Miksi toisilla on helppo elämä ja toisten niskaan kertyy aina vain uutta p*skaa??

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on oma asenne. Jotkut saavat aikaan ongelman ongelmattomuudestakin.

Positiivisella asenteella ja realiteetillä henkilö ei jää tuleen makaamaan ja valittamaan, vaan menee eteenpäin, eikä takerru lillukanvarsiin.

Ja kyllähän sen huomaa tälläkin palstalla, kuinka jotkut oikein kylpevät, kun joka ikisestä asiasta jaksetaan valittaa ja nähdään kaikki kielteisenä ja yleensä syy vierittää toisten syyksi, kun ei haluta kantaa vastuuta elämästään.

Oletko itse kasvanut sosiopaattien keskellä ja menettänyt kyvyn tehdä ratkaisuja ja pelkäät ihmisiä ympärilläsi, koska sinulle on tehty pahaa lapsena?

Siinä menettää tehokkaasti elämänhallintaansa ja itseluottamustansa, kun ei missään vaiheessa saa rakkautta hyväksyntää halauksia jne.

Ei sitä noin vain hankita takaisin, toisin kuin jo lapsesta saakka rakkautta saaneet ihmiset saavat nauttia elämästään alusta saakka.

Osaatko samaistua tilanteeseeni?

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.

Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.

Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.

Minun oli kerran vaikea pidätellä naurua, kun perijäpoika selitteli, että avioehto on tehtävä ennen naimisiinmenoa, koska olisihan se nyt täysin kohtuutonta, että joku pääsisi hänen vanhempiensa omaisuuteen käsiksi tekemättä mitään sen eteen. Eipä tämä perijäpoikakaan ollut niiden eteen tehnyt mitään muuta kuin syntynyt oikeaan sukuun. Vaikea laskea tätä ihmisen omaksi ansioksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on oma asenne. Jotkut saavat aikaan ongelman ongelmattomuudestakin.

Positiivisella asenteella ja realiteetillä henkilö ei jää tuleen makaamaan ja valittamaan, vaan menee eteenpäin, eikä takerru lillukanvarsiin.

Ja kyllähän sen huomaa tälläkin palstalla, kuinka jotkut oikein kylpevät, kun joka ikisestä asiasta jaksetaan valittaa ja nähdään kaikki kielteisenä ja yleensä syy vierittää toisten syyksi, kun ei haluta kantaa vastuuta elämästään.

Mitä ajattelet ihmisestä, joka esimerkiksi traumaattisen lapsuuden takia sairastuu dissosiaatiohäiriöön? Muisti ei toimi, kun persoona on monessa osassa. Mitä sanoisit tällaiselle ihmiselle? Sanoisitko, että hän valittaa turhasta?

Mutta mitä siinä tilanteessa valittaminen tai murehtiminen auttaa? Ja usein suurin osa ihmisistä murehtii vielä sellaisia asioita, jotka eivät ole tapahtuneet, vaan saattavat tapahtua. Eikö avun hakeminen ja tiedon hankkiminen olisi hyödyllisempää? Ja anteeksianto.

En vähättele traumaattisen lapsen kokemusta, kun oma lapsuuskin on ollut sellainen, mutta minulle paraminen alkoi anteeksiannosta ja ymmärryksestä kohdata niin omat kuin läheistenkin vahvuudet ja heikkoudet ihmisenä.

Ja miten minun vanhemmat edes olisivat pystynyt tarjoamaan paremman lapsuuden kun heidän oma lapsuus oli sodan kauhuuksien ja julmuuksien keskellä.

Puhumattakaan isovanhemmista, kun ukki oli eturintamalla joukkueenjohtajana 5v ja mummi lottana haavoittuneiden keskellä sh.

Ja jokainen vanhempi yrittää kasvattaa niillä eväillä mitä on käytettävissä ja siinä ympäristössä ja vastuu on jokaisen itse kannettava omasta elämästään ja yritettävä hakea apua ja siihen meidän sukupolvella on erinomaiset mahdollisuudet. Jo pelkästään teknologian avulla saa vertaistukea ja tietoa.

Miksi pitäisi antaa anteeksi, jos kokee yhä kärsivänsä siitä mitä on tapahtunut? Elämää pystyy monesti jatkamaan vaikkei antaisi väärintekijöille anteeksi.

