Lue keskustelun säännöt.
Miksi toisilla on helppo elämä ja toisten niskaan kertyy aina vain uutta p*skaa??
12.03.2019 |
Ootteko huomannut saman? Toisilla elämä sujuu iloisesti radallaan ilman suurempaa draamaa ja toisilla sit tuntuu, et astuvat aina vaan uudelleen paskaan?
Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja ihmettelen, että miksi? Mitä olen tehnyt väärin, että elämä on yhtä taistelua? Hetken saattaa olla seesteistä ja sit taas uus paskamyrsky nousee..
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kroonisista valittajista sitä mieltä että useimmat yksinkertaisesti pelkäävät. On helpompi haukkua ja valittaa kuin muuttaa elämänsä.
Mun sisko valitti kroonisesti työpaikastaan, miten työntekijöitä kohdellaan huonosti, kaikki oli yhtä paskaa ja jokainen päivä samanlainen. Näin vuosikausia. Sanoin aina että mikset etsi uutta paikkaa, ala on sellainen että töitä löytyy etelästä pohjoiseen, ja hän itse on velaton ja lapseton, vapaa kokeilemaan muutakin. Jankkasin sitä aikani, lopulta hän pelosta jäykkänä suostui kokeilemaan työtä toisessa paikassa. Ei ollut hyvä, ei viihtynyt, joten haki takaisin vanhaan ja pääsikin. Ja sama iänikuinen ruikutus jatkuu. Päättelen että se on osa hänen elämänsä sisältöä että saa haukkua. Siitä jotenkin katkerasti nauttii. Miksi hän muuten olisi palannut samaan?
Nyt hän tekee töitä osa-aikaisesti ja tuntuu pärjäävän, reissaa usein miehensä kanssa. Ja auta armias että on edelleen vihainen työpaikalleen ja Suomen poliittiselle systeemille joka potkii päähän hänenkaltaisiaan... :D
Kuulostaa jonkinlaisilta mielenterveysongelmilta. Toiminnallinen masentunut saattaa esimerkiksi käyttäytyä juuri noin. Kannattaisi yrittää ohjata siskoa hakemaan itselleen apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.[/quote
Täällä ollaan, kaulaa myöten syöpähoidoissa. Reilut kaksi kuukautta sitten tehty diagnoosi ja hoidot aloitettu. Nyt minun pitäisi ryömiä kurassa ja maantien pölyssä. Repiä hiuksiani ja ulvoa. Syyttää yhteiskuntaa ja niitä jotka ovat terveitä? Mitä hittoa se hyödyttäisi? Millä lailla oma tilanteeni siitä kevenisi ja paranisi?
Ei kuulepas, kyllä se on oma asenne ja tahto joka pelaa suurinta roolia. Kukaan, ei yksikään ihminen tässä maailmassa pääse elämänsä läpi ilman vastoinkäymisiä! Ei sellaista Hannu Hanhea ole. Jonkun kohdalle tulee syöpä (esim.minun), jonkun toisen kohdalle lottovoitto. Mitä hyödyn ja saan siitä, että kiljun epäoikeudenmukaisuutta ja syljen katkeruutta niiden päälle joita onnistaa? Paljonko se parantaa minun oloani? On täysin minun omalla vastuullani tehdä elämästäni paras mahdollinen, niillä eväillä jotka sattuu saamaan. On paljon helpompi ja kevyempi elää, kun osaa iloita siitä vähästä mitä on, kuin kieriä katkeruuden myrkyssa niitä kohtaan joilla on enemmän.
Ja mitä sairauteeni tulee, totta kai minua pelottaa välillä ihan kamalasti. Mutta minun on pakko katsoa valoisaan päin, en mitenkään jaksa jos tuijotan pimeään kellariin. Eikä se aina helppoa ole.
