Mikä sai sinut tajuamaan, että lapsuudenkotisi kasvuympäristö ei ollut ihan terve?

Teki aloituksen 3,5 vuotta sitten, ja seuraa sitä edelleen.

muslimi?? :D

Tää ap on ehkä oudoin, jonka muistan.

I smell a RAT....

Vierailija kirjoitti:

Sodan kauhuja en kiistä, mutta on outoa selittää että ne ovat ikuisesti syynä vuosikymmeniä jatkuviin mt-ongelmiin.

Koko Eurooppa soti 2. maailmansodassa eikä tämä sotatraumapuhe ole muualla näin vahvaa.

Mielestäni meillä on kulttuurinen vaikenemisen ongelma, jonka vuoksi menneet traumat eivät ikinä ratkea, kun ei ole sanoja. Vaan menevät sukupolvelta toiselle.

Joten hyvä että on edes keskustelupalstat, joissa purkaa tuntojaan.

Mä näkisin, että syys on poliittinen. Maailmanlaajuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.

Ei pidä paikkaansa. Törkeää vähättelyä tämä. Äitini aina sanoi myös näin. Mutta ei kaikissa perheissä ole väkivaltaa, mielenterveysongelmia, pelkoa, emotionaalista laiminlyöntiä. Täydellistä ei ole kellään, ja pettymyksiä kokevat kaikki. Mutta on täysin eri asia kasvaa suht turvallisessa perheessä, jossa ihmiset osaavat olla toistensa kanssa tekemisissä ja pitää huolta toisistaan kuin perheessä jossa ei ole perusturvaa. Vaikutus elämälle on dramaattisesti eri. Ja jotta voisi elää normaalia elämää ja nauttia siitä, tarvitsee apua, kuten terapiaa. Menneitä ei tarvii kaivella, jos lapsuus on ollut rankka ja traumatisoiva, menneisyys on käsnä joka henkäyksellä estäen ihmistä elämästä sitä elämää joka hänellä olisi. Että lakkaappa sinä vähättelemästä toisten kokemuksia.

Hakeudu terapiaan, käsittele ongelmasi ja jatka elämässäsi eteenpäin.

Vai nautitko martryyrin asemasta ja säälistä. Vai miksi et ota vastuuta elämästäsi. Turhaan sinä muiden vikojen annat omaa elämääsi pilata.

Nostelen taas vanhoja viestejä, mutta tämän tunnekylmän m ulkun maailmankuva on kertaikaikkisen outo.

Itse olen hakeutunut terapiaan sen takia, kun olin masentunut koulukiusaamisen vuoksi. Kävi sitten matkan varrella ilmi, että mun oireiluni ei johtunutkaan siitä, vaan väkivaltaisesta lapsuudesta. Nyt kolmivuotinen terapiani on loppusuoralla ja masennus on selätetty, mutta paljon on asioita jotka ovat ylitsepääsemättömiä. Tokihan on sellaisia ihmisiä, kuin lainaamani, jolla ei ole mitään kosketuspintaa empatiaan muita kohtaan, mutta omassa elämässäni on valtavasti asioita, joita en pysty tehdä sen vuoksi miten sairaassa ympäristössä olen kasvanut. En pysty intiimiin kanssakäyntiin, tai kevyempäänkään seurusteluun, en halua että minuun kosketaan, olen seksuaalisesti äärimmäisen estynyt (valehtelematta mielummin riistäisin itseltäni hengen, kuin antaisin kenenkään kajota itseeni). Sosiaalisia ongelmia on myös todella paljon, tämä on johtanut siihen, että mikään ihmissuhde ei kestä vaikka kuinka yrittäisin.

Toisin kuin lainaamani henkilö kuvittelee, ei nuo ole millään tavalla liitoksissa siihen, ettenkö kantaisi vastuuta elämästäni. Käyn töissä, pyöritän arkea, hoidan lemmikkini, teen kahta eri vapaaehtoistyötä. Se, että sosiaalinen ja intiimi elämäni on rikki, ei tarkoita ettenkö varsinaista elämää saisi rullaamaan. Mutta kuten sanottua, onhan meitä ihmisiä joka junaan, toiset tykkää talloa muita jalkoihinsa heti kun on tilaisuus. Empatia on vaikea asia joillekin.