Jokaisen ihmisen tulisi ymmärtää, on vain oma elämänsä elettävänä. Kortit, jotka on saanut, niillä pitää pelata.

Koskaan ei voi lopulta tietää, mitä toinen ihminen tuntee ja kokee, ja mitkä hänen perimmäiset motiivinsa ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tullut myös huomattua, että onni suosii usein näitä entisiä koulukiusaajia ym. keplottelijoita joilla ei todellakaan ole puhtoinen sydän. On se jännä.

Ei suosi, olen siitä aivan varma. Elämä on kuin bumerangi, sen mitä heität maailmaan, tulee kymmenen kertaa takaisin.

Jos sinua on kiusattu, sillä on ollut jokin tarkoitus. Oletko miettinyt sitä? Onko kokemus ohjannut sinua johonkin päin? Oletko vahvempi? Olisiko sinun pitänyt nousta puolustamaan itseäsi? Joudut uudestaan aina kiusatuksi, ennenkuin opit puolustamaan itseäsi.

Kiusaajasi taas käyvät läpi omia ongelmiaan. Kiusaaminen kumpuaa pahasta olosta, ei hyvinvoiva ihminen kiusaa. Tarkoitat, että kiusaajasi ovat menestyneet? Sinä et voi tietää, kuinka rikki he ovat sisältäpäin. Usein menestyneet ihmiset elävät kulisseissa, on alkoholismia ja muita ongelmia, joita piilotellaan. Vaikka ympärillä on materiaalista hyvää, ihminen voi olla hyvin onneton. Ns. parempien perheen lapset voivat olla ihan hakoteillä, vaikka ulospäin pinnat kiiltää.

Meillä jokaisella on oma elämämme elettävänä.

Tätä tosiasiaa et voi muuttaa. Et voi olla kukaan muu. Se, miten käytät elämäsi, on sinun vastuullasi.

Koita katkaista huono karma meditoimalla tai rukoilemalla. Se on kuin pysäkki, jonne päätät jättää huonot asiat. Jätä siihen katkeruus ja viha. Olosi on keveä sen jälkeen ja voit keskittyä siihen, mikä on tehtäväsi tässä maailmassa. Se asia, miksi olet syntynyt tänne.

Ei perkele mitä höpinää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkin ihan jokaisen ihmisen kohdalle osuu ennemmin tai myöhemmin esim. läheisten kuolemia. Osa ei meinaa päästä niistä millään yli.

Painu nyt helvittiin siitä apina trollaamasta. Toivottavasti sut työnnetään auton alle.

Pitäisikö minun jättää oma elämäni elämättä ja valittaa sydämeni kyllyydestä, kun molemmat vanhempani kuolivat autoonnettomuudessa rattijuopon takia, kun olin 12v ja veljeni 8v. Ja jouduttiin muuttamaan laitokseen, kun vanhemmilta ei jäänyt mitään omaisuutta, jonka turvin olisi pystytty elämään. Olin jotain 17v kun muutettiin omaan asuntoon ja jouduin huolehtimaan vielä 13v pikkuveljestä, ilman sukulaisten apua.

Ja elämä on kantanut, kun itse on ollut pakko ottaa vastuu elämästä tai vaihtoehtona piehtaroida tuskassa ja syyttää muita katkerana, jolloin jää omakin elämä elämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.

Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.

Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.

Minun oli kerran vaikea pidätellä naurua, kun perijäpoika selitteli, että avioehto on tehtävä ennen naimisiinmenoa, koska olisihan se nyt täysin kohtuutonta, että joku pääsisi hänen vanhempiensa omaisuuteen käsiksi tekemättä mitään sen eteen. Eipä tämä perijäpoikakaan ollut niiden eteen tehnyt mitään muuta kuin syntynyt oikeaan sukuun. Vaikea laskea tätä ihmisen omaksi ansioksi.

Mutta sehän ei ole sinun asiasi? Kannattaa miettiä vain omaa talouttasi, et kostu mitään muiden rahojen miettimisellä. Ainoastaan sinusta tulee katkerampi ja kateellisempi ja paha olo lisääntyy. Tämä myös vaikeuttaa olemistasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tullut myös huomattua, että onni suosii usein näitä entisiä koulukiusaajia ym. keplottelijoita joilla ei todellakaan ole puhtoinen sydän. On se jännä.

Ei suosi, olen siitä aivan varma. Elämä on kuin bumerangi, sen mitä heität maailmaan, tulee kymmenen kertaa takaisin.

