Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Psykoterapeutti: Ero voi odottaa, lapsi ei
09.03.2013 |
Aikamme ihannoi liikaa omaa mielihyvää. Avioeroa harkitsevien vanhempien olisi syytä ajatella lapsiaan ja lykätä eroa, pamauttaa psykologi ja psykoterapeutti Pirjo Riitta Rintanen.
RAKASTUMINEN LUO TOISESTA IHANNEKUVAN.
Rakastuminen on ihana olotila, mutta rakastunut näkee toisen ihmisen sellaisena kuin itse haluaa – ei sellaisena kuin hän oikeasti on. Rakastuminen on valtava tunne, mutta se ei kestä sellaisenaan. Jossain vaiheessa se katoaa, ja realismi astuu kuvioihin. Tässä vaiheessa pitäisi oppia rakastamaan. Tulisi osata arvostaa toista siitä huolimatta, että hän ei olekaan sellainen kuin hänen haluaisi olevan. Pitäisi päästä ”miltä minusta tuntuu” -ajattelusta siihen, miten yhdessä mennään eteenpäin.
AVIOLIITTO VAATII TAHTOA JOKA PÄIVÄ.
Vihkikaavassakin kysytään, tahdotko. Ei kysytä, ”milt’ sust nyt tuntuu”. Tämä tarkoittaa sitä, että tahdotaan joka ainut päivä. Täytyy keskittyä tulemaan toimeen yhdessä: käsitellä vaikeita asioita ja hyväksyä toinen, vaikka hän ei olekaan samanlainen. Alusta asti on opittava puhumaan suhteen toiselle osapuolelle nätisti. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, millaiseksi liitto muotoutuu. Mieti, tuijotatko koko ajan vain sitä, mitä toinen ei ole, vai sitä, mitä hyvää teillä on yhdessä.
ERON SYYKSI EI RIITÄ, ETTEI OLE KIVAA.
Kun perheeseen syntyy lapsia, arvojärjestys muuttuu. Silloin täytyy miettiä, mikä on lapselle parasta. Lapsen kannalta on hienointa, että vanhemmat tekevät liiton eteen töitä ja taistelevat vaikeuksien voittamiseksi. Lapselle on tärkeää, että isä ja äiti pysyvät yhdessä. Ero on tietenkin hyväksyttävä asia, jos perheessä on voittamaton alkoholiongelma, puolisolla on vakava luonnehäiriö, on sairaalloista mustasukkaisuutta, väkivaltaa tai muita vastaavia, isoja ongelmia. Tällöin on syytäkin erota. Mutta jos toinen on ihan kelvollinen kumppani, tilanne on toinen. Silloin ei tulisi erota, jos perheessä on lapsia. Ei eron syy voi olla se, että arki tuntuu arjelta ja toinen ihminen liian tavalliselta. Tavalliset ovat usein vakaita.
VANHEMMAT NÄYTTÄVÄT MALLIA.
Elämä voi ja saa olla välillä tylsää. Pitäisi uskoa ja ymmärtää, että tavallinen elämä on ihan hyvää elämää. Jos vanhemmat vain jaksavat tehdä liittonsa eteen töitä, lapsilla ovat asiat paljon paremmin. On hyvä ymmärtää, että vanhemmat näyttävät lapselle mallia myös sitoutumisessa. Pyritäänkö ongelmia ratkaisemaan vai paetaanko niitä?
KIUSAUKSILLE ON OSATTAVA SANOA EI.
On täysin selvää, että kiusauksia tulee. Ihmiset harrastavat, käyvät töissä ja matkustavat. Jokainen tapaa elämänsä aikana ihania ihmisiä, joista tulee ajatelleeksi ”voi veljet, kun tuon saisi”. Tässä mitataan tahtoa. Lapset ovat erittäin tärkeä syy pysyä yhdessä, vaikka arki ei olisi niin hohdokastakaan. Mikä on oikeasti ihanampaa kuin arki? On maailman parasta tehdä ihan tavallisia asioita yhdessä kotona tai harrastaa yhdessä perheenä. Se riittää, enempää ei tarvita. Se on lopulta vanhemmillekin hyvin palkitsevaa.
