G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?

Ei oudoin, mutta outo kun romani nainen pyysi ystävällisesti tupakkaa.

Olin myyntitapahtumassa myyjänä, minulla oli tarjolla kirjallisuutta ja postikortteja (uusia). Myyntipistettäni lähestyi mies, joka hiukan katsoi mitä minulla oli tarjolla. Tervehdin häntä: "Terve!", johon hän vastasi "Joo kuule olen kyllä ihan terve". Jatkoin "Tässä olisi tarjolla hienoja postikortteja. Voisitte vaikka lähettää tervehdyksiä ystävillenne!", johon mies: "Kuule minulla ei ole ollut ystäviä kahteenkymmeneen vuoteen".

Ei minulla ollut siihen enää mitään lisättävää, en edes huomannut toivottaa hyvää päivänjatkoa kun hän kiihdytti pois.

Vierailija kirjoitti:

Ei oudoin, mutta outo kun romani nainen pyysi ystävällisesti tupakkaa.

Minulle kävi samoin, Helsingin rautatieasemalla. Iäkkäämpi romaninainen lähestyi minua, ja kysyi todella ystävällisesti: "Olisiko teillä tarjota yhtä savuketta?". Tarjosin.

Ehkä viime vuonna se kun hassunnäköiseksi pukeutuneet polttari porukat tuli ryhmänä kysymään minulta, rumalta naiselta et mitä miehen tulee tehdä jotta nainen pysyy tyytyväisenä, sanoin, että en tiedä kun ei ole kokemusta ja sit kuitenkin piti kirjoittaa jotakin

Kirjoitin et hyvää ruokaa :p

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Törmäsin sattumalta erääseen naispuoliseen tuttuun, sellaiseen, joka nyt ei varsinainen sydänystävä ole, mutta jota tulee aina silloin tällöin nähtyä tilanteissa, joissa on muitakin kavereita läsnä. No, joka tapauksessa tää nainen seisoo kerrostalon n rappukäytävän edessä vanhan kirjoituspöydän kanssa ja näppäile kännykkään. Näkee mut ja selittää, että osti torista pöydän. Myyjä oli luvannut tuoda pöydän ja auttaa kantamisessa, mutta olikin lähtenyt saman tien, kun oli saanu rahat. Se on nyt turhaan yrittänyt saada kavereitaan kantoavuks. No, mä tietenkin herrasmiehenä lupaan auttaa. Ja tää mun kaveri on siitä silminnähden iloinen. Ylhäällä sen kämpässä se kiittelee vuolaasti ja kysyy, miten se vois korvata mulle. Mä siinä että ei tätä mitenkään tartte korvata. Pitäähän sitä nyt jotain se sanoo, menee polvilleen, avaa mun housut ja ennenku mä tajuankaan niin ottaa mun munan suuhun. Mä oon niin hämmentynyt etten ymmärrä panna ees vastaan. Mutta toisaalta, miks olisikaan pannu. No annan sen imee loppuun asti, minkä jälkeen se kysyy, että oliks tarpeeksi hyvä maksu. Mä siinä silmälasit huurussa yritän nyökytellä, että joo. No, sit ikään ku mitään ei ois tapahtunut se pyytää mua vielä auttaa pöydän siirtämisessä ikkunan eteen. Kun tää on hoidettu, mä lähden ja nainen ostelee vielä huokaista kiitoksia siitä, miten mä pelastin hänen päivänsä. Ollaan tän jälkeen nähty aina silloin tällöin. Mutta koskaan asiasta ei oo puhuttu.

Epäuskottavaa. Tai sitten naisetkin on omaksuneet pornoleffojen maneerit, mitä en kyllä usko.

