Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi toisilla on helppo elämä ja toisten niskaan kertyy aina vain uutta p*skaa??
12.03.2019 |
Ootteko huomannut saman? Toisilla elämä sujuu iloisesti radallaan ilman suurempaa draamaa ja toisilla sit tuntuu, et astuvat aina vaan uudelleen paskaan?
Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja ihmettelen, että miksi? Mitä olen tehnyt väärin, että elämä on yhtä taistelua? Hetken saattaa olla seesteistä ja sit taas uus paskamyrsky nousee..
Kommentit (91)
Hassua sinänsä, että tunnen muutaman ihmisen jotka käyneet elämässään tosi rankkoja asioita läpi. Mm. Oman lapsen menetys. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole niitä jotka valittavat. Ne ihmiset joita tunnen suurina valittajina, ovat sellaista elämäntapavalittajia, vailla suurempia isoja tragedioita. Pessimistejä vain luonteeltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
Tuuria ei ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa salaisuuden: KAIKILLA on omat ongelmansa. He eivät vain usein näytä niitä ulos päin tai puhu niistä. Mutta nekin ihmiset, joiden luulet pääsevän helpolla ja elävän täydellistä elämää.... kun vain tietäisit.
Siksi:
1. Ole aina armollinen.
2. Älä kadehdi.
3. Älä ole katkera.
4. Keskity toimenpiteillä tekemään omasta elämästäsi paras mahdollinen. Pystyt siihen kyllä.
Juuri tämä!
sisarkateus kuule tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.[/quote
Täällä ollaan, kaulaa myöten syöpähoidoissa. Reilut kaksi kuukautta sitten tehty diagnoosi ja hoidot aloitettu. Nyt minun pitäisi ryömiä kurassa ja maantien pölyssä. Repiä hiuksiani ja ulvoa. Syyttää yhteiskuntaa ja niitä jotka ovat terveitä? Mitä hittoa se hyödyttäisi? Millä lailla oma tilanteeni siitä kevenisi ja paranisi?
Ei kuulepas, kyllä se on oma asenne ja tahto joka pelaa suurinta roolia. Kukaan, ei yksikään ihminen tässä maailmassa pääse elämänsä läpi ilman vastoinkäymisiä! Ei sellaista Hannu Hanhea ole. Jonkun kohdalle tulee syöpä (esim.minun), jonkun toisen kohdalle lottovoitto. Mitä hyödyn ja saan siitä, että kiljun epäoikeudenmukaisuutta ja syljen katkeruutta niiden päälle joita onnistaa? Paljonko se parantaa minun oloani? On täysin minun omalla vastuullani tehdä elämästäni paras mahdollinen, niillä eväillä jotka sattuu saamaan. On paljon helpompi ja kevyempi elää, kun osaa iloita siitä vähästä mitä on, kuin kieriä katkeruuden myrkyssa niitä kohtaan joilla on enemmän.
Ja mitä sairauteeni tulee, totta kai minua pelottaa välillä ihan kamalasti. Mutta minun on pakko katsoa valoisaan päin, en mitenkään jaksa jos tuijotan pimeään kellariin. Eikä se aina helppoa ole.
Kyllä menestyminen on paljon itsestä kiinni.
Esimerkiksi otan puolisoni.
Hän on mitä surkeimmista oloista. Hän syntyi köyhään perheeseen, köyhään itäsuomalaiseen kuntaan, melko syrjäiseen kylään. Molemmat vanhemmat täysin kouluttamattomia. Isä juoppo, joka kuoli viinaan nuorella iällä. Perheessä väkivaltaa. Äidillä uusi puoliso, jonka kanssa hankaluuksia. Ahdas asunto, kotona rauhatonta, ei edes omaa huonetta. Mt-ongelmia.
Mitä puolisoni teki? Pärjäsi koulussa kaikesta tästä huolimatta hyvin. Meni yliopistoon. Pärjäsi hyvin. Meni naimisiin. Pärjäsi työelämässä. Kotoa muuton jälkeen hänen elämässään on ollut suunta ylöspäin koko ajan.