Jos sinua on kiusattu, sillä on ollut jokin tarkoitus. Oletko miettinyt sitä? Onko kokemus ohjannut sinua johonkin päin? Oletko vahvempi? Olisiko sinun pitänyt nousta puolustamaan itseäsi? Joudut uudestaan aina kiusatuksi, ennenkuin opit puolustamaan itseäsi.

Kiusaajasi taas käyvät läpi omia ongelmiaan. Kiusaaminen kumpuaa pahasta olosta, ei hyvinvoiva ihminen kiusaa. Tarkoitat, että kiusaajasi ovat menestyneet? Sinä et voi tietää, kuinka rikki he ovat sisältäpäin. Usein menestyneet ihmiset elävät kulisseissa, on alkoholismia ja muita ongelmia, joita piilotellaan. Vaikka ympärillä on materiaalista hyvää, ihminen voi olla hyvin onneton. Ns. parempien perheen lapset voivat olla ihan hakoteillä, vaikka ulospäin pinnat kiiltää.

Meillä jokaisella on oma elämämme elettävänä.

Tätä tosiasiaa et voi muuttaa. Et voi olla kukaan muu. Se, miten käytät elämäsi, on sinun vastuullasi.

Koita katkaista huono karma meditoimalla tai rukoilemalla. Se on kuin pysäkki, jonne päätät jättää huonot asiat. Jätä siihen katkeruus ja viha. Olosi on keveä sen jälkeen ja voit keskittyä siihen, mikä on tehtäväsi tässä maailmassa. Se asia, miksi olet syntynyt tänne.

Ei perkele mitä höpinää.

Niin, kommenttisi on mielenkiintoinen, kun se on niin aito. Mikä asia sinusta on tuossa höpinää, pystytkö avaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.

Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.

Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.

Minun oli kerran vaikea pidätellä naurua, kun perijäpoika selitteli, että avioehto on tehtävä ennen naimisiinmenoa, koska olisihan se nyt täysin kohtuutonta, että joku pääsisi hänen vanhempiensa omaisuuteen käsiksi tekemättä mitään sen eteen. Eipä tämä perijäpoikakaan ollut niiden eteen tehnyt mitään muuta kuin syntynyt oikeaan sukuun. Vaikea laskea tätä ihmisen omaksi ansioksi.

Mutta sehän ei ole sinun asiasi? Kannattaa miettiä vain omaa talouttasi, et kostu mitään muiden rahojen miettimisellä. Ainoastaan sinusta tulee katkerampi ja kateellisempi ja paha olo lisääntyy. Tämä myös vaikeuttaa olemistasi.

Minusta on koomista, jos ihminen ei huomaa oman ajattelutapansa ilmiselvää epäloogisuutta. Olen luonteeltani tarkkailija, minusta on kiinnostavaa tehdä havaintoja ihmisistä. Ei tämä kateellisuuteen liity. Jonain päivänä ehkä siirrän näitä hetkiä kirjan muotoon. Tällä hetkellä kerään siihen inspiraatiota.

Elämä on sisäinen kokemus. Ulkoapäin ei voi tietää, miten kukin oman elämänsä kokee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on oma asenne. Jotkut saavat aikaan ongelman ongelmattomuudestakin.

Positiivisella asenteella ja realiteetillä henkilö ei jää tuleen makaamaan ja valittamaan, vaan menee eteenpäin, eikä takerru lillukanvarsiin.

Ja kyllähän sen huomaa tälläkin palstalla, kuinka jotkut oikein kylpevät, kun joka ikisestä asiasta jaksetaan valittaa ja nähdään kaikki kielteisenä ja yleensä syy vierittää toisten syyksi, kun ei haluta kantaa vastuuta elämästään.

Mitä ajattelet ihmisestä, joka esimerkiksi traumaattisen lapsuuden takia sairastuu dissosiaatiohäiriöön? Muisti ei toimi, kun persoona on monessa osassa. Mitä sanoisit tällaiselle ihmiselle? Sanoisitko, että hän valittaa turhasta?

Mutta mitä siinä tilanteessa valittaminen tai murehtiminen auttaa? Ja usein suurin osa ihmisistä murehtii vielä sellaisia asioita, jotka eivät ole tapahtuneet, vaan saattavat tapahtua. Eikö avun hakeminen ja tiedon hankkiminen olisi hyödyllisempää? Ja anteeksianto.