Kiitokset hienosta teksistäsi! Kirjoitat mahdottoman hyvin ja mielenkiintoisesti, kiitos vielä.

Ja mitä tulee empatiaan, olen ihan samoilla linjoilla. Oma tavoitteeni on kehittää lohduttavaa puhetta suomalaisessa kulttuurissa, siis omalta kohdaltani. Olemme tulleet kansana pitkän matkan ja opetelleet paljon. Kehitettävää on vielä empatiassa ja lohduttamisessa. Miten paljon tarvitsemme kansana lohdutusta ja miten hyvältä lohdutus tuntuukaan itse kullekin.  

hienosti hoidat elämääsi ja vaikutat empaattiselta ihmiseltä

Kiitos, että olet!

Tämä on ap:n motiivi aloituksen tekemiselle?

-eri

Ilmeisesti.

Vierailija kirjoitti:

Eräs selitys, jota harvoin meillä kuullaan, on suomalaisten sukurasite eli geenit.

Mielen sairaudet ovat Suomessa yleisempiä kuin muualla Euroopassa, koska väestö eli ns. geenipooli on pieni. Mielen sairaus, addiktiot ja persoonallisuushäiriöt kulkevat suvuissa "ympyrää".

Tämä kuulemani selitys on hiukan lieventänyt omaa tuskaani.

En usko tuollaiseen. Jokaisella populaatiolla on omat rasitteensa. Monessa maassa ei ole yhtä sivistynyttä sosiaaliturvajärjestelmää kuin Suomessa, ja ongelmista on monesti parasta vaieta, ellei halua heikentää koko suvun naintimahdollisuuksia. Ongelmat jätetään kirjaamatta - vähän niin kuin verot maksamatta.

Suomeen muutto ympäri maailaa ei kai sinänsä tee populaatiosta jalompaa, etenkin, kun maa on kielen ja sijainnin vuoksi vaikea eikä siis houkuttele älyä, ja toisaalta periaatteena on haalia tänne yksilöitä, joilla on varmasti ollut vaikeaa...

^anteeksi, naimamahdollisuuksia?

Vierailija kirjoitti:

Äitini suhtautui ensimmäiseen pitkän suhteen tyttöystääni (nykyinen vaimoni) kohtaan todella hyökkäävästi ja ilkeästi. Olen tajunnut myöhemmin että hän käytti minua vanhimpana lapsena jatkuvasti henkisenä tukenaan ja suhtautui lähes kuin kumppaniin. Käytös oli tosi outoa ja tuntui mustasukkaiselta. En ole enää äitini kanssa tekemisissä vaikka aikoinaan huoli pikkusisaruksista painoi. Heihin toki pidän edelleen jatkuvasti yhteyttä. Äitini oli yksinhuoltaja noihin aikoihin. 

Kuulostaa siltä, että vaimosi on laittanut sinut valitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini suhtautui ensimmäiseen pitkän suhteen tyttöystääni (nykyinen vaimoni) kohtaan todella hyökkäävästi ja ilkeästi. Olen tajunnut myöhemmin että hän käytti minua vanhimpana lapsena jatkuvasti henkisenä tukenaan ja suhtautui lähes kuin kumppaniin. Käytös oli tosi outoa ja tuntui mustasukkaiselta. En ole enää äitini kanssa tekemisissä vaikka aikoinaan huoli pikkusisaruksista painoi. Heihin toki pidän edelleen jatkuvasti yhteyttä. Äitini oli yksinhuoltaja noihin aikoihin. 

Minulla oli samalla tavalla, yh-isäni tukeutui minuun niin paljon että suhteemme vääristyi henkisesti. hänkin oli tuntui olevan mustasukkainen kavereistani ja käyttäytyi oudosti.

t.nainen

Skarppaas nyt vähän, ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sivulla 71  kaikki viestit vaikuttaa olevan trollausta, paitsi kaksi viimeistä kirjoitusta, ja se jossa lukee yhes kohtaa "lähes 60- vuotiaana".

