G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?

Olin ensitreffeillä ihan mukavanoloisen miehen kanssa, sitten puhe kääntyi jostain syystä eksiin ja hän paljasti eronneensa 3 viikkoa takaperin. Sitten hän alkoi itkemään (kirjaimellisesti) eroaan ja minä siirryin vastapäiseltä paikalta hänen viereensä lohduttamaan, taputtelin selkään ja tarjosin paperia. Hän ihan kunnolla nyyhkytti. Ja ihan selvinpäin oltiin.

Seuraavana päivänä hän laittoi viestiä että oli kivaa ja milloin nähdään uudestaan.

Se oli kyllä melkoinen wtf-tilanne. Toki tuntui pahalta hänen puolestaan mutta kuitenkin.

Ja ei nähty uudestaan.

Minulle on tapahtunut elämässä paljon ikäviä asioita. Erään tapahtuman jälkeen työterveydessä ehdotettiin terapiakäyntejä. Kävin kerran tarjotulla psykologilla puhumassa ja 20 minuutin jälkeen tämä itki valtoimenaan ja surkutteli kohtaloani. Loppuistunnon ajan vakuuttelin vain hänelle että minulla on kaikki hyvin ja ei ole syytä surra.

Tämä sattui kesäkuussa 2009. Nuorena matkustelimme paljon ympäri maailmaa ystäväni kanssa ja niin oltiin keväällä 2009 kauan odotetulla Etelä-Amerikan matkalla. Meidän oli määrä lentää touko-kesäkuun vaihteessa takaisin Suomeen ja suunnittelimme eri lentoyhtiöitä ja reittejä, vaihtoehdoksi välilaskupaikaksi tarjottiin Lontoo, Pariisi, Lissabon ja muistaakseni Frankfurt. Päätettiin lentää toukokuun viimeinen päivä Lontoon kautta Suomeen koska matkustusaika sopi paremmin meille, kuin toiseksi paras vaihtoehto AF Pariisin kautta.

Se Air Francen lentokone jota meille ehdotettiin ja harkittiinkin, oli lento 447, joka katosi Atlantin yllä ja löydettiin vasta noin 2-3 vuotta myöhemmin. Oli kyllä luita kylmäävä kokemus ja epätodellinen olo se hetki, kun tajuttiin tämä (vasta päiviä myöhemmin). Se oli myös muistutus meille, miten pienestä kiinni elämä joskus voi olla eikä välttämättä aina edes tiedetä, jos käytiin lähellä kuolemaa.

Olen ollut pari kertaa tilanteessa jossa ihminen on seonnut totaalisesti. Ensimmäinen kerta bussikuski pysäytti auton ja alkoi huutamaan täysillä mikrofooniin uhkauksia ja solvauksia ja oli todella uhkaava. Tämä tapahtui ihan yllättäen vailla mitään provosointia tai mitään. Vielä nykyäänkin säälittää kuski. Kyse taisi olla paineesta ja stressistä joka kasvoi liian suureksi eikä pystynyt hallitsemaan niitä. Tai kenties oli saanut äskettäin kuulla jonkun huonon uutisen. Kaikilla on oma murtumispiste. Toivottavasti voi nykyään hyvin.

Toinen kerta kaupungilla joku hyökkäsi roskiksen kimppuun. Potki ja löi sitä minkä kerkesi ja huusi roskikselle. Tässä tapauksessa aineilla taisi olla jotain vaikutusta asiaan.

Mutta molemmat omituisia tilanteita kieltämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kasariluvulla vaihto-oppilaana jenkeissä. Perheen isä työskenteli Universalilla turvamiehenä. Juuri sillä hetkellä hän oli mukana jonkun televisiosarjan kuvauksissa ja me pääsimme katsomaan kuvauksia. Ihmettelimme kovasti siisteissä puvuissa kekkuloivia miehiä, jotka juoksentelivat kuvauksissa pyssyjä heilutellen. Eräs heistä kävi juttelemassa kanssamme kuvaustauolla.

Kotimaahan palattuamme alkoi tuo sarja pyörimään myös suomessa. Miami Vice oli sarjan nimi ja meitä jututtanut äijä oli Don Johnson. Kaikenlaista.