Vois olla tosi tilanne,, en ymmärrä osaa naisia, ei ihme et meillä suomi naisilla on h""" an maine, jota miehet käyttää härskisti hyväkseen, fiksu mies olisi pannut vastaan ja tokaissut että ei ole oikein tuommoinen

Ja sitten me naiset jotka ei pornoile noin joudutaan kärsimään tosi elämässä, kun miehet ajattelee et olemme kaikki naiset vapaata riistaa

Kumma kyllä, väestötietojärjestelmästä ei löydy yhtään "Meikäläistä". Faktantarkistus oli tässä helppoa.

https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohjustukseksi: minulla on melko harvinainen etunimi, joita on Suomessa noin 1000kpl, sanotaan nyt vaikka Nanna.

Olin vanhalla pienehköllä kotipaikkakunnallani käymässä, kun joku nainen tuli moikkaamaan iloisesti, ”Moooi Nanna pitkästä aikaa, mitäs sulle kuuluu, ei oo nähty hetkeen”.

Olin ihan äimänä että kuka ihme hän on, mutta koska olin asunut paikkakunnalla ja hän tiesi nimeni, tuntui ilmeiseltä että hän on joku vanha tuttu, jota en vain saa mieleeni.

Kerroin olevani vain käymässä ja vähän jotain kuulumisia ja yrin saada mieleeni mistä tunnetaan. Kuiten lopulta vähän nolona myönsin, että en nyt muista että mistäs me tunnetaankaan. Nainen kysyi sukunimeäni, ja siitä selvisi, että hän oli luullut minua joksikin toiseksi, jolla on sama nimi ja joka kuulema näyttää ihan samalta.

Oltiin molemmat tosi hämmentyneitä ja naurettiin tilanteelle ja lähdettiin eri suuntiin. Harmi etten tajunnu siinä kysyä tästä kaksoisolennostani tarkemmin, haluaisin kyllä kaksoisolentoni ja kaimani!

Etenkin nimi-kaksoisolennot hämmentävät. Jos on (harvinainen) etunimi, on myös sama sukunimi kuin jollain toisella.

Ville Virtasia riittää, mutta luulisi ettei maailmassa olisi kahta "Rosetta Ala-Keski-Välimäkeä"(esimerkki). Näin on kuitenkin käynyt. Samoin kaksi harvinaista nimeä voi löytyä lähietäisyydeltä.

Sisarellani on todella harvinainen etunimi. Niin kävi kuitenkin, että kotikunnassamme oli toinen melkein saman niminen ihminen. Hän ei käyttänyt omaa nimeään vaan siitä oikaistua lempinimeä, joka oli sisareni nimi.

Kävin kurssin, jonka toisella osallistujalla oli erikoinen sukunimi. Hän käytti pojastaan lempinimeä.

Pari vuotta myohemmin veljellä oli työkaveri, täysin eri ihminen, jolla oli tämä sama yhdistelmä.

Tästä tuli mieleen kaimat omassa menneisyydessä. Minulla ja sisarellani oli molemmilla kaveri nimeltä Minna Meikäläinen. Molempien kavereiden isän nimi oli Matti Meikäläinen. Toisen veli oli tyyliin Veli ja toisen Veli-Matti. Terveisiä vain tutuille :).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oudoin, mutta outo kun romani nainen pyysi ystävällisesti tupakkaa.

Minulle kävi samoin, Helsingin rautatieasemalla. Iäkkäämpi romaninainen lähestyi minua, ja kysyi todella ystävällisesti: "Olisiko teillä tarjota yhtä savuketta?". Tarjosin.

Itse vastasin, ettei ole ja en polta.

Oli myös tätä kokemusta pari viikkoa taaksepäin vastaavanlainen kokemus, kun nuori poika (romani) pyysi kanssa tupakkaa. Kieltävän vastauksen kun sai minulta niin alkoi aggressiiviseksi minulle.

En kyllä tiedä miksi juuri minulta näitä kysyttiin, kun en edes näytä päihteiden käyttäjältä ollenkaan.

Kerran oli kanssa yhdellä viikolla, kun eräs kysyi minulta missä päin sairaala on ja loppuviikosta joku kysyi missä rautatieasema on. Neuvoin parhaani mukaan heitä. Itse olen vielä sellaisesta kylästä missä harvemmin joutuu asioimaan toisten kanssa. Näytän varmaan sosiaaliselta tyypiltä, vaikka en ole sitä, kuin pakon edessä.

