Lue keskustelun säännöt.
Psykoterapeutti: Ero voi odottaa, lapsi ei
09.03.2013 |
Aikamme ihannoi liikaa omaa mielihyvää. Avioeroa harkitsevien vanhempien olisi syytä ajatella lapsiaan ja lykätä eroa, pamauttaa psykologi ja psykoterapeutti Pirjo Riitta Rintanen.
RAKASTUMINEN LUO TOISESTA IHANNEKUVAN.
Rakastuminen on ihana olotila, mutta rakastunut näkee toisen ihmisen sellaisena kuin itse haluaa – ei sellaisena kuin hän oikeasti on. Rakastuminen on valtava tunne, mutta se ei kestä sellaisenaan. Jossain vaiheessa se katoaa, ja realismi astuu kuvioihin. Tässä vaiheessa pitäisi oppia rakastamaan. Tulisi osata arvostaa toista siitä huolimatta, että hän ei olekaan sellainen kuin hänen haluaisi olevan. Pitäisi päästä ”miltä minusta tuntuu” -ajattelusta siihen, miten yhdessä mennään eteenpäin.
AVIOLIITTO VAATII TAHTOA JOKA PÄIVÄ.
Vihkikaavassakin kysytään, tahdotko. Ei kysytä, ”milt’ sust nyt tuntuu”. Tämä tarkoittaa sitä, että tahdotaan joka ainut päivä. Täytyy keskittyä tulemaan toimeen yhdessä: käsitellä vaikeita asioita ja hyväksyä toinen, vaikka hän ei olekaan samanlainen. Alusta asti on opittava puhumaan suhteen toiselle osapuolelle nätisti. Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, millaiseksi liitto muotoutuu. Mieti, tuijotatko koko ajan vain sitä, mitä toinen ei ole, vai sitä, mitä hyvää teillä on yhdessä.
ERON SYYKSI EI RIITÄ, ETTEI OLE KIVAA.
Kun perheeseen syntyy lapsia, arvojärjestys muuttuu. Silloin täytyy miettiä, mikä on lapselle parasta. Lapsen kannalta on hienointa, että vanhemmat tekevät liiton eteen töitä ja taistelevat vaikeuksien voittamiseksi. Lapselle on tärkeää, että isä ja äiti pysyvät yhdessä. Ero on tietenkin hyväksyttävä asia, jos perheessä on voittamaton alkoholiongelma, puolisolla on vakava luonnehäiriö, on sairaalloista mustasukkaisuutta, väkivaltaa tai muita vastaavia, isoja ongelmia. Tällöin on syytäkin erota. Mutta jos toinen on ihan kelvollinen kumppani, tilanne on toinen. Silloin ei tulisi erota, jos perheessä on lapsia. Ei eron syy voi olla se, että arki tuntuu arjelta ja toinen ihminen liian tavalliselta. Tavalliset ovat usein vakaita.
VANHEMMAT NÄYTTÄVÄT MALLIA.
Elämä voi ja saa olla välillä tylsää. Pitäisi uskoa ja ymmärtää, että tavallinen elämä on ihan hyvää elämää. Jos vanhemmat vain jaksavat tehdä liittonsa eteen töitä, lapsilla ovat asiat paljon paremmin. On hyvä ymmärtää, että vanhemmat näyttävät lapselle mallia myös sitoutumisessa. Pyritäänkö ongelmia ratkaisemaan vai paetaanko niitä?
KIUSAUKSILLE ON OSATTAVA SANOA EI.
On täysin selvää, että kiusauksia tulee. Ihmiset harrastavat, käyvät töissä ja matkustavat. Jokainen tapaa elämänsä aikana ihania ihmisiä, joista tulee ajatelleeksi ”voi veljet, kun tuon saisi”. Tässä mitataan tahtoa. Lapset ovat erittäin tärkeä syy pysyä yhdessä, vaikka arki ei olisi niin hohdokastakaan. Mikä on oikeasti ihanampaa kuin arki? On maailman parasta tehdä ihan tavallisia asioita yhdessä kotona tai harrastaa yhdessä perheenä. Se riittää, enempää ei tarvita. Se on lopulta vanhemmillekin hyvin palkitsevaa.
EROA VOI HYVIN ODOTTAA.
Jos tuntuu siltä, että on ihan pakko erota, voi odottaa, kunnes lapset ovat omillaan. Ainakaan ei pitäisi alkaa järjestää eroa lapsen elämän käännekohdissa kuten varhaislapsuudessa, murrosiässä tai ylioppilaskirjoitusten aikaan. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin erota, jos tuntuu, että on pakko.
LUOTA JÄRKEEN, ÄLÄ TUNTEESEEN.
Aikamme ihannoi suuria tunteita ja oman mielihyvän tavoittelua. Haetaan vain sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Asioita voi ajatella myös järjellä eikä pelkästään tunteella. Kun luottaa enemmän järkeen, lopputulos on yleensä parempi.