EROA VOI HYVIN ODOTTAA.
Jos tuntuu siltä, että on ihan pakko erota, voi odottaa, kunnes lapset ovat omillaan. Ainakaan ei pitäisi alkaa järjestää eroa lapsen elämän käännekohdissa kuten varhaislapsuudessa, murrosiässä tai ylioppilaskirjoitusten aikaan. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin erota, jos tuntuu, että on pakko.
LUOTA JÄRKEEN, ÄLÄ TUNTEESEEN.
Aikamme ihannoi suuria tunteita ja oman mielihyvän tavoittelua. Haetaan vain sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Asioita voi ajatella myös järjellä eikä pelkästään tunteella. Kun luottaa enemmän järkeen, lopputulos on yleensä parempi.
(Kodin Kuvalehti 7.3.2013)
Kommentit (67)
6:lle:
Minä taas en tiedä yhtäkään eroa, jossa taustalla olisi jotain sellaista, mistä ei olisi yhdessä puhumalla ja järkevästi käyttäytymällä päästy jatkamaan. Tietämäni erot ovat juuri näitä "ei oo enää kivaa yhdessä"- juttuja, joissa toinen tai jopa molemmat ovat sitä mieltä, että perhe on taakka ja siitä pitää päästä, jotta saisi uuden perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 14:18"]6:lle: Minä taas en tiedä yhtäkään eroa, jossa taustalla olisi jotain sellaista, mistä ei olisi yhdessä puhumalla ja järkevästi käyttäytymällä päästy jatkamaan. Tietämäni erot ovat juuri näitä "ei oo enää kivaa yhdessä"- juttuja, joissa toinen tai jopa molemmat ovat sitä mieltä, että perhe on taakka ja siitä pitää päästä, jotta saisi uuden perheen.[/quote]
Ja olet ollut kaikkien noiden eronneiden kanssa niin läheinen, että he ovat jakaneet syvimmät tuntonsa sinun kanssasi...
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 13:55"]
Minusta lapsella on parempi olla ja elää onnellinen yksinhuoltajan hoivissa kuin onnettomassa ja ristiriitaisessa avioliitossa.
Kyllä, olen avioerolapsi.
[/quote]
täsmälleen samaa mieltä.
Itse en ole avioerolapsi, mutta lapseni ovat. Lapset olivat alle 10 v kun erosimme ja edelleen he sanovat (nyt teini-iässä), että ero oli heille hyvä juttu.
Voiko asia olla niin, että entisajan pienet asiat/ongelmat tuntuvat jostain syystä isoilta ja ratkaisemattomilta asioilta nykyään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 14:25"]
niin se koira älähtää, kun kalikka kalahtaa.
[/quote]
Sielläkö taas yksi besserwisseri kalikka kädessään. Kerro vain rehellisesti, mikä sinun elämässäsi on huonosti, niin pääsisit tuosta tarpeesta puuttua muiden asioihin.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 14:31"]
Voiko asia olla niin, että entisajan pienet asiat/ongelmat tuntuvat jostain syystä isoilta ja ratkaisemattomilta asioilta nykyään?
[/quote]
Ainakin ennen eroaminen oli niin syvästi paheksuttavaa, että monet pysyivät avioliitoissaan, vaikka se tekikin sekä vanhempien että lasten elämästä pelkkää kärsimystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiiirissä on nyt meneillään yksi "ylläriero", jossa nainen lähti ulkopuolisten mielestä turhaan. Te erojen vastustajat: haluaisitteko elää puolison kanssa, joka kokee jatkuvaa ahdistusta siitä, ettei rakasta sinua ja on yrittänyt muuttaa tilannetta kolme vuotta? Minä toivon, että mieheni lähtisi jos näin kokee.
Toki olen tämän oman 18 yhteiselon (10v naimisissa) ymmärtänyt, että arki voi olla puurtamista ja toisen naama vituttaa välillä. Allekirjoitan täysin sen, että rakkaus on tahtotila. Mutta kyllä omassa liitossani pidän tärkeänä sitä, että on intohimoa ja aitoa rakkautta läsnä ajoittain.
