onnettomuudessa ja ikävä on kova ja ahdistaa.... Kauanko teillä meni ennen kuin pystyitte menemään töihin ja jatkamaan "normaalisti" elämää?
Kommentit (103)
Vanhempien ja isoäidin kuolemien jälkeen ei päivääkään, enkä myöskään 4 keskenmenon jälkeen. Sisaruksia ei ole ja lapset ovat onneksi elossa.
En ole edes tajunnut että tuohon olisi voinut pyytää sairaslomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten et tajunnut, minua neuvottiin heti hakemaan sairauslomaa, kun ensihoitajat olivat käyneet ja todenneet läheiseni kuolleeksi.
Sairasloma annetaan työkyvyyttömyyden mukaan, ei niinkään sairauden mukaan. Työkyvyttömyyttä on mm. kun ei pysty itkultaan puhumaan tai vaikka itkultaan näkemään. Toki suru vaikuttaa myös nukkumiseen. Onko jollakin niin helppo työ, että riittää kun on vain paikalla?? Älkää tunteko huonoa omaatuntoa, jos olette saikulla pidenpään kuin muut olivat.
Minä en tunne huonoa omaatuntoa, ihmettelen muutamien asennetta. Elämä opettaa myös heitä!
Ei kai ihan jokaisessa työssä voi itkeä ja parkua työaikana? Vaikka asiakaspalvelussa?
Kyllä mä ainakin odottaisin, että esm psykiatrisella osastolla hoitajat tukee potilaista eikä toisinpäin. Tai jos kaupankassa itkee vuolaasti, niin on siinä kiva asioida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaali ihminen ymmärtää, että suru pitää surra. Osalle se sureminen on jostain kumman syystä helpompaa 2 kk reissulla Intiaan tai shoppailemassa Jumbossa kuin töissä. Siksi lääkärit ovat onneksi taipumassa siihen, että surusta ei saa Kelan korvaamaa sairauslomaa vaan surunsa saa surra kaikessa rauhassa, mutta palkatta. Ihmeen moni kykenee töihin, kun saa kuulla, että työnantaja ei tätä lomaa maksa.
Sinä olet siis myös viestien 18 ja 19 kirjoittaja. Kyllä työkyvyttömyydestä saa sairauslomaa eikä tarvitse olla tuloitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surussa on eri vaiheita. Alussa kun menetin läheisen, olin tukehtua pahaan oloon. Halusin olla yksin enkä olisi kestänyt muiden ihmisten seuraa. Tuntui, että muut ihmiset eivät tajunneet silloin, miten suurelta menetys minusta tuntui ja sattui mennä esim kauppaan, kun muut ihmiset elivät onnellisina elämäänsä, vaikka minun elämäni oli ihan palasina. Tarvitsin sen alun käpertymisen. Sitä kesti pari -kolme viikkoa. Sen jälkeen se tukehtumisen tunne alkoi helpottaa ja kykenin toimimaan jo normaalisti.
Jos silloin ekoina viikkoina joku olisi tullut viisastelemaan, että suru ei ole sairaus, se olisi ollut todella ilkeää ja tuntunut tosi pahalta. Toisen surua ja pahaa oloa ei voi vähätellä. Jokainen suree eri tavalla ja joskus suru voi pitkittyä tai laukaista masennuksen. Silloin kannattaa hakea ulkopuolista apua. Kukaan ulkopuolinen ei pysty sanomaan, missä vaiheessa sinun pitäisi jaksaa tehdä töitä. Sinä tunnet sen itse, kun olet valmis.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:40"]Normaali ihminen ymmärtää, että suru pitää surra. Osalle se sureminen on jostain kumman syystä helpompaa 2 kk reissulla Intiaan tai shoppailemassa Jumbossa kuin töissä. Siksi lääkärit ovat onneksi taipumassa siihen, että surusta ei saa Kelan korvaamaa sairauslomaa vaan surunsa saa surra kaikessa rauhassa, mutta palkatta. Ihmeen moni kykenee töihin, kun saa kuulla, että työnantaja ei tätä lomaa maksa.[/quote]
Kuulostat ilkeältä. Tapasi esittää asia on epäempaattinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaksi päivää, sitten alkoi onneksi loma.1 - 2 viikkoa en olisi ollut työkykyinen, mutta sitten jo kaipasi arkea ja muuta ajateltavaa.
