En enää rakasta vaimoani, mitä teen??

Menkää yhtä aikaa nukkumaan, sanokaa ne kolme pientä sanaa, kun on ovi raollaan se pääsee palaamaan.. Kolme pientä sanaa!

Ei se MIES kuule vaihtamalla parane! Sinulla on nyt ehkä jokin kriisi menossa, mut ota huomioon, et ero ei ole mikään järkevä ratkaisu. Voi olla ,et myöhemmin katuisit sitä raskaasti ja sitä en Sinulle toivo.

Huolehdi omasta ajasta, yhteisestä ajasta vaimosi kanssa ja hommatkaa lasten hoitoapua please! Käykää vko.n lop. joskus kahdestaan pikkulomalla vaik kylpylässä tms.

Kyllä ne pikkulapsi vuodet hurahtaa nopeasti ja veikkaampa ,että vanhempana sanot, et se oli PARASTA AIKAA ELÄMÄSSÄ :). Ihan tosi niin ne vanhemmat ihmiset sanoo.

Mut älä ihmeessä RIKO PERHETTÄSI , LAPSILLE SE ON TOSI KOVA PALA! Aurinkoista jatkoa Sinulle ja perheellesi pysykää yhdessä!

S-Y-V-Ä-S-T-I ihmettelen tässä eniten sitä miksi et puhu! Koska siihen parisuhde perustuu! Ei sinulla ole mitään parisuhdetta jos et voi sanoa ettei elämä miellytä.

Jankkaat sitä että tiedät miten vaimo pelästyy että "tahdot erota" vaan sun pointti on se että elämänne ei tyydytä sinua -miksi siitä ei voi puhua?

Ymmärrän kyllä ettet tahdo "pelästyttää" toista mutta sehän on fakta suhteessanne että HARKITSET muutakin, miksi sen herra isä pitää olla jo päätetty ero jonka kiikutat hänelle ennenkö puhut?

Minulla on mies ja lapsia ja me puhutaan eri asioista, suunnitellaan kokoajan parempaa tulevaisuutta yms ja siihen kuuluu myös ongelmista puhumiset: niinkin kamalat asiat kuin "olet kuin sisko, eikä elämä tunnu kivalta sun kanssa" mutta arvaatko mitä? Kerron sinulle maata järisyttävän seikan joka PARANTAA suhdetta, tekee siitä vahvemman: kun kertoo missä mättää ja sitä yhdessä korjataan niin me ollaan pienissäkin vastoinkäymisissä voimakkaampia kuin te koskaan tulette olemaan!

Jos mun mies sanoisi tunteistaan minullem niin tottakai se pelästyttää mutta nostaa myös arvostuspisteet aikanaan tappiin saakka! Se on meinaan ihan varma. Mä pystyn puhumaan miehelle IHAN KAIKESTA ja se kestää ne, sama toisinpäin.

Sinä et tule yhdessäkään suhteessa pääsemään tähän pisteeseen missä itse olen jos et vaan luota siihen että sun kumppani on sellainen joka ottaa sinut sellaisena paskaläjänä kuin mitä olet ja kasvatte ja kasvatatte elämää siihen mitä toivotte. Ihan vaan sillä että sinä pidät tunteesi ja ajatuksesi omana etkä jaa mitä koet.

Minua loukkaisi aivan törkeästi jos olisin naisesi. Ei se että "pelkään että suhde kaatuu" Jumalauta: sinähän siinä mietit sen mahdollisuutta!!! Elämässä on aina mahdollisuus että suhde päättyy. Mun pointti on että jos ollaan aikuisia niin pitää myös olla kanttia sanoa sille kumppanilleen että mun on nyt paska olla ja tahdon muuta arkeen! Ei se että se on ero kun on yksin riittävästi asiaa pohtinut ja sä vaan tiputat pommin naisen syliin ja poistut takavasempaan. Noin toimii munaton mies. Tuo on niin ala-arvoista ettei muu ole.

Jos te eroatte niin se on sen ajan murhe ja tottahelvetissä sinun naisella saa olla se oikeus PELÄTÄ myös eron mahdollisuutta kuin että sä vaan teet sille joku päivä selväksi että sun elämä on eri osoitteessa. Minä en arvosta miehenä sellaista olentoa joka vaan kuukausia "yksin pohtii elämäänsä kun pitäisi pohtia yhdessä parisuhteen tilaa ja ilmoittaa että tämä oli tässä".

