Lue keskustelun säännöt.
Onko ~40 vuotiaita miehiä..
03.03.2019 |
Vielä vapaana? Järjisssään olevia, työssäkäyviä ja itsestään huolta pitäviä(=urheilevia).
Jotka eivät halua pelkkiä irtosuhteita ja pinnallista paskaa..?
Kommentit (53)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai ne hyvätkin saattaa erota..? Tai leskiytyä... nyyh.
Aika moni hyvä mies pitää ottaa suoraan edelliseltä, huonoksi menneestä suhteesta. Päätyvät uuteen suhteeseen ennenkuin vanha on ohi tai oltuaan vain muutaman viikon vapaana ja silloin vielä virallisesti naimisissa. Valitettava tosiasia jota moni ei haluaisi myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Huonot vapaita, hyvät varattuja.
Ja millähän perusteella asia naisissa sitten olisi toisin päin?
Suurin osa 40-vuotiaista miehistä käy töissä ja on järjissään. Työttömyys esimerkiksi on pienintä juuri tuossa ikäryhmässä.
Sitä en tiedä harrastaako suurin osa liikuntaa, mutta eiköhän niin tekeviäkin aika paljon ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai ne hyvätkin saattaa erota..? Tai leskiytyä... nyyh.
Hyvä mies ei eroa, mutta saattaa leskeytyä.
Riippuu, mitä tarkalleen tarkoitat ap noilla kriteereilläsi?
Esim. onko järjissään oleva sama kuin joku supernormaali jolla on mahdollisimman korrektit tavat ja mielipiteet? Vai tarkoitatko sillä, että ihminen ei ole psykoottinen tms?
Tai onko työssäkäyvä kriteerinä se, että et suvaitse aukkoja CV:ssä? Onko urheilevan oltava timmi fitnessihminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tietysti, mutta mitä sinulla on heille tarjottavana? Jotain muuta kuin haaveidesi toteuttajan rooli?
Järjissään oleva on normaali elelijä joka ei hae draamaa tai muuta epäterveellistä päiviinsä että elämässä on jännitystä. Urheilijalla tarkoitan ihmistä joka syö "riittävän" terveellisesti silti nauttien elämästä ja joka liikkuu pysyäkseen terveenä ja hyvinvoivana.
Samankaltaista etsin kuin itse voin väittää olevani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 40-vuotias mies ja minulla itsestä huolta pitäminen on sitä etten enää urheile, tarpeeksi monta kertaa olen loukkaantunut reeneissä.
Vierailija kirjoitti:
Olen 40-vuotias mies ja minulla itsestä huolta pitäminen on sitä etten enää urheile, tarpeeksi monta kertaa olen loukkaantunut reeneissä.
Lajiako ei voi vaihtaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika moni hyvä mies pitää ottaa suoraan edelliseltä, huonoksi menneestä suhteesta. Päätyvät uuteen suhteeseen ennenkuin vanha on ohi tai oltuaan vain muutaman viikon vapaana ja silloin vielä virallisesti naimisissa. Valitettava tosiasia jota moni ei haluaisi myöntää.
Pettäjä ei ole hyvä mies, joten se siitä.
Kyllä on. - Tuskin olen ainoa. Mutta kun kerron avoimesti, että olen ollut sinkkuna jo hyvin pitkään, niin aika monella herää epäluulot, että mahdanko sittenkään olla. Kysymykseen siitä, että miksi minulla ei ole, eikä ole ollut kumppania vuosiin, niin en tiedä osaanko vastata muuta kuin, että en ole kohdannut ja tavannut itselleni sopivaa.
Tai jos olen omasta mielestäni ennättänyt näin tuntea, niin toinen ei ole kokenut minusta samaa; eikä minulla ole halua painostaa tai muutoin pakottaa ketään suhteeseen kanssani. Olen varmaan hieman nirso. Mutta enemmän koen, että olen vain aika hyvä hukkaamaan itseni muiden askareitteni ja töitteni pariin.
Olen siten onnekas,, että minulla on muita läheisiä ihmisiä niin naisia kuin miehiä elämässäni. Ei tämä tai he tietenkään sama asia ole kuin Se "yksi erityinen" mutta yleisemmin läheiset ihmissuhteet ovat kyllä minulle erinomaisen tärkeitä ja arvokkaita. - Edellä kerrottu siksi, ettei kenellekään syntyisi kuva, että olen vain omassa kuplassa elävä pöllö, joka itsekseen kökttää ja huhuilee ja ihmettelee, ettei miksei ole ketään jonka kanssa olla. On montakin, mutta Se yksi ja erityinen ei toistaiseki ole tullut elämääni.
Näinkin koen pärjääväni hyvin. - Toki välillä läheisyyden kaipuu tuntuu melkein fyysisenä. Tunne siitä, että tulisi kosketetuksi ja saada koskettaa toista ja voida koskea toista...tuntea se hetki on kun 1+1 on enemmän kuin kaksi. Uskon myös, että moni ihan arkisempi asia saattaa, ainakin toisinaan tuntua paremmalta, kun sen voi jakaa. Toiveeni onkin, että ehkä vielä joskus voin ja saan jonkun kanssa laajentaa ja kasvattaa iloni ja mielihyvää tuovia asioita yhdessä toisen kanssa. Ja vastaavasti yrittää murtaa ja särkeä ne ei niin kivat ja ikävät asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä olisi, mutta sinkkuna en löytänyt naista mistään ja nyt olen lämmitellyt exää taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonot vapaita, hyvät varattuja.
