Lapsen hankinnan lykkäys katkeroitti

Vierailija kirjoitti:

hmm....ei se ikä välttämättä tule vastaan vielä muutamaan vuoteen. en tiedä kuuntelisinko tuossa vaiheessa lääkäriä, ne kun ei tiedä kaikkea. jos on valmis ottamaan keskenmenon riskin, voisitte yrittää jo nyt.

Ehkä voisit kysyä toisenkin lääkärin mielipidettä. Muista sitten, että lääkärit on ihmisiä ja me olemme ihmisiä. Syyttely ei tuota hyvää tulosta. Parhaansa tekee lääkärit koulutuksensa pohjalta eikä voi suositella riskirasutta, jos näkee asian noin. Joku toinen lääkäri voi nähdä sen toisin.

Miten selviäisit mahdollisesta keskenmenosta henkisesti? Onko se terveydelleni suuri riski? Onko mahdollista kaiken tiedon pohjalta kuitenkin yrittää? Jos se katsotaan sinun hengellesi riskisi? Onko tuo riski ollut silloin aiemmin vai tullut nyt iän myötä?

Kannattaa vielä keskustella lääkärien kanssa, jos olet sitä mieltä. Katkeruus on ikävä ja syövä tunne.

Jos joku lääkäri sanoo sinulle, että ok...Yrittäkää... ja sitten tuleekin keskenmeno, niin onko se sen lääkärin vika?

Ei noista voi ehdottomasti oikeastaan tietää. Ne ovat todennäköisyyksiä.

Joillekin tulee keskenmeno, vaikka ei näyttäisi siltä ennusteissa lainkaan.

Jotkut tulee ennusteista huolimatta raskaaksi ja synnyttää terveen, jotkut sairaan.

Tuurillakin on osuus.

Jotkut asiat vaan menee niinkuin ne menee.

Olen kyllä syvästi järkyttynyt, kuinka lääkäreitten ammattitaitoa epäillään jatkuvasti ja minua jopa syyllistetään siitä, että luotan heidän tekemään arvioon. Ehdottomasti kannattaa vaarantaa lapsen ja oma henki ja hankkiutumalla raskaaksi ennen, kun asia saadaan kuntoon. Lapsi tai minä sitten maksetaan seuraukset, kun hän syntyy ennen aikojaan tai minä saan komplikaatioita raskaudesta. Että jos nyt oikeesti jättäisitte puuttumatta diagnoosiin. Mua on tutkittu monessa eri sairaalassa ja leikattu useaan kertaan, joten nämä lääkärit varmasti tietää tilanteeni paremmin, kuin kukaan täällä.

AP.

Minusta ap:n katkeruuden tunteet miestänsä kohtaan ovat ymmärrettäviä, kun on ilmeistä, että vuosien varrella mies ei ole suhtautunut hedelmällisyysongelmaan yhtä vakavasti. En kuitenkaan sanoisi, että katkeruus olisi oikeutettua ja ap:n mahdollinen lapsettomuus kokonaan miehen syytä. Tilanne lienee se, että ongelmien vakavuus tuli yllätyksenä myös ap:lle, kun yritys alkoi. Miten mies olisi osannut asian ennustaa, jos ei ap osannut? Ainakin siitä päättelen, ettei apkaan odottanut tällaisia ongelmia, kun kerran vetkutteluun suostui.

Lasten yrittäminen on yksi ihmisen elämän suurimpia päätöksiä. Niin karua kuin se onkin, niin jokaisen on tuota kantaansa itse puolustettava, vaikka se vaatisi uhrauksia. Jokaisen on itse määriteltävä se raja, jolloin riskit unelman toteutumatta jäämiseksi kasvavat itselle liian suuriksi (oli syynä sitten terveys, ikä tai muut olosuhteet). Ap olisi halutessaan voinut viisi vuotta sitten sanoa miehelle, että ei halua ottaa enää riskejä asian suhteen sairautensa vuoksi, joten lapsen yrittäminen aloitetaan nyt tai sitten lähdetään eri teille. Olisihan sekin ollut teoriassa mahdollista, että mies olisi vitkutellut vielä vaikkapa viisi vuotta, jolloin tilanne olisi ollut vieläkin vaikeampi. Toisen lupailuista ei ole koskaan takeita, joten omat rajansa, joiden kanssa on valmis elämään, on tiedostettava.