Tuli niin huono fiilis sun naisesi puolesta. Tämä on vaan ja ainoastaan asia johon sinä yksin voit vaikuttaa. Mitä niin kamalaa siinä voi olla että kerrot että on tyhjä olo eikä oikein nappaa. Ei se että harkitset eroa, se on käynyt mielessäsi ja hyvä niin. Mutta sinun elämässä tarvitaan muutos. Sitä jokainen terve pari hakee Y-H-D-E-S-S-Ä! :(

Paskaa viikonloppua vaan sinulle ap.

Pitkä ketju, kumma kyllä että suurin osa vastaajista ei kiinnittänyt huomiota ap:n lausahdukseen että hän tekee paljon töitä ja vähän kotitöitä. Ei ihme että vaimo on väsynyt ja elämä makuuhuoneessa on hiljentynyt. Ja jotenkin ap:n teksteistä huokuu semmoinen tunnelma että hän väenväkisin hakee tilannetta että hän voi livetä pois perhekuviosta jota "ei jaksa leikkiä". 

Kerronpa tarinan omasta historiastani; meille pikkulapsiaika oli kans raskasta ja jännää oli se kuinka mieheni luisui nopeasti toteuttamaan samaa perheenisän roolia kuin isänsä oli eli mahdollisimman vähän kotitöihin osallistumista, enemmän sellaista "perheenpäämä esiintymistä". Ja tuetysti kosia minä näännyin kasten- ja kodinhoidon alle niin erotiikka meni minimiin. Sitten yhtenä päivänä sain vihdoinkin hänelle viestin läpi: hänen on löydettävä oma roolinsa perheessämme ja se ei voi olla passiivinen. Siitä se alkoi, kotityöt alkoivat jakaantua tasaisemmin, hän aktivoitui lasten kanssa ja koki aitoja isyyden onnenhetkiä (jotka tulevat juuri siinä arjessa ja minulla alkoi uudestaan hormonit hyrräämään. Nyt lapset ovat kouluikäisiä ja joskus aina juttelemme ja toteamme kuinka hyvin asiat nyt on ja luojan kiitos läpäisimme sen vauva-ajan kiirastulen.

ap, pääpointyink on se että mieti nyt tarkkaan mitä haluat tulevaisuudelta, jos haluat nähdä perheesi yhtenä yksikkönä niin nyt ensiksi mietit oman roolisi perheessänne. Ja vaimoa on turha houkutella petipuuhiin jos et osallistu kotitöihin. Mutta ei kannata heti ensimmäisen tiskauksen jälkeen odotella kuumaa seksiä... 

Et rakasta vai et ole enää rakastunut? Kaksi eri asiaa. Suurin osa ihmisistä menee harhaan siinä, että odottavat sen romanttisen rakkauden kestävän. Rakkaus kasvaa ja muuttuu parisuhteen edetessä, eikä aina voi ollakaan romanttista hekumaa. Oletko todellakin valmis luopumaan perheestäsi? Oletko varma, että olisit yhtään onnellisempi jonkun toisen kanssa? Tai että edes löytäisit jonkun muun?

Kannattaa nyt antaa ajan kulua, kun ei ole mitään "oikeita" ongelmia. Pikkulapsivaihe on parisuhteelle rankkaa ja tunteet voivat palata, kun kuopuksesta tulee vähän vanhempi. Jos vielä parin kolmen vuoden kuluttua on "ontto olo", niin sitten kannattanee jo erota. Tässä vaiheessa ei, eikä etenkään, kun et ole tehnyt mitään asian eteen. Puhu vaimolle, menkää terapiaan ja järjestäkää kahdenkeskistä aikaa. 

Minusta sinun pitäisi puhua vaimosi kanssa rehellisesti, ja teidän pitäisi yhdessä miettiä, onko liitto pelastettavissa, harkita pariterapiaa tms.

