G: Oudoin tilanne, jossa olet ollut?

Olen töissä isossa organisaatiossa, jossa keskus usein yhdistää puheluita työntekijöiden kännykkään. 

Tapahtuma hetkellä olin itse vapaa päivää viettämässä  ja seisoskelin Sokoksen edessä.

Puhelin soi. Vastasin puhelimeen. 

Samantien puhelimessa joku alkoi aika tiukasti ja vihaisesti kysymään missä olen. Hämmennyin ja  vastasin että olen tässä Sokoksen edessä. Ääni puhelimessa vihastui täysin ja alkoi tivaamaan miksi olen Sokoksen edessä enkä kokouksessa. erittäin ihmetellen vastasin jotain, jolloin henkilö puhelimessa alkoi toistamaan - " mitä, ei tää ole sun ääni, tää ei ole sun ÄÄNI ja miksi sä olet Sokoksella, Tää ei oo sun ääni. " 

Hetken tätä kuuntelin,  kunnes sitten suljin e r i t t ä i n  hämmentyneenä puhelimen. 

myöhemmin selvisi että työpaikan keskus oli yhdistänyt  puhelun väärin. Siis tyyliin nimeni on Anna Korhonen  ja puhelun piti mennä Anne Korholalle.

Kymmenisen vuotta takaperin minulle tuli puolen tunnin sisällä tekstiviestit kahdelta entiseltä poikakaverilta (ainoilta kahdelta, jotka minulla oli siinä kohtaa ollut. OT.) Molempien viestien sisältö oli tyyliin "Mitä kuuluu, yhtäkkiä tuli vaan sellanen olo että pitää lähettää sulle joku viesti". Nää heebot ei edes tunteneet toisiaan ja kummankaan kanssa en ollut ollut tekemisissä vuosiin. Aloin kyllä etsiä piilokameraa.

Usein on käynyt myös niin, että kun ajattelee jotain ihmistä pitkän ajan jälkeen, niin se tulee pian jossain vastaan.

Tasta on jo ainakin viisi vuotta, mutta on jaanyt mieleeni.

Olin myynyt firmani jonkun vuoden aikaisemmin ja kaikki paperit piti olla kaupast a sun muusta kunnossa.

Oli lauantai ja olin ostamassa rintsikoita. Sovituskopissa, juuri kun oli saanut ylaosan paljaaksi, soi kannykka. Se oli verotoimistosta ja joku miesvirkailija oli ylitoissa eika saanut taman vanhan firmani lukuja tasmaamaan. Siina sitten tissit paljaina yritin asiaa selvittaa. Lopuksi han sanoi, etta asiassa on 300:n heitto, laittaako sen eteen miinuksen vai plussan. Laita vaikka plussa, sanoin. Jonkun ajan paasta postissa tulikin verotoimistolta shekki .

 Onneksi ei ollut nakopuhelin:D

Muutama vuosi sitten olin baarissa Helsingissä ja joku nainen tuli halaamaan minua ja juttelemaan kanssani. Hän oli kuin olisimme olleet parhaimmat ystävykset, tiesi nimeni ja kyseli opiskeluistani ym asioistani todella hyvin. En muista nähneeni naista aikaisemmin ja vielä tänäkään päivänä en tiedä kuka hän oli. En kehdannut kysyä koska hän todella näytti tuntevan minut hyvin.

Joskus aikoinaan tapailin erästä miestä, mutta emme varsinaisesti seurustelleet. Mies joutui sairaalaan ja soitti mulle, että poikkea katsomassa jos ehdit. No, minähän poikkesin. Sattui vaan niin, että samaan aikaan tuli vierailulle myös miehen "virallinen" tyttöystävä. Siinä me naiset juttelimme keskenämme niin, ettei mies tainnut saada juurikaan suunvuoroa. Ihan hyvässä hengessä sujui vierailu. No, mun tapaamiset tämän miehen kanssa loppuivat sitten melko pian ja tapasin tietysti uuden miehen. Tällä uudella miehellä oli aikalailla taloudellisia ongelmia, jotka johtuivat suurelta osiin siitä, että hän oli luottanut liiaksi exäänsä, joka oli tietysti samainen nainen kuin siellä sairaalassa. Tilanne ajautui siihen, että lopulta olin oikeudessa todistamassa naista vastaan mieheni puolesta. 

