Kaverisynttäreistä: Älkää ostako paskaa ja laittako pakettiin!
Viikonloppuna oli eskari-ikäisen pojan syntymäpäivä. Juhliin oli kutsuttu 10 kaveria ja järjestäen kaikki toi lahjaksi karseeta muovikrääsää. Leluja, jotka hajoavat samantien, ovat mahdollisesti jo valmiiksi käyttökelvottomia. Osa oli muuten vaan kamalia, halvannäköisiä, jostain jämäalelaarista poimittuja.
Yksi kysyi toivetta, ja tältä perheeltä saikin sitten ainoan kivan lahjan, joka ylläri lapsen mukaan paras lahja. Kai nyt kun loput toi paskaa. Ihan oikeasti, parempi olisi tulla ilman lahjaa! Muutenkin lapsiperheessä on nurkat täynnä kaikenmaailman roinaa. Ja jos välttämättä haluaa jonkun tavaran/esineen tuoda, niin ei oikeasti maksa paljoa joku laadukkaampi ja kestävämpi pikkuauto, pieni lego-paketti, jossa tyyliin ainoastaan joku hahmo ja kierrätyskeskuksesta saa parilla eurollakin hyväkuntoisia kirjoja.
Tekee ihan pahaa, että ihmiset haaskaa rahaa ja ennen kaikkea luontoa ostamalla tuollaista muoviroskaa!
Kommentit (195)
Joillekin se lahjaraha on pois ruokarahoista. Onko tosiaan parempi, että joku lapsi näkee nälkää, että sun kersa saa legot?
Voit seuraavalla kerralla kertoa kun lapsellasi ettei lahja ole pakollinen koska sehän ei ole tärkeintä juhlissa, eihän.
Pistä seuraavaan kutsuun että ei lahjoja tai toive mikä olisi mieluisaa.
Kuulostat aika kiittämättömältä mutta tajuan tuon krääsän määrän.
Mäkään en ole koskaan ymmärtänyt turhaa muovikrääsää! Ennemmin vaikka namupussi tai akuankka tai se pieni legopaketti kuin krääsä mikö hajoaa heti. Hinta on kuitenkin sama.
Seuraavaksi osaat varautua. Kutsuun jo laitat ettei lahjoja. Olen kyllä samaa mieltä siinä, että legojakin saa halvalla. Meillä lähikaupassa on minipaketti 3.90. Ei niitä muovikrääsiä sen halvemmalla saa.
Vierailija kirjoitti:
Joillekin se lahjaraha on pois ruokarahoista. Onko tosiaan parempi, että joku lapsi näkee nälkää, että sun kersa saa legot?
No miksi sitten ostaa sillä rahalla muovipaskaa? Kun samalla rahalla saa parempaa mutta vähemmän.
No en mäkään ymmärrä jos oikeasti jotain saman tien rikkoutuvaa krääsää tuodaan, alelaareista kun löytyy vitosella (joskus halvemmallakin) esim. niitä legoja ja lastenkirjoja. Itse ostan sellasia aina jemmaan, kun synttäreitä on kuitenkin jokuset joka vuosi.
Tästä tuli mieleen se, kun pienenä äiti jonain jouluna sanoi että et sitten muiden kuullen hauku niitä lahjoja vaan kiität ja näytät iloiselta!
Oli tainnut tulla oltua liian avoin kakarana...
Yksi mikä auttaa kanssa on se, että kutsuu juhliin vain ne lapset jotka oikeasti TUNTEE sun lapsen ja tietää mitä HÄN (siis hän, ei hänen äitinsä) haluaa. Silläkin uhalla, että kutsuvieraslista on sitten 0 riviä pitkä...
Sama homma missä tahansa juhlissa. Ilmoitin kysyjille että kerätään arabian sarjaa eli siihen voi ostaa minkä tahansa osan koska tarkoitus kerätä 20 ihmiselle kalusto, käy vaikka pelkästään se pullalautanen.
Niin ei, tuodaan ikean astiasetti 6 hlölle😞 meni suoraan annetaan palstalle. Miksi tuhlata vähät rahansa sellaiseen kun vaihtoehtoina oli paljon edullisempi tarpeellinen astia?