Muuten hyvä ketju, mutta häirikkö iski.

Trolli aloitti keksimällä päättömiä juttuja, sitten mollasi, jonka jälkeen siirtyi outoihin spämmeihin.

Eikä viitsi edes jaotella kappaleita copy-pasten jälkeen... SLOPPY!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään kukaan perheessämme ei voi olla tajuamatta, ettei kaikki ollut/ole kunnossa. Monta lasta, vanhoillislestadiolainen perhe. Lähes kaikki meistä lapsista ovat olleet tekemisissä masennuksen, mielialalääkkeiden, huonon itsetunnon ja erilaisten terapioiden kanssa. Osaksi syynä on vanhoillislestadiolaisuus, osaksi vanhempien mielenterveysongelmat. Kesti pitkään, että näitä asioita on oppinut katsomaan täysin objektiivisesti, kun on kasvanut tuollaisessa kuplassa.

Olin tekemisissä vuosia, vuosia sitten lestaperheen nuorimpien lasten ja perheen äidin kanssa, ja ihailin hänen tyyliään ja monipäisen lapsilauman kasvatusta. Myös perheen isää pidin hyvänä tyyppinä. Myöhemmin olen kuullut, että ainakin perheen nuorimmilla on pahoja mt-ongelmia ja uskosta irtaantuneita lapsiaan karttavat nämä vanhemmat. On tuntunut tosi pahalta.

Meitä uskosta irtaantuneita lapsia vanhemmat eivät karta, suhtautuvat nykyään jopa lämpimästi, mutta olen kuullut, että selän takana isäni on kutsunut meitä avoliitossa eläviä siskoja h..riksi. Eli ristiriitaista ja julmaa suhtautumista. Suurin osa meistä lapsista on - yllätys yllätys - jättänyt vanhoillislestadiolaisuuden. Kaikki me olemme jo aikuisia, mutta jälkiä epäterveestä lapsuudesta korjataan vielä pitkään, osa meistä lapsista on vahingoittunut loppuiäkseen.

Vierailija kirjoitti:

pidin perhettämme normaalin hulluna. meillä oli hulluutta ihan lääkärin papereita ja äidin hoitojaksoja myöten, mutta lapsena koin ihan turvallisen ja rakastavan kodin. ei ollut alkoa eikä väkivaltaa. en muista siitä paljoakaan, en toisaalta hyvää mutten pahaakaan. äitini oli usein psykoosissa, mitä kukaan ei selittänyt minulle, ja siitä on jäänyt ehkä traumoja, koska hän vain makasi sängyssä ja nukkui päivät ja oli sekava ilman lääkitystä pikkutytölle. ollessaan paremmassa kunnossa hän yritti olla kotiäiti, teki ruokaa ja siivosi ja yritti rakastaa minua. isä oli oikeasti vetovastuussa isosta kuviosta koska äidin voimavarat eivät kerta kaikkiaan riittäneet kuin minimaaliseen. kuitenkin tunnen etteivät he tehneet mitään "pahaa" minulle. kaikki yrittivät parhaansa lasta myöten. vietin paljon aikaa jo pienestä pitäen ulkona kavereiden kanssa ja tietenkin koulussa ja harrasteissa tai kavereiden kotona. kaikki oli ihan ok kunnes vanhemmille tuli avioero.

silloin muistelen miettineeni etten pysty elämään yksin kummankaan kanssa. äiti on aivan liian hullu ja joudun huostaan puolen vuoden sisällä. isä ei myöskään tuntunut turvalliselta vaihtoehdolta, mutta kun kysyttiin mielipidettä valitsin isän. lapsi ei kavalla vanhempaansa siinä iässä. hyvin ikävää, että jouduin elämään melkein 10vuotta isäni kanssa, joka sairastui psyykkisesti. minusta tuntuu että olen nähnyt hulluuden saralla kaiken. se on ollut raskas taakka kantaa, onneksi olen löytänyt kanavia jakaa taakka toisten kanssa. yksin en olisi kestänyt taustaani

Niin surullista... Ilman väkivaltaa ja alkoakin voi tosiaan olla vaikeaa.

