Lue keskustelun säännöt.
Anne-mummo 38v - yöheräilyihin olen liian vanha
05.03.2019 |
https://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/annesta-tuli-mummo-38-vuotiaa…
Siis what! Miten ton ikänen voi pitää itseään vanhana? Olen 44v ja mulla on vauva ja 2 v taapero (eli synnytykset42v ja 44v) ja jaksan loistavasti, olen nuori ja terve, loistokunnossa, maratoniharjoittelu taas käynnistymässä, ksikkia ideoita ja suunnitelmia ja pursuavaa elämänvoimaa täynnä!
Ymmärtän että osalla on sairauksia ym mutta itse 38v iässä olin nuori tyttönen!
Kommentit (82)
Pienten lasten vanhemmat eivät vain ymmärrä, että tässä kyse on siitä, että ne yövalvomiset on JO valvottu. Eli aika aikaansa kutakin. Sama tulee teille 4-kymppisille vauvjen äideille sitten 6-kymppisenä, että ette jaksaisi enää lähteä siihen samaan yövalvomisrumbaan. Akateeminen ihminenhän tämän ymmärtäisi...
Mä olen 18-vuotiaan lapsen äiti, ja olen itse 38. En toki ole mummoutumassa(kuulemma vielä pitkiin aikoihin :D ) mutta EN TODELLAKAAN jaksaisi mitään uutta vauvaa tähän, jonka kanssa pitäisi olla 24/7, ja olen allerginen yöllä valvomiselle, koska olen sitä tehnyt jo niin paljon elämässäni. Eli tuo itsensä vahaksi sanominen ei tarkoita sitä että olisi fyysisesti 8-kymppinen, tai muuten tosi uonossa kunnossa jo nelikymppisenä, vaan sitä että kun on elänyt sen osan elämää jo, mikä teillä vauvojen äidit on vielä edessä, eli kasvattanut lapsensa kunnialla aikuiseksi, kokee olevansa liian"vanha" tekemään sitä enää uudestaan. Kyllä te huomaatte sitten itse tämän myöhemmin, ja naureskelette miten pöljä sitä oli vielä 4-kymppisenä kun ei tätäkään ymmärtänyt ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti ihan katsoa peiliin, miltä minun pitäisi näyttää näin 38-vuotiaana. Nyt ymmärrän, miksi minua usein luullaan 25-vuotiaaksi :D
Vierailija kirjoitti:
Sen siitä saa, kun hommaa lapset liian nuorena. Moni tuntemani (max 22-23v) äidiksi tullut on nelikymppisenä jo paljon vanhentuneempi ja rupsahtaneempi kuin ne, jotka ovat saaneet lapset 30-40v.
Minulla on työni puolesta aivan toinen tuntuma. Keski-ikäiset synnyttäjä kokevat raskauden usein hankalampana, kuin nuoret, joiden elimistö sopeutuu raskauteen paremmin. Niinhän luonto on sen tarkoittanutkin, ei ole sattumaa, että hedelmällisyys on korkeimmillaan nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Sen siitä saa, kun hommaa lapset liian nuorena. Moni tuntemani (max 22-23v) äidiksi tullut on nelikymppisenä jo paljon vanhentuneempi ja rupsahtaneempi kuin ne, jotka ovat saaneet lapset 30-40v.
:D :D Höpö höpö :D Tottakai 40-vuotias lapsensa jo kasvattanut ja ruuhkavuodet kokenut nainen on väsyneemmän näköinen kuin 40-vuotias, jolla tämä kaikki on vielä edessä :D :D Vertailehan sitten kun molemmat on 60-vuotiaita, niin huomaat että lapset nuorena tehnyt on eri freesin näköinen verrattuna vanhemmalla iällä lapset tehneeseen ;)
Naurattaa tämä vanha synnyttäjä joka käy alapeukuttamassa kommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse täytän tänä vuonna 38 ja lapseni ovat 16 ja 14.
Sanoin usein, että olisin jo "liian vanha" uuteen vauvaan, ja varsinkin yöheräilyihin.
