Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on pahemmin traumatisoitunut: se joka muistaa kaiken tarkasti vai se, jolla ei ole muistikuvia?
11.03.2019 |
Jos on tapahtunut jotain kamalaa, niin onko se pahemmin traumatisoitunut joka ei muista sitä (asiaa ei ole pystytty tietoisesti käsittelemään ja mieli suojaa piilottamalla muistot). Vai kertooko tuo muistamattomuus siitä, ettei tapahtunut ole vaikuttanut kovin pahasti? Miten voi erottaa kummasta asiasta on kyse?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko persoonallisuustyyppi joissain määrin vaikuttaa siihen miten mieli käsittelee traumaattiset tilanteet? Jollain muistikuvat jäävät voimakkaasti päälle ja toisella mieli torjuu muistikuvat kokemuksista, koska ne ovat niin vaikeita käsitellä.
Pääasia ettet sinä tai kukaan muukaan ala ihmisten mieltä puoskaroimaan ja ettei sille anneta mahdollisuutta.
Ymmärrätkö etteivät psyykkisesti hyvinvoivat ihmiset päädy hoidon piiriin? Sinne päädytään sen takia, että ongelmat häiritsevät elämää ja vähentävät toimintakykyä. Asioita käsitellään, jotta ihmiset voisivat paremmin.
En ole tuo kirjoittaja, vaan nro 16.
Oletan hänen kuitenkin viittavan valemuistoihin, joita ollaan voitu saada aikaan esimerkiksi vääränlaisella traumaterapialla. Muistojen luominen ei ole itse asiassa edes mitenkään vaikeaa.
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kipea_muisto_voi_olla_v…
https://www.skepsis.fi/ihmeellinen/valemuistosyndrooma.html
16
Olet selvästi ihminen, joka ei ole terapiassa käynyt. Tiedoksesi: terapiassa lähtökohtaisesti potilas ohjaa keskustelun suuntaa. Ammattitaitoinen psykoterapeutti ei istuta potilaan päähän uusia mielikuvia, vaan keskittyy potilaan havaintoihin ja ajatuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei noita voi vertailla, kyse on enemmänkin ihmisen yksilöllisistä taipumuksista reagoida traumaattisiin tapahtumiin. Jollain käsittelykyky on hyvä ja nopea, ja hän voi hyvinkin vaikeat tapahtumat prosessoida nopeasti niin, että ne eivät paina mieltä ja haittaa elämää. Tällaista piirrettä kutsutaan resilienssiksi.
Toiset taas murehtivat ja ahdistuvat sellaisistakin vastoinkäymisistä, jotka ehkä monen muun mielestä ovat objektiivisesti katsottuna pieniä.
Näin ollen EI pidä vertailla ja vähätellä - tai vastaavasti sanoa, että "et ole käsitellyt asioita, kun noin vaan porskuttelet". Olemme reagointitavaltamme kaikki yksilöitä.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että resilienssiä VOI opetella. Lue täältä lisää:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3…
Vähättely on täysin sinun omaa tulkintaasi. Tosiasia on se, että vasta elämän loppumetreillä selviää täysin se miten kukakin on omien kokemustensa kanssa kyennyt elämään. Kaikkiin asiat eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, mutta on outoa jos on paljon sellaisia asioita, joista ei ole edes jotain hataria muistikuvia mielessä.
Mikä tulkinta? Mistä ihmeestä puhut?
Minä sanoin yleisellä tasolla, että kenenkään reaktioita ei voi sivusta käsin arvioida. Puhuin yleisesti, että joku toinen voi märehtiä koko lopun ikäänsä melkoisen vähäiseltä tuntuvaa vastoinkäymistä ja toinen taas käsittelee ja menee yli kauheista kokemuksista. Unohtamisesta en varsinaisesti edes puhunut.
Koeta nyt olla tulkitsematta kaikkia kommentteja itsesi kautta.
16
Todennäköisesti se jolla muistiaukkoja on pahemmin traumasoitunut. Sillä se on aivojen suojelumeganismi että ne pyrkivät kadottamaan todella traumatisoineet tilanteet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei voi hoitaa molempia samalla tavalla, vaan toinen pitää priorisoida toisen edelle?
Miten hoidat ihmistä, joka ei muista asioita? Hän voi olla jopa jossain määrin ihan tyytyväinen olotilaansa, vaikka jotain ongelmia olisikin.