Mä tein sen! Luin ketjun loppuun! :D Jii-haa...

Vierailija kirjoitti:

Mä tein sen! Luin ketjun loppuun! :D Jii-haa...

Not all heroes wear capes! 🦸😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun muutin kotoa pois opiskelemaan ja mielenterveyteni parani saman tien. En ollut edes tajunnut, minkälainen matalapine kotona oli. Olin koko ajan ahdistunut ja stressaantunut. Ei meillä koskaan mitään erityisen kamalaa tapahtunut, mutta ilmapiiri oli negatiivinen, katkera, häpeilevä ja jotenkin räjähdysaltis.

Kiitos kuuluu ennen kaikkea isälle, jonka tahto oli laki ja joka möykkäsi ja kiukutteli jos asiat eivät menneet hänen mielensä mukaan. Äiti oli heikko ja asettui aina isän puolelle, jos esim. sanoin vastaan kun hän oli saanut jotain tyhmää päähänsä.

Kaikki mitä tein oli aina jotenkin väärin. Kaikki kiinnostuksen kohteet ja harrastukset (paitsi isän valitsemat) oli sellaisia joille joko naurekseltiin, tuhahdeltiin, v*ttuiltiin tai väheksyttiin. Oireilin lukioikäisenä ihan ilmiselvästi, mutta vanhemmat eivät tarjonneet tukeaan. Huumoriani ei koskaan ymmärretty, kaikki mitä sanoin otettiin aina tosissaan. Tai jos esitin jonkin uuden tai omaperäisen ajatuksen (olen luonnostani puhelias, mutta kotona tämä tukahdutettiin aika tehokkaasti), minua vain mulkoiltiin. Olin kuulemma myös omahyväinen.

Pois päästyäni tajusin, että olen itse asiassa puuhakas, älykäs ja positiivinen nuori, mutta kaikki se oli kotona tukahdutettu kuoliaaksi ja koko lukion olin ollut kuin tahmassa kulkeva pahoinvoiva zombi. Myös lukion ilmapiiri oli ollut negatiivinen (pikkuinen syrjälukio). Yliopistossa sain vihdoin hengittää vapaasti. 

Hmm, tämä kuulosti tosi tutulta. Olet siis joltain pieneltä paikkakunnalta kotoisin?

Itsekin olen ja olen tästä ilmiöstä jutellut muidenkin kaltaisteni kanssa: kuinka maaseudulla ja syrjäkylillä ei tahdo olla nuorille naisille elintilaa. Se on yhä pitkälle miesten maailmaa, jossa kaikkea tilaa, tekemistä ja tapahtumia säätelevät vanhat ja nuoremmatkin ukkelit. Älykkäät ja sivistyneet tytöt lähtevät karkuun heti kun pääsevät. Kotona heitä ei ymmärretä (jos kouluja käymättömät vanhemmat), mitään perittävää työtä, elämäntapaa tai hyödyllistä omaisuutta ei ole ja jos on, ne menee veljelle (esim. tuttu tilallinen teki sukupolvenvaihdoksen poikansa hyväksi, vaikka tytärkin olisi halunnut). Nuoret miehet on kaljaa kittaavia rasvalenkkareita ja töissä jossain raksalla, heistä ei ole tytöille vertaistaan seuraa. Vasta yliopistossa nämä tytöt puhkeavat kukkaan ja tajuat nimen omaan olevansa älykkäämpiä ja kehityskelpoisempia mitä heidän on kotona annettu ymmärtää olevan. Maaseudulla he ovat olleet vain tyttöjä, puoleksi näkymättömiä.

Aikamoinen tragedia monille, ainakin minulle.