Meillä menee hyvin. On oma koti, terveet lapset, sijoitusvarallisuutta ja pääomatuloja, vakituiset työpaikat omalla alalla, kesämökki, autot, kaikki, mitä elämään tarvitaan.
Huonoistakin lähtökohdista lähtevä voi pärjätä jos on sitä ns. sisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hassua sinänsä, että tunnen muutaman ihmisen jotka käyneet elämässään tosi rankkoja asioita läpi. Mm. Oman lapsen menetys. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole niitä jotka valittavat. Ne ihmiset joita tunnen suurina valittajina, ovat sellaista elämäntapavalittajia, vailla suurempia isoja tragedioita. Pessimistejä vain luonteeltaan.
Minä olen kokenut isoja menetyksiä. Olen aika onneton. Silti jos yritän kertoa muille asioistani, niin se usein torpataan toteamalla että "olet vahva ihminen, selviät mistä vain!" Siinä vaiheessa voisin lyödä näin sanonutta ihmistä. Ihmiset ovat todella epäempaattisia eivätkä jaksa yleensä keskittyä kuin omiin asioihinsa. Johonkin ihmiseen väkisin lyöty selviytyjän leima on kirous. Vaikka elämä menisi eteenpäin, niin jokaisella on heikkoja hetkiä, joiden aikana kaipaisi tukea toisilta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menestyminen on paljon itsestä kiinni.
Esimerkiksi otan puolisoni.
Hän on mitä surkeimmista oloista. Hän syntyi köyhään perheeseen, köyhään itäsuomalaiseen kuntaan, melko syrjäiseen kylään. Molemmat vanhemmat täysin kouluttamattomia. Isä juoppo, joka kuoli viinaan nuorella iällä. Perheessä väkivaltaa. Äidillä uusi puoliso, jonka kanssa hankaluuksia. Ahdas asunto, kotona rauhatonta, ei edes omaa huonetta. Mt-ongelmia.
Mitä puolisoni teki? Pärjäsi koulussa kaikesta tästä huolimatta hyvin. Meni yliopistoon. Pärjäsi hyvin. Meni naimisiin. Pärjäsi työelämässä. Kotoa muuton jälkeen hänen elämässään on ollut suunta ylöspäin koko ajan.
Meillä menee hyvin. On oma koti, terveet lapset, sijoitusvarallisuutta ja pääomatuloja, vakituiset työpaikat omalla alalla, kesämökki, autot, kaikki, mitä elämään tarvitaan.
Huonoistakin lähtökohdista lähtevä voi pärjätä jos on sitä ns. sisua.
On niin onnekas, että lahjoja, riittävän vahva ettei mielenterveys ainakaan heti hajoa, ehkä jossain on ollut joku joka joskus on kannustanut... Jokainen tarvitsee ripauksen onnea päästäkseen eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
No, sitten käydään hoidot läpi ja jatketaan siitä eteenpäin tai sitten kuollaan, elämä on sellaista! Mutta maahan ei jäädä itkemään ja surkuttelemaan loppuelämäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
No, sitten käydään hoidot läpi ja jatketaan siitä eteenpäin tai sitten kuollaan, elämä on sellaista! Mutta maahan ei jäädä itkemään ja surkuttelemaan loppuelämäksi.
Onko se sinulta jotain pois, jos joku uupuu vaikeuksien takia ja menettää toivonsa? Ihmiset ovat erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se on oma asenne. Jotkut saavat aikaan ongelman ongelmattomuudestakin.
Positiivisella asenteella ja realiteetillä henkilö ei jää tuleen makaamaan ja valittamaan, vaan menee eteenpäin, eikä takerru lillukanvarsiin.
Ja kyllähän sen huomaa tälläkin palstalla, kuinka jotkut oikein kylpevät, kun joka ikisestä asiasta jaksetaan valittaa ja nähdään kaikki kielteisenä ja yleensä syy vierittää toisten syyksi, kun ei haluta kantaa vastuuta elämästään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on oma asenne. Jotkut saavat aikaan ongelman ongelmattomuudestakin.