En vähättele traumaattisen lapsen kokemusta, kun oma lapsuuskin on ollut sellainen, mutta minulle paraminen alkoi anteeksiannosta ja ymmärryksestä kohdata niin omat kuin läheistenkin vahvuudet ja heikkoudet ihmisenä.

Ja miten minun vanhemmat edes olisivat pystynyt tarjoamaan paremman lapsuuden kun heidän oma lapsuus oli sodan kauhuuksien ja julmuuksien keskellä.

Puhumattakaan isovanhemmista, kun ukki oli eturintamalla joukkueenjohtajana 5v ja mummi lottana haavoittuneiden keskellä sh.

Ja jokainen vanhempi yrittää kasvattaa niillä eväillä mitä on käytettävissä ja siinä ympäristössä ja vastuu on jokaisen itse kannettava omasta elämästään ja yritettävä hakea apua ja siihen meidän sukupolvella on erinomaiset mahdollisuudet. Jo pelkästään teknologian avulla saa vertaistukea ja tietoa.

Miksi pitäisi antaa anteeksi, jos kokee yhä kärsivänsä siitä mitä on tapahtunut? Elämää pystyy monesti jatkamaan vaikkei antaisi väärintekijöille anteeksi.

Ihan itsensä takia. Se vapauttaa katkeruudelta ja vihalta, jolloin voi omia voimavaroja käyttää hyödyllisemmin.

Katkeruus ja viha, jos mikä syö ihmistä ja on este eheytymiseen ja onnellisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on oma asenne. Jotkut saavat aikaan ongelman ongelmattomuudestakin.

Positiivisella asenteella ja realiteetillä henkilö ei jää tuleen makaamaan ja valittamaan, vaan menee eteenpäin, eikä takerru lillukanvarsiin.

Ja kyllähän sen huomaa tälläkin palstalla, kuinka jotkut oikein kylpevät, kun joka ikisestä asiasta jaksetaan valittaa ja nähdään kaikki kielteisenä ja yleensä syy vierittää toisten syyksi, kun ei haluta kantaa vastuuta elämästään.

Mitä ajattelet ihmisestä, joka esimerkiksi traumaattisen lapsuuden takia sairastuu dissosiaatiohäiriöön? Muisti ei toimi, kun persoona on monessa osassa. Mitä sanoisit tällaiselle ihmiselle? Sanoisitko, että hän valittaa turhasta?

Mutta mitä siinä tilanteessa valittaminen tai murehtiminen auttaa? Ja usein suurin osa ihmisistä murehtii vielä sellaisia asioita, jotka eivät ole tapahtuneet, vaan saattavat tapahtua. Eikö avun hakeminen ja tiedon hankkiminen olisi hyödyllisempää? Ja anteeksianto.

En vähättele traumaattisen lapsen kokemusta, kun oma lapsuuskin on ollut sellainen, mutta minulle paraminen alkoi anteeksiannosta ja ymmärryksestä kohdata niin omat kuin läheistenkin vahvuudet ja heikkoudet ihmisenä.

Ja miten minun vanhemmat edes olisivat pystynyt tarjoamaan paremman lapsuuden kun heidän oma lapsuus oli sodan kauhuuksien ja julmuuksien keskellä.

Puhumattakaan isovanhemmista, kun ukki oli eturintamalla joukkueenjohtajana 5v ja mummi lottana haavoittuneiden keskellä sh.

Ja jokainen vanhempi yrittää kasvattaa niillä eväillä mitä on käytettävissä ja siinä ympäristössä ja vastuu on jokaisen itse kannettava omasta elämästään ja yritettävä hakea apua ja siihen meidän sukupolvella on erinomaiset mahdollisuudet. Jo pelkästään teknologian avulla saa vertaistukea ja tietoa.

Miksi pitäisi antaa anteeksi, jos kokee yhä kärsivänsä siitä mitä on tapahtunut? Elämää pystyy monesti jatkamaan vaikkei antaisi väärintekijöille anteeksi.

Ihan itsensä takia. Se vapauttaa katkeruudelta ja vihalta, jolloin voi omia voimavaroja käyttää hyödyllisemmin.

Katkeruus ja viha, jos mikä syö ihmistä ja on este eheytymiseen ja onnellisuuteen.