Äidin ja veljen kuoleman jälkeen itkin heitä päivän ja hautajaisissa max. pari tuntia.
Se on vain elämää eikä ole mikään sairaus, josta pitää saada lomaa... kai sitä ehtii vaikka yhden viikonlopunkin itkemään niin luulisi riittävän.
Tosin puolison ja lapsen odottamaton kuolema voisi olla toista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 20:56"]
Olenkohan jotenkin viallinen tai tunnekylmä ihminen kun ei ole koskaan tullut mieleen että olisi poissa töistä koska läheinen on kuollut..? (Poikkeuksena puoliso tai oma lapsi) Menetin 2 läheistä 2viikon sisällä toisistaan, itkin kyllä kotona ja välillä tuli kyyneleet silmään töissäkin, mutta ei edes tullut mieleen että olisin jäänyt kotiin makaamaan.. Enkä nyt tahdo sanoa että olisi jotenkin väärin niin tehdä, vaan enemminkin että olenko itse jotenkin viallinen...?
[/quote]
Joskus voi kolahtaa ja syvältä. Minulla oli kuollut aiemmin neljä läheistä ihmistä. Sitten erään ystävän kuolema otti niin koville, että jouduin terapiaan. Vaikka on luullut itseään vahvaksi ja murtumattomaksi, niin sellaisellakin ihmisellä voi olla joku heikkous.
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:50"]
Äidin ja veljen kuoleman jälkeen itkin heitä päivän ja hautajaisissa max. pari tuntia.
Se on vain elämää eikä ole mikään sairaus, josta pitää saada lomaa... kai sitä ehtii vaikka yhden viikonlopunkin itkemään niin luulisi riittävän.
Tosin puolison ja lapsen odottamaton kuolema voisi olla toista...
[/quote]
Nykyajan tehokkuusajattelua? Tiivistä suru viikonloppuun. Voi hyvänen aika. Kohta kai joku perustaa kursseja uraohjuksille, miten surra tehokkaasti ja nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:53"][quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:50"] Äidin ja veljen kuoleman jälkeen itkin heitä päivän ja hautajaisissa max. pari tuntia. Se on vain elämää eikä ole mikään sairaus, josta pitää saada lomaa... kai sitä ehtii vaikka yhden viikonlopunkin itkemään niin luulisi riittävän. Tosin puolison ja lapsen odottamaton kuolema voisi olla toista... [/quote] Nykyajan tehokkuusajattelua? Tiivistä suru viikonloppuun. Voi hyvänen aika. Kohta kai joku perustaa kursseja uraohjuksille, miten surra tehokkaasti ja nopeasti.[/quote]
Kaikkihan täällä joskus kuollaan ja sille ei voi mitään. Kunnon työ, vaikka ruumiillinen, on parasta terapiaa suruun. Ei ne kuolleet varmastikaan halua teiidän lojuvan kotona viikkokaupalla suremassa. Kukaan ei tule takaisin vaikka surette puoli vuotta.
Mä olin 3 kk:tta saikulla, kun mun mies kuoli onnettomuudessa. Olin kyllä silloin raskaanakin, joten vaikutti sekin varmaan sairasloman pituuteen. Loman tarve on hyvin yksilöllistä. Kyllä sen itse sitten tietää, kun on valmis palaamaan työelämään. Surunvalittelut sinulle!