Olin n.13-15 v. kun heräsin unilta joskus n. 10 maissa.Sänky oli ikkunan alla ja venyttelin siinä tukka pystyssä,sekaisin (miten sekaisin nyt voikaan olla yön jälkeen).Makuuhuone sijaisti toisessa kerroksessa.Tukka silmillä sitten avasin verhot vielä sängyssä istuen ja verhot avattuani säikähdin silmittömästi,että huutoni kuului varmaan ulos.Ikkunan ulkopuolella oli tikkailla maalarimies maalaamassa ikkunan karmeja ja hänkin säikähti,hyvä ettei tippunut tikkailta alas.Avasin verhot,kiljahdin ja vedin verhot kiinni.Varmaan jäänyt maalarimiehellekkin mieleen juuri herännyt pystytukkaisen tytön kiljahdus ja verhot kiinni yhtä nopeasti kun aukesivatkin.

Olen epäillyt omaa järjenjuoksuani ja ymmärrystäni monesti ; )

Tässä yksi esimerkki:

Muutimme uuteen kotiin (rintamamiestalo), kun olin viimeisilläni raskaana. Olin siis äitiyslomalla ja ensimmäistä arkipäivää yksin kotona uudessa kodissa. Puolilta päivin ajattelin huilata, menin yläkerran makuuhuoneeseen sängyn päälle loikoilemaan ja lukemaan.

Oli ihanan rauhallista. Ympäröivä hiljaisuus jatkui, mutta yllättäen koko huone (seinä, johon nojasin, huonekalut, pikkutavarat) alkoi täristä. Tärinää jatkui loputtomalta tuntuvan ajan, ainoa ajatus raskaushuuruisessa päässäni oli se, että uudessa kodissa kummittelee : (

Selvisi tuokin: läheisellä junaradalla kulki arkipäivisin tavarajunia. Talviaikaan jäätynyt maa "kuljetti" tärinää pitkälle.

Tuosta on aikaa 13 vuotta, vieläkin vähän naurattaa!

pakko kertoa omakin tarina.

Olimme grillaamassa eräs kesä ilta takapihallamme,asumme rivitalossa ja talomme takana on omakotitalo alue. Olimme jo grillailleet siinä kunnes viereisessä omakotitalossa syttyy pihavalot liiketunnistimella, naureskelimme että varmaan joku jänis tms. se olikin mies joka oli  vain -paita ja bokserit jalassa ja käveli siihen keskelle autotietä ihmettelemään. nauroimme että varmaan joku unissa kävelijä,kunnes mies kääntyi ympäri ja lähti kävelemään meille päin ja meidän pihaan. Istui pihakeinuumme ja pyysi tupakkaa, oli kuulemma hukannut housunsa ja kenkänsä kotiinsa. Oli siinä naurussa pitelemistä. No tietenkin tarjosimme tupakan miehelle joka jäi sitä polttelemaan siihen ja sitten lähti,kertoi kyllä korvaavansa aiheutuneen vaivan.

meni muutama viikko olimme jo unohtuneet tämän tapauksen kunnes taas grillasimme ja tämä samainen mies tulee ison jätesäkin kanssa taas meidän takapihalle ja sanoo,että kerro joku numero mieheni sitten taisi tokaista että kolme. Tämä naapurin mies sitten ottaa jätesäkistään kolme kartonkia tupakkaa ja antaa miehelleni ja lähti takaisin kotiin. Sen koommin tätä housutonta kaveriamme emme nähneet :D

mutta tapaus naurattaa edelleenkin:)

Olishan näitä tarinoita vaikka miten, mutta tässä muutama tosielämän tarina.

Kävelin kaupungilla (vuosi oli ehkä 1997), kännykkäni soi ja kun vastasin siihen, että naisihminen kysyy ensimmäisenä, että mihin kaupunkiin puhelu tuli. Kerroin kaupungin ja hän totesi, että "se ei vielä tarkoita mitään"... Ja sitten hän kysyy, että olenko ollut Tampereella tiettynä viikonloppuna. Ja sattumoisen olin ollut, eräässä opiskelijatapahtumassa, vaikka asun aivan eri puolella Suomea, enkä juuri ikinä käy Tampereella. 

Sitten nainen alkaa jo ärsyyntymään ja tivaa, että miksi hänen miehellään on takkinsa taskussa lappu, jossa on minun numeroni? Olin täysin ällikällä ja kerroin naiselle, että en ole antanut numeroamme kenellekään reissussa ollessani, ja kerroin myös, että minulla ja avopuolisollani on yhteinen kännykkä, joten senkään puoleen en sitä numeroa vieraille miehille jakelisi. Nainen huutaa kaikkia mahdollisia törkeyksiä luurin toisessa päässä ja lopulta itse vain katkaisen puhelun.

Edelleenkään en tiedä, miksi hänen miehellään oli numeroni, itse en ainakaan ollut antanut sitä kenellekään. Joko joku oli antanut hänelle jonkun keksimänsä numeron, ja se sitten sattumoisin oli minun avopuolisoni tai sitten joku opiskelukaverini olisi antanut numeroni hänelle, tosin en kyllä ymmärrä miksi?