En myöskään halua lapsille sellaista mielikuvaa, että pysyttiin yhdessä vain heidän vuokseen. Perheen eteen tehdään kaikki, mutta joskus se ei vain riitä.
artikkeli oli täyttä asiaa..kannattaa myös huomata se, että tässä puhuttiin nyt "tavallisista" parisuhteista, joissa puoliso ei ole päihteiden väärinkäyttäjä, väkivaltainen tai persoonallisuushäiriöinen.
Yksi iso syy eroihin on myös se, että ihmiset eivät todellakaan ymmärrä, että parisuhde on vaativin ihmissuhde. Siinä paljastuvat ihmisen todelliset vuorovaikutustaidot ja taidot tulla toimeen toisen kanssa. Vaikkapa suhteet työkavereihin on vielä aika helppoja, kun niitä määrittävät aika selkeät käyttäytymissäännöt, odotukset ja oletukset. Yleensä jaksetaan käyttäytyä normien mukaisesti se 8 tuntia työkavereita kohtaan...mutta parisuhteessa ollaankin niin lähellä toista ja samanlaiset säännöt eivät enää pädekkään. pitää todellakin nähdä vaivaa, että molemminpuolinen ymmärrys, hyvinvointi ja yhteistyö toimii.
sen tajuaa jokainen että parisuhde on kahden kauppa...se vaatii molemmilta tosi paljon ja tietysti sen vuoksi yksin hyvän parisuhteen saavuttaminen ei ole mahdollista. Tästä tahtotilasta artikkelikin puhui. Eli siinä tahdotaan myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle toisen vuoksi (vaikkapa hoidan toista kun hän on sairaana, vaikka en nautikkaan siitä).
jatkuvastihan tältäkin palstalta saa lukea avauksia, joissa nainen/mies valittaa että kun elämä on niiin arkista, eikä ole suuria rakkauden tunteita puolisoa kohtaan että eiköhän se paras olisi vaan erota...siiitäkin huolimatta että kotona on 1 vuotias, 3 vuotias...jne lapset. Kuka näissä erotilanteissa kärsii eniten...lapset tietysti. tosin nykyään on jopa näitä vanhempia jotka voivat samalla tavoin hyljätä lapsensakin kokonaan..Ku eihän se ole niin kivaa kuunnella lasten itkua, hoitaa niitä jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 14:42"]
Lähipiiirissä on nyt meneillään yksi "ylläriero", jossa nainen lähti ulkopuolisten mielestä turhaan. Te erojen vastustajat: haluaisitteko elää puolison kanssa, joka kokee jatkuvaa ahdistusta siitä, ettei rakasta sinua ja on yrittänyt muuttaa tilannetta kolme vuotta? Minä toivon, että mieheni lähtisi jos näin kokee.
Toki olen tämän oman 18 yhteiselon (10v naimisissa) ymmärtänyt, että arki voi olla puurtamista ja toisen naama vituttaa välillä. Allekirjoitan täysin sen, että rakkaus on tahtotila. Mutta kyllä omassa liitossani pidän tärkeänä sitä, että on intohimoa ja aitoa rakkautta läsnä ajoittain.
En myöskään halua lapsille sellaista mielikuvaa, että pysyttiin yhdessä vain heidän vuokseen. Perheen eteen tehdään kaikki, mutta joskus se ei vain riitä.
[/quote]
Lähipiirissä = olet se äiti itse. Miltä muuten nyt tuntuu kun lapsesi asuu isänsä kanssa? Taitaa se isä ollakin se parempi vanhempi lapsellensa kun itse juokset munan perässä. Rakkaus on tahdon asia jos taustalla ei ole alkoholismia tai henkistä/fyysistä väkivaltaa. Sinun tapauksessasi näin ei nähtävästi ole kun syy eroon on vain se, ettet enää rakasta. Luuletko oikeasti, että rakastat sitä uutta miestäsi sen palavammin 20 vuoden kuluttua sitten kun teilläkin on astunut arki suhteeseen? Vai ajattelitko jättää hänetkin n. 10-15 vuoden kuluttua? Tokihan kannattaa hänenkin kanssaan hankkia lapsi ja jättää sitten tuokin lapsi isänsä luokse kun äiti etsii uutta intohimoa.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 14:50"]
artikkeli oli täyttä asiaa..kannattaa myös huomata se, että tässä puhuttiin nyt "tavallisista" parisuhteista, joissa puoliso ei ole päihteiden väärinkäyttäjä, väkivaltainen tai persoonallisuushäiriöinen.
