Miksi mulla ei ole kavereita.

:/ Ompa harmi.

[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 21:04"]

Lukio loppu, lukion aikanakaan ei ollut yhtäkään kaveria. Kotona neljän seinän sisällä joka päivä enkä käy ulkona. Tietokoneen parissa yksin...

[/quote]

Olen pahoillani puolestasi. Oletko saanut opiskelupaikan? Ehkä sieltä löytäsit jonkun samanhenkisen. Muistan, miten minullakaan ei ollut lukioaikana ketään läheistä ystävää vaan vasta opiskeluaikanani. 

[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 21:04"]

Lukio loppu, lukion aikanakaan ei ollut yhtäkään kaveria. Kotona neljän seinän sisällä joka päivä enkä käy ulkona. Tietokoneen parissa yksin...

[/quote]

Osta mansikoita ja pari pulloa siideriä ja mene rannalle lukemaan kirjaa. Ei tarvitse kaveria ja on taatusti kivaa, pääset ulos kotoa ja ihmisten pariin.

Täällä myös yksi, jolla ei suurta kaveripiiriä ole. Miesystävä on paras ystävä, jolle voi kertoa kaiken ja joka ymmärtää. Hänen lisäksi on yksi ystävä, jolle en kuitenkaan pysty avautumaan ihan täysin ja olemaan rennosti. Sitten on pari kaveria, mutta en oikein varsinkaan yhden kaverin seuraa jaksa, sillä tuntuu, että hänellä mielessä on vain shoppailu ja muoti. Itse kaipaisin vähän jotain muuta. Viihdyn hyvin yksin, ja nään jotakin kaveria noin kerran kuussa tai harvemmin. Olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että ei olla ihan samanhenkisiä kavereideni kanssa, sillä välillä ahdistaa heidän yhteydenotot ja tapaamisen jälkeen on energiat lopussa. (Tampereella asun.)

up!

Täällä sama homma.Työkavereita on,mutta ei tosiaan sellaista, joka mulle soittelisi tai lähtisi mun kanssa leffaan. Työporukassa on yksi sellainen "piiri" jotka ovat hyviä kavereita keskenään.Juttelevat kyllä mulle ja pystyn heille puhumaan monista jutuista, mutta sitten esim,nyt yhdelle mun työkaverillle on jotain tapahtunut(en siis tiedä mitä) On ollut monta päivää pois töistä. Rivien välistä olen ymmärtänyt,että ei ole kipeä. Mutta muut tietää mitä on tapahtunut mutta minä en....Ehkä ero, jonkun läheisen kuolema..Yks suostui vain sanomaan,että hänkin järkyttyi kun kuuli, joutui ottamaan oikein tukea. Joten ei varmaan oo mikään pikkujuttu.Tälläisissä asioissta tuntee olonsa todella ulkopuoliseksi,vaikka eihän asia sinäänsä minulle kuulu, mutta tottakai olen huolissani ja alussa ajattelin,että tuolta saisin oikein hyviä ystäviä, mutta eipä ole tullut. Niin kaipaan sellaista, jolle voisi kertoa kaiken. 

Minä. Minä olen aika arka ja en esim. uskalla ottaa yhteyttä, kun pelkään että häiritsen. Inhoan puhelimessa puhumista. Sähköpostiviesteillä kyselen kuulumisia harvakseltaan ja jos ei tule vastausta, niin sitten koen taas että tuli häirittyä.

Osaan myös olla aika ärsyttävä, kun puhun suoraan. Mulla on paha tapa tokaista, jos joku alkaa kritisoida toista ihmistä, että eikös tuo kannattaisi sanoa itselleen, varsinkin jos kyse on asiasta, mille voisi tehdä jotain. Kyllä myönnän, että itsekin juoruilen ja sitten havahdun, että anteeksi kun aloin jouruta ja toiset tulkkaavat sen jotenkin, että pidänkö itseäni muita parempana. En pidä, mutta en vaan halua puhua muista pahaa. Toisaalta sanon niitä asioita suoraan, mitä ei ehkä pitäisi. 

Minäkin olen ap:n tavoin huono seurustelemaan tuttujen kanssa. Tai huono ja huono. Sanotaan, että pitkästyn. Sen sijaan ystävieni kanssa en pitkästy koskaan, sillä puheemme taso ulottuu paljon pintaa syvemmälle. Siksi  ystävyyssuhteisiin kannattaa mielestäni panostaa ja nähdä vaivaa niiden solmimiseen ja ylläpitoon. Ystävät ovat elämän suola! Sanoihan se Mielenterveyseuran entinen puheenjohtaja PIrkko Lahtikin aina, että ihmisellä pitäisi olla yhtä monta ystävää, kun arkussa on kantajia.

Sama täällä. On mulla jokunen kaveri, lähinnä töissä ...ei siis oikein semmoista leffa ja shoppailukaveria. Eikä varsinkaan ystävää. Oma vika siinä mielessä, että en uskoudu ihmisille. Mun mies on onneksi mun paras ystävä ja hänelle voin puhua kaikesta. Lisäksi mulla on ihana sisko.