Ehei, viha on täysin terve tunne, jonka avulla rikottu ihminen saa muovattua rajansa uusiksi. Viha tekee ihmisestä eheämmän, sellaisen joka on valmis kohtaamaan uudet haasteet elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.

Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.

Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.

Minun oli kerran vaikea pidätellä naurua, kun perijäpoika selitteli, että avioehto on tehtävä ennen naimisiinmenoa, koska olisihan se nyt täysin kohtuutonta, että joku pääsisi hänen vanhempiensa omaisuuteen käsiksi tekemättä mitään sen eteen. Eipä tämä perijäpoikakaan ollut niiden eteen tehnyt mitään muuta kuin syntynyt oikeaan sukuun. Vaikea laskea tätä ihmisen omaksi ansioksi.

Mutta sehän ei ole sinun asiasi? Kannattaa miettiä vain omaa talouttasi, et kostu mitään muiden rahojen miettimisellä. Ainoastaan sinusta tulee katkerampi ja kateellisempi ja paha olo lisääntyy. Tämä myös vaikeuttaa olemistasi.

Minusta on koomista, jos ihminen ei huomaa oman ajattelutapansa ilmiselvää epäloogisuutta. Olen luonteeltani tarkkailija, minusta on kiinnostavaa tehdä havaintoja ihmisistä. Ei tämä kateellisuuteen liity. Jonain päivänä ehkä siirrän näitä hetkiä kirjan muotoon. Tällä hetkellä kerään siihen inspiraatiota.

Mikä kohta tuossa on epälooginen? Avaisitko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.

Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.

Miten selität, että jotkut rankkojakin asioita läpi käyneet, esim. niitä syöpähoitoja kokeneet, silti onnistuvat säilyttämään valoisuutensa ja positiivisuutensa? Olisko se kuitenkin se asenne mikä ratkaisee. Jokaisella ihmisellä on se oma ristinsä ja omaat murheensa, eikä kaikkea näytetä päälle päin. Vain tyhmä ja katkera väittää että toisen elämä olisi helpompi kuin toisen.

Ihmisen luontainen temperamentti on erilainen. Se asennekaan ei ole siis omaa tekoa, vaan saatu syntymässä.

Temperamentti ja asenne ovat eri asioita. Sitähän te uhriutujat haluatte väittää, ettei mikään ole hallittavissa, vaan kaikki on ulkopuolelta tulevaa. Minä tein tietoisesti töitä sen eteen, että sain "perityn" ja opitun asenneongelman pois, joten tiedän mistä puhun. Olin elänyt ympäristössä, jossa kaikki oli aina huonosti (vaikka mikään ei oikeasti ollut, peruselämää huolineen). Sitten törmäsin ihmiseen, jolla oli oikeasti rankkoja kokemuksia, mutta porskutti eteenpäin onnellisen oloisena. Halusin tietää enemmän. Se oli minun herätykseni: kumman polun valitsen. Ja ensimmäistä kertaa tajusin, että todella voin valita itse.

Voitte vaan kuvitella sen vitutuksen määrän, mikä näillä sukulaisilla nykyään on, kun näen asiat valoisammin! Heidän elämiin en puutu mitenkään, eli siitä ei ole kyse että yrittäisin jotenkin kontrolloida heidän elämäänsä. Mut ainoastaan se että olen onnellisempi näin, ottaa rajusti päähän. Se on kans yks yhdistävä piirre nimittäin näillä valittajilla: kaikkien pitäis rypeä samassa kurjuudessa.

Ja mikähän v itun uhriutuja minä sinulle olen? Itse kerrot rypeneesi säälissä, vaikka olet viettänyt peruselämää, mutta minä en tainnut kertoa elämästäni mitään. Vaikutat katkeralta, kun vieläkin kyttäät sukulaistesi elämää ja syytät vanhempiasi "peritystä asenneongelmasta".

Nimenomaan en todellakaan ole katkera! Enkä aiemminkaan "rypenyt säälissä". Tunnen myötätuntoa, kun näen miten ihmiset ovat sokeita omalle asennoitumiselleen ja sen seurauksille. Varsinkin kun tiedän kokemuksesta, että elämä voisi olla mielekkäämpääkin. Keskityn omaan elämääni, en muiden ja ymmärrän, ettei minun onni tai epäonni ole muille lisää tai muilta pois. Heillä on täysin päinvastainen asennoituminen. Sanon vaan, että paljon on tehtävissä itsekin, jos haluaa, vaikka kaikille asioille ei tietysti voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.

Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.

Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.

Minun oli kerran vaikea pidätellä naurua, kun perijäpoika selitteli, että avioehto on tehtävä ennen naimisiinmenoa, koska olisihan se nyt täysin kohtuutonta, että joku pääsisi hänen vanhempiensa omaisuuteen käsiksi tekemättä mitään sen eteen. Eipä tämä perijäpoikakaan ollut niiden eteen tehnyt mitään muuta kuin syntynyt oikeaan sukuun. Vaikea laskea tätä ihmisen omaksi ansioksi.

Mutta sehän ei ole sinun asiasi? Kannattaa miettiä vain omaa talouttasi, et kostu mitään muiden rahojen miettimisellä. Ainoastaan sinusta tulee katkerampi ja kateellisempi ja paha olo lisääntyy. Tämä myös vaikeuttaa olemistasi.

Minusta on koomista, jos ihminen ei huomaa oman ajattelutapansa ilmiselvää epäloogisuutta. Olen luonteeltani tarkkailija, minusta on kiinnostavaa tehdä havaintoja ihmisistä. Ei tämä kateellisuuteen liity. Jonain päivänä ehkä siirrän näitä hetkiä kirjan muotoon. Tällä hetkellä kerään siihen inspiraatiota.

Mikä kohta tuossa on epälooginen? Avaisitko?

Lapsi ei valitse mihin sukuun syntyy. Miksi ihmeessä tuo tyyppi mielsi tehneensä jotakin perintönsä eteen? Puolison kyseisestä suvusta hakenut ihminen sentään oli itse oikeasti tehnyt jotakin, hankkinut itselleen parisuhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.

Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.

Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.

Minun oli kerran vaikea pidätellä naurua, kun perijäpoika selitteli, että avioehto on tehtävä ennen naimisiinmenoa, koska olisihan se nyt täysin kohtuutonta, että joku pääsisi hänen vanhempiensa omaisuuteen käsiksi tekemättä mitään sen eteen. Eipä tämä perijäpoikakaan ollut niiden eteen tehnyt mitään muuta kuin syntynyt oikeaan sukuun. Vaikea laskea tätä ihmisen omaksi ansioksi.

Mutta sehän ei ole sinun asiasi? Kannattaa miettiä vain omaa talouttasi, et kostu mitään muiden rahojen miettimisellä. Ainoastaan sinusta tulee katkerampi ja kateellisempi ja paha olo lisääntyy. Tämä myös vaikeuttaa olemistasi.

Minusta on koomista, jos ihminen ei huomaa oman ajattelutapansa ilmiselvää epäloogisuutta. Olen luonteeltani tarkkailija, minusta on kiinnostavaa tehdä havaintoja ihmisistä. Ei tämä kateellisuuteen liity. Jonain päivänä ehkä siirrän näitä hetkiä kirjan muotoon. Tällä hetkellä kerään siihen inspiraatiota.

Mikä kohta tuossa on epälooginen? Avaisitko?

Lapsi ei valitse mihin sukuun syntyy. Miksi ihmeessä tuo tyyppi mielsi tehneensä jotakin perintönsä eteen? Puolison kyseisestä suvusta hakenut ihminen sentään oli itse oikeasti tehnyt jotakin, hankkinut itselleen parisuhteen.

Rehellinen ihminen toteaisi suoraan, että aion itse pitää kaiken mitä saan. Minua ei huvita jakaa mitään muille, koska ei ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.

Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.

Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.

Minun oli kerran vaikea pidätellä naurua, kun perijäpoika selitteli, että avioehto on tehtävä ennen naimisiinmenoa, koska olisihan se nyt täysin kohtuutonta, että joku pääsisi hänen vanhempiensa omaisuuteen käsiksi tekemättä mitään sen eteen. Eipä tämä perijäpoikakaan ollut niiden eteen tehnyt mitään muuta kuin syntynyt oikeaan sukuun. Vaikea laskea tätä ihmisen omaksi ansioksi.

Mutta sehän ei ole sinun asiasi? Kannattaa miettiä vain omaa talouttasi, et kostu mitään muiden rahojen miettimisellä. Ainoastaan sinusta tulee katkerampi ja kateellisempi ja paha olo lisääntyy. Tämä myös vaikeuttaa olemistasi.

