Narsistinen perhe - mahdollistajan rooli

Vierailija kirjoitti:

Tämä valemuisto "selitys" on ilmeisesti melko yleinen. Olin uskomattoman järkyttynyt, kun omat vanhemmat ja jopa sisko väittivät vastaavaa (vaikka sisko ei muista tapahtuneista juuri mitään), vaikka todisteina on päiväkirjoja ja sen aikaiset kaveritkin tietävät tarkalleen, mitä on tapahtunut. Aivan viimeiseen asti on vastuu onnistuttu välttämään, aiheesta ei ole voitu ikinä keskustella ja sittenmmin vielä mukaan on tullut tämä valemuisto juttu. Kunnes kuulin, että näin se on todella monen muunkin kohdalla. 

Näin ei tarvitse ikinä kohdata omia tekoja eikä omaa itseään. 

Näin se tuntuu usein menevän. Todella härskiä toimintaa. Vanhempi sallii lapsensa pahoinpitelyn ja vielä jälkikäteen kehtaa yrittää sumuttaa lastaan väittämällä tämän olevan harhainen.

Jos vanhempi oikeasti olisi tuota mieltä, niin tottahan hän rakastavana äitinä tai isänä silloin olisi järjestänyt aikoinaan lapsensa hoidon piiriin, jos olisi epäillyt tämän todellisuudentajun oikeasti lapsuudessa tai nuoruudessa järkkyneen. Jostain syystä näin ei kuitenkaan olla toimittu, mikseiköhän? No siitä syystä, että väkivalta oli todellista eikä siitä kenenkään perheen ulkopuolella tietävän.

Ei tällaisten ihmisten kanssa kannata olla tekemisissä. He ovat jo niin sekaisin valheidensa kanssa, että uskovat niihin itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä isä jaksoi puolustella äidin riehumisia loputtomiin ja käänsi sen aina minun syyksi. Olin aina vääränlainen jollain tavalla. Yleensä vika oli siinä, kun halusin pitää oman tahtoni enkä hyppiä lievästi sanottuna ailahtelevan äidin pillin mukana ja olin muutenkin niin kamalan hankala. Yhden ainoan kerran isä suostui myöntämään, että äiti oli se ongelmien aiheuttaja, mutta sitä ennen kaikki vastuu kaadettiin lapsen, eli minun hartioille. No, nyt pitäisi juosta apuun, ymmärtää loputtomiin ja mielistellä, mutta en suostu. Minäkin unelmoin normaalista ja rakastavasta perheestä, mutta vuosien myötä opin hyväksymään, että sitä en saa. Nyt haluan vain olla rauhassa.

Sama juttu. On joutunut hyväksymään sen, ettei tämä tästä paremmaksi millään muutu.

Vierailija kirjoitti:

No noinhan se on. Mulla isä vähintään narsisti, epäilen jotin pahempaakin luonnevikaa (sosiopaatti?), hak-kasi meitä lapsia ihan ”huvikseen”. Siis syy ei ollut se että oltais oltu tuhmia vaan syy oli se että isää stressasi ja v@tuttu joku (työ/raha/ongelmat). Ja sitä v@tutti usein ja nyrk-ki heilu.

Äiti suojeli ja salaili ja valehteli vammat (olin aina kaatunut pyörällätms) ja tietenkin suojeli isää sallien hak-kaamisen jatkua. Väkivalta oli järkyttävän rajua.

Aikuistuttuani väittävät kirkkain silmin että mitään ei ole tapahtunut, koskaan. Että isä ei ikinä edes ääntään korottanut, koskaan ei ole satuttanut ja me lapset vaan ilkeyttään kiusataan vanhempia ja keksitään valheita.

Pahoinpitelyitä oli satoje ellei tuhansia. Ikävuodet 1-18 useita kertoja viikossa. ja kukaan ei auttanut mitenkään vaikka ruhjeita ja vammoja tuli. Sisrukset muistaa tismalleen samat tilanteet.

Vanhemmat on vaan niin hul-luja. Ukko härski ja omahyväinen, uskottelee olleensa loistava isä. Äiti pelokas peesari, valehtelee kaiken piyääkseen mielenterveytensä rippeet.