Hyvin sanottu! Voimia sulle, sinunlaisiasi tarvitaan tässä maailmassa, ja varsinkin tässä maassa, ennemmänkin. Toivon sydämeni pohjasta sinulle paranemista sairaudestasi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, Vuosia olen yrittänyt asennoitua niin, että universumissa on jonkinlainen vaaka ja joku päivä se vaaka kallistuu sinne parempaan suuntaan, mutta vielä ei ainakaan niin ole käynyt.
Itse olen jostain syystä tajuttoman huono-onninen ihminen. Pusken aina kyllä eteenpäin, enkä jää vollottamaan marttyyrimaisesti, mutta silti seuraava kuoppa tulee heti vastaan. Kaikki mitä teen - menee mönkään. Kai olen jotenkin viallinen/paha ihminen, joka ansaitsee tämän kaiken. En oikein keksi muutakaan selitystä.
Juuri eilen kysyin mieheltä että "onko asenteessani jotain vikaa, vai olenko sinun mielestäsi oikeasti kokenut liikaa epäonnea?" ja mies vain totesi siihen, ettei asenteessani ole hänen mielestään mitään vikaa ja jostain syystä se epäonni kasautuu tähän suuntaan.
Kerro näitä epäonnen tilanteita. Entä vastaavasti niitä, joissa olet ollut onnekas
En oikein muista mitään suurta onnekkuutta. Lapsuudesta asti epäonni on ollut läsnä. Alkoholistiperhe, muutto kotoa 15-vuotiaana..
Esimerkiksi tänä vuonna tapahtunutta - sairastuin kroonisesti, isä kuoli ja heti perään YT:t - työttömyys - auto rikki- asuntoon pakollinen remontti - tästä johtuen asunnon myynti, koska ei varaa enää.
Sanotaanko näin, että aina saanut _rämpiä_ elämänsä eteen :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kroonisista valittajista sitä mieltä että useimmat yksinkertaisesti pelkäävät. On helpompi haukkua ja valittaa kuin muuttaa elämänsä.
Mun sisko valitti kroonisesti työpaikastaan, miten työntekijöitä kohdellaan huonosti, kaikki oli yhtä paskaa ja jokainen päivä samanlainen. Näin vuosikausia. Sanoin aina että mikset etsi uutta paikkaa, ala on sellainen että töitä löytyy etelästä pohjoiseen, ja hän itse on velaton ja lapseton, vapaa kokeilemaan muutakin. Jankkasin sitä aikani, lopulta hän pelosta jäykkänä suostui kokeilemaan työtä toisessa paikassa. Ei ollut hyvä, ei viihtynyt, joten haki takaisin vanhaan ja pääsikin. Ja sama iänikuinen ruikutus jatkuu. Päättelen että se on osa hänen elämänsä sisältöä että saa haukkua. Siitä jotenkin katkerasti nauttii. Miksi hän muuten olisi palannut samaan?
Nyt hän tekee töitä osa-aikaisesti ja tuntuu pärjäävän, reissaa usein miehensä kanssa. Ja auta armias että on edelleen vihainen työpaikalleen ja Suomen poliittiselle systeemille joka potkii päähän hänenkaltaisiaan... :D
Kuulostaa jonkinlaisilta mielenterveysongelmilta. Toiminnallinen masentunut saattaa esimerkiksi käyttäytyä juuri noin. Kannattaisi yrittää ohjata siskoa hakemaan itselleen apua.
Ei, kyllä tuo on jollain vaan asennevamma ja/si luonteenpiirre. Tunnistan samaa omassa suvussa.
Vierailija kirjoitti:
On tullut myös huomattua, että onni suosii usein näitä entisiä koulukiusaajia ym. keplottelijoita joilla ei todellakaan ole puhtoinen sydän. On se jännä.
Suurimmalla osalla mun peruskoulun kiusaajista menee päin peetä, mutta kaikilla amk-kiusaajilla taas pyyhkii hyvin liukkaasti. Amiksessa ja korkeakouluissa on enemmän hyötyä narsistisesta persoonasta harjoittelu- ja sitä kautta työpaikkojen saannissa. Myös opettajia hurmaamalla voi saada paremman arvosanan mitä oikeasti ansaitsisi. Omalla kurssilla pahimman kiusaajan aivan susipaska oppari sai vitosen mikä on siis paras arvosana, ja hänestä tuli myöhemmin lastensuojelun sosionomi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, Vuosia olen yrittänyt asennoitua niin, että universumissa on jonkinlainen vaaka ja joku päivä se vaaka kallistuu sinne parempaan suuntaan, mutta vielä ei ainakaan niin ole käynyt.
