Lue keskustelun säännöt.
Mies raitistui ja katkeroitui
07.03.2019 |
Pitkä tarina lyhyesti:
Ollaan oltu yhdessä kutakuinkin 10 vuotta. Tavatessamme mies joi normaalisti eikä käytössä ollut ikinä mitään ongelmaa. Lapsia ei ollut kuvioissa ja mies on aina käynyt töissä normaalisti, kaikki meni siis hyvin ja oltiin hyvinkin rakastuneita. Muutettiin yhteen, lapsi syntyi, jossain välissä miehen juominen lisääntyi, sanominen ei auttanut ja lopulta esikoisen ollessa 5 vuotias ilmoitin miehelle että valitsee juomisen tai perheen. Tiedän hyvin että juomisen lopettaminen pitäisi aina lähteä omasta tahdosta, mutta mä en olisi siihen tilanteeseen enää jaksanut jäädä. Juominen oli aikoja sitten mennyt perheen edelle ja mies oli todella itsekeskeinen alkoholisti. Rahat oli myös aina lopussa koska miehen perus "käyn parilla bissellä"-ilta tarkoitti minimissään sadan euron menoerää. Mies inhosi jo tuolloin juomistaan ja teki päätöksen välittömästi lopettamisesta. Alkoi käymään AA-kerhossa ja oli aluksi todella täynnä elämää ja älyttömän onnellinen. Tuntui siltä että tilanne on liian hyvä ollakseen totta koska kaikki meni oikeasti hyvin.
Juomisen lopettamisesta on nyt lähemmäs 3 vuotta ja viimeisen kahden vuoden aikana miehen persoona on muuttunut täysin. Hän halveksii juomista, myös vanhoja kavereitaan jotka juo. Minnekään hän ei tahdo mennä vaikka ystävät pyytäisi. Samaa aikaa voivottelee sitä kun kukaan ei pyydä minnekään. Olen yrittänyt miljoonat kerrat saada miestä lähtemään edes jonnekin neljän seinän sisältä kavereidensa kanssa mutta ei, hän kuulemma viihtyy parhaiten kotona eikä halua mennä minnekään. Ollaan kyllä yhdessä oltu monesti ulkona ja miestä ei aidosti häiritse mun alkoholin juominen, kunhan se pysyy "hallinnassa", toisin sanoen ei pidä siitä jos menen normaaliin hiprakkaan.
Jos käydään istumassa vanhojen kavereiden kanssa iltaa niin mies ei tahdo oikein kenellekään puhua. Mieluummin lukee sanomalehteä yksinään kuin osallistuu mihinkään. Ennen mies oli mahtava seuramies josta kaikki pitivät, niin humalassa kuin selvinpäin, nykyään nipottava ja äksy valittaja.
Mies ilmeisesti ei osaa purkaa stressiä enää mitään kautta, joten kaikki purkautuu muhun. Mulla on jatkuvasti sellainen olo että pitää miettiä mitä sanon ja mitä teen, miehestä on tullut myös todella mustasukkainen (en käy juurikaan koskaan missään ilman häntä, jos käyn niin saan selitellä illankulkua seuraavat kaksi kuukautta). En mielelläni ota enää viikonloppuisin esimerkiksi saunaolutta koska miehen käytös muuttuu heti. Jos lapsista lähtee liikaa ääntä niin mies valittaa, jos tiskiä on altaassa niin mies valittaa, jos sukalle ei löydy paria niin mies valittaa, hän valittaa kaikesta, aina. Muksu totes just pari viikkoa sitten isälleen että "iskä mä en oo nähnyt että sä naurat koskaan". Ja ei se naurakaan, spontaanisti ehkä kerran viikossa saattaa hymyillä.