Psykoosissa juoksin kilometrikaupalla pakoon mustiasilmäisiä demoneja. En ole ikinä pelännyt niin paljon.

Sain akuuttihammaslääkäriajan jonnekin todella kauas kotoani, jonnekin puolen tunnin ajomatkan päähän lähiöön, jonka nimeä en enää muista. Kunnalliseen hammashoitoon siis. Hammaslääkäri otti vastaan muuten tyhjässä terveyskeskuksessa. Kaikkialla oli täysin tyhjää, huonekalut oli viety pois, asiakasinfopisteen ikkunat oli peitetty ja niin edelleen. Olivat ilmeisesti muuttamassa jonnekin, mutta hammaslääkäri oli vielä paikalla.

Olin yksin koko talossa ja oli kuolemanhiljaista. Jouduin odottamaan todella kauan ja melkein päätin jo lähteä, kun käytävällä kauempaa ovesta tuli mies. Mies oli keski-ikäinen, jotenkin tosi nurhuisen ja suttuisen oloinen, hiukset likaisina sojotti eri suuntiin. Vakosamettihousut roikkui epämiellyttävästi liian alhaalla. Hän näytti ihan krapulaiselta. Ajattelin mielessäni, että varmaan talonmies tai jotain vastaavaa. Sitten iski paniikki: ei kai tuo vain ole se hammaslääkäri. Ja olihan se!

Meinasin juosta karkuun, niin epämääräiseltä näytti tämä mies ja hänen käytöksensäkin oli outoa. Mutta hammasta särki todella paljon ja jotain oli pakko tehdä. Mies osottautui parhaaksi ikinä tapaamakseni hammaslääkäriksi. Hän huomasi heti, että jännitän, ja alkoi puhua minulle hyvin rauhallisesti. Hän kertoi aina tarkkaan, mitä on seuraavaksi tekemässä, ja varmisti moneen kertaan, että puudutus toimii.

Lisäksi, ennen kuin hän alkoi paikata hammasta, hän näytti minulle, missä hänen polvensa on. Sitten hän sanoi, että jos tulee paniikki tai pelko tai sattuu liikaa enkä pysty siksi puhumaan, kosketa tätä polvea, niin pidetään heti tauko. Siinä ei ollut mitään epämääräistä tai kaksimielistä, vaan se tilanne oli todella luonteva. Vaikea selittää, mutta hän teki oloni hyvin turvalliseksi. Eikä polveakaan tarvinnut koskea.

Tämä siis aikana, jolloin pelkopotilaiden hoito oli todella alkeellista tai olematonta. Se oli uskomaton käynti. Hammas tuli korjattua todella hyvin, ei ole vaivannut vuosikymmeniin sen jälkeen.

Olen ollut mukana rakentamassa pitkospuita heikkarannalle, jotta Martti Ahtisaaren on helpompi kävellä niitä pitkin kuin upottavassa hiekassa. Tämä silloin, kun hän oli presidenttinä. Tapahtui Latviassa. Totta puhuen hiekkarannan hiekka oli todella upottavaa ja vaikeakulkuista ihan kaikenkokoisille ihmisille, että sinänsä looginen juttu.

Kerran vuosia sitten menin ihan normaalisti terapeutin vastaanotolle, ja siellä oli terapeutin lisäksi odottamassa valtavan kokoinen tanskandoggi. Terapeutti, joka tavallisesti oli aika eleetön ja rauhallinen tapaus, selitti vaivaantuneena, että kyseessä oli jonkinlainen pelastettu koira (tapahtui ennen kuin esim. Espanjasta alettiin roudaamaan koiria Suomeen turvaan, joten tilanne oli superouto) eikä hän löytänyt sille koiravahtia.

Siinä sitten juteltiin lapsuudentraumoista, kun suuri koira koikkelehti pitkin pientä huonetta ja yritti koko ajan saada jompaakumpaa meistä leikkimään kanssaan. Oli aika surrealistinen olo.