Alapeukkujen sijaan olisi kiva kuulla vastaus. Miten sinä hoitaisit tällaista tapausta?
Olet puoskari.
En ole, olen palstan keskustelija. Sinä olet hölmö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko persoonallisuustyyppi joissain määrin vaikuttaa siihen miten mieli käsittelee traumaattiset tilanteet? Jollain muistikuvat jäävät voimakkaasti päälle ja toisella mieli torjuu muistikuvat kokemuksista, koska ne ovat niin vaikeita käsitellä.
Pääasia ettet sinä tai kukaan muukaan ala ihmisten mieltä puoskaroimaan ja ettei sille anneta mahdollisuutta.
Ymmärrätkö etteivät psyykkisesti hyvinvoivat ihmiset päädy hoidon piiriin? Sinne päädytään sen takia, että ongelmat häiritsevät elämää ja vähentävät toimintakykyä. Asioita käsitellään, jotta ihmiset voisivat paremmin.
En ole tuo kirjoittaja, vaan nro 16.
Oletan hänen kuitenkin viittavan valemuistoihin, joita ollaan voitu saada aikaan esimerkiksi vääränlaisella traumaterapialla. Muistojen luominen ei ole itse asiassa edes mitenkään vaikeaa.
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/kipea_muisto_voi_olla_v…
https://www.skepsis.fi/ihmeellinen/valemuistosyndrooma.html
16
Olet selvästi ihminen, joka ei ole terapiassa käynyt. Tiedoksesi: terapiassa lähtökohtaisesti potilas ohjaa keskustelun suuntaa. Ammattitaitoinen psykoterapeutti ei istuta potilaan päähän uusia mielikuvia, vaan keskittyy potilaan havaintoihin ja ajatuksiin.
Ei tietenkään istutakaan. Silti sitä valitettavasti tapahtuu. Lue linkit äläkä mussuta tyhmiä - en MINÄ tuota valemuistiasiaa ole keksinyt, mutta se on aivan laajasti tutkittu psykologinen ja kriminologinen fakta silti.
16
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei noita voi vertailla, kyse on enemmänkin ihmisen yksilöllisistä taipumuksista reagoida traumaattisiin tapahtumiin. Jollain käsittelykyky on hyvä ja nopea, ja hän voi hyvinkin vaikeat tapahtumat prosessoida nopeasti niin, että ne eivät paina mieltä ja haittaa elämää. Tällaista piirrettä kutsutaan resilienssiksi.
Toiset taas murehtivat ja ahdistuvat sellaisistakin vastoinkäymisistä, jotka ehkä monen muun mielestä ovat objektiivisesti katsottuna pieniä.
Näin ollen EI pidä vertailla ja vähätellä - tai vastaavasti sanoa, että "et ole käsitellyt asioita, kun noin vaan porskuttelet". Olemme reagointitavaltamme kaikki yksilöitä.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että resilienssiä VOI opetella. Lue täältä lisää:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3…
Vähättely on täysin sinun omaa tulkintaasi. Tosiasia on se, että vasta elämän loppumetreillä selviää täysin se miten kukakin on omien kokemustensa kanssa kyennyt elämään. Kaikkiin asiat eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, mutta on outoa jos on paljon sellaisia asioita, joista ei ole edes jotain hataria muistikuvia mielessä.
Mikä tulkinta? Mistä ihmeestä puhut?
Minä sanoin yleisellä tasolla, että kenenkään reaktioita ei voi sivusta käsin arvioida. Puhuin yleisesti, että joku toinen voi märehtiä koko lopun ikäänsä melkoisen vähäiseltä tuntuvaa vastoinkäymistä ja toinen taas käsittelee ja menee yli kauheista kokemuksista. Unohtamisesta en varsinaisesti edes puhunut.
Koeta nyt olla tulkitsematta kaikkia kommentteja itsesi kautta.
16
Sinä voisit valemuistohöpinöinesi poistua täältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei noita voi vertailla, kyse on enemmänkin ihmisen yksilöllisistä taipumuksista reagoida traumaattisiin tapahtumiin. Jollain käsittelykyky on hyvä ja nopea, ja hän voi hyvinkin vaikeat tapahtumat prosessoida nopeasti niin, että ne eivät paina mieltä ja haittaa elämää. Tällaista piirrettä kutsutaan resilienssiksi.
Toiset taas murehtivat ja ahdistuvat sellaisistakin vastoinkäymisistä, jotka ehkä monen muun mielestä ovat objektiivisesti katsottuna pieniä.