(Kodin Kuvalehti 7.3.2013)
Kommentit (67)
Artikkeli oli mielestäni täyttä asiaa. En usko, että kirjoittaja on tarkoittanut sitä, että VAIN naisten TAI miesten pitäisi jaksaa tahtoa ja tsempata arkisessa liitossa. Vaan MOLEMPIEN. Jos molemmilla on sama tahtotila sen suhteen, että jaksetaan pysyä liitossa siitä huolimatta, että on tylsää, kuivakausi seksielämässä tai töissä on joku kiva ihminen, niin luulen, että tällaiset liitot onnistuvat. Artikkeli pyrkinee herättämään ylipäänsä ihmisiä, ei vain naisia tai miehiä, tajuamaan, että rakastumisen vaihe on kemiallinen tunnetila, joka ei ole pysyvää ja elämä ei voi olla aina kivaa.
Ihmisten pitäisi kyllä olla useampi vuosi yhdessä ennen naimisiinmenoa ja lapsia. Toki lastensaanti voi radiaalisti muuttaa ihmistä mutta kyllä ennen lapsia on ihan varmasti saanut viitteitä toisen luonteenpiirteistä, jos on riittävän kauan ollut yhdessä. Rakastuneen ihmisen tarve on miellyttää toista ja laittaa omat tarpeet toissijalle. Kun rakastumisen tunne hälvenee, ihminen alkaa ajaa enemmän omia etujaan. Kun tätä vaihetta on seurannut riittävän pitkään, saa varmasti aika paljon tietoa toisesta, esim. siitä kykyneekö toinen empatiaan, miten toinen käyttäytyy stressaavassa elämänvaiheessa, ajatteleeko toinen vain omia tarpeitaan ja etujaan eli kuinka itsekkäästi hän käyttäytyy jne.
Nykyajan trendi on pettymysten välttäminen: se näkyy sekä parisuhteissa että lasten kasvattamisessa. Ei siedetä pettymystä, turhautumista vaan halutaan keinotekoisilla asioilla hetken mielihyvää. Kasvatuksessa se näkyy periksi antamisessa, lasten toiveiden liiallisella kuuntelemisella ja sillä, että ei haluta lapsen pettyvän. Halutaan siloitella lapsen tie mahdollisimman mukavaksi, jotta itsellä on mukava olo. Parisuhteessa ei kestetä pitkiä, huonoja kausia, kun olotila ei ole silloin mukava.
Mutta kuten alussa sanoin, ei kestäminen ole pelkästään toisen sukupuolen velvollisuus vaan molempien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 11:03"]
Äitini tuli äidiksi 18-vuotiaana,eli liian nuorena. Olin usein mummolla hoidossa kun äitini heilui baareissa. Mummolta ja vaarilta sain sitä turvaa ja pysyvyyttä sekä sitoutumisen mallin. En edes jaksa laskea miten monta "poikaystävää" olen nähnyt lapsuudessa ja teini-iässä. Äitini oli levoton ja haki koko ajan onnellisuutta, niin niistä miehistä. Itse lähdin kotoa heti ylä-asteen jälkeen ja omille lapsille en ole halunnut samaa lapsuutta kuin minulla oli. Miten monta kertaa olen kuullut lapsuudessa ja teini-iässä tota virttä että "äiti haluaa olla onnellinen". Joo,se onnellisuus löytyykin baareissa roikkumalla ja miestä jatkuvasti vaihtamalla... ja nykyaikana monet lapset kokee tota samaa. Asiat eivät ole msuta-valkoisia mutta kyllät ossa psykoterapeutin jutussa vinha perä oli. Miten moni lähtee sen kiva työkaverin matkaan ja sitten itketään uusioperhe kuviossa ja taas vaihdetaan.
[/quote]
Myös minulla vähän samantyyppinen tausta/lapsuus ja nuoruus. Meni useita vuosia ennenkö äitiin välit parani.
Netistä löytyy googlettamalla tutkimuksia, joissa todetaan
-yksi syrjäytymisen syy on vanhempien ero
-uusperheissä nuoret kokevat paljon enemmän väkivaltaa ja nuoret tytöt seksuaalista väkivaltaa kuin yksinhuoltajien ja ydinperheiden nuoret
-nuorilla rikollisilla vanhempien avioero löytyy monesti taustalta
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 12:44"]
Netistä löytyy googlettamalla tutkimuksia, joissa todetaan
-yksi syrjäytymisen syy on vanhempien ero
-uusperheissä nuoret kokevat paljon enemmän väkivaltaa ja nuoret tytöt seksuaalista väkivaltaa kuin yksinhuoltajien ja ydinperheiden nuoret
-nuorilla rikollisilla vanhempien avioero löytyy monesti taustalta
[/quote]
Nämä tilastot eivät kerro riittävästi. Pitäisi tehdä vertailuja niiden perheiden kesken, joissa ero tulee esiin yhtenä vaihtoehtona. Tottakai on onnellisinta, jos parisuhde sujuu hyvin eikä ero koskaan ole edes vaihtoehto. Sitten nämä onnelliset perheet ovat kaunistamassa tilastoja ja syyllistämässä niitä, jotka huonon avioliiton takia pohtivat eroa.