Sosittelen rakastumaan uudelleen <3 kyllä se rakkaus tulee takaisin, jos on tahtoa eikä välillänne ole suuria taisteluja. Kannattaa ainakin yrittää ennen kun menee ilmoittamaan asiasta vaimolle, pikkulapsiaika on välillä niin voimia vievää että uohtaa jotain tärkeää. Onni nukkuu vaan vihreän veran alla.

Kuulostaa ihan normaalilta arjelta. Jospa nyt yrittäisi löytää sen tunteen uudestaan. Kyllä se siellä on, jos joskus olet rakastanut. Rakkautta pitää pitää yllä, se pääsee sammumaan, jos ei arjessa pidä toisesta huolta.

Musta on taas ihanaa, että pystytään mieheni kanssa olemaan kavereitakin. Mutta kyllä se pienen pieni roihu välillä taas syttyy ja sitten kikatellaan kuin pikkuihmiset tutkiskellen toistemme napoja.

Yhteistä taivalta takana reilu 19 vuotta, kyllä siihen aikaan mahtuu notkoja ja nousuja.

Jos teillä ei ole suurempia riitoja ja kanssaelo on "helppoa", ajattele lasten parasta. Kun mietit, mikä heidän kannaltaan olisi parasta, niin ei ole kuin yksi vaihtoehto.

Kaikissa suhteissa romantiikka ja rakkaus on enemmän tai vähemmän välillä hakusassa. Kumppanuus ja yhteistyökyky ovat nekin hyvin arvokkaita asioita. Älä ainakaan tee äkkinäisiä päätöskiä, vaan anna ajan kulua. Saat nauttia lapsistasi samalla, katso uudestaan vaikka parin vuoden päästä?

Suosittelen, että et sano vaimollesikaan mitään, ennenkuin olet ihan varma, että haluat erota. On todella iso ja ikävä asia kuulla, että toinen ei rakasta enää. Ehkä voisit kysyä vaimoltasi ennemmin, että miten saisitte vähän romantiikkaa elämäänne, että sinä kaipaisit sellaista. Mutta ÄLÄ sano, että et enää rakasta...

Kuule nyt, ryhdistäydy ja ole mies äläkä lähde ensimmäisen viileän kauden tullessa, noita tulee vielä lisääkin. Välissä vaan rakastut vaimoosi uudelleen. Sen eteen sinun pitää tehdä hieman itse pohjatyötä, mm. järjestä vapaata teille ilman lapsia ja teette jotain mitä yhdessä nuorempana teitte. Mieti miten silloin rakastuit häneen ja miten ihanalta vaikutti silloin.

Nykyään tuo kausi saa ihmiset joko eroamaan tai pettämään, kun aina pitäis olla niin kivaa ja hienoa. No kun aina ei voi tuntua kivalta ja hienolta ja siihen pitää herätellä itseään että näkee taas sen kaiken hyvän.

Onnea avioliitollesi ja pitkämielisyyttä elämääsi!

Ap vastaa.

No, en osaa sanoa rakastanko aidosti vaimoani enää. Kamala sanoa näin, todella kamala. Siis välitän, haluan hänen olevan onnellinen, enkä toivo todellakaan hänelle mitään pahaa. Ehkä huolestuttavinta on se, että minulla ei ole minkään näköistä tahtoa tai intoa edes yrittää palauttaa välillemme romanssia tai rakastua uudelleen.. Tämäkin kuulostaa kamalan itsekkäältä. Tämä  nyt ei ole mikään hetken mielijohde, vaan useampien kuukausien pohdiskelua. Onhan tämä nyt toki aika hektistä aikaakin täällä kotona, välillä oikeasti jopa mietin, miksi tuli lapsia hommattua.. Tuntuu, että teen vaan töitä ja töiden jälkeen kotona vallitsee lapsirumba ja illalla kaadutaan sänkyyn lopen uupuneina. Kaitpa tämä tilanne lasten kanssa helpottaisi parin tai vaikka kolmen vuoden kuluttua. Mutta onhan joku kolmekin vuotta aika pitkä aika vaan katsoa tapahtuuko mitään, helpottaako, herääkö tunteet uudelleen. Jos ei herää, aika on mennyt tavallaan hukkaan. Ja nyt tosiaan tuntuu aika todennäköiseltä, etä ei ne tunteet mihinkään sieltä herää, vaikka jäisin odottelemaan. Juu pitäisi tehdä töitä suhteen eteen, mutta pakko sanoa ettei kiinnosta, eikö pitäisi tulla luonnostaan sekin, että haluaisi pelastaa avioliittonsa? En halua puhua vaimolle, ennen kuin olen satavarma. Hän sitten huolestuu, stressaantuu, masentuu ja alkaa panikoimaan. Hän on hyvin perhekeskeinen ihminen, tuskin ikinä jättäisi minua, ellen tekisi jotain todella tyhmää, vaikkapa pettäisin. Sellaisin juttuihin en kuitenkaan ole lähdössä, suhde kerrallaan.