Näin ollen EI pidä vertailla ja vähätellä - tai vastaavasti sanoa, että "et ole käsitellyt asioita, kun noin vaan porskuttelet". Olemme reagointitavaltamme kaikki yksilöitä.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että resilienssiä VOI opetella. Lue täältä lisää:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3…
Vähättely on täysin sinun omaa tulkintaasi. Tosiasia on se, että vasta elämän loppumetreillä selviää täysin se miten kukakin on omien kokemustensa kanssa kyennyt elämään. Kaikkiin asiat eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, mutta on outoa jos on paljon sellaisia asioita, joista ei ole edes jotain hataria muistikuvia mielessä.
Elämän loppumetreillä olevat voivat alkaa muistelemaan mitä tahansa elämänsä tapahtumaa. Ollaan menossa lypsylle ja vasikka kuoli. Oma koira jäi auton alle ja päälle itkua jne. Ei nämä ole mitään merkkejä että olisi pitänyt terapiassa käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei noita voi vertailla, kyse on enemmänkin ihmisen yksilöllisistä taipumuksista reagoida traumaattisiin tapahtumiin. Jollain käsittelykyky on hyvä ja nopea, ja hän voi hyvinkin vaikeat tapahtumat prosessoida nopeasti niin, että ne eivät paina mieltä ja haittaa elämää. Tällaista piirrettä kutsutaan resilienssiksi.
Toiset taas murehtivat ja ahdistuvat sellaisistakin vastoinkäymisistä, jotka ehkä monen muun mielestä ovat objektiivisesti katsottuna pieniä.
Näin ollen EI pidä vertailla ja vähätellä - tai vastaavasti sanoa, että "et ole käsitellyt asioita, kun noin vaan porskuttelet". Olemme reagointitavaltamme kaikki yksilöitä.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että resilienssiä VOI opetella. Lue täältä lisää:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3…
Vähättely on täysin sinun omaa tulkintaasi. Tosiasia on se, että vasta elämän loppumetreillä selviää täysin se miten kukakin on omien kokemustensa kanssa kyennyt elämään. Kaikkiin asiat eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, mutta on outoa jos on paljon sellaisia asioita, joista ei ole edes jotain hataria muistikuvia mielessä.
Elämän loppumetreillä olevat voivat alkaa muistelemaan mitä tahansa elämänsä tapahtumaa. Ollaan menossa lypsylle ja vasikka kuoli. Oma koira jäi auton alle ja päälle itkua jne. Ei nämä ole mitään merkkejä että olisi pitänyt terapiassa käydä.
Joillain ihmisillä elämä on mennyt psyykkisesti pahasti oireillen, vaikka he eivät koskaan ole hakeutuneet hoidon piiriin "puoskaroitavaksi".
Vierailija kirjoitti:
Aina elämässä tapahtuu kaikenlaista. Sitä parempi mitä vähemmän muistelee ikäviä asioita.
Joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään.
Jos on pudonnut jäihin keväällä, eikä enää mene kevätjäille, niin kyseessä ei ole trauma, vaan viisautta. Jos on pudottanut kuvaputkitelkkarin isolle varpaalleen niin ei se muistelemalla parane.