Olin sairaalassa odotushuoneessa odottamassa pääsyä röntgeniin. Ajat olivat myöhässä ja odotushuone oli melkein täynnä. Kaikki tuijottivat lamautuneena jotain tosi-tv:tä telkkarista. Nuoret ihmiset olivat umpitunnelissa siinä jaksossa ja tanssivat jossain, en muista mikä ohjelma se oli.

Aivan yllättäen vieressäni istunut keski-ikäinen mies, joka oli minulle täysin tuntematon, kääntyi minuun päin ja kysyi, että eikö olisikin omituista, jos nuo nuoret siirrettäisiin tuosta monta kymmentä vuotta taaksepäin ja he yllättäen huomaisivat olevansa kännissä ja puolialastomina tanssimassa jossain raittiusseuran kokouksessa.

Tilanne oli niin yllättävä, etten osannut tehdä muuta kuin nauraa ja nyökkäillä.

No tässä joku viikko takaperin oli se myrsky. Minulla päivä oli kulunut töiden parissa ja mietin sitten illalla että jotain treeniä sitä pitäisi tänäänkin tehdä. Sain sitten päähänpiston että lähden lenkille, ihan piruuttani säästä huolimatta. Ilmahan oli kauhea mutta pärjäähän sitä nykyvaatteilla niin kuin pärjäsikin.

Vakio kuntopolkuni on vajaan viisi km pitkä ja yhdessä kohtaa se menee vanhan synkän kuusimetsän läpi muutaman sataa metriä. Koko aikana kun olin ulkona olin nähnyt yhden ihmisen joka ulkoilutti koiraansa, mutta nyt huomasin että noin 50 metriä edessäni kulki joku mies oudossa kokoharmaassa asussa. Näin hänet vain aivan vilaukselta kun kuntopolku kääntyi ja hän katosi mutkan taakse. Jokin miehen kulkutavassa tuntui erikoiselta, jotenkin "hiippailevalta" ja odotinkin mielenkiinnolla kun pääsisin saman mutkan takaa aukeavalle suoralle ja näkisin tuon kumman tyypin. Tuuli jymisi kuusen latvoissa kun pääsin mutkaan ja sain kokea yllätyksen: edessäni aukeava kuntopolku oli täysin tyhjä. Mihin tuo äijä oli mennyt, märkään pimeään metsäänkö? Täytyy myöntää että jonkinlainen selittämätön kauhuntunne yritti vallata mielen ja katselin sivuilleni ja kylmät väreet kulki selässä. Melko vauhtia sitten painelin tuon suoran läpi ja oli juostessani pakko vilkaista taakse mutta eipä siellä mitään näkynyt

90-luvulla olin baarissa kavereiden kanssa ja joku täysin tuntematon mies tuli iskemään. Olin hämilläni, koska ei minua juuri koskaan yritetty iskeä, eikä mies muutenkaan kiinnostanut. Sanoin jotain siihen tyyliin, että ei kiitos, olen ihan vain kavereiden kesken tänään.

Yksi kavereistani vielä huikkasi perään, että toi on ujo, etsi se käsiis myöhemmin. Tai jotain sen tyylistä.

Joitain iltoja myöhemmin herään yöllä outoon kopinaan. Se tuntui tulevan käytävällä olevalta tupakointiparvekkeelta. (Ei siis oman asuntoni pärveke.) Se jatkui ja jatkui, joten lopulta oli pakko mennä katsomaan, mitä tapahtuu. Siellä seisoi kaatosateessa se baarissa ollut mies! Kaikki asuntolan ovet oli lukossa, mutta se oli onnistunut jotenkin kiipeämään sadevesiputkia (?) apunaan käyttäen tuolle parvekkeelle.

Ilmeisesti sen oli tarkoitus olla romanttinen ele. Olin kauhuissani, kun oli keskiyö ja mies ulkona pimeässä sateessa hakkasi siellä parvekkeen ovea silmät katuvalon valossa kiiluen. Lähinnä se tuntui uhkaavalta tilanteelta. Varsinkin kun mies ei tietääkseni tiennyt nimeäni saati sitten osoitettani.