Tällä kuitenkin lähinnä tarkoitan sitä, että vauva-ajoista ja heräilyistä jo niiiiin kauan, että kun ne on käynyt jo pariin kertaan läpi ja nyt päässyt taas helpon elämän ja hyvien unien makuun, ei ajatus uusista lapsista ja vauva-ajan rankkuudesta kiinnosta yhtään. Se on jo tehty ja nähty ajat sitten.
Ehkä tämä Anne ajattelee samoin.
Näin mäkin sen ymmärsin, eikä niin, että kirjaimellisesti on liian vanha.
En nyt tarkoita tämän jutun mummoa, mutta jos lapsia tekee odottaen isovanhemmilta apua, niin on hyvä muistaa ettei vanhempi useinkaan "muutu" isovanhemmaksi tultuaan. Tai jos muuttuu, niin huonompaan suuntaan enemmänkin.
Laiska tai itsekäs äiti on ihan sitä samaa mummonakin. Ja jos omat lapset ovat eläneet vailla rajoja kuin pellossa, niin ei niitä rajoja osata lapsenlapsillekaan pitää. Jos oma lapsi on hoidatettu aina muilla, niin tuskin jaksaa niitä lapsenlapsiakaan hoitaa, vaikka mitä puhuisi ja intoilisi. Tai jos on aina vuodattanut aikuisten ongelmat lapsilleen, niin turha kuvitella että lapsenlapset tulisivat samalta säästymään ollessaan hoidossa.
Aika monet tietävät mitä tulevat isovanhemmilta saamaan, kun vain objektiivisesti uskaltavat tutkailla lapsuuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ton ikänen voi pitää itseään vanhana? Olen 44v ja mulla on vauva ja 2 v taapero (eli synnytykset42v ja 44v) ja jaksan loistavasti, olen nuori ja terve, loistokunnossa, maratoniharjoittelu taas käynnistymässä, ksikkia ideoita ja suunnitelmia ja pursuavaa elämänvoimaa täynnä!
Koska biologisesti sinä olet isoäidin ikäinen. Vielä 100 vuotta sitten ja kaikki tuhannet vuodet ennen sitä sinulla olisi nyt liuta lapsenlapsia.
Olet 62v kun vauvasi tulee täysi-ikäiseksi.
Voit hyvin olla kaikkea sitä mitä tuossa sanot olevasi, mutta nuori sinä et ole, vaan keski-ikäinen. Sinulla on todennäköisesti vähemmän päiviä edessä, kuin takanasi.
100 vuotta sitten hällä olis vauva ja taapero kuten nytkin. Silloin lapsia tehtiin niin kauan kuin niitä tuli, ei suinkaan lopetettu kahden lapsen jälkeen reilu parikymppisenä. Lapsenlapsia olis ehkä, mutta ei välttämättä. Suomessa ei ole menty naimisiin ja perustettu perhettä mitenkään erityisen nuorina. Yleensä se tapahtui siinä parikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Sen siitä saa, kun hommaa lapset liian nuorena. Moni tuntemani (max 22-23v) äidiksi tullut on nelikymppisenä jo paljon vanhentuneempi ja rupsahtaneempi kuin ne, jotka ovat saaneet lapset 30-40v.
Höpö, höpö. Erittäin ison naisvaltaisen firman työterveydessä työskentelevänä voin todeta, että puhut palturia.
Nuorena lapsensa tehneet näyttävät nauttivan elämästään, usea on todennut, että on ihanaa olla nelikymppinen, lapset kovaa vauhtia aikuistumassa ja itse kokee vielä olevansa nuori, virtaa täynnä.
Nelikymppiset synnyttäjät ovat hetken kuplassa, mutta kun varsinainen arki alkaa, niin kremppaa, osa täysin keksittyjä, alkaa ilmaantua.
Ja tuo tässäkin ketjussa ilmi tullut katkeruus, kun nuorena synnyttäneet ikätoverit alkavat mennä, on reissuja aikuisten kesken (usein sama porukka joka perheinä matkusti aikanaan) isovanhemmat, jos elossa, ovat jo vanhoja eivötkä innostu enää lastenhoidosta. Siellä sitä sitten ollaan kuplassa.
Uskokaa huviksenne, kyllä evoluutio on valinnut parhaan tien, synnytykset nuorena, muuta tekemistä keski-ikäisenä ja vanhana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse täytän tänä vuonna 38 ja lapseni ovat 16 ja 14.