Positiivisella asenteella ja realiteetillä henkilö ei jää tuleen makaamaan ja valittamaan, vaan menee eteenpäin, eikä takerru lillukanvarsiin.
Ja kyllähän sen huomaa tälläkin palstalla, kuinka jotkut oikein kylpevät, kun joka ikisestä asiasta jaksetaan valittaa ja nähdään kaikki kielteisenä ja yleensä syy vierittää toisten syyksi, kun ei haluta kantaa vastuuta elämästään.
Mitä ajattelet ihmisestä, joka esimerkiksi traumaattisen lapsuuden takia sairastuu dissosiaatiohäiriöön? Muisti ei toimi, kun persoona on monessa osassa. Mitä sanoisit tällaiselle ihmiselle? Sanoisitko, että hän valittaa turhasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sinä, ap, tiedät kuinka helppoa kenenkin elämä on? Toisilla on tapana suureen ääneen vonkua kaikki pienimmätkin ongelmat, toisilla ei edes suuria. Kuulun näihin jälkimmäisiin. Sun silmiin mun elämä varmasti näyttäisi just siltä, että kultalusikka on per***ssä, kuten joku tuolla kauniisti ilmaisi.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä, ap, tiedät kuinka helppoa kenenkin elämä on? Toisilla on tapana suureen ääneen vonkua kaikki pienimmätkin ongelmat, toisilla ei edes suuria. Kuulun näihin jälkimmäisiin. Sun silmiin mun elämä varmasti näyttäisi just siltä, että kultalusikka on per***ssä, kuten joku tuolla kauniisti ilmaisi.
Miksi olet kokenut parhaaksi toimintavaksi olla vaikeuksistasi hiljaa? Pelkäätkö, että joku suhtautuu silloin sinuun ikävästi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se menestys, menestyksen puute ja epäonnistuminen aika paljon riippuu omista valinnoista.
Ei, vaan menestyminen ja aurinkoinen elämä ovat silkkaa tuuria. Tulet näkemään. Kopsahdat sen pingispallokuplasi kanssa vaikkapa syöpähoitoihin.
Mä voitin arpajaisissa aurinkoisen elämän ja syöpähoidot. Menestymisen mittarit ovat moninaiset. Mä koen olevani menestynyt elämässäni, koska olen elossa ja onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menestyminen on paljon itsestä kiinni.
Esimerkiksi otan puolisoni.
Hän on mitä surkeimmista oloista. Hän syntyi köyhään perheeseen, köyhään itäsuomalaiseen kuntaan, melko syrjäiseen kylään. Molemmat vanhemmat täysin kouluttamattomia. Isä juoppo, joka kuoli viinaan nuorella iällä. Perheessä väkivaltaa. Äidillä uusi puoliso, jonka kanssa hankaluuksia. Ahdas asunto, kotona rauhatonta, ei edes omaa huonetta. Mt-ongelmia.
Mitä puolisoni teki? Pärjäsi koulussa kaikesta tästä huolimatta hyvin. Meni yliopistoon. Pärjäsi hyvin. Meni naimisiin. Pärjäsi työelämässä. Kotoa muuton jälkeen hänen elämässään on ollut suunta ylöspäin koko ajan.
Meillä menee hyvin. On oma koti, terveet lapset, sijoitusvarallisuutta ja pääomatuloja, vakituiset työpaikat omalla alalla, kesämökki, autot, kaikki, mitä elämään tarvitaan.
Huonoistakin lähtökohdista lähtevä voi pärjätä jos on sitä ns. sisua.
On niin onnekas, että lahjoja, riittävän vahva ettei mielenterveys ainakaan heti hajoa, ehkä jossain on ollut joku joka joskus on kannustanut... Jokainen tarvitsee ripauksen onnea päästäkseen eteenpäin.
"Onnella" tai "lahjoilla" ei ole opintomenestyksen kanssa juurikaan tekemistä. Työn tekeminen ja sisukkuus selittävät 99% opintomenestyksestä, myös puolisoni osalta. Hän oli yksinkertaisesti erittäin ahkera jo pienestä pitäen. Sen verran "onnea" hänellä on ollut, että hän ei ole joutunut kärsimään oppimishäiriöistä, vammoista tms.