Toinen tarina on sellainen, että mies ja nainen lähtivät jatkoille ja päätyivät sänkyyn. Mies ei ollut vaikuttanut erityisen humalaiselta, mutta sammuu sängyssä kesken kaiken ja kaiken lisäksi nainen herää yöllä siihen, että mies virtsaa unissaan siihen sänkyyn ja virtsaa valuu lattiallekin joustinpatjan läpi... Lakanat pesuun, patja parvekkeelle ja takaisin unille. Aamulla mies yrittää ehdotella seksiä ja uutta tapaamista. Niitä ei tullut koskaan jostain syystä. Terkkuja Ossille!

Tämä oli hiukan outo tilanne opiskelijatytölle aikanaan.

Olin sairaalassa harjoittelemassa. Minulla oli ohjaajana eräs omalaatuinen sairaanhoitaja. Kerran kun siistimme potilashuoneita, hän pisti kesken kaiken pötköttämään puuhtaaksi pedattuun potilas-sänkyyn, sanoi lepäävänsä vähän. Olin kummissani ja hämilläni, meille kun oli koulussa teroitettu kovasti sitä ettei edes potilaan sängyn laidalla saa istua..

[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 04:31"]Muutama vuosi sitten olin baarissa Helsingissä ja joku nainen tuli halaamaan minua ja juttelemaan kanssani. Hän oli kuin olisimme olleet parhaimmat ystävykset, tiesi nimeni ja kyseli opiskeluistani ym asioistani todella hyvin. En muista nähneeni naista aikaisemmin ja vielä tänäkään päivänä en tiedä kuka hän oli. En kehdannut kysyä koska hän todella näytti tuntevan minut hyvin.[/quote]

:D Tästä tuli mieleen kun joskus kotikaupungissani minua vastaan käveli nuori suunnilleen ikäiseni nainen, ja meillä molemmilla oikein silmät levisi tyyliin "OOOOH, MOI!!!!!!!!", ikään kuin olisimme hyviäkin tuttuja jotka eivät ole aikoihin tavanneet. Huusimmekin siis molemmat yllättyneinä moit toisillemme, sitten yhtään pysähtymättä kuitenkin kävelimme toistemme ohi ja mietin, että kukas toi nyt olikaan :D Naama oli kyllä tuttu, mutta ei hajuakaan mistä :D

Jotenkin nauratti ja hämmensi jälkikäteen se yhteinen ja täysin samanaikainen suuri yllättyminen ja "haltioituminen" toisen näkemisestä ja sitten todennäköisesti kumpikaan ei edes muistanut kuka se toinen on... Yleensä tuollaisia noin etäisesti tutun näköisiä kuitenkin moikataan enemmän siihen malliin, että vähän pälyillään että tunnetaankos me ja tapaillaan varovasti jotain tervehdyksen tapaista.

Olin 90-luvun loppupuolella iltavuorossa (hormoni)labrassa. Työkaverini kanssa pidimme kahvitaukoa ja keskustelimme hyvännäköisistä julkkismiehistä. Mainitsin erään nelosen uutisankkurin (joka on edelleen samoissa hommissa). Samassa soi työpuhelin, johon vastasin. Luurin päässä oli täsmälleen sama ukko, jonka nimen olin juuri sanonut. Tuolloin framilla oli Jari Räsäsen doping-epäilyt ja toimittajalla oli mielessään juttu, johon tarvitsi varmistusta (siis näytteen pitoisuuden määrittämisestä tai jotain). Olo oli kuin piilokamerassa, viittoilin ystävälleni samalla kun pidättelin naurua.

Joskus kultaisella 90-luvulla deittailin miestä johon olin kovasti ihastunut. Tunne ei ollut molemminpuolinen ja ihastukseni jätti minut. Sydämeni särkyi ja otin kovasti nokkiini kun tunteillani oli leikitty. Erään itkuisen puhelun päätteeksi poistin miehen numeron kännykästäni. Samantien halusin kuitenkin lähettää vielä viimeisen katkeran tekstarin. Näpyttelin numeron ja laitoin tekstarin menemään. Pian tuli vastaus; ”kaipaan sua, soita mulle!” Olin hämmentynyt, vastahan mies oli minut jättänyt! Näpyttelin taas numeron ja soitin kuitenkin. Mies kiisti lähettäneensä tekstaria; olin näpytellyt tekstarille vahingossa väärän numeron.

Väärästä numerosta alkoi tulla minulle kaipaavia runoja ja puheluita. Halusin selvittää asian mutta soittelimme tämän väärän numeron kanssa ristiin useita kertoja. Lopulta sain hänet kiinni ja selvitimme asian lyhyesti: tekstarini vastaanottaja oli mies jolla myös oli sydänsuruja, hän luuli minua exäkseen jonka numeron myös oli jo poistanut kännystään.