Ihmisper-seitä molemmat, inhoan syvästi ja halveksin.

Toisinaan narsisti päätyy kimppaan toisen narsistin kanssa. Ovat vain narsisteja hieman eri tavalla. Toinen on dominoiva ja toinen alistuva, toinen hakee ihailua ja toinen haluaa ihailla ja antautua täysin kritiikittömästi. Äitisi on ollut ihan yhtä sekopää mitä isäsi, tämänhän sinä toki jo tiesit.

Vierailija kirjoitti:

Meillä isä jaksoi puolustella äidin riehumisia loputtomiin ja käänsi sen aina minun syyksi. Olin aina vääränlainen jollain tavalla. Yleensä vika oli siinä, kun halusin pitää oman tahtoni enkä hyppiä lievästi sanottuna ailahtelevan äidin pillin mukana ja olin muutenkin niin kamalan hankala. Yhden ainoan kerran isä suostui myöntämään, että äiti oli se ongelmien aiheuttaja, mutta sitä ennen kaikki vastuu kaadettiin lapsen, eli minun hartioille. No, nyt pitäisi juosta apuun, ymmärtää loputtomiin ja mielistellä, mutta en suostu. Minäkin unelmoin normaalista ja rakastavasta perheestä, mutta vuosien myötä opin hyväksymään, että sitä en saa. Nyt haluan vain olla rauhassa.

Minäkin haaveilin pitkään normaalista, rakastavasta perheestä. Kesti todella pitkään hyväksyä, että sellaista ei vain ole eikä koskaan tule olemaan. Helpompi tavallaan ajatella olevansa orpo ja pitää yhteydet minimissä. Ei kannata odottaa mitään ja kannattaa pitää vain ihmiset mahdollisimman kaukana. En koe, että minulla on mitään lapsuuden perhettä tai muuta vastaavaa. Tunnen itseni orvoksi ja tietyllä tavalla tämä ajattelu on helpottanut. Olisi varmaan helpompi kertoa uusille tuttavuuksille, että perheeni on kuollut eikä minulla ole vanhempia. Sillä eihän minulla periaatteessa ole eikä koskaan ole ollutkaan. Perhe sanana kuvaamassa omaa lapsuuden”perhettäni” on jotain todella vääristynyttä, irvokasta ja lähes pilkallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä isä jaksoi puolustella äidin riehumisia loputtomiin ja käänsi sen aina minun syyksi. Olin aina vääränlainen jollain tavalla. Yleensä vika oli siinä, kun halusin pitää oman tahtoni enkä hyppiä lievästi sanottuna ailahtelevan äidin pillin mukana ja olin muutenkin niin kamalan hankala. Yhden ainoan kerran isä suostui myöntämään, että äiti oli se ongelmien aiheuttaja, mutta sitä ennen kaikki vastuu kaadettiin lapsen, eli minun hartioille. No, nyt pitäisi juosta apuun, ymmärtää loputtomiin ja mielistellä, mutta en suostu. Minäkin unelmoin normaalista ja rakastavasta perheestä, mutta vuosien myötä opin hyväksymään, että sitä en saa. Nyt haluan vain olla rauhassa.

Minäkin haaveilin pitkään normaalista, rakastavasta perheestä. Kesti todella pitkään hyväksyä, että sellaista ei vain ole eikä koskaan tule olemaan. Helpompi tavallaan ajatella olevansa orpo ja pitää yhteydet minimissä. Ei kannata odottaa mitään ja kannattaa pitää vain ihmiset mahdollisimman kaukana. En koe, että minulla on mitään lapsuuden perhettä tai muuta vastaavaa. Tunnen itseni orvoksi ja tietyllä tavalla tämä ajattelu on helpottanut. Olisi varmaan helpompi kertoa uusille tuttavuuksille, että perheeni on kuollut eikä minulla ole vanhempia. Sillä eihän minulla periaatteessa ole eikä koskaan ole ollutkaan. Perhe sanana kuvaamassa omaa lapsuuden”perhettäni” on jotain todella vääristynyttä, irvokasta ja lähes pilkallista.

