Lue keskustelun säännöt.
Lapsen hankinnan lykkäys katkeroitti
12.03.2019 |
Ollaan ollut mieheni kanssa yhdessä jo kymmenen vuotta. Aikaisemmin ei olla päästy yhteisymmärrykseen lapsen hankinnasta ja sitä siirrettiin ja siirrettiin vuodesta vuoteen. Olen kaikki nämä vuodet kärsinyt erilaisista gynekologisista vaivoista, joka on tuonut minulle suurta stressiä. Tämä stressi on sitten purkautunut painostuksena miestäni kohtaan. Pahin pelkoni on ollut, että kun vihdoin päästään yrittämään, niin on jo liian myöhäistä. No tämä sitten toteutuikin raadollisella tavalla.
Viime vuonna mentiin naimisiin ja päätettiin vihdoin yrittää häiden jälkeen lasta, mutta saatiinkin gynekologilta täysikielto edes yrittää. Olisi liian suuri keskenmeno vaara ja suurella todennäköisyydellä en edes tulisi raskaaksi. Vaikka tiesin ongelmista, niin tämä oli kuitenkin täydellinen shokki minulle. Olen tämän jälkeen kokenut suurta surua ja vihaa miestäni kohtaan. Vuodesta toiseen toin hänelle huoleni esille ilman minkäänlaista vaikutusta asiaan. Tämä katkeroitti, mutta säilytin yhä toivon yhteisestä perheestä kaikki nämä vuodet.
Olen saanut hoitoja vaivoihin, mutta yhä ei minkäänlaista mahdollisuutta edes yrittää. Ikäkin alkaa jo tulla vastaan, joten vaikka ongelma saataisi hoidettua, niin raskaus ei enää siltikään välttämättä onnistuisi. Luultavasti nyt kokemani pettymys oli ihan liian suuri käsiteltäväksi ja olen alkanut vakavasti harkita eroa miehestäni. Suhteessamme ei ole enää mitään lämpöä, läheisyyttä ja kaikki on räjähdysherkkää. En enää tiedä onko enää rakkauttakaan jäljellä, kun en tunne muuta, kuin vihaa ja raivoa miestäni kohtaan.
Kommentit (181)
Ap, jos kerran halusit lasta, niin miksi ihmeessä siedit miehen vetkuttelua tuossa asiassa? Vielä kun sinulla oli tiedossa nämä omat ongelmasi gyneasioissa. Ainoa ihminen, ketä voit syyttää, löytyy peilistä. Mukavahan se olisi olla vain uhri, mutta ota hyvä ihminen vastuu valinnoistasi! Tiesit gynevaivoistasi, silti lykkäsit lastenhankintaa näin pitkälle ja odottelit miehesi mielen muuttuvan. On varmasti katkeraa, mutta itse olet tuohon pisteeseen itsesi omilla valinnoillasi saattanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teidän mielestä väärin, että nainen haluaa kiirehtiä lapsen hankintaa, koska tiedostaa, että ei voisi välttämättä myöhemmin saada lasta sairauksien takia? Minkä ikäsenä se hedelmällisyys muutenkin jo alkaa laskemaan? Ja pistetään siihen päälle vielä mun ongelmat, niin mikä on todennäköisyys raskautua? Pitääkö antaa elämän mennä ohi? Eikö miehelläkin pitäisi olla järkeä päässä, että jos hän haluaa kanssani lapsen, niin aikaa ei ole kovin paljon. No eihän se miehen loppuelämään vaikuta ja voi sit vaihtaa mut sellaiseen, jonka kanssa se on mahdollista. Eihän tässä tuhoutunut, kuin vain mun mahdollisuudet saada lapsi.
Mun mielestä on väärin painostaa toista koko elämän pituiseen päätökseen ja sitoumukseen . Halua mitä haluat, mut yksinkertaisesti on väärin painostaa ja manipuloida, jos et jaksa/halua odottaa. Olisit tehnyt itse ratkaisusi siltä pohjalta. Typerää ja epäreilua muka "sopia" asiasta ja syyttää myöhemmin toista. Kanna vastuusi!
Vierailija kirjoitti:
Olisi kannattanut vaihtaa mies jo vuosia sitten. Jos nyt erät, niin mies on vain helpottunut ja parin vuoden päästä hän pukkaa tenavan jonkun toisen kanssa.