Minusta on koomista, jos ihminen ei huomaa oman ajattelutapansa ilmiselvää epäloogisuutta. Olen luonteeltani tarkkailija, minusta on kiinnostavaa tehdä havaintoja ihmisistä. Ei tämä kateellisuuteen liity. Jonain päivänä ehkä siirrän näitä hetkiä kirjan muotoon. Tällä hetkellä kerään siihen inspiraatiota.

Mistä ihmeestä sinä tiedät mitä se poika oli tehnyt tai jättänyt tekemättä? Oletko seurannut heudän elämäänsä 24/7? Missä asemassa olit oikein tuollaista kuulemassa ja viihdyttämässä itseäsi? Tuskin olet kovin läheisissä väleissä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.

Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.

Miten selität, että jotkut rankkojakin asioita läpi käyneet, esim. niitä syöpähoitoja kokeneet, silti onnistuvat säilyttämään valoisuutensa ja positiivisuutensa? Olisko se kuitenkin se asenne mikä ratkaisee. Jokaisella ihmisellä on se oma ristinsä ja omaat murheensa, eikä kaikkea näytetä päälle päin. Vain tyhmä ja katkera väittää että toisen elämä olisi helpompi kuin toisen.

...tai verrokkiryhmät valittu huonosti. Oma elämä vaikeuksineen nähdään "paskamyrskynä", mitä verrataan blogistin sadalla suodattimella otettuihin kuviin ja editoituihin videopätkiin. Sitten itketään. Ei tiedetä, mitä masennuslääkettä bloggaaja on ottanut ennen kuvaa, mitkä velat on maksamatta, uhkaako häätö ja onko lääkäri sanonut aamulla diagnoosin vakavasta sairaudesta.

Jos olisi edes pieni järki vertailussa.  Mutta ei, koska on päästävä uhriutumaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.

Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.

Miten selität, että jotkut rankkojakin asioita läpi käyneet, esim. niitä syöpähoitoja kokeneet, silti onnistuvat säilyttämään valoisuutensa ja positiivisuutensa? Olisko se kuitenkin se asenne mikä ratkaisee. Jokaisella ihmisellä on se oma ristinsä ja omaat murheensa, eikä kaikkea näytetä päälle päin. Vain tyhmä ja katkera väittää että toisen elämä olisi helpompi kuin toisen.

Ihmisen luontainen temperamentti on erilainen. Se asennekaan ei ole siis omaa tekoa, vaan saatu syntymässä.

Temperamentti ja asenne ovat eri asioita. Sitähän te uhriutujat haluatte väittää, ettei mikään ole hallittavissa, vaan kaikki on ulkopuolelta tulevaa. Minä tein tietoisesti töitä sen eteen, että sain "perityn" ja opitun asenneongelman pois, joten tiedän mistä puhun. Olin elänyt ympäristössä, jossa kaikki oli aina huonosti (vaikka mikään ei oikeasti ollut, peruselämää huolineen). Sitten törmäsin ihmiseen, jolla oli oikeasti rankkoja kokemuksia, mutta porskutti eteenpäin onnellisen oloisena. Halusin tietää enemmän. Se oli minun herätykseni: kumman polun valitsen. Ja ensimmäistä kertaa tajusin, että todella voin valita itse.

Voitte vaan kuvitella sen vitutuksen määrän, mikä näillä sukulaisilla nykyään on, kun näen asiat valoisammin! Heidän elämiin en puutu mitenkään, eli siitä ei ole kyse että yrittäisin jotenkin kontrolloida heidän elämäänsä. Mut ainoastaan se että olen onnellisempi näin, ottaa rajusti päähän. Se on kans yks yhdistävä piirre nimittäin näillä valittajilla: kaikkien pitäis rypeä samassa kurjuudessa.

Neuroottisuus on persoonallisuustyyppi, jolle on tyypillistä masentuneisuus, negatiivisuus ja alemmuudentunne. Onhan se hienoa, jos sinä olet tuosta vain heivannut oman tyypillisen käyttäytymisesi ja alkanut elää uudella temperamentilla. Onneksi olkoon, olet voittaja! 

