Lue keskustelun säännöt.
Viihdyttäkää itse niitä lapsianne viikonloppuisin!
10.03.2019 |
Nyt alkaa riittää. Viikonloput ovat yhtä kaverikyläilyä. Tykkäisin viettää perheen yhteistä aikaa kun viikot ovat kiireisiä, mutta puhelin piippaa koko ajan lasten kavereiden vanhemmilta viestejä. Parhaimmillaan kutsuvat itse lapsensa meille leikkimään! Näitäkin voisi edes sopia jo vähän etukäteen, eikä ruveta iltapäivällä kyselemään, voisinko kuskata lastani kilometrien päähän leikkimään ja hakea muutaman tunnin päästä kotiin. Muutakin tekemistä olisi ehkä jo suunniteltu. Tuntuu, että yksilapsisilla perheillä on suurin ongelma viihdyttää lastaan koko viikonloppu.
Ei, meille ei nyt sovi leikkiminen teillä eikä etenkään meillä! Meillä on muita viikonloppusuunnitelmia, jotka on tehty jo viikolla.
Kommentit (10)
"Ei" on ihan hyvä sana opetella ettei tarvitse poltella käämejään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimenomaan. Ein voi ihan vaan sanoa ja jatkaa tyytyväisenä omaa elåmäänsä. Ei lasten kavereiden vanhemmat voi mistään tietää että teidän perhettä täytyy kohdella tietyllä tavalla. Aikamoinen vaatimus sulta muita ihmisiä kohtaan että pitäisi tietää mitä sun päässä tapahtuu. Yleensä tuollaiset aloitteet koetaan positiivisina.
Mitä jos kasvattaisit selkärangan ja opettelisit sanomaan "EI" sekä kakaroillesi, että niiden kaverien vanhemmille.
Kuinka hulvattoman helppoa olikaan 70-luvulla, kun minä olin lapsi. Aika pienestä sitä mentiin ihan itse kysymään kaverilta, että pääseekö hän ulos, voiko hän tulla meille tai voinko minä mennä heille. Siihen ei mitään neuvotteluita tarvittu. Ei toki ollut kännyköitäkään, mutta useimmissa kodeissa puhelin sentään.
Aika usein sopi. Joskus ei sopinut ja yleensä kerrottiin syykin: meillä syödään nyt, Eufrosyne-täti on kylässä, olemme lähdössä Lyttylään mökille... ei siitä sen enempää.
Ei silloin myöskään ollut AV-palstaa, jossa olisi vatvottu sitä, että pitääkö lasten olla kotona koko E-tädin vierailun ajan, monta tuntia, vai riittääkö, että lapsi on aluksi ja menee sitten kavereiden kanssa pihalle. Ai joo... eihän se nykyään käy, kun lapsi ei voi mennä pihalle ilman vanhempia... mutta takaisin asiaan: kukin toimi omalla tavallaan. Minä sain mennä kylään tai kavereille, kunhan sentään hetken seurustelin vieraankin kanssa - paitsi jos vierailija oli joku minulle täysin vieras. Jotkut eivät missään tapauksessa päässeet ulos, kun se E-täti kerran oli kylässä. Ei koko viikonloppuna!
Tietenkin minun on helppo tässä olla viisas, kun lasten vierailut eivät ole ajankohtaisia. Mutta sama koskee muutakin: ennen poikettiin kylään ilmoittamatta. Koti oli siinä kunnossa kuin oli. Juotiin kahvit ja juteltiin tovi. Jos poikettiin yllättäen, ei odotettu ylenpalttista kestitystä eikä jääty koko illaksi notkumaan. Nyt sitten pitää viikkokausia käydä sukujen välisiä neuvotteluja, että voiko Lindan, 17 vuotta, poikakaveri, Kaapo, 19 vuotta, tulla iltapäivällä kahville....
Ihmiset tekevät elämästään liian vaikean...
Ap:n olisi kannattanut jättää lapset tekemättä niin saisi potea krapulaa rauhassa.
Ihme juoppomenoa.
En kyllä oikein käsittänyt mikä on ongelma. Tuollaistahan se on lapsiperheissä.
Harvemmin lapsia kiinnostaa olla viikonloput kaveritta se nyt on selvää aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäisistä lapsista on kysymys? Mun kouluikäisten kaverit on naapurustossa ja menevät ja tulevat miten haluavat. Enimmäkseen ovat ulkona, mutta ei niistä ole rasitetta täällä kotonakaan. Päiväkoti-ikäisten kaverit asuvat myös lähellä, tuodaan tänne tai voin viedä omani heille ja lapsella on leikkiseuraa pari tuntia. Jos ei sovi niin kieltäydyn. "Meillä on jo ohjelmaa" voi tarkoittaa myös, että haluamme olla kotona ilman aikatauluja. Kuitenkin kuuntelen myös lapsen toiveita, jos hän haluaa leikkikaverin niin sellainen saa meille tulla.
Aikoinaan luulin, että vanhemman tärkein tehtävä on oppia sanomaan omalle lapselle EI. Nyt tiedän, että vielä tärkeämpää on oppia sanomaan EI lapsen kavereille ja näiden vanhemmille.