Hänellä on ollut myös mt-ongelmia, ja katkeaminen on ollut lähellä. Onneksi yhteiskunnan tarjoamaa niukkaa apua oli tarjolla juuri oikealla hetkellä. Tässä hänellä on ollut pieni onnenkantamoinen.
Hyvin niukkoja ripauksia "onnea" hänen elämäntarinassaan on.
Ennemminkin hän on omista lähtökohdistaan kehittynyt sisukkaaksi, hänellä on resilienssiä, sitkeyttä.. you name it. Pieni epäonni ei häntä kaada.
Toisaalta hän on oman elämän suunnittelussa ollut poikkeuksellisen tarkka: hänen on ollut pakko olla säästäväinen, ja hän on omalla toiminnallaan pyrkinyt aina minimoimaan kaikki pienetkin uhka- tai epävarmuustekijät, eli ei tosiaankaan ole lähtenyt reppureissaamaan johonkin Laosin viidakkoon tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä menestyminen on paljon itsestä kiinni.
Esimerkiksi otan puolisoni.
Hän on mitä surkeimmista oloista. Hän syntyi köyhään perheeseen, köyhään itäsuomalaiseen kuntaan, melko syrjäiseen kylään. Molemmat vanhemmat täysin kouluttamattomia. Isä juoppo, joka kuoli viinaan nuorella iällä. Perheessä väkivaltaa. Äidillä uusi puoliso, jonka kanssa hankaluuksia. Ahdas asunto, kotona rauhatonta, ei edes omaa huonetta. Mt-ongelmia.
Mitä puolisoni teki? Pärjäsi koulussa kaikesta tästä huolimatta hyvin. Meni yliopistoon. Pärjäsi hyvin. Meni naimisiin. Pärjäsi työelämässä. Kotoa muuton jälkeen hänen elämässään on ollut suunta ylöspäin koko ajan.
Meillä menee hyvin. On oma koti, terveet lapset, sijoitusvarallisuutta ja pääomatuloja, vakituiset työpaikat omalla alalla, kesämökki, autot, kaikki, mitä elämään tarvitaan.
Huonoistakin lähtökohdista lähtevä voi pärjätä jos on sitä ns. sisua.
On niin onnekas, että lahjoja, riittävän vahva ettei mielenterveys ainakaan heti hajoa, ehkä jossain on ollut joku joka joskus on kannustanut... Jokainen tarvitsee ripauksen onnea päästäkseen eteenpäin.
"Onnella" tai "lahjoilla" ei ole opintomenestyksen kanssa juurikaan tekemistä. Työn tekeminen ja sisukkuus selittävät 99% opintomenestyksestä, myös puolisoni osalta. Hän oli yksinkertaisesti erittäin ahkera jo pienestä pitäen. Sen verran "onnea" hänellä on ollut, että hän ei ole joutunut kärsimään oppimishäiriöistä, vammoista tms.
Hänellä on ollut myös mt-ongelmia, ja katkeaminen on ollut lähellä. Onneksi yhteiskunnan tarjoamaa niukkaa apua oli tarjolla juuri oikealla hetkellä. Tässä hänellä on ollut pieni onnenkantamoinen.
Hyvin niukkoja ripauksia "onnea" hänen elämäntarinassaan on.
Ennemminkin hän on omista lähtökohdistaan kehittynyt sisukkaaksi, hänellä on resilienssiä, sitkeyttä.. you name it. Pieni epäonni ei häntä kaada.
Toisaalta hän on oman elämän suunnittelussa ollut poikkeuksellisen tarkka: hänen on ollut pakko olla säästäväinen, ja hän on omalla toiminnallaan pyrkinyt aina minimoimaan kaikki pienetkin uhka- tai epävarmuustekijät, eli ei tosiaankaan ole lähtenyt reppureissaamaan johonkin Laosin viidakkoon tms.