Hah hah! Miksi ihmeessä se mies siittäisi lapsen jollekin toiselle naiselle? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kannattanut vaihtaa mies jo vuosia sitten. Jos nyt erät, niin mies on vain helpottunut ja parin vuoden päästä hän pukkaa tenavan jonkun toisen kanssa.
Hah hah! Miksi ihmeessä se mies siittäisi lapsen jollekin toiselle naiselle? :D
Koska hän haluaa lapsen..?
Olen pahoillani puolestasi. Tuon kaltainen tilanne olisi ollut oma painajaiseni, jäädä mahdollisesti lapsettomaksi kumppanin vetkutellessa asian kanssa (tai oikeastaan mistä syystä tahansa, mutta pelkästä sairaudesta tai huonosta tuurista ei tulisi syytettyä kumppaniaan). Lasten saaminen kun ei ole mitenkään varmaa, yrittämisessäkin voi mennä vuosia ilman, että kummassakaan yrittäjästä löytyy mitään vikaa. Kuten ystävilläni, toinen pariskunta yritti kahdeksan vuotta, toisella meni hormonihoitojen kanssa noin viisi vuotta kaikkinensa. Ja samalla toisilla raskaus saa alkunsa jo ensimmäisestä yhdynnästä. Ikävää, ettei asiaa voi omalta osaltaan tietää etukäteen.
Ymmärrän sinun katkeruuden tunteesi miestäsi kohtaan. Se on aivan luonnollinen reaktio. Vaikka tiedät ja uskot, sanoit niin jo itsekin, ettei mies tuota odottelua tahallaan tehnyt jäädäkseen mahdollisesti ilman lapsia mutta kun ihminen harvoin on pelkkä järkiolento vaan meitä ohjaa tunteetkin. Sinä tunnet miehen osaltaan riistäneen sinulta mahdollisuuden saada lapsi. Jos mies olisi kuunnellut, hän olisi voinut pohtia kumpi on pienempi paha; tulla isäksi jo nyt vai jäädä kokonaan lapsettomaksi ja olisitte voineet keskustella asiasta, päätyä ehkä erilaiseen ratkaisuun mihin tilanne nyt ajautui. Toisinaan se keskustelu vain on niin pirun vaikeaa! Oliko mies kertaakaan gynellä mukanasi, että olisi kuullut suoraan lääkäriltä tilasi vakavuuden ja sen pahenevan ajallaan? Toisilla ihmisillä on todella vaikea uskoa ja hahmottaa toisen terveysongelmia.
Suosittelisin sinulle keskusteluapua. En osaa neuvoa mistä sellaista saisit, erinäisiä tukipuhelimia löytää varmasti netistä. Lapsettomuutta hoitavalta taholta voisi myös saada jollekin psykologille ajan. Jos haluat aiheesta tehdä avauksen keskustelupalstalle, niin keskustelu ihan oikean ihmisen kanssa voisi auttaa sinua jäsentämään tunteesi, hyväksymään tilanteen ja miettimään miten tästä eteenpäin. Muista, että sinulla on oikeus tunteisiisi, olisi se sitten järjenvastainen katkeruus miestäsi kohtaan tai mitä tahansa muuta. Uskoisin, että tästäkin tilanteesta on vielä mahdollista saada suhde kuntoon mutta vaatii kummaltakin työtä, ymmärrystä ja halua jatkaa. Molempien pitää olla valmiita kuuntelemaan toisen tunteita, tappelematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä ettei miehesi lapsia ole edes halunnut, mutta ei ole sitä uskaltanut sanoa vaan odottelemalla kuluttanut aikaa.
Myöskään ei kannata niin ajatella tuota että ikä tulee vastaan, ainakaan kuunnella vauvapalstoja koska täällä kaikilla se "ikä tulee vastaan" 25-vuotiaina.Valitettavasti minun kohdallani tosiaan ikä tulee vastaan, koska olen jo 35v. Hoidon aloituksesta on mennyt jo kaksi vuotta yhteensä. Luulin, että ongelma saatiin kuntoon ja päästään yrittämään, mutta näin ei kuitenkaan ollut ja takaisin samaan odotus hoito rumbaan.