"Neuroottisuus (neuroticism). Neuroottisuudella tarkoitetaan yksilön tunne-elämän tasapainoisuutta sekä suhtautumista uhkiin ja vaaroihin. Sen alapiirteitä ovat ahdistuneisuus, vihamielisyys, masentuneisuus, alemmuudentuntoisuus (itsensä tarkkailu), impulsiivisuus ja haavoittuvuus. Kun yksilön neuroottisuuden taso on korkea, hän kokee helposti kielteisiä tunteita. Esimerkiksi ahdistuneisuuteen liittyy hermostuneisuus, kun taas vihamielinen loukkaantuu usein ja tuntee katkeruutta. Alemmuudentuntoinen on vaivautunut toisten seurassa ja impulsiivisen on vaikea vastustaa kiusauksia. Kun neuroottisuuden taso on matala, yksilö on tunne-elämältään tasapainoinen ja yleisesti ottaen tyytyväinen itseensä ja elämäänsä. Hän on myös vapautunut toisten seurassa sekä pystyy hallitsemaan tunteensa paremmin."

https://reetalaakso.com/2016/04/23/big-five-viisi-persoonallisuuden-ydi…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kaikilla tosi murheita elämässä? Sopii epäillä. Toki kaikilta kuolee isovanhemmat ja vanhemmat jossakin kohden ja onhan se iso menetys, mutta jos he kuolevat iäkkäänä se on luonnollista kuin ne joilla vanhemmat menehtyvät vaikka molemmat vielä normaalissa keski-iässä yllätyksellisesti. Siinä on vissi ero esim. suruprosessissa jne.

Jotkut selviävät keski-ikään ilman yhtään menetystä tai huolen häivää. Varakkaissa perheissä tulevaisuus on turvattu. Saat perinnön ja oma tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Perintöjen merkitystä on turha kieltää. Sitten on niitä jotka joutuvat maksumiehiksi esim. hautajaisjärjestelyissä jne. Se on aivan eri asia kuin periä esim. 100.000e tai talo tai muuta merkittävää omaisuutta kun maksaa toisen hautajaiset omasta pussistaan.

Monesti toisten taloutta arvostelevat ovat juuri niitä joita vanhemmat ovat tukeneet ja auttaneet taloudellisesti aina ja olleet tukena hädän hetkellä ja taanneet lainoja omaisuudellaan. Ovat perineet rahaa jne. Jos ne perinnöt otettaisiin pois niin niillä ihmisillä ei olisi oikeastaan muuta kuin velkaa asunnoistaan ja autoistaan. Siksipä en kuuntele perinnönsaaneiden opastuksia elämästä koska se on vain toisilta saatua rahaa. Ei omasta kupeesta kaivettua eikä omalla ahkeruudella tienattua.

Minun oli kerran vaikea pidätellä naurua, kun perijäpoika selitteli, että avioehto on tehtävä ennen naimisiinmenoa, koska olisihan se nyt täysin kohtuutonta, että joku pääsisi hänen vanhempiensa omaisuuteen käsiksi tekemättä mitään sen eteen. Eipä tämä perijäpoikakaan ollut niiden eteen tehnyt mitään muuta kuin syntynyt oikeaan sukuun. Vaikea laskea tätä ihmisen omaksi ansioksi.

Mutta sehän ei ole sinun asiasi? Kannattaa miettiä vain omaa talouttasi, et kostu mitään muiden rahojen miettimisellä. Ainoastaan sinusta tulee katkerampi ja kateellisempi ja paha olo lisääntyy. Tämä myös vaikeuttaa olemistasi.

Minusta on koomista, jos ihminen ei huomaa oman ajattelutapansa ilmiselvää epäloogisuutta. Olen luonteeltani tarkkailija, minusta on kiinnostavaa tehdä havaintoja ihmisistä. Ei tämä kateellisuuteen liity. Jonain päivänä ehkä siirrän näitä hetkiä kirjan muotoon. Tällä hetkellä kerään siihen inspiraatiota.

Mistä ihmeestä sinä tiedät mitä se poika oli tehnyt tai jättänyt tekemättä? Oletko seurannut heudän elämäänsä 24/7? Missä asemassa olit oikein tuollaista kuulemassa ja viihdyttämässä itseäsi? Tuskin olet kovin läheisissä väleissä...

Ehkä siirrän sinutkin kirjaani. Vaikutat ottavan tämän asian raskaasti. Olet jollakin tavalla myös koomisen oloinen hahmo. Sopisit esimerkiksi tuon suvun matriarkaksi mussuttamaan kirjassani.