Nyt ap on ollut miehen kanssa yhdessä ottamassa riskiä. On todella surullista, jos asia ei päätykään hyvin, ja olen varma, ettei ap odottanut tällaista lopputulosta. Toivon koko sydämestäni, että teille vielä lapsi suodaan.

Todella epäempaattista porukkaa täällä. Eihän ap voinut tietää, että kuinka kauan mies tilannetta vatkuttaa! Jos mentiin aina vaikkapa puoli vuotta kerrallaan ja sitten taas sama tilanne, että mies ei halunnut. Epäreilua käytöstä mieheltä. Epäreilua ja epäempaattista. Mies olisi voinut olla suoraselkäinen ja sanoa esim. että viiden vuoden päästä kokeillaan tms, niin ap olisi voinut päättää, että odottaako tuon ajan, vai ei. Kaikki tsempit ap:lle! Adoptiokin on mahdollisuus? 

Ap, minä ymmärrän sinua. Sinulla on oikeus olla katkera. Olen tosi pahoillani. Ärsyttää puolestasi nämä ihmiset, jotka vaan kehottavat yrittämään silti. Mitä järkeä, eihän heidän tilanteensa ole ollenkaan sama. Kenenkään henkeä ei kannata vaarantaa. En tiedä, pystyisinkö itse jatkamaan suhdetta tuossa tilanteessa. 

Sohaisen muurahaispesään. Tapasin mieheni, kun olin jo reilusti päälle 30. Juttelimme asioista ja hän sanoi haluavansa kaksi lasta. Tulinkin heti raskaaksi. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen mies yritti vetkutella toisen lapsen hankkimista ja minulla tietysti biologinen kello tikitti, mikä ei miehen päähän mahtunut. Halusin toisen lapsen hinnalla millä hyvänsä - myös sillä hinnalla, että parisuhde kaatuu. Nyt meillä on kaksi lasta, joista toisen saimme, kun olin 39-vuotias. Raskaaksi tulemiseni ei ollut miehen päätös sillä hetkellä. Elämme tavallista perhe-elämää. 

Unohdin mainita, että tavallaan pariksi vuodeksi meni koko lapsiasia tauolle, koska sain tosi pahan refluksin kipulääkkeistä. Vatsani ei vaan kestänyt lääkärin määräämiä määriä. Olin silloin jo yli 30. Ja ei tosiaan tätäkään osattu ennakoida. Refluksi haittas normaalia elämääni, niin paljon, joten raskaus ei olisi silloin ollut mitenkään mahdollista. Ei mun katkeruus pelkästään kohdistu mieheeni vaan tähän tilanteeseen ylipäätään. En vaan voi tajuta, että mulle kävi näin. Vuodet vieri ja unelmat tuhoutui.

AP.

Mä en nyt ymmärrä sitä gynen kieltoa olla yrittämättä lasta. Mikä mahdollinen vaiva voi olla syynä? Voitko ap avata tuota vähän, kuulostaa käsittämättömältä.

Itse halusin lapsen epätoivoisesti ja sainkin luovutetulla munasolulla koeputkihedelmöityksellä lähempänä neljääkymppiä, kun oli niin vakava endometrioosi ja lapsettomuus itselläni. Eli hieman nyt ihmettelen koko tätä tarinaa. Jotain olleelista jää ap:lta nyt kertomatta.

Vierailija kirjoitti:

Mä en nyt ymmärrä sitä gynen kieltoa olla yrittämättä lasta. Mikä mahdollinen vaiva voi olla syynä? Voitko ap avata tuota vähän, kuulostaa käsittämättömältä.

Itse halusin lapsen epätoivoisesti ja sainkin luovutetulla munasolulla koeputkihedelmöityksellä lähempänä neljääkymppiä, kun oli niin vakava endometrioosi ja lapsettomuus itselläni. Eli hieman nyt ihmettelen koko tätä tarinaa. Jotain olleelista jää ap:lta nyt kertomatta.