Aina teitä juntteja on. Eihän lääkäritkään mitään tiedä, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon yks niitä, jotka ei muista. Mä elin sairaalalapsuuden ja mulla on isoja katkoja muistikuvissa. Äiti sanoo, että perhe pelkäsi, että mää en ikinä pääsen yli niistä kun pelkäsin siellä sairaalassa aina niin kovasti ja tehtiin paljon kivuliaita tutkimuksia, mutta mä en yksinkertaisesti muista. Jonkin aikaa mä kuulemma huusin kuin syötävä ja menin aivan hysteeriseen paniikkiin, jos jouduin kaakeloituun tilaan esim. julkiseen vessaan ja olin silloin jo iässä, josta muistoja pitäis olla ja kaikesta muusta niitä onkin, muistan kesälomareissuja, kavereiden kanssa leikittyä leikkejä ja miltä mun silloisen koiran turkki tuntui mutta nää sairaalapätkät on mustia aukkoja eikä mua äidin sanojen mukaan edes lääkitty kuin just sen leikkauksen ajaksi nukutus ja niiden jälkeen olin melkein heti aivan selväpäinen. Ainoa muisto on leikkaussalin valot, muuta ei oo jäänyt mukaan niistä ajoista. Tänäkään päivänä en kuitenkaan tykkää sairaaloista yhtään ja kun isotädin luona vierailu vain venyi ja venyi mun oli pakko lähteä, kun alkoi ahdistaa niin, että mulla alkoi pimentyä silmissä ja huimata.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon yks niitä, jotka ei muista. Mä elin sairaalalapsuuden ja mulla on isoja katkoja muistikuvissa. Äiti sanoo, että perhe pelkäsi, että mää en ikinä pääsen yli niistä kun pelkäsin siellä sairaalassa aina niin kovasti ja tehtiin paljon kivuliaita tutkimuksia, mutta mä en yksinkertaisesti muista. Jonkin aikaa mä kuulemma huusin kuin syötävä ja menin aivan hysteeriseen paniikkiin, jos jouduin kaakeloituun tilaan esim. julkiseen vessaan ja olin silloin jo iässä, josta muistoja pitäis olla ja kaikesta muusta niitä onkin, muistan kesälomareissuja, kavereiden kanssa leikittyä leikkejä ja miltä mun silloisen koiran turkki tuntui mutta nää sairaalapätkät on mustia aukkoja eikä mua äidin sanojen mukaan edes lääkitty kuin just sen leikkauksen ajaksi nukutus ja niiden jälkeen olin melkein heti aivan selväpäinen. Ainoa muisto on leikkaussalin valot, muuta ei oo jäänyt mukaan niistä ajoista. Tänäkään päivänä en kuitenkaan tykkää sairaaloista yhtään ja kun isotädin luona vierailu vain venyi ja venyi mun oli pakko lähteä, kun alkoi ahdistaa niin, että mulla alkoi pimentyä silmissä ja huimata.
Kuulostaa todella ikävältä. Oletko myöhemmin käynyt jossain keskustelemassa näistä asioista? Jos olet, niin miltä se on tuntunut ja miten se on sinuun vaikuttanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei noita voi vertailla, kyse on enemmänkin ihmisen yksilöllisistä taipumuksista reagoida traumaattisiin tapahtumiin. Jollain käsittelykyky on hyvä ja nopea, ja hän voi hyvinkin vaikeat tapahtumat prosessoida nopeasti niin, että ne eivät paina mieltä ja haittaa elämää. Tällaista piirrettä kutsutaan resilienssiksi.
Toiset taas murehtivat ja ahdistuvat sellaisistakin vastoinkäymisistä, jotka ehkä monen muun mielestä ovat objektiivisesti katsottuna pieniä.
Näin ollen EI pidä vertailla ja vähätellä - tai vastaavasti sanoa, että "et ole käsitellyt asioita, kun noin vaan porskuttelet". Olemme reagointitavaltamme kaikki yksilöitä.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että resilienssiä VOI opetella. Lue täältä lisää:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3…
Vähättely on täysin sinun omaa tulkintaasi. Tosiasia on se, että vasta elämän loppumetreillä selviää täysin se miten kukakin on omien kokemustensa kanssa kyennyt elämään. Kaikkiin asiat eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, mutta on outoa jos on paljon sellaisia asioita, joista ei ole edes jotain hataria muistikuvia mielessä.
Mikä tulkinta? Mistä ihmeestä puhut?
Minä sanoin yleisellä tasolla, että kenenkään reaktioita ei voi sivusta käsin arvioida. Puhuin yleisesti, että joku toinen voi märehtiä koko lopun ikäänsä melkoisen vähäiseltä tuntuvaa vastoinkäymistä ja toinen taas käsittelee ja menee yli kauheista kokemuksista. Unohtamisesta en varsinaisesti edes puhunut.
Koeta nyt olla tulkitsematta kaikkia kommentteja itsesi kautta.
16
Sinä voisit valemuistohöpinöinesi poistua täältä.
Tuota.... jos sinä et tiedä jostakin, se ei ole silti höpinää. Lue linkit, äläkä tee itseäsi naurettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi muistikuvista tai niiden puutteesta päätellä.
Eikö? Tunsin yhden tällaisen ihmisen, jolla oli paljon muistiaukkoja. Kun hän alkoi muistaa lapsuutensa tapahtumia paremmin, hän yritti itsemurhaa, koska mieleen palanneet asiat olivat niin vaikeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei noita voi vertailla, kyse on enemmänkin ihmisen yksilöllisistä taipumuksista reagoida traumaattisiin tapahtumiin. Jollain käsittelykyky on hyvä ja nopea, ja hän voi hyvinkin vaikeat tapahtumat prosessoida nopeasti niin, että ne eivät paina mieltä ja haittaa elämää. Tällaista piirrettä kutsutaan resilienssiksi.