Itse olen jostain syystä tajuttoman huono-onninen ihminen. Pusken aina kyllä eteenpäin, enkä jää vollottamaan marttyyrimaisesti, mutta silti seuraava kuoppa tulee heti vastaan. Kaikki mitä teen - menee mönkään. Kai olen jotenkin viallinen/paha ihminen, joka ansaitsee tämän kaiken. En oikein keksi muutakaan selitystä.
Juuri eilen kysyin mieheltä että "onko asenteessani jotain vikaa, vai olenko sinun mielestäsi oikeasti kokenut liikaa epäonnea?" ja mies vain totesi siihen, ettei asenteessani ole hänen mielestään mitään vikaa ja jostain syystä se epäonni kasautuu tähän suuntaan.
Kerro näitä epäonnen tilanteita. Entä vastaavasti niitä, joissa olet ollut onnekas
En oikein muista mitään suurta onnekkuutta. Lapsuudesta asti epäonni on ollut läsnä. Alkoholistiperhe, muutto kotoa 15-vuotiaana..
Esimerkiksi tänä vuonna tapahtunutta - sairastuin kroonisesti, isä kuoli ja heti perään YT:t - työttömyys - auto rikki- asuntoon pakollinen remontti - tästä johtuen asunnon myynti, koska ei varaa enää.
Sanotaanko näin, että aina saanut _rämpiä_ elämänsä eteen :)
Sulla oli kuitenkin mies? Hyväkin? Onko lapsia? Ystäviä? Harrastuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
Miten selität, että jotkut rankkojakin asioita läpi käyneet, esim. niitä syöpähoitoja kokeneet, silti onnistuvat säilyttämään valoisuutensa ja positiivisuutensa? Olisko se kuitenkin se asenne mikä ratkaisee. Jokaisella ihmisellä on se oma ristinsä ja omaat murheensa, eikä kaikkea näytetä päälle päin. Vain tyhmä ja katkera väittää että toisen elämä olisi helpompi kuin toisen.
Ihmisen luontainen temperamentti on erilainen. Se asennekaan ei ole siis omaa tekoa, vaan saatu syntymässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kroonisista valittajista sitä mieltä että useimmat yksinkertaisesti pelkäävät. On helpompi haukkua ja valittaa kuin muuttaa elämänsä.
Mun sisko valitti kroonisesti työpaikastaan, miten työntekijöitä kohdellaan huonosti, kaikki oli yhtä paskaa ja jokainen päivä samanlainen. Näin vuosikausia. Sanoin aina että mikset etsi uutta paikkaa, ala on sellainen että töitä löytyy etelästä pohjoiseen, ja hän itse on velaton ja lapseton, vapaa kokeilemaan muutakin. Jankkasin sitä aikani, lopulta hän pelosta jäykkänä suostui kokeilemaan työtä toisessa paikassa. Ei ollut hyvä, ei viihtynyt, joten haki takaisin vanhaan ja pääsikin. Ja sama iänikuinen ruikutus jatkuu. Päättelen että se on osa hänen elämänsä sisältöä että saa haukkua. Siitä jotenkin katkerasti nauttii. Miksi hän muuten olisi palannut samaan?
Nyt hän tekee töitä osa-aikaisesti ja tuntuu pärjäävän, reissaa usein miehensä kanssa. Ja auta armias että on edelleen vihainen työpaikalleen ja Suomen poliittiselle systeemille joka potkii päähän hänenkaltaisiaan... :D
Kuulostaa jonkinlaisilta mielenterveysongelmilta. Toiminnallinen masentunut saattaa esimerkiksi käyttäytyä juuri noin. Kannattaisi yrittää ohjata siskoa hakemaan itselleen apua.