Jep, ap vaan jankkaa ettei voi edes yrittää koska lääkäri sanoi että keskenmenon riski on kasvanut. Öö ei se tarkoita että tulisi keskenmeno, tai jos tulee niin seuraava raskaus voi silti onnistua!

Onno sinulla ap mt-sairaus historiaa tms? Tuli vain mieleen, että josko se voisi olla syynä sille, että ne läkärit ovat kieltäneet yrittämästä lasta? Jos se on ollut heidän puhtaasti oma mieliåiteensä asiasta, eikä lääketieteellinen ohje.

Vuosia kärsin endometrioosista ja molemmissa munasarjoissa oli noin 5cm kokoiset suklaakystat. Niitä seurailtiin vuosia ja minua peloitetltiin, joka gynekologikäynnillä, kuinka vuosien aikana ne pahenee ja raskaus tulee olemaan entistä hankalampaa. Joka vuosi todettiin, että raskaaksi pitäisi tulla NYT tai sit en saa enää myöhemmin. No lopputulema oli se et ne "parani" ja endometrioosi kipuja mulla ei ole ollut enää vuosiin, eikä niitä kystiä ole enää näkynyt. Lääkärit oli tästä ihmeissään, eikä heillä ollut antaa mulle mitään selitystä miksi näin kävi. Mutta vaikka oireita ei enää ole, niin arpikudosta saattaa olla munasarjoissa, joten ei se takaa mitään hedelmällisyyttä kuitenkaan.

Kodussa oli samaan aikaan pieni ja harmiton myoma, joka alkoi yllättäen kasvaa endometrioosi oireiden loputtua. Se kasvoi 4cm:n kokoiseksi ja tosi hankalaan paikkaan. Eli tämä myoma peittää koko kohdun ja näin, joko estää täysin raskauden tai aiheuttaa suurella todennäköisyydellä keskenmenon. Lisäksi myoma voi synnytyksessä aiheuttaa verenvuotoriskia. Leikkaukset ovat epäonnistuneet, juuri suuren verenvuodon takia.

No en tiedä mitä tähän sanoisi. Lapsia ei hankita, niitä saada.

Vierailija kirjoitti:

M41 kirjoitti:

Odottaminen oli yhtä lailla sinun päätöksesi. Kanma nyt hyvä ihminen oma vastuupuolikkaasi asiasta.

Terveysasiat taas eivät ole kenenkään vika. Yhtä lailla syytön se mies on rikkinäiseen kehoosi kuin sinä itsekin.

Anteeksi nyt vain mutta miten niin?nainen halusi mies ei.eli sun neuvoasi jos on uskominen niin naisen olisi salaa mieheltä pitänyt hankkiutua raskaaksi.ihan urveloko olet?

No tuskinpa. Naisen olisi itsekin pitänyt tajuta, että ei ole mitään takuita, että mies alkaa haluta ajoissa. Näin ollen, jos nainen ei ole valmis ottamaan riskiä, että lasta ei myöhemmin tulekaan, ja mies taas ottaa mieluummin sen riskin kuin hankkii lapsen omasta näkökulmastaan liian aikaisin, niin sitten naisen pitää jättää mies ja hommata se lapsi yksin tai jonkun muun kanssa.

Voi toki olla, että nainenkaan ei tiennyt haluvansa lapsen ennemmin kuin tuon miehen, mutta sekään ei ole miehen vika.

Silmis kirjoitti:

Todella epäempaattista porukkaa täällä. Eihän ap voinut tietää, että kuinka kauan mies tilannetta vatkuttaa! Jos mentiin aina vaikkapa puoli vuotta kerrallaan ja sitten taas sama tilanne, että mies ei halunnut. Epäreilua käytöstä mieheltä. Epäreilua ja epäempaattista. Mies olisi voinut olla suoraselkäinen ja sanoa esim. että viiden vuoden päästä kokeillaan tms, niin ap olisi voinut päättää, että odottaako tuon ajan, vai ei. Kaikki tsempit ap:lle! Adoptiokin on mahdollisuus? 

