”Kerron ylpeänä olevani isoäiti”, Anne sanoo. Lapsenlapsi Aada on lähentänyt äidin ja tyttären välejä entisestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jestas, näinkö vanha minä jo olen! Se oli Anne Jääskeläisen toinen ajatus, kun hän syksyllä 2017 kuuli tyttärensä Oonan odottavan vauvaa. Annesta tulisi mummo 38-vuotiaana.

– Se pisti kelaamaan ikää ja elämää. Olin aina pitänyt itseäni nuorena, Anne sanoo.

Ensimmäinen ajatus oli kuitenkin ilo. Miten ihanaa, että tyttöni saa lapsen! Uutista seuraavana päivänä Anne oli jo vauhdissa.

– Ostin sängyn, tutteja ja vaatteita ja aloin höösätä. Minulla on viisi lasta, ja olen aina toivonut, että tulisin isoäidiksi varhain.

Tuleva isoäitiys tuntui luontevalta alusta lähtien, vaikkei Anne ole aivan perinteistä mummoainesta: hänen oma kuopuksensa on kuusivuotias ja arki työn ja perhe-elämän rytmittämää ja kiireistä. Kotona soi Katri Helenan sijaan Motörhead.

– Olen aina mennyt ja tehnyt paljon, ei mummous sitä muuta. Tiedän kyllä vanhoja koulukavereitani, jotka haaveilevat ensimmäisestä omasta lapsesta.

Omat lapsensa Anne sai kahdessa erässä: kaksi nuorena ja kolme vanhempana. Hän oli vasta 16-vuotias saadessaan esikoisensa, seuraavana vuonna syntyi Oona. Anne vaati itseltään täydellisyyttä äitinä ja oli samalla epävarma siitä, onko oikeanlainen. Välillä uuvutti huolehtia lapsista, kun oli itsekin vielä lapsi. Anne oli vastuussa yksin, sillä suhde lasten isään oli katkennut.

– Muistan, miten väsynyt olin. Oma nuoruus jäi vähän kokematta.

Apua sai onneksi tukiperheeltä. Heille Anne vei lapset kerran pari kuussa hetkeksi hoitoon, jotta sai itse levätä.

Tämä on yksi syy, miksi Anne haluaa olla mukana tyttärensä arjessa niin paljon kuin saa: auttaakseen. Tytär perheineen asuu Nurmeksessa, ja välimatkaa on 52 kilometriä, mutta Anne ajaa viikonloppuisin kyläilemään aina kun ehtii ja pitää päivittäin yhteyttä Whatsappissa. Usein isoin apu tuoreille vanhemmille on, kun he saavat levätä hetken tai katsoa leffaa samalla, kun Anne ja Aada touhuavat yhdessä.

– On tosi hienoa, että äiti on vielä niin nuori, että jaksaa, Oona kiittelee.

Nyt seitsemän kuukauden ikäinen Aada on tyytyväinen tyttö. Vauva-arki on ollut helpompaa kuin Oona kuvitteli, osin oman äidin ansiosta. Jos jokin askarruttaa, tukea ja neuvoja saa aina.

– Äiti pitää Aadaa kuin omana lapsenaan. Kun aloitimme kiinteät ja Aadan maha meni kovaksi, äiti tiesi, mikä auttaa.

Anne nyökyttelee.

– Mummona olen viisaampi ja varmempi kuin olin äitinä. Isovanhemmuudesta voi nauttia eri tavalla kun tietää, mitä tehdä vauvan kanssa.

Äidin ja tyttären välit ovat lähentyneet entisestään. Aadan nukkuessa päiväunia keitetään kahvit ja syödään itse leivottua pullaa. Sitten mennään kolmisin puistoon. Siellä Annea luullaan monesti vauvan äidiksi, mutta hän korjaa ylpeänä olevansa mummo.

– Jos lapsi olisi minun, en jaksaisi. Olisin liian vanha yöheräilyihin ja siihen, että olen niin sidoksissa pieneen lapseen. Kun lapset ovat jo isompia, on helpompi matkustaa ja elää omaa elämää. Isovanhempi voi aina palauttaa vauvan, Anne nauraa.

Myös Oona tiesi aina haluavansa äidiksi nuorena. Toisinaan on silti hullunkurista ajatella, että hänen nuorin sisaruksensa on vasta kuuden, ja hän itse jo äiti.

– Onhan se aika hauskaa, että minun pieni siskoni hoitaa innoissaan minun vauvaani. Heistä voi tulla hyvät kaverit, Oona sanoo.

Kuvat
Johanna Kokkola