Yksi iso syy eroihin on myös se, että ihmiset eivät todellakaan ymmärrä, että parisuhde on vaativin ihmissuhde. Siinä paljastuvat ihmisen todelliset vuorovaikutustaidot ja taidot tulla toimeen toisen kanssa. Vaikkapa suhteet työkavereihin on vielä aika helppoja, kun niitä määrittävät aika selkeät käyttäytymissäännöt, odotukset ja oletukset. Yleensä jaksetaan käyttäytyä normien mukaisesti se 8 tuntia työkavereita kohtaan...mutta parisuhteessa ollaankin niin lähellä toista ja samanlaiset säännöt eivät enää pädekkään. pitää todellakin nähdä vaivaa, että molemminpuolinen ymmärrys, hyvinvointi ja yhteistyö toimii.
sen tajuaa jokainen että parisuhde on kahden kauppa...se vaatii molemmilta tosi paljon ja tietysti sen vuoksi yksin hyvän parisuhteen saavuttaminen ei ole mahdollista. Tästä tahtotilasta artikkelikin puhui. Eli siinä tahdotaan myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle toisen vuoksi (vaikkapa hoidan toista kun hän on sairaana, vaikka en nautikkaan siitä).
jatkuvastihan tältäkin palstalta saa lukea avauksia, joissa nainen/mies valittaa että kun elämä on niiin arkista, eikä ole suuria rakkauden tunteita puolisoa kohtaan että eiköhän se paras olisi vaan erota...siiitäkin huolimatta että kotona on 1 vuotias, 3 vuotias...jne lapset. Kuka näissä erotilanteissa kärsii eniten...lapset tietysti. tosin nykyään on jopa näitä vanhempia jotka voivat samalla tavoin hyljätä lapsensakin kokonaan..Ku eihän se ole niin kivaa kuunnella lasten itkua, hoitaa niitä jne...
[/quote]
Minusta tässä on hieno kirjoitus. Parisuhde on vaativa ihmissuhde, johon pitää panostaa jo ennen kuin erosta keskustellaan. Pitää käyttäytyä toista kohtaan kauniisti ja kunnioittavasti.
Psykoterapeutti käsitteli artikkelissa nimenomaan tavallisia parisuhteita ja hänkin oli sitä mieltä, että tietyissä vaikeissa tilanteissa ero on hyvä vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten 20 jo sanoi, ulkopuolinen ei voi koskaan tietää, millainen toisten avioliitto on. Aikuiset ihmiset, eronneetkaan, eivät ole ympäristölleen tilivelvollisia avioliittonsa tilasta eivätkä esimerkiksi seksielämästään. Eivät edes aikuisille lapsilleen. Moni voi luulla, että pari eroaa turhaan, vaikka taustalla ovat mitä vakavimmat syyt.
Toinen tärkeä pointti on se, että avioeron voi ottaa yksipuolisesti. Eivät kaikki eronneet ole tehneet sitä ratkaisua itse. Moni tulee jätetyksi, vaikka haluaisi vielä tahtoa.
Muuten tuo artikkeli oli täyttä asiaa.
Voin nähdä näiden eroja paheksuvien mammojen omahyväiset ilmeet, kun he nyt tällä artikkelilla pääsevät sivaltamaan tuttuja ja tuntemattomia eronneita ja eroa suunnittelevia.
Kirjoittaisipa joku vastaavan artikkelin siitä, mikä on tervettä ja rakentavaa keskustelua, mikä taas omaa egoa (harhaisesti) nostattavaa muiden tuomitsemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ero ei kuule lapselle ja piste. Jos aikuiset hoitavat sen kunnialla + pysyvät turvallisina ja tuttuina vanhempina eron jälkeenkin, ei siinä pitäisi olla lapsen kannalta mitään jonka vuoksi asiaa märehdittäisi vielä aikuisenakin. Sanon näin itse avioerolapsena ja täysin kyllästyneenä aiheeseen.