Ihan hyviä pointteja olette kertoneet ja voin yrittää ajatella asiaa vielä. Ehkäpä kaipaan jotain taikatemppua. toki se ideaalitilanne olisi, että lapsilla säilyisi koti. Mutta kyllähän lapsista voi tulla ihan tasapainoisia ja onnellisia, vaikka vahemmat eroaisivatkin.

Vaimosi on varmaan tosi iloinen kun olet käyttänyt häntä lastenhoidossa ja sitten jätät kun glamour katoaa.

Valitettavasti tilanne on se, että vaikka eroaisittekin ja vuosien päästä olisit uudessa suhteessa, tilanne toistuisi sielläkin. Voit toki valita haluatko nyt tehdä ratkaisusi ja huomata vuosien kuluttua että tuo kuuluu jokaiseen pitkään parisuhteeseen osana sitä vuoristorataa. Siksihän sitä nimenomaan on niitä hyviä kuin huonojakin aikoja, mitkä avioliittoa solmittaessa kyllä luvataan rakastaa.

Luuletko ettei vaimollasi ole ollut tuollaista? Varmasti on, jokaisella vaimolla pitkässä liitossa on. Hän joko ei ole sanonut siitä tai on vain reippaasti ryhtynyt tilannetta korjaamaan jolloin et ole ehtinyt huomaamaan edes mitään.

Voit toki valita myös sellaisen tien, että eroat nyt etkä enää hankkiudu pitkiin suhteisiin, silloin vältyt tuollaiselta suhteen väljähtämis-vaiheelta myös. Tosin pitkäjännitteisyyttä ei sinussa tunnu oikein löytyvän, minusta vaikutat laiskalta ja jopa sellaiselta joka menee sieltä missä aita on matalin.

Tiesithän että sellainen aita on matalin-polku muuten antaa kaikista vähiten sellaista elämässä onnistumisen tunnetta? Suhtaudun hyvin tunteella tähän, sillä olen itse elänyt nuo vaiheet ja ymmärsin mistä on kyse. En ollut aikonutkaan heittää hanskoja tiskiin vaan tein kovasti töitä rakastuakseni uudelleen. Ja onnistuin! Kaduttaa että edes harkitsin eroa koskaan. Mikään ei voisi korvata perhettäni ikinä. Mikä luuseri olisinkaan ollut jos olisin lähtenyt.

Kuule, moni meistä ihan onnellisistakin tuntee välillä epätoivoa siitä, kun on niin väsynyt ja kyllästynyt. Se on vaan osa tätä elämää ja kuuluu tähän. Kolme vuotta ei todellakaan ole mikään pitkä aika,

Mietippäs minkälaiseen paikkaan jätät lapsesi, jos haluat erota? Yksin pärjäämään rikki menneen äidin kanssa. Luuletko, että heidän elämänsä paranisi siitä? Siitä, että isä häipyi oman onnen perään ja äiti on vielä enemmän jaksamisensa äärirajoilla erosurun keskellä? Noin pienellä kuin teidän nuorimmainen ei nimittäin mikään viikko-viikkosysteemi toimisi.

Vai alkaisitko SINÄ lähihuoltajaksi? Niin, sitä minäkin arvelin...

Kuinka kauan et ole siis rakastanut mielestäsi vaimoasi? Kuukausia? Vuosia?

Olet ihana mies, et tee kotiöitä, et kerro ajatuksistasi vaimollesi vaan täällä (?!). Olet jalokin, olethan ihan valmis tapaamaan lapsiasi ja jopa rakastat heitä. Oi, miten jalo mies olet!