Olen yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt puhua aiheesta. Kaikki menee ohi, tuntuu kuin seinälle puhuisi. Hän kiistää täysin oman käytöksensä ja alkaa ruotimaan syytä minun viakseni, hänessä ei ole mitään vikaa. Meidän kotoa puuttuu kaikki ilo ja elämä, joka päivä on vaan jatkuvaa suorittamista ja töissä saan hengittää vapaasti. Mies on aidosti todella hyvä isä ja tekee kyllä parhaansa, siitä ei ole kyse enkä tahdo nyt vaan haukkua häntä. Tuntuu vaan että jokin meidän väliltä on lopullisesti kuollut enkä tiedä mitä minä voin tehdä. Viimeiset kaksi vuotta olen käytännössä rukoillut että hän kävisi terapeutilla puhumassa tai menisi vaan kavereiden kanssa välillä "tuulettumaan", että jos saataisiin sillä meidän suhdetta parannettua. Nykyään en enää edes oikein jaksa välittää, pysyn tässä lasten takia ja mietin että miten näin edes kävi. En tietenkään kaipaa alkoholistiakaan ja olen ylpeä hänestä, ei mun mielestä tämäkään silti elämää ole.
Kommentit (209)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulle joka muutuit ilkeäksi juomisen lopettamisen jälkeen: koetko aidosti että olet kuitenkin täysin onnellinen ilman alkoholia elämässäsi?
Kysyn ihan siksi että mun silmissäni miehen käytös on vaan niin katkeroitunutta (saattaa hyvin olla vaan ilkeilyä syystä tai toisesta), mutta mies on vahvasti sitä mieltä että on täysin onnellinen elämäänsä. Kenenkään muun silmiin se ei vaan siltä näytä, onhan se älyttömästi aktiivisempi ja varmasti onnellisempikin mutta siitä jotenkin vaan puuttuu joku, vähän kuin ilo suorittaa tai tehdä asioita.
Olen käynyt kaikkea läpi päässäni ihan masennuksesta lähtien ja etsinyt itsestäni vikoja ja syytä tähän mutta siitä huolimatta olen edelleen ihan umpikujassa. Harmittaa vaan aivan tolkuttomasti että ennen niin hyvä suhde on nyt tässä pisteessä.
-ap
Hän ei ole raitis hän on vain juomatta alkoholia. Hän on kuivahumalassa. Hän ei ole käsitellyt asiaa miksi joi ja mitä varten.
Hänen kannattaisi käydä esim. https://www.avominne.fi/riippuvuushoidot/hoito-ohjelmat/
Alkoholihan on hyvä tapa purkaa stressiä ja pitää hauskaa. Tietysti siinä on varjopuolensa eli liian usein tehtynä siitä tulee sairaus, mutta ongelmana taitaa nyt tosiaan vain olla alkoholin puute. Miehen elämä on tasapaksua puurtamista ilman iloja. Ei varsinaisesti onnetonta, mutta jollain tavalla päämäärätöntä. Ehkä ennen oli iloisempi kun tiesi että perjantaina pääsee juomaan.
En osaa valitettavasti sanoa muuta kuin että mies on pilannut itsensä.
Kuivahumala on mullakin monesti pyörinyt päässä. Yritin asiasta puhua miehelle ja hän sivuutti sen täysin. Kun ei ole enää kuulemma mitään ongelmaa alkoholin kanssa ja piste. Mies ei myöskään käy enää AA-kerhon kokouksissa, mitkä mun mielestäni olisi ehdottoman tärkeitä monen vuoden juomisen lopettamisen jälkeen. Ei kuulemma tarvitse. Aina raivoisan riidan jälkeen asiasta toteaa ja lupaa kyllä että menee terapiaan ja menee AA-kerhoon keskustelemaan jos siitä olisi jotain apua. Seuraavana päivänä on asian unohtanut kuin siitä ei olisi puhuttukaan. Tosi kuluttavaa ja turhauttavaa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Sulle joka muutuit ilkeäksi juomisen lopettamisen jälkeen: koetko aidosti että olet kuitenkin täysin onnellinen ilman alkoholia elämässäsi?
Kysyn ihan siksi että mun silmissäni miehen käytös on vaan niin katkeroitunutta (saattaa hyvin olla vaan ilkeilyä syystä tai toisesta), mutta mies on vahvasti sitä mieltä että on täysin onnellinen elämäänsä. Kenenkään muun silmiin se ei vaan siltä näytä, onhan se älyttömästi aktiivisempi ja varmasti onnellisempikin mutta siitä jotenkin vaan puuttuu joku, vähän kuin ilo suorittaa tai tehdä asioita.