Siis mitä? Jos mies on sanonut ap:lle, että hän ei juuri nyt halua lasta, mutta katsotaan ajankohtana X uudelleen, niin ei hän ole siinä luvannut mitään muuta kuin harkita uudelleen ajankohtana X. Jos hän ei ole silloinkaan halunnut, niin sen sanominen on ollut vain rehellistä. Mistä kukaan voi etukäteen tietää, milloin tulee haluamaan lapsen? Jos miehen ajatus lapsista on ollut, että "ehkä joskus, mutta ei nyt", ja ap:n ajatus taas on ollut, että ehdottomasti ja mieluiten heti, niin kai siitä olisi voinut vetää jonkun johtopäätöksen?

Ap:lla on koko ajan ollut kaikki mahdollisuudet sanoa, että en odota enää yhtään. Nykypäivänä nainen voi hankkia lapsen vaikka yksin, ei ole millään tavalla miehistä kiinni.

Mitä empatiaa se on, että lähtee mukaan siihen, että joku syyttää toista omista päätöksistään? Empatiaa ei ole myöskään se, että hankkii lapsen toisen mieliksi.

Lapset ovat elämän mittainen haave ja tarkoitus ja monelle päämäärä koko elämässä. Monet haluavat stabiilin parisuhteenkin perheen perustamista varten. Lisääntyminen on suuri motivaatio hyvin moneen valintaan elämän aikana. Kun pariudutaan, on siksi järkevää avoimesti keskustella asiasta ja aikatauluista.

Kyllä on toiselta osapuolelta epäreilua lykätä lisääntymistä, jos on tietoinen toisen lapsenkaipuusta ja siitä, että aikaa on vähän. En keksi muuta selitystä, kuin että hänelle lasten saanti ei sitten ollutkaan yhtä tärkeää JA sinun toiveesi toteuttaminen ei myöskään ollut niin tärkeää (eli toiveena "mieluummin ennemmin, kuin myöhemmin") ja tämän johtopäätökeni myös kertoisin kumppanilleni. Lisäksi kerrot hänelle, että aiemmasta empimisestä huolimatta toivot hoitoihin täyttä tukea ja tällä kertaa varmuutta hänen puoleltaa. Jos hoidot merkitsevät muutosta vaikka ruokavalioon, niin hän kokkaa ja ideoi. Jos hoidot edellyttävät lepoa, niin hän tekee kotityöt. Vaikka kyse on sinun kehostasi, voi hän asenteellaan ja avullaan viedä yhteistä projektia eteenpäin. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan mies ei voi tuossa tapauksessa koskaan rikkoa parisuhdetta sillä syyllä, että haluaa lapsia ja eikä ap kykene niitä saamaan. Miehen pitää kantaa vastuunsa vetkuttelustaan.

Haha, kyllä mies itseasiassa voi tehdä ihan mitä haluaa. Kuka muka määrää hänet pysymään suhteessa??

Niin tietysti, m*lkku  mikä m*lkku. Miehelle on silloin ihan sama, kuka nainen siinä parisuhteessa on, pääasia, että miehen tahdon mukaan mennään joka asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut kahdelta eri gynekologilta saman vastauksen, niin enköhän mä nyt luota tässä tapauksessa lääkäreiden arvioon. Siis tietysti voimme yrittää, mutta onko järkee ottaa se riski et tulee keskenmeno vielä tämän surun keskellä. Sit jos sen jälkeen tarviikin kaavintaa tai muita toimenpiteitä, niin olisi kyllä mielestäni olisi täysin idioottimaista ottaa sellaista turhaa riskiä. En kuitenkaan tarvitse minkäänlaista uutta diagnoosia tai ratkaisuja lapsettomuuteen.

Kaksi vuotta on mennyt hoitoihin, koska pääkaupunkiseudulla leikkausjonot on noin 6kk. Pari ensimmäistä leikkausta epäonnistui ja kolmannen kohdalla kaikki alkoi alusta, koska lääkäri kuittasi viimeisen leikkauksen jälkeen, että ongelma on hoidettu. Ja koska näin on merkattu, niin koko prosessi alkaa silloin alusta. Ja kun alkaa valittaa asiasta, niin silloin todetaan kylmästi, että syöpäpotilaat on ennen sinua.