Etkö tiedä, että niin kauan kuin sinulla on kuukautiset sinulla on mahdollisuus tulla raskaaksi. Vaimoni sai ensimmäisen lapsemme 42 vuotiaana, aikaisemmin ei edes yritetty. Äitini sai nuorimman veljeni 44 vuotiaana. On paljon naisia, jotka ovat saaneet lapsen yli 40 vuotiaana. Yritä vain niin kauan kunnes saat lapsen. Jos tulee keskenmeno älä lannistu. Yritä uudelleen. Lapsi antaa elämään suunnatonta rikkautta. Elämä ilman lasta on suhteellisen tyhjää. Sitten vielä lapsen lapset. Rakastan lapsen lastamme, hän on ihastuttava.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko teidän mielestä väärin, että nainen haluaa kiirehtiä lapsen hankintaa, koska tiedostaa, että ei voisi välttämättä myöhemmin saada lasta sairauksien takia? Minkä ikäsenä se hedelmällisyys muutenkin jo alkaa laskemaan? Ja pistetään siihen päälle vielä mun ongelmat, niin mikä on todennäköisyys raskautua? Pitääkö antaa elämän mennä ohi? Eikö miehelläkin pitäisi olla järkeä päässä, että jos hän haluaa kanssani lapsen, niin aikaa ei ole kovin paljon. No eihän se miehen loppuelämään vaikuta ja voi sit vaihtaa mut sellaiseen, jonka kanssa se on mahdollista. Eihän tässä tuhoutunut, kuin vain mun mahdollisuudet saada lapsi.
Kuulostat jokaisessa viestissä yhä itsekeskeisemmältä. Ei, kiirehtiminen ei ole väärin ja uskoisin, että ymmärrämme pointin. Mutta siinä on vaan se juttu, että sinun toiveesi saada lapsi ei ole arvokkaampi kuin miehen toive odottaa ja harkita. Eli jos kiirehtiminen ei saa toista muuttamaan mieltään, se ei tarkoita että hän olisi moraalisesti jotenkin väärässä. Te vain halusitte eri asioita, tai samoja asioita eri aikaan. On myös OK, että ei tiedä, haluaako lasta tai ei tiedä milloin haluaa.
Jos tämä ei toiselle osapuolelle sovi, suhteesta voi lähteä. Sinä päätit odottaa. Itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika. Mies ei ole ollut rehellinen tässä lapsen hankinta asiassa. Kyllä ihmisen pitää tietää nopeammin haluaako vai eikö lapsia. Sinänsä on ok olla haluamastta, mutta silloin ollaan rehellisiä ja sanotaan siitä heti, jotta se kumppani voi lähteä ja etsiä itselleen paremmin yhteensopivan uuden kumppanin. Naiset ovat kyllä hulluja kun jäävät tuollaisen suhteisiin roikkumaan. Kyllä se puolin ja toisin on tulos tai ulos. Jos pariskunnalla ei ole yhteisiä tavoitteita elämässä niin silloin vaan ei sovita yhteen.
Mieshän halusi lapsia mutta myöhemmin. Mistä hän olisi voinut tietää että ap on viallinen.
Mies vältteli ,kierteli ja vetkuteli asiasta puhumistakin, joten kyllä se viittaa enemmän siihen, että osti tyhjillä lupauksilla vaan aikaa. Toki on APN oma vika, ettei tehnyt selväksi sitä, että haluaa vastauksen esim . Puolen vuoden kuluttua. Siinä olisi ollut ihan tarpeeksi miettimisaikaa. Kokoajan oli tiedossa APN terveyteen liittyvät ongelmat ja mies ei huomioinut APN huolta mitenkään.
Mistä tiedät ettei huomionut huolta mitenkään?? Olisiko ainoa tapa osoittaa huolensa suostua vastahakoisesti lapseen??
Sitähän ap:kin täällä yrittää..."mies ei kuunnellut" tarkoittaa käytännössä: mies ei toiminut just niin kuin MINÄ halusin ja MINUN aikatauluni mukaan.
Jokainen nainen heittäis lapsentekoon painostavan miehen (ja aikatauluja vaativan) pihalla alta aikayksikön.
