Lue keskustelun säännöt.
Elätkö sellaista elämää mitä haluat?
09.03.2019 |
Jos elät niin millaista elämäsi on?
Jos et elä niin millaista elämäsi on ja miten haluaisit sitten elää? Miten elämäsi eroaa sitä miten ajattelit sen menevän?
Itse en elä. Olen kolmekymppinen maisteri pätkätyössä, en omalla alalla. Jouduin muuttamaan töitten perässä eri kaupunkiin mieheni kanssa. Ajattelin, että olisin kolmekymppisenä jo oman alan töissä ja miehen kanssa asuttais vaikka rivarissa ja meillä olisi koira. Lapsia en vielä tahtoisikaan.
Kommentit (36)
En. Tuskailen stressaavissa opinnoissa, jotka ovat vain saaneet kyseenalaistamaan mahdollisuuksiani unelma-ammattiini. En ole varma alastani... ikääkin on jo jonkun verran.
Haluaisin tällä hetkellä työn, rahan vuoksi. Ja matkustella ympäri maailmaa ja Välimerellä. Haluaisin hyvännäköisen miehen, jolla sopiva luonne, hyvän seksielämän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana olin liian kiltti, kynnysmatto ja ruπkkutyyny.
Mutta iän ja ajan myötä olen oppinut pitämään puoleni. Tunnistan narsistit ja omaneduntavoittelijat heti ja vältän heitä. Fokus on siirtynyt ulkoisesta sisäiseen. Eli karmean lapsuuden ja nuoruuden jälkeen voi päästä jonkinlaiseen tasapainoon.
Älkää kiltit antako periksi.
siis mikä tyyny?
Tietyllä tapaa olen tyytymätön vaikka minulla on kaikki mitä halusin.
Nuorena en jaksanut käydä kouluja vaan opiskelin "harrastuksesta alaa". Tiesin että rahaa siitä ei koskaan tule niin että sillä voisi elää edes "normaalia" elämää. Tärkeämpää oli mukava työ ja vapaa-aika. Haaveilin suuresta rakkaudesta ja isosta perheestä ja olin vähään tyytyväinen.
Nyt, 33.v minulla on suuri rakkaus, ihana iso perhe, kaunis koti ja mukava työ josta saan 1000€/kk palkkaa. Miehellä myös pienipalkkainen työ eli vyötä on kiristetty jo vuosia. Jotenkin en osaa olla tyytyväinen vaan vuosien kituutteli kyllästyttää ja tulee korvista ulos. Olen alkanut haaveilla urasta ja kunnon palkasta, kesämökistä... jostain. Nyt olisi kiva tarjota lapsille elämyksiä, harrastuksia, kokemuksia ym. mutta kaikki maksaa eikä mihinkään ole varaa. Ennen olin vähään tyytyväinen mutta nyt kun lapsia, haluaisin tarjota niille enemmän. Jostain pitäisi keksiä uutta suuntaa.
En todellakaan. Minulla on krooninen sairaus, minkä takia olen paljon kotona ja hoitoon kuluu paljon aikaa. Olisin halunnut matkustella ja seikkailla, olla sosiaalinen oikeassa maailmassa, ei internetissä. Olisin halunnut treenata ja olla vahva ja kaunis. Olen menettänyt kaiken :(
En. Muttta lohdutttaa ymmärrys siiitä että kuolen kohta oman kädeen kauttta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En elä. Sairastuin jo vuosikymmeniä sitten. Koko elämä mennyt ihan hukkaan.
En elä, valitettavasti.
Haaveilin aina isosta perheestä, asumisesta maalla vanhassa pikkumökissä ja lääkärin ammatista.
Todellisuudessa en yhtäkään lasta voi saada, sairastuin homekoulun takia pahasti enkä voi missään vanhassa talossa asua, koska reagoin niin helposti. Lääkärihaaveetkin jäi kun kasvoin isoksi enkä enää kestänyt verta, haavoja, tulehduksia yms pyörtymättä/ oksentamatta.
Asun siis Helsingissä upouudessa kerrostalossa hyvän työllisyystilanteen takia ja asunnon puhtauden takia. Työni ovat ihan jees, asuminenkin menettelee vaikka välillä menee hermot jatkuvaan ihmismassan Helsingissä yms. Lapsettomuus häiritsee ehkä eniten, mutta sille ei vaan voi mitään, pakko keksiä elämälle jotain muuta mieleistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan elä. Yksinäinen ilman kavereita, sosiaalista elämää. Velkoja paljon, työtön.. Mutta, voisi luulla, että olisin masentunut, mutta en ole. Saan iloa muista asioista, musiikista, pelailusta, lenkkeilystä. Hyvä kämppäkin on :) Ja saanut säästöön kerättyä rahaa. En ole koskaan käynyt ulkomailla enkä ollut lentokoneessa, mutta nyt pn mahdollisuus ostaa lentoliput tai semmonen pakettimatka etelään. aion tehdä asioita randomisti eli ostan ton pakettimatkan tässä keväällä ja valkkaan vain viikon milloin haluan mennä :) En jaksa panikoida enkä miettiä etukäteen mitä saattaa tapahtua, uskallanko lähteä. Muuten istuisin kotona kaiket päivät. Ihanaa odotella tulevaa kun tietää, että on mahdollisuus lähteä ulkomaille ja nauttia elämästä :)
Vierailija kirjoitti:
Elämäni näyttää varmasti monen mielestä unelmaelämältä, talo,ihana aviomies, vakinaiset työpaikat molemmilla, tulot ei mitenkään isot mutta rittävät.
