Miksi minua ahdistaa, jos huomaan jonkun ihastuneen minuun?

Mulla on sama juttu, mutta pelko ja ärsyyntyminen toisen ihastuksesta johtuu siitä että en ajattele että kukaan voi olla oikeasti ihastunut muhun. Mulla on ollut puolen vuoden sisään juttua kolmen miehen kanssa (ei edennyt seksiin asti, eikä siis samaan aikaan!) ja lopetin kaikki sen takia että mua ärsytti kun ne sanoivat että tykkäävät musta ja olen kaunis yms. En vaan usko sen olevan totta ja mua ärsyttää että joku pelleilee mun tunteilla. Ärsyttää että joku yrittää käyttää mua hyväkseen. En usko että kukaan haluaa pyyteettömästi olla mun kanssa.

Huomaan itsessäni sitä, että tykkään hyvin kevyestä flirttailusta ja tietynlaisena 'hurmaamisesta'. Olen kuitenkin hyvin pitkässä ja hyvässä suhteessa, ja jos huomaan, että joku oikeasti ihastuu, se on minusta lähinnä ärsyttävää. Mutta en oikein osaa silti olla vähän flirttailematta. En tiedä mikä minussa on vikana, kompensoin etäistä isäsuhdetta tms?

[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:27"]

Miksiköhän sitten yksi tällainen naisen ihastumisesta ahdistuva mies harrastaa naisten hurmaamista? Ja kun saa vastakaikua ei halua sitä koska "ei kykene" suhteeseen. Miksi siis hurmatakaan? Aika julmaa minusta. 

[/quote]

Olen siis tällaisen miehen "uhri" ja kokemusta on kohtalaisen vaikea antaa anteeksi, koska mies ennen kuin minä ihastuin puski aika paksun panssarini läpi ja kuvittelin siinä sitten sydämessäni hyvin, hyvin onnellisena löytäneeni sielunkumppanin. (En antaudu herkästi tunteiden valtaan, sillä pelkään hirveästi, että tunteillani vain leikitään, ja minun on vaikea kuvitella, miksi kukaan välittäisi minusta.)

Uppista

No täällä tavallaan hengenheimolainen. Vihaan miesten omahyväisiä 'saalistaja'-katseita, mikään ei ole vastenmielisempää kuin makeileva, yli-itsevarma kundi, yöööök. Cold shoulderia tulee kyllä sellaisille. Ongelman ydin on kai se ns. Croucho Marx-syndrooma - 'en koskaan liittyisi klubiin, joka huolii minunkaltaiseni jäsenekseen'. Eli kaikki minuun ihastuvat miehet tuntuvat ällöttäviltä pintaliitäjiltä, mietiskelevät introvertit eivät ole minusta kiinnostuneita. Vtuttaa oikeasti.

Sama täällä, kiitos että olet tehnyt tämän keskustelun. Saa vertaistukea

Ne on varmaan limaisia ällötyksiä, jotka tuijottaa vaikkei saisi vastakaikua (ja luultavasti juuri sen takia, ikään kuin eivät muka huomaisi tulleensa torjutuiksi). Näitä riittää, joten älä turhaan kuvittele olevasi hyypiömagneetti. Pidät vain tiukan asiallisen linjan ja välttelet kahdenkeskisiä olemisia. Ne tuijottaa varmaan joka toista sievää tyttölasta, kassoja ja kaikkia.

Minulla on sama ongelma, mutta uskoisin sen johtuvan kokemasta seksuaalisesta väkivallasta sillä olen myös biseksuaali ja toisten naisten kanssa tällaista ongelmaa ei ole. Olen sattuneesta syystä deittaillut vain naisia.

Tässä vielä yksi samanlainen. Kiinnostun vain miehistä jotka eivät ole kiinnostuneita musta. Ikinä ei ole osunut että molemmat olisivat kiinnostuneita, en tiedä mitä sitten tapahtuisi. Hirveän kiusallista jos joku on kiinnostunut musta.

Onko kiintymys suhde teoria kenellekään tuttu? Olen luultavasti ns. välttelevästi kiintynyt. Englanniksi löytyy vielä enemmän tietoa. Olikohan se englanniksi attachment style theory tai ainakin jotain sinne päin.

Huh huh mikä ongelma, en ole aiemmin törmännyt. En usko että huonosta itsetunnosta sinänsä on kysymys. Itse olen juuri päinvastainen, alan kukoistaa jos joku on ihastunut ja jos mies miellyttää, alan suitsuttamaan samalla mitalla. Noloa sanoa mutta minusta on luonnollista että aina on joku joka on minuun enemmän tai vähemmän ihastunut. Isäni rakasti ja palvoi minua pikkutyttönä niin paljon että totuin siihen jo silloin.

Olisiko isän rakkaudessa joku vaikutus teilläkin?

Ei tämä minunkaan asetelma onnellinen ole, yksinäinen olen ollut kuitenkin. Lyhyitä suhteita lähinnä on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Huh huh mikä ongelma, en ole aiemmin törmännyt. En usko että huonosta itsetunnosta sinänsä on kysymys. Itse olen juuri päinvastainen, alan kukoistaa jos joku on ihastunut ja jos mies miellyttää, alan suitsuttamaan samalla mitalla. Noloa sanoa mutta minusta on luonnollista että aina on joku joka on minuun enemmän tai vähemmän ihastunut. Isäni rakasti ja palvoi minua pikkutyttönä niin paljon että totuin siihen jo silloin.

Olisiko isän rakkaudessa joku vaikutus teilläkin?

Ei tämä minunkaan asetelma onnellinen ole, yksinäinen olen ollut kuitenkin. Lyhyitä suhteita lähinnä on ollut.

Pahoittelen ikivanhan ketjun nostamista!

Tässä voisi olla perää. Oma isäni nimittäin oli aina etäinen, välttelevä, arvaamatonkin, ei lainkaan sellainen pehmoisä. Jos hän joskus jotenkin huomioi, muuten kuin negatiivisesti, olin ikionnellinen. Palvoin etäistä isääni ja ajattelin hänen olevan maailman täydellisin ihminen.

Voisiko tässä sitten olla avain siihen, että ihastumisen merkkejä näyttävät miehet tuntuvat vastenmielisiltä ja ihastun miehiin, jotka eivät pidä minua yhtään minään?

Ääh.... ihan kuin omasta suustani. Taas yksi mies koka on aivan ihastunut korviaan myöten ja aivan vatsassa asti velloo ahdistus enkä tiedä mitä tekisin. Kaikki palikat on ns kunnossa tällä miehellä. En koe itse olevani edes ihastunut, johtuuko ahdistuksesta? Ehkä pitää vain kerrankin sivuuttaa ahdistus ja katsoa miltä tuntuu hetken päästä.