Sanoin usein, että olisin jo "liian vanha" uuteen vauvaan, ja varsinkin yöheräilyihin.
Tällä kuitenkin lähinnä tarkoitan sitä, että vauva-ajoista ja heräilyistä jo niiiiin kauan, että kun ne on käynyt jo pariin kertaan läpi ja nyt päässyt taas helpon elämän ja hyvien unien makuun, ei ajatus uusista lapsista ja vauva-ajan rankkuudesta kiinnosta yhtään. Se on jo tehty ja nähty ajat sitten.
Ehkä tämä Anne ajattelee samoin.
Näin mäkin tämän ajattelen. Kun on omat jo tehty ja aikuisiksi kasvatettu, niin ei halua (=jaksa) enää uudelleen aloittaa vauva- ja pikkulapsirumbaa. Se on koettu ja vielä on mielessä millaista se oli. Nyt on seuraavien vuoro.
Se ei nyt välttämättä liity fyysiseen väsymykseen tai jaksamiseen tai mummoutumiseen. Nyt saattaa mielenkiinnon kohteena olla vaikka se maratoonille treenaaminen tai harrastelijateatteri.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavapiirissä amikset tai kouluttamattomat teki lapset siinä 17-22v iässä ja he kokevat olevansa nelikymppisenä vanhoja.
Akateemiset tekee nämä samat hommat 15v myöhemmin eli lapset kolmevitosena-nelikymppisenä ja kokevat itsensä nuoriksi.
Ymmärrettävä kuvio siis.
Oman ikäluokkani akateemiset tekivät usein lapset opiskelujen alussa ja nämä lapset menivät usein kouluun, kun vanhemat valmistuivat.
Vaikka muita etuja ei ollut juuri lainkaan, mutta opiskelijat saivat lähes poikkeuksetta ilmaisen päivähoitopaikan.
Monet löhtivät ulkomaillekin opiskelemaan lasten kanssa.
Nykyään eletään vapauden hurmassa.
Mummon väsymystä kyllä minäkin ihmettelen. Olin jo 60 v, kun tulin mummoksi kolmelle vuoden välein synryneelle ns vanhojen vanhempien lapsille, joita auttaakseni olen eräänkin yön valvonut ja aika normaalisti olen jaksanut. Sairauksiakin tietysti voi olla, muta harvemmin alle 4-kymppisellä mummolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kohta joku tulee saarnaamaan että kun tekee lapset nuorena, isovsnhemmat jaksaa auttaa!
No ei jaksa, mun vanhemmat oli 50v tullessaan isovanhemmiksi, eivät viitsineet auttaa. Olivat 60-62v eläköityessään, eivät viitsineet auttaa. Ovat nyt 70, terveitä ja hyväkuntoisia, eivät viitsi auttaa.Niillä on olut 20 v aikaa järjestää edes hetki aika lastenlasten kanssa mutta sitä ei oo tapahtunut KOSKAAN. Eivät ole ikinä hoitaneet mutta eivät muöskään viettäneet aikaa, kyläilleet, pitäneet yhteyttä.
Kun ei kiinnosta.
Joten nuoret isovanhemmat ei ole mikään tae yhtään mistään.
"Eivät viitsi/viitsineet auttaa.."
Käsittämättömiä nämä vanhemmat, jotka kuvittelevat, että isovanhempien kuuluu toimia ilmaisina lapsenlikkoina.
Isovanhemmat ovat jo lapsensa hoitaneet ja elävät omaa elämäänsä.
Jaksamisessa on kyse elämäntilanteesta.
Jokainen fyysisesti ja perusterve muutenkin jaksaa hoitaa vauvaa vaikka 70-vuotiaana. Päästä riippuu.
Mutta jos on hoitanut jo neljä lasta (kuten minä), niin tuntuisi raskaalta vauvan kanssa herätä. Ikää 40 vain, mutta haluaa jo olla omillaan. Nuorinkn 12-vuotias ja kaikki hoitavat omat hommansa. Vanhin asuu jo omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 38-vuotias ja suurin este yöheräilyjen jaksamiselle on puhdas mukavuudenhalu. Oma 5v. lapsi herää viikonloppuina aiemmin kuin me vanhemmat ja kyllä me käännetään kylkeä vielä siihen aikaan.