Olen käynyt kaikkea läpi päässäni ihan masennuksesta lähtien ja etsinyt itsestäni vikoja ja syytä tähän mutta siitä huolimatta olen edelleen ihan umpikujassa. Harmittaa vaan aivan tolkuttomasti että ennen niin hyvä suhde on nyt tässä pisteessä.
-ap
En ole onnellinen, tosin en ole koskaan ollutkaan, paitsi humalassa aidosti. Kuulostaa kamalalta varmaan ja sitähän se onkin. Mun aivot on tarvinneet aina jotain kemikaalia toimiakseen "normaalisti".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tämä nyt kohtuujuomisen ylistämistä vai mitä?
Vaikea uskoa, että kenenkään persoona muuttuisi oikeasti noin paljon juomisen lopettamisesta. Tunnen raitistuneita alkoholin ongelmakäyttäjiä ja kyllä ne tietyt luonteen piirteet ovat säilyneet. Yhdelläkin jopa uskoontulosta huolimatta.
Toisaalta, tuo sisällä kököttäminen on ymmärrettävää, jos vapaa-ajanvietto vuosien ajan on pyörinyt vain (humalahakuisen) juomisen ympärillä ja tuo hiprakasta ärsyyntyminen myös. Jos se humala on ollut itselle ongelma, on se vaikea nähdä "kivana" asiana muillekaan. (Ja hiprakka voi olla ärsyttävä ihan muutenkin)
Vierailija kirjoitti:
Alkoholihan on hyvä tapa purkaa stressiä ja pitää hauskaa.
Olen mies ja osannut aina pitää hauskaa ja purkaa stressiä ilman alkoholia.
Tuo on mielestäni vain tekosyy juomiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.
Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.
Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.
Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.
Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.
Minä en ota kantaa siihen miksi painostit, sinulla varmaan oli syysi. Se että mies nyt pakotettiin lopettamaan juominen kuitenkin aiheutti tuon ongelman. Eli kuten kirjoitin, niin seuraus on ihan tyypillinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla samanlaisia oireita, muutuin ilkeäksi kun lopetin juomisen. Ei kyse ole katkeroitumisesta. En tosiaankaan osaa sanoa mistä johtuu. Aivovamman kai saanut juomavuosiltani.
Itse taas ajattelen, että olen vaan semmoinen. Teräväkielinen ja herkkä ärtymään. Olen oikeasti luonteeltani sellainen. Siksihän se alkoholi niin maistuukin, koska tämä maailma vaan on ja on aina ollut minusta ärsyttävä paikka täynnä ärsyttäviä ihmisiä. Ärryn melusta ja ärryn tyhmyydestä. Älykkyysosamääräni testattiin joskus nuorena, ja se oli huomattavasti keskitasoa parempi (olisin "päässyt" mensaan mutta en halunnut mennä) - olen joskus miettinyt, että senkö takia olen näin ärtyvää sorttia. Joogaan ja meditoin ja ynnä muuta, jotta olen edes jotenkin siedettävä.
Alkoholia nautin ensimmäistä kertaa vasta yli parikymppisenä, ja tissuttelu lisääntyi vasta kun lapset alkoivat kasvaa ulos kotoa, eli noin nelikymppisenä. Tosiasia vaan on, että pienessä pöhnässä tätä maailmaa on helpompi sietää. En halua itsestäni ihan deekua, joten minulla on pitkiä juomattomia jaksoja, puoli vuotta, kuukausia, miten milloinkin. Unenlaatuni kyllä paranee kun en juo, mutta silloin myös palaan omaksi itsekseni, joka siis on nopeasti ärtyvä ja yksinäisyyttä kaipaava ihmisvihaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.
Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.
Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.
Minä en ota kantaa siihen miksi painostit, sinulla varmaan oli syysi. Se että mies nyt pakotettiin lopettamaan juominen kuitenkin aiheutti tuon ongelman. Eli kuten kirjoitin, niin seuraus on ihan tyypillinen.