Ei, kyllä tuo on jollain vaan asennevamma ja/si luonteenpiirre. Tunnistan samaa omassa suvussa.
Hoitamaton masennus on todella yleinen ongelma. Se siirtyy monesti perheissä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menestyminen on paljon itsestä kiinni.
Esimerkiksi otan puolisoni.
Hän on mitä surkeimmista oloista. Hän syntyi köyhään perheeseen, köyhään itäsuomalaiseen kuntaan, melko syrjäiseen kylään. Molemmat vanhemmat täysin kouluttamattomia. Isä juoppo, joka kuoli viinaan nuorella iällä. Perheessä väkivaltaa. Äidillä uusi puoliso, jonka kanssa hankaluuksia. Ahdas asunto, kotona rauhatonta, ei edes omaa huonetta. Mt-ongelmia.
Mitä puolisoni teki? Pärjäsi koulussa kaikesta tästä huolimatta hyvin. Meni yliopistoon. Pärjäsi hyvin. Meni naimisiin. Pärjäsi työelämässä. Kotoa muuton jälkeen hänen elämässään on ollut suunta ylöspäin koko ajan.
Meillä menee hyvin. On oma koti, terveet lapset, sijoitusvarallisuutta ja pääomatuloja, vakituiset työpaikat omalla alalla, kesämökki, autot, kaikki, mitä elämään tarvitaan.
Huonoistakin lähtökohdista lähtevä voi pärjätä jos on sitä ns. sisua.
On niin onnekas, että lahjoja, riittävän vahva ettei mielenterveys ainakaan heti hajoa, ehkä jossain on ollut joku joka joskus on kannustanut... Jokainen tarvitsee ripauksen onnea päästäkseen eteenpäin.
"Onnella" tai "lahjoilla" ei ole opintomenestyksen kanssa juurikaan tekemistä. Työn tekeminen ja sisukkuus selittävät 99% opintomenestyksestä, myös puolisoni osalta. Hän oli yksinkertaisesti erittäin ahkera jo pienestä pitäen. Sen verran "onnea" hänellä on ollut, että hän ei ole joutunut kärsimään oppimishäiriöistä, vammoista tms.
Hänellä on ollut myös mt-ongelmia, ja katkeaminen on ollut lähellä. Onneksi yhteiskunnan tarjoamaa niukkaa apua oli tarjolla juuri oikealla hetkellä. Tässä hänellä on ollut pieni onnenkantamoinen.
Hyvin niukkoja ripauksia "onnea" hänen elämäntarinassaan on.
Ennemminkin hän on omista lähtökohdistaan kehittynyt sisukkaaksi, hänellä on resilienssiä, sitkeyttä.. you name it. Pieni epäonni ei häntä kaada.
Toisaalta hän on oman elämän suunnittelussa ollut poikkeuksellisen tarkka: hänen on ollut pakko olla säästäväinen, ja hän on omalla toiminnallaan pyrkinyt aina minimoimaan kaikki pienetkin uhka- tai epävarmuustekijät, eli ei tosiaankaan ole lähtenyt reppureissaamaan johonkin Laosin viidakkoon tms.
Laitapa lähdettä tuolle opintomenestyksen prosenttilukemalle eli mukaasi 99% johtuu ahkeruudesta ja sinnikkyydestä. Taisit kiskoa sen hatustasi, eikö totta? Eihän tuo pidä paikkansa alkuunkaan.
Kyllä ihmisillä on paljon synnynnäisiä eroja kyvyssä oppia uusia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
Miten selität, että jotkut rankkojakin asioita läpi käyneet, esim. niitä syöpähoitoja kokeneet, silti onnistuvat säilyttämään valoisuutensa ja positiivisuutensa? Olisko se kuitenkin se asenne mikä ratkaisee. Jokaisella ihmisellä on se oma ristinsä ja omaat murheensa, eikä kaikkea näytetä päälle päin. Vain tyhmä ja katkera väittää että toisen elämä olisi helpompi kuin toisen.