Löydän varmasti naisen, joka ryhtyy sinulle kotipiiaksi ja tarjoaa kuumaa seksiä kunnes kyllästyt ja tulee aika vaihtaa taas sukkaa.. tai siis naista. Nykyisin katsos on juuri niin, että ihmissuhteet ovat ihan kertakäyttökamaa. Ei sitä asiaa muute edes semmoinen eukko, joka on kantanut sinun siemeniäsi sisällään kuukausikaupalla, synnyttänyt ne ja uhrannut oman elämänsä sen eteen, että saa perheen kanssasi.

Juu, kuten sanoin, niin ihmissuhteet, ne ne ovat kuule kertakäyttökamaa, että roskiin vaan eukko heti paikalla ellei romantiikkaa ole. Älä missään nimessä tee kotiöitä tai edesauta romantiikkaa, muuten voi käydä jopa niin että jatkatte yhdessä. Se taas merkitsisi sitä, että aliarvostettu, nätti sutjakka eukkosi saattaisi menettää tilaisuuden saada elämäänsä miehen, jonka kanssa olisi romantiikkaa ja joka ei olisi noin kaksinaamainen.

Kai nyt perseesi kuitenkin jaksat itse pestä vai pyyhkiikö vaimo? Vielä ihmettelet, miksi ei ole romantiikkaa.

Tuo tahtomisen puute on nyt kyllä ihan sinun oma, henkilökohtainen ongelmasi, ap. 

Muistatkohan, mitä tulit siellä alttarilla/maistraatissa luvanneeksi? Nyt on se hetki. 

Pikkulapsivaihe perheessä vaatii arjensietokykyä ja persnahan parkkiintumista. Kestä. Luuletko, että vaimollasi on jotenkin auvoisaa tällä hetkellä? Hän kuitenkin tahtoo jaksaa, miksi sinä et?

Ap taas tässä..

Olen jotenkin ajatellut niinkin, että kyllähän se minun vaimonikin ansaitsisi miehen, joka häntä rakastaa. Tuskin haluaisi elää suhteessa, jossa ei saa vastarakkautta. Meillä on kaikki intimielämä ihan minimissä, hyvä jos halataan joskus. Sänkypuuhia ei todellakaan ole, nuorin nukkuu meidän huoneessa, kun ei mahdu muuallekaan. Juu sohvallakin voisi harrastaa seksiä, mutta entä jos isompi lapsi vaikka tulee huoneestaan vaikka vessaan kesken uniensa.. Ok, myönnän, mielikuvitusta pitäisi laittaa peliin, mutta ei vaan yksinkertaisesti huvita. Luulenpa, ettei edes viisari mulla värähtäisi. Kuulostan nyt todella raukkamaiselta ja idiootilta, tiedän, tiedän..

Kyllä minä tiedän, että pitkässä suhteessa se rakastumisen fiilis laimenee jossain vaiheessa. Mutta kai nyt jotain eroottisia tunteita sentäs pitäisi olla vuosienkin jälkeen, jos eletään onnellisessa parisuhteessa? Vai onko muka normaalia, että seksi loppuu lasten myötä kokonaan? Vielä joku aika sitten yritin tehdä seksialoitteita, mutta vaimo ei lämmennyt kovin, oli väsymystä ym. Ymmärrän toki (ehkä) häntä, lapset ovat valvottaneet ja allergioita on ollut ym rassaavaa. Että kyllä se vaimo kai ihan oikeasti on ollut väsynyt ja tiedän, ettei hän ilkeyttään torpannut yrityksiäni. Tuntuu vaan, että ei hänkään edes yhtään voinut yrittää. Haluaisikohan yrittää jatkossakaan?

Itseeni olen tietysti pettynyt. Olen huomannut itsessäni sellaisia negatiivisia piiretitä, joita toivoisin, ettei minussa olisi. Olen jotenkin luovuttaja, sitoutumiseni taso onkin ehkä heikompi kun ajattelin esim. alttarilla seisoessani. Ahdistaa suunnattomasti tämä tilanne, ja eniten ahdistaa se, että "joutuisin" jäämään tähän kuivaan liittoon loppuiäkseni..