Äläs kirjoita kakkaa tuossa ei mikään pidä paikkaansa. Paitsi kuvitelmasi.

Onpa noloa, kun olet noin kateellinen. Jenkeissä olen itsekin jutellut mm. Danny de Viton kanssa. On nimmarikin muistona.

Eri

Serkku on asunu samassa talossa Don Johnsonin ja samoin Michael Jacksonin kanssa. On vaan sama nimi,mitä tunnetuilla kaimoilla :) Naapurirapussa asui R. Nixon,tosin Ronald,jottei ihan mahdottomaksi menisi...

Oudoin tilanne, jossa olen ollut, oli tänä keväänä, kun luin lääkärin antaman lausunnon lehdestä, että yleisvaarallinen tartuntatauti pitäisi saada tarttumaan lapsiin ja nuoriin. Tämä ajattelu oli myös koulujen avaamisessa saman pandemian levitessä edelleen, että tauti ei ole niin vaarallinen lapsille ja nuorille. En olisi uskonut tällaisen olevan täällä meillä koti-Suomessa mahdollista, mutta oli!

Eräänä iltana sain puhelun lääkäriltä, joka tehokkaaseen äänensävyyn esitteli itsensä ja kertoi työskentelevänsä sairaalassa, jonka tunnistin samaksi, jossa poikani on syntynyt vuosia aiemmin. Ihmettelin mielessäni, mitä asia mahtaa koskea.

Tämän jälkeen hän totesi käyttäen poikani etunimeä, että ****han on syöpälapsi ja että hän soittaa ilmoittaakseen, että lapseni tuleva hoito on siirretty toiseen sairaalaan. Hämmentyneenä aivoni löivät aivan tyhjää, mutta toistin poikani etunimen ja sukunimen, ja lääkärin mukaan ne täsmäsivät. (kaiken lisäksi pojallani on hieman epätavallinen nimi.)

Sanoin, että pojallani ei ole minun tietääkseni syöpää...Hiipivä paniikki sai minut epäilemään itseäni, että mitä jos hänellä onkin, mutta asia on vain jotenkin paennut tietoisuudestani! Lääkäri vaikutti niin varmalta asiastaan. Sanoin, että nyt en kyllä ymmärrä...

Lopulta lääkärikin tajusi, että kyseessä on sekaannus. Kun tavasimme lapsen nimeä kirjain kirjaimelta, huomasimme että nimi on muuten sama, mutta sukunimen loppuosassa on parin kirjaimen ero.

Puhelun jälkeen minulla oli samaan aikaan sekä helpottunut että todella ahdistunut olo tämän toisen, samassa sairaalassa syntyneen lähes samannimisen lapsen vuoksi.

Olin nuorena tyttönä kioskissa töissä. Yksi asiakas alkoi puhua minulle venäjää. Sanoin, että en puhu venäjää valitettavasti. No tämä supi suomalainen mies alkaa inttää minulle suomeksi, että varmasti olen venäläinen ja jatkaa venäjän puhumista. Totean, että en ole venäläinen. Mies inttää yhä. Tässä sitten täysin suomalaisena suomea puhuvana henkilönä väittelen tuntemattoman miehen kanssa siitä olenko venäläinen vai en.

Olin kioskissa töissä nuorempana ja joku minulle tuntematon nainen tulee palauttamaan minulle isäni avaimet vihaisen oloisena. Sanoin, että olen töissä enkä ota vastaan avaimia tuntemattomilta. En ollut koskaan nähnyt naista.

Myöhemmin selvisi, että nainen oli isäni rakastaja (petti siis äitiäni tämän kanssa) ihmettelin mistä nainen tiesi, että olin työvuorossa (tein satunnaisesti töitä opiskelun ohessa ) ja kuka olin? Jollain tavallahan hänen oli täytynyt selvittää nuo asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni mies piiritti omakotitaloa, jossa olin neljän pienen lapsen kanssa. Ystäväni ei ollut paikalla, mutta tämä mies kuitteli ystäväni olevan sisällä. Tiesin, että hän oli väkivaltainen, ja ystäväni oli kertonut, että hänellä saattaa olla käsiase. Kun näin hänet pihalla, sain sellaisen sätkyn, etten toista samanlaista ole saanut. Käskin lapset sängyn alle piiloon ja soitin itse poliisin.