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:55"]
[quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:53"][quote author="Vierailija" time="16.03.2013 klo 21:50"] Äidin ja veljen kuoleman jälkeen itkin heitä päivän ja hautajaisissa max. pari tuntia. Se on vain elämää eikä ole mikään sairaus, josta pitää saada lomaa... kai sitä ehtii vaikka yhden viikonlopunkin itkemään niin luulisi riittävän. Tosin puolison ja lapsen odottamaton kuolema voisi olla toista... [/quote] Nykyajan tehokkuusajattelua? Tiivistä suru viikonloppuun. Voi hyvänen aika. Kohta kai joku perustaa kursseja uraohjuksille, miten surra tehokkaasti ja nopeasti.[/quote]
Kaikkihan täällä joskus kuollaan ja sille ei voi mitään. Kunnon työ, vaikka ruumiillinen, on parasta terapiaa suruun. Ei ne kuolleet varmastikaan halua teiidän lojuvan kotona viikkokaupalla suremassa. Kukaan ei tule takaisin vaikka surette puoli vuotta.
[/quote]
Minä en ainakaan laita pahakseni, jos läheiseni suree minua kuoltuani.
Kuka tässä mitään puolesta vuodesta puhui?
Kaikilla muuten ei ole mitään ruumiillista työtä, jossa voi paeta omiin ajatuksiinsa. On psykologeja, kaupan kassoja, tarjoilijoita... monessa ammatissa pitää omat tunteensa kätkeä asiakkailta. Jos on kovassa tunnemyllerryksessä ja silmät itkusta punaisina, ei se ole kovin helppoa.
En päivääkään.
Jos kaikki olisivat vaikka tollaset 6-kuukautta sairaslomalla jokaisen läheisen kuoleman takia sen puoli vuotta sairaslomalla, niin kun ihmisiä kuolee Suomessa vuosittain n .50600,
Silloin olettamalla, että surijoita 4 per vainaja, niin tekisi 202400 surijaa poissa työelämästä suremassa niin silloin joka vuosi menetettäisiin n 112000 työvuotta suremiseen, Äly hoi.
Jos suremisen vielä maksaa veronmaksajat, jotka eivät ole poissa töistä kun sen lauantain, kun on hautajaiset, niin kyllä on asiat niin, että haen tästä lähtien joka helvetin vainajan takia sen puoli vuotta olen päivän työssä ja taas suremaan puoleksi vuodeksi täydellä palkalla.
Näin kunnes pääsen ansaitulle eläkkeelle.
Entä jos talvisodassa yhtä vainajaa tai kadonnutta (lue kuollutta) 25904 kohden olisi jäisi laakista 4 sairaslomalle olisi sota ollut nopeasti ohi kun 25904 kaatunutta tai kadonnutta ja jokaista kohden 4 surijaa sairaslomalla 103616 sotilasta.
Tietysti vielä viimeiset n. 100000 puoli vuotta sen jälkeen kun tämän suremistavan mukaan sota olisi ollut aika nopeasti ohi .
Olisi loppuneet kuolevat ennen kuin surijat.
Molemmat vanhempani on kuolleet. Olin molempien kohdalla saikulla 3 päivää, lähinnä käytännönasioiden järjestelyissä, mutta myös hyvästellyt kappelissa ja laittanut kukat arkkuun. Kummitytön kuollessa päivän. Ystäväperheen kuollessa tsunamissa olin joululomalla muutenkin. Olen asiakaspalveluammatissa. Olen suurut ja itkenyt kotona ja hautajaisissa. Minusta on ollut sopivampaa palata töihin noin pian, on muuta ajateltavaa ja saa arjesta kiinni. On kuitenkin ollut oma perhe ja lapset, jotka tarvitsevat minua. Elämän on kuitenkin jatkuttava, ei ole hyvä jäädä suruun liikaa kiinni.
Mä en edes tajunnut hakea mitään sairaslomaa, kun mun lähiomainen kuoli (olin 25 v.). Kävin silloin iltakoulua, ja täytyy kyllä sanoa etten muista kuoleman jälkeisestä puolesta vuodesta yhtään mitään.
Lääkärit antavat sairauslomaa, koska osa meistä tulee työkyvyttömäksi omaisen kuoleman vuoksi. Minä lomailin 6 kk:tta, kävin surun läpi pohjamutia myöten. Varo, ettei suru kosketa sinua, vai koskettaako mikään, oletko edes ihminen?