Omat vanhempani erosivat äitini pahan mielisairauden + tästä johtuvan väkivaltaisuuden vuoksi. Tilanne kesti vuosia ja vaikutti meihin lapsiin selvästi, eli oli hyvä kun isä rohkaistui viimeinkin hakemaan eroa ja yksinhuoltajuutta. MUTTA: olen omassa liitossani kokenut niin pettämiset, lievät väkivallat kuin muutkin ongelmatilanteet enkä ole silti eronnut. Jos kyseessä on kaksi suht täyspäistä ihmistä jotka haluavat liittonsa toimivan, uskon että mikä tahansa voi olla mahdollista. Yksin ei kukaan pysty ihmeisiin, tietenkään. Mutta ei joku juominen tai pettäminen ole mielestäni automaattisesti sama kuin "eropaperit vireille nyt ja heti".
jaa-aa olempa itsekkin eronnut, mutta silti kehoitan jokaista eroa harkitsevaakin miettimään asiat tarkoin ennen eroa, juuri noita artikkelin argumentteja huomioiden. Ja sitten jos keskustelu ei puolison kanssa pelaa, eikä yhteisymmärrystä tahdo löytyä, niin suosittelen kyllä hakeutumaan ammattiavun piiriin (parisuhdeterapia, parisuhdekurssit jne) ennen eropäätöksen tekoa. Etenkin jos perheessä on lapsia.
Onneksi minulla ei itselläni ollut erotessa lapsia, mutta kyllä tein nuo ennen eroa. Hakeuduimme parisuhdeneuvontaan, ..annoin aikaa useamman vuoden muutokselle.. Mutta kun sitoutuminen oli yksipuolista ei liiton jatkaminen ollut mahdollista (puolison toistuva uskottomuus). Toinen ei voi tahtoa toisen puolesta, mutta jos tahtoa molemmilta löytyy löytyy myös kykyä mahdollisesti tarvittaviin muutoksiin.
19 kummastelee, eivätkö puolison viat tule esille jo ennen avioliittoa. Kai tiedät, että rakastuneet näkevät toisensa myönteisessä valossa. Jos toisessa onkin vikoja, kumppani uskoo niiden parantuvan iän myötä tai rakkauden ansiosta. Ja oikeasti luonnehäiriöiset ovat taitavia myös manipuloimaan ja salaamaan vikansa siihen asti, että avioliitto on solmittu ja lapsi tulossa.
Pitää myös muistaa, että parisuhteita aloitetaan aivan mitättömällä elämänkokemuksella ja huonolla itsetuntemuksellakin. Ei tunneta itseä ja omia tarpeita, ei osata arvoida toisen käytöstä ja persoonallisuutta. Useimmat osaisivat varmaan valita itselleen hyvän kumppanin, jos parinvalinta tehtäisiin 50-vuotiaan elämänkokemuksella, mutta ensimmäistä liittoa solmittaessa niin ei yleensä ole.
Alkoholismi kehittyy vähitellen, joten mies tai nainen, joka 18-vuotiaana tuskin koski drinkkiin, voi hyvin olla 45-vuotiaana täysi alkoholisti. Myös mielenterveyden ongelmat voivat tulla esiin missä iässä tahansa.
Parinvalinta on todellista arpapeliä. Onnekas se, jonka ruletti pysähtyy hyvän kumppanin kohdalle.