.. silti tämä ei ole elämän mitä haluaisin elää.
Unelmoin pienestä metsämökistä ja omavaraisemmasta elämästä, samanlaisesta missä lapsuuteni olen elänyt.Nykyinen elämäntyyli on stressaavaa, vielä kun mies on varsinainen materialisti, pitäisi aina näyttää niin hienolta ulkopuolisille.
Ehkä sitten joskus
Täällä vähän sama. Haaveilin elämästä maalla, jossa omaa tonttia ja oma lupa. Paikkaa jossa voisi pitää kotieläimiä ja lisätä omavaraisuutta. Eihän tuota kaupunkilais miestä sellaiseen saanut. 😅.
Omakotitalo kaupungissa, mies valtasi autotallin, minä varaston. Nyt on kanoja ja viiriäisiä. Eihän tuo omavaraisuutta paljon tuonut mutta vähän kuitenkin. Nyt haaveilen omasta siirtolapuutarha tontista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomuus kirjoitti:
En elä, valitettavasti.
Haaveilin aina isosta perheestä, asumisesta maalla vanhassa pikkumökissä ja lääkärin ammatista.
Todellisuudessa en yhtäkään lasta voi saada, sairastuin homekoulun takia pahasti enkä voi missään vanhassa talossa asua, koska reagoin niin helposti. Lääkärihaaveetkin jäi kun kasvoin isoksi enkä enää kestänyt verta, haavoja, tulehduksia yms pyörtymättä/ oksentamatta.
Asun siis Helsingissä upouudessa kerrostalossa hyvän työllisyystilanteen takia ja asunnon puhtauden takia. Työni ovat ihan jees, asuminenkin menettelee vaikka välillä menee hermot jatkuvaan ihmismassan Helsingissä yms. Lapsettomuus häiritsee ehkä eniten, mutta sille ei vaan voi mitään, pakko keksiä elämälle jotain muuta mieleistä.
Pienemmissä kaupungeissa uudetkaan talot eivät maksa mahdottomia. Sijaisvanhemmuus voi olla myös aika jees jos tuntuu omalta jutulta yhtään. Itse toimin tukiperheenä kahdelle ja voi luoja kuinka rakastan noita lapsia.
Kyllä. Mäkin sairastuin jo vuosia sitten, samoin puoliso, joka päätyi nuorena eläkkeelle. Sysimustat vuodet ovat kuitenkin takana, toivottavasti lopullisesti. Me ollaan nyt nelikymppisinä kohtuuvoinneissa, velattomia, ja leikkasin reilun osan pois omasta työajastani, jotta ehditään olla ja harrastaa yhdessä. Ollaan kohta täysi-ikäisen vanhempia, edessä piteneviä reissuja tien päällä. Olen ehdottomasti onnellisempi kuin koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika lailla kyllä. On perhe, töitä, ja ok asunto, eli perusasiat kunnossa. Eikä vakavampia sairauksia tms. Perheessä kyllä erityislapsi ja haastavassa työssä kiirettä riittää, joten stressiä kyllä on ja oma aika vähissä. Mutta huonomminkin voisi olla ja uskon että kyllä tämä vielä helpottaa.
En elä toivomaani elämää. Olisin toivonut, että tässä vaiheessa elämää olisi jo vähän työuraakin takana, mutta olen ollut työttömänä jonkin aikaa, enkä ole varma olenko valmistunut minulle oikealta alalta. Ulkoisesti muuten menee hyvin. Sisäinen tyhjyys on pahempaa.
Elämäni näyttää varmasti monen mielestä unelmaelämältä, talo,ihana aviomies, vakinaiset työpaikat molemmilla, tulot ei mitenkään isot mutta rittävät.
.. silti tämä ei ole elämän mitä haluaisin elää.
Unelmoin pienestä metsämökistä ja omavaraisemmasta elämästä, samanlaisesta missä lapsuuteni olen elänyt.
Nykyinen elämäntyyli on stressaavaa, vielä kun mies on varsinainen materialisti, pitäisi aina näyttää niin hienolta ulkopuolisille.
Ehkä sitten joskus