Toiset taas murehtivat ja ahdistuvat sellaisistakin vastoinkäymisistä, jotka ehkä monen muun mielestä ovat objektiivisesti katsottuna pieniä.
Näin ollen EI pidä vertailla ja vähätellä - tai vastaavasti sanoa, että "et ole käsitellyt asioita, kun noin vaan porskuttelet". Olemme reagointitavaltamme kaikki yksilöitä.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että resilienssiä VOI opetella. Lue täältä lisää:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3…
Vähättely on täysin sinun omaa tulkintaasi. Tosiasia on se, että vasta elämän loppumetreillä selviää täysin se miten kukakin on omien kokemustensa kanssa kyennyt elämään. Kaikkiin asiat eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, mutta on outoa jos on paljon sellaisia asioita, joista ei ole edes jotain hataria muistikuvia mielessä.
Mikä tulkinta? Mistä ihmeestä puhut?
Minä sanoin yleisellä tasolla, että kenenkään reaktioita ei voi sivusta käsin arvioida. Puhuin yleisesti, että joku toinen voi märehtiä koko lopun ikäänsä melkoisen vähäiseltä tuntuvaa vastoinkäymistä ja toinen taas käsittelee ja menee yli kauheista kokemuksista. Unohtamisesta en varsinaisesti edes puhunut.
Koeta nyt olla tulkitsematta kaikkia kommentteja itsesi kautta.
16
Sinä voisit valemuistohöpinöinesi poistua täältä.
Tuota.... jos sinä et tiedä jostakin, se ei ole silti höpinää. Lue linkit, äläkä tee itseäsi naurettavaksi.
Kaikki epäselvät muistot eivät ole valemuistoja.
Täällä PTSD ja dissosiaativiinen amnesia-diagnoosin saanut.
Olen unohtanut kaiken, minulla on täydellinen kahden vuoden aukko lapsuudestani, jolloin kaikista raain hyväksikäyttö ja pahoinpitelyt tapahtuivat. Muutenkin muista ikävuosista hataria muistikuvia. En esimerkiksi osaa sanoa mihin on yksi kesä lapsuudestani hävinnyt tai mitä sisarukseni harrasti lapsena ollessaan.
Lapsena sain poissaolokohtauksia jolloin jähmetyin tiettyyn asentoon. Sain niitä jonkin verran aikuisena myös. Nuorempana olin todella epävakaa, keskeytin koulut, sain aggressiivisia kohtauksia, itsemurhayrityksiä, alkoholiongelmaa, olin todella lapsellinen, en mitenkään ikäisteni tasolla.
Sisarukseni muisti kaiken, oli todella paljon aggressiivisempi jo lapsesta pitäen. Hänet jouduttiin monta kertaa laittamaan lepositeisiin aikuisena, hän käytti huumeita, puukotti ihmisiä, koetti jopa ampua jonkun, yritti itsemurhaa niin monta kertaa että onnistui siinä.
Tietyllä tapaa olen pärjännyt elämässäni paremmin kuin sisarukseni, mutta en tiedä onko tämä piina jota elämäkseni sanotaan, sen arvoista. Vaikka käyn töissä ja elämässäni on ulkoisesti kaikki hyvin, olen sisäisesti ihan hajalla ja takaumat murentavat joka kerran sitä mitä sielustani on vielä jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei noita voi vertailla, kyse on enemmänkin ihmisen yksilöllisistä taipumuksista reagoida traumaattisiin tapahtumiin. Jollain käsittelykyky on hyvä ja nopea, ja hän voi hyvinkin vaikeat tapahtumat prosessoida nopeasti niin, että ne eivät paina mieltä ja haittaa elämää. Tällaista piirrettä kutsutaan resilienssiksi.
Toiset taas murehtivat ja ahdistuvat sellaisistakin vastoinkäymisistä, jotka ehkä monen muun mielestä ovat objektiivisesti katsottuna pieniä.
Näin ollen EI pidä vertailla ja vähätellä - tai vastaavasti sanoa, että "et ole käsitellyt asioita, kun noin vaan porskuttelet". Olemme reagointitavaltamme kaikki yksilöitä.