Antaa tuon nyt diivailla rauhassa, mut toivon silti et mies tajuaa lähtee kävelemään epäterveestä suhteesta. Ap toki kääntää asian niin, et pääsee uhrin asemaan ja miehestä tehdään sika. Mut jotkut ihmiset on niin vinoutuneita, etteivät kanna vastuutaan omista päätöksistään ja valinnoistaan koskaan ja syyttävät aina muita.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi. Tuon kaltainen tilanne olisi ollut oma painajaiseni, jäädä mahdollisesti lapsettomaksi kumppanin vetkutellessa asian kanssa (tai oikeastaan mistä syystä tahansa, mutta pelkästä sairaudesta tai huonosta tuurista ei tulisi syytettyä kumppaniaan). Lasten saaminen kun ei ole mitenkään varmaa, yrittämisessäkin voi mennä vuosia ilman, että kummassakaan yrittäjästä löytyy mitään vikaa. Kuten ystävilläni, toinen pariskunta yritti kahdeksan vuotta, toisella meni hormonihoitojen kanssa noin viisi vuotta kaikkinensa. Ja samalla toisilla raskaus saa alkunsa jo ensimmäisestä yhdynnästä. Ikävää, ettei asiaa voi omalta osaltaan tietää etukäteen.
Ymmärrän sinun katkeruuden tunteesi miestäsi kohtaan. Se on aivan luonnollinen reaktio. Vaikka tiedät ja uskot, sanoit niin jo itsekin, ettei mies tuota odottelua tahallaan tehnyt jäädäkseen mahdollisesti ilman lapsia mutta kun ihminen harvoin on pelkkä järkiolento vaan meitä ohjaa tunteetkin. Sinä tunnet miehen osaltaan riistäneen sinulta mahdollisuuden saada lapsi. Jos mies olisi kuunnellut, hän olisi voinut pohtia kumpi on pienempi paha; tulla isäksi jo nyt vai jäädä kokonaan lapsettomaksi ja olisitte voineet keskustella asiasta, päätyä ehkä erilaiseen ratkaisuun mihin tilanne nyt ajautui. Toisinaan se keskustelu vain on niin pirun vaikeaa! Oliko mies kertaakaan gynellä mukanasi, että olisi kuullut suoraan lääkäriltä tilasi vakavuuden ja sen pahenevan ajallaan? Toisilla ihmisillä on todella vaikea uskoa ja hahmottaa toisen terveysongelmia.
Suosittelisin sinulle keskusteluapua. En osaa neuvoa mistä sellaista saisit, erinäisiä tukipuhelimia löytää varmasti netistä. Lapsettomuutta hoitavalta taholta voisi myös saada jollekin psykologille ajan. Jos haluat aiheesta tehdä avauksen keskustelupalstalle, niin keskustelu ihan oikean ihmisen kanssa voisi auttaa sinua jäsentämään tunteesi, hyväksymään tilanteen ja miettimään miten tästä eteenpäin. Muista, että sinulla on oikeus tunteisiisi, olisi se sitten järjenvastainen katkeruus miestäsi kohtaan tai mitä tahansa muuta. Uskoisin, että tästäkin tilanteesta on vielä mahdollista saada suhde kuntoon mutta vaatii kummaltakin työtä, ymmärrystä ja halua jatkaa. Molempien pitää olla valmiita kuuntelemaan toisen tunteita, tappelematta.
Mies ei ole tehnyt tässä mitään väärin. Ja nyt joutuu ottamaan vastaan täysin epäoikeutettuja tunteenpurkauksia. Miehen kannattais miettiä kahteen kertaan jatkaako tuollaisessa suhteessa.
Käsi sydämelle: vastaisitko samalla tavalla, jos sukupuolet olisivat toisinpäin? Mies yrittänyt puhua puolisoaan ympäri pitkään ja nyt raivoo ja vihaa vaimoaan, kun ei onnistuisikaan? Et taatusti. Silloinkin vain naisella olisi oikeuksia ja tunteita ja oikeuksia tunteisiin.
Ap:ta auttais eniten vaan peiliin katsominen ja elämän jatkaminen siltä pohjalta, että toista on turha syyttää tästä nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani puolestasi. Tuon kaltainen tilanne olisi ollut oma painajaiseni, jäädä mahdollisesti lapsettomaksi kumppanin vetkutellessa asian kanssa (tai oikeastaan mistä syystä tahansa, mutta pelkästä sairaudesta tai huonosta tuurista ei tulisi syytettyä kumppaniaan). Lasten saaminen kun ei ole mitenkään varmaa, yrittämisessäkin voi mennä vuosia ilman, että kummassakaan yrittäjästä löytyy mitään vikaa. Kuten ystävilläni, toinen pariskunta yritti kahdeksan vuotta, toisella meni hormonihoitojen kanssa noin viisi vuotta kaikkinensa. Ja samalla toisilla raskaus saa alkunsa jo ensimmäisestä yhdynnästä. Ikävää, ettei asiaa voi omalta osaltaan tietää etukäteen.