Mullakin aiheeseen liittyvä elämä. olen jo vuosia kärsinyt tunteesta ettei sitä oikeaa kaveria löydy. olen pidetty koulussa ja harrastuspiirissä, mutta siihen se sitten jääkin. ei kukaan soittele ´´muuten vaan´´ tai lähde shoppailemaan tai  hengaile. aina välillä koitan olla oikein  innostunut ja tehdä kavereita ja onnistunkin siinä mutta siihen se sitten jää. en uskalla ´´mennä syvemmälle´´ uuteen suhteeseen viemällä sitä eteenpäin:( no siinähän se vastaus sitten tulikin... täytyisi kait olla enemmän aktiivisempi ja aina menossa. mutta toisaalta tuntuu että jos yrittäisin olla koko ajan hääsäämässä ja ehdottelemassa kaikkea niin se ärsyttäisi muita, ainakin itse vihaan ,, aktivisteja+ täytyy -aina -olla - sosiaalikko´´ ja en jaksa katella moista touhua kauan. pelottavaa....

Eli varmaan tosiaan vika minun luonteenpiirteessä, ulkonäössä?

tai no, myönnän että ei se ulkonäkö varmaan se päällimmäinen syys kuitenkaa...:D

Joo, toi on kyllä niiiiiin tuttua:D pitää oikein laittaa ajat molempien kalenteriin. Siinä onkin sitten menettänyt itsetunnon ja maun koko jutusta kun on jankannut tosiselle näkemisestä puoli vuotta ,, olisko sulla aikaa tää päivä, tai tää, tai tää??`´ ja sitten kun on se päivä sovittu, niin sekin sitten yht´äkkiä muutetaan ´´kiireiden´´ vuoksi, huoh.... Joo tiedä sitten onko tämä sitä nykyajan elämää, kun kaikilla on niin kiire:(  tai sitten ihmiset ovat laiskoja, eikä kunniaa löydy.

Hei! Minullakin on sama ongelma. Minulla on vain yksi hyvä ystävä, tai noh oikeestaan käly, koska olen naimisissa hänen veljensä kanssa. Tapasin tämän ystävän laivalla 12 vuotiaana ja aloin seurustelemaan hänen veljensä kanssa, kun olin 17. Ystäväni on muuttanut kauemmas miehensä kanssa, joten yhteydenottokin on vähäisempää, yleensä minä sen teen. Olen itse aika yksinäinen, vaikka olen ihanan tytön äiti. Minua syrjittiin ja kiusattiin paljon peruskouluaikana, joten tästä syystä minulla ei kavereita ole, vaikka olen yrittänyt, mutta tuloksetta. Eihän se kivaakaan ole, kun on päivät yksin kotona ja mies töissä, ei voi kenellekkään oikeestaan kertoa murheistaan, en edes kaverilleni, koska se on heti kertomassa siitä suvulle. Olen ollut aina avoin kaikille, jopa uusille kavereille. :)

18:sta!!! Minulla on aivan sama juttu! Tekstisi voisi olla minun kirjoittama <3

Kavereiden puutteessa on sellainenkin ikävä puoli, että joutuu helposti selittelemään vuodesta toiseen miksei ikinä juhli vappua, uuttavuotta, juhannusta. Todellinen syyhän on siinä, ettei kukaan kutsu minnekään juhlistamaan noita päiviä. Parisuhteessamme nuo ovat aina ihan normaaleja päiviä, koska ei kaksin mitään juhlan tuntua mistään saa. Harmittavaa sitten selittää jollekin tutulle kuinka jäi taas juhlapyhä juhlimatta kun "oli niin väsynyt tms".

Minä. Mulla on yksi ystävä, mutta minä en ole hänelle se läheisin ystävä. En esim. vietä synttäreitä siksi, että mulla ei ole ketään ketä sinne kutsua, lähimpien sukulaisten lisäksi. Kaverisynttärit olen viimeksi viettänyt 16 vuotta sitten. Jos menemme joskus avomiehen kanssa naimisiin, en tule saamaan polttareita. Miehellä on sitten laaja kaveripiiri, ja mulla on sama juttu juhlissa yms, ei ole "omia" kavereita. on seinäruusu-olo itse järjestetyissä bileissä.

Kuullostaa jotenkin HYVIN tutulta.. 

Tavallaan lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa. Myös mun miehellä on hyviä kavereita, ja vaikka nämä puolisoineen ovat nyt myös perheystäviä, ei se ole sama asia. Rehellisesti sanottuna, tämä ei ehkä muuten mua niin paljon vaivaisi tai surettaisi, mutta tuntuu että ollakseen ns. normaali muiden silmissä, on oltava läheisiä ystäviä.

t. ap

Onko siitä sitten jotain haittaa kun asuu eri puolella Suomea?

Niin tuttua..