Jo tiistaina se alkaa eli lapsi sanoo, että Leevi haluaa tulla meille lauantaina. Minä vastaan, että ei käy, koska on sovittu muuta. Lapsen mielestä tämä on OK. Keskiviikkona lapsi kysyy, pääseekö Topi yökylään perjantaina. Vastaan, että ei pääse. En selitä sen enempää ja lapsi tyytyy tähän vastaukseen. Torstaina tulee Leevin äidiltä viesti, että pojat niin haluaa pelata yhdessä Kimbleä. Monopolia tms. ja Leevi voisi tulla meille klo 13 lauantaina. Vastaan, että harmi, meillä on jo muita suunnitelmia. Samaan aikaan tulee Topin äidiltä viesti, että voiko Topi tulla perjantaina koulusta suoraa meille, hakevat kotiin lauantaina. Vastaan, että valitettavasti ei käy.
Illalla tulee Topin äidiltä uusi viesti, että pojat on jo sopineet asian. Vastaan Topin äidille, että meillä asiat päätän minä, 8v ei sovi yökyläilyä ilman lupaani, joten valitettavasti ei käy.
Klo 21 aikoihin tulee Peetun äidiltä viesti, että hei, vastavuoroisuus on tärkeä juttu. Teidän lapsi oli meidän lapsen synttäreillä 6 vko sitten ja Peetu haluaa tulla sunnuntaiksi teille, mihin aikaan tuon. Vastaan, että Peetu kutsutaan vastavuoroisesti meidän lapsen synttäreille syksyllä. Älä tuo sunnuntaina.
Perjantaina Leevin äiti soittaa, että hei ihan totta, kyllä poikien tulee saada olla vapaa-aikana yhdessä, miksi estän lapsia tapaamasta toisiaan. Vastaan, että olemme lähdössä koko porukka mummolaan. Leevin äiti muistuttaa, että mummolassa voi käydä koska tahansa, nyt olisi poikien aika saada olla yhdessä. Minä totean, että tämä on meidän perheen päätös ja tällä mennään. Hetken kuluttua tulee viesti, että Leevi voi tulla sunnuntaina, kun olette palanneet mummolasta.
Illalla soittaa Topin äiti aika lailla vihaisena siitä, että Leevi on kutsuttu meille kylään, mutta Topia ei. Minä en huomannut kutsuneeni ketään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasi, miten tuo on edes mahdollista? Missä maailmassa kouluikäiset ei hoida kavereiden tapaamisia itse vaan äidin kautta? Tietty me joskus kysytään jos kaveri lähtisi lapsen kanssa vaikka uimahalliin, mutta normisti lapsi soittaa/kaveri soittaa vkl-aamulla (ei ennen kymmentä), että mennäänkö ulos. Sitten menevät, tai jos ei sovi, niin sitten eivät mene. Vaiva meille: nolla. Näin on ollut about 7v alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka hulvattoman helppoa olikaan 70-luvulla, kun minä olin lapsi. Aika pienestä sitä mentiin ihan itse kysymään kaverilta, että pääseekö hän ulos, voiko hän tulla meille tai voinko minä mennä heille. Siihen ei mitään neuvotteluita tarvittu. Ei toki ollut kännyköitäkään, mutta useimmissa kodeissa puhelin sentään.
Aika usein sopi. Joskus ei sopinut ja yleensä kerrottiin syykin: meillä syödään nyt, Eufrosyne-täti on kylässä, olemme lähdössä Lyttylään mökille... ei siitä sen enempää.
Ei silloin myöskään ollut AV-palstaa, jossa olisi vatvottu sitä, että pitääkö lasten olla kotona koko E-tädin vierailun ajan, monta tuntia, vai riittääkö, että lapsi on aluksi ja menee sitten kavereiden kanssa pihalle. Ai joo... eihän se nykyään käy, kun lapsi ei voi mennä pihalle ilman vanhempia... mutta takaisin asiaan: kukin toimi omalla tavallaan. Minä sain mennä kylään tai kavereille, kunhan sentään hetken seurustelin vieraankin kanssa - paitsi jos vierailija oli joku minulle täysin vieras. Jotkut eivät missään tapauksessa päässeet ulos, kun se E-täti kerran oli kylässä. Ei koko viikonloppuna!
Tietenkin minun on helppo tässä olla viisas, kun lasten vierailut eivät ole ajankohtaisia. Mutta sama koskee muutakin: ennen poikettiin kylään ilmoittamatta. Koti oli siinä kunnossa kuin oli. Juotiin kahvit ja juteltiin tovi. Jos poikettiin yllättäen, ei odotettu ylenpalttista kestitystä eikä jääty koko illaksi notkumaan. Nyt sitten pitää viikkokausia käydä sukujen välisiä neuvotteluja, että voiko Lindan, 17 vuotta, poikakaveri, Kaapo, 19 vuotta, tulla iltapäivällä kahville....
Ihmiset tekevät elämästään liian vaikean...
Aamen!
T. Samallatavalla sun kanssas lapsuuden elänyt
Meitä on moneen junaan. Itse otan meille ihan mielelläni leikkikavereita lyhyelläkin varoitusajalla, jos ei ole mitään sovittuja menoja. Minulle on ihan sama leikkiikö meillä useampi lapsi vai pelkästään omat. Toisella kerralla sitten omat käy kylässä muualla. Kyllä minä osaan sanoa, jos kyläily ei sovikaan syystä tai toisesta, tai jos ei lyhyellä varoajalla päästä kylään. Ei kukaan ole vielä tästä suuttunut.