Ei pakotettu. Mies olisi yhtä hyvin voinut valita alkoholin.
Nyt hän valitsi juomattomuuden, mutta ei ole aidosti raitis. Vaikea tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erinomainen aihe. Olen nähnyt viinan ympärillä kaikenlaista, eikä vierasta kokonaan itsellekään.
Ikävä kyllä taitaa olla niin, että alkoholistille elämänilo on yhtä kuin humala. Muu tekeminen on suorittamista, vähän sama kuin käydä töissä unelma-ammatissaan innoissaan verrattuna duuniin, jota tekee rahasta. Kummassa sitä nyt enemmän hymyilyttää.
En kyllä tiedä minäkään, onko tähän muita apuja kuin joku syvällinen terapia.
Sen kyllä ymmärrän, että mies haluaa etääntyä vanhoista kuvioista ja en itse tuputtaisi illatsuja vanhojen kavereiden kanssa. Ennemminkin olisi parempi, jos löytyisi kokonaan uusi kiinnostuksen kohde ja harrastus, joka toisi elämään muutakin kuin arjen.
Ja voihan sitä itsekin yrittää piristää arkea toisen kiukuttelusta huolimatta, hyvää ruokaa, leffoja, yhteisiä kävelyitä, reissuja...kliseitä joo, mutta eihän tavallisella aikuisella paljon vaihtoehtomahdollisuuksiakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.
Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.
Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.
Minä en ota kantaa siihen miksi painostit, sinulla varmaan oli syysi. Se että mies nyt pakotettiin lopettamaan juominen kuitenkin aiheutti tuon ongelman. Eli kuten kirjoitin, niin seuraus on ihan tyypillinen.
Ei pakotettu. Mies olisi yhtä hyvin voinut valita alkoholin.
Nyt hän valitsi juomattomuuden, mutta ei ole aidosti raitis. Vaikea tilanne.
Voi kun sinä takerrut väärään asiaan, toivottavasti et tee näin parisuhteessasi. Mies ei halunnut rikkoa perhettä, joten alkoholin käytön lopettaminen oli käytännön pakko. Ja seuraukset tulee siitä.
Lämmin kiitos kaikille vastauksista ja kommenteista. Tavalla tai toisella koitan saada miehen tutustumaan tuohon kuivan humalaan käsitteeseen ja käymään siellä AA-kerhossa taas. Edelleenkään en asiassa voi pakottaa mutta tuntuu hullulta että kaikki se ponnistelu mitä se, minä ja mitä me yhdessä ollaan läpikäyty johtaisi siihen että meidän suhde menee viemäristä alas. Miehellä on omat syynsä aikanaan ollut juomiseen jotka tiedän hyvin. Kyseisiä asioita mies ei suostu missään käsittelemään, osan on sulkenut pois muistoistaan ja lopuista ei koe tarvetta puhua. Tekisin mitä vain että saisin sen avautumaan jollekin muulle kuin mulle näistä asioista, jollekin kuka oikeasti pystyisi tarjoamaan ratkaisuja ja neuvoja niiden käsittelyyn. Mä en yksinkertaisesti osaa, pystyn kuuntelemaan ja lohduttamaan mutta eihän musta muuta hyötyä ole. Mies vaan sattuu olemaan niin jääräpää että luultavasti puhuminen tulee olemaan täysi mahdottomuus.
Neuvot on aika loppu ja takki täysin tyhjä. Tässä on itellä päällimmäisenä vaan niin turha olo koko tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tämäkö tuli ap:lle yllätyksenä kun painostit miestä lopettamaan juomisen? Se on hyvinkin normaalia, että alkoholin käyttämisen totaalinen lopettaminen muuttaa ihmistä kirjaimellisesti kuivempaan suuntaan. Häviää rentous, leikkisyys, huumori. Tai sitten huumori muuttuu sellaiseksi jatkuvaksi naljailuksi. Ja ihan peruskauraa on sitten arvostella muita ja varsinkin niitä muita jotka vielä juo alkoholia, ihan kuin tenukeppi olisi itse nyt niin paljon parempi ihminen. Sitten ollaan kaikkein täydellisimmin muututtu, kun tullaan uskoon. Se vanhan alkoholistin jeesustelu on ihan omaa luokkaansa. Voi että muut (alkoholia käyttävät) onkin alhaisia, herra/rouva täydellisen ex-alkoholistin rinnalla.