Se on kyllä mielenkiintoista miten ensimmäiseksi ihmiset ajattelevat, että toiset ovat onnellisista perheistä, vaikka he eivät olisi sanallakaan kertoneet perhe-elämästään. Narsistinen perhe on yhä aikamoinen tabu, isompi kuin narsistinen puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Tämä valemuisto "selitys" on ilmeisesti melko yleinen. Olin uskomattoman järkyttynyt, kun omat vanhemmat ja jopa sisko väittivät vastaavaa (vaikka sisko ei muista tapahtuneista juuri mitään), vaikka todisteina on päiväkirjoja ja sen aikaiset kaveritkin tietävät tarkalleen, mitä on tapahtunut. Aivan viimeiseen asti on vastuu onnistuttu välttämään, aiheesta ei ole voitu ikinä keskustella ja sittenmmin vielä mukaan on tullut tämä valemuisto juttu. Kunnes kuulin, että näin se on todella monen muunkin kohdalla. 

Näin ei tarvitse ikinä kohdata omia tekoja eikä omaa itseään. 

Olen se isäni hakkaama jolla vanhemmat kiisti kaiken ja väitti että kiusaan keksimällä valheita. Oon vähän sitä mieltä, että vaikka yleinen selitys tälle kieltämiselle ja valemuistosyytöksille on se että pahantekijä ostaa sillä itselleen vapautusrn teoistaan, on siinä mukana myös jonkinlainen v*ttuilumomentti.

Siis kyllä mun molemmat vanhemmat tietää sydämessään että ne sadt pahoinpitelyt tapahtui, ei sellaista voi unohtaa kun sitä oli jatkuvasti ja usein. Mutta tällä ”kiusaat vaan meitä syyttömiä vanhempia valemuistollasi” - syytöksellä vanhemmat myös sanoo mulle rivien välissä että ”ähäkutti, etpäs saakan neitä vastuuseen teoistamme” ja myös ”hähhähhää typerä lapsi, mehän teemme just niinkun halutan ja sinä et voi meille mitään”.

Jotain nöyryyttävää on siinä että kauheat teot, oikeastaan rikokset, kuitataan tekijöiden puolelta ylimiesisesti asia kieltäen.

Ja - narsiatipsykolle bonuksena - sit voi vielä

HAUKKUA lastaan miten paha ja ilkeä ja julma sekä kiittämätön se on. Arvaa oonko kuullut tän syyttelymantran about satoja kertoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä valemuisto "selitys" on ilmeisesti melko yleinen. Olin uskomattoman järkyttynyt, kun omat vanhemmat ja jopa sisko väittivät vastaavaa (vaikka sisko ei muista tapahtuneista juuri mitään), vaikka todisteina on päiväkirjoja ja sen aikaiset kaveritkin tietävät tarkalleen, mitä on tapahtunut. Aivan viimeiseen asti on vastuu onnistuttu välttämään, aiheesta ei ole voitu ikinä keskustella ja sittenmmin vielä mukaan on tullut tämä valemuisto juttu. Kunnes kuulin, että näin se on todella monen muunkin kohdalla. 

Näin ei tarvitse ikinä kohdata omia tekoja eikä omaa itseään. 

Olen se isäni hakkaama jolla vanhemmat kiisti kaiken ja väitti että kiusaan keksimällä valheita. Oon vähän sitä mieltä, että vaikka yleinen selitys tälle kieltämiselle ja valemuistosyytöksille on se että pahantekijä ostaa sillä itselleen vapautusrn teoistaan, on siinä mukana myös jonkinlainen v*ttuilumomentti.

Siis kyllä mun molemmat vanhemmat tietää sydämessään että ne sadt pahoinpitelyt tapahtui, ei sellaista voi unohtaa kun sitä oli jatkuvasti ja usein. Mutta tällä ”kiusaat vaan meitä syyttömiä vanhempia valemuistollasi” - syytöksellä vanhemmat myös sanoo mulle rivien välissä että ”ähäkutti, etpäs saakan neitä vastuuseen teoistamme” ja myös ”hähhähhää typerä lapsi, mehän teemme just niinkun halutan ja sinä et voi meille mitään”.