Ihmisen luontainen temperamentti on erilainen. Se asennekaan ei ole siis omaa tekoa, vaan saatu syntymässä.
Temperamentti ja asenne ovat eri asioita. Sitähän te uhriutujat haluatte väittää, ettei mikään ole hallittavissa, vaan kaikki on ulkopuolelta tulevaa. Minä tein tietoisesti töitä sen eteen, että sain "perityn" ja opitun asenneongelman pois, joten tiedän mistä puhun. Olin elänyt ympäristössä, jossa kaikki oli aina huonosti (vaikka mikään ei oikeasti ollut, peruselämää huolineen). Sitten törmäsin ihmiseen, jolla oli oikeasti rankkoja kokemuksia, mutta porskutti eteenpäin onnellisen oloisena. Halusin tietää enemmän. Se oli minun herätykseni: kumman polun valitsen. Ja ensimmäistä kertaa tajusin, että todella voin valita itse.
Voitte vaan kuvitella sen vitutuksen määrän, mikä näillä sukulaisilla nykyään on, kun näen asiat valoisammin! Heidän elämiin en puutu mitenkään, eli siitä ei ole kyse että yrittäisin jotenkin kontrolloida heidän elämäänsä. Mut ainoastaan se että olen onnellisempi näin, ottaa rajusti päähän. Se on kans yks yhdistävä piirre nimittäin näillä valittajilla: kaikkien pitäis rypeä samassa kurjuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on oma asenne. Jotkut saavat aikaan ongelman ongelmattomuudestakin.
Positiivisella asenteella ja realiteetillä henkilö ei jää tuleen makaamaan ja valittamaan, vaan menee eteenpäin, eikä takerru lillukanvarsiin.
Ja kyllähän sen huomaa tälläkin palstalla, kuinka jotkut oikein kylpevät, kun joka ikisestä asiasta jaksetaan valittaa ja nähdään kaikki kielteisenä ja yleensä syy vierittää toisten syyksi, kun ei haluta kantaa vastuuta elämästään.
Mitä ajattelet ihmisestä, joka esimerkiksi traumaattisen lapsuuden takia sairastuu dissosiaatiohäiriöön? Muisti ei toimi, kun persoona on monessa osassa. Mitä sanoisit tällaiselle ihmiselle? Sanoisitko, että hän valittaa turhasta?
Mutta mitä siinä tilanteessa valittaminen tai murehtiminen auttaa? Ja usein suurin osa ihmisistä murehtii vielä sellaisia asioita, jotka eivät ole tapahtuneet, vaan saattavat tapahtua. Eikö avun hakeminen ja tiedon hankkiminen olisi hyödyllisempää? Ja anteeksianto.
En vähättele traumaattisen lapsen kokemusta, kun oma lapsuuskin on ollut sellainen, mutta minulle paraminen alkoi anteeksiannosta ja ymmärryksestä kohdata niin omat kuin läheistenkin vahvuudet ja heikkoudet ihmisenä.
Ja miten minun vanhemmat edes olisivat pystynyt tarjoamaan paremman lapsuuden kun heidän oma lapsuus oli sodan kauhuuksien ja julmuuksien keskellä.
Puhumattakaan isovanhemmista, kun ukki oli eturintamalla joukkueenjohtajana 5v ja mummi lottana haavoittuneiden keskellä sh.
Ja jokainen vanhempi yrittää kasvattaa niillä eväillä mitä on käytettävissä ja siinä ympäristössä ja vastuu on jokaisen itse kannettava omasta elämästään ja yritettävä hakea apua ja siihen meidän sukupolvella on erinomaiset mahdollisuudet. Jo pelkästään teknologian avulla saa vertaistukea ja tietoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
Miten selität, että jotkut rankkojakin asioita läpi käyneet, esim. niitä syöpähoitoja kokeneet, silti onnistuvat säilyttämään valoisuutensa ja positiivisuutensa? Olisko se kuitenkin se asenne mikä ratkaisee. Jokaisella ihmisellä on se oma ristinsä ja omaat murheensa, eikä kaikkea näytetä päälle päin. Vain tyhmä ja katkera väittää että toisen elämä olisi helpompi kuin toisen.