Miksi sinusta ei ole onnea syntyä sen verran älykkääksi, että ponnistelut tuottavat näkyviä tuloksia, joista ihminen hyötyy? Samoin avun saamista oikeaan aikaan voisi pitää todella merkittävänä asiana. Jos tätä apua ei olisi ollut, niin tilanne olisi luultavasti aivan erilainen. Ei onni vähennä ponnistelujen arvoa.
En osaa sanoa, Vuosia olen yrittänyt asennoitua niin, että universumissa on jonkinlainen vaaka ja joku päivä se vaaka kallistuu sinne parempaan suuntaan, mutta vielä ei ainakaan niin ole käynyt.
Itse olen jostain syystä tajuttoman huono-onninen ihminen. Pusken aina kyllä eteenpäin, enkä jää vollottamaan marttyyrimaisesti, mutta silti seuraava kuoppa tulee heti vastaan. Kaikki mitä teen - menee mönkään. Kai olen jotenkin viallinen/paha ihminen, joka ansaitsee tämän kaiken. En oikein keksi muutakaan selitystä.
Juuri eilen kysyin mieheltä että "onko asenteessani jotain vikaa, vai olenko sinun mielestäsi oikeasti kokenut liikaa epäonnea?" ja mies vain totesi siihen, ettei asenteessani ole hänen mielestään mitään vikaa ja jostain syystä se epäonni kasautuu tähän suuntaan.
Mä olen kroonisista valittajista sitä mieltä että useimmat yksinkertaisesti pelkäävät. On helpompi haukkua ja valittaa kuin muuttaa elämänsä.
Mun sisko valitti kroonisesti työpaikastaan, miten työntekijöitä kohdellaan huonosti, kaikki oli yhtä paskaa ja jokainen päivä samanlainen. Näin vuosikausia. Sanoin aina että mikset etsi uutta paikkaa, ala on sellainen että töitä löytyy etelästä pohjoiseen, ja hän itse on velaton ja lapseton, vapaa kokeilemaan muutakin. Jankkasin sitä aikani, lopulta hän pelosta jäykkänä suostui kokeilemaan työtä toisessa paikassa. Ei ollut hyvä, ei viihtynyt, joten haki takaisin vanhaan ja pääsikin. Ja sama iänikuinen ruikutus jatkuu. Päättelen että se on osa hänen elämänsä sisältöä että saa haukkua. Siitä jotenkin katkerasti nauttii. Miksi hän muuten olisi palannut samaan?
Nyt hän tekee töitä osa-aikaisesti ja tuntuu pärjäävän, reissaa usein miehensä kanssa. Ja auta armias että on edelleen vihainen työpaikalleen ja Suomen poliittiselle systeemille joka potkii päähän hänenkaltaisiaan... :D
Vierailija kirjoitti:
On tullut myös huomattua, että onni suosii usein näitä entisiä koulukiusaajia ym. keplottelijoita joilla ei todellakaan ole puhtoinen sydän. On se jännä.
Meidän koulun pahimmat kiusaajat olivat huonoista oloista lähtöisin, eikä todellakaan onni ole suosinut sittemminkään... ei koulutusta, runsasta päihteiden käyttöä, repaleinen ihmissuhdehistoria.. jne. Ihmettelen kovasti näitä kiusaajien menestystarinoita! Onhan sitä tietysti aina kaikenlaisia Alexander Stubbeja, mutta muuten on varmasti yleisempää kuvaamani esimerkki.
Alue: Aihe vapaa
Maailma ei todellakaan ole mikään oikeudenmukainen ja reilu paikka. Ihmisten kesken on suuriakin eroja tuurissa ja onnessa. Sille ei voi mitään.
On typerää väittää, että kaikki on aina vaan ja ainoastaan omasta itsestä kiinni.
On myös tyhmää valittaa pikku asioista ja asennoitumalla negatiivisesti pahentaa sitä omaa oloaan.
Kultalusikka perseisiä ihmisiä on aina ja tulee aina olemaan. Ei kannata tuhlata aikaa yrittäessä selittää heille, miten ovat tuuripellejä. Ei heillä ole mahdollisuuksia ymmärtää, koska elävät kuplassa.