Ja millähän perusteella asia naisissa sitten olisi toisin päin?
Hyvä nainen on vapaa tietysti huonoksi menneen miehen vuoksi. Miesten syytä tämäkin.
Vapautin juuri yhden n. 4-kymppisen. Punttia tekee joo ja urheilua katsoo, jos vaan telkusta tulee. Hyvin herkästi agressoituva näinä hetkinään. On myös todettu persoonallisuushäikkä. Mutta näyttää selkeästi ikäistään nuoremmalta. Ei varmasti kunnon parisuhteeseen ryhdy, mutta sokeria saat käytöksen puolesta sen hetken kun susta on hänelle hyötyä.
Parisuhteet ON pinnallista paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni hyvä mies pitää ottaa suoraan edelliseltä, huonoksi menneestä suhteesta. Päätyvät uuteen suhteeseen ennenkuin vanha on ohi tai oltuaan vain muutaman viikon vapaana ja silloin vielä virallisesti naimisissa. Valitettava tosiasia jota moni ei haluaisi myöntää.
Tjaa. Vai noinko se menee meidän miesten kohdalla? Epäilen. Epäilen vaikka lienee mahdotontsa sanoa milloin ja missä on oiken hetki ja paikka kohdata "Se" oma rakas ja erityinen. Mutta itse miehenä olisin kyllä erinomaisen varovainen aloittamaan parisuhteen naisen kanssa, joka ei mahd. ole vielä eronnut "virallisesti" edellisestäkään parisuhteesta. (olkoonkin, että epävirallisesti tuo suhde olisi ollut kuollut jo hyvin pitkään).
Olisin "hieman" varautunut myös vain joitain viikkoja vapaana ja sinkkuna olleen naisen kanssa muodostamaan parisuhdetta. En näet voi mitään, mutta koen tai tunnen, että tällaisessa tilanteessa saattaisin joutua tai päästä mahdolliesti osin tahattomastikin vain ja ainoastaan laastariksi.
Yksikään oma parisuhteeni ei ole ikinä kaatunut kenenkään kolmannen osapuolen seurauksena tai antamasta aiheesta. Yleisemmin oli parisuhteeni päättymiseni syy mikä hyvänsä, niin en itse ole osannut tai kaivannut heti tai pian sen päättymisen jälkeen ketään rinnalleni kumppaniksi. - Luulen ja uskon myös, että pian eron jälkeen tuskin olisin itse ollut erityisen hvvä kumppaniehdokas.
Toisinaan olen kokenut hämmästystä, kun osa tuntuu löytävän ja kohtaavan sen parisuhde kumppanin aina niin luontevasti ja ilman erityisä ponnisteluja tai etsintää. Toki varmasti on heitä, jotka eivät oikein osaa tai muutoin kammoavat elämää, jos joutuisivat sinkkuna, jolloin kumppaniksi saattavat kelpuuttaa ja hyväksyä melkein kenen tahansa,
Mutta asia ei ole ihan näin yksinkertainen; sillä havaintojeni mukaan osa vaivattoamn oloisesti uuden kumppanin löytäneistä vaikuttaa ja tuntuu olevan sekä itse että heidän uusi kumppaninsa olevan ihan tolkun ja järjen ihmisiä jotka huolehtivat niin itsestään kuin läheisitään tai yleisemmin velvollsiuuksistaaan.
Kun sitten taas itse on sinkkuna nyt ja luultavsti vielä hyvän aikaa. Enkä oikein tiedä, että miksi. Tai ehkä pitää mennä peilin eteen ja myöntää, että ehkä siksi, ettei näe järkeä käyttää erityisen paljon energiaa ja työtä sen eteen, että löytäisi itselleen kumppanin. Ja osa on vain -mitä lie- kun onnistuvat löytämään rinnalleen niin vaivattomasti "Sen" erityisen. Vaikka ei sinkkuelämässänikään mitään erityistä korjattavaa tai puutetta ole. Onkohan vika sitten siinä, ettei ole.
Olen itse nelikymppinen, eronnut nainen ja olisin jollekin erittäin hyvä kumppani. Ja koska mulla on oikein hyvä elämä ilmankin miestä, kynnys ottaa elämään ihan kuka tahansa vaan on ihan liian korkea. Rima mahdollisen kumppanin suhteen on erittäin korkealla. Luulisi, että samassa elämäntilanteessa ja mielentilassa olevia miehiäkin on tässä maassa. Eri asia on, kohtaammeko me koskaan. Mutta siitä ajatuksesta mä lähden: jos minä olen vapaana ja saatavilla, kyllä jossain täytyy vastaavia tapauksia olla miehissäkin.
Kai jokusia on.