Menin paniikkiin, juoksin omaan kämppään sisälle ja tärisin siellä peloissani pitkän aikaa. Kaikki kaverit vannoivat, etteivät olleet antaneet osoitettani tai nimeäni tälle miehelle.

Joskus vuosikausia myöhemmin mies tuli vastaan, kun olin oman aviomieheni kanssa teatterissa näytösten välisellä tauolla seisoskelemassa. Selvisi, että kyseinen mies toimi ohjaajana. En ole varma, tunnistiko se, mutta minä tunnistin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oudoin, mutta outo kun romani nainen pyysi ystävällisesti tupakkaa.

Minulle kävi samoin, Helsingin rautatieasemalla. Iäkkäämpi romaninainen lähestyi minua, ja kysyi todella ystävällisesti: "Olisiko teillä tarjota yhtä savuketta?". Tarjosin.

Siskoni odotti minua kerran kaupan edessä ulkona, kun paikalle saapui romaninainen, joka pyysi tupakkaa. Siskoni ei polta, joten hän vastasi että ei ole. Romaninainen vastasi hänelle kiroilemalla ja yritti lyödä kasvoihin ennen kuin häipyi paikalta.  Oudointa oli, että melkein identtinen tapahtuma sattui yhteiselle ystävälle lähellä samaa paikkaa muutamaa viikkoa myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei sattunut minulle, mutta juttu on niin hyvä, että kerron kumminkin: ikänsä helsingissä asunut mies otti autonsa ja lähti jonnekin "maalle" sienestämään. Metsän siimeksessä hän sai sitten jonkinlaisia kiksejä siitä, että oli niin rauhallista  eikä lähimaillakaan ollut ketään muuta. Niinpä hän sitten kajautti ilmoille koko keuhkojensa voimasta "METSÄN POIKA TAHDON OLLA, SANKAR JYLHÄN KUUSISTON..."

Noin kymmenen metrin päästä kiven takaa lähti marjastaja juoksemaan pakoon.

Minulle tapahtui samalla tavalla, joskin asuin silloin itsekin maalla. Tylsistyneenä marjametsässä aloin laulaa JO KARJALAN KUNNAILLA LEHTII PUU JO KARJALAN KOIVIKOT TUUHETTUU. Jostain lähipuskasta nousi pieni mummeli silmät  pelosta pyöreinä, ja sitten se lähti puolijuoksua poispäin.

Olin 19-20-vuotiaana silloisen poikaystäväni ja hänen työkaverinsa kanssa baarissa. Olimme aika humalassa, mutta ilta oli ollut hauska, joten kun poikaystävän työkaveri ehdotti jatkoja jonkun kaverinsa luona, hyppäsimme taksiin sen kummemmin miettimättä. Tuo "kaveri" paljastuikin maksulliseksi naiseksi, jolla oli pieni asunto muutaman korttelin päässä baarista. Ei ehtinyt selvitä, mistä tämä poikaystäväni työkaveri tunsi naisen, varmaan oli ainakin käynyt siellä asiakkaana.

Nainen vaikutti herttaiselta ja ilahtuneelta seurasta ja tarjosi meille vodkaa ja jotain pientä syötävää. Mutta sitten alkoi tapahtua, yhtäkkiä asuntoon pamahti omilla avaimillaan kaksi miestä, jotka eivät vaikuttaneet lainkaan tyytyväisiltä, että vietimme siellä aikaamme. Toisella oli hyvinkin uhkaava olemus ja minua alkoi pelottaa. Kiehnäsin oikein lapsellisesti poikaystäväni kainalossa ja yritin antaa vaikutelman vähän hölmöstä, viattomasta nuoresta, joka oli vahingossa päätynyt asuntoon ymmärtämättä sen kummemmin asukkaan ammattia. Häivyimme niin äkkiä kuin pystyimme tekemättä numeroa paniikistamme ja heiluttelimme iloisesti naiselle ja näille gangsterin näköisille miehille poistuessamme ovesta.