 

Poliisilla kesti 20 minuuttia, ennenkuin ehtivät paikalle, ja mies ehti lähtemään pois (kun ystäväni oli soittanut ja kertonut poliisien olevan tulossa). Tuon 20 minuuttia pelkäsin aivan hirveästi. Jälkeenpäin kokemus tuntuu todella epätodelliselta! Mietin usein, tapahtuiko se oikeasti vai keksinkö kaiken. Mutta kyllä vain, totta se on, ja elokuvissa poliisit olisivat varmasti tulleet nopeammin.

Miksi ystäväsi soitti miehelle? Onko hän vajaa?

Ehkäpä hän halusi miehen pois sieltä, ennen kuin hän alkaa enempää riehumaan. Eihän tuo mies tavoitellut kirjoittajaa vaan juuri sitä ystävää. Onnistuikin siinä, poliisillahan kesti.

Tämä case on ysärin puolesta välistä. Meidän naapurissa asui yksi perhe, jonka lapsista yksi oli sokea. Lapsi leikki muiden mukana, mutta oli usein vähän "hidas" juuri tämän vammansa takia. Koetti tämän sokean lapsen synttärijuhlat. Hän esitti kutsussa toiveen, että lapset olisivat näiden juhlien ajan silmät sidottuna ja voisivat täten "tutustua hänen maailmaansa". Toki toivetta noudatettiin ja itsekin jäin vanhempana seuraamaan, miten tällaiset erilaiset synttärijuhlat toimivat. Yllätys oli suuri, kun ne olivat todella rauhalliset juhlat. Lapset toki leikkivät, mutta rauhallisesti ja kaikilla vaikutti olevan tosi hauskaa. Homma vain näytti ulkoapäin tosi oudolta.

Olin alakouluiässä leikkauksessa. Sairaalahuoneessa oli toinenkin tyttö, joka oli ollut samassa leikkauksessa, vähän laajemmassa vain. Mummoni oli jutellut tytön äidin kanssa ja saanut selville että me olimme syntyneet samana päivänä, samana vuonna. Hoitajiakin asia sekoitti niin että kun olin saanut kipulääkettä, hetkeä myöhemmin minulle tarjottiin tämän toisen tytön lääkkeitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Eräänä iltana sain puhelun lääkäriltä, joka tehokkaaseen äänensävyyn esitteli itsensä ja kertoi työskentelevänsä sairaalassa, jonka tunnistin samaksi, jossa poikani on syntynyt vuosia aiemmin. Ihmettelin mielessäni, mitä asia mahtaa koskea.

Tämän jälkeen hän totesi käyttäen poikani etunimeä, että ****han on syöpälapsi ja että hän soittaa ilmoittaakseen, että lapseni tuleva hoito on siirretty toiseen sairaalaan. Hämmentyneenä aivoni löivät aivan tyhjää, mutta toistin poikani etunimen ja sukunimen, ja lääkärin mukaan ne täsmäsivät. (kaiken lisäksi pojallani on hieman epätavallinen nimi.)

Sanoin, että pojallani ei ole minun tietääkseni syöpää...Hiipivä paniikki sai minut epäilemään itseäni, että mitä jos hänellä onkin, mutta asia on vain jotenkin paennut tietoisuudestani! Lääkäri vaikutti niin varmalta asiastaan. Sanoin, että nyt en kyllä ymmärrä...

Lopulta lääkärikin tajusi, että kyseessä on sekaannus. Kun tavasimme lapsen nimeä kirjain kirjaimelta, huomasimme että nimi on muuten sama, mutta sukunimen loppuosassa on parin kirjaimen ero.

Puhelun jälkeen minulla oli samaan aikaan sekä helpottunut että todella ahdistunut olo tämän toisen, samassa sairaalassa syntyneen lähes samannimisen lapsen vuoksi.

Miksi henkilöllisyyttä ei varmennettu sosiaaliturvatunnuksella?