Ymmärrän sinun katkeruuden tunteesi miestäsi kohtaan. Se on aivan luonnollinen reaktio. Vaikka tiedät ja uskot, sanoit niin jo itsekin, ettei mies tuota odottelua tahallaan tehnyt jäädäkseen mahdollisesti ilman lapsia mutta kun ihminen harvoin on pelkkä järkiolento vaan meitä ohjaa tunteetkin. Sinä tunnet miehen osaltaan riistäneen sinulta mahdollisuuden saada lapsi. Jos mies olisi kuunnellut, hän olisi voinut pohtia kumpi on pienempi paha; tulla isäksi jo nyt vai jäädä kokonaan lapsettomaksi ja olisitte voineet keskustella asiasta, päätyä ehkä erilaiseen ratkaisuun mihin tilanne nyt ajautui. Toisinaan se keskustelu vain on niin pirun vaikeaa! Oliko mies kertaakaan gynellä mukanasi, että olisi kuullut suoraan lääkäriltä tilasi vakavuuden ja sen pahenevan ajallaan? Toisilla ihmisillä on todella vaikea uskoa ja hahmottaa toisen terveysongelmia.
Suosittelisin sinulle keskusteluapua. En osaa neuvoa mistä sellaista saisit, erinäisiä tukipuhelimia löytää varmasti netistä. Lapsettomuutta hoitavalta taholta voisi myös saada jollekin psykologille ajan. Jos haluat aiheesta tehdä avauksen keskustelupalstalle, niin keskustelu ihan oikean ihmisen kanssa voisi auttaa sinua jäsentämään tunteesi, hyväksymään tilanteen ja miettimään miten tästä eteenpäin. Muista, että sinulla on oikeus tunteisiisi, olisi se sitten järjenvastainen katkeruus miestäsi kohtaan tai mitä tahansa muuta. Uskoisin, että tästäkin tilanteesta on vielä mahdollista saada suhde kuntoon mutta vaatii kummaltakin työtä, ymmärrystä ja halua jatkaa. Molempien pitää olla valmiita kuuntelemaan toisen tunteita, tappelematta.
Kiitokset viestistäsi. Tämä sai kyyneleet silmiini. Tilanne meni varmasti just noin, kuten sanoit. Mies ei ollut kertaakaan gynellä mukana. En saanut häntä kertaakaan tueksi mukaan. Joten en tiiä uskoikohan hän edes minua. Kun me tavattiin, me puhuttiin kahdesta lapsesta, joten tämä on vielä tuskallisempaa. Ja kuten jo sanoin, niin en mä häntä järjellä syytä, mutta tunteilleni en vain mahda mitään.
Sinä sen päätät, yritätkö lasta, eikä mikään lääkäri.
Mitä mieheen tulee, ymmärrän, että tilanne ottaa päähän, mutta toisaalta olet myös itse päättänyt jäädä vuosikausiksi tuohon suhteeseen. Vaikka mies on myötävaikuttanut päätöksiisi, myös tuossa kohden sinulla on ollut se viimeinen sana.
Maailmassa on nimittäin paljon ihan kelvollisia isäehdokkaita, mutta tässä on käynyt niin, että muut asiat ovat painaneet vaakakupissasi tuota riskiä enemmän ja olet päättänyt pysyä yhdessä. Nyt ne muut asiat tuntuvat ohkaisilta, mutta noin olet valinnut.
Tsemppiä kuitenkin ja yritystä päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vähän ohis, mutta tuli mieleen tuosta lapsen yrittämisestä. Olemme mieheni kanssa samanikäisiä ja hän ei vielä 28-v. haaveillut vauvasta kuten minä. Olin epätoivoinen, sillä minullakin oli gyneongelmia ja lääkäri oli jo ääneen miettinyt, että raskautuminen voi olla haasteellista. Jätin ehkäisyn pois ja ilmoitin, että se ehkäisee, joka haluaa, minä en. Mies ilmoitti ehdottomasti haluavansa joskus lapsia mutta ei ehkä vielä... Ei kuitenkaan itse alkanut ehkäisyä järjestämään.