Jotain nöyryyttävää on siinä että kauheat teot, oikeastaan rikokset, kuitataan tekijöiden puolelta ylimiesisesti asia kieltäen.

Ja - narsiatipsykolle bonuksena - sit voi vielä

HAUKKUA lastaan miten paha ja ilkeä ja julma sekä kiittämätön se on. Arvaa oonko kuullut tän syyttelymantran about satoja kertoja.

Ethän ole kovin tiiviisti enää tekemisissä? Se ei varmasti tee mielenterveydellesi hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä valemuisto "selitys" on ilmeisesti melko yleinen. Olin uskomattoman järkyttynyt, kun omat vanhemmat ja jopa sisko väittivät vastaavaa (vaikka sisko ei muista tapahtuneista juuri mitään), vaikka todisteina on päiväkirjoja ja sen aikaiset kaveritkin tietävät tarkalleen, mitä on tapahtunut. Aivan viimeiseen asti on vastuu onnistuttu välttämään, aiheesta ei ole voitu ikinä keskustella ja sittenmmin vielä mukaan on tullut tämä valemuisto juttu. Kunnes kuulin, että näin se on todella monen muunkin kohdalla. 

Näin ei tarvitse ikinä kohdata omia tekoja eikä omaa itseään. 

Olen se isäni hakkaama jolla vanhemmat kiisti kaiken ja väitti että kiusaan keksimällä valheita. Oon vähän sitä mieltä, että vaikka yleinen selitys tälle kieltämiselle ja valemuistosyytöksille on se että pahantekijä ostaa sillä itselleen vapautusrn teoistaan, on siinä mukana myös jonkinlainen v*ttuilumomentti.

Siis kyllä mun molemmat vanhemmat tietää sydämessään että ne sadt pahoinpitelyt tapahtui, ei sellaista voi unohtaa kun sitä oli jatkuvasti ja usein. Mutta tällä ”kiusaat vaan meitä syyttömiä vanhempia valemuistollasi” - syytöksellä vanhemmat myös sanoo mulle rivien välissä että ”ähäkutti, etpäs saakan neitä vastuuseen teoistamme” ja myös ”hähhähhää typerä lapsi, mehän teemme just niinkun halutan ja sinä et voi meille mitään”.

Jotain nöyryyttävää on siinä että kauheat teot, oikeastaan rikokset, kuitataan tekijöiden puolelta ylimiesisesti asia kieltäen.

Ja - narsiatipsykolle bonuksena - sit voi vielä

HAUKKUA lastaan miten paha ja ilkeä ja julma sekä kiittämätön se on. Arvaa oonko kuullut tän syyttelymantran about satoja kertoja.

Ethän ole kovin tiiviisti enää tekemisissä? Se ei varmasti tee mielenterveydellesi hyvää.

En MINÄ ole tekemisissä niiden suuntaan enkä halua mitenkään noita elämääni. Mutta sitä en voi estää että hiiviskelevät silloin tällöin lähistöllä ja toimittavat uhkauksia ja haukkumisia välikäsien kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä valemuisto "selitys" on ilmeisesti melko yleinen. Olin uskomattoman järkyttynyt, kun omat vanhemmat ja jopa sisko väittivät vastaavaa (vaikka sisko ei muista tapahtuneista juuri mitään), vaikka todisteina on päiväkirjoja ja sen aikaiset kaveritkin tietävät tarkalleen, mitä on tapahtunut. Aivan viimeiseen asti on vastuu onnistuttu välttämään, aiheesta ei ole voitu ikinä keskustella ja sittenmmin vielä mukaan on tullut tämä valemuisto juttu. Kunnes kuulin, että näin se on todella monen muunkin kohdalla. 

Näin ei tarvitse ikinä kohdata omia tekoja eikä omaa itseään. 

Olen se isäni hakkaama jolla vanhemmat kiisti kaiken ja väitti että kiusaan keksimällä valheita. Oon vähän sitä mieltä, että vaikka yleinen selitys tälle kieltämiselle ja valemuistosyytöksille on se että pahantekijä ostaa sillä itselleen vapautusrn teoistaan, on siinä mukana myös jonkinlainen v*ttuilumomentti.