Kuitenkin kannattaa muistaa, että resilienssiä VOI opetella. Lue täältä lisää:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3…
Vähättely on täysin sinun omaa tulkintaasi. Tosiasia on se, että vasta elämän loppumetreillä selviää täysin se miten kukakin on omien kokemustensa kanssa kyennyt elämään. Kaikkiin asiat eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, mutta on outoa jos on paljon sellaisia asioita, joista ei ole edes jotain hataria muistikuvia mielessä.
Mikä tulkinta? Mistä ihmeestä puhut?
Minä sanoin yleisellä tasolla, että kenenkään reaktioita ei voi sivusta käsin arvioida. Puhuin yleisesti, että joku toinen voi märehtiä koko lopun ikäänsä melkoisen vähäiseltä tuntuvaa vastoinkäymistä ja toinen taas käsittelee ja menee yli kauheista kokemuksista. Unohtamisesta en varsinaisesti edes puhunut.
Koeta nyt olla tulkitsematta kaikkia kommentteja itsesi kautta.
16
Sinä voisit valemuistohöpinöinesi poistua täältä.
Tuota.... jos sinä et tiedä jostakin, se ei ole silti höpinää. Lue linkit, äläkä tee itseäsi naurettavaksi.
Kaikki epäselvät muistot eivät ole valemuistoja.
Monesti tuota valemuistokorttia aletaan heilutella silloin, kun halutaan lopettaa keskustelu jostain aiheesta, joka koetaan hankalaksi. Lähtökohtaisesti ei ole mitään järkeä suhtautua jonkun toisen muistoihin automaattisesti valemuistoina. Se on mitätöivää ja loukkaavaa. Usein tällainen suhtautumistapa kertoo siitä, että kyseinen puhuja tuntee jostakusta asiasta syyllisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä PTSD ja dissosiaativiinen amnesia-diagnoosin saanut.
Olen unohtanut kaiken, minulla on täydellinen kahden vuoden aukko lapsuudestani, jolloin kaikista raain hyväksikäyttö ja pahoinpitelyt tapahtuivat. Muutenkin muista ikävuosista hataria muistikuvia. En esimerkiksi osaa sanoa mihin on yksi kesä lapsuudestani hävinnyt tai mitä sisarukseni harrasti lapsena ollessaan.
Lapsena sain poissaolokohtauksia jolloin jähmetyin tiettyyn asentoon. Sain niitä jonkin verran aikuisena myös. Nuorempana olin todella epävakaa, keskeytin koulut, sain aggressiivisia kohtauksia, itsemurhayrityksiä, alkoholiongelmaa, olin todella lapsellinen, en mitenkään ikäisteni tasolla.
Sisarukseni muisti kaiken, oli todella paljon aggressiivisempi jo lapsesta pitäen. Hänet jouduttiin monta kertaa laittamaan lepositeisiin aikuisena, hän käytti huumeita, puukotti ihmisiä, koetti jopa ampua jonkun, yritti itsemurhaa niin monta kertaa että onnistui siinä.
Tietyllä tapaa olen pärjännyt elämässäni paremmin kuin sisarukseni, mutta en tiedä onko tämä piina jota elämäkseni sanotaan, sen arvoista. Vaikka käyn töissä ja elämässäni on ulkoisesti kaikki hyvin, olen sisäisesti ihan hajalla ja takaumat murentavat joka kerran sitä mitä sielustani on vielä jäljellä.
Teillä molemmilla on ollut todella rankka elämä. Otan osaa menetykseesi ja toivon kovasti, että jonain päivänä voisit paremmin.
Traumassa keskeistä on myös se, että lähestyvä ihminen on lähtökohtaisesti uhka, ei toveri. Tästä ihminen on hyvin harvoin tietoinen. Ei sillä ole väliä kuinka paljon ihminen muistaa tai tiedostaa. Traumarisoitunut ihminen tarvitsee apua, trauma lamaannuttaa ison osan normaalista elämästä, vaikkei se välttämättä näy mitenkään ulospäin. Trauma voi olla yksittäinen tapahtuma tai pitkäkestoiset olosuhteet.
Vähättely on täysin sinun omaa tulkintaasi. Tosiasia on se, että vasta elämän loppumetreillä selviää täysin se miten kukakin on omien kokemustensa kanssa kyennyt elämään. Kaikkiin asiat eivät vaikuta yhtä voimakkaasti, mutta on outoa jos on paljon sellaisia asioita, joista ei ole edes jotain hataria muistikuvia mielessä.