Vai onko jossakin tehty tutkimusta siitä, kummassa lapset voivat paremmin: huonossa avioliitossa, jossa pysytään väkisin yhdessä, vai eroperheissä? Vasta sellaisen perusteella voitaisiin tehdä jotakin johtopäätöksiä, vaikka sekään ei vielä olisi täysin korreloiva tutkimus, koska totta kai sieltä huonoimmasta päästä avioliitot todennäköisemmin päätyvät eroon, ja sellaisten perheiden lapset ovat jo huonommassa asemassa ennen eroakin.
No olisiko sinun kannattanut sitten ennen haarojen levitystä tutustua siihen mieheen paremmin, eikä pykätä heti paria mukulaa kun aloitte tapaamaan.
Tai ennen kuin buukkaat uusperheen pystyyn, kannattaa vähän seurata, onko uusi miehesi tyttösi perään ja tirkisteleekö tisuja ja peppua.
Hassua, että niin kiihkeästi puolustellaan eroja kun pitäisi ensin miettiä, että mikä ihmeen kiire oli leväyttää haarat levälleen ja alkaa leikkiä kotileikkiä miehen kanssa, kenen kanssa se ei onnistu. Usko tai älä, mutta jos on noin impulsiivinen tyyppi, että tekaisee pari mukulaa tyypin kans, joka ei ookkaan enää niin ihku ja ei oo rakastunut parin vuoden päästä, sama toistuu sen uudenkin ja uudenkin kanssa.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 13:04"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 12:44"]
Netistä löytyy googlettamalla tutkimuksia, joissa todetaan
-yksi syrjäytymisen syy on vanhempien ero
-uusperheissä nuoret kokevat paljon enemmän väkivaltaa ja nuoret tytöt seksuaalista väkivaltaa kuin yksinhuoltajien ja ydinperheiden nuoret
-nuorilla rikollisilla vanhempien avioero löytyy monesti taustalta
[/quote]
Nämä tilastot eivät kerro riittävästi. Pitäisi tehdä vertailuja niiden perheiden kesken, joissa ero tulee esiin yhtenä vaihtoehtona. Tottakai on onnellisinta, jos parisuhde sujuu hyvin eikä ero koskaan ole edes vaihtoehto. Sitten nämä onnelliset perheet ovat kaunistamassa tilastoja ja syyllistämässä niitä, jotka huonon avioliiton takia pohtivat eroa.
Vai onko jossakin tehty tutkimusta siitä, kummassa lapset voivat paremmin: huonossa avioliitossa, jossa pysytään väkisin yhdessä, vai eroperheissä? Vasta sellaisen perusteella voitaisiin tehdä jotakin johtopäätöksiä, vaikka sekään ei vielä olisi täysin korreloiva tutkimus, koska totta kai sieltä huonoimmasta päästä avioliitot todennäköisemmin päätyvät eroon, ja sellaisten perheiden lapset ovat jo huonommassa asemassa ennen eroakin.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
67:lle ensiksi vinkki: jos haluat, että seuraava kirjoittaja voi lainata tekstiäsi, kirjoita oma viestisi vasta lainausten jälkeen, muuten se ei siirry seuraavaan lainaukseen.
Eikä sitten oikeastaan muuta, en ymmärrä, mihin oikein tuolla viestilläsi vastasit eikä tekstissäsi ole päätä eikä häntää muutenkaan.
Äitini tuli äidiksi 18-vuotiaana,eli liian nuorena. Olin usein mummolla hoidossa kun äitini heilui baareissa. Mummolta ja vaarilta sain sitä turvaa ja pysyvyyttä sekä sitoutumisen mallin. En edes jaksa laskea miten monta "poikaystävää" olen nähnyt lapsuudessa ja teini-iässä. Äitini oli levoton ja haki koko ajan onnellisuutta, niin niistä miehistä. Itse lähdin kotoa heti ylä-asteen jälkeen ja omille lapsille en ole halunnut samaa lapsuutta kuin minulla oli. Miten monta kertaa olen kuullut lapsuudessa ja teini-iässä tota virttä että "äiti haluaa olla onnellinen". Joo,se onnellisuus löytyykin baareissa roikkumalla ja miestä jatkuvasti vaihtamalla... ja nykyaikana monet lapset kokee tota samaa. Asiat eivät ole msuta-valkoisia mutta kyllät ossa psykoterapeutin jutussa vinha perä oli. Miten moni lähtee sen kiva työkaverin matkaan ja sitten itketään uusioperhe kuviossa ja taas vaihdetaan.