Siis kyllä mun molemmat vanhemmat tietää sydämessään että ne sadt pahoinpitelyt tapahtui, ei sellaista voi unohtaa kun sitä oli jatkuvasti ja usein. Mutta tällä ”kiusaat vaan meitä syyttömiä vanhempia valemuistollasi” - syytöksellä vanhemmat myös sanoo mulle rivien välissä että ”ähäkutti, etpäs saakan neitä vastuuseen teoistamme” ja myös ”hähhähhää typerä lapsi, mehän teemme just niinkun halutan ja sinä et voi meille mitään”.

Jotain nöyryyttävää on siinä että kauheat teot, oikeastaan rikokset, kuitataan tekijöiden puolelta ylimiesisesti asia kieltäen.

Ja - narsiatipsykolle bonuksena - sit voi vielä

HAUKKUA lastaan miten paha ja ilkeä ja julma sekä kiittämätön se on. Arvaa oonko kuullut tän syyttelymantran about satoja kertoja.

Ethän ole kovin tiiviisti enää tekemisissä? Se ei varmasti tee mielenterveydellesi hyvää.

En MINÄ ole tekemisissä niiden suuntaan enkä halua mitenkään noita elämääni. Mutta sitä en voi estää että hiiviskelevät silloin tällöin lähistöllä ja toimittavat uhkauksia ja haukkumisia välikäsien kautta.

Ihan kamalaa. Otan osaa, varmasti on raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä valemuisto "selitys" on ilmeisesti melko yleinen. Olin uskomattoman järkyttynyt, kun omat vanhemmat ja jopa sisko väittivät vastaavaa (vaikka sisko ei muista tapahtuneista juuri mitään), vaikka todisteina on päiväkirjoja ja sen aikaiset kaveritkin tietävät tarkalleen, mitä on tapahtunut. Aivan viimeiseen asti on vastuu onnistuttu välttämään, aiheesta ei ole voitu ikinä keskustella ja sittenmmin vielä mukaan on tullut tämä valemuisto juttu. Kunnes kuulin, että näin se on todella monen muunkin kohdalla. 

Näin ei tarvitse ikinä kohdata omia tekoja eikä omaa itseään. 

Olen se isäni hakkaama jolla vanhemmat kiisti kaiken ja väitti että kiusaan keksimällä valheita. Oon vähän sitä mieltä, että vaikka yleinen selitys tälle kieltämiselle ja valemuistosyytöksille on se että pahantekijä ostaa sillä itselleen vapautusrn teoistaan, on siinä mukana myös jonkinlainen v*ttuilumomentti.

Siis kyllä mun molemmat vanhemmat tietää sydämessään että ne sadt pahoinpitelyt tapahtui, ei sellaista voi unohtaa kun sitä oli jatkuvasti ja usein. Mutta tällä ”kiusaat vaan meitä syyttömiä vanhempia valemuistollasi” - syytöksellä vanhemmat myös sanoo mulle rivien välissä että ”ähäkutti, etpäs saakan neitä vastuuseen teoistamme” ja myös ”hähhähhää typerä lapsi, mehän teemme just niinkun halutan ja sinä et voi meille mitään”.

Jotain nöyryyttävää on siinä että kauheat teot, oikeastaan rikokset, kuitataan tekijöiden puolelta ylimiesisesti asia kieltäen.

Ja - narsiatipsykolle bonuksena - sit voi vielä

HAUKKUA lastaan miten paha ja ilkeä ja julma sekä kiittämätön se on. Arvaa oonko kuullut tän syyttelymantran about satoja kertoja.

Ethän ole kovin tiiviisti enää tekemisissä? Se ei varmasti tee mielenterveydellesi hyvää.

En MINÄ ole tekemisissä niiden suuntaan enkä halua mitenkään noita elämääni. Mutta sitä en voi estää että hiiviskelevät silloin tällöin lähistöllä ja toimittavat uhkauksia ja haukkumisia välikäsien kautta.

Hengaavat näköjään täälläkin. En keksi muuta selitystä alapeukulle.

Up!