Ihmisen luontainen temperamentti on erilainen. Se asennekaan ei ole siis omaa tekoa, vaan saatu syntymässä.
Temperamentti ja asenne ovat eri asioita. Sitähän te uhriutujat haluatte väittää, ettei mikään ole hallittavissa, vaan kaikki on ulkopuolelta tulevaa. Minä tein tietoisesti töitä sen eteen, että sain "perityn" ja opitun asenneongelman pois, joten tiedän mistä puhun. Olin elänyt ympäristössä, jossa kaikki oli aina huonosti (vaikka mikään ei oikeasti ollut, peruselämää huolineen). Sitten törmäsin ihmiseen, jolla oli oikeasti rankkoja kokemuksia, mutta porskutti eteenpäin onnellisen oloisena. Halusin tietää enemmän. Se oli minun herätykseni: kumman polun valitsen. Ja ensimmäistä kertaa tajusin, että todella voin valita itse.
Voitte vaan kuvitella sen vitutuksen määrän, mikä näillä sukulaisilla nykyään on, kun näen asiat valoisammin! Heidän elämiin en puutu mitenkään, eli siitä ei ole kyse että yrittäisin jotenkin kontrolloida heidän elämäänsä. Mut ainoastaan se että olen onnellisempi näin, ottaa rajusti päähän. Se on kans yks yhdistävä piirre nimittäin näillä valittajilla: kaikkien pitäis rypeä samassa kurjuudessa.
Miksi pitäisi elää joko niin, että mikään ei ikinä haittaa tai niin, että kaikki on aina ongelma? Itse haluaisin elää sellaista elämää, jossa on tilaa monenlaisille tunteille. On ok, että on joskus huono päivä ja on ok, että on joskus huono päivä. Kaikenlaiset tunteet ja ajatukset kuuluvat elämään. Ei tarvitse olla joka hetki reipas. Se ei tee ihmisestä uhriutujaa, vaan inhimillisen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihana ystävä, ahkera, tunnollinen, kiltti, hyvä äiti ja puoliso. Ensin mies teki itsemurhan, sitten poika. Tämä ystävä tönäistiin tahallaan liikkuvaa metrojunaa päin raskaana ollessaan. On loukkaavaa väittää, että kaikki olisi vain "omista valinnoista kiinni", mutta monopoliteorian käytännössä todeksi osoittavat hyväosaiset jauhavat sitä vuodesta toiseen. Se hyväosaisuus kun alkaa vähitellen tuntua ansaitulta ja itse aiheutetulta, vaikka on pelkkää sattumaa. Se tekee omahyväiseksi, jos ihminen on luonteeltaan surkea ja kyvytön itsekritiikkiin ja realiteettien tajuamiseen. Kun sokeutuu itselleen, alkaa myös kuvitella, että ne, joilla menee heikosti, ovat ihan itse aiheuttaneet sen.
Olipa harvinaisen hyvin sanottu. Varsinkin tuo hyväosaisten asenne.
Jos syntyy ökyrikkaaseen perheeseen, senkin monet kokevat jostain syystä - asenteesta päätellen - omaksi ansiokseen. En tajua millä logiikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
Miten selität, että jotkut rankkojakin asioita läpi käyneet, esim. niitä syöpähoitoja kokeneet, silti onnistuvat säilyttämään valoisuutensa ja positiivisuutensa? Olisko se kuitenkin se asenne mikä ratkaisee. Jokaisella ihmisellä on se oma ristinsä ja omaat murheensa, eikä kaikkea näytetä päälle päin. Vain tyhmä ja katkera väittää että toisen elämä olisi helpompi kuin toisen.
Ihmisen luontainen temperamentti on erilainen. Se asennekaan ei ole siis omaa tekoa, vaan saatu syntymässä.