Allekirjoitan ja tunnustan tämän täysin! Se miesvaltaisuus korostuu pikkukylissä todella epäterveisiin sfääreihin. Toisille isovanhemmillemme emme olleet mitään, ei edes pikkuveljemme, koska hän oli liian herkkä tai itkualtis pojaksi, mutta muuten kaikki oli vain pojatpojatpojat. Tyttöjä väheksyttiin kaikin tavoin ja se ilmapiiri oli todella nitistävä. Nämä lainatussa tekstissä mainitut bensatennarit oli kasvatettu uskoen olevansa jotain luomakunnan kruunuja joilla oli aina viimeinen sana. Seurustelin parin kanssa nuoruuden typeryyksissäni ja heillä oli tämä käistys, että he voisivat olla ydinfyysikoita jos vain haluaisivat (oikeasti hyvä jos peruskoulu polttamatta läpi) ja naiset ovat aina tyhmempiä kuin miehet tai eivät vain pysty samaan kuin miehet. esim. matematiikka on vain miesten laji koska se on miesten keksintö. Nykyisinhän on tutkittu kuinka paljon matemaattisista teorioistakin on oikeasti naisten käsialaa, mutta kaikki kunnia siirrettiin miehille, joten ei noin voi edes sanoa. Samaan kategoriaan meni, että naiset eivät saaneet näkyä, kuulua, kokeilla, ottaa riskejä vaan se oli vain poikien juttu. Samaten tytöt olivat aina niitä, joiden piti heti nousta kun käsketään ja hoitaa koti, naapurin mukulat ja herätä vaikka aamu kuudelta leipomaan suvun kakkujuhliin jotain samaan aikaan kun pojat istuivat odottamassa palvelua muiden miesten mukana. Nyt kun mietin niin ihan käsittämätön ajatusmaailma. Tämän vuoksi rakastan asua kasvukeskuksissa enkä perähikiällä kenenkään likasankona.  

Täh? Milloin olette syntyneet ja missä varttuneet? Ei tuollainen ole yleistä, eli voitte vaihtaa preesens-muodon imperfektiin. Koska olette viimeksi oleskelleet maalla ja aistineet asenneilmapiiriä?

terv. Äskeisen kulttuuri- ja maaseutumyönteisen viestin kirjoittanut totaalisen erilaisen kokemusmaailman omaava maalaisnainen

Samaa ihmettelen. Olen jo yli 60-vuotias maalta pieneltä paikkakunnalta enkä tunnista ollenkaan tuollaista asenneilmapiiriä nuoruuteni ajoilta.

Ihan vain vertailemalla kaveripiirin perheisiin, missä isä oli tasalaatuinen, eikä kokenut tarvetta vapaa-aikana ryypätä itsestään riidanhaluista idioottia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään ei ole täydellistä kotia. On turhaa energian ja rahan tuhlausta kaivella menneitä. Eri asia, jos todella järkyttävät tausta. Muuta on kaikilla.

Sinä et ole se taho, jolla on valtuudet määritellä mitkä ovat oikeita ongelmia ja mitkä eivät. Kyllä sen tunnistaa, jos kaikki ei ole kotona kunnossa, mutta sitä on usein vaikea itselleen myöntää.

Oletpa julma.

Ei tuon kirjoittaja leiki jumalaa joka kertoo, mikä on oikeasti pahaa mikä ei.

Mutta voithan sinä päättää, että kaikki ongelmasi juontavat lapsuutesi kotiin. Hyvähän sun on piiloutua näiden taakse.

Onnea vaan elämällesi.

Ei hyvältä vaikuta.

Huomasin se siitä, että siellä toimivat silloin ja toimivat yhä markkinatalouden ja talouskasvun lait. Kaukana se on tervehenkisyys kaikkialla kun bisnes saa ihmisistä vallan :(

Demareitten jauhojengi kirjoitti:

Kun huomasin vanhempana että mulla on kaksi lepsoa äitiä jotka kumpikin väittää olevansa neitsyitä mutta myöhemmin yks homo väitti olevan mun äiti. Siinä vaiheessa sanoin Antille että alan pääministeriksi. Antti antoi matka evääksi taloyhtiöltä kuppaamansa rahat ja sanoi et levitä rahat maailmalle.

Juuri näin nykyään