Uteliaisuudesta selvitin numeron omistajan koko nimen ja asuinpaikan numerotiedustelusta: kävi ilmi että mies asui samassa kaupungissa. Aikamoinen yhteensattuma. Parin päivän päästä paikallislehdessä oli kuvan kanssa juttu samannimisestä nuoresta miehestä. Oli oikein kivannäköinen! Mielessä kävi että soittaisin tälle väärälle numerolle ja ehdottaisin treffejä, oltais voitu yhdessä paikkailla särkyneitä sydämiämme, hehee. En uskonut ”kohtalon johdatukseen” ja arkajalkana jätin soittamatta, ois ehkä pitänyt! :)

Parikymppisenä kännykkäni soi ja vastasin, vaikka näytöllä olikin tuntematon numero. Iloisessa huppelissa ollut mies kyseli: "Onko Pirjo?". Vastasin, että ei ole Pirjoa tässä numerossa, jolloin mies innostui: "No, kukas SINÄ sitten olet?".

Tämä sattui kauan sitten Tapiolassa pienessä ruokakaupassa. Kello lähestyi sulkemisaikaa ja työkaverini Tuomon (18v)kanssa pakkailimme leipiä ja pullia pois. Leipätiskille tuli nuori tyttö ja Tuomo pullia poispakatessaan kysyi tytöltä "Saako olla Kullia?" Tyttö meni punaiseksi, eikä kullia eikä pullia ottanut, vaan tyttö hävisi, enkä häntä koskaan sen jälkeen nähnyt. Tuomon piti tietenkin kysyä jotakin aivan muuta, mutta liekö ajatuksensa sitten julki kertonut.....

Minä olin kaupassa töissä, samoin sisareni. Kerran menimme toiseen kauppaan ja vieraan kaupan kassalla sisareni kysyi MYYJÄLTÄ "Saako olla muuta?" ja myyjä vielä vastasi "Ei kiitos muuta" Sitten aloimme nauraa, et eihän tän näin pitänyt mennä ja selostimme, että sisarenikin on kaupan kassalla töissä... menimme ulos ja nauroimme kippurassa tapahtunutta. Havahduimme siihen, kun joku mummo huusi meille kovaan ääneen, kuinka törkeitä me olemme nauraessamme vanhalle mummolle! Ja kun me emme olleet huomanneet koko mummoa, nauroimme entistä enemmän tilanteelle.

näistä jutuista voi minut tunnistaa, mut ei se mitään, paljon terkkuja tutuille!!!

Ei näihin tarinoihin niin kummallinen juttu, mutta itseäni ihmetyttää.

Olin kerran pankkiautomaatin jonossa. Edelläni oli asiointivuorossa mies. Hän sai asiansa hoidettua ja kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyi askeleen otettuaan valehtelematta yli viideksi sekunniksi tuijottamaan minua. Tajusi kai stten hölmön tilanteen ja hämmentyneenä lähti lampsimaan pois. Tuon jälkeen oli pakko käydä wc:n peilistä katsomassa, onko ulkonäössäni jotain outoa, mutta en mitään huomannut. Vieläkään en ole keksinyt, mitä niin kummallista minussa oli.

Pakko lisätä edelliseen, että mies ulkoisesti näytti ihan täyspäiseltä.

Tuntuu, että täysin vieraat ihmiset moikkailevat mua kaupungilla. Kai jokaiselle tällaisia joskus käy, mutta mulle on tämänkin vuoden puolella käynyt jo ehkä kolme-neljä kertaa niin, että joku mulle takuulla täysin tuntematon henkilö moikkaa mua iloisesti. Mulla on mitä ilmeisimmin "kaksoisolento" samassa kaupungissa. Yksi tuttuni joskus sanoikin nähneensä aivan minun näköisen ihmisen kaupungilla, eli täällä liikuskelee joku tosi samannäköinen joksi minua aina luullaan. En tiedä luullaanko häntäkin minuksi. Haluaisin kyllä itse nähdä tuon henkilön, ihmetyttää miten samannäköinen joku voi olla kun jatkuvasti luullaan häneksi...

up

Matkustin pikkusiskoni kanssa junassa, minä olin 16 ja sisko viiden vanha. Olin jo muuttanut kotoa pois ja hain usein siskon luokseni viikonlopun viettoon pois alkoholisti-äitimme luota. Niitä näitä siinä hiljakseen juttelimme, kun kesken matkan vastapäätä istuva keski-ikäinen nainen ojentaa meille laukustaan suklaapatukan ja sanoo myötätuntoisesti että "te näytätte surullisilta".

Ehkä me sitten näytimme, mutta vielä 15 vuoden jälkeenkin muistan tuon vähän oudon hetken. Ja vieläkin vähän tulee tippa linssiin.