Tulin kuin tulinkin melko pian raskaaksi ja heti positiivisesta testistä lähtien mies oli täysillä mukana. Saimme onneksi 3 lasta, vaikka keskenmenojakin oli välillä. Nyt tuo esikoinen on jo aikuinen. Miehelle lapset ovat kaikki kaikessa ja hän toivoisi, että olisimme saaneet vähintään 4. On usein sanonut, että ei alle 30v. mies osaa ajatella tätä naisen kannalta. On nyt 50-kymppisenä ikionnellinen, että vähän joudutin asioita.
No kyllä se gynekologi ei tiennyt mistään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä ettei miehesi lapsia ole edes halunnut, mutta ei ole sitä uskaltanut sanoa vaan odottelemalla kuluttanut aikaa.
Myöskään ei kannata niin ajatella tuota että ikä tulee vastaan, ainakaan kuunnella vauvapalstoja koska täällä kaikilla se "ikä tulee vastaan" 25-vuotiaina.Valitettavasti minun kohdallani tosiaan ikä tulee vastaan, koska olen jo 35v. Hoidon aloituksesta on mennyt jo kaksi vuotta yhteensä. Luulin, että ongelma saatiin kuntoon ja päästään yrittämään, mutta näin ei kuitenkaan ollut ja takaisin samaan odotus hoito rumbaan.
Ei se ikä nyt VIELÄ tule vastaan. Sain itse hoidoilla lapsen 42v, kolme vuotta laosettomuushoitoja. Tämä ei nyt siis vielä mitään mutta tuon lapsen jälkeen tulin vielä 44v luomusti raskaaksi ja terveen lapsen sain.
Mutta siis ymmärrän sinällään sun kiukun ja itse vastaavassa tilanteessa heittäisin ukon pellolle. Lapsi on about sata kertaa tärkeämpi kuin mies, ja en ikinä antais miehelle anteeksi jos olisi vienyt mahdollisuuden lapseen ”vetkuttelullaan”.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ikä oikeesti ole vielä tulossa vastaan. Meillä ei mitään sanssia luomulapseen ja tuossa iässä vasta päästiin hoitoihin. Oltiin siis tavattu kun olin 33v ja vuosi sen jälkeen ryhdyimme toivomaan lasta. Puoli vuotta siitä kävin omalla rahalla lääkärissä ja pääsimme heti kerrasta hoitojonoihin. Poika syntyi kun olin 36v ja tytär kun olin 39v. Molemmat siis hoidoilla.
Jos katkeruus mieheen on kova niin vaihda hänet pois, mutta älä lapsitoiveesta vielä luovu. Mahdollisuutesi löytää uusi mies tällä aikataululla on tosin huono,
Eli miksipä ette yrittäisi nyt vimmatusti pari vuotta ja sitten mies mäkeen jos ei tunnelma muutu?
Erikoinen neuvo, kun ensin neuvotaan vaihtamaan mies katkeruuden vuoksi mutta samaan hengenvetoon neuvotaan myös kovasti yrittämään lasta. Eikö sen parisuhteen pitäisi olla kunnossa ennen lasten tuloa kuitenkin? Jos suhde natisee jo nyt liitoksissaan, niin onko oikein hommata lasta sen keskelle elämään? Ihan kuin mies olisi pelkkä kivespussien kantoteline. Mahdollisen lapsesi isästä kuitenkin kysymys.
Vierailija kirjoitti:
M41 kirjoitti:
Odottaminen oli yhtä lailla sinun päätöksesi. Kanma nyt hyvä ihminen oma vastuupuolikkaasi asiasta.
Terveysasiat taas eivät ole kenenkään vika. Yhtä lailla syytön se mies on rikkinäiseen kehoosi kuin sinä itsekin.
Anteeksi nyt vain mutta miten niin?nainen halusi mies ei.eli sun neuvoasi jos on uskominen niin naisen olisi salaa mieheltä pitänyt hankkiutua raskaaksi.ihan urveloko olet?
Olen eri, mutta vastaan.