Vierailija kirjoitti:

Tämä case on ysärin puolesta välistä. Meidän naapurissa asui yksi perhe, jonka lapsista yksi oli sokea. Lapsi leikki muiden mukana, mutta oli usein vähän "hidas" juuri tämän vammansa takia. Koetti tämän sokean lapsen synttärijuhlat. Hän esitti kutsussa toiveen, että lapset olisivat näiden juhlien ajan silmät sidottuna ja voisivat täten "tutustua hänen maailmaansa". Toki toivetta noudatettiin ja itsekin jäin vanhempana seuraamaan, miten tällaiset erilaiset synttärijuhlat toimivat. Yllätys oli suuri, kun ne olivat todella rauhalliset juhlat. Lapset toki leikkivät, mutta rauhallisesti ja kaikilla vaikutti olevan tosi hauskaa. Homma vain näytti ulkoapäin tosi oudolta.

Voi miten mahtava idea! Täydet pisteet sekä lapsen vanhemmille että kaikille pikku vieraille.

Omista tosi oudoista kokemuksista tulee mieleen se kun kaukaisessa nuoruudessa matkustin silloisen kumppanin kanssa yhdessä erittäin köyhässä maassa, ja junan rikkoontuessa jäätiin jumiin ihan mitättömään pikkukylään ilman paikallista valuuttaa. Missään ei voinut vaihtaa matkashekkejä, eikä maksuvälineeksi huolittu niitä hätävaradollareita mitä meillä oli pieni nippu mukana, yösijaa ei löytynyt, ruokaa ei saatu, ilta pimeni... Paikalliset ei puhuneet kuin pari sanaa englantia. Lopulta joku tyyppi johdatti meidät kauas hökkelikeskustan ulkopuolelle, upeaan, muureilla aidattuun luksushuvilaan. Olohuoneessa oli sellainen korotettu osa jolla oli ainoastaan sohva, ja sillä istui ilmeisesti se paikallinen big boss, ei koskaan saatu selville että kuka ja mikä se oikein oli. Me ei saatu puhua sille suoraan, vaan asia piti selvittää sen sivummassa seisoskelevalle avustajalle samaan aikaan kun se mies vaan mittaili meitä kylmästi katseellaan sieltä korokkeeltaan. Sitten se lopulta se mutisi pari sanaa sille avustajalleen, joka vaihtoi meille summan paikallista valuuttaa (ihan järkyttävän huonoon kurssiin). Pois kävellessä vielä koitettiin kysyä siltä meidät sinne vieneeltä mieheltä että mikä tämä henkilö oikein oli jonka luona käytiin ja se vaan huitoi kädellään että very important, älkää kysykö mitään muuta. Jäi mieleen että joku rikollisliigan päällikkö tms. Ihan kiva että käveltiin sieltä omin jaloin ulos eikä päädytty palasina johonkin kaivoon tai possuille syötettäväksi. :DDD

Heräsin yöllä toisesta huoneesta kuuluvaan örinään ja ähkimiseen, mies nukkui sikeästi vierellä. Kurkkasin viereiseen huoneeseen, mistä oikein on kyse. Näin ihmisen seisovan pimeässä huoneessa ja örähtelevänn kummasti. Sydän pompsahti kurkkuun kauhusta ja herätin miehen tarkastamaan tilanteen. Naapurin muistisairas pappa oli tullut meille yöllä ja hän etsiskeli vessaa. Mies ohjasi papan ensin pissalle ja talutti sitten hänet kotiin. Ja tämä tapahtui talvella, pakkasta yli 20 astetta. Kyseinen pappa kuoli piakkoin tuon tapauksen jälkeen. Ja kyllä, meillä on ovet aina auki, lukossa ei pidetä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kasariluvulla vaihto-oppilaana jenkeissä. Perheen isä työskenteli Universalilla turvamiehenä. Juuri sillä hetkellä hän oli mukana jonkun televisiosarjan kuvauksissa ja me pääsimme katsomaan kuvauksia. Ihmettelimme kovasti siisteissä puvuissa kekkuloivia miehiä, jotka juoksentelivat kuvauksissa pyssyjä heilutellen. Eräs heistä kävi juttelemassa kanssamme kuvaustauolla.

Kotimaahan palattuamme alkoi tuo sarja pyörimään myös suomessa. Miami Vice oli sarjan nimi ja meitä jututtanut äijä oli Don Johnson. Kaikenlaista.