Kokemuksesta jäi hyvin ristiriitaiset tunnelmat. Ensinnäkin pidin itseäni idioottina, että olin antanut itseni joutua tuollaiseen paikkaan ja tilanteeseen. Sitten toisaalta nauratti tilanteen absurdius. Mutta pohjimmaisena tuntui todella pahalta sen naisen puolesta. Olen miettinyt paljon, minkälaisessa tilanteessa hän eli. Olisiko hän voinut olla ihmiskaupan uhri ja asunnossa jollain lailla pakotetusti? Tämä tapahtui minulle vieraassa kaupungissa, enkä osannut enää jälkikäteen hahmottaa missä asunto tarkalleen oli. Suhde tuon poikaystävänkin kanssa jäi lyhytaikaiseksi. Olen vain myöhemmin toivonut, että tuon naisen elämä olisi kääntynyt parempaan suuntaan, tavalla tai toisella.

Käytän harvakseltaan julkisia kulkuneuvoja ja miltei jokainen kerta on alkanut tai päättynyt jonkun hörhön itsepuheluun, huutamiseen, kiroiluun tai saarnaamiseen.

Mukava poikkeus tapahtui kuitenkin kerran mikä on jäänyt mieleeni; olin menossa aamulla töihin. Oli kesä ja kaiketi vuosilomien takia ei linja-auto ollut kovinkaan täynnä. Kesken ajon kuski kuulutti, että tämä on hänen viimeinen vuoronsa ennekuin palaa takaisin kotiseudulleen, toivotti hyvää kesää ja lausui meille laulun sanat "Kuin muuttolintusen tie". Siinä sitä sitten kyyneliä nieleskellen matkattiin töihin.... : )

Olin 80-luvulla menossa linja-autolla Helsingistä Espooseen Haukilahteen. Linja oli muistaakseni 111, ja se kulki Espoon puolella Westendin kautta. Kurvattiin siinä silloin hiljattain rakennetun pienen liikekeskuksen ohi (Westendisssä), kun iäkäs kuljettaja pysäytti linja-auton liikekeskuksen kohdalle, avasi oven ja lähti ulos. Sanoi lähtiessään, ettei hänellä mene kauan, hänen täytyy käydä ostamassa eväitä kun ei ole ehtinyt päivän aikana syömään. Me matkustajat olimme hiukan hämillämme, mutta hymyssä suin kuitenkin. Kuljettaja palasikin eväinensä muutaman minuutin kuluttua, ja matka jatkui.

Ne olivat aikoja ne, ei nipotettu turhasta. Nykyään matkustajista varmaan joku vastaavassa tilanteessa aloittaisi kovan valittamisen. Kun on niin kauhea kiire.

Lisää bussimatkailua:

Kesällä Helsingissä 90-luvun alussa matkustamassa bussilla, Töölöntorin suunnalta Topeliuksenkatua alaspäin kohti Meilahtea.

Siinä mäessä Töölön sairaalan kohdalla oli pysäkki, jossa oli yksi nuori nainen, jolla oli jalassaan sellaiset paksupohjaiset korolliset kengät, koko paksu pohja tehty korkista. Kuljettaja, vanhempi mieshenkilö, rupesi meille matkustajille kovaan ääneen jotain selittämään naisen kengistä, kuinka niiden kanssa on hyvä lähteä vesille. Vaikka pysäkillä oleva nainen ei näyttänyt pysähtymismerkkiä, kuljettaja kuitenkin pysäytti pysäkille, etuovi naisen kohdalle, avasi oven ja hihkaisi: "Kuule! Sinulla on niin hyvät kengät että kun lähdet veneellä kalaan, niin et muita kellukkeita mukaasi tarvitsekaan." Nainen katsoi hitaasti kuljettajaa, sitten kenkiään ja sitten taas kuljettajaa. Kuljettaja sulki oven ja matkamme jatkui.