Enkä mä syytä miestäni mun sairaudesta millään tavalla, vaan siitä, että hän ei kuunellut minua. Vuosia sitten tilanne ei olisi ollut näin paha. Ja kyllä tiedostan oman osuuteni, että päätin jäädä tähän suhteeseen kaikesta huolimatta. Ja lisänä kyllä mieheni lapsen kanssani halusi, ei vaan päästy yhteisymmärrykseen asioista.

Aloitus viestissäsi kyllä sanoit että syytä miestä jopa niin paljon että mietit eroa kun olet niin katkera. Nyt selviääkin että olet saanut huonoa hoitoa ja leikkaukset on epäonnistuneet, onko tämä miehen vika? Ikävää miehelle jos hänkin lasta haluaisi ja joutuu oman surun lisäksi kestämään vaimonsa syyllistämiset.

Pitäisikö kaikkien aloittaa lasten teko 20- vuotiaana vaikka ei haluaisi, ettei vaan tule mitään terveydellisiä esteitä?

Jos mä olisin AP sun tilanteessa niin yrittäisin raskautua. Sano lääkärit mitä ennusteita tahansa. Kaikkeahan ne aina ennustaa. Raskautuminen, synnytys ja naistenvaivat on todella vähän tunnettu tieteenala. Siellä on paljon mutua ja musta tuntuu ohjetta ja keskiarvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä ettei miehesi lapsia ole edes halunnut, mutta ei ole sitä uskaltanut sanoa vaan odottelemalla kuluttanut aikaa.

Myöskään ei kannata niin ajatella tuota että ikä tulee vastaan, ainakaan kuunnella vauvapalstoja koska täällä kaikilla se "ikä tulee vastaan" 25-vuotiaina.

Valitettavasti minun kohdallani tosiaan ikä tulee vastaan, koska olen jo 35v. Hoidon aloituksesta on mennyt jo kaksi vuotta yhteensä. Luulin, että ongelma saatiin kuntoon ja päästään yrittämään, mutta näin ei kuitenkaan ollut ja takaisin samaan odotus hoito rumbaan.

Ei se ikä nyt VIELÄ tule vastaan. Sain itse hoidoilla lapsen 42v, kolme vuotta laosettomuushoitoja. Tämä ei nyt siis vielä mitään mutta tuon lapsen jälkeen tulin vielä 44v luomusti raskaaksi ja terveen lapsen sain.

Mutta siis ymmärrän sinällään sun kiukun ja itse vastaavassa tilanteessa heittäisin ukon pellolle. Lapsi on about sata kertaa tärkeämpi kuin mies, ja en ikinä antais miehelle anteeksi jos olisi vienyt mahdollisuuden lapseen ”vetkuttelullaan”.

Eipä sulle mies kovin tärkeä ole jos lapsi on 100 kertaa tärkeämpi. Miksi sun ja sun toiveesi lapsista tai mistä vaan, pitäisi sitten miehelle olla tärkeitä?

Ymmärrän pointtisi ap, että tuo voi katkeroittaa kyllä. Toinen käytännössä on pitänyt löyhässä hirressä; haluaa lapsia, mutta milloin? Kuukauden päästä? Vuoden päästä? Kolmen vuoden?

Miehesi suhtautuminen asiaan olisi ollut täysin toinen, jos kyseessä olisi ollut hänen kyvystään saada lapsia. Kukaan ei tällä av-palstalla voi tätä kieltää. Tämä on se, mikä katkeroittaa ap:ta. Tarvittaessa mies voi vain lähteä suhteesta lapsia halutessaan ja tehdä niitä jonkun toisen kanssa. 

Mies ei missään tapauksessa ole tehnyt väärin, kuten ei myöskään ap. Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta.

Suhdetta jatkaaksenne, sinun ap tulee antaa anteeksi miehellesi ja miehesi yrittää ymmärtää, miltä sinusta tuntuu. Älä nyt kuitenkaan toivoa heitä hukkaan lapsien suhteen.