Temperamentti ja asenne ovat eri asioita. Sitähän te uhriutujat haluatte väittää, ettei mikään ole hallittavissa, vaan kaikki on ulkopuolelta tulevaa. Minä tein tietoisesti töitä sen eteen, että sain "perityn" ja opitun asenneongelman pois, joten tiedän mistä puhun. Olin elänyt ympäristössä, jossa kaikki oli aina huonosti (vaikka mikään ei oikeasti ollut, peruselämää huolineen). Sitten törmäsin ihmiseen, jolla oli oikeasti rankkoja kokemuksia, mutta porskutti eteenpäin onnellisen oloisena. Halusin tietää enemmän. Se oli minun herätykseni: kumman polun valitsen. Ja ensimmäistä kertaa tajusin, että todella voin valita itse.
Voitte vaan kuvitella sen vitutuksen määrän, mikä näillä sukulaisilla nykyään on, kun näen asiat valoisammin! Heidän elämiin en puutu mitenkään, eli siitä ei ole kyse että yrittäisin jotenkin kontrolloida heidän elämäänsä. Mut ainoastaan se että olen onnellisempi näin, ottaa rajusti päähän. Se on kans yks yhdistävä piirre nimittäin näillä valittajilla: kaikkien pitäis rypeä samassa kurjuudessa.
Miksi pitäisi elää joko niin, että mikään ei ikinä haittaa tai niin, että kaikki on aina ongelma? Itse haluaisin elää sellaista elämää, jossa on tilaa monenlaisille tunteille. On ok, että on joskus huono päivä ja on ok, että on joskus huono päivä. Kaikenlaiset tunteet ja ajatukset kuuluvat elämään. Ei tarvitse olla joka hetki reipas. Se ei tee ihmisestä uhriutujaa, vaan inhimillisen.
- On joskus huono päivästä ja joskus hyvä päivä.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin ihan jokaisen ihmisen kohdalle osuu ennemmin tai myöhemmin esim. läheisten kuolemia. Osa ei meinaa päästä niistä millään yli.
Painu nyt helvittiin siitä apina trollaamasta. Toivottavasti sut työnnetään auton alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asennekin vaikuttaa yllättävän paljon. Ja toiselle tuntuu olevan se kynnen katkeaminen suurempi draama kuin toisille esimerkiksi avioero. Jotkut ovat siis taipuvaisia kokemaan elämänsä yhdeksi paskamyrskyksi vaikka se todellisuudessa ei sitä olisikaan. Älä piehtaroi siinä paskassasi, vaan katse eteenpäin. Saatat yllättyä.
Tämä. Oma asenne vaikuttaa. Pesukone hajoaa, riippumatta omasta asenteesta, mutta mitä sen jälkeen tekee, hakeeko alkosta vinkkua ja poraa sohvan pohjalla, vai etsii pesulan tai marssii pesukonekaupoille.
Hakee uuden koneen kaupasta. Mä ainakin haen. Se on eriasia jos joku tyriny taloutensa ettei hae sitä konetta ja rahat riittää vinkkupulloon, mutta sillehän ei voida mitään.
Ole lellipentu nyt hiljaa kerrankin.
Kyllä ihmisellä pitää olla tilillä sen verran aina rahaa, että jos pesukone, telkkari tai jokin isompi menee rikki, niin sen voi käydä hakemassa kaupasta heti uuden tilalle tai auton viedä huoltoon jos sellanen on. Sellanen on normaali talous ja suurimmalla osalla sellanen talous on. Tollaset asiat on elämän ihan perusasioita.
ERI
Trollille: Tuolla on junarata. Hyppää sille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
Miten selität, että jotkut rankkojakin asioita läpi käyneet, esim. niitä syöpähoitoja kokeneet, silti onnistuvat säilyttämään valoisuutensa ja positiivisuutensa? Olisko se kuitenkin se asenne mikä ratkaisee. Jokaisella ihmisellä on se oma ristinsä ja omaat murheensa, eikä kaikkea näytetä päälle päin. Vain tyhmä ja katkera väittää että toisen elämä olisi helpompi kuin toisen.