Vierailija kirjoitti:
Oletpa kiittämätön ja nähtävästi opetat lapsesi samanlaiseksi.
Sanaakaan en sanonut lapselle lahjojen laadusta! En tietenkään halunnut pahoittaa hänen mieltään tai sanoa hänelle, että hei sun kaverit toi sulle pelkkiä roskaleluja!
Mutta kyllä harmitti hänen puolestaan, kun pari lelua meni rikki jo synttäreillä, eikä ollut käyttäjässä vika, vaan niitä ei oltu suunniteltu kestämään. En kyllä ymmärrä mistä osa leluista oli edes löytynyt, niin kamalia olivat... Ei tulisi itselleni mieleenkään käyttää rahaani tuollaiseen, eikä mua kiinnosta jos joku pahoittaa mielensä kun sanon mielipiteeni asiasta. Ehkä ensi kerralla joku vallitseekin kestävämmän/järkevämmän lahjan. Muovikrääsän ostaminen ei ole enää tätä päivää. Enemmän pitäisi ostaa käytettynä asioita myös lahjaksi. Toivottavasti trendi menee enemmän siihen. T. Ap
Toivottavasti pentus ei saa seuraavilla synttäreillä yhtään lahjaa ja vieraatkin tajuaa pysyä poissa että sun pikku kultapossu ei pahoita mieltään:)

Siis ei kiinnosta jos joku täällä pahoittaa mielensä asiasta, en toki kenellekään kehtaa sanoa asiasta kasvotusten! T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti pentus ei saa seuraavilla synttäreillä yhtään lahjaa ja vieraatkin tajuaa pysyä poissa että sun pikku kultapossu ei pahoita mieltään:)
Kultapossu on oppinut että kierrättäminen on järkevää ja siinä säästää rahaa, jonka voi sitten käyttää johonkin muuhun. Kultapossu toivon mukaan oppii myös ajattelemaan ekologisesti ja hän ehkä opettaa muitakin vielä ajattelemaan samalla tavalla. T. Ap
Ne lahjan antaja lapset on saattanut itse valita lahjan niin onhan se valitettavaa että eivät ole osanneet valita sitä kalleinta ja kestävintä lelua
Vierailija kirjoitti:
Sama homma missä tahansa juhlissa. Ilmoitin kysyjille että kerätään arabian sarjaa eli siihen voi ostaa minkä tahansa osan koska tarkoitus kerätä 20 ihmiselle kalusto, käy vaikka pelkästään se pullalautanen.
Niin ei, tuodaan ikean astiasetti 6 hlölle😞 meni suoraan annetaan palstalle. Miksi tuhlata vähät rahansa sellaiseen kun vaihtoehtoina oli paljon edullisempi tarpeellinen astia?
Tämä. Ei jotenkin kehdata tuoda sitä yhtä pullalautasta, vaikka oikeasti siitä olisi paljon enemmän iloa sille lahjan saajalle kuin jostain ei toivotusta.
"No miksi sitten ostaa sillä rahalla muovipaskaa? Kun samalla rahalla saa parempaa mutta vähemmän."
Meiltä saisitte kyllä ihan ehtaa tavaraa, ei mitään muovi-sellaista. Ja ihan ilmaistahan se on, ei maksa mitään antajalle., Voimme myös koota vähän isomman annoksen niin ei tarvitse vähempään tyytyä.
Ei se lahja ole tärkein, vaan se, että lapsilla on hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Ne lahjan antaja lapset on saattanut itse valita lahjan niin onhan se valitettavaa että eivät ole osanneet valita sitä kalleinta ja kestävintä lelua
Miksi haluat väkisin käsittää väärin? Sanoin että kirpparilta saa 2e hyviä kirjoja. Olisiko se ollut kallein lahja?
Vastauksista päätellen taitaa moni mamma ostaa sitä muovipaskaa ja antaa vielä ”lahjaksi” muille! T. Ap
Oletpa kiittämätön ja nähtävästi opetat lapsesi samanlaiseksi.