Äläs kirjoita kakkaa tuossa ei mikään pidä paikkaansa. Paitsi kuvitelmasi.

Miten muka toi ei voi pitää paikkansa? Vaikka joku hollywood-tähti on etäinen perustallaajalle jossain Suomessa tai missä tahansa, niin kyseessä on ihan normaalia ihmisiä. Minullakin on sukulainen USA:ssa jonka ystävän perheenjäsen on ollut naimisissa yhden maailmankuulun muusikon kanssa.

Synnytyssairaalassa joku lypsyhuone.. en tiennyt semmosta maailmaa olevan olemassakaan. Järkytyin mihin sitä oli oikein joutunut. 

Olin vuosikymmeniä sitten leikkauksessa, nykyään jo suljetussa sairaalassa. Yöllä heräsin outoon huohotukseen ja pilkkopimeässä lääkepöhnässä säikähdin jo tätä. Saatuani rämellettyä soittokellon ja yövaloa, tajusin että korkealla potilaspöydälläni oli joku nainen kyykyssä. Siis siinä pään vieressä huohotti yöpaita päällä. Oli aikamoinen kauhufilmikohtaus ja hoitajilla vähän miettimistä miten se saadaan alas...

Ei tämä nyt mikään epätodellinen tilanne ollut, mutta outo kyllä ja hyvin häiritsevä. Olin yläkouluikäisenä ollut leikkauksessa sairaalassa, ja kun palasin takaisin kouluun ja tästä tuli puhetta, niin eräs miesopettaja alkoi kysellä minulta, onko minulla ollut tämän leikkauksen seurauksena ripulia ja muuta sellaista suolentoimintaan liittyvää. Tämä tuntui hyvin oudolta, koska ripuli ei edes ollut tyypillinen oire tämän leikkauksen jälkeen vaikka se vatsan alueelle oli tehtykin, ja muutenkin minusta oli hyvin kiusallista, että opettaja kyseli minulta tuollaisia jotka miellän yksityisasiaksi. Mitä minun vessa-asiani sitä kiinnostivat ja sille kuuluivat? Kyseessä oli vieläpä opettaja, joka ei edes opettanut minulle mitään eikä minua tuntenut, vaan oli vain paikalla kun puhuin toisen opettajan kanssa.

Jälkeenpäin olen ajatellut, että oliko tässä kyseessä joku seksuaalinen kiinnostus tuollaisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä case on ysärin puolesta välistä. Meidän naapurissa asui yksi perhe, jonka lapsista yksi oli sokea. Lapsi leikki muiden mukana, mutta oli usein vähän "hidas" juuri tämän vammansa takia. Koetti tämän sokean lapsen synttärijuhlat. Hän esitti kutsussa toiveen, että lapset olisivat näiden juhlien ajan silmät sidottuna ja voisivat täten "tutustua hänen maailmaansa". Toki toivetta noudatettiin ja itsekin jäin vanhempana seuraamaan, miten tällaiset erilaiset synttärijuhlat toimivat. Yllätys oli suuri, kun ne olivat todella rauhalliset juhlat. Lapset toki leikkivät, mutta rauhallisesti ja kaikilla vaikutti olevan tosi hauskaa. Homma vain näytti ulkoapäin tosi oudolta.

Tästä tuli mieleen yksi tapaus vuosien takaa. Olimme mieheni kanssa matkalla ja tulimme hotellille. Kaipasimme yömyssyä ja respa kertoi että baarisa on pikkujoulut menossa mutta muutama pöytä vapaana ja voimme mennä sinne drinkille.

Yllätys oli melkoinen kun kävelimme baaria kohti mutta musiikkia ei kuulunut eikä puhettakaan. Nauravaisiaihmisiä siellä kyllä oli ja juomia kumottiin mutta keskustelut käytiin viittomakielellä.

Avarsi kummasti kun tajusi ennakkoluuloisesti ajatelleensa että kova meteli, nouseva puheääni ja viimeisimmät tanssibiisit kuuluvat automaattisesti kaikkiin pikkujouluihin ja ovat itsestäänselvyyksiä jokaiselle juhlijalle.