Ihmisen luontainen temperamentti on erilainen. Se asennekaan ei ole siis omaa tekoa, vaan saatu syntymässä.
Temperamentti ja asenne ovat eri asioita. Sitähän te uhriutujat haluatte väittää, ettei mikään ole hallittavissa, vaan kaikki on ulkopuolelta tulevaa. Minä tein tietoisesti töitä sen eteen, että sain "perityn" ja opitun asenneongelman pois, joten tiedän mistä puhun. Olin elänyt ympäristössä, jossa kaikki oli aina huonosti (vaikka mikään ei oikeasti ollut, peruselämää huolineen). Sitten törmäsin ihmiseen, jolla oli oikeasti rankkoja kokemuksia, mutta porskutti eteenpäin onnellisen oloisena. Halusin tietää enemmän. Se oli minun herätykseni: kumman polun valitsen. Ja ensimmäistä kertaa tajusin, että todella voin valita itse.
Voitte vaan kuvitella sen vitutuksen määrän, mikä näillä sukulaisilla nykyään on, kun näen asiat valoisammin! Heidän elämiin en puutu mitenkään, eli siitä ei ole kyse että yrittäisin jotenkin kontrolloida heidän elämäänsä. Mut ainoastaan se että olen onnellisempi näin, ottaa rajusti päähän. Se on kans yks yhdistävä piirre nimittäin näillä valittajilla: kaikkien pitäis rypeä samassa kurjuudessa.
Ja mikähän v itun uhriutuja minä sinulle olen? Itse kerrot rypeneesi säälissä, vaikka olet viettänyt peruselämää, mutta minä en tainnut kertoa elämästäni mitään. Vaikutat katkeralta, kun vieläkin kyttäät sukulaistesi elämää ja syytät vanhempiasi "peritystä asenneongelmasta".
Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.
Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.
Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.
Vierailija kirjoitti:
On tullut myös huomattua, että onni suosii usein näitä entisiä koulukiusaajia ym. keplottelijoita joilla ei todellakaan ole puhtoinen sydän. On se jännä.
Ei suosi, olen siitä aivan varma. Elämä on kuin bumerangi, sen mitä heität maailmaan, tulee kymmenen kertaa takaisin.
Jos sinua on kiusattu, sillä on ollut jokin tarkoitus. Oletko miettinyt sitä? Onko kokemus ohjannut sinua johonkin päin? Oletko vahvempi? Olisiko sinun pitänyt nousta puolustamaan itseäsi? Joudut uudestaan aina kiusatuksi, ennenkuin opit puolustamaan itseäsi.
Kiusaajasi taas käyvät läpi omia ongelmiaan. Kiusaaminen kumpuaa pahasta olosta, ei hyvinvoiva ihminen kiusaa. Tarkoitat, että kiusaajasi ovat menestyneet? Sinä et voi tietää, kuinka rikki he ovat sisältäpäin. Usein menestyneet ihmiset elävät kulisseissa, on alkoholismia ja muita ongelmia, joita piilotellaan. Vaikka ympärillä on materiaalista hyvää, ihminen voi olla hyvin onneton. Ns. parempien perheen lapset voivat olla ihan hakoteillä, vaikka ulospäin pinnat kiiltää.
Meillä jokaisella on oma elämämme elettävänä.
Tätä tosiasiaa et voi muuttaa. Et voi olla kukaan muu. Se, miten käytät elämäsi, on sinun vastuullasi.
Koita katkaista huono karma meditoimalla tai rukoilemalla. Se on kuin pysäkki, jonne päätät jättää huonot asiat. Jätä siihen katkeruus ja viha. Olosi on keveä sen jälkeen ja voit keskittyä siihen, mikä on tehtäväsi tässä maailmassa. Se asia, miksi olet syntynyt tänne.
Kerro näitä epäonnen tilanteita. Entä vastaavasti niitä, joissa olet ollut onnekas