Roikkuu ihan liikaa lapsensa perheessä. Joka viikonloppu siellä!
Vierailija kirjoitti:
En nyt tarkoita tämän jutun mummoa, mutta jos lapsia tekee odottaen isovanhemmilta apua, niin on hyvä muistaa ettei vanhempi useinkaan "muutu" isovanhemmaksi tultuaan. Tai jos muuttuu, niin huonompaan suuntaan enemmänkin.
Laiska tai itsekäs äiti on ihan sitä samaa mummonakin. Ja jos omat lapset ovat eläneet vailla rajoja kuin pellossa, niin ei niitä rajoja osata lapsenlapsillekaan pitää. Jos oma lapsi on hoidatettu aina muilla, niin tuskin jaksaa niitä lapsenlapsiakaan hoitaa, vaikka mitä puhuisi ja intoilisi. Tai jos on aina vuodattanut aikuisten ongelmat lapsilleen, niin turha kuvitella että lapsenlapset tulisivat samalta säästymään ollessaan hoidossa.
Aika monet tietävät mitä tulevat isovanhemmilta saamaan, kun vain objektiivisesti uskaltavat tutkailla lapsuuttaan.
Tai sitten isovanhempi ylikompensoi sitä, minkä mokasi omassa vanhemmuudessaan. Lapsenlapselle äitini on lempeä, omille raivosi.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kaikki me ei haluta olla taaperoiden äitejä mummoiässä. Minä olen 41-v. ja vaikka olen loistokunnossa, ei sairauksia tms. niin en todellakaan enää vauvan takia öitäni valvoisi.
Nautitko silloin nuorempana yöheräilyistä?
Vierailija kirjoitti:
Kohta joku tulee saarnaamaan että kun tekee lapset nuorena, isovsnhemmat jaksaa auttaa!
No ei jaksa, mun vanhemmat oli 50v tullessaan isovanhemmiksi, eivät viitsineet auttaa. Olivat 60-62v eläköityessään, eivät viitsineet auttaa. Ovat nyt 70, terveitä ja hyväkuntoisia, eivät viitsi auttaa.Niillä on olut 20 v aikaa järjestää edes hetki aika lastenlasten kanssa mutta sitä ei oo tapahtunut KOSKAAN. Eivät ole ikinä hoitaneet mutta eivät muöskään viettäneet aikaa, kyläilleet, pitäneet yhteyttä.
Kun ei kiinnosta.
Joten nuoret isovanhemmat ei ole mikään tae yhtään mistään.
Eikä lapsensa keski-ikäisenä tekeminen ole tae yhtään mistään, siinä ei nuorru, eikä freesiinny, siinä on vain vanha synnyttäjä, jonka on sitten pakko jaksaa seuraavat 15 vuotta, tuli mitä tuli. Ja ne isovanhemmatkin ovat jo vanhoja, ei niitä aina kiinnosta.
Toisaalta tuo auttaminen on ihan kiinni niistä isovanhemmista, siis ihmisenä, jotku auttavat vaikka kremppoja olisikin, perheen väleistä ja usein siitäkin miten on itse huomioinut vanhempiaan niinä menovuosina, 20-40 vuotiaana. Jos on itsekkäästi vain mennyt, niin se on voi, voi!
Vierailija kirjoitti:
Naurattaa tämä vanha synnyttäjä joka käy alapeukuttamassa kommentteja.
Alapeukutan vaikka olen vela.
Olen 64-vuotias, sain juuri ensimmäisen lapsenlapseni, ja kyllä, pelkään, etten näe hänen aikuistumistaan. Omat vanhempani olivat 47-vuotiaita, kun esikoiseni syntyi, samoin appivanhemmat. Minä olin 24-vuotias. Lapseni saivat nauttia isovanhempiensa seurasta ja rakkaudesta pitkälle aikuisuuteen saakka.
Yritän nyt rakastaa pikkuista kymmenen potenssiin sata ja olla hänen kanssaan mahdollisimman paljon.
Ja toivon, että eläisin vähintään satavuotiaaksi. 😢