Nainen halusi, mies ei. Lopputuloksena oli kuitenkin päätös odottaa vielä, vaikka nainen ei halunnutkaan. Mutta päätti odottaa silti, täyspäisenä ja omista valinnoista vastuussa valitsi niin. Vaihtoehtona olisi ollut potkaista mies pellolle ja ottaa halukkaampi mies tilalle tai vaikka lähteä yksin hedelmöityshoitoihin. Kyllä nainen tuossa itse taipui kompromissiin ja siitä lainaamasi kirjoitti. Että ottaa vastuu omasta päätöksestä taipua kompromissiin. Pakko ei olisi ollut, eli se oli oma valinta. Yksinkertaistettuna näin. Toivottavasti tämä selvensi sulle mitä lainaamasi tarkoitti.
Vierailija kirjoitti:
Mä en oikeesti tajua kuinka mustavalkoista porukkaa täällä on. Kai mä nyt järjellä tiedän, että meissä molemmissa on vikaa. Parisuhde on kahden kauppaa, mutta ei se mun tuskaa vie pois. Olisi ollut kiva saada kannustavia ja myötätuntoisia ajatuksia enemmän.
AP.
Tämä on tosi piikikäs palsta. Kokeile ennemmin vaikka vauva.infoa, siellä oli ainakin ennen sydämellisiä ihmisiä ja uskoisin että on edelleen. Täällä kaikki on koko ajan karvat pystyssä ja takertuu kaikkiin pilkkuvirheisiinkin. Voimia omasta puolesta sulle tilanteeseesi. Olen itsekin lapseton 35-vuotias ja minulla on endometrioosi ja yksi keskenmeno takana. Tuskin lapsia saan. Onko raskaus riski sun terveydelle? Jos riski on "pelkkä" keskenmeno niin hyvässä parisuhteessa (!) itse yrittäisin silti. Se riski on kuitenkin ns. normaaleissakin raskauksissa, kuten omani oli. Mutta huonoon suhteeseen en lapsia tekisi. Ennemmin vaikka yksin hoidoilla kuin miehen kanssa, kenestä ei saa mitään irti. Tsemppiä sulle ap, toivon että elämä tuo sulle mukanaan onnea ja iloa monissa muodoissa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä se taas nähdään mitä seuraa kun ollaan liian kilttejä miehille. Jos lapsen haluaa niin älkää hyvät naiset käyttäkö ehkäisyä vastoin omaa tahtoa. Ennemmin onnellinen yksinhuoltaja kuin katkera lapseton miehen kanssa
Ja miettikääpä jos ap ei olisi halunnut lapsia ja mies haluaisi niin olisiko mies jäänyt ap:n kanssa olemaan. Niinpä.
"Liian kiltti miehelle"? Hohhoijaa... Tässä taas omaan napaan tuijottava nainen. Lapsella on oikeus syntyä olosuhteisiin, jossa on toivottu molempien vanhempien osalta.
Onko sitten ap:n kohdalla parempi tilanne jos mies muutaman vuoden kuluttua tajuaa haluavansa lapsia ja vaihtaa naista ? Verrattuna siihen että olisi ilman miehen lupaa hankkiutunut raskaaksi ja saanut lapsen
Mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin se, että huijaa tai pakottaa toisen vasten tahtoaan vanhemmaksi. Se ei ole lapsenkaan edun mukaista. Raskauden pitäisi olla aina yhteinen päätös (aidot vahingot asia erikseen). Kenestäkään ei pidä tehdä vääryydellä väkisin vanhempaa. Jos on niin kauhea hinku saada toisen sukusoluja niin niitä saa ostaa rahallakin nykyään ihan laillisin keinoin, jos luomuna tulee pelkkää eitä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti stressi vaikutti parisuhteeseen, mutta ei miehenikään mikään pulmunen ole. Minun stressiä lisäsi huomattavasti hänen tapa käsitellä asioita. En ole koskaan aikasemmin saanut minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia hänen kanssa tehtyä. Eli aina asia on jäänyt ilmaan, eikä minkäänlaista vastausta ole asiaan saanut.
Ei olisi kahta sanaakaan, vaan lähtisin kylmästi tuollaisesta suhteesta. Ei enää turhaa maalailua ja jos lapsen tuollaisen kanssa saisit niin käsi sydämellä - mitä siitä tulisi?
Ja sit sais jatkuvaa vihanpitoa mieheltä samalla ku mieslauma puolustelee äijän käytöstä: "tuo on ihan inhimillistä!"