Mä muuten inhoan tätä kun ilmoitetaan että olen painostanut miestäni lopettamaan ja miehen nykyinen toiminta on mun syytäni. Mä en tiedä oletko sä elänyt suhteessa jossa on pieniä lapsia ja mies alkoholisoituu aivan täysin, jos olet siihen päättänyt jäädä ja silitellä alkoholistin päätä sanoen että jatka vaan, mä en painosta enkä jätä, niin oikeasti onnea. Musta ei siihen ollut enkä halunnut sitä lasten elämään.
Jos olisi ollut yksikin keino mitä koittaa tai mitä voisi tehdä, olisin sen tehnyt. Valitettavasti vaan vaihtoehto oli tasan tarkkaan ero tai lopetus.
Minä en ota kantaa siihen miksi painostit, sinulla varmaan oli syysi. Se että mies nyt pakotettiin lopettamaan juominen kuitenkin aiheutti tuon ongelman. Eli kuten kirjoitin, niin seuraus on ihan tyypillinen.
Ei pakotettu. Mies olisi yhtä hyvin voinut valita alkoholin.
Nyt hän valitsi juomattomuuden, mutta ei ole aidosti raitis. Vaikea tilanne.Voi kun sinä takerrut väärään asiaan, toivottavasti et tee näin parisuhteessasi. Mies ei halunnut rikkoa perhettä, joten alkoholin käytön lopettaminen oli käytännön pakko. Ja seuraukset tulee siitä.
Toi viimeisin vastaaja nyt en edes ollut minä. Voitko ystävällisesti lopettaa ton ihmeellisen syyllistämisen ja keksiä muuta tekemistä? Sun pointti tuli jo selväksi ja siitä ei ole mitään hyötyä tähän tilanteeseen.
-ap
Olen aina juonut melko runsaasti, ja aina se on ainakin itseäni häirinnyt. Lopetin sitten juomisen kokonaan n. 4 vuodeksi. Aluksi oli hienoa, aikaa ja energiaa riitti vaikka mihin, ja kaikki näytti valoisalta. Sitten pikku hiljaa alkoi vituttaa se, että kaikki muut juo ja pitää hauskaa, mutta minä 'joudun olemaan ilman' (siis huom: täysin omasta tahdostani olin lopettanut). Tuli hieman sellainen marttyyrifiilis, ja katkeroiduin itselleni ja muille ja kovalle kohtalolleni. Ja kuten kaikki parannuksen tehneet nistit, aloin vinoilla muille juojille, etenkin vaimolle hänen viininjuonnistaan ja 'jatkuvasta' bilettämisestä (tosiasiassa käy ehkä pari kertaa kuussa ystäviensä kanssa ulkona). Lopulta totesin että on kaikkien edun mukaista, että alan taas juomaan. Oli varmasti hyvä että pidin taukoa, ihan jo terveydenkin vuoksi, mutta täytyy sanoa että ei se ollut läheskään niin positiivinen kokemus kuin mitä olin odottanut.
Jos jostain saa iloa ja se otetaan pois, joko itsensä tai jonkun muun toimesta, eikä enää löydä vastaavaa tilalle, niin varmasti addiktiokeskus aivoissa pistää jollain tapaa vastaan ja on ikään kuin pienenä äänenä taustalla: "Tähänkin olotilaan olis auttanut alkoholi", "Sun elämä ei tunnu miltään ilman mua".
Mulla samanlaisia oireita, muutuin ilkeäksi kun lopetin juomisen. Ei kyse ole katkeroitumisesta. En tosiaankaan osaa sanoa mistä johtuu. Aivovamman kai saanut juomavuosiltani.