Musta ydinkysymys on, että mitä se onnellisuus on. Onko nykyaika sellaista, että kuvitellaan onnen olevan jotain erikoista ja sitä pitää aina etsiä? Ehkä ihmiset kehittävät noita "onnettomuustilojaan" ihan päässään. Odotetaan jotain, mitä ei koskaan saa ja rikotaan kaikki matkalla. Eikö onnea voi olla se, että on sama suunta ja vanhana voidaan yhdessä ihailla lapsenlapsia? Kehua estoitta paijata niitä yhdessä vailla häpeää, kun toinenkin on samoilla linjoilla? Eikö onnea ole se, että tarjoaa lapsille ehjän kodin? Mistä ne surkeudet ja jännitteet tulee, kun mun lähellä on vaan tasapainoisia aviopareja? (siis iäkkäämmät) Ei ne mitenkään kireiltä vaikuta ja heille onni on se arki, yhteinen historia, yhteinen vanhuus ja perhe. Ei heidän onni ole kiinni siitä, että toinen jättää sukat väärään paikkaan tai ei ole mikään jännittävä seksipakkaus vaan se arkinen ja tuttu.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 15:15"]
Musta ydinkysymys on, että mitä se onnellisuus on. Onko nykyaika sellaista, että kuvitellaan onnen olevan jotain erikoista ja sitä pitää aina etsiä? Ehkä ihmiset kehittävät noita "onnettomuustilojaan" ihan päässään. Odotetaan jotain, mitä ei koskaan saa ja rikotaan kaikki matkalla. Eikö onnea voi olla se, että on sama suunta ja vanhana voidaan yhdessä ihailla lapsenlapsia? Kehua estoitta paijata niitä yhdessä vailla häpeää, kun toinenkin on samoilla linjoilla? Eikö onnea ole se, että tarjoaa lapsille ehjän kodin? Mistä ne surkeudet ja jännitteet tulee, kun mun lähellä on vaan tasapainoisia aviopareja? (siis iäkkäämmät) Ei ne mitenkään kireiltä vaikuta ja heille onni on se arki, yhteinen historia, yhteinen vanhuus ja perhe. Ei heidän onni ole kiinni siitä, että toinen jättää sukat väärään paikkaan tai ei ole mikään jännittävä seksipakkaus vaan se arkinen ja tuttu.
[/quote]
Tämä varmaan pitää paikkansa, mutta sitä ei ulkopuolinen pysty arvioimaan. Oikeasti onnellinen ja tyytyväinen pariskunta voi näyttää ulospäin samalta kuin sellainen, jossa kotosalla joka käänteessä toinen nälväisee, ei ole kunnioitusta ja elämänarvotkin ovat muuttuneet eri suuntiin.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 15:02"]
Kuten 20 jo sanoi, ulkopuolinen ei voi koskaan tietää, millainen toisten avioliitto on. Aikuiset ihmiset, eronneetkaan, eivät ole ympäristölleen tilivelvollisia avioliittonsa tilasta eivätkä esimerkiksi seksielämästään. Eivät edes aikuisille lapsilleen. Moni voi luulla, että pari eroaa turhaan, vaikka taustalla ovat mitä vakavimmat syyt.
[/quote]
Mutta tuo asiasta puhunut psykoterapeutti taitaa kuitenkin törmätä työssään ilmiöön josta puhui, eli että perusteet ovat heppoisia. Hänelle on selvästi tullut vaikutelma, että nykyään lähdetään lasten kannalta liian helposti uuteen elämään. Eri asia sitten on, kuka meistä pystyy sanomaan ystävistään tai sukulaisistaan, yleensäkään yksittäistapauksista, kuka näin toimii ja kuka ei. Mutta kyllä itse ilmiöstä ja sen syistä pitää pystyä keskustelemaan..
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="09.03.2013 klo 14:07"]
En ymmärrä tätä kun sanotaan et jätetään liian helposti. Mistä te tiedätte mitä siellä taustalla on? Vähän vaikea se on tuttaville, joiden mielestä mies on niiiiiiiin ihana, kertoa totuutta. Ei ne sitä uskois kuiteskaan.
[/quote]
Minä luulen, että näillä ihmisillä on omassa elämässsään jotakin pahasti pielessä, kun on tarve niin voimallisesti puuttua toisten tekemiin ratkaisuihin. Luulevat olevansa päteviä ottamaan kantaa ihan vieraidenkin ihmisten asioihin, joista eivät todellakaan tiedä mitään.
Samaahan tämä on kai kuin se muiden pilkkaaminen, pönkitetään omaa itsetuntoa ja oman elämän paremmuutta sillä, että arvostellaan muiden valintoja. Sitten kun itsellä on onnellinen elämä, ei ole tarvetta sellaiseen. Fiksu ymmärtää, että toisen elämä ei ole välttämättä sitä, miltä se ulospäin näyttää ja ymmärtää olla ottamatta kantaa.
Mutta fiksut eivät